Mikä oli ns. viimeinen niitti tai lopullinen sysäävä tilanne, että uskalsit hypätä pois oravanpyörästä ja esim. irtisanoutua?

Tekisi mieli ottaa loparit, mutta en tiedä, mitä tekisin sitten. Ja elintasokin laskisi roimasti. Olen siis valinnut kultaisen häkin. Tylsä työ, rahaa tulee. Ehkä sitten joskus lähden, kun saan idean, mitä sen jälkeen teen ja mistä saan rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Suunnittele vähän eteenpäin mitä aiot, ota selvää uusista mahdollisuuksista. Mä olen tehnyt useankin irtioton töiden suhteen enkä koskaan ole pudonnut siihen pelottavaan mustaan aukkoon. Varsinkin, jos olet velaton etkä elätä suurta perhettä niin muuta et tarvi kuin rohkeutta. Silloin kun on saanut tarpeekseen ja tuntee kuolevansa pystyyn on lähdettävä. Elämässä kaikki järjestyy jollain tavalla.

Kiitos, kiva kommentti. :) Joo, sikäli olen onnellisessa tilanteessa, että alan olla suhteellisen vapaa tekemään aika radikaalejakin liikkeitä. Vähän vielä ehkä pitäisi säästää lisää, koska karenssihan mulle tosiaan paukahtaa ja olen niin loppu tällä hetkellä, etten välttämättä edes kykenisi aloittamaan uudessa työssä heti. Kulut olen tosiaan karsinut jo suunnitelmallisesti hyvin pieniksi, eikä mitään asuntovelkaa tms. ole.

ap.

Mikä on oravanpyörä? Miten siitä hypätään pois? Alkamalla sossupummiksi? Teen eälmässä juuri sitä, mitä haluan. Jos en tykkää jostain työstä, etsin uuden. Jos haluan opiskella, lähden opiskelemaan. Jos haluan muuttaa, muutan. Mikä minua pidättelisi? Ja miten oravat siihen liittyy ollenkaan?

Työttömänä ei todellakaan ole herkkua.. Eli kannattaa olla varasuunnitelma. Mä oon päätynyt tämmöiseen välimalliin : teen töitä osa aikaisesti vaan sen verran että kulut peittyy ja elän pihisti. Kaiken ylimääräisen vapaan teen jotain mielekästä, jonka avulla jaksan taas käydä muutaman päivän töissä. Voi olla että jos tekisin jotain muuta niin jaksaisin paremmin, mutta ei ole voimia eikä rohkeutta lähteä täysin tyhjän päälle,, kun taloudessa kolme pientä lasta. Jos olisin yksin, niin olisin häipynyt jo aikoja sitten muihin hommiin.

Minulla ei ole varaa irrottautua oravanpyörästä, vaikka olenkin loppuunpalanut. Pakko on elättää itseni ja lapseni töitä tekemällä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on oravanpyörä? Miten siitä hypätään pois? Alkamalla sossupummiksi? Teen eälmässä juuri sitä, mitä haluan. Jos en tykkää jostain työstä, etsin uuden. Jos haluan opiskella, lähden opiskelemaan. Jos haluan muuttaa, muutan. Mikä minua pidättelisi? Ja miten oravat siihen liittyy ollenkaan?

Sossupummeineen ehkä pientä provosoinnin makua kommentissasi, mutta en anna sen häiritä. Tuohon pitää pyrkiä. :)

ap.

Vierailija kirjoitti:

Suunnittele vähän eteenpäin mitä aiot, ota selvää uusista mahdollisuuksista. Mä olen tehnyt useankin irtioton töiden suhteen enkä koskaan ole pudonnut siihen pelottavaan mustaan aukkoon. Varsinkin, jos olet velaton etkä elätä suurta perhettä niin muuta et tarvi kuin rohkeutta. Silloin kun on saanut tarpeekseen ja tuntee kuolevansa pystyyn on lähdettävä. Elämässä kaikki järjestyy jollain tavalla.

Tää on muuten suuri valhe, että elämässä kaikki järjestyy jollain tavalla. Sitä onnellista loppua meille joka paikassa tuputetaan tarinoiden muodossa, mutta kun se ei ole niin. Ei asiat aina järjesty. Missä niin on määrätty? Ei missään. Elämä kyllä jatkuu paskaankin sopeutuu.

Olen irtisanonut itseni 3 kertaa, pari kertaa aivan tyhjän päälle. Fiilis on mieletön kun pääsee paskasta eroon! Aina elämä on jotenkin kantanut.

