Miksi niin harva mies osaa lopettaa suhteen?
Kun mielenkiinto loppuu, niin aletaan vältellä. Ei vastata puhelimeen, ei viesteihin, ei tulla sovittuihin tapaamisiin. Ehkä vastataan yhteen viestiin jossain välissä ja ollaan kuin ei mitään, vaikka nainen antaa mahdollisuuden sanoa homman olevan lopussa. Eikö olisi vain helpompaa sanoa, ettei kiinnosta, homma ei toimi, kiinnostus lopahti...? Etenkin kun suoraan kysytään, niin mikä olisi helpompaa kuin vastata! En vain pysty ymmärtämään.
Kommentit (101)
Se ei ole mikään yksittäisen naisen keksimä juttu vaan sekä naisten että miesten tietämä asia että toistuva, jatkuva tapailu vakiintuu suhteeksi jossain vaiheessa.
Toki asiasta olisi hyvä puhua mutta yleensä se tuntuisi vähän päälleliimatulta.
Ethän sinä kysy jo pitkään tuntemaltasi parhaalta ystävältäsikään että ollaanko kavereita.
Te olette jo kavereita.
Käyttäytyy pariskuntamaisesti = on pariskunta.
Parisuhteessa muutetaan myös melko nopeasti yleensä yhteen, joten asia selviää viimesitään silloin.
Ja siis, kyllähän mies osaa laittaa jutulle stopin, jos tuntuu että nyt edetään liian nopeasti?
Se on ihan miehestä kiinni. Ei kukaan voi hänen kanssaan seurustella ilman hänen suostumustaan.
Jos suhteessa edetään miehen makuun liian nopeasti, niin mikä estää tuomasta tämän julki sille kumppanille? Onko joku parisuhteessa miehen kanssa vastoin tämän tahtoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mies on omituinen suhteen lopussa, mutta nainen on omituinen suhteen alussa.
Jos mies ja nainen käyvät treffeillä sata kertaa, niin yllättäen naisen mielestä se tarkoittaa sitä että miehen tulee sitoutua olemaan naisen kanssa koko loppuelämä. Omituinen mielen oikku naiselta, täysin tyhjästä tempaistu johtopäätös. Nainen ei sano, että "nyt alkaa suhde", vaan yhtäkkiä mukamas noinvain ollaan suhteessa, nainen päättää että suhde on alkanut, heillä on suhde ihan vain koska ovat jo niin kauan tapailleet, se suhde on pyhä ja sitä ei saa rikkoa ja siinä on pysyttävä. "Olemme tapailleet kauan joten meillä on suhde, miehen TÄYTYY pysyä aina kanssani". Noinhan se menee, tuohan on itsestäänselvää, eihän naisen tarvitse edes sanoa tuota ääneen, noin se vain on, noin se suhde vain alkaa.
Joten:
1. Nainen aloittaa suhteen sanomatta mitään. Luo sanattoman sopimuksen yhdessäolosta.
2. Mies lopettaa suhteen sanomatta mitään. Purkaa sanattoman sopimuksen yhdessäolosta.
Tuo on täysin loogista. Jos sopimus yhdessäolosta luodaan SANATTOMASTI, niin SANATTOMASTI se sopimus myös puretaan.
Kun emme enää vähään aikaan treffaile ja tapaile, niin sitten meillä ei enää ole suhdetta, niinhän se menee, sehän on ilmiselvää, kaikkihan sen tietävät, eihän sitä tarvitse edes sanoa, noin se vain on, noin se suhde vain loppuu.
--
Jokainen ihminen on vastuussa itsestään. Jokainen ihminen on vastuussa omista kuvitelmistaan. Jos nainen yhtäkkiä kuvittelee olevansa suhteessa miehen kanssa, niin ei mies sille mitään voi. Ei mies voi naista tuollaisten kuvitelmien kanssa auttaa. Nainen on ihan itse luonut kuvitelmansa, joten ihan itse nainen joutuu kuvitelmiensa kanssa selviytymään. Jos nainen saa kuvitelmistaan kärsimystä niin se ei ole miehen vika - ihan itse nainen kuvitelmansa loi, ihan itse nainen kärsimyksensä aiheutti. Oma vika.
Älä kuvittele itsellesi suhteita jos et pidä siitä että todellisuus ei sitten vastaakaan kuvitelmiasi.
Narsisti pyrkii muuttamaan todellisuutta ja muita ihmisiä omien kuvitelmiensa mukaiseksi. Terve ihminen pyrkii luopumaan kuvitelmistaan, pyrkii oppimaan elämään todellisuuden mukaisesti.
--
Parisuhdekuvitelma on yhdenlainen narsistinen illuusio. Yli puolet ihmisistä elää omissa illuusioissaan ja valittavat kun muut ihmiset eivät toimi illuusion mukaisesti. Yli puolet ihmisistä on narsisteja.
Itseasiassa narsisti on ihminen joka ei hyväksy totuutta ja pyrkii muokkaamaan ympäristönsä "oman totuutensa" mukaiseksi, toisista ihmisistä välittämättä. Eli siis polkee muut jalkoihinsa, sikäli kun pystyy.
Yleistä nykyisin tuo ajattelumalli, ja yleistymässä, varsinkin miesten keskuudessa.
Minäkin tyydyin murusiin vielä 5 vuotta sitten. Muutamakin mies joihin olin ihastunut (toki yksi kerrallaan) käytti tätä hyväkseen ja kuvitteli että minua voi pitää "varalla", vihjailla ja antaa ymmärtää mutta lopulta olla panostamatta itse yhtään mitään. Sitä ei oikein voi kutsua tapailusuhteeksi jos toisen osapuolen panos on mennä sänkyyn makaamaan k-lli pystyssä. Onneksi tajusin homman nimen aika nopeaan, mutta toistin kuvion vielä pari kertaa kunnes tajusin mistä oli kyse.
Kuvittelin että minulla ei ole oikeutta enempään. Että minun pitäisi olla tyytyväinen että vain näen hänet aina silloin tällöin kun muilta hoidoiltaan ehtii. Ajan tuhlausta, ja vieläpä itselle haitalliseen toimintaan.
Siitä lähtien niin lyhyempi tapailusuhde, yhdenyönjutut kuin nykyinen parisuhteenikin ovat tapahtuneet silloin kun minä haluan ja minun ehdoillani. Miksi minä muulla tavalla haluaisin elämääni elää?
Kommunikaatio ja sen vaatiminen ovat suhteen toimisen avainasioita, olivat suhteet muuten millaisia tahansa. Kumpikin osapuoli avaa sanaisen arkkunsa siitä mitä he haluavat ja sen mukaan jatketaan, sopivatko toiveet yhteen.
Ekstravinkki : Rakastunut mies ei epäröi. Jos itse olet rakastunut ja toinen ei, potku per seelle. Särkynyt sydän on tuskallinen asia mutta ei niin tuskallinen kuin elää valheellisessa onnessa vastentahtoisen miehen kanssa.

