Lue keskustelun säännöt.
Ollaanpa rehellisiä: korona teki vauvavuodesta hirveän
Koronaäiti
15.05.2020 |
Tästä ei ole puhetta juuri missään, ei mediassa eikä keskustelupalstoilla. Joten minäpä aloitan.
Saimme mieheni kanssa paljon odotetun esikoisemme alkuvuodesta. Sitten puhkesikin korona ja jäimme säppiin neljän seinän sisään, kuten muukin Suomi.
Vauvavuoden piti olla ihanaa vauvakuplassa elämistä. Olin niin paljon odottanut, että saisin kaikessa rauhassa haahuilla kotona ihana pikkuinen sylissäni ja keskittyä rakastamaan ja hoivaamaan häntä. Perhekeskeisenä ihmisenä odotin myös valtavasti, että voisin viettää vauvan kanssa paljon aikaa isovanhempien luona. Erilaisista vauva-aktiviteeteistakin olin kovin innostunut. Halusin tutustua muihin äiteihin ja käydä vauvauinnissa, muskarissa ja vauvajoogassa.
Nyt tilanne onkin se, että olemme jumissa pienessä kerrostalokämpässä. Mieheni tekee stressaavaa työtään etänä kotona keittiön pöytämme ääressä, minä yritän pitää vauvaa hiljaisena makuuhuoneessa hänen videopalaveriensa aikana. Vauvalle laulaminen on pakko ajoittaa sellaiseen hetkeen, että miehellä ei ole tiukkaa paikkaa työpäivänsä aikana. Kotimme on sen verran pieni, että täällä ei pääse pakoon toisen ääniä.
Vauva on varmasti kuitenkin ihan onnellisessa asemassa. Positiivista on, että hän vaikuttaa olevan kiintynyt molempiin vanhempiinsa yhtä paljon, koska olemme molemmat koko ajan kotona. Mies pitää vauvaa sylissään ja höpöttelee tälle aina kun ehtii.
Itsestäni en voi sanoa samaa. Tuntuu, että minulta on viety jotain, mistä olen haaveillut jo tosi pitkään.
Tuntuu, että tästä ei jotenkin saisi "valittaa", koska meillähän on kaikki niin hyvin: meillä on ihana vauva ja saamme olla yhdessä kotona. Kun yritin avata tunteitani parhaalle ystävälleni, hän sanoi kalseasti, että "mutta ethän sinä ole menettänyt mitään, kun olisit koko ajan joka tapauksessa kotona".
Tilanne on kuitenkin äärimmäisen stressaava hormonimyrskyineen. Jokainen päivä on alkanut tuntua yhdeltä stressikimpaleelta. Mies herää joka aamu klo 8 ja alkaa tehdä töitä tietokoneellaan. Hän olettaa, että vauvan hoitamisen lisäksi teen kaikki kotityöt ja valmistan joka päivä ruokaa meille. Töiden jälkeen hän on henkisesti tosi väsynyt ja haluaa selailla puhelintaan pari tuntia ja "rauhoittua".
Välimme ovat muutenkin raskaassa vauva-arjessa entistäkin kireämmät nyt koronan takia, koska kumpikaan ei pääse oikeastaan millään tavalla irrottautumaan tästä arjesta.
Neuvolassa kysytään vain väsyneesti, että "mites te olette jakselleet". Olen sellainen ihminen, etten todellakaan osaa avautua tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä kovin henkilökohtaisista tunteistani. Olenkin miettinyt, että kysyisin neuvolapsykologin aikoja, mutta pelottaa, että sitten joudumme johonkin erityisseurantaan neuvolan osalta.
Kohtalotovereita/neuvoja/ajatuksia?
