Lue keskustelun säännöt.
Mitenkäs muille saisi jaettua tämän viisauden: Älä ala kaveerata exäsi uuden puolison kanssa!
16.05.2020 |
Näin olen itse todennut, että murentaa itsetuntoa. Ja samaa sanoo siskopuoleni. Oma liittoni kariutui ties mistä syystä, väljähtyi lapsiperheen arjessa. Vaikka asuttiin yhdessä, olihan se yhteiselämä jo vaisua siinä vaiheessa, kun mieheni tapasi uuden naisen. Minä sanoin, että ok, ei haittaa, kun ensimmäisen kerran eron jälkeen exäni kysyi, voisinko vaihtaa muutaman sanan hänen uuden naisystävänsä kanssa. Mies oli kuin maan matonen, nöyrää poikaa. Uusi naisystävä oli ihastuttava ja sanoi, että hän haluaisi, että noudatetaan meidän lasten suhteen samoja sääntöjä minun luonani ja myös heillä eli isin luona. Ei minulla ole koko 3 vuoden aikana ollut hänestä pahaa sanottavaa. On kiltti lapsilleni, järkevä ja mukava. Kerran olin jopa heidän kotonaan juhlissa, kun en kehdannut kieltäytyä.
Mutta takaraivossa kolkuttaa minulla joka kerta kun hänet tapaan, että tuohon se minun mieheni retkahti. Olen monesti ajatellut, että hän on kaikin tavoin kauniimpi ja mukavampi kuin minä. Se syö itsetuntoa. En olisi ikinä antanut itselleni lupaa tutustua häneen, jos olisin ymmärtänyt, mikä psykologinen vaikutus sillä on.
Siskopuoleni sanoi ihan samaa, että hän ei kestä, kun miehensä uusi avopuoliso on niin ystävällinen ja sievä ja hyväpeppuinen ja sisustaa hyvällä maulla. Ikävälle akalle olisi paljon helpompi olla vihainen. Yhdessä mietittiin, että tämmöisiä asioita pitäisi käsitellä jossain ero-oppaassa: Älä ala kaveerata ex-puolisosi uuden puolison kanssa tai menetät itsetuntosi.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvältä neuvolta kuulostaa. Meillä kävi niin, että mies ei halunnut naimisiin eikä lapsia. Tulin jätetyksi aika törkeällä tavalla. Mies oli löytänyt laivalta uuden naisen, jonka kanssa oli tulossa vauva. Asettuivat asumaan samalle asuinalueelle. Uusi nainen laittoi tekstarin, jossa toivotti kaikkea hyvää elämääni ja toivoi, että ”hymyillään kun tavataan kaikesta huolimatta”. Niin korni lause. En ole hymyillyt, enkä aio hymyillä. Kun mies ilmoitti vauvan syntymästä, lähettäjäksi oli merkitty molempien nimet. Ihme kun ei kummiksi pyytänyt. Joillakin ei ole mitään tajua, miten paljon hylkääminen satuttaa. Elämä jatkuu tosiaan, mutta ei se särkynyt sydän ehjäksi tule pahoittelemalla.
ööö....mies ei halunnut kanssasi naimisiin eikä lasta...niin eiks se ollu sulle niinku pieni vinkki että häipyä? Mut jäit siihen kattelee...
Tää ei taida olla ihan verrannollinen ton ap:n tilanteeseen...
En ole kyseinen hlö, mut sanonpa vaan, että vaikka mies ei haluaisi lapsia tai naimisiin, niin moniko sen takia eroaa? Naimisiin meno muutenkin on ihan vanha jäänne. Eikä kaikki halua lapsia. Tai sitten ei halua hankkia lapsia juuri sillä kyseisellä hetkellä, mutta vuoden päästä tilanne on toinen.
avaa silmäsi. Olet tilapäinen helpotus sitä oikeaa odotellessa, jota mies kosii polvillaan ja timanttisormuksen kanssa, jota ilman hän ei voi elää. Ainakin kohtuullisen ajan jälkeen.
23 vuotta tilapäisenä helpotuksena sitä oikeaa odotellessa? Voi luoja sun yksinkertaisuuttas. Ei kaikki halua naimisiin, eikä kaikki halua lapsia. Avioliitto instituutiona on vitsi. Timanttisormuksen voi pyytää lahjaksi vaikka 10 tai 20 vuoden yhteiselon kunniaksi, jos niin on timanttien perään. Mä en käytä koruja, joten kaapissa se seisoisi joka tapauksessa.
Onko sinun mielestäsi vaikka kauppakirja vitsi? Itse suhtaudun juridisiin asioihin aivan muuna kuin vitsinä.
