Koen puolison exän hallitsevan suhdettani
Kaipaisin ulkopuolisten mielipiteitä tilanteeseemme, että kenellä tässä flippaa pää..
Olen siis suhteessa henkilön kanssa, jolla on lapsia päättyneestä suhteesta. Mielestäni ex tunkee elämäämme enemmän kuin lapsista huolimatta olisi tarvetta. Jotenki tuntuu ettei tämä ole normaalia.
Eli kuvio on siis tämä: ex soittaa 1-2 kertaa päivässä lasten kuulumisia. Riippumatta siitä kummalla lapset on. Lisäksi tulee paljon viestejä. Kaikki riidat, myöhään valvomiset, huonosti/hyvin syömiset, kakkaamiset yms. ilmoitetaan. Ja niihin on reagoitava tai tulee syytös ettei lasten hyvinvointi kiinnosta. Meidän pitää ilmoittaa kaikki mitä ollaan tehty lasten kanssa. Vierailut pitää ilmoittaa etukäteen. Tähän perusteluna, että exällä on oikeus tietää missä seurassa hänen lapset ovat. Vaatii myös kerran viikkoon lasten vaihdon kasvotusten, jotta voivat sopia lasten asioista. Toinen vaihto on siis päiväkodin ja koulun kautta.
Tämä vaikuttaa parisuhteeseemme, koska ex on jatkuvasti puhelimen päässä ja mukana kaikissa päivissämme. Ylireagoinko vai onko exän touhu epänormaalia?
Kommentit (65)
Jos mies on ollut alistuvampi entisessä suhteessa ja exä vieläkin pompottaa, niin onnee vaan!
Vastauksenne ovat todella auttaneet ymmärtämään tilannetta paremmin. Ja nyt vasta tajuan kuinka iso asia tämä oikeasti itsellenikin on.
Kiitos vastauksista!
Ne lapset eivät tule koskaan olemaan "sinun lapsiasi" vaan ne ovat lasten biologisen isän ja biologisen äidin lapset. Se asia ei muutu mihinkään koska äiti ei halua sen muuttuvan. Ehkä äiti ei halunnut edes erota? Olet ikuisesti ylimääräinen täti tai lastenhoitaja tuossa kuviossa.
Vierailija kirjoitti:
Vastauksenne ovat todella auttaneet ymmärtämään tilannetta paremmin. Ja nyt vasta tajuan kuinka iso asia tämä oikeasti itsellenikin on.
Kiitos vastauksista!
Jee! Itse nimittäin pilasin aika monta vuotta yrittäen rakentaa uusperhettä jossa se kotrolloiva ex ja häntä pelkäävä nössö mies hallitsivat em ominaisuuksillaan kaikkea. Jäin kaikessa kakkoseksi, vaikka näennäisesti oli muka perhe ja parisuhde. Ei ollut. Ja olin niin onnellinen kun vihdoin ymmärsin erota ja jättää toisten sotkut ja ongelmat. Toivon ettei kukaan nainen ikinä koskaan hukkaa elämäänsä vastaavaan. Tsemppiä sulle!
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset eivät tule koskaan olemaan "sinun lapsiasi" vaan ne ovat lasten biologisen isän ja biologisen äidin lapset. Se asia ei muutu mihinkään koska äiti ei halua sen muuttuvan. Ehkä äiti ei halunnut edes erota? Olet ikuisesti ylimääräinen täti tai lastenhoitaja tuossa kuviossa.
Näin on, jos mies ei ryhdy pitämään huolta perheestänne ja parisuhteesta ja potkaise sitä exää todella kaukaiselle kiertoradalle.
Vierailija kirjoitti:
On epänormaalia, mutta minkäs voit, kun kerran mies antaa sen tapahtua. Vähän kuin heidän parisuhteensa ja vanhemmuutensa ei olisi ns. katkennut lainkaan. Sinä olen vaan joku, joka asuu miehen kanssa ja harrastaa seksiä, muuten heidän perheensä on täysin ydinperhe...
Jotkut naiset eivät sisäistä eroa, miehen pitää olla 24/7 käytettävissä perheen ja lapsen tarpeisiin, huolimatta siitä, että miehellä olisi uusi tyttöystävä...
Lähde menemään, sinä et tuohon yksikköön mahdu.
Siis oletatko, että erossa vanhemmuus katkeaa? Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset eivät tule koskaan olemaan "sinun lapsiasi" vaan ne ovat lasten biologisen isän ja biologisen äidin lapset. Se asia ei muutu mihinkään koska äiti ei halua sen muuttuvan. Ehkä äiti ei halunnut edes erota? Olet ikuisesti ylimääräinen täti tai lastenhoitaja tuossa kuviossa.
