Lue keskustelun säännöt.
Mitä asiaa ihmettelette ystävienne lastenkasvatuksessa? Ja oletteko huomauttaneet asiasta?
Onko hyvien ystävienne tavassa kasvattaa lapsiaan jotakin, jota ihmettelette tai joka ärsyttää tai herättää ihailua? Oletteko maininneet hänelle asiasta?
Itseäni ihmetyttää oman hyvän ystäväni tapa kohdella hyvin eriarvoisesti 11 ja 6 v poikiaan. Kenellekään ei jää selväksi, että nuorin on se lempilapsi ja vanhempi lähinnä aiheuttaa hankaluuksia. Ystäväni suhde vanhempaan poikaansa on tosi etäinen ja erikoinen. En voi ymmärtää mistä tämä johtuu, sillä ystäväni on oikeasti tosi mukava ja fiksu aikuinen. En ole kehdannut ikinä kysyä häneltä asiasta.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Ohis, mutta en nyt pitäisi Dr. Philiä minään kovin vakuuttavana asiantuntijana oikein mistään, vaikka pätevyys näennäisesti löytyisin... Hänen toimensa kun eivät puhu kovin korkeatasoisen tai tieteenalansa kehityksen perässä pysyneen asiantuntijuuden puolesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Minä en silti usko siihen. Lapset ovat aivan liian itsekkäitä olentoja näännyttääksensä itseänsä kuoliaaksi.
Luitko sä tuota mun viestiä ollenkaan? Kuka vanhempi haluaa ylipäätään kokoeilla, miten kauan muutenkin huonosti syövä lapsi on syömättä? Vaikkapa tuo sukulaislapseni, jos joku vanhempi olisi niin pientä ja laihaa lasta halunnut näännyttää vain sen takia, että hän haluaa pakottaa lapsen syömään jotain ruokaa, jota lapsi ei halua syödä, niin kyllä se mun mielestä olisi ihan lastensuojelullinen asia.
Syömisongelmat on semmonen juttu, että toivoisin, että ihmiset antaisi olla niiden paheksumisen ja kommentoinnin. Meillä on nirso lapsi muuten kaikkiruokaisessa perheessä ja on ihan tarpeeksi hankalaa yrittää saada lapsi syömään ja aina huolehtia siitä ja tuntea itsensä huonoksi äidiksi kun lapsi ei syö normaalisti. Apuakin siihen on hirveän hankalaa saada, kukaan ei osaa asiaa korjata eikä ole mitään kikkakolmosia, millä se nyt tuosta noin vain parantuisi.
Joten pliis, älkää tuomitko, koska veikkaan, ettei teillä ole aavistustakaan miten hankala ongelma se voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Uskon että on olemassa joitakin supernirsoja lapsia. Mutta suuri osa nirsoista lapsista on nirsoja siksi että saavat huomiota tai mieluisampaa ruokaa tms syy. Tiedän lapsia jotka ovat kasvattaneet vanhempansa oikein kunnolla tottelemaan lapsen temppuilua. "Mutta kun se itkee jos ei saa mitä haluaa. Pitäähän sille tietenkin antaa" sanoo äiti.
Vierailija kirjoitti:
Syömisongelmat on semmonen juttu, että toivoisin, että ihmiset antaisi olla niiden paheksumisen ja kommentoinnin. Meillä on nirso lapsi muuten kaikkiruokaisessa perheessä ja on ihan tarpeeksi hankalaa yrittää saada lapsi syömään ja aina huolehtia siitä ja tuntea itsensä huonoksi äidiksi kun lapsi ei syö normaalisti. Apuakin siihen on hirveän hankalaa saada, kukaan ei osaa asiaa korjata eikä ole mitään kikkakolmosia, millä se nyt tuosta noin vain parantuisi.
Joten pliis, älkää tuomitko, koska veikkaan, ettei teillä ole aavistustakaan miten hankala ongelma se voi olla.
