Nainen, jonka kanssa petin, uhkaa kertoa tyttöystävälleni. HELP!!
Alkuun sanon, että mitään moraalisaarnaa en kaipaa keneltäkään. Muutenkin jo kauhee morkkis ja kaduttaa ja toivon vaan, että pystyisin palata ajassa taaksepäin ja jättää nää typeryydet tekemättä. Eli please, keskittykää itse asiaan.
Eli siis, tyttöystävän kanssa ollaan oltu yhdessä reilu kuusi vuotta, asutaankin samassa kämpässä. Tuossa puolisen vuotta sitten mua alkoi epäilyttää suhteemme jatko, kun luulin, että haluamme eri asioita elämältä ja parisuhteeltamme. No, samaan aikaan tapasin netin kautta erään toisen naisen ja päädyimmekin sitten sänkyyn muutamaan otteeseen. Tää nainen ei sit kuitenkaan oikein lopulta kiinnostanut mua ja yritin lopettaa tapaamiset. Selvisi myös, että olin väärinymmärtänyt tyttöystäväni sanomiset, joten lakkasin miettimästä eroa.
Ongelmaksi muodostui se, että tää toinen nainen ilmeisesti ihastui muhun ja haluaa välttämättä jatkaa tapailua. Hän sai jotenkin myös selville koko nimeni ja tyttöystäväni nimenkin ja on vihjaillut paljastavansa tälle meidän puuhat, ellen jatka hänen tapailuaan. Tajusin myös, että muutamat kuvakaappaukset viestittelyistämme toimivat myös aika uskottavina todisteina tapahtuneesta... Joo, olen idiootti. En ole tavannut häntä kahteen kuukauteen ja haluaisin hänestä vain eroon. Viesteihinsä olen jotenkin vastaillut, kun pelkään, että jos hän menettää toivon siitä että edelleen tapaisin häntä, hän todennäköisesti ottaisi yhteyttä tyttöystävääni.
Rakastan tyttöystävääni ja kaikista eniten haluan vain olla hänen kanssaan. En voi kuitenkaan kertoa hänelle totuutta koska mulla ei ole mitään syytä uskoa, että hän haluasi jatkaa kanssani jos tietäisi, että petin. Eksästään hän erosi juuri sen takia, että häntä petettiin. Mitä voin siis tehdä varmistaakseni, että parisuhteeni jatkuu ja pääsisin eroon tosta toisesta muijasta? Vastailen hänelle jo hyvin lyhyesti enkä juuri edes kysele häneltä mitään tai muuten suuresti osoita häneen mielenkiintoa, mutta en tietenkään voi suututtaa häntä. Tapaamiset olen väistellyt eri tekosyin, vedonnut työkiireisiin ja työmatkoihin ja kaikkeen muuhun mahdolliseen, mutta pelkään, että häneltä loppuu kärsivällisyys kohta. Kertokaa mitä kannattaisi tehdä. Olen aika epätoivoinen tän tilanteen suhteen.. ja edelleen sanon, että moraalisaarnoja en kaipaa. Olen läksyni oppinut.
Kommentit (93)
Kiistät kaiken, ja sanot että hulluilla on hullujenpuheet.
Aaah! Hain popparit ja skumpan! Jatka, olet ansainnut tuon kaiken saasta!
Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.
Vierailija kirjoitti:
Kiistät kaiken, ja sanot että hulluilla on hullujenpuheet.
Tämä! Olen 55, ja toimin avioliitossani yhä näin syrjähyppyjen osuessa kohdalleni.
No jos kertoo niin sanot tyttöystävällesi että tuo kamala harppu valehtelee. Naiset uskovat ennemmin tuttua miestä kuin jotain satunnaista naista.
Seinäkiistäminen. Se on päivän sana nyt.
Jos tyttöystäväsi välittää sinusta yhtä paljon kuin sinä hänestä, hän ymmärtää kyllä.
Jos ei välitä, ei suhdetta kannata pitää yllä valheen keinoin.
Kerro tyttöystävällesi rehellisesti mitä olet tehnyt. Hän ansaitsee parempaa.
Kerro nyksälle koko stoori, voit selvitä taikka et. Juttu tulee joka tapauksessa nyksäsi tietoon muuta kautta ja se on sitten loppu.
Ole mies, kerro töppäyksesi ja kanna vastuusi.
M
Jaaha, Porvoosta päivää! Nainen tekeytynyt mieheksi ja sitä rataa...
Vierailija kirjoitti:
Kiistät kaiken, ja sanot että hulluilla on hullujenpuheet.
Ei onnistu, kun toisella osapuolella on aika vedenpitävät todisteet
Ap
Mitäs perhanaa me voidaan täällä asialle tehdä, sinänsä aivan turha aloitus. Sinä itse oot soppas keittänyt. Toivottavasti tyttikselle selviää sun touhut, niin pääsee siirtymään paremmille miesmarkkinoille.
Miksi haluat pitää kynsin ja hampain kiinni parisuhteesta, josta et välitä? Hyödytkö sinä naisystävästäsi jotenkin?
Tämmöset asiat tuppaavat paljastumaan, ennemmin tai myöhemmin. Jos pääset nyt pälkähästä, mikä takaa ettei ko. nainen säästä kuvakaappauksia ja 10v päästä aloita uhkailua uudestaan? Parempi kun kerrot totuuden tyttöystävällesi pian, ja itse. Silloin voi olla toivoa, että yhteinen tienne jatkuu. Jos asia selviää muuta kautta / myöhemmin, on todennäköisempää että ero tulee.
Tsemppiä, ei ole helppoa mutta tuollainen salailu vain pahentaa tilannettasi.
Ole rehellinen ja sano tälle toiselle naiselle, että haluat jatkaa tyttöystäväsi kanssa ja olla hänelle tästä lähtien uskollinen. Ja että pahoittelet tälle toiselle naiselle tullutta mielipahaa, muttet halua jatkaa pettämistä. Ja pyydät ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Ei tässä oikein muutakaan voi: jos hän kertoo tyttöystävällesi silti, voit todistaa hänelle että suhde on ohi.
Tyttöystävälle en kertoisi, sillä olen ollut petetty osapuoli ja se sattui niin helvetisti, etten olisi halunnut tietää. Huono omatunto on jo riittävä rangaistus sinulle. Tsemppiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiistät kaiken, ja sanot että hulluilla on hullujenpuheet.
Ei onnistu, kun toisella osapuolella on aika vedenpitävät todisteet
Ap
Haha hahaa! Jatka toki!
Vierailija kirjoitti:
Trollen 👀
Ja, jag tror så! 😳
Vierailija kirjoitti:
Et ole oppinut mitään. Kanna vastuusi ja kerro ennen, kuin tuo toinen nainen kertoo. Mitä vaikeaa kertoa? Pelkäät vain itsekkäistä syistä.
Meillä on todella hyvä parisuhde. Ollaan todella onnellisia yhdessä enkä todellakaan halua aiheuttaa tyttöystävälleni mielipahaa.
Ap
Pettäjälle pettäjän palkka