Näin on, jos mies ei ryhdy pitämään huolta perheestänne ja parisuhteesta ja potkaise sitä exää todella kaukaiselle kiertoradalle.
Miten siitä nyxästä tulee lasten biologinen äiti, vaikka sen nykyisen äidin tap paisi?
Ei biologia ole kiinni siitä, mitä lasten äiti haluaa.
Meillä mies halusi olla isä eron jälkeenkin, joten kuulumisia vaihdettiin tiuhaan tahtiin. Nyt lapsi oppi sitä ja tätä, nyt on allergista ihottumaa jne. Isä oli koko ajan kartalla siitä, missä mennään.
Siten kuvioon tuli uusi naisystävä, joka kieltä koko tämän viestittelyn. Niinpä isä saattoi hakea lasta päivähoidosta minun vapaapäivänäni, koska ei vapaapäivästä tiennyt. Viikko/viikko -systeemi purettiin ja lapsi oli isällä ensin joka toisen viikonlopun torstaista sunnuntaihin, sitten enää pelkän viikonlopun ja lopulta ei sitäkään. Koska isällä oli uusi perhe eli naisystävä, niin kaikki aikaisemman elämän yhteydenpito oli roikkumista entisessä suhteessa.
Lapsella on tänä vuonna rippijuhla ja yllättäen isä soitti ja kysyi, milloin konfirmaatio on tai onko sitä lainkaan. Kuulin lapsen vastaavan, että ei hän tiedä eikä hän halua sinne ketään vieraita ihmisiä toljottamaan.
Isän oma valinta.
Kannattaa pitää aika muodolliset välit. Ei mitkään kuulumisten kyselyt enää kuulu exän kanssa käytäviin asioihin. Hän hoitaa lapsia ja jos lasten asioissa on jotain päätettävää niin sitten asia on pystyttävä hoitamaan. Mutta muut asiat eivät exille kuulu. Tietenkin pätee siihen jos exä on normaali eikä isoja ongelmia elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset eivät tule koskaan olemaan "sinun lapsiasi" vaan ne ovat lasten biologisen isän ja biologisen äidin lapset. Se asia ei muutu mihinkään koska äiti ei halua sen muuttuvan. Ehkä äiti ei halunnut edes erota? Olet ikuisesti ylimääräinen täti tai lastenhoitaja tuossa kuviossa.
Näin on, jos mies ei ryhdy pitämään huolta perheestänne ja parisuhteesta ja potkaise sitä exää todella kaukaiselle kiertoradalle.
Miten siitä nyxästä tulee lasten biologinen äiti, vaikka sen nykyisen äidin tap paisi?
Ei biologia ole kiinni siitä, mitä lasten äiti haluaa.
Ei nyxästä tule äitiä, mutta laittamalla se ex aluksi sinne kaukaiselle kiertoradalle ja estämällä hänen kontrollointinsa uusperhe saa kehittyä rauhassa, lapset intergoituvat perheeseen, ja saavat rauhassa luoda suhteen elämänsä uuteen aikuiseen. Kun uusperhe on löytänyt yhteisen sävelen, kontrolloiva ex ei enää uhkaa sitä. Niin kauan kun uusperhe ei ole löytänyt sitä omaa me-henkeään, kontrolloiva ex on sille suuri rasite ja uhka. Varsinkin jos sillä miehellä ei ole uskallusta laittaa exänsä touhulle rajoja. Uusperheen kannalta ex on ulkokehällä, ja tärkeintä on se mitä perheen sisällä tapahtuu. Ja että sille on kasvurauha. Pidemmän päälle tämä on myös isosti lasten etu. Ja tämä koskee siis vain tilanteita, missä se ex tulee yli rajojen. Joku ex voi olla sen verran tasapainossa jo ihan alunalkaen, että kunnioittaa sen uuden perheen rajoja ja kasvurauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä mies halusi olla isä eron jälkeenkin, joten kuulumisia vaihdettiin tiuhaan tahtiin. Nyt lapsi oppi sitä ja tätä, nyt on allergista ihottumaa jne. Isä oli koko ajan kartalla siitä, missä mennään.
Siten kuvioon tuli uusi naisystävä, joka kieltä koko tämän viestittelyn. Niinpä isä saattoi hakea lasta päivähoidosta minun vapaapäivänäni, koska ei vapaapäivästä tiennyt. Viikko/viikko -systeemi purettiin ja lapsi oli isällä ensin joka toisen viikonlopun torstaista sunnuntaihin, sitten enää pelkän viikonlopun ja lopulta ei sitäkään. Koska isällä oli uusi perhe eli naisystävä, niin kaikki aikaisemman elämän yhteydenpito oli roikkumista entisessä suhteessa.
