Mikä oli ns. viimeinen niitti tai lopullinen sysäävä tilanne, että uskalsit hypätä pois oravanpyörästä ja esim. irtisanoutua?

Luulen että työelämä on muuttunut haastavammaksi ja tietty ryhmä käärii voitot kun muut huhkii. Koko ajan pitää olla tavoitettavissa ja jos et ole niin joku muu kyllä on. Sinänsä harmi että ihmiset lähtevät mukaan tähän sairaaseen kuvioon. Johtavassa asemassa olevilla jatkuva tavoitettavuus kuuluu kokonaiskompensaatioon ja se on minusta ihan ok niin kauan kun muistettaisiin, että tavallisilla duunareilla jatkuvaa tavoitettavuutta harvoin kompensoidaan mitenkään. Itsehän ne rajat tietenkin pitää asettaa, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Kerran lähdin itse koeajalla pois kun silloinen esimieheni ei antsnut mitään ohjausta vaan totesi joka asiaan, että kyllä sinun ammattilaisena pitäisi tietää. Jahas. Sinnittelin sen koeajan lähes loppuun kunnes totesin että nyt riittää ja irtisanouiduin.

20 vuoden työura takana ja esimies kertoi ennen kesälomaa, että jatkossa työmääräsi tullaan kaksinkertaistamaan ja sinut siirretään uuden hallinnon alaisuuteen koska emme usko, että teet riittävästi töitä palkkasi eteen. Kun kesälomaa oli kulunut kaksi päivää, niin normaalin kaavan mukaan, heti kiireellä hoidettavia töitä alkoi tulvia sähköpostiin. Täytin saman tien irtisanomisilmoituksen ja jatkoin kesälomaani. Vastailin kyllä huolestuneelle esimiehelle mutta tällä kertaa osat olivat vaihtuneet ja perustelin selkeästi, että miksi en todellakaan tule enää takaisin. Paras päätös elämässäni.

Olin liialla kiltteydellä ajanut itseni tilanteeseen jossa multa vaadittiin sellaisia asioita mitä oikeastaan kenellekään muulta ei. Työnkuva ei vastannut lähellekään palkkausta ja työtä oli yksinkertaisesti todella paljon liikaa. Samaan aikaan firmassa oli monta sellaista joita ei moisilla asioilla raistettu, vaikka ihan yhtä hyvin olisi voinut jakaa töitä kun osa porukasta istuu melkein toimettomana. Olin siis jotenkin syntipukki kun olin aika arka ja alistuva. Kun aloin sanomaan ei, sain n. puolet työyhteisöstä kimppuuni. Siellä oli siis muutenkin vähän huono ilmapiiri ja skismaa helposti milloin mistäkin.

Sitten kun mulle tarjottiin samasta firmasta vieläkin huonompaa sopimusta, oli valinta helppo tehdä.

Viimeinen niitti oli se pomon räikeä aliarvostus kaiken päälle vielä. Itse asiassa pomo oli yksi niistä joiden hampaisiin jouduin kun aloin piirtämään rajojani. Sen näki ja kuuli kyllä. Muutkin. Viimeiset kuukaudet siellä oli melkoista tuskaa.

No en kyllä ollut ainoa joka sai pskaa niskaansa siellä.

Töissä oli vuosikausia ollut kiirettä, stressiä ja YT-neuvotteluja. Sitten jouduin samaan projektiin henkilön kanssa, joka oli jo muitakin tiimikavereita saanut burnoutin partaalle. Näin kävi minullekin, ja olin sairaslomalla toista kuukautta. Töihin paluu sinällään alkoi ihan hyvin: palasin osa-aikaiselle sairauslomalle ja työtehtäviä muutettiin hyvässä hengessä HR:n, esimiehen ja työterveyden kanssa.

Hieman paluuni jälkeen oli HR-aikataulun mukainen kehityskeskustelu esimieheni kanssa. Hän otti esiin negatiivisena palautteena minulle, vaikean uupumisen vuoksi pitkältä sairaslomalta juuri palanneelle henkilölle, että olen puhunut töissä negatiivisia asioita firmasta ja en minä asemani vuoksi näin saa tehdä. Ja että onko kyseessä minulle oikea paikka jos ajattelen näin. Pian firmamme aloittikin jälleen seuraavat YT-neuvottelut. En tarvinnut oikeastaan yhtään miettimisaikaa vaan kävin sanomassa tälle esimiehelleni, että juu minulle voisi antaa potkut.