Tuo mun sukulaislapsi on käynyt toimintaterapiassa, mutta ei ainakaan vielä ole mitään olennaisia muutoksia tullut ruokailuun. Lapsi kyllä syö suunnilleen jokaisesta olennaisesta ryhmästä, mutta erittäin valikoivasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävän kanssa en meinaa enää jaksaa nähdä kun aina pitää nähdä lasten kanssa. Ei tule mistään yhteisistä tekemisistä mitään kun heillä ei ole alkeellisintakaan tolkkua kasvatuksessa. Juuri tätä muodikasta ei:n välttelyä, ikuista lässytystä ja keskustelua, loputonta maanittelua,lopulta aina vanhemmat joustaa, kaikkea aina ymmärretään ja tunteita sanoitetaan hamaan tappiin saakka. Lopputulos on kiukutteleva, väkivaltainen ja rasittava lapsi, jolla ei ole mitään käytöstapoja ja jonka oikkujen mukaan pitäisi koko seurueen joustaa ja järjestellä aikatauluja. Koulustakin valitetaan ja ihmettelevät miksi. Tekisi mieli sanoa, että laittakaa nyt sille kakaralle rajat ja lopettakaa se loputon kompromissien myöntäminen ja ymmärtäminen, niin ehkä oppisi vielä tavoille. En jaksa kun kaveri on herkkä vetämään herneen nenään.
Hassua, kun olin ensin tunnistavinani tästä itseni, kunnes tulin tuohon lopputulos-kohtaan. Meidän lapsen kohdalla nimittäin usein ihmetellään, miten hän on niin rauhallinen, ystävällinen puheissaan ja fiksu. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Uskon että on olemassa joitakin supernirsoja lapsia. Mutta suuri osa nirsoista lapsista on nirsoja siksi että saavat huomiota tai mieluisampaa ruokaa tms syy. Tiedän lapsia jotka ovat kasvattaneet vanhempansa oikein kunnolla tottelemaan lapsen temppuilua. "Mutta kun se itkee jos ei saa mitä haluaa. Pitäähän sille tietenkin antaa" sanoo äiti.
Multa ei silti riitä ymmärrystä niille aikuisille ihmisille, jotka suhtautuvat aggressiivisesti lasten syömisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Psykiatrin paikka jos on noin nirso. Mielenterveydessä jotain ongelmaa, normaali terve lapsi ei itseään näännytä, vaikka kaikki ruoka ei olisi mieleen.
Jos kyse on vain loputtomasta nirsoilusta, aikuisen tehtävä on vetää rajat ja huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Pakkosyöttää ei voi,mutta suostumalla vuosikaudet lapsen kotkotuksiin, kasvatetaan lapsesta vain pompotteleva tapanirso, joka hallitsee käytöksellään kaikkia ruokailuja. Kyllä lapsi jossain vaiheessa alkaa syödä kunhan riittävän pitkään on tarjolla muutakin kuin helppoa lempiruokaa. Mutta ei kai kukaan syö jos tietää vanhemman taipuvan ja seuraavalla ruokailulla saavan jotain parempaa. Nirsoilla lapsilla on erittäin usein vanhemmat, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ovat kyllästyneitä kiukutteluun ( eli kasvattamiseen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Psykiatrin paikka jos on noin nirso. Mielenterveydessä jotain ongelmaa, normaali terve lapsi ei itseään näännytä, vaikka kaikki ruoka ei olisi mieleen.
Jos kyse on vain loputtomasta nirsoilusta, aikuisen tehtävä on vetää rajat ja huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Pakkosyöttää ei voi,mutta suostumalla vuosikaudet lapsen kotkotuksiin, kasvatetaan lapsesta vain pompotteleva tapanirso, joka hallitsee käytöksellään kaikkia ruokailuja. Kyllä lapsi jossain vaiheessa alkaa syödä kunhan riittävän pitkään on tarjolla muutakin kuin helppoa lempiruokaa. Mutta ei kai kukaan syö jos tietää vanhemman taipuvan ja seuraavalla ruokailulla saavan jotain parempaa. Nirsoilla lapsilla on erittäin usein vanhemmat, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ovat kyllästyneitä kiukutteluun ( eli kasvattamiseen).
