Lue keskustelun säännöt.
Mitä asiaa ihmettelette ystävienne lastenkasvatuksessa? Ja oletteko huomauttaneet asiasta?
Onko hyvien ystävienne tavassa kasvattaa lapsiaan jotakin, jota ihmettelette tai joka ärsyttää tai herättää ihailua? Oletteko maininneet hänelle asiasta?
Itseäni ihmetyttää oman hyvän ystäväni tapa kohdella hyvin eriarvoisesti 11 ja 6 v poikiaan. Kenellekään ei jää selväksi, että nuorin on se lempilapsi ja vanhempi lähinnä aiheuttaa hankaluuksia. Ystäväni suhde vanhempaan poikaansa on tosi etäinen ja erikoinen. En voi ymmärtää mistä tämä johtuu, sillä ystäväni on oikeasti tosi mukava ja fiksu aikuinen. En ole kehdannut ikinä kysyä häneltä asiasta.
Kommentit (91)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen tavallaan omassa kodissaan. Kun ollaan meillä, huomautan lapsia käytöksestä, jos se on meidän sääntöjen mukaan häiritsevää. Esim. meillä saa hakata lelurumpukapulalla rumpua ja muita leluja, mutta ei esim. telkkaria.
Jos tulee vauvojen ja taaperoiden kanssa kylään niin ei kannata yllättyä siitä, ettei meillä ole vauvaystävällistä, kun omat lapset
ovat koululaisia. Laitetaan sakset piiloon, mutta ei poisteta paristoja kaukosäätimestä tai teipata pöydän kulmia.
AP kertoi perheestä missä lapsia kohdellaan eriarvoisesti. Minäkään en tällaisessa tapauksessa sano mitään. Joskus kyllä vastaavassa tilanteessa olen antanut huomiota tavallista enemmän sille lapselle joka näyttää jäävän vähemmälle. Juttelen ja kyselen kuulumisia.
Naapurissa on pieni tyttö jota isoveljet pomottavat. Hänellekin minulta riittää enemmän huomiota kuin veljilleen. Käy vähän sääliksi.
Muulla tavoin en todellakaan puutu perheiden asioihin tai dynamiikkaa.
Tutun lapset jo isoja mutta kyllä ihmetytti ja hävetti jossain olla yhdessä kun ihan pienetkin lapset lähtivät kus.lle ja pas.alle. Nää sanat heillä siis arkipäivää. Eivät olleet hoidossa joten kotona opitut pi..u, ku.i, pa.ka vit.u jne. siirtyivät kouluun josta tuli sitten palautetta. Mitenpä ne lapset kauniimmin olisivat osanneet sanoa kun ei kukaan opettanut. Apinoiksi kutsui myös lapsiaan ja pennuiksi :(
En koskaan asiasta sanonut mutta vähemmän oltiin tekemisissä kun omani olivat pieniä, en halunnut kotiin tuota kielenkäyttöä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä kyllä sanon ystävälleni tai siskolleni, jos nämä tekevät jotain mielestäni outoa. Kyllä kai läheiselle ihmiselle saa ja pitääkin sanoa? Joskus ihminen on vain sokea omille toimilleen ja sitä varten on läheisiä, että puhutaan suoraan.
Siskolleni saatan sanoa kipakastikin vaikka että ”sinuna en antaisi tuon lapsen juoksennella sakset kädessä” tai ”olette jo puoli tuntia neuvotelleet kenkien pukemisesta, eli eiköhän nyt olisi jo aika napata se lapsi kainaloon ja kantaa pihalle”.
Ystävälle voin todeta vaikka, että ”minun mielestäni nelivuotias voi jo hyvin harjoitella pönttöön kakkaamista”.
Ja hyvissä väleissä ollaan edelleen!
Mulla sama kuin ap:llä eli perheen vanhin lapsi, poika, on ollut syntipukki ja syypää kaikkeen pahaan siitä lähtien kun 2 vuotta nuorempi siskonsa syntyi. Ovat nyt 16 ja 14v ja edelleen sama. Todella kauheaa katseltavaa ja kuunneltavaa, miten eriarvoisesti äiti lapsiaan kohtelee ja miten rumasti pojalleen puhuu. Äitinsä on muuten psykologi ammatiltaan. En ole sanonut asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Naispuolinen ystäväni puhuu aikuisille lapsilleen kuin pikkulapsille, käyttäen itsestään äiti-sanaa eikä minä-sanaa. Ei siis sano "en tiedä" tai "tulen käymään" vaan "äiti ei tiedä, äiti tulee käymään". En ole huomauttanut asiasta, vaikka omaan korvaani se kuulostaa todella nololta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naapurin tenava yritti potkaista mun koiraa. Ärähdin aika pahasti. Vanhemmat suuttuivat, koska lasta ei saa kieltää.