Up koska ainut kiinnostava keskustelu palstalla.

Aivan hulluksi on touhu mennyt. Mikään ei enää riitä, ei ihme että uupumusta on niin paljon. Itse lähden heti kun voin.

Up up.

Ketään paikalla? Up

Mielenkiintoinen ketju. Minulla oli irtisanoutuminen vahvasti mielessä yli vuoden, ennen kuin uskalsin sen toteuttaa saadessani uuden työpaikan. Syy miksi halusin pois vakituisesta työpaikasta ja mukavista tehtävistä, oli kollegan passiivisagressiivinen käytös, joka näkyi mm. jatkuvana mykkäkouluna (ei vastannut jos puhuttelin, tai vastasi vihaisella äänensävyllä). Koko toimisto esimiehiä myöten oli asiasta hyvin tietoinen, mutta kukaan ei puuttunut miehen käytökseen vaikka yritin ottaa asiaa esille esimiehen ja henkilöstöpäällikön kanssa. Sain onneksi tukea lähimmiltä työkavereilta, jonka voimalla jaksoin tuon vuoden. Ja tuo vihaisuus mua kohtaan johtui siitä, että hän koki meidän työtehtävät epätasa-arvoisina. Olin paljon tehokkaampi työssäni, joten tein omien rutiinitehtävien ohella kehitystehtäviä (jotka oli toki esimiehen kanssa sovittuja), ja tämän miehen mielestä minun olisi pitänyt sen sijaan tehdä hänenkin tehtävät.

Eniten asiassa ärsytti tossukat esimiehet jotka sallivat moisen käytöksen.. Tuntui kyllä hyvältä irtisanoutua ja päästä kaikin puolin entistä parempaan työpaikkaan. Tyhjän päälle irtisanoutuminen olisi ollut itselle turhan stressaavaa, vaikka säästöjä onkin.

Ensimmäisen kerran repäisin ja irtisanouduin duunista, josta olisin tykännyt mutta pomo otti minut silmätikukseen päivästä 1. Jaksoin pari kuukautta ihanien työkavereiden vuoksi mutta sitten tuli mitta täyteen. Kesken työpäivän päätin, että tää oli tässä. Tein sen työvaiheen loppuun, puin takin päälle ja marssin toimistoon. En ollut yhtään miettinyt, miten siitä eteenpäin mutta voi sitä riemun tunnetta! Parin päivän päästä sain uuden työpaikan.

Toisella kertaa olin hyvässä vakituisessa työssä ja ylläri, nyt kaksi naispomoa kiusasi minua. Minua syrjittiin ja kiusattiin niin monella tavalla etten jaksa edes avautua. Kuului työpaikan kulttuuriin. Jälleen kerran jäin työkavereiden tuen vuoksi - en ollut ainoa kiusattu. Työterveydessä juttelin asiasta vuoden verran. Työsuojelu ei auttanut.

Lopulta jäin masennuksen takia sairauslomalle ja oltuani poissa töistä puolisen vuotta työt seisoivat pahasti. Otin oikeuksistani selvää ja neuvottelin työsuhteen purkamisen. Pyysin ja sain (!!!) 3kk palkan siitä hyvästä, etten lähtenyt viemään asiaa oikeuteen. Olin varautunut karenssiin sairausloman jatkolla mutta syyt olivat te-toimiston mielestä riittävät eikä karenssia tullut. Elelin mukavasti sairauspäivärahalla, lomakorvauksilla, pitämättömien lomien palkalla ja kädenpuristuksella. Siitä sitten siirryin ansiopäivärahalle ja sitten uusien haasteiden pariin.

Suosittelen tilanteestasi riippuen kumpaa tahansa tietä ulos. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen kerran repäisin ja irtisanouduin duunista, josta olisin tykännyt mutta pomo otti minut silmätikukseen päivästä 1. Jaksoin pari kuukautta ihanien työkavereiden vuoksi mutta sitten tuli mitta täyteen. Kesken työpäivän päätin, että tää oli tässä. Tein sen työvaiheen loppuun, puin takin päälle ja marssin toimistoon. En ollut yhtään miettinyt, miten siitä eteenpäin mutta voi sitä riemun tunnetta! Parin päivän päästä sain uuden työpaikan.