Just tämä aggressiivinen asenne: lapsesta pitää kitkeä väkivalloin pois se, että ei tee juuri niin kuin aikuinen haluaa! Ja just tuo tietämättömyys! Luuletko, että luurangonlaihan, juuri mitään syömättömän lapsen vanhemmat eivät ole lapselleen apua hakeneet? Ovat, ja saaneet diagnoosin: aistiyliherkkyys. Lääkäri sanoi, että olkaa iloisia jokaisesta ruoka-aineesta, jota lapsi syö. Totesi, että niillä ruoka-aineilla, joita lapsi nyt syö, pärjää ihan hyvin. Todennäköisesti lapsi jossain vaiheessa omaksuu uusia makuja. Toimintaterapia apuna.
Ja ei lapsi erityisesti kiukutellut, ei vain syönyt alusta asti, kun kiinteät aloitettiin.
Mutta kiitos, kun demonstroit juuri sitä aggessiivista asennetta, josta puhuin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävän kanssa en meinaa enää jaksaa nähdä kun aina pitää nähdä lasten kanssa. Ei tule mistään yhteisistä tekemisistä mitään kun heillä ei ole alkeellisintakaan tolkkua kasvatuksessa. Juuri tätä muodikasta ei:n välttelyä, ikuista lässytystä ja keskustelua, loputonta maanittelua,lopulta aina vanhemmat joustaa, kaikkea aina ymmärretään ja tunteita sanoitetaan hamaan tappiin saakka. Lopputulos on kiukutteleva, väkivaltainen ja rasittava lapsi, jolla ei ole mitään käytöstapoja ja jonka oikkujen mukaan pitäisi koko seurueen joustaa ja järjestellä aikatauluja. Koulustakin valitetaan ja ihmettelevät miksi. Tekisi mieli sanoa, että laittakaa nyt sille kakaralle rajat ja lopettakaa se loputon kompromissien myöntäminen ja ymmärtäminen, niin ehkä oppisi vielä tavoille. En jaksa kun kaveri on herkkä vetämään herneen nenään.
Hassua, kun olin ensin tunnistavinani tästä itseni, kunnes tulin tuohon lopputulos-kohtaan. Meidän lapsen kohdalla nimittäin usein ihmetellään, miten hän on niin rauhallinen, ystävällinen puheissaan ja fiksu. :)
Temperamentiltaan rauhalliselle ehkä sopiikin keskustelu. Luultavasti olisi joka tapauksessa rauhallinen luonteeltaan. Mutta vilkkaat ja käytösongelmaiset vain päätyvät huonompaan jamaan tällä vänkäämisen hyväksymisellä ja sitä aina seuraavalla neuvotteluilla. Lapsi saa terrorisoida ympäristöään loputtomiin, ainoa seuraus on lässyttäminen ja tunteiden sanottaminen joka päättyy johonkin myönnytykseen. Mitään seuraamuksia ja sanktioita ei tule, lapsi ei ota mistään opikseen kun mistään ei seuraa mitään ikävää tai mitään ei menetä huonolla käytöksellä. Sama touhu edessä joka kerta vastaavissa tilanteissa. Todella raskasta seuraa tämä perhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Psykiatrin paikka jos on noin nirso. Mielenterveydessä jotain ongelmaa, normaali terve lapsi ei itseään näännytä, vaikka kaikki ruoka ei olisi mieleen.
