Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nainen, jonka kanssa petin, uhkaa kertoa tyttöystävälleni. HELP!!

Vierailija
18.05.2020 |

Alkuun sanon, että mitään moraalisaarnaa en kaipaa keneltäkään. Muutenkin jo kauhee morkkis ja kaduttaa ja toivon vaan, että pystyisin palata ajassa taaksepäin ja jättää nää typeryydet tekemättä. Eli please, keskittykää itse asiaan.
Eli siis, tyttöystävän kanssa ollaan oltu yhdessä reilu kuusi vuotta, asutaankin samassa kämpässä. Tuossa puolisen vuotta sitten mua alkoi epäilyttää suhteemme jatko, kun luulin, että haluamme eri asioita elämältä ja parisuhteeltamme. No, samaan aikaan tapasin netin kautta erään toisen naisen ja päädyimmekin sitten sänkyyn muutamaan otteeseen. Tää nainen ei sit kuitenkaan oikein lopulta kiinnostanut mua ja yritin lopettaa tapaamiset. Selvisi myös, että olin väärinymmärtänyt tyttöystäväni sanomiset, joten lakkasin miettimästä eroa.
Ongelmaksi muodostui se, että tää toinen nainen ilmeisesti ihastui muhun ja haluaa välttämättä jatkaa tapailua. Hän sai jotenkin myös selville koko nimeni ja tyttöystäväni nimenkin ja on vihjaillut paljastavansa tälle meidän puuhat, ellen jatka hänen tapailuaan. Tajusin myös, että muutamat kuvakaappaukset viestittelyistämme toimivat myös aika uskottavina todisteina tapahtuneesta... Joo, olen idiootti. En ole tavannut häntä kahteen kuukauteen ja haluaisin hänestä vain eroon. Viesteihinsä olen jotenkin vastaillut, kun pelkään, että jos hän menettää toivon siitä että edelleen tapaisin häntä, hän todennäköisesti ottaisi yhteyttä tyttöystävääni.
Rakastan tyttöystävääni ja kaikista eniten haluan vain olla hänen kanssaan. En voi kuitenkaan kertoa hänelle totuutta koska mulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän haluasi jatkaa kanssani jos tietäisi, että petin. Eksästään hän erosi juuri sen takia, että häntä petettiin. Mitä voin siis tehdä varmistaakseni, että parisuhteeni jatkuu ja pääsisin eroon tosta toisesta muijasta? Vastailen hänelle jo hyvin lyhyesti enkä juuri edes kysele häneltä mitään tai muuten suuresti osoita häneen mielenkiintoa, mutta en tietenkään voi suututtaa häntä. Tapaamiset olen väistellyt eri tekosyin, vedonnut työkiireisiin ja työmatkoihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen, mutta pelkään, että häneltä loppuu kärsivällisyys kohta. Kertokaa mitä kannattaisi tehdä. Olen aika epätoivoinen tän tilanteen suhteen.. ja edelleen sanon, että moraalisaarnoja en kaipaa. Olen läksyni oppinut.

Kommentit (93)

Vierailija
21/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiistät kaiken, ja sanot että hulluilla on hullujenpuheet.

Jos on keskustelua näyttää todisteeksi, niin ei tuo enää oikein toimi.

Vierailija
22/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ole rehellinen ja sano tälle toiselle naiselle, että haluat jatkaa tyttöystäväsi kanssa ja olla hänelle tästä lähtien uskollinen. Ja että pahoittelet tälle toiselle naiselle tullutta mielipahaa, muttet halua jatkaa pettämistä. Ja pyydät ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Ei tässä oikein muutakaan voi: jos hän kertoo tyttöystävällesi silti, voit todistaa hänelle että suhde on ohi.

Tyttöystävälle en kertoisi, sillä olen ollut petetty osapuoli ja se sattui niin helvetisti, etten olisi halunnut tietää. Huono omatunto on jo riittävä rangaistus sinulle. Tsemppiä.

