Lue keskustelun säännöt.
Miten kestätte jatkuvia pettymyksiä työnhaussa?
19.05.2020 |
Miten te työttömät tai uusia töitä etsivät jaksatte jatkaa hakemista paikka toisensa jälkeen, vaikka aina tulee takkiin eikä välttämättä edes haastattelukutsuja?
Minulla on osa-aikatyö (ainakin vielä, yt:t alkaa ja irtisanomisia taitaa olla tiedossa) kaupassa ja olen koittanut vaihtaa toimistotöihin. En vain saa edes kutsuja haastatteluun, olisiko 1/11 paikasta tullut vuoden sisään. Tänään tuli taas sellaisesta paikasta, jonne olisin toivonut pääseväni haastatteluun, tieto siitä että tehtävään on löydetty työntekijä. Pettymys ja huonouden tunne on jälleen niin kova, että itkettää ja oksettaa. Mikä on kun en riitä, kun ei työnantaja halua edes tavata... Aiemmin työttömänä olin se joka ajatteli "no sinulla on sentään joku työ" näistä jotka työssäkäyvinä manasivat, että uutta työtä ei löydy. Nyt sitä on tullut huomattua, että samalla tavalla se torjutuksi tuleminen sattuu, oli sitten töissä jo tai ei. Osa paikoista on sellaisia joista melkein jo tietää että ei ole mahdollisuuksia (kokeillen silti kepillä jäätä), mutta ne jotka voisivat sopiakin, jotka vaikuttavat tosi hyviltä paikoilta, joista alkaa jo haaveilla... Sieltä tulee sähköposti ja hetken jo toivoo olisiko haastattelukutsu, mutta: "valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun...".
Kommentit (90)
On oma asiansa pettyä kun jo katsoo esim. mol.fi -sivuston työpaikkailmoituksia. Kyllä siellä on vaikka kuinka paljon sellaisia hommia tarjolla joilla ei itseään elätä. Saattaa työmatkakustannusten ja verojen jälkeen jäädä jopa miinuksen puolelle verrattuna työttömyyteen toimeentulotuella (valtio maksaa sähkölaskut, lääkärikulut + lääkkeet).
Seuraava pettymys osuu kohdalle kun kirjoittaa huolella hakemuksen, odottaa sähköpostin tai puhelimen kilahdusta kuin koira lenkille pääsyä, eikä mitään kuulu.
Viimeisen itsetuntoa tallaavan kirsikan saa kakkunsa päälle kun tuttu jolle olet kertonut työnhaustasi taivastelee miksi tällainen ihminen edes kuvittelee saavansa kyseistä paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut vuosia työtön ja en ole hakenut yhteenkään paikkaan.
Perustamalla oman yrityksen. Ihanaa, ettei enää tarvitse olla riippuvainen työnantajasta, saa määrätä omat työaikansa ja tehdä asiat juuri omalla tavalla.
On tullut lähetettyä paljon hakemuksia. Ne joissa on jo hakemuksen yhteydessä pyydetty esittämään palkkatoive ovat tyhjiä arpoja. Työssä saatetaan vaatia todella laajaa osaamista alalta, vähintään kolmen kielen kielitaitoa ja vuosien työkokemusta, mutta jos palkkatoive edes alkaa numerolla 2, niin pääsee hakemus suoraan mappi Ö:hön.
Ilmoituksissa olevat yhteyshenkilöiden numerot joihin soittamalla voisi kysyä lisätietoja työstä ovat lähinnä vitsi. Numeroihin ei vastata, tai jos tuuttaa varattua niin takaisin ei soiteta. Jos vahingossa pääseet linjoille niin vastaaja kuulostaa ärtyneeltä kun häntä häiritään.
En enää jaksa soitella perään koska tuntuu, että kiinnostukseni työtä kohtaan nähdään enemmänkin ärsyttävänä rasitteena kuin halusta saada kyseinen työ.
Tietoa siitä saitko työn vai et, ei vaivauduta kertomaan edes sähköpostilla. Huomaat pian, että samaan tehtävään haetaan jo uutta henkilöä jollain rekrysivustolla tai kuulet tutun tutuilta, että hei se yks pääsi sinne töihin.