Jos kyse on vain loputtomasta nirsoilusta, aikuisen tehtävä on vetää rajat ja huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Pakkosyöttää ei voi,mutta suostumalla vuosikaudet lapsen kotkotuksiin, kasvatetaan lapsesta vain pompotteleva tapanirso, joka hallitsee käytöksellään kaikkia ruokailuja. Kyllä lapsi jossain vaiheessa alkaa syödä kunhan riittävän pitkään on tarjolla muutakin kuin helppoa lempiruokaa. Mutta ei kai kukaan syö jos tietää vanhemman taipuvan ja seuraavalla ruokailulla saavan jotain parempaa. Nirsoilla lapsilla on erittäin usein vanhemmat, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ovat kyllästyneitä kiukutteluun ( eli kasvattamiseen).Just tämä aggressiivinen asenne: lapsesta pitää kitkeä väkivalloin pois se, että ei tee juuri niin kuin aikuinen haluaa! Ja just tuo tietämättömyys! Luuletko, että luurangonlaihan, juuri mitään syömättömän lapsen vanhemmat eivät ole lapselleen apua hakeneet? Ovat, ja saaneet diagnoosin: aistiyliherkkyys. Lääkäri sanoi, että olkaa iloisia jokaisesta ruoka-aineesta, jota lapsi syö. Totesi, että niillä ruoka-aineilla, joita lapsi nyt syö, pärjää ihan hyvin. Todennäköisesti lapsi jossain vaiheessa omaksuu uusia makuja. Toimintaterapia apuna.
Ja ei lapsi erityisesti kiukutellut, ei vain syönyt alusta asti, kun kiinteät aloitettiin.
Mutta kiitos, kun demonstroit juuri sitä aggessiivista asennetta, josta puhuin.
Tyttäreni on tällainen huippunirso. Täyttää tänä vuonna 20v. Syötävien ruokien määrä on edelleen hyvin kapea. Ongelma tuli esiin jo ihan niistä vauvana syödyistä maistelulusikallisista. Katsoi minua aivan äimistyneenä, että mitä hittoa tämä nyt on olevinaan, ei tällaista. Ei ole juuri helpottanut. On käyty toimintaterapeutit, psykologit, ravintsemusterapeutit. Ei apua.
On yritetty ihan kaikki, myös sitä nälässä pitämistä. Vedellä on elänyt pahimmillaam 4vrk. Mitään varsinaista vikaa ei silloin lapsena löytynyt. Normaali lapsi, paitsi että ei syö.
Päibäkoti teki tosissaan täitä, että olisivat saaneet syömään kaikkea. Ei syönyt. Eskarissa puhui itselleen vapautuksen aamupuurosta.
Nyt tiedetään, että hänellä on ollut kielellinen erityisvaikeus, aistiyliherkkyyttä ja vaikea lukihäiriö. Älyllisesti alempaa keskitasoa. Lukihäiriö paljastui vasta 2.luokalla. Nämä loput ovat löytyneet myöhäisessä murrosiässä. On kulkenut nuorisopsykalla vuosia, nyt aikuisten puolella masennuksen vuoksi.
Minä luovutin. Hengissä on.
Ei pienestä lapsesta voi sanoa, että ei terve lapsi näännytä itseään nälkään. Kun et oikeasti voi sanoa, että se lapsi on terve tai mikä sillä on. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Psykiatrin paikka jos on noin nirso. Mielenterveydessä jotain ongelmaa, normaali terve lapsi ei itseään näännytä, vaikka kaikki ruoka ei olisi mieleen.
Jos kyse on vain loputtomasta nirsoilusta, aikuisen tehtävä on vetää rajat ja huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Pakkosyöttää ei voi,mutta suostumalla vuosikaudet lapsen kotkotuksiin, kasvatetaan lapsesta vain pompotteleva tapanirso, joka hallitsee käytöksellään kaikkia ruokailuja. Kyllä lapsi jossain vaiheessa alkaa syödä kunhan riittävän pitkään on tarjolla muutakin kuin helppoa lempiruokaa. Mutta ei kai kukaan syö jos tietää vanhemman taipuvan ja seuraavalla ruokailulla saavan jotain parempaa. Nirsoilla lapsilla on erittäin usein vanhemmat, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ovat kyllästyneitä kiukutteluun ( eli kasvattamiseen).Just tämä aggressiivinen asenne: lapsesta pitää kitkeä väkivalloin pois se, että ei tee juuri niin kuin aikuinen haluaa! Ja just tuo tietämättömyys! Luuletko, että luurangonlaihan, juuri mitään syömättömän lapsen vanhemmat eivät ole lapselleen apua hakeneet? Ovat, ja saaneet diagnoosin: aistiyliherkkyys. Lääkäri sanoi, että olkaa iloisia jokaisesta ruoka-aineesta, jota lapsi syö. Totesi, että niillä ruoka-aineilla, joita lapsi nyt syö, pärjää ihan hyvin. Todennäköisesti lapsi jossain vaiheessa omaksuu uusia makuja. Toimintaterapia apuna.
