Lue keskustelun säännöt.
Ollaanpa rehellisiä: korona teki vauvavuodesta hirveän
Koronaäiti
15.05.2020 |
Tästä ei ole puhetta juuri missään, ei mediassa eikä keskustelupalstoilla. Joten minäpä aloitan.
Saimme mieheni kanssa paljon odotetun esikoisemme alkuvuodesta. Sitten puhkesikin korona ja jäimme säppiin neljän seinän sisään, kuten muukin Suomi.
Vauvavuoden piti olla ihanaa vauvakuplassa elämistä. Olin niin paljon odottanut, että saisin kaikessa rauhassa haahuilla kotona ihana pikkuinen sylissäni ja keskittyä rakastamaan ja hoivaamaan häntä. Perhekeskeisenä ihmisenä odotin myös valtavasti, että voisin viettää vauvan kanssa paljon aikaa isovanhempien luona. Erilaisista vauva-aktiviteeteistakin olin kovin innostunut. Halusin tutustua muihin äiteihin ja käydä vauvauinnissa, muskarissa ja vauvajoogassa.
Nyt tilanne onkin se, että olemme jumissa pienessä kerrostalokämpässä. Mieheni tekee stressaavaa työtään etänä kotona keittiön pöytämme ääressä, minä yritän pitää vauvaa hiljaisena makuuhuoneessa hänen videopalaveriensa aikana. Vauvalle laulaminen on pakko ajoittaa sellaiseen hetkeen, että miehellä ei ole tiukkaa paikkaa työpäivänsä aikana. Kotimme on sen verran pieni, että täällä ei pääse pakoon toisen ääniä.
Vauva on varmasti kuitenkin ihan onnellisessa asemassa. Positiivista on, että hän vaikuttaa olevan kiintynyt molempiin vanhempiinsa yhtä paljon, koska olemme molemmat koko ajan kotona. Mies pitää vauvaa sylissään ja höpöttelee tälle aina kun ehtii.
Itsestäni en voi sanoa samaa. Tuntuu, että minulta on viety jotain, mistä olen haaveillut jo tosi pitkään.
Tuntuu, että tästä ei jotenkin saisi "valittaa", koska meillähän on kaikki niin hyvin: meillä on ihana vauva ja saamme olla yhdessä kotona. Kun yritin avata tunteitani parhaalle ystävälleni, hän sanoi kalseasti, että "mutta ethän sinä ole menettänyt mitään, kun olisit koko ajan joka tapauksessa kotona".
Tilanne on kuitenkin äärimmäisen stressaava hormonimyrskyineen. Jokainen päivä on alkanut tuntua yhdeltä stressikimpaleelta. Mies herää joka aamu klo 8 ja alkaa tehdä töitä tietokoneellaan. Hän olettaa, että vauvan hoitamisen lisäksi teen kaikki kotityöt ja valmistan joka päivä ruokaa meille. Töiden jälkeen hän on henkisesti tosi väsynyt ja haluaa selailla puhelintaan pari tuntia ja "rauhoittua".
Välimme ovat muutenkin raskaassa vauva-arjessa entistäkin kireämmät nyt koronan takia, koska kumpikaan ei pääse oikeastaan millään tavalla irrottautumaan tästä arjesta.
Neuvolassa kysytään vain väsyneesti, että "mites te olette jakselleet". Olen sellainen ihminen, etten todellakaan osaa avautua tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä kovin henkilökohtaisista tunteistani. Olenkin miettinyt, että kysyisin neuvolapsykologin aikoja, mutta pelottaa, että sitten joudumme johonkin erityisseurantaan neuvolan osalta.
Kohtalotovereita/neuvoja/ajatuksia?
Kommentit (78)
Näin kävi. Siirsin lapsihaaveita parilla vuodella eteenpäin. Ehtiipähän keskittyä nyt enemmän itseeni toistaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän pettymyksen kyllä. Lähes kaikilla muillakin toki on sellasia asioita, joita olisi odottanut kovasti. Mutta matkat ym voi siirtää, vauvavuotta ei voi elää uudestaan jonain toisena vuonna.
Jos vauva on terve ja itse olette terveitä (ei peruunnu tärkeitä hoitoja eikä tarvitse muuten sumplia) eikä korona vie teitä taloudelliseen ahdinkoon, niin eikö tilanne ole aika hyvä kuitenkin? Pettymys on ihan oikeutettu tunne silti.