Jaa, olen minäkin ollut petetty osapuoli ja se kyllä sattui, mutta sitten ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin vuosikaudet elänyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat pitää kynsin ja hampain kiinni parisuhteesta, josta et välitä? Hyödytkö sinä naisystävästäsi jotenkin?

Luitko edes mitä kirjoitin?

Ap

Vierailija
24/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.

Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.

Ap

Olet jo aiheuttanut, typerys. Miksi petit, jos kaikki on niin hyvin? 😂

Vierailija
25/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat pitää kynsin ja hampain kiinni parisuhteesta, josta et välitä? Hyödytkö sinä naisystävästäsi jotenkin?

Saa reikää.

Vierailija
26/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi haluat pitää kynsin ja hampain kiinni parisuhteesta, josta et välitä? Hyödytkö sinä naisystävästäsi jotenkin?

Luitko edes mitä kirjoitin?

Ap

Kyllä, etkä saa ymmärrystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiistät kaiken, ja sanot että hulluilla on hullujenpuheet.

Ei onnistu, kun toisella osapuolella on aika vedenpitävät todisteet

Ap

Oho! Nyt pamahti kiinnostavaksi!

Mitä nämä todisteet sitten ovat?

Kännykkävideo aktiviteetista?

Käytetty kesäkumi täynnä DNA-aineistoa?

Tallennettuja WhatsApp- viestejä jotka sisältävät intohimoisia lemmentunnustuksia?

Vai jotain muuta raskauttavaa aineistoa, jonka ansiosta syyttävä sormi osoittaa ilman epäilyksiä ap:hen?

Joka tapauksessa lopeta luikertelu ja ota vastuu tekojesi seurauksista.

Vierailija
28/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.

Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.

Ap

No niinpä näyttää olevan. Pettämistä, valehtelua, ahdistuneisuutta, "väärinkäsityksiä"... Kuka nyt ei tuollaisessa suhteessa olisi TODELLA onnellinen! :D :D :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sitä saa mitä tilaa. Kanna tekojesi seuraukset kuin mies ja kerro itse tyttöystävällesi. 

Vierailija
30/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän tämä ole taas trollialoitus, mutta itsepä olet soppasi keittänyt ja nyt saat nauttia tuloksista. Toivottavasti edes opit jotain ja toivottavasti tyttöystäväsi etsii parempaa seuraa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuullostaa siltä, että yrität hyötyä ihmisistä. Kun luulit että parisuhteesi on mennyttä, niin petit surutta tyttöystävääsi USEAAN otteeseen, ja silloin tämä toinen nainen kyllä kelpasi. Nyt, kun haluatkin taas tyttöystäväsi, niin olet välttelevä ja kylmä toista naista kohtaan. Väität, että olet muuttunut ja sinua kaduttaa, mutta en näe minkäänlaista muutosta siinä että yhä edelleen mietit vain omaa etuasi kun salailet asiaa tyttöystävältäsi. Jokaisella petetyllä on oikeus tietää, että häntä on petetty. On HÄNEN tehtävänsä arvioida, haluaako jatkaa suhdetta kanssasi, ei sinun. Mutta sitä et varmaan käsitä, kun et ymmärrä muutenkaan ajatella muiden etua, vain itsesi. Ihmiset eivät "ajaudu" pettämään puolisoaan, se on aktiivinen teko, ja siitä on kannettava myös seuraukset. 

Vierailija
32/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieti, olisitko valmis antamaan anteeksi jos tyttöystäväsi olisi käynyt vieraissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis teitkö ap deittiprofiilin nettiin, kun oma suhde epäilytti?

Jos oma parisuhde mietityttää ja, et ole varma, haluatko jatkaa, pohdit pohdintasi loppuun ja sen jälkeen joko eroat tai jatkat suhdetta. Sen sijaan missään nimessä ei kannata hankkia sivusuhdetta rinnalle "varmuuden vuoksi". Etkö osaa olla yksin?