Ja ei lapsi erityisesti kiukutellut, ei vain syönyt alusta asti, kun kiinteät aloitettiin.
Mutta kiitos, kun demonstroit juuri sitä aggessiivista asennetta, josta puhuin.
Aivan, eli kyseessä oli/on isompi ongelma kuin pelkkä nirsoilu. Ilmeisen vakava aistiyliherkkyys. Terapialle on tarvetta ja varmaan mielenterveyspuolella myös avun tarvetta. Näinhän juuri kirjoitin aiemmin. Terve lapsi ei itseään näännytä. Miksi hermostut kun selkeästi nirsoilu on tässä teidän tapauksessa oire muista terveysongelmista? Monen muun kohdalla kyse on siitä, että lapsi määrää ja aikuiset tottelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Psykiatrin paikka jos on noin nirso. Mielenterveydessä jotain ongelmaa, normaali terve lapsi ei itseään näännytä, vaikka kaikki ruoka ei olisi mieleen.
Jos kyse on vain loputtomasta nirsoilusta, aikuisen tehtävä on vetää rajat ja huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Pakkosyöttää ei voi,mutta suostumalla vuosikaudet lapsen kotkotuksiin, kasvatetaan lapsesta vain pompotteleva tapanirso, joka hallitsee käytöksellään kaikkia ruokailuja. Kyllä lapsi jossain vaiheessa alkaa syödä kunhan riittävän pitkään on tarjolla muutakin kuin helppoa lempiruokaa. Mutta ei kai kukaan syö jos tietää vanhemman taipuvan ja seuraavalla ruokailulla saavan jotain parempaa. Nirsoilla lapsilla on erittäin usein vanhemmat, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ovat kyllästyneitä kiukutteluun ( eli kasvattamiseen).Just tämä aggressiivinen asenne: lapsesta pitää kitkeä väkivalloin pois se, että ei tee juuri niin kuin aikuinen haluaa! Ja just tuo tietämättömyys! Luuletko, että luurangonlaihan, juuri mitään syömättömän lapsen vanhemmat eivät ole lapselleen apua hakeneet? Ovat, ja saaneet diagnoosin: aistiyliherkkyys. Lääkäri sanoi, että olkaa iloisia jokaisesta ruoka-aineesta, jota lapsi syö. Totesi, että niillä ruoka-aineilla, joita lapsi nyt syö, pärjää ihan hyvin. Todennäköisesti lapsi jossain vaiheessa omaksuu uusia makuja. Toimintaterapia apuna.
Ja ei lapsi erityisesti kiukutellut, ei vain syönyt alusta asti, kun kiinteät aloitettiin.
Mutta kiitos, kun demonstroit juuri sitä aggessiivista asennetta, josta puhuin.
Aivan, eli kyseessä oli/on isompi ongelma kuin pelkkä nirsoilu. Ilmeisen vakava aistiyliherkkyys. Terapialle on tarvetta ja varmaan mielenterveyspuolella myös avun tarvetta. Näinhän juuri kirjoitin aiemmin. Terve lapsi ei itseään näännytä. Miksi hermostut kun selkeästi nirsoilu on tässä teidän tapauksessa oire muista terveysongelmista? Monen muun kohdalla kyse on siitä, että lapsi määrää ja aikuiset tottelee.
Aistiyliherkkyys ei näy lapsella oikeastaan muutoin kuin syömisessä.