Nyt koronan aikana olen lomautettuna ja olen huomannut olevani iloinen ettei tarvi käydä töissä. Itse työ on kivaa ja pidän siitä, mutta uusi esimies, jolla ei ole mitään kokemusta alalta on tuskastuttavan epäpätevä ja ehkä myös hiukan tyhmä/ymmärtämätön. Ja firman omista onkin sitten oma juttunsa.... Nyt mietin miten voisin jatkossa olla vain osa-aikaisena ja yrittänyt etsiä muuta työtä jonka voisin yhdistää tähän. Tosin nyt ei työpaikkoja ihan puissa kasva:)

Burnout out. Oin todella ylityöllistetty työssä joka ei ollut edes intohimoni. Pitkät työpäivä tarkoittivat ettei vapaa-aikaa ollut juuri ollenkaan ja itkiskelin usein iltaisin. Nyt olen työtön, mutta onnellisempi ja perustelemassa omaa yritystä.

Sovinistinen esimies paatti etta miehet ja naiset kay eri aikoihin tauoilla. En hemmetti ymmarra vuonna 2020 erottelua sukupuolen mukaan!

Lisaksi yksi kollega kiusasi mut burn outin partaalle, esimies katsoi lapi sormien ko. muijan perseilya.

Nyt on Hyva, saa viimein levata! ❤️

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suunnittele vähän eteenpäin mitä aiot, ota selvää uusista mahdollisuuksista. Mä olen tehnyt useankin irtioton töiden suhteen enkä koskaan ole pudonnut siihen pelottavaan mustaan aukkoon. Varsinkin, jos olet velaton etkä elätä suurta perhettä niin muuta et tarvi kuin rohkeutta. Silloin kun on saanut tarpeekseen ja tuntee kuolevansa pystyyn on lähdettävä. Elämässä kaikki järjestyy jollain tavalla.

Tää on muuten suuri valhe, että elämässä kaikki järjestyy jollain tavalla. Sitä onnellista loppua meille joka paikassa tuputetaan tarinoiden muodossa, mutta kun se ei ole niin. Ei asiat aina järjesty. Missä niin on määrätty? Ei missään. Elämä kyllä jatkuu paskaankin sopeutuu.

Paskaan ei IKINÄ kannata sopeutua. Kun vaa lähdet rohkeasti unelmiesi perään, kyllä ne asiat ennen pitkää  järjestyvät.

Psykologi sanoi mulle että joko hyväksyn työnantajan arvomaailman tai irtisanuodun, muuten palan loppuun. Irtisanouduin. Oon ollut töissä sen jälkeen koko ajan, en tiiä kannattiko. Samaa paskaa kaikkialla.

Yhtäkkiä töissä vaan kiukku nousi siihen pisteeseen, että huomasin käveleväni pomon luo ja irtisanouduin. Katselin itseäni ikäänkuin ulkopuolelta. Jälkeenpäin ihmettelin että mitä tulikaan tehtyä.

Täytyy sanoa, että se oli paras päätös ikinä. Elämä on kantanut sen jälkeenkin, löysin töitä toiselta alalta. Nyt ajattelen että miksi en tehnyt sitä aiemmin. Kyllä tekevälle töitä löytyy, pidä vaan mieli positiivisena.

Joku sanoi että kun tuntee kuolevansa pystyyn on aika mennä. Sinä elät suurinpiirtein ja hyvällä tuurilla 80 vuotiaaksi, ei sillä ole oikeasti väliä mitä elämälläsi teet. Voit tehdä ihan mitä vain! Hullua eikö ja niin vapauttavaa!

Ihmiset alkaa kyseenalaistaa yhteiskunnan ja työelämän toimintaa, hyvä!

Kuten Marx sanoi, vallankumous alkaa aina alhaalta päin. Sanoi senkin, että kapitalismi on itsensä tuhoava järjestelmä. Siinä me silti ollaan "vapaissa" länsimaissa mukana, haluttiin tai ei.

Tiesittekö, että Kroatiassa moni haluaa kommunismin takaisin, koska kokevat että asiat ovat nyt paljon huonommin kaiken suhteen?

Meille sanelee ehtoja joukko rikkaita ja aukovat vielä Wahlroosin ja Vartiaisen johdolla päätään kaupan päälle.

