Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset alkavat tuntua epätodellisilta, jollei heitä tapaa tosielämässä
23.05.2020 |
Onko muillakin tätä? Välillä tosin koen etten itsekään ole oikeasti olemassa. Järjellä tajuan että nämä ajatukset ovat erikoisia, mutta silti ne ajoittain toistuvat.
Kommentit (90)
Ovatko nämä masennuksen merkkejä? Koronan aika on ottanut koville.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai johtuuko tämä traumoista? Onko muilla vastaavaa?
Koettu todellisuus on vain aivojen rakentama malli.
Vierailija kirjoitti:
Koettu todellisuus on vain aivojen rakentama malli.
Niin? Miten otat kantaa ketjun kysymyksiin?
Niin lopulta pitää tavata tosielämässä, sitä odotankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koettu todellisuus on vain aivojen rakentama malli.
Niin? Miten otat kantaa ketjun kysymyksiin?
Mietippä sitä.
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊
Minulla on ollut vastaavaa jo ennen koronaa. Esimerkiksi kauemmas muuttaneiden ystävien kanssa yhteydenpito on yleensä minun osaltani vähitellen hiipunut sen takia, että olen lopulta kokenut etten tunne toista ihmistä oikeastaan enää lainkaan. Tuntuu kuin olisin vain tuntenut jonkun version hänestä kauan sitten, mutten enää tiedä hänestä enää nykyään mitään, kun tapaamisesta on niin pitkään ja niitä on ollut harvakseltaan. En enää muista mistä toisessa oikein pidin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊Minulla on ollut vastaavaa jo ennen koronaa. Esimerkiksi kauemmas muuttaneiden ystävien kanssa yhteydenpito on yleensä minun osaltani vähitellen hiipunut sen takia, että olen lopulta kokenut etten tunne toista ihmistä oikeastaan enää lainkaan. Tuntuu kuin olisin vain tuntenut jonkun version hänestä kauan sitten, mutten enää tiedä hänestä enää nykyään mitään, kun tapaamisesta on niin pitkään ja niitä on ollut harvakseltaan. En enää muista mistä toisessa oikein pidin.
Tuntuu vain siltä, että kokemus tunneyhteydestä katoaa minulla helposti, jos ihmissuhde niin sanotusti haalenee ajan myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalilta kuulosta, tai ainakin minusta tuntuu myös tuolta. Olen myös aika erakko. En kuitenkaan ole mitenkään masentunut tai ahdistunut. Jotkut kutsuvat tällaisia eksistentiaalisiksi kriiseiksi, mutta omalla kohdallani ei voi kriisistä puhua vaan pikemminkin neutraalista pohdiskelusta. Jos tämä ahdistaa, niin kuulemma mediointi auttaa myös tähän.
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalilta kuulosta, tai ainakin minusta tuntuu myös tuolta. Olen myös aika erakko. En kuitenkaan ole mitenkään masentunut tai ahdistunut. Jotkut kutsuvat tällaisia eksistentiaalisiksi kriiseiksi, mutta omalla kohdallani ei voi kriisistä puhua vaan pikemminkin neutraalista pohdiskelusta. Jos tämä ahdistaa, niin kuulemma mediointi auttaa myös tähän.
En koe näitä ajatuksia neutraaleiksi, vaan ahdistaviksi. Tuntuu kuin persoonallisuuden kehittyminen olisi jäänyt lapsuudessa jotenkin kesken.
Miten kannattaisi meditoida?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊Minulla on ollut vastaavaa jo ennen koronaa. Esimerkiksi kauemmas muuttaneiden ystävien kanssa yhteydenpito on yleensä minun osaltani vähitellen hiipunut sen takia, että olen lopulta kokenut etten tunne toista ihmistä oikeastaan enää lainkaan. Tuntuu kuin olisin vain tuntenut jonkun version hänestä kauan sitten, mutten enää tiedä hänestä enää nykyään mitään, kun tapaamisesta on niin pitkään ja niitä on ollut harvakseltaan. En enää muista mistä toisessa oikein pidin.
Tuntuu vain siltä, että kokemus tunneyhteydestä katoaa minulla helposti, jos ihmissuhde niin sanotusti haalenee ajan myötä.
Minulle on syntynyt sellainen mielikuva, että monille olisi helppoa vuosienkin taukojen jälkeen luontevasti jatkaa yhteydenpitoa. Minusta se taas tuntuu ajatuksena oudolta. Se olisi aivan kuin yhteydenpitoa ventovieraan kanssa.
Siksi nettikiusaaminenkin on valloillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siksi nettikiusaaminenkin on valloillaan.
Eikö sitä ole ollut yhtä pitkään kuin nettikin on ollut olemassa? Puhuin nyt tutuista ihmisistä, en mistään ex-BB-julkkiksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊Minulla on ollut vastaavaa jo ennen koronaa. Esimerkiksi kauemmas muuttaneiden ystävien kanssa yhteydenpito on yleensä minun osaltani vähitellen hiipunut sen takia, että olen lopulta kokenut etten tunne toista ihmistä oikeastaan enää lainkaan. Tuntuu kuin olisin vain tuntenut jonkun version hänestä kauan sitten, mutten enää tiedä hänestä enää nykyään mitään, kun tapaamisesta on niin pitkään ja niitä on ollut harvakseltaan. En enää muista mistä toisessa oikein pidin.
Tuntuu vain siltä, että kokemus tunneyhteydestä katoaa minulla helposti, jos ihmissuhde niin sanotusti haalenee ajan myötä.