Yritätkö käyttää tässä mielenterveysongelmia jonakin lyömäaseena, vai miksi yrität diagnosoida sinulle aivan tuntemattomalle lapselle jotain mielenterveysongelmia? Viestisi vaikuttaa todella omituiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri tämä ettei aseteta rajoja, ei voida kieltää eikä vaatia, myönnytyksiä kyllä saa. Joku kuvaili pellossa elämiseksikin. Roskia ei laiteta roskiin, ne tippuu juuri siihen mihin tippuu niin sisällä, ulkona kuin naapurien pihassakin. Jos tavara tippuu, ei nosteta. Kaiken saa sotkea, niin suttaamalla kuin tavaroiden sotkemisellakin. Vessaa ei vedetä, räkäpommeja heitellään kattoihin. Tavaroita (myös aikuisten) renkata ja vatkata niin ettei ne kestä vaan rikkoutuu. Valvoa saa viikonloppuna aamuviiteenkin. Pienemmätkin lapset saa katsoa kauhuleffoja ja pelata räiskintäpelejä. Annetaan ilotulitteita. Ruuan kanssa saa nirsoilla, ei tarvitse syödä jos ei halua, tehdään uutta. Pienestä pitäen ei kasviksia, ei maitoa, ei leipää, pelkästään valmisrineksiä, rasvasia ruokia, sipsiä, sokeria, karkkia ja limua. Hampaita ei tarvitse pestä. Pesulle ja vaatteet vaihdetaan kerran viikossa. Kouluun ei tarvitse mennä (jo ennen koronaa). Jos haluaa leluja tms niin niitä saa kyllä aina kun päähän pälkähtää.
Riittäähän näitä. On kuulemma normaalia.
Minusta taas tuntuu, että lasten nirsoilu (jos ei ole sairaudesta, erityisherkkyydestä tms. johtuvaa), on seurausta vanhempien liiasta huomion kiinnittämisestä lasten ruokailuun. Itselläni on kaksi lasta, enkä ole koskaan huolestunut heidän syömisistään tai syömättömyyksistään. Laitan lautaselle ruoan, ja lapsi syö siitä sen, minkä syö. Välillä on kausia, jolloin ruoka maistuu vähemmän, toisinaan taas enemmän. Lähes kaikki (katkaravut, homejuusto, mäti ym. harvinaisemmatkin) ruoat maistuu pääsääntöisesti hyvin. Nyt isompi lapsi on ilmeisesti päiväkodissa oppinut sanan "yäk", ja käyttää sitä joidenkin ruoka-aineiden kohdalla, en kiinnitä asiaan mitään huomiota. Itsekin ajattelen joskus ruoasta, että "yäk" ja lapsikin oppii kasvaessaan mallin kautta, että sitä ei vaan sanota ääneen.
Se on helppo neuvoa kun ei ole itsellä kokemusta. Se ei ole sitä, että sanotaan yök, vaan oksennus tulee kaaressa, jos pakotetaan tai painostetaan syömään.
Syömisongelmahan on todella hankala sosiaalisissa tilanteissa. Ja ihmiset, jotka pystyvät syömään mitä ja milloin tahansa tai ovat ns. aina ruuan ystäviä eivät tietenkään tätä älyä. Joten turha on selittää, jos asenne on tuo, että varmaan päässä vikaa, jos ei pysty syömään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
Psykiatrin paikka jos on noin nirso. Mielenterveydessä jotain ongelmaa, normaali terve lapsi ei itseään näännytä, vaikka kaikki ruoka ei olisi mieleen.