Kommentit (78)
Vierailija kirjoitti:
Aika on kullanut muistoni, mutta eikö noin pieni vauva nuku paljon?
t. teinin äiti
Se on yksilöllistä, miten nukkuu. Minun ystäväni suoritti yliopisto-opintoja äitiyslomalla, koska hänen vauvansa nukkui 3-4 h päiväunet keskellä päivää. Minun lapseni otti 20 min. tirsat monta kertaa päivässä ja sinä aikana ehdin joko käydä suihkussa tai syödä, sitten kuului taas ääntä pinnasängystä. Vaunulenkeistä ja pihalla nukuttamisesta luovuin aika nopsaan, kun oli rasittavaa pukea kitisevä tai huutava vauva talvivaatteisiin, nukuttaminen kesti 5-10 min. ja huuto alkoi taas 15-20 min. päästä, eikä hyssyttely eikä vaunujen työntely auttanut siinä. Yöt vauva nukkuikin sitten tosi hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aluksi mies oli ritarillisen halukas antamaan minulle omaa aikaa. Kävin kerran ystävän kanssa yksin syömässä ja nyt olen puhunut pari kertaa videopuheluita kaverien kanssa.
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että huomaan miehen olevan kireä heti, jos hän "joutuu" hoitamaan lasta parikin tuntia yksin. Sen jälkeen hän heti ilmoittaa haluavansa hetken "vain istua sohvalla" tai ottaa torkut.
Olen jotenkin alistunut ajattelemaan itsekin, että kyllähän se miehen työ varmaan on rankempaa kuin minun ja vauvan arki. Helposti käy niin, että minä hoidan vauvaa kellotaulun ympäri... Eli osa ongelmaani on mies, ei vain korona. 😭
Ap
Isoimmalta ja kurjimmalta asialta tuossa kuulostaa miehen asenne. Jos hän ei ymmärrä että sinulle käy työstä olla aktiivisesti häiritsemättä häntä koko hänen työpäivänsä ajan, niin on kyllä empatiakyvytön idiootti.
Tekisin itse lähes mitä vaan työtä mieluummim kuin yrittäisin pitää pikkuvauvaa hiljaisena 8h putkeen.
Lisäksi vielä tuo, että odottaa sinun hoitavan kaikki kotityöt. Eli hänen työpäivä 8h, sinun 24h? Ei käy, nyt joku selkeä työnjako että mies hoitaa tietyt kotityöt kokonaan ja ottaa työpäivän jälkeen tunnin oman ajan ja pitää sen jälkeen huolen vauvasta, jotta sinä saat tehdä tunnin verran mitä parhaaksi näet.
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kun moni myös ymmärsi ajatuksiani. Sain siitä hyvää mieltä.
On totta, että vauva-arki olisi takuulla ollut rankkaa ilmankin koronaa. Tavallaan helpottaa kuulla se muilta äideiltä.
Se on tullut tässä vauva-arjessa ja koronassa yllätyksenä, että äidit eivät saisi "valittaa" mistään. Työssäkäyvät saavat kaikessa rauhassa valittaa ylitöistä ja burn outeista ja vaatia itselleen palautumisaikaa töiden jälkeen. Äitien mielenterveysongelmat ovat sen sijaan kotimammojen itsekästä ulinaa. Koronan ei katsota koskevan kotiäitejä lainkaan, koska olisimme joka tapauksessa kotona.
Se pitää kyllä sanoa, että eniten myötätuntoni on uhmaikäisten lasten vanhempien puolella. Olisi ihan karseaa, jos oma lapsi olisi nyt sen ikäinen.
Jotkut kyselivät tekemisistämme. Käyn joka päivä 2 tunnin ulkoilulla lapsen kanssa. Se on ihan mukavaa, mutta en koe sitä kuitenkaan vapaa-ajaksi itselleni, koska rääkyvän lapsen valmistelu rattaisiin ja työnteleminen hiljaiseksi ovat minulle stressaavia asioita. Tähän asiaan korona ei toki vaikuta mitenkään.
Kun asenne on tämä, rääkyvän lapsen valmistelu aamupiiriin, vauvauintiin, vauvajoogaan, vauvamuskariin, puolipäivä-lattelle, mummolaan tai taaperoelokuviin ja hyssyttely hiljaiseksi olisivat aivan yhtä stressaavia. Yritä nähdä tosiasiat. Olin samanlainen stressaaja.
Vierailija kirjoitti:
Tuo että mies on henkisesti töiden jälkeen väsynyt ja haluaa selailla puhelintaan pari tuntia on oikeasti aika iso asia. Teillä on perheenä ilta-aikaa ehkä 4-5 tuntia? Ja mies nappaa siitä omaksi ajaksi pari?
