Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nainen, jonka kanssa petin, uhkaa kertoa tyttöystävälleni. HELP!!

Vierailija
18.05.2020 |

Alkuun sanon, että mitään moraalisaarnaa en kaipaa keneltäkään. Muutenkin jo kauhee morkkis ja kaduttaa ja toivon vaan, että pystyisin palata ajassa taaksepäin ja jättää nää typeryydet tekemättä. Eli please, keskittykää itse asiaan.
Eli siis, tyttöystävän kanssa ollaan oltu yhdessä reilu kuusi vuotta, asutaankin samassa kämpässä. Tuossa puolisen vuotta sitten mua alkoi epäilyttää suhteemme jatko, kun luulin, että haluamme eri asioita elämältä ja parisuhteeltamme. No, samaan aikaan tapasin netin kautta erään toisen naisen ja päädyimmekin sitten sänkyyn muutamaan otteeseen. Tää nainen ei sit kuitenkaan oikein lopulta kiinnostanut mua ja yritin lopettaa tapaamiset. Selvisi myös, että olin väärinymmärtänyt tyttöystäväni sanomiset, joten lakkasin miettimästä eroa.
Ongelmaksi muodostui se, että tää toinen nainen ilmeisesti ihastui muhun ja haluaa välttämättä jatkaa tapailua. Hän sai jotenkin myös selville koko nimeni ja tyttöystäväni nimenkin ja on vihjaillut paljastavansa tälle meidän puuhat, ellen jatka hänen tapailuaan. Tajusin myös, että muutamat kuvakaappaukset viestittelyistämme toimivat myös aika uskottavina todisteina tapahtuneesta... Joo, olen idiootti. En ole tavannut häntä kahteen kuukauteen ja haluaisin hänestä vain eroon. Viesteihinsä olen jotenkin vastaillut, kun pelkään, että jos hän menettää toivon siitä että edelleen tapaisin häntä, hän todennäköisesti ottaisi yhteyttä tyttöystävääni.
Rakastan tyttöystävääni ja kaikista eniten haluan vain olla hänen kanssaan. En voi kuitenkaan kertoa hänelle totuutta koska mulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän haluasi jatkaa kanssani jos tietäisi, että petin. Eksästään hän erosi juuri sen takia, että häntä petettiin. Mitä voin siis tehdä varmistaakseni, että parisuhteeni jatkuu ja pääsisin eroon tosta toisesta muijasta? Vastailen hänelle jo hyvin lyhyesti enkä juuri edes kysele häneltä mitään tai muuten suuresti osoita häneen mielenkiintoa, mutta en tietenkään voi suututtaa häntä. Tapaamiset olen väistellyt eri tekosyin, vedonnut työkiireisiin ja työmatkoihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen, mutta pelkään, että häneltä loppuu kärsivällisyys kohta. Kertokaa mitä kannattaisi tehdä. Olen aika epätoivoinen tän tilanteen suhteen.. ja edelleen sanon, että moraalisaarnoja en kaipaa. Olen läksyni oppinut.

Kommentit (93)

Vierailija
61/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kohta siellä keitellään kanisoppaa...

Vierailija
62/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.

Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.

Ap

Olet jo aiheuttanut, typerys. Miksi petit, jos kaikki on niin hyvin? 😂

Onko lukeminen hankalaa? Silloin kun petin, luulin ettei suhteellamme ollut tulevaisuutta

Ap

Ja kun seuraavan kerran vähän epäilyttää ja ahdistaa, niin olet taas vieraissa. Sori, olet pelkkä vätys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos todella rakastat tyttöystävääsi, kerrot rehellisesti mitä teit ja annat hänen itse päättää, miten asian kanssa elää.

Vierailija
64/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko lukeminen hankalaa? Silloin kun petin, luulin ettei suhteellamme ollut tulevaisuutta

Onko ymmärryksessä vaikeuksia? Vaikka olisi onneton, pettäminen ei ole sallittu. Ensin erotaan ja sit vaikka laastarisuhde, mutta jos olet parisuhteessa, onnettomassakin, et petä. 

Vierailija
65/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olisin sinun tyttöystäväsi, en missään nimessä haluaisi tietää. 

Riittää, että haluat jatkaa minun kanssani ja olet läksysi oppinut. 

Tapaa tuo syrjähyppy, jossain neutraalissa paikassa ja juttele asiat halki. Tai soita.

Kiitä yhteisestä kokemuksesta ja sano, että oli ihanaa ja muistat häntä lämmöllä.