Lapsella on tänä vuonna rippijuhla ja yllättäen isä soitti ja kysyi, milloin konfirmaatio on tai onko sitä lainkaan. Kuulin lapsen vastaavan, että ei hän tiedä eikä hän halua sinne ketään vieraita ihmisiä toljottamaan.
Isän oma valinta.
Ottamatta kantaa teidän tapaukseen, on luonnollista että asiat muuttuvat, kun kuvioon tulee uusi ihminen. Eihän se vanha dynamiikka silloin voi enää toimia, vaan pitää määritellä uudestaan niin, että se uusi ihminen on mukana ja löytää paikkansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne lapset eivät tule koskaan olemaan "sinun lapsiasi" vaan ne ovat lasten biologisen isän ja biologisen äidin lapset. Se asia ei muutu mihinkään koska äiti ei halua sen muuttuvan. Ehkä äiti ei halunnut edes erota? Olet ikuisesti ylimääräinen täti tai lastenhoitaja tuossa kuviossa.
Näin on, jos mies ei ryhdy pitämään huolta perheestänne ja parisuhteesta ja potkaise sitä exää todella kaukaiselle kiertoradalle.
Tää on oikea lähestymistapa. Pompottelun annetaan usein vaan tapahtua.
Sitten uhataan sillä, että asioiden hoitaminen menee vaikeaksi jos ei suostu hankalamman puolison oikkuihin. Tapaamisista sopiminen, joustot jne. Eli kysymyksessä on pehmeä tapa kiristää. Mitään oikeaa huolta lapsista ei ole, vaan pelkkä kontrollinhalu tuossa jatkuvassa yhteydenpidossa on takana.
Ai että. Kyllä kiehahtaa kun näitä luen. Niin tuttua. Meillä miehen ex kieltäytyi kaikesta kontaktista kanssani- minä olin syntipukki ja syyllinen kaikkeen mahdolliseen. Mutta siitä huolimatta soitteli niitänäitä lapsilleen ja siis oli puhelimen kautta paikalla siellä meidän lauantai-illan vietossa omassa olohuoneessamme. Mies ei huomannut siinä mitään outoa. Samoin- minä en tiennyt mitään mistään- sen sijaan mies kiltisti raportoi kaiken mitä meillä oli tehty- "lasten parhaaksi" että kaikilla on mukavaa. Ei vaan huomannut, että minä olin siinä omassa kodissani ja perheessäni täysin ulkopuolinen ja tuli samalla raportoineeksi minunkin elämäni. Kun pyysin, että minutkin otettaisiin tässä huomioon- ja yritin kertoa että tuo ex on nonseleerannut minut täysin äänettömäksi sivustakatsojaksi- mies suuttui tietenkin mulle. Että olis vaan kiltisti itänyt viettää lauantai-iltansa omassa kotonani, häiritsemättä heidän keskinäistä elämäänsä. Huh.
Ilmeisesti puolisollesi tämä sopii. Onko hänen mielestään eksänsä touhu epänormaalia, ei taida olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ylireagoi. Tuo on puhdasta vallankäyttöä.
Meillä voi mennä monta kuukauttakin ennenkuin kuulen eksästäni, tai mies kuulee omasta eksästään. Jos ei ole asiaa, niin ei ole tarvetta olla yhteydessäkään.
Omituista, mikäli teillä on exien kanssa alakouluikäisiä pikkulapsia.
Mikä siinä on omituista? Vaihtoajat on sovittu. Jos niihin ei tule muutoksia, niin miksi pitää ottaa yhteyttä?
Meillä keskustellaan esim. koulusta, yhteisistä säännöistä (ruutuaika), lasten terveydestä, isommista hankinnoista, lomista jne. Lisäksi jutellaan sitä sun tätä, tänään ex soitti lasten lemmikkiin liittyen.
Perheen yhteinen whatsapp ryhmä toimii edelleen, sinne on kiva saada viestejä ja kuvia, kun lapset ovat toisen luona.
Lisäksi olemme sopineet, että jos omalla viikolla tarvitsee lapsille hoitajaa, ex on ensimmäinen, jolta kysytään. Asumme lähekkäin, joten lasten on helppo kulkea.

Lapset saa pitää yhteyttä toiseen vanhempaan kuvin ja muuten, ja itse teen samoin. Mutta ei mitään jaettuja ryhmiä kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ylireagoi. Tuo on puhdasta vallankäyttöä.