Tuohon joku tolkku. Joko jaatte oman ajan vuoropäiville, tai sitten tunti/hlö/pvä.
Ja btw mun mies tekee toimistotyötä kotona, meillä on 2 lasta (1v ja 4v) ja hirveä meteli koko ajan, ihan normaali perhe-elämää eletään. Ei kotona töitä tekevä voi edellyttää että on hiljaista, jos perheessä on lapsia. Mun mies käyttää vastamelukuulokkeita, ja minä ulkoilen lasten kanssa tietysti myös.
Ja ruokaa kannattaa laittaa 3 kertaa viikossa, sellaisia määriä että niistä riittää lämmitettäväksi.Mun mielestä kuulostaa siltä että osa tuota alakuloa tulee ihan siitä, että elämä vanhempana on monella tavalla kuormittavampaa kuin mihin osaa varautua. Itsekin koin olevani vauvan kanssa ansassa, sillä voimat eivät riittäneet tekemään kaikkia vauvajuttuja joita kuvittelin tekeväni. Muskarissa mun vauva ei viihtynyt, huusi vaan, ja lisäksi koin tosi stressaavaksi kahviloissa käynnit sun muut, kun mietin että milloinkohan vauva on tyytymätön tai herää tms.
Se vauvavuosi on aika romahduttava, ensimmäisen kohdalla siis, kaikki pilvilinnat romahtaa ja äitiys viekin paljon enemmän kuin antaa. Toisen lapsen vauvavuosi onkin sitten ihana, kun on äiti jo valmiiksi, niin ei tarvitse opetella elämää uudestaan vaan voi vain nauttia.
No huh, olisi kamalaa olla miehesi ja tehdä pitkä työpäivä kotonanne, jossa on ”hirveä melu koko ajan”. Vastamelukuulokkeet auttavat vähän, mutta eivät sulje läheskään kaikkea melua pois. Itse opettaisin lapsia olemaan hiljempaa isän työpäivän ajan. Hän sentään tuo leivän pöytäänne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinä mielessä on kuitenkin suunnitelmien mukaan mennyt, että sä olisit joka tapauksessa ollut kotona.
No hei haloo! Onhan se aivan eri asia viettää vauvavuotta rauhassa ihmisiä tapaillen ja vauvaharrastuksissa käyden kuin kotona koronaa peläten ja miestä passaten. Mun sympatiat on täysin sun puolella, ap! Tuollainen vauvavuosi olisi tosi ankea.
Missä päin asut? Uskallatko lähteä vaunulenkille mun kanssa? Voin ottaa termoskahvit ja pullat mukaan.
Vierailija kirjoitti:
No, meillä kaatu koko parisuhde tämän takia kun vauva oli 6kk. Nyt olen yksin hänen kanssaan. Neuvolakaan ei ole auki, joten ei käydä sielläkään, olen vain ypöyksin vauvan kanssa, pian alkaa seinät kaatumaan päälle. Ei se mennyt ihan niinkuin suunnittelin.
Kerro lisää tästä? Mitä ongelmia teillä erityisesti ilmeni? Miten päädyitte eroon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aluksi mies oli ritarillisen halukas antamaan minulle omaa aikaa. Kävin kerran ystävän kanssa yksin syömässä ja nyt olen puhunut pari kertaa videopuheluita kaverien kanssa.
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että huomaan miehen olevan kireä heti, jos hän "joutuu" hoitamaan lasta parikin tuntia yksin. Sen jälkeen hän heti ilmoittaa haluavansa hetken "vain istua sohvalla" tai ottaa torkut.
Olen jotenkin alistunut ajattelemaan itsekin, että kyllähän se miehen työ varmaan on rankempaa kuin minun ja vauvan arki. Helposti käy niin, että minä hoidan vauvaa kellotaulun ympäri... Eli osa ongelmaani on mies, ei vain korona. 😭
Ap
Itsehän olet sen vauvan halunnut. Kuka sanoi, että vauvavuosi on kevyttä ja helppoa?