Toisella kertaa olin hyvässä vakituisessa työssä ja ylläri, nyt kaksi naispomoa kiusasi minua. Minua syrjittiin ja kiusattiin niin monella tavalla etten jaksa edes avautua. Kuului työpaikan kulttuuriin. Jälleen kerran jäin työkavereiden tuen vuoksi - en ollut ainoa kiusattu. Työterveydessä juttelin asiasta vuoden verran. Työsuojelu ei auttanut.

Lopulta jäin masennuksen takia sairauslomalle ja oltuani poissa töistä puolisen vuotta työt seisoivat pahasti. Otin oikeuksistani selvää ja neuvottelin työsuhteen purkamisen. Pyysin ja sain (!!!) 3kk palkan siitä hyvästä, etten lähtenyt viemään asiaa oikeuteen. Olin varautunut karenssiin sairausloman jatkolla mutta syyt olivat te-toimiston mielestä riittävät eikä karenssia tullut. Elelin mukavasti sairauspäivärahalla, lomakorvauksilla, pitämättömien lomien palkalla ja kädenpuristuksella. Siitä sitten siirryin ansiopäivärahalle ja sitten uusien haasteiden pariin.

Suosittelen tilanteestasi riippuen kumpaa tahansa tietä ulos. Tsemppiä!

Ihana tarina! Tämä tsemppaa monia! Taidan jäädä tänne mökille ja pistää kaupunkikämpän ja hommat siellä pois..

Mitä kuuluu ihmiset!!?? Kertikaa oletteko tehneet ratkaisuja?

Meillä on koronasta huolehtiminen ja vastuunotto aivan nolla: jokainen on omillaan.

Juuri kuulin että toisessa yksikössä on kaksi testattu positiiviseksi. Muut jatkaa töitään (asikaspalvelua Ja yhdessä työskentelyä) normaslisti koska ” ei ole oireita”. Ketään ei ole testattu, ei karanteenia, ei mitään.

Tekisi mieli käräyttää medialle. Ei varmaan asiakkaat tykkää.

Up, onko kukaan tehnyt ratkaisuja?

Meillä muuttui palkkausjärjestelmä tulospalkkaan. Mitätön pohja ja ne tulospalkkiot eivät tule koskaan toteutumaan. Yksi tiimikaveri otti loparit kun hänellä on rahaa omasta takaa, minut painostettiin karenssin uhalla allekirjoittamaan. Palkka tippuu melkein puoleen. Itkettää ja vituttaa että tässä on työnantajan arvostus kun olen voimia säästämättä raatanut ylimääräistäkin. Se kylläkin loppui nyt.

Työhakemuksia on vireillä, sama palkkakin käy kuin tuolla kun muut ei odota niin vaativia töitä tuolla rahalla tehtävän. Kunhan vaan pääsisin pois. Pahoin pelkään kyllä että en uutta työtä helpolla löydä kun olen jo reilusti yli 40.

Sairastuin vakavaan masennukseen ja uupumukseen, kun oli alkamassa 9. vuosi määräaikaisena saman työnantajan hommissa. Ei toivoakaan vakituisesta paikasta, mutta muille niitä riitti. Kohtasin monessa asiassa kiltteyteni ja ylijoustavuuteni hy väksikäyttöä. Melkein 10 vuotta töissä enkä saanut edes pitää lomiani palkallisena. Olin pelkkä arvoton kynnysmatto ja hyväksyin kiltisti kaiken. Lopulta aloin voida huonosti henkisesti ja fyysisesti. Masennuin ja tunsin itseni niin huonoksi ja kelpaamattomaksi ihmiseksi, että suunnittelin ottavani itseni hengilt ä. Lopetin syömisen ja nukuin huonosti. Välillä en tiennyt, onko kuulemani äänet totta vai harhoja. Menin työterveyteen ja jäin pitkälle sairaslomalle. Tällä hetkellä tulevaisuus on avoin. En ole vieläkään työkykyinen.