Kerran olin kuvaamassa pihalla ja mulla oli koira mukana. Koira oli kiinni, käskyn alla ja makas paikoillaan. Kaks kertaa kielsin jotain lapsia koskemasta koiraa, kolmannella kerralla talutin ne lapset äitien luo, jotka ei ollut edes tajunnut, että lapset livahtaneet katsomaan koiraa. Kuulemma pitäis antaa lasten silittää.
Ihmettelen sitä ystäväni tavassa kasvattaa lapsia, että ihan mikä tahansa käytös on hyväksyttävää. Vaikka paiskoisit esineitä ja hajottaisit kiinteitä kalusteita, pitää vain ns. ymmärtää. Kuka joutuu näiden lapsosten kanssa tekemisiin aikuisiällä... no en minä ainakaan. Ihan järkyttävän käytöksen sietämistä. Huonoa kasvatusta, 6-0.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi niin moni ei sano asiasta mitään? Sanonaa nyt hyvät ihmiset niille vanhemmille jotain! Ei tarvitse sanoa ikävästi tai ilkeästi, mutta toisitte edes ilmi, että miltä jokin asia teidän näkökulmastanne vaikuttaa. Joskus vanhemmat voivat olla niin sokeita omalle toiminnalleen. Pienellä huomautuksella voitaisiin säästyä paljolta mahdolliselta surulta ja mielenterveysongelmilta, mitä esimerkiksi tuollainen jatkuva vanhemman lapseen kohdistava alistaminen voi aiheuttaa lapselle aikuisuudessa...
Sitä ihmettelen, että miten annetaan lasten riehua kun tulevat vierailemaan. Sotketaan joka huone ja jätetään valot päälle ja vedetään tyynyt lattialle, tavaroita levitellään. Äiti istuu kahvilla eikä naama värähdäkään. Piti kieltää kun menivät reuhtomaan kuntosalilaitteille, joita omatkaan lapset eivät saa käyttää. Siinä ois voinu jäädä joku raaja painon alle, mutta äitiä ei kiinnostanut. Lapset tuppautuu keskusteluun ja huutaa päälle, jos heitä ei huomioida. Lampsivat muitta mutkitta jääkaapille, jos pöydässä ei ole jotain mikä ei miellytä. Kinutaan, että koiralle pitäs saada antaa herkkuja ja taluttaa sitä hihnassa sisällä.
Sanon tietysti, jos on jotain, mitä meillä ei yleensä lapset tee, eikä koiraa kiusata, mutta en jaksa olla jatkuvasti kieltämässä ja ohjaamassa. Rasittavaa kun lapset vetää showta.
Ihmettelen yhden tuttavaperheen hyvin nirsoja lapsia. Olen itsekin ollut syömisistäni valikoiva lapsena ja nuorena, mutta koskaan ei ollut tilannetta, että oikeasti pitäisi melkein kaikki ravintolat skipata koska listalta ei löydy ruokia, joissa ei olisi "jotain" väärää. Kaikki perheen lapset samanlaisia, 8-16-vuotiaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Montaakin asiaa. Mutta ei tulisi mieleenikään huomauttaa niistä. Jokainen kasvattaa lapset tavallaan ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin toisten kasvatustapoihin puuttuminen. Toki jos lapsi on vaarassa, pitää asiaan puuttua. Muuten annetaan kaikkien toimia tyylillään. Ei ole olemassa yhtä ja oikeaa tapaa kasvattaa lapsia.
Ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan on useita oikeita tapoja, mutta on myös vääriä tapoja.
Esimerkiksi ylempänä mainittu, että lapsi päättänyt pienestä asti mitä syö ja nirsoilee loppuelämänsä.. jee, hän voisi tykätä niistä asioista mistä nirsoilee, mutta ei voi asiaa tietää kun periaatteesta on päättänyt ettei edes maista... Ja yleiset käytöstavat ja muiden huomioiminen tulee opettaa lapselle.
Lapsi ei ole pomo, vaan aikuinen on. Tämä on fakta.
Minäkin nirsoilin lapsena, mutta se olikin ainoa asia, mihin pystyin itse vaikuttamaan. Kun muutin pois kotoa, aloin syödä lähes mitä vaan.
Minä tunnen lapsen joka suostui syömään vain muussia ja nakkeja. Niillä sitten mentiin monta vuotta. Luulen että tässäkin oli pohjimmaisena lapsen halu kontrolloida sitä ainoaa asiaa elämässään mitä hän pystyi kontrolloimaan eli syömistään. Olisi ollut hyvä jos vanhemmat olisivat tajunneet tämän ja pohtineet kuinka saada lapsi tuntemaan että hänellä on enemmän (ikäänsä sopivaa)valtaa omaan elämäänsä ettei tämä kontrollin puute olisi purkautunut nirsona syömisenä kuten edellisellä kirjoittajallakin. Usein vanhemmat ovat liian lähellä tilannetta huomatakseen tällaiset asiat. Ulkopuolisella ihmisellä saattaa olla sen verran etäisyyttä että näkee kokonaistilanteen. Mutta perheen ulkopuolinen ei tietenkään voi tehdä asialle mitään.