Yksinhuoltajana en voinut aivan tyhjän päälle hypätä niinpä menin kouluun. Etsin sellaisen alan joka sopii minun luonteenpiirteisiin. Pääsin kouluun ja ilmoitin töihin jääväni opintovapaalle. Opiskelin uuden ammatin, sain harjoittelun kautta määräaikaisen työn ja irtisanoin itseni vanhasta työstä

Se, kun lomalta (10vrk) palattuani sain haukut siitä, kun en ollut VIELÄKÄÄN VAIVAUTUNUT hoitamaan yhtä pikkuhommaa. Sittemmin selvisi, että vaikka olisin ollut töissä, en olisi saanut tietoa siitä työtehtävästä, koska se, jonka tehtävä välittää homma mulle, ei ollut välittänyt sitä määräaikana eteenpäin. Mutta minä sain (asiakkaan kuullen) haukut laiskuudesta, kun en ollut lomalla tehnyt työtä, jota en olisi voinut tehdä vaikka olisin töissäkin, koska toiset ei olleet tehneet omia hommiaan. Ja siis meidän työtä ei edes teoriassa voi tehdä etänä.

Taustalla oli pitkäaikainen tyytymättömyys työpaikan valtasuhteisiin (alempiarvoiset yrittivät pomottaa ylempiään ja sälyttää tehtäviään heille), kuormittuneisuus ja kiinnostava työmahdollisuus toisaalla.

Itse lopetin työn joka ahdisti minua, koska siinä ei ollut mitään sisältöä. Nukkuminen alkoi olla vaikeaa ja eräänä iltana töiden jälkeen menin psykologin pakeille keskustelemaan. Ajattelin saavani apua, kun kerroin ahdistuksestani. Tämä kuunteli salkku pöydällä ja lopetettuani tokaisi, että varmaan helpotti ja että palataan viikon päästä asiaan. Huomasin ettei psykologilla ollut minkään näköistä halua auttaa, mietiskelin asioita ja irtisanoin itseni vaikka oli velkaa, katsoin elämäni olevan arvokkaampi kuin raha. Myöhemmin kävin psykologin testeissä, koska halusin tietää mistä on kysymys ja minut todettiin täysin normaaliksi. Hälyttävää oli kuitenkin se, että tämän lausunnon yhteydessä melkein samaan virkkeeseen hän kysyi, että haluanko lääkehoitoa. Kieltäydyin hämmentyneenä, koska hänen kysymyksensä oli melko paradoksaalinen. Näiden kokemusten jälkeen olen päättänyt, että olen ainoa joka tekee päätökset elämästään ja elää sen läpi. Kun joku tulee kertomaan minulle mitä tahansa neuvojaan, olen huomannut näiden olevan yleensä sellaisia jotka eivät osaa itse päättää omasta elämästään vaan menevät sinne minne luu lentää. Älä myöskään sinä pidä tätä neuvona, mutta tee omat päätökset rehellisesti, parempi kuolla vapaana, kuin toisten orjana ilman vapaata tahtoa.

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi että kun tuntee kuolevansa pystyyn on aika mennä. Sinä elät suurinpiirtein ja hyvällä tuurilla 80 vuotiaaksi, ei sillä ole oikeasti väliä mitä elämälläsi teet. Voit tehdä ihan mitä vain! Hullua eikö ja niin vapauttavaa!

Aivan totta, tässä on kuitenkin hyvässä lykyssä vielä puoli elämää jäljellä. 

ap.

KuntaKinte kirjoitti:

Itse lopetin työn joka ahdisti minua, koska siinä ei ollut mitään sisältöä. Nukkuminen alkoi olla vaikeaa ja eräänä iltana töiden jälkeen menin psykologin pakeille keskustelemaan. Ajattelin saavani apua, kun kerroin ahdistuksestani. Tämä kuunteli salkku pöydällä ja lopetettuani tokaisi, että varmaan helpotti ja että palataan viikon päästä asiaan. Huomasin ettei psykologilla ollut minkään näköistä halua auttaa, mietiskelin asioita ja irtisanoin itseni vaikka oli velkaa, katsoin elämäni olevan arvokkaampi kuin raha. Myöhemmin kävin psykologin testeissä, koska halusin tietää mistä on kysymys ja minut todettiin täysin normaaliksi. Hälyttävää oli kuitenkin se, että tämän lausunnon yhteydessä melkein samaan virkkeeseen hän kysyi, että haluanko lääkehoitoa. Kieltäydyin hämmentyneenä, koska hänen kysymyksensä oli melko paradoksaalinen. Näiden kokemusten jälkeen olen päättänyt, että olen ainoa joka tekee päätökset elämästään ja elää sen läpi. Kun joku tulee kertomaan minulle mitä tahansa neuvojaan, olen huomannut näiden olevan yleensä sellaisia jotka eivät osaa itse päättää omasta elämästään vaan menevät sinne minne luu lentää. Älä myöskään sinä pidä tätä neuvona, mutta tee omat päätökset rehellisesti, parempi kuolla vapaana, kuin toisten orjana ilman vapaata tahtoa.

Herättelevä tarina tämäkin, kiitos sinulle.

ap.