Vierailija kirjoitti:
Isoimmalta ja kurjimmalta asialta tuossa kuulostaa miehen asenne. Jos hän ei ymmärrä että sinulle käy työstä olla aktiivisesti häiritsemättä häntä koko hänen työpäivänsä ajan, niin on kyllä empatiakyvytön idiootti.
Tekisin itse lähes mitä vaan työtä mieluummim kuin yrittäisin pitää pikkuvauvaa hiljaisena 8h putkeen.
Lisäksi vielä tuo, että odottaa sinun hoitavan kaikki kotityöt. Eli hänen työpäivä 8h, sinun 24h? Ei käy, nyt joku selkeä työnjako että mies hoitaa tietyt kotityöt kokonaan ja ottaa työpäivän jälkeen tunnin oman ajan ja pitää sen jälkeen huolen vauvasta, jotta sinä saat tehdä tunnin verran mitä parhaaksi näet.
Jos mies kävisi töissä kodin ulkopuolella, hän vaatisi tuon saman pari tuntia omaa aikaa "raskaan työpäivänsä jälkeen". Klassinen vapaa-ajan riidanaihe ihan ilman koronaakin. Tietty tuo että joudut lisäksi hyssyttelemään vauvaa, pahentaa tilannetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mullakin on nyt vauva, ja ennestäänkin lapsia. KAIKKIEN kanssa vauvavuosi on ihan sama kuin nytkin. Isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset, ei ennen eikä nyt, joten niitä emme tapaa koskaan, siis normaalistikaan.
Missään lattekahviloissa en ole päässyt koskaan käymään, esikoinen oli erityislapsi joka ei ollut vaunuissa sekuntiakaan, sitten huutajia olikin kaksi, sitten kolme joten se rauhallisista kaupunkikävelyistä.
Tätä se perhe-elämä on, ja oman perheen kanssa sitä pääsääntöisesti ollaan.
Ap:lla taisi olla nyt vähän väärät odotukset. Vähän ns expectation managementia kehiin jatkoa ajatellen!
Tuo on yleistä, ettei miehet heti vauvan kanssa ymmärrä käytännön tasolla, että vapaa-aika vähenee MOLEMMILLA.
Se on ikävä keskustelu, mutta Ap sinun on pakko tässä kohtaa tuoda ilmi, että olet myös työskennellyt täysillä koko päivän, ja molemmille kuuluu hetki omaa rauhoittumisaikaa. Jos ette selvitä sitä nyt, voit kuvitella miten vaikeaksi asia muuttuu vuosien päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aluksi mies oli ritarillisen halukas antamaan minulle omaa aikaa. Kävin kerran ystävän kanssa yksin syömässä ja nyt olen puhunut pari kertaa videopuheluita kaverien kanssa.
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että huomaan miehen olevan kireä heti, jos hän "joutuu" hoitamaan lasta parikin tuntia yksin. Sen jälkeen hän heti ilmoittaa haluavansa hetken "vain istua sohvalla" tai ottaa torkut.
Olen jotenkin alistunut ajattelemaan itsekin, että kyllähän se miehen työ varmaan on rankempaa kuin minun ja vauvan arki. Helposti käy niin, että minä hoidan vauvaa kellotaulun ympäri... Eli osa ongelmaani on mies, ei vain korona. 😭
Ap
Miksi uskot miehesi käytöksen johtuvan vain pandemiasta? Mä vähän luulen, että miehesi olisi käyttäytynyt ihan samalla tavalla ilman pandemiaakin.
Vierailija kirjoitti:
Aluksi mies oli ritarillisen halukas antamaan minulle omaa aikaa. Kävin kerran ystävän kanssa yksin syömässä ja nyt olen puhunut pari kertaa videopuheluita kaverien kanssa.
Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että huomaan miehen olevan kireä heti, jos hän "joutuu" hoitamaan lasta parikin tuntia yksin. Sen jälkeen hän heti ilmoittaa haluavansa hetken "vain istua sohvalla" tai ottaa torkut.