Todennäköisesti miehesi olisi käyttäytnyt ihan samalla tavalla ilman koronaakin. Tosin silloin hän ei olisi ollut ärsyttämässä sua olemassaolollaan vaan olisi ollut työpaikalla. Mutta jos nyt miettii koronan vaikutuksia, niin kiellettyähän on ollut
- yli 10 hengen julkiset kokoontumiset
- ravintolat ja kahvilat ovat olleet kiinni, vain ruuan ulosmyynti on ollut sallittua
- museot,kirjatot, uimahallit ja muut kuntien ylläpitämät liikuntatilat ovat olleet suljettuina
- Uusimaa oli 19 päivää suljettuna eli Uudenmaan rajaa ei saanut ylittää
- hoivakodeissa ja sairaaloissa ei saa omaiset vierailla
Eli mikä tai mitkä ylläolevista oli nyt ne, mitkä sulta jäi koronan vuoksi tekemättä?
Kylläpä naiset osaa sitten uhriutua asiasta kuin asiasta. Myötätuntoni on enemmän miehesi puolella.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti miehesi olisi käyttäytnyt ihan samalla tavalla ilman koronaakin. Tosin silloin hän ei olisi ollut ärsyttämässä sua olemassaolollaan vaan olisi ollut työpaikalla. Mutta jos nyt miettii koronan vaikutuksia, niin kiellettyähän on ollut
- yli 10 hengen julkiset kokoontumiset
- ravintolat ja kahvilat ovat olleet kiinni, vain ruuan ulosmyynti on ollut sallittua
- museot,kirjatot, uimahallit ja muut kuntien ylläpitämät liikuntatilat ovat olleet suljettuina
- Uusimaa oli 19 päivää suljettuna eli Uudenmaan rajaa ei saanut ylittää
- hoivakodeissa ja sairaaloissa ei saa omaiset vierailla
Eli mikä tai mitkä ylläolevista oli nyt ne, mitkä sulta jäi koronan vuoksi tekemättä?
Ja vielä lisäyksen, etä ulkomaille ei ole voinut matkustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtään vähättelemättä ahdistustasi niin suurella todennäköisyydellä olisit ihan normaaliaikanakin tuntenut tämän vauva-ajan melko rajoittavaksi ja stressaavaksi. Moni haaveilee etukäteen miten ei ainakaan anna vauvan rajoittaa elämäänsä vaan vauvan kanssa mennään kaikkiin ihaniin vauvatapaamisiin ja nähdään muita vauva-aikaa eläviä kavereita. Se todellisuus on sitten kuitenkin lopulta että istutaan univelasta sekapäisenä neljän seinän sisällä ja yritetään jotenkin saada ne tiskivuoret katoamaan.
Eli olet kokenut aivan normaalin unelmat vs. todellisuus herätyksen.
Vauvan kanssa olisit joka tapauksessa ollut kotona. Itse voisin valittaa kuinka minulta on viety mahdollisuus tehdä rauhassa töitä, kun on pitänyt samalla pitää lapsille kotikoulua. Ei tämä niin kivaa ole kenellekään. Mutta mitä se valittaminen auttaa? Miehesi voi varmaan mennä myös toimistolle tekemään niitä töitään, jos tietokonehommista kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on ehkä enemmän siitä, että olet pettynyt haaveittesi huonoon toteutumiseen. Mitäpä jo muuttaisit haaveitasi, esim.terve lapsi, ehjä parisuhde, katto pään päällä? Tällöin et pettyisi. Elämässä moni asia on suhteellista. Onnellisuus alkaa siitä, kun oivaltaa sanoa että tämä riittää minulle.
Sinä pystyisit liikkumaan vauvan kanssa aivan hyvin, et vain halua tehdä sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhtään vähättelemättä ahdistustasi niin suurella todennäköisyydellä olisit ihan normaaliaikanakin tuntenut tämän vauva-ajan melko rajoittavaksi ja stressaavaksi. Moni haaveilee etukäteen miten ei ainakaan anna vauvan rajoittaa elämäänsä vaan vauvan kanssa mennään kaikkiin ihaniin vauvatapaamisiin ja nähdään muita vauva-aikaa eläviä kavereita. Se todellisuus on sitten kuitenkin lopulta että istutaan univelasta sekapäisenä neljän seinän sisällä ja yritetään jotenkin saada ne tiskivuoret katoamaan.
Eli olet kokenut aivan normaalin unelmat vs. todellisuus herätyksen.