Vierailija
34/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole rehellinen ja sano tälle toiselle naiselle, että haluat jatkaa tyttöystäväsi kanssa ja olla hänelle tästä lähtien uskollinen. Ja että pahoittelet tälle toiselle naiselle tullutta mielipahaa, muttet halua jatkaa pettämistä. Ja pyydät ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Ei tässä oikein muutakaan voi: jos hän kertoo tyttöystävällesi silti, voit todistaa hänelle että suhde on ohi.

Tyttöystävälle en kertoisi, sillä olen ollut petetty osapuoli ja se sattui niin helvetisti, etten olisi halunnut tietää. Huono omatunto on jo riittävä rangaistus sinulle. Tsemppiä.

Jaa, olen minäkin ollut petetty osapuoli ja se kyllä sattui, mutta sitten ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin vuosikaudet elänyt.

Sain sellaisen käsityksen, että ap ei ole mikään pakonomainen pettäjä vaan syynä oli kriisi suhteessa, jolloin mietittiin suhteen jatkoa.. Mikä ei tietysti oikeuta tekoa, mutta tekee sen ymmärrettävämmäksi. Pointti oli se, ettei ap petä enää vaan on oppinut virheestään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.

Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.

Ap

Olet jo aiheuttanut, typerys. Miksi petit, jos kaikki on niin hyvin? 😂

Onko lukeminen hankalaa? Silloin kun petin, luulin ettei suhteellamme ollut tulevaisuutta

Ap

Vierailija
36/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oikein. Ei muuta kuin kertoa itse asiasta, niin tyttöystävä ehkä voi antaa anteeksi. Sitten ei taatusti anna jos kuulee asiasta muualta. Ei se teidän suhde tai sun rakkaus kyllä kovin vahvalta vaikuta, jos pettämään asti olet lähtenyt.

Vierailija
37/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole rehellinen ja sano tälle toiselle naiselle, että haluat jatkaa tyttöystäväsi kanssa ja olla hänelle tästä lähtien uskollinen. Ja että pahoittelet tälle toiselle naiselle tullutta mielipahaa, muttet halua jatkaa pettämistä. Ja pyydät ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Ei tässä oikein muutakaan voi: jos hän kertoo tyttöystävällesi silti, voit todistaa hänelle että suhde on ohi.

Tyttöystävälle en kertoisi, sillä olen ollut petetty osapuoli ja se sattui niin helvetisti, etten olisi halunnut tietää. Huono omatunto on jo riittävä rangaistus sinulle. Tsemppiä.

Jaa, olen minäkin ollut petetty osapuoli ja se kyllä sattui, mutta sitten ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin vuosikaudet elänyt.

Sain sellaisen käsityksen, että ap ei ole mikään pakonomainen pettäjä vaan syynä oli kriisi suhteessa, jolloin mietittiin suhteen jatkoa.. Mikä ei tietysti oikeuta tekoa, mutta tekee sen ymmärrettävämmäksi. Pointti oli se, ettei ap petä enää vaan on oppinut virheestään.

Too little too late. Karma is a bitch. Sitä saa mitä tilaa. Niin makaa kuin petaa. Jatkanko?

Vierailija
38/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kumppaniaan rakastava ja kunnioittava ihminen ei petä. On ihan sama mitä selittelet itsellesi, mutta näin se vain on. Ainoa huolesi liittyy siihen, että SINÄ et jää kiinni tehtyäsi ikävimmän tempun ikinä. Olet huolissasi vai ITSESTÄSI. Jos vähääkään kunnoitat tyttöystävääsi sinä kerrot asian suoraselkäisesti ihan itse. Taas yksi lapamato mies , joka yrittää luikerrella omista teoistaan kuin koira veräjästä.

Vierailija
39/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rohkea nainen!

Pitäisiköhän itsekin rohkaistua...

Vierailija
40/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.

Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.

Ap

Olet jo aiheuttanut, typerys. Miksi petit, jos kaikki on niin hyvin? 😂

Onko lukeminen hankalaa? Silloin kun petin, luulin ettei suhteellamme ollut tulevaisuutta

Ap

Olisit sitten rehdisti eronnut ensin, nyhverö.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän neljä