Tiedät varmaan sanonnan: 'Poissa silmistä, poissa mielestä.'
Ei se tyhjästä ole tullut.
Ainoastaan, jos on rakkauden huumassa, yksinolo suorastaan puristaa sydämen rinnasta. Muuten ihmissuhteet vain haalenevat ja haalistuvatpikkuhiljaa buusterin puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊Minulla on ollut vastaavaa jo ennen koronaa. Esimerkiksi kauemmas muuttaneiden ystävien kanssa yhteydenpito on yleensä minun osaltani vähitellen hiipunut sen takia, että olen lopulta kokenut etten tunne toista ihmistä oikeastaan enää lainkaan. Tuntuu kuin olisin vain tuntenut jonkun version hänestä kauan sitten, mutten enää tiedä hänestä enää nykyään mitään, kun tapaamisesta on niin pitkään ja niitä on ollut harvakseltaan. En enää muista mistä toisessa oikein pidin.
Tuntuu vain siltä, että kokemus tunneyhteydestä katoaa minulla helposti, jos ihmissuhde niin sanotusti haalenee ajan myötä.
Tiedät varmaan sanonnan: 'Poissa silmistä, poissa mielestä.'
Ei se tyhjästä ole tullut.
Ainoastaan, jos on rakkauden huumassa, yksinolo suorastaan puristaa sydämen rinnasta. Muuten ihmissuhteet vain haalenevat ja haalistuvatpikkuhiljaa buusterin puutteessa.
Onko ero ihmisten välillä sitten vain siinä, että kaikkia se ei haittaa yhtä paljon? Jollen tapaa jotain menneisyydestä tuttua ihmistä nykyisin koskaan, niin ei minua varsinaisesti kiinnosta mitä hänen elämässään tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mutta ap, tuohan on ihan odotettavisssa ja normaalia. Kun ihminen erakoituu, hän ei voi enää peilata itseään toisista ihmisistä ja oma olemassaolokin alkaa hämärtyä. Erakko elää omassa kuplassaan.
Silloin myös harvoista, pinnallisistakin kohtaamisista tulee merkittäviä.
Puhun omasta kokemuksesta. Minulla on muuten kotona paljon peilejä. On kiva nähdä, kun siellä vilahtaa elävä ihminen = minä itse. 😊Minulla on ollut vastaavaa jo ennen koronaa. Esimerkiksi kauemmas muuttaneiden ystävien kanssa yhteydenpito on yleensä minun osaltani vähitellen hiipunut sen takia, että olen lopulta kokenut etten tunne toista ihmistä oikeastaan enää lainkaan. Tuntuu kuin olisin vain tuntenut jonkun version hänestä kauan sitten, mutten enää tiedä hänestä enää nykyään mitään, kun tapaamisesta on niin pitkään ja niitä on ollut harvakseltaan. En enää muista mistä toisessa oikein pidin.
Tuntuu vain siltä, että kokemus tunneyhteydestä katoaa minulla helposti, jos ihmissuhde niin sanotusti haalenee ajan myötä.
Tiedät varmaan sanonnan: 'Poissa silmistä, poissa mielestä.'
Ei se tyhjästä ole tullut.
Ainoastaan, jos on rakkauden huumassa, yksinolo suorastaan puristaa sydämen rinnasta. Muuten ihmissuhteet vain haalenevat ja haalistuvatpikkuhiljaa buusterin puutteessa.Onko ero ihmisten välillä sitten vain siinä, että kaikkia se ei haittaa yhtä paljon? Jollen tapaa jotain menneisyydestä tuttua ihmistä nykyisin koskaan, niin ei minua varsinaisesti kiinnosta mitä hänen elämässään tapahtuu.
Tiedän että yhteydenpidon hiipuminen on tavanomaista, jos ihmiset asuvat kaukana toisistaan. Silti ystävien muuttuminen pelkiksi kaukaisiksi tuttaviksi tuntuu äärimmäisen ikävältä. Ja usein tuntuu lisäksi siltä, että minä olen ainoa osapuoli jota tämä haittaa. Minulle kaverin päivitykset somessa ovat ikäviä muistutuksia ystävyyden päättymisestä, toiselle taas ilmeisesti kiva tietää -päivityksiä tuttavalta.
Dissosiaatiota saattaa olla, esim depersonalisaatiota. Minulla on samoja oireita ja koen myös että persoonallisuuden kehitys on jäänyt kesken siksi että en ole saanut ihan pienenäkään lapsena riittävästi huomiota, joten on jäänyt tunnetasolla ikään kuin päälle se vaihe jolloin lapsi luulee että vanhemmat lakkaa olemasta kun he siirtyy eri huoneeseen.
Vierailija kirjoitti:
Dissosiaatiota saattaa olla, esim depersonalisaatiota. Minulla on samoja oireita ja koen myös että persoonallisuuden kehitys on jäänyt kesken siksi että en ole saanut ihan pienenäkään lapsena riittävästi huomiota, joten on jäänyt tunnetasolla ikään kuin päälle se vaihe jolloin lapsi luulee että vanhemmat lakkaa olemasta kun he siirtyy eri huoneeseen.
Oletko oppinut jotenkin toimimaan näiden oireiden kanssa? Minulla on sitäkin, että saatan raivostua läheisille todella pahasti jos koen tulleeni hylätyksi. Välillä tuntuu siltä, että persoona olisi useammassa erilaisessa osassa.
Tiedän siis näiden olevan vain ajatuksia päässäni. Silti ne jossain määrin vaikuttavat toimintaani.