Eihän tuo nyt mitenkään ole välttämättä todellisuutta. Itse kävin vauvavuotena todella paljon vauvan kanssa vaikka missä (muskarissa, uinnissa, joogassa, tanssissa, vauvakahvilassa). Harvassa oli ne päivät, kun oltiin koko päivä kahdestaan kotona. (ja univelkaa kyllä oli vaikka muille jakaa, mutta juuri siksi halusinkin lähteä. Muuten olisi ollut liian rankkaa). Ymmärrän ap:ta hyvin ja kaikki sympatiat täältä. Vauva-aika nyt olisi painajaista.
Nämä vastaukset kuvastavat mielestäni koko tätä ongelmaa. Ei kyse ole siitä, että kokisin olevani jotenkin tosi huonossa tilanteessa. On totta, että saamme olla kiitollisia, koska meillä on toisemme, olemme terveitä ja miehelläni on ainakin toistaiseksi töitä. Ymmärrän hyvin, että tilanteeni on paljon parempi kuin monella muulla. Ainakin paperilla.
Tunnekokemukseni on silti tällä hetkellä se, että arki on pilkkopimeässä tunnelissa kävelemistä ilman valoa toisessa päässä.
Inhoan sitä, että tämä korona aiheuttaa pelkkää vertailua ja ilkeyttä ihmisten välillä. En saisi olla uupunut, rättiväsynyt ja masentunut, koska "eihän teidän tilanteenne nyt ole niin paha".
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valivalivali. Mistä tiedät, olisiko se yhtään kivempaa ollut ilman koronaa. Ei ainakaan mulla ollut kivaa. Vauvavuosi on yliarvostettu. Miksi kaikkeen pitää aina ladata jäätävät odotukset.
Kyllä tässä ap:lta on jäänyt pois:
- vauvauinti
- vauvamuskari
- vauvajooga
- isovanhempien tapaamiset
- mahdolliset tapaamiset muiden äitien kanssa.
Vauvan kanssa voi käydä kävelyllä, mutta et voi pysähtyä kahville kahvilaan ja käydä vaihtamassa vaippaa vauvanhoitohuoneessa.
Edes kaupassakäynti tässä tilanteessa ei ole suotavaa.
Kyllähän tässä on läynyt niin, että ap:lta on viety vauva-arjesta pois paljon sellaista, joka auttaa jaksamaan
Ja lisäksi kotona pitää olla hiljaa, jotta mies pystyy tekemään töitä eli elämä edes siellä ei ole normaalia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä vastaukset kuvastavat mielestäni koko tätä ongelmaa. Ei kyse ole siitä, että kokisin olevani jotenkin tosi huonossa tilanteessa. On totta, että saamme olla kiitollisia, koska meillä on toisemme, olemme terveitä ja miehelläni on ainakin toistaiseksi töitä. Ymmärrän hyvin, että tilanteeni on paljon parempi kuin monella muulla. Ainakin paperilla.
Tunnekokemukseni on silti tällä hetkellä se, että arki on pilkkopimeässä tunnelissa kävelemistä ilman valoa toisessa päässä.
Inhoan sitä, että tämä korona aiheuttaa pelkkää vertailua ja ilkeyttä ihmisten välillä. En saisi olla uupunut, rättiväsynyt ja masentunut, koska "eihän teidän tilanteenne nyt ole niin paha".
-Ap
Mä en oikeasti ymmärrä sua. Sen ymmärrän, että sua ottaa päähän, kun et päässyt vauvajoogaan yms jonkun muun järjestämään tilausuuteen, koska yli 10 hengen tilausuuksia ei saanut järjestää. Mutta olisit aivan hyvin verkostoitua muiden alueesi vauvaperheiden kanssa esimerkiksi somen kautta ja järjestää yhteistä tekemistä vaikka puistossa, mutta alle 10 hengen porukalla. Muskarin olisi voinut pitää ulkonakin, samoin kauniimpina päiviä ainakin joogata. Eiköhän tässä ole vähän jokainen joutunut keksimään jotain korvaavaa tekemistä sellaisille kodin ulkopuolisille harrastuksille, joita nyt ei koronan vuoksi järjestetä.
Teksteistäsi paistaa läpi asenne, että juuri sinä olet nyt kärsinyt jonkun hirveän vääryyden, että juuri sinulta on "viety" jotain. Sitä asennetta moni karsastaa, koska enemmän tai vähemmän samassa veneessä ovat kaikki muutkin. "Oikeus unelmien vauvavuoteen" ei ole mikään perus ihmisoikeus.
Ap, sun tunteet on oikeutettuja ja normaaleja. Puhu itsellesi hellyydellä ja anna pettymyksen ja suuttumuksen tulla. Älä rankaise tai vähättele itseäsi siitä että sinulla "vääriä" tai "tyhmiä" tunteita.