Jos kyse on vain loputtomasta nirsoilusta, aikuisen tehtävä on vetää rajat ja huolehtia monipuolisesta ruokavaliosta. Pakkosyöttää ei voi,mutta suostumalla vuosikaudet lapsen kotkotuksiin, kasvatetaan lapsesta vain pompotteleva tapanirso, joka hallitsee käytöksellään kaikkia ruokailuja. Kyllä lapsi jossain vaiheessa alkaa syödä kunhan riittävän pitkään on tarjolla muutakin kuin helppoa lempiruokaa. Mutta ei kai kukaan syö jos tietää vanhemman taipuvan ja seuraavalla ruokailulla saavan jotain parempaa. Nirsoilla lapsilla on erittäin usein vanhemmat, jotka haluavat vain päästä helpolla ja ovat kyllästyneitä kiukutteluun ( eli kasvattamiseen).Just tämä aggressiivinen asenne: lapsesta pitää kitkeä väkivalloin pois se, että ei tee juuri niin kuin aikuinen haluaa! Ja just tuo tietämättömyys! Luuletko, että luurangonlaihan, juuri mitään syömättömän lapsen vanhemmat eivät ole lapselleen apua hakeneet? Ovat, ja saaneet diagnoosin: aistiyliherkkyys. Lääkäri sanoi, että olkaa iloisia jokaisesta ruoka-aineesta, jota lapsi syö. Totesi, että niillä ruoka-aineilla, joita lapsi nyt syö, pärjää ihan hyvin. Todennäköisesti lapsi jossain vaiheessa omaksuu uusia makuja. Toimintaterapia apuna.
Ja ei lapsi erityisesti kiukutellut, ei vain syönyt alusta asti, kun kiinteät aloitettiin.
Mutta kiitos, kun demonstroit juuri sitä aggessiivista asennetta, josta puhuin.
Aivan, eli kyseessä oli/on isompi ongelma kuin pelkkä nirsoilu. Ilmeisen vakava aistiyliherkkyys. Terapialle on tarvetta ja varmaan mielenterveyspuolella myös avun tarvetta. Näinhän juuri kirjoitin aiemmin. Terve lapsi ei itseään näännytä. Miksi hermostut kun selkeästi nirsoilu on tässä teidän tapauksessa oire muista terveysongelmista? Monen muun kohdalla kyse on siitä, että lapsi määrää ja aikuiset tottelee.
Niin niin. Mutta mistä helkkarista se syömättömän lapsen vanhempi voi tietää, kun ei ammattilaisetkaan löydä vikaa tai osaa edes NEUVOA ratkaisemaan tilanne.
Älä tyrkytä nälässä pitämistä ratkaisuksi, kun et tiedä syitä.
Meillä myös näitä nirsoja tuttavapiirissä. Nakkeja, leivoksia, ranskiksia, sipsejä, karkkeja, keksejä, suklaata, mehua... niitä kyllä saa jos ei muu ruoka maistu, ei tarvitse edes aina maistaa. Lapsi sanelee merkitkin mitä kelpuuttaa, mikä tahansa suklaa ja sipsi ei lounaankorvikkeeksi kelpaa tai tulee mielenosoitusta. Aistiyliherkkyydellä nämäkin selittävät. Jännä ettei vaikuta juurikaan herkkujen syömiseen tämä herkkyys. Sama herkkyys otetaan esiin aina kun lapsi ei halua tehdä jotain tylsää kuten siivota, pukea, keskeyttää leikkejä tai pestä hampaita. Uniikki aistiyliherkkä lumihiutale tämä pikku iltatähtönen.
Ihmettelen eniten sitä, kun taaperoita syötetään niin, että saavat katsoa joltain tabletilta piirrettyjä samalla. Ja perusteluna on joko "rauhassa syöminen" tai ei oikeastaan mitään perusteluja.
En ole lastenohjelmia vastaan, mutta inhoan hälinää ruokaillessa, eikä pikkulapsi tarvi sitä hemmetin ohjelmaa syömiseen. Jos jotain, niin antaa mielummin jonkun lelun siihen ruokailun lomassa tutkimiseen.
Toisaalta tunnen itseni tiukkikseksi, kun en ole antanut lasteni katsoa ohjelmia ruokailun aikana, kun tapa on niin yleinen.
Minä en silti usko siihen. Lapset ovat aivan liian itsekkäitä olentoja näännyttääksensä itseänsä kuoliaaksi.