Tee kuitenkin selväksi, että hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia sinuun enää, 

ei myöskään (varsinkaan) siinä tapauksessa, että paljastaisi tyttöystävällesi kaiken.

Toivota hänelle kaikkea hyvää.

Vierailija
66/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap valehtelee tällä hetkellä sekä tyttöystävälleen että sattumanaiselle.

Kannattaa varoa enää hankkimasta neljättä osakasta tähän yhtiöön - alkaa olla hankala muistaa, kenelle on mitäkin valehdellut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todennäköisesti tää uus tyty vain uhkailee. Ota riski, älä kerro ja jos hän kertoo asiasta tyttöystävällesi, niin sitten vaan tunnustat, sanot katuvasi, kerrot että et ikinä enää tee tällaista - blaa blaa blaa ja katsot mitä tapahtuu.

Vierailija
68/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos voit käyttää naisystävän puhelinta, lisää estolistalle toinen nainen kaikkialta mistä löydät. Se edes hidastaa kertomista ja mahdollisesti hän luovuttaa kun ei saakaan kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isoin ongelmahan tuossa ei nyt ole edes se, että ap petti pitkäkestoisesti, vaan se että hän edelleenkään ei ole oppinut mitään ja on huolissaan vain itsestään ja siitä, tuleeko teolle seurauksia. En pystyisi koskaan luottamaan niin itsekkääseen ja epäkypsään ihmiseen.

Joten ainoa ratkaisu olisi minusta se, että ap toteaisi vaikka tämän ketjun herättämänä, että hänellä on tuollaisia vikoja, että ei kykene asettumaan muiden asemaan ja kantamaan vastuuta teoistaan. Ja hakeutuisi sen vuoksi terapiaan, jotta voisi kehittyä ihmisenä. Suoraan sanoen se olisi ainoa skenasrio, jolla voisin edes harkita anteeksiantamista, mutta se olisi tietysti pitkä prosessi, eikä kaikki olisi kerrasta kunnossa, mutta ehkä voisi olla jotsin toivoa.

Vierailija
70/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ole rehellinen ja sano tälle toiselle naiselle, että haluat jatkaa tyttöystäväsi kanssa ja olla hänelle tästä lähtien uskollinen. Ja että pahoittelet tälle toiselle naiselle tullutta mielipahaa, muttet halua jatkaa pettämistä. Ja pyydät ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Ei tässä oikein muutakaan voi: jos hän kertoo tyttöystävällesi silti, voit todistaa hänelle että suhde on ohi.

Tyttöystävälle en kertoisi, sillä olen ollut petetty osapuoli ja se sattui niin helvetisti, etten olisi halunnut tietää. Huono omatunto on jo riittävä rangaistus sinulle. Tsemppiä.

Jaa, olen minäkin ollut petetty osapuoli ja se kyllä sattui, mutta sitten ymmärsin millaisen ihmisen kanssa olin vuosikaudet elänyt.

Sain sellaisen käsityksen, että ap ei ole mikään pakonomainen pettäjä vaan syynä oli kriisi suhteessa, jolloin mietittiin suhteen jatkoa.. Mikä ei tietysti oikeuta tekoa, mutta tekee sen ymmärrettävämmäksi. Pointti oli se, ettei ap petä enää vaan on oppinut virheestään.

Yksi petos madaltaa kynnystä seuraavaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyi helvetti näitä saatanan pettäjiä jotka vaan inisee kuinka ovat muka oppineet ja kunnolla toinen pillu mielessä useamman kerran ja oikein suunnitellusti... kiikkuun tommoset perslävit

Vierailija
72/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menee kyllä niin tunteisiin tämä miesten idiotismi mikä toistuu aina vaan. Heti kun suhteessa menee huonosti niin ensimmäisenä sepalus auki ja vieraisiin, mikä siinä on ettei sitä eroa voi odottaa tai edes eropäätöstä ennenku lähdetään loukkaamaan kumppania tietoisesti!? Ole kiltti ja kerro miksi ei voi sen vertaa kunnioittaa toista että odottaa? Kaikki usko miehiin on mennyt. 

Sinun kaltaisesi varatut miehet ovat KOKO sinkkuaikani (4v)olleet kimpussani ihan jatkuvasti. Edellisestä kun pääsee niin taas joku "kohta eroamassa", "huonosti menee", "melko avoin suhde", "ei seksiä kotona" "sinkku tavallaan"- äijä kimpussa. Törkein seksisuhteessa kanssani yli puoli vuotta ennenkuin paljastuikin varatuksi. Valehtelua silmät ja suut täyteen sen jälkeen myös tyttöystävälle. Ihan hirvittävää kaikille osapuolille.

