Takana pitkä liitto ja rakastan miestäni, mutta silti kaipaan.

Ei muuta kuin sekoilemaan ja myöhemmin katumaan yksinäistä vanhuutta.

Mulla sinkkuna on just päin vastoin. Ahdistaa voimakkaat, tietyllä tavalla epävarmat tunteet. Ehkä omaan tilanteeseen ei vaan osaa olla tyytyväinen.

En halua olla ilkeä, mutta särähti tuo 'en tiedä ymmärrättekö'. Tiedäthän, että suurin osa maapallon ihmisistä, eri kulttuureista, käyvät läpi hyvin samankaltaisia asioita elämässään. Todennäköisyys sille, että täällä palstalla ymmärretään on aika iso. Mitä voit tehdä? Opetella arvostamaan sitä mitä sinulla on.

Vierailija kirjoitti:

En halua olla ilkeä, mutta särähti tuo 'en tiedä ymmärrättekö'. Tiedäthän, että suurin osa maapallon ihmisistä, eri kulttuureista, käyvät läpi hyvin samankaltaisia asioita elämässään. Todennäköisyys sille, että täällä palstalla ymmärretään on aika iso. Mitä voit tehdä? Opetella arvostamaan sitä mitä sinulla on.

Arvostan todellakin sitä mitä minulla on enkä halua sitä riskeerata. En silti voi estää näitä haikeita tunteita jotain määrittelemätöntä kohtaan.

Tiedän tunteesi ap.Minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia.

Kukapa ei kaipaisi sitä rakastumisen huumaa, kun aivot on aivan sekaisin onnesta. Se vaan aina menee aikanaan ohi. Koettu on muutaman kerran ,joten vanhassa vara parempi.

Parhaimman huuman olen saanut kun olen ihastunut uudestaan ja uudestaan omaan puolisoon.

Ihmisiä tässä vaan ollaan. Mielihaluja ja ajatuksia saa olla vaikka millä mitalla. Ihastuminen on yksi tunteista eikä ole yhtään väärin että sen tunteen haluaa vielä kokea vaikka pitkä parisuhde onkin takana. Vielä parempi jos sen kokisi nykyisen kumppanin kanssa.

Se on vaan ikäkriisiä ja tekemisen puutetta. Aloita uusi harrastus, esim. puutarhan laitto. Tai opiskelu tai uusi työ. Unohtuu turhanpäiväiset haaveilut. Itse luen paljon kirjoja ja tyydytän sillä romantiikan kaipuun. -N1978

Nyt on hyvä hetki ryypätä ittensä katuojaan ja hankkia joku kuppa.

Ehkä kannattaisi yrittää lähentyä puolison kanssa? Tantraseksi? Jokin uusi hauska harrastus yhdessä?

Kaikki ei ole perinteisiä parisuhdeihmisiä. Täällä on yksi. Jotenkin tuntuu luonnottomalta haluta vain yhtä miestä. Hänet kun vielä näkee huonoimmillaan ja suurimmaksi osaksi hyvin arkisena. Parisuhteessa joutuu myös tekemään kompromisseja, joista osa tuntuu tukahduttavan minut.

Sinkkuna en ollut mikään villi tyyppi. Tykkään seurustella. Tämä pitkä parisuhde on vaan jotenkin niin latistunutta. Mutta turvallista. On kiva kun ruokapöydässä ei tarvitse istua yksin ja juhlapyhät ei vaadi miettimistä, että mitä tekisi.

Mitä vanhemmaksi tulee sitä oppii, että jokaisessa suhteessa ne huumat laantuvat ja sitten täytyy "sietää" se todellinen ihminen hormonimyrskyjen takana. Oppii katsomaan ihmisiä, jopa suhteen ulkopuolista ihastusta, toisesta näkökulmasta. Tajuaa ettei ehkä sittenkään tätä minulle. Monet ihastuksen poikaset saa torpattua näin. Vuodet vierii ja miettii, ettei onneksi haksahtanut, ei todellakaan olisi ollut sopiva. Näkee oman puolison kauniimmassa valossa. Haluaa suojella häntä ja sitä mitä on. Oppii todella arvostamaan sitä mitä on tässä ja nyt. Vaatii oivaltamista, oleellisen ymmärtämistä, elämän rajallisuuden käsittämistä.