Näin joskus Dr. Philissä jakson tästä samasta aiheesta, ja hyvä tohtori totesi ahdistuneille vanhemmille, että pikkulapset eivät näännytä itseään nälkään. Eli jos nakkeja ja muusseja ei vain ilmaannu pöytään, he syövät jotain muuta. Tästä on vuosikausia aikaa, mutta ajattelin jo silloin, että ongelma ei ole muksun ravinnonsaanti vaan vanhempien epäterve hyväksynnäntarve omilta lapsiltaa. Lapset eivät näännytä itseään nälkään. Piste.
Kuka haluaa kokeilla? Mun veljellä on ruuan suhteen erittäin valikoiva lapsi, ja jos nämä "ei lapsi näännytä itseään nälkään" -tyypit olisivat nähneet tämän lapsen ihan pienenä, luulen, että he olisivat pitäneet suunsa kiinni. Mun äidiltä pääsi kerran itku, kun lapsi oli ollut muutaman päivän sairaana, ja oli sen jälkeen aivan luuta ja nahkaa.
Jokainen voi kait kokeilla tuota omalla lapsellaan, jos oikeasti on sitä mieltä, että siihen haluaa lähteä, mutta älkää antako toisille tuota neuvoa. Te ette tiedä, mitä ne vanhemmat käyvät läpi sen asian kanssa. Mä olen seurannut läheltä yhden supernirson lapsen elämää, eikä se kyllä ole vanhemmille helppoa. Onneksi lapselle on tullut hieman uusia makuja, mutta edelleen hän syö tosi rajoitetusti. Ruuan pitää olla myös väriltään tasalaatuista.
54 jatkaa. Yhdessä ystäväperheessä oli seuraava tilanne kerta toisensa jälkeen. Kun 3-4 vuotias lapsi esim. kaatui niin äiti hyökkäsi heti "pelastamaan" lasta, nosti hätääntyneenä ylös ja lapsi alkoi aina näissä tilanteissa itkeä. Mutta jos äiti ei huomannut kaatumista niin lapsi vilkaisi nopeasti äitiä, nousi ylös ja jatkoi rauhallisesti leikkejään ilman itkua. Olin tässä se ulkopuolinen joka näki kuinka homma toimii, olisi voinut kertoa äidille ja vähän neuvoa. Olisi säästynyt monet itkut. Mutta jotenkin en vaan voinut puuttua toisen perheen lastenhoitotapoihin. Se äidin hätääntyminen ja lapsen pelastaminen oli äidillä niin selkäytimessä että olisi takuulla tullut vain kitkaa meidän väleihin.
En kamalasti oo silleen "hmmm , jaahas, TUOLLAINEN TAPA.. :O "
Mut siis toi mua ainaki ärsyttää, jos kytätään koko ajan vaan miten MUUT kasvattaa, eikä missään nimessä nähdä omia virheitä. :D se on tosi ärsyttävää.
ja sit myös se, jos ei edes yritä mennä ns lapsen tasolle, ole leikkisä koskaan, ja tuomitsee sellaset ja oma tyyli on sellanen harmaa ja ankee, kaikki mitä lapsi tekee on väärin, tyhmää, huoh... jne.... pitää tollasta parempana, ihan niinkun toi olis hyvä tapa ollenkaan kasvattaa mitään. :D
Yksi ystäväni halusi aina miellyttää lapsiaan. Siitä seurasi kaikenlaisia ikäviä asioita. Esim. autossa tenavat kyllä istuivat lastenistuimissa mutta ilman turvavyötä. Äidin mielestä oli kiva kun lapset ylettyvät näkemään ulos ikkunoista mutta vöitä ei tarvinnut käyttää kun "se ei ole kivaa".
Kerran kun he tulivat meillä käymään niin toisella lapsella oli mukana noin metrin pituinen keppi jolla hän huitoi edestakaisin. Meillä oli silloin pari muutakin lapsiperhettä käymässä joten keppi oli vaaraksi niin muille lapsille kuin kodin tavaroillekin. Meinasin ottaa kepin pois mutta lapsosen äiti ehti väliin ja sanoi että kepin voi laittaa pois vasta kun lapsi lakkaa leikkimässä sillä.
Samainen äiti tunsi suurta syyllisyyttä kun toinen hänen lapsistaan ryntäsi autotielle ja äiti joutui huutamaan lapselle että heti tänne ja pois ajotieltä.
On helppo sanoa että äiti kyllä tuntee lapsensa parhaiten ja on olemassa monenlaisia kasvatustyylejä. Joo, niin onkin. Jotkut niistä vaan ovat huonoja ja haitaksi lapselle.
Muutimme pois alueelta joten en tiedä minkälaiset seuraukset tästä kasvatusmetodista oli.