Juuri tuotahan se "tapailusuhde" tuntuu miehille tarkoittavan. Itse en kokemuksesta viisastuneena koskisi enää pitkällä tikullakaan mieheen, joka haluaa vain "tapailla".
Vierailija kirjoitti:
Kun mielenkiinto loppuu, niin aletaan vältellä. Ei vastata puhelimeen, ei viesteihin, ei tulla sovittuihin tapaamisiin. Ehkä vastataan yhteen viestiin jossain välissä ja ollaan kuin ei mitään, vaikka nainen antaa mahdollisuuden sanoa homman olevan lopussa. Eikö olisi vain helpompaa sanoa, ettei kiinnosta, homma ei toimi, kiinnostus lopahti...? Etenkin kun suoraan kysytään, niin mikä olisi helpompaa kuin vastata! En vain pysty ymmärtämään.
Vastaus on tuossa omassa tekstissäsi. Naiset tekee kaikesta aina jättimäisen draamaspektaakkelin. Siinä se syy on.
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran miehen kanssa, joka päätti ihan itse alkaa elämään omaa elämäänsä muuten, mutta silloin tällöin soitteli seksin puutteessa. Me siis olevinaan olimme yhdessä, mutta miehellä oli kuulema työkiireitä ja ties mitä kavereiden muuttoja, joissa oli luvannut auttaa.
Alussa olin ymmälläni ja soittelin hänelle, mutta kun kiireitä tuntui aina olevan, niin minäkin keksin tekemistä ja kun hän sitten soitteli seksin puutteessa, niin en ollutkaan kotosalla hänen soittoaan odottamassa, vaan vaikka ystävieni kanssa mökillä tai jossakin.
Mies sai tilanteen käännettyä aina jotenkin niin, että minä olin se kamala, joka ei enää välittänyt suhteesta ja hänestä, sillä hänellähän oli aina syy. Kuuntelin aikani, liian pitkään, tätä syyttelyä ja pistin poikki. Selkeästi, en epämääräisesti.
Työkiireet ja muutto tuntuu olevan oikein klassisia syitä. Mulla oli juurikin samanlainen miesystävä, tekosyitä löytyi joka lähtöön. Sinänsä opettavainen kokemus, toista kertaa en mene halpaan.

Jep. Niin kova kiire töissä että tyyliin kuukauden päästä vasta pystyy näkemään. Tai edes laittamaan viestiä. Ja sitten kun ajankohta tulee ja alat kysellä onnistuisko nyt, on taas kehissä uudet selitykset.
Kaikenlaisia pellejä sitä onkin.