Meillä voi mennä monta kuukauttakin ennenkuin kuulen eksästäni, tai mies kuulee omasta eksästään. Jos ei ole asiaa, niin ei ole tarvetta olla yhteydessäkään.
Omituista, mikäli teillä on exien kanssa alakouluikäisiä pikkulapsia.
Mikä siinä on omituista? Vaihtoajat on sovittu. Jos niihin ei tule muutoksia, niin miksi pitää ottaa yhteyttä?
Meillä keskustellaan esim. koulusta, yhteisistä säännöistä (ruutuaika), lasten terveydestä, isommista hankinnoista, lomista jne. Lisäksi jutellaan sitä sun tätä, tänään ex soitti lasten lemmikkiin liittyen.
Perheen yhteinen whatsapp ryhmä toimii edelleen, sinne on kiva saada viestejä ja kuvia, kun lapset ovat toisen luona.
Lisäksi olemme sopineet, että jos omalla viikolla tarvitsee lapsille hoitajaa, ex on ensimmäinen, jolta kysytään. Asumme lähekkäin, joten lasten on helppo kulkea.
Ja tämä on kaikki ok sille miehen uudelle kumppanillekin? Sillä eihän tossa ole ongelmaa jos se on ok kaikille ja uus kumppani tuntee tulevansa huomioiduksi riittävästi. Tai jos sitä uutta kumppania ei ole. Kun kuvioon tulee uusi ihinen, hänen tarpeensa kuuluu myös ottaa huomioon, eikä ne lasten lemmikkien asiat voi olla tärkeämpiä. Että sitten pitää hakea uudestaan se tapa komminukoida niin, että kaikki tulevat huomioiduksi. Muuten kyseessä on tasan se sotku ja vallankäyttö, mistä tässä ketjussa puhutaan. Ja esim. meillä sujuu niin, että ,mun lasten isän suuntaan kaikki on hyvin- ei ole ongelmaa miehelleni, kaikki huomioivat toisensa ja miehellä on ykköspaikka mun rinnalla- eikä lasteni isä sitä millään lailla kyseenalaista. Miehen ex taas käyttäytyy minua kohtaan törkeästi, haluaa määrätä ja jos ei onnistu, ei mikään käy, eikä suostu olemaan missään tekemisissä. Joten kaikki kuulumiset on avoimia ja sujuvia minun lasteni asioissa, miehen lasten asioissa ei mikään ole sujunut koskaan.
Itse olen juuri sotkeutumassa/ sotkeutunut tällaiseen huolestuttavasti samalta tuntuvaan tilanteeseen. Olen vielä raskaana, niin asemani on aika heikko ( siis siltä tuntuu).
Miehen exä ja lasten äiti vie kaiken energian mieheltä, mikä juuri nyt olisi tärkeää kohdistaa uuden perheen rakentamiseen. Uhkailee lasten viemisellä kauas yms, josta mies on tietysti huolissaan. Ja joo, mies on miellyttäjätyyppiä ja itselläni alkaa olla pinna kireällä näiden asioiden suhteen. Ei taida olla mitään toivoa saada rauhaa uusperheen integroitumiselle ja onnelliselle odotukselle. Välillä mietin, että mihin olen oikein itseni laittanut. Lähikuukaudet näyttävät.
Mulla on vahva mututuntuma siihen, että suurin osa uusperheiden eroista johtuu juuri näistä syistä. Etteivät miehet rajaa sitä exäänsä sinne exän asemaan ja panosta siihen, että se uusi parisuhde ja uusperhe kukoistaisi ja ne lapset integtoituisivat siihen. Ja exien asema määriteltäisiin sen uuden perheen ehdoilla. Samasta syytä uusperheet, jossa miehellä ei ole lapsia, toiminevat parhaiten, ja niillä on paras ennuste. Epäkypsä mies, kontrolloiva ex ja heidän lapsensa on uusperheelle lähes varma tuho. Ja ilmeisetsi aika yleinen juttu myös. Kun alunalkaen se kontrolloiva ex on halunnut itselleen miehen jota voi hallita, ja epäkypsä mies on etsinyt itselleen puolison, joka kantaa vastuun ja kertoo missä kaappi seisoo. Niin tämä kuviohan ei erossa itsestään mihinkään raukea. Ja silloin se miehen uusi puoliso tulee suhteeseen, jossa on valmiiksi jo epäterve dynamiikka, eikä sitä eroa ole oikeasti osattu tehdä. Eikä se mies osaa rajoja laittaa sille exälle. Eikä tule oppimaankaan siksi, että nyx sitä toivoo, ilman järeää kasvuprosessia.