Ainoa oikea teko on tunnustaa ja olla rehellinen. Sun tyttöystävällä on oikeus itse päättää mitä sinun kanssasi tekee. Ei se mene niin että mies tekee mitä huvittaa mielensä mukaan ja sitte vaan hyshys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaiken lisäksi sä luuseri kohtelit paskasti KAHTA NAISTA ja nyt pelottaa että jäät kiinni, voi video mikä löllöperse

Toivottavasti tää toinen nainen kertoo todisteiden kera tyttikselle

Vierailija
74/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.

Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.

Ap

No niinpä näyttää olevan. Pettämistä, valehtelua, ahdistuneisuutta, "väärinkäsityksiä"... Kuka nyt ei tuollaisessa suhteessa olisi TODELLA onnellinen! :D :D :D

Tyypillinen palstalaisen parisuhde. Jännää elämää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinullahan on jo uusi akka valmiina, joten mikä hätä sinulla on vaikka kerrot. Uusi nainen on niin typerä, että haluaa parisuhteen sinun, eli  pettäjän kanssa. Siinä saisi ainakin kaksi yhtä typerää toisensa sitten.

Vierailija
76/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse tein niin, että iskin uuden naisen, sellaisen vahvan vauhdikkaan punapään jolla oli Ferrari. Sitten yhtenä iltana kytättiin tän hoito2 kanssa kun hoito1 tuli töistä ja talla pohjaan. Hoito1 joutui sairaalaan ja koomaan. Hän heräsi siitä viikon päästä, olimme paikalla kukkien kanssa, peläten paljastumista.

Kun hän heräsi hän huomasi ensimmäisenä minut ja hoito2. Luulin hänen suuttuvan, mutta hän oli käynytkin ns. Rajan takana ja tutustunut siellä sellaisiin asioihin, että antoi anteeksi. Hän muutti meidän kanssa samaan asuntoon ja perustimme lahkon.

Pian paloi exäni talo ja exäkin jolla on liikaa veneitä ja audeja jotta olisi oikeutettu toimeentulotukeen muutti kanssamme kommuuniin. Ex, hoito1 ja hoito2 rakastuivat toisiinsa. Minusta tuli lahkojohtaja ja otin iltaisin kuvia heistä. Pian he kutsuivat lisää ihmisiä liittymään lahkoon ja nyt omistammekin jo yhdessä kaivoksen.

Tarinan opetus on, että ei kannata olla rehellinen. Exäni olisi katkeroitunut jos olisin kertonut, mutta nyt hän on karismaattinen rikas evangelista joka soittaa joka pääsiäinen Paaville ja he puhuvat pitkään puhelimessa. Minä itse kirjoitan facebookissa pitkiä kirjeitä Nigeriaan ja kerron lahkotulokkaille olevani amerikkalainen majuri joka tarvitsee rahaa nettiä varten. Olemme todella rikkaita.

Vierailija
77/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan oikein sulle, jos tämä toinen muija kertoo tyttöystävällesi. Kuka tuollaista vätystä jaksaisi katsoa?

Vierailija
78/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uuh en tiedä. Väsytystaistelu. Heittäidy tylsäksi tai idiootiksi pikkuhiljaa. Toimi niin, että tämän toisen naisen kiinnostus pikkuhiljaa lopahtaa. Jossain vaiheessa hän siirtyy kyllä eteenpäin. Älä naura hänen vitseilleen, ole kuin et ymmärtäisi niitä. Mieti pitkäpiimäisintä ja vähimmän kiinnostavaa ihmistä, jonka tunnet ja ole hän. Kehitä luulosairaus hänen suuntaansa, ala valitella vaikka eturauhasvaivoja. Ole tylsä, ole niin käsittämättömän tylsä ja hidasälyinen kuin osaat. Kerro vitsejä, joissa ei ole sitä huippukohtaa ole ollenkaan tai ymmärrä se väärin. 

Hän on ihastunut sinuun, ole siis joku muu. 

Vierailija
79/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hah hah, mitäs petit. Voit yrittää tehdä sovinnon.

Vierailija
80/93 |
18.05.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaksatte tekin tästä provosta innostua.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kuusi seitsemän