Vierailija kirjoitti:

Parhaimman huuman olen saanut kun olen ihastunut uudestaan ja uudestaan omaan puolisoon.

Tämä on aina kaunis ja tavoiteltava teoria, mutta moniko oikeasti on kokenut uudelleenihastumisen puolisoonsa? Miten voi ihastua samalla tavalla tuttuun ja turvalliseen kuin johonkin uuteen ja tuntemattomaan? Ei mene jakeluun.

En tiedä ymmärrättekö, mutta minusta tuntuu että tuo alkuperäinen kirjoittaja on varsinainen itseriittoinen tylsimys joka ei edes tiedä rakkauden syvintä olemusta saati ansaitse hyvää miestä joka ressukka on kestänyt häntä....vuosia?

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin sekoilemaan ja myöhemmin katumaan yksinäistä vanhuutta.

Just tänään mietin kaveriani, miten hän sai asiansa sös sittyä melko lailla.

Meni naimisiin 25 vuotiaana ja teki kaksi lasta. Tuli kolmenkympin kriisi ja alkoi sekoilla. Löysi jännnämiehen ja otti lapset matkaan ja muutti jännnämiehen luo.

Lapset muutti heti isälleen, kun kynnelle kykeni

Nyt on kuudenkymmenen ja itkee ja valittaa yksinäisyyttään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parhaimman huuman olen saanut kun olen ihastunut uudestaan ja uudestaan omaan puolisoon.

Tämä on aina kaunis ja tavoiteltava teoria, mutta moniko oikeasti on kokenut uudelleenihastumisen puolisoonsa? Miten voi ihastua samalla tavalla tuttuun ja turvalliseen kuin johonkin uuteen ja tuntemattomaan? Ei mene jakeluun.

Olin puolisoni kanssa yhdessä usemman kymmenen vuotta ja rakastuin häneen palavasti muutaman kerran uudelleen vuosien aikana. Oli huikeaa olla hetken aikaa samanlaisessa alkuhuumassa kuin nuorena toisiimme ihastuessa ja seurustelua aloitellessa. 

Kannattaisi ottaa se pää ulos vaihteeksi sieltä omasta takapulestaan.

Voisi tuulettua ajatusmaailma ja huomata muidenkin elämän rajallisuuden.

Miten tommoset muijat jotka ei arvosta mitä niillä on  aina saa  itelleen puolison?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En halua olla ilkeä, mutta särähti tuo 'en tiedä ymmärrättekö'. Tiedäthän, että suurin osa maapallon ihmisistä, eri kulttuureista, käyvät läpi hyvin samankaltaisia asioita elämässään. Todennäköisyys sille, että täällä palstalla ymmärretään on aika iso. Mitä voit tehdä? Opetella arvostamaan sitä mitä sinulla on.

Arvostan todellakin sitä mitä minulla on enkä halua sitä riskeerata. En silti voi estää näitä haikeita tunteita jotain määrittelemätöntä kohtaan.

Tunteet ei ole oikeita tai vääriä, ne on vain tunteita. Sinulla on oikeus tunteisiisi, ja kaikki nämä haikeuden ym. tunteet on täysin ymmärrettäviä ja normaaleja, eikä sinun tarvitse estää niitä. Eiköhän melkein jokainen pitkässä suhteessa oleva ole joskus kokenut, se on elämää. Tunteiden blokkaaminen voi olla kohtalokasta, mieluummin katsot niitä rehellisesti ja lempeästi todeten, ai minulla on tällainekin tunne. Kuten nyt tunnutkin tekevän.

Sinun vallassasi on, mitä teet, eli johtaako tunteet johonkin vai ei. Tässä kohtaa astuu myös moraali ja järki kuvioon. Aika onneksi auttaa yleensä, vuoden päästä kaikki haikeudet voi olla täysin mennyttä, ja voit olla vaikka uudelleen rakastunut mieheesi <3 

Vierailija kirjoitti:

Ei muuta kuin sekoilemaan ja myöhemmin katumaan yksinäistä vanhuutta.

Ei ole mitään takeita, että mies pysyy ap:n rinnalla, vaikka tämä ei itse mitään nyt tekisikään. Pahintahan on tukahduttaa oma kaipuunsa ja tulla sitten jätetyksi, kun mieheen iskee viidenkympin villitys.