Olen jotenkin alistunut ajattelemaan itsekin, että kyllähän se miehen työ varmaan on rankempaa kuin minun ja vauvan arki. Helposti käy niin, että minä hoidan vauvaa kellotaulun ympäri... Eli osa ongelmaani on mies, ei vain korona. 😭
Ap
Sellaisia ne miehet on.. on suuri saavutus josta täytyy olla kiitollinen jos mies on lasten kanssa sen ajan kun käyn suihkussa. Öisin ei heräillyt kun ”väsyttää” :) teet lapsia vain niin monta kun jaksat yksin hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyvä ap, että olet tullut tuntojasi purkamaan. On se väärin, kun halutaan omista tuntemuksista ja pahasta olosta puhua sanoo toiset vaan, että on jollain vielä huonommin miksi sinä siis valitat? Omille tuntemuksilleen ei voi mitään ja paha olo täytyy purkaa.
Mielestäni sinun kannattaisi kyllä ottaa tämä asia puheeksi neuvolassa ja miehesi kanssa. Näin voisitte pohtia ratkaisuja.
Asenteita voi hieman joutua muuttamaan et ehkä saa kaikkea mitä toivoit, mutta kai sitä mukavaakin tekemistä löytyy. Vaikka yhdessä ulkoilua tai jos katsot vaikka vauvajooga videoita netistä ja teet niitä yhdessä vauvasi kanssa kotona. Myöskin netissä on kaikennäköisiä vauvaryhmiä esim. facebookissa niin niistä voisit saada vertaistukea. Paha olo yleensä purkaantuu, kun siitä puhuu ja sitä käsittelee.
Tsemppiä!
Vauva-arki on usein yksinäistä. En tiedä kuinka pieniä noihin vauva-harrastuksiin yleensä viedään, mutta yl. Kaupungin tarjoamat harrastukset päättyvät huhtikuun lopussa alkaakseen taas syksyllä. Eli olisitko ilman koronaakaan ehtinyt niihin.
Minulla on kaksi lasta.. Ekan kanssa olin vain kotona. Ihana rentoutua vaativien työvuosien lomassa. Vauva nukkui, minä luin, katsoin leffoja ja harrastin liikuntaa.
Toisen vauvan kanssa aktivoiduimme tapaamaan muita äitejä ja lapsia kun vauva oli 5 kk. Sekin oli juuri sitä mitä kaipasin ja mitä isosisaruskin kaipasi tuolloin.
Ennen äitiyslomaa minulla ei ollut haaveita tai kuvitelmia vauva-arjesta. Molemmat äitiyslomat olivat mahtavia. Toinen oli yli 10 v sitten, toinen 7 vuotta sitten.
Tämä etäily kotona on helposti koko perhettä stressaavaa, jos on vähän neliöitä.
Ymmärrän, käytin itse vauvavuodet verkostoitumiseen uudelle paikkakunnalle, olisi kyllä vtuttanut jos olisi sattunut korona siihen saumaan. Kyllä minulta olisi jäänyt kaksi ystävää saamatta jos olisin kykkinyt kotona vauvavuoden. Ja komppaan edellisiä, keskustelu paikallaan miehen kanssa kotitöistä ja vauvan hoidon jakamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, meillä kaatu koko parisuhde tämän takia kun vauva oli 6kk. Nyt olen yksin hänen kanssaan. Neuvolakaan ei ole auki, joten ei käydä sielläkään, olen vain ypöyksin vauvan kanssa, pian alkaa seinät kaatumaan päälle. Ei se mennyt ihan niinkuin suunnittelin.
Kerro lisää tästä? Mitä ongelmia teillä erityisesti ilmeni? Miten päädyitte eroon?
Miehellä oli erityislapsi ennestään, jolla oli käytöshäiriöitä. Etäopetukseen siirryttäessä ongelmat paheni, ja ne alkoivat kohdistua minuun ja vauvaan. Mies syytti minua lapsen mustasukkaisuudesta, ja lopulta kaiken sttessin keskellä hänellä napsahti ja hän heitti meidät ulos. Ei näe vauvaakaan, koska se ei olisi turvallista, eikä suostu valvottuihin tapaamisiin.