Tuo edellinen ei selvästikään tajua, että avioliitto on nimenomaan maallinen juridinen järjestely, jolla säädetään kahden ihmisen omaisuus ja tulot yhteisiksi ja lasten perillisasema. Hän kuvittelee avioliiton joksikin Disneyn romanttiseksi saduksi.
Lasten perillisasemasta tuli mieleen, että lapsi perii vanhempansa, hänellä on oikeus perintöön riippumatta siitä, ovatko vanhempansa naimisissa vai ei. Tuo on ihan pötypuhetta, että kahden ihmisen omaisuus ja tulot säädetään yhteisiksi naimakaupalla. Suurimmalla osalla on nykyaikana erilliset tilit. Ei minun palkka mene miehen käyttöön, onneksi. Muutenhan se tuhlaisi kaiken pelaamalla ja autoihin. Varmaan joskus mummovainaan aikaan on ollut kaikki yhteistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä pointti, ap. Lisäisin tuohon sen viisauden, että älä myöskään jätä omistukseesi mitään yhteistä exäsi kanssa eron jälkeen. Kaikki kannattaa jakaa. Meille jäi yhteinen kesämökki, jota ei jaettu, koska miehen mielestä lapsille hyvä, jos voivat kesällä olla siellä kumman vanhemman kanssa tahansa. Me oltiin yhdessä se mökki maalattu ja sisustettu.
Mutta hemmetti sieltä alkoi hävitä tavaraa. Minä kysyin exältä, missä on kottikärryt. ”Ai juu, lainasin niitä kotiin, ei kai haittaa?” No ei haittaisi, jos viitsisit myös palauttaa. Taulu-TV oli viety exän luo talveksi, mikä on tietysti hyvä, mutta sen voi myös tuoda keväällä takaisin.
Täällä sama kuvio toisin päin. Mieheni exä haluaisi kovasti kaveerata kanssani, itse haluan pitää hyvät ja mutkattomat välit mutta riittävällä etäisyydellä, enkä alkaa miksikään ystävättäreksi. Miehen lapset ovat isoja, toinen jo omillaan ja nuorempikin liki täysi-ikäinen, eli heidän asioistaan ei paljoa tarvitse neuvotella ja sen mitä tarvitsee mies hoitaa exänsä kanssa sujuvasti. Exä kuitenkin esim. kutsuu meitä kotiinsa syömään, minua yksin teatteriin tms. ja ehdottelee ajoittain lomareissujakin "koko porukalla". Olen kohteliaasti kieltäytynyt näistä. Toki lasten juhlat lakkiaiset ymv. vietetään yhdessä mutta muuhun yhteisölliseen menoon en koe kiinnostusta tai tarvetta.
Oma oletukseni on että taustalla vaikuttaa "divorce guilt". Exä oli aikoinaan erossa aloitteellinen osapuoli ja muuttikin pian eron jälkeen yhteen uuden miehensä kanssa. Lapset olivat kipuilleet näitä nopeita käänteitä jonkin verran mutta myöhemmin tilanne tasottui. Exä kait toivoo että rikkoutuneen ydinperheen sijasta olisimme kaikki "yhtä suurta perhettä" ja se helpottaisi syyllisyyttä tms.
Ihmiset on tosiaan erilaisia. Mulla on ollut huono omatunto siitä, että en ole halunnut miehen exän kanssa mitään upeita ystävyysvälejä, vaan sisimmässäni ajattelen että mies on ollut todella arvostelukyvytön hankkiessaan sellaisen ihmisen kanssa lapsia. Asialliset välit olis kyllä ok. Mut onneks ei tarvii niitäkään, kun miehen ex ei halua- tiedä sitten millaisena syntipukkina minua käyttää- eli miehen exään ei ole minulla mitään välejä. Ja tämä taas kuormittaa kyllä meidän perhettä- sillä ne lapset kuitenkin tässä ramppaavat- ja muistuttavat että joku ihminen siellä toisessakin päässä on. Peiliin katsomisen paikka minulla, että olenkohan kenties itse valinnut väärän miehen. Lasteni isän nyxän kanssa on hyvät, ystävälliset välit, mutta ei mitään ystävyyttä, kunnioitus molemmin puolin. Mut siis siitä joskus itseäni olen soimannut, etten kykene ajattelemaan, et oltais "yhtä suurta perhettä" tässä, ja siihen myös mahtuisi tuo miehen ex. Ei mahdu, minusta ihan h****** tyhmä ihminen, en tajua miten mies on ikinä hänen kanssaan voinut hankkia lapsia. No, on hän kyllä valaissutkin asiaa. Mutta silti.
Tuo edellinen ei selvästikään tajua, että avioliitto on nimenomaan maallinen juridinen järjestely, jolla säädetään kahden ihmisen omaisuus ja tulot yhteisiksi ja lasten perillisasema. Hän kuvittelee avioliiton joksikin Disneyn romanttiseksi saduksi.