Ylipäänsä äitien on vaikea myöntää että vauva-aika on pettymys, se on sellainen yleisesti tiedetty asia mutta silti tabu keskustelun aihe. Tosi moni äiti kokee eri syistä, ettei lapsen saaminen tai vauva-aika tai perhe-elämä vastaa edes lähelle niitä toiveita mitä oli. Sinullekin on nyt käynyt niin, ei välttämättä hormonien ja masennuksen tms sisäisten syiden takia, vaan ulkoisten olosuhteiden johdosta. Mulla ei ole tarjota ratkaisua muuten, mutta toivon että löydät lohtua siitä että äidit kautta maailman ja historian on tunteneet noin. Ja ei kaikki tietenkään, on niitä ylionnellisia ja joiden haaveet jopa ylittyy, tietysti.. mutta myös pettymys, lannistuminen, katkeruus ja masennus yms on normaalia.
Voit tietysti pyytää neuvolasta keskusteluapua! Usein riittää että saat asiat sanottua. Kun saat myönnettyä omat tunteesi ja itse annat itsellesi "anteeksi väärät tunteet" niin voit tuntea miten taakka lähtee sydämeltä. Tsemppiä jatkoon!!!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä ap:lta on jäänyt pois:
- vauvauinti
- vauvamuskari
- vauvajooga
- isovanhempien tapaamiset
- mahdolliset tapaamiset muiden äitien kanssa.Vauvan kanssa voi käydä kävelyllä, mutta et voi pysähtyä kahville kahvilaan ja käydä vaihtamassa vaippaa vauvanhoitohuoneessa.
Edes kaupassakäynti tässä tilanteessa ei ole suotavaa.
Kyllähän tässä on läynyt niin, että ap:lta on viety vauva-arjesta pois paljon sellaista, joka auttaa jaksamaan
Ja lisäksi kotona pitää olla hiljaa, jotta mies pystyy tekemään töitä eli elämä edes siellä ei ole normaalia.
Nuo kaksi ovat pelkästään suosituksia ja sekä ap:n että hänen vanhempiensa valintoja. Ainakin täälläpäin on näkynyt äitejä vaunuineen ja rattaineen niin leikkipuistoissa kuin kävelylläkin. Ja on perheitä, jotka ovat käyneet isovanhempiensa luonakin. Siskoni esim tapaa omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan ihan normaalisti, tosin siskoni on vasta 65 v. Naapurini on yli 70v ja tapaa edelleen ihan normaalisti lapsiaan ja lapsenlapsiaan, vappunakin olivat olleet porukalla mökillä.
Vierailija kirjoitti:
Nämä vastaukset kuvastavat mielestäni koko tätä ongelmaa. Ei kyse ole siitä, että kokisin olevani jotenkin tosi huonossa tilanteessa. On totta, että saamme olla kiitollisia, koska meillä on toisemme, olemme terveitä ja miehelläni on ainakin toistaiseksi töitä. Ymmärrän hyvin, että tilanteeni on paljon parempi kuin monella muulla. Ainakin paperilla.
Tunnekokemukseni on silti tällä hetkellä se, että arki on pilkkopimeässä tunnelissa kävelemistä ilman valoa toisessa päässä.
Inhoan sitä, että tämä korona aiheuttaa pelkkää vertailua ja ilkeyttä ihmisten välillä. En saisi olla uupunut, rättiväsynyt ja masentunut, koska "eihän teidän tilanteenne nyt ole niin paha".
-Ap
Ymmärrän hyvin pettymyksen ja ahdistuksen. Mutta toisaalta vauvavuosi ja äitinä olo on valitettavasti muutenkin vertailua ja ilkeilyä muiden välillä, eikä se vauvavuoteen lopu. Tähän vuoteen nyt sattui tulemaan tämä korona lisänä. Itsellä vauvavuodet kummankin lapsen kanssa olivat pahimmat vaikka koronaa ei ollutkaan.
Voisiko päivää rytmittää niin että ulkoilee vauvan kanssa miehen palavereiden aikana?
Olen itse joutunut eristykseen kun lapseni oli 1,5-vuotias ja pää olisi seonnut ilman mahdollisuutta ulkoiluun. Pienikin vauva viihtyy yleensä ulkona hyvällä ilmalla.
Voisitteko käydä yhdessä jossain vaikka vaan kävelemässä tai vuokrata mökin että pääsisit välillä pois kerrostalosta?
Siinä mielessä on kuitenkin suunnitelmien mukaan mennyt, että sä olisit joka tapauksessa ollut kotona.