Tyrkkää vauva miehelle ja sano että haluat itse rauhoittua. Ei teillä ole korona ollut ongelmana, vaan itsekäs miesvauva jonka elämä ei näköjään muuttunut lapsen saannista, samalla tavalla tarttee vaan käydä töissä, nauttia puhtaasta kodista, ja syödä valmista ruokaa kuin ennenkin. Ärsyttävästi vaan pitää tehdä niitä töitä oman lapsen kuuloetäisyydellä.
Vierailija kirjoitti:
No mullakin on nyt vauva, ja ennestäänkin lapsia. KAIKKIEN kanssa vauvavuosi on ihan sama kuin nytkin. Isovanhempia ei kiinnosta lapsenlapset, ei ennen eikä nyt, joten niitä emme tapaa koskaan, siis normaalistikaan.
Missään lattekahviloissa en ole päässyt koskaan käymään, esikoinen oli erityislapsi joka ei ollut vaunuissa sekuntiakaan, sitten huutajia olikin kaksi, sitten kolme joten se rauhallisista kaupunkikävelyistä.
Tätä se perhe-elämä on, ja oman perheen kanssa sitä pääsääntöisesti ollaan.
Ap:lla taisi olla nyt vähän väärät odotukset. Vähän ns expectation managementia kehiin jatkoa ajatellen!
No minulla molempien vauvavuosi oli sellainen, että isovanhemmat melkein tappeli siitä, kuka saa nähdä useammin ja ensimmäisenä hoitaa vauvaa. Arkipäivisin käytiin vauvamuskarissa, perhekahvilassa, lounaalla ystävien kanssa tai vähintään leikkipuistossa, jonne muotoutui uusi kaveripiiri. Viikonloppuisin tavattiin ystäviä ja sukulaisia, vauva kiersi sylistä syliin ja palasi minulle, kun oli aika imettää.
Silti ymmärrän ihan hyvin, että kaikkien vauvavuosi ei ollut samanlainen, eikä moni edes samaa haluaisi. Ymmärrän hyvin ap, että sinulla on rankkaa, monet vauvavuoden henkireiät ovat poissa.
Minua mietityttää nuo miehen palaverit. Tunnistan tuon, että niitä on pitkin päivää, mutta en sitä, että perhe-elämä ei voisi näkyä taustalla. Oma kokemukseni on, että kesken palaverin kuvaan saattaa astella prinsessa-asuinen taapero tai taustalta kuuluu koirien haukuntaa. Niin omassa työyhteisössä kuin asiakkaiden parissa ymmärrystä löytyy, nyt eletään poikkeusaikaa.
Mitä jos sopisitte miehen kanssa, että päivässä on yksi palaveri, jonka aikana hän saa olla täysin rauhassa, muun ajan elätte vauvan kanssa normaalia elämää. Veikkaan, että kyse on enemmän miehen kyvystä joustaa, kuin siitä että joku ruudun toisella puolen häiriytyisi. Minusta ainakin olisi hellyyttävää, jos neuvottelun taustalla kuuluisi vauvan ääniä, itku ja kiljunta mukaan luettuna.
Meille tuli vauva helmikuussa enkä ole huomannut luopuneeni mistään.
Mies on yrittäjä, toimisto kotona. Töitä on kuin ennenkin eli tekee pitkää päivää, mutta ennättää esim. aamulla klo 6 leikkimään vauvan kanssa. No joo, leikkimistä on se, että lukee vauvalle ja höpsöttelee, joka tapauksessa silloin minä vielä nukun.
Olen käynyt pitkillä vaunulenkeillä, tavannut kavereita ulkona ja joskus myös kotona. Kahvit voi keittää termariin ja istua yhdessä puistossa juttelemassa. Olen ehtinyt ompelemaan vauvalle (kankaita voi tilata netistä), olen ehtinyt kuntosalille (kyllä, osa niistä on ollut auki eikä vielä ole korona iskenyt), on ehditty koko perhe mökille jne.
Olisin todennäköisesti elänyt juuri tällä samalla tavalla, vaikka koronaa ei olisi! Tai no joo, pitkiä nettipuheluja maailman ääriin olisi varmaan ollut vähemmän, koska nyt myös lapsettomilla kavereilla on aikaa jutellakanssani, kun heillä ei ole kiirettä harrastuksiinsa tai ovat suljettuna kotiinsa Espanjassa.