Niin tuttua, voisi melkeinpä luulla, että sama mies kyseessä 😂 Onneksi pääsin siitä pellestä lopullisesti eroon.
Kurko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mielenkiinto loppuu, niin aletaan vältellä. Ei vastata puhelimeen, ei viesteihin, ei tulla sovittuihin tapaamisiin. Ehkä vastataan yhteen viestiin jossain välissä ja ollaan kuin ei mitään, vaikka nainen antaa mahdollisuuden sanoa homman olevan lopussa. Eikö olisi vain helpompaa sanoa, ettei kiinnosta, homma ei toimi, kiinnostus lopahti...? Etenkin kun suoraan kysytään, niin mikä olisi helpompaa kuin vastata! En vain pysty ymmärtämään.
Vastaus on tuossa omassa tekstissäsi. Naiset tekee kaikesta aina jättimäisen draamaspektaakkelin. Siinä se syy on.
Avaatko hieman, kun en ymmärrä? Mikä ihmeen draamaspektaakkeli se on, jos yhdessä sovitaan, että kivaa oli mutta se siitä? Ap.
Mistähän "suhteista" ap mahtaa puhua? Tinderin panotreffeistä?
Mä en jäisi miettimään tollaisia lusmuilijoita. Jos ei vastaa puhelimeen, niin ei vastaa ja jos ei vastaa viesteihin, niin ei vaan sit vastaa. Ihan sama mulle, ja uutta matoa koukkuun.
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa vastuu omasta elämästänne! Miksi jäätte odottelemaan miehen vastausta, ja roikutte epätoivoisesti tyypissä, joka ei ole teistä kiinnostunut?!
Voihan sillä ihmisellä oikeasti olla jokin hätänä, jos yhteydenpito yhtäkkiä muuttuu. Eikö tämä ole juuri sellaista välttelevää kiintymystä, että heti jos toinen ei vastaa viestiin, niin siirrytään seuraavaan? Oletuksena, että tietysti sen miehen vastaamattomuus johtuu minusta! Selkeämpää olisi kaikille, kun mies voisi rohkeasti ilmaista halunsa jatkaa eteenpäin. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän "suhteista" ap mahtaa puhua? Tinderin panotreffeistä?
Etkö sinä tiedä muunlaisia ihmissuhteita kuin Tinderin panotreffit? Nämä esimerkit sopivat moneen seurustelu- ja tapailusuhteeseeni ja jopa sellaisiin suhteisiin, joissa olen luullut olevan ihan vain pelkkää kaveruutta. Näethän muistakin vastauksista, että en ole ainoa ilmiöön törmännyt. Ap.

Ja moniko mies näin on sinulle tehnyt? Montako vuotta olet keskimäärin häipyjän kanssa seurustellut?
Myöskin paskayleistämisesi on äärimmäisen säälittävää.
Tuskin olet kaikkien suomalaisten miesten kanssa seurustellut. Tämä ei myöskään ole mikään sukupuolikysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kerran miehen kanssa, joka päätti ihan itse alkaa elämään omaa elämäänsä muuten, mutta silloin tällöin soitteli seksin puutteessa. Me siis olevinaan olimme yhdessä, mutta miehellä oli kuulema työkiireitä ja ties mitä kavereiden muuttoja, joissa oli luvannut auttaa.
Alussa olin ymmälläni ja soittelin hänelle, mutta kun kiireitä tuntui aina olevan, niin minäkin keksin tekemistä ja kun hän sitten soitteli seksin puutteessa, niin en ollutkaan kotosalla hänen soittoaan odottamassa, vaan vaikka ystävieni kanssa mökillä tai jossakin.
Mies sai tilanteen käännettyä aina jotenkin niin, että minä olin se kamala, joka ei enää välittänyt suhteesta ja hänestä, sillä hänellähän oli aina syy. Kuuntelin aikani, liian pitkään, tätä syyttelyä ja pistin poikki. Selkeästi, en epämääräisesti.
Työkiireet ja muutto tuntuu olevan oikein klassisia syitä. Mulla oli juurikin samanlainen miesystävä, tekosyitä löytyi joka lähtöön. Sinänsä opettavainen kokemus, toista kertaa en mene halpaan.
Jep. Niin kova kiire töissä että tyyliin kuukauden päästä vasta pystyy näkemään. Tai edes laittamaan viestiä. Ja sitten kun ajankohta tulee ja alat kysellä onnistuisko nyt, on taas kehissä uudet selitykset.
Kaikenlaisia pellejä sitä onkin.
Kaikkein paras selitys miksi viikonloppuna ei sovi taisi olla, että miehen pitää siivota. Mies ei todellakaan ollut ns siivousihmisiä, silloin tajusin että pilkkana se minua pitää. Toinen nainen sillä oli, ajatteli etten saa tietää ja voi pitää minua varalla. Yleensä en stalkkaa, mutta jostain syystä selasin miehen naispuoliset instakaverit läpi ja yksi niistä vosuista postaili kuvia itsestään miehen kämpiltä. Että se siitä siivoamisesta 😂
Ja nämä miehet valitaan sitten ulkonäkö, status ja jännittävyys kriteereinä.
Naisilla ei ole mitään vastuuta omista valinnoistaan. Nussiminen ei myöskään ole seurustelua.

Mullekin äijä selitteli vaikka mitä työreissuja, mutta some paljasti totuuden missä ne muka-kiireiset päivät meni. Kerrankin kehtasi tulla "töistä" eli suoraan toisen tapailunaisen luota mun luokse ja luuli vielä saavansa jotain? Ei tässä elämässä.
Mitä sekoilet?
Meni pieleen heti alussa, kyllä suurin osa ihmisistä sopii ihan sanallisesti että nyt ollaan suhteessa.