Usko omiin kykyihin vähenee jokaisen epäonnistuneen haun jälkeen. Olen hakenut niin oman alani kuin muidenkin alojen työtehtäviin asuinpaikkakunnaltani kuin toiselta puolen Suomea mutta ei tärppää.
Olisi tietysti yksi vaihtoehto mennä matalapalkkatöihin joita tekevät lähinnä opiskelijat. En kuitenkaan haluaisi heittää yhteensä kahdeksan vuoden opintojani hukkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonosti. On itsetunto koetuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pääsin viimein pitkän työnhaun jälkeen haastatteluun ja pieni toivonkipinäkin ehti syntyä. Haastattelu meni mielestäni hyvin ja sovittiin, että tuloksesta ilmoitellaan pian. Odotin kuukauden ja mitään ei kuulunut. Olin yhteydessä haastattelijaan joka suuttui kun tiedustelin tilannetta. Odotin toisen kuukauden ja taas sama toistui. Pidin siinä vaiheessa parhaana ratkaisuna vetäytyä koko prosessista pois sillä jo rekrytointi meni metsään hujahtamalla. Haastattelija selvästi häkeltyi ja kettuuntui tästä, että vielä löytyy joku työtön työnhakija jolla on itsekunnioitusta eikä jää odottelemaan ikuisuuksia. Eihän minua sitten hommaan valittu ja olo oli vain huojentunut.
En oikein jaksa käsittää näitä työpaikkailmoituksia joissa kehotetaan lähettämään hakemus mahdollisimman pian (eli tarvitsevat nopeasti työntekijän) ja sitten kun lähetät hakemuksen niin kukaan ei ole yhteydessä edes kertoakseen, että nyt ei tärpännyt.
Vieläpä jos koulutuksesi ja työkokemuksesi täsmää täysin työtehtävään niin on kummallista, että jätetään roikkumaan. Hankalaa tehdä selvityksiä työkkärinkään suuntaan kun kyselevät miten työnhakua voisi edistää kun et saa mitään tarttumapintaa siihen missä mättää.
Jossain vaiheessa hain jopa töitä joihin olin suorastaan ylikoulutettu ja olisin ollut valmis työskentelemään "halvemmalle" kuin koulutukseni ja osaamiseni antaisivat viitteitä. Nämäkin paikat taisivat vain painaa deleteä hakemukseni kohdalla.
Nyt olen ollut työttömänä jo jonkun aikaa enkä jaksa enää edes odottaa, että minulle vastattaisiin edes sähköpostitse saati kutsuttaisiin haastatteluun. Itsetuntoon tämä on vaikuttanut paljon eikä asiaa helpota sekään että osa tuttavista on alkanut ottaa hienovaraisesti etäisyyttä kun en enää ole samassa sosioekonomisessa asemassa kuin he. Mutta toisaalta on ihan hyvä nähdä ketkä ovat niitä oikeita ystäviä ja ketkä eivät.
Olen opiskelija yliopistossa alalla, jolla on yleisesti hyvä työllisyystilanne. Olen tässä kevään ja kesän aikana hakenut harjoittelupaikkoja ja sijaisuuksia lähinnä valtiolta. En ole päässyt edes haastatteluun. Ensimmäiset hylkäykset tuntuivat vähän lannistavilta, mutta nopeasti opin ajattelemaan, että jokaiseen paikkaan on kymmeniä tai satoja hakijoita, eikä se kerro minusta mitään, että en sattunut olemaan kaikista heistä muutaman parhaan joukossa.
Aion edelleen jatkaa haettavaksi ilmoitettujen paikkojen hakemista, mutta lisäksi tulen lähettämään avoimia hakemuksia firmoihin, jotka eivät ole ilmoittaneet etsivänsä harjoittelijoita. Ehkä sillä tavalla saan hakemukselleni enemmän huomiota, kun samassa nipussa ei ole sataa muuta samanlaista hakemusta samanlaisilta hakijoilta.