Lue keskustelun säännöt.
En halua olla raskaana enkä synnyttää. En pääse pelostani yli.
14.05.2020 |
Ongelmani on, että haluaisin biologisia lapsia, mutta en missään nimessä tahdo synnyttää tai olla raskaana. Molemmat ajatukset kauhistuttavat minua ja tuntuvat todella vastenmielisiltä. Varsinkin synnytys. Varsinkaan, kun edelleenkin sektion saaminen on Suomessa kiven alla. Olen käynyt tästä juttelemassa, mutta se ei auta. En saa tätä pelkoani pois. En vain halua kokea sitä.
Kuinka kallis keissi mahtaisikaan olla sijaissynnyttyjän saaminen ulkomailla? Tai sitten alan harkitsemaan adoptiota.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sektio ole sen parempi. Tiedän monia joilla epäonnistunut puudutus sektiossa kuten itsellänikin ja se vasta pelottavaa onkin ja tuskaa. Jotkut vielä hinkuu ja vinkuu sektiota kyllä se normisynntys on lastenleikkiä siihen verrattuna saati että leikkauksen jälkeen on pari viikkoa kuoleman kivuissa.
Ai semmoista. Mä olin jaloillani pari tuntia sektiosta, kerran pyysin kipulääkettä. Loput kolme päivää vaan odottelin, eikö pääsisi kotiin jo, ihan turhaan notkuin siellä sairaalassa. Kummallakin oli kaikki hyvin, sekä mulla että vauvalla, oli vaan sairaalan sääntö, että eka lapsi ja sektio niin pitää olla tietty aika. Kotiin kun päästiin, menin ensin suihkuun ja sitten lähdin koirien kanssa lenkille. Että se niistä "parin viikon kuoleman kivuista". Niitit kun poistettiin vatsasta, unohdin lopullisesti koko jutun. Samaan aikaan alateitse synnyttänyt serkkuni ei pystynyt vielä ristiäisissäkään istumaan. Hm.
Minä olen hätäsektiossa ja synnyttänyt lapsen alateitse. Alatiesynnytyksessä leikattiin välilihaa ja haava tulehtui ja oli kipeä ennen kuin sain antibioottikuurin. Hätäsektiosta toipumisen koen olleen fyysisesti helpompaa. Toki arpi on yhä näkyvissä ja on vaikuttanut paljon kokemukseen omasta kehonkuvasta, kun arpi ei tule koskaan katoamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on myös todella matala kipukynnys. Tiedän, että nykyään on hyvät kivunlievitykset sunmuut, mutta kyllä se silti vaan näyttää sattuvan. Minulla ei tarvitse kuin olla astetta kivuliaammat menkat niin laatta lentää sen kivun seurauksena.
-Ap
Epiduraali on hyvä kivunlievitys, ei tunnu mitään. Elämä on pahempaa henkistä tuskaa sen synnytyksen jälkeen koko loppuelämän. Jatkuva huoli ja murhe. Tai jos hyvin käy, niin lapsesi on se ihanne, jonka takia ei tarvitse hirveesti murehtia. Se on fifty sixty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta synnyttäneenä olen viime vuosina alkanut miettiä, voisiko synnytyspelkoon olla syynä myös se, että tv-sarjoissa ja elokuvissa synnytys esitetään niin kaoottisena tapahtumana. Kun eivät naiset pääse näkemään, millaista synnyttäminen oikeasti on, niin mielikuva jää sitten fiktiossa esitettyjen synnytysten ja kauhukertomusten varaan.
Siis wtf?
Telkkarissa synnytys on aina sitä että oho, nyt loiskahti vedet lattialle *noloo tirsk* sitten sairaalaan jossa koko kroppa hyvin peiteltynä, pari ähkäisyä ja se on siinä. Telkkarista se valheellinen kuva tuleeekin.
Mun mielestä ne telkkarin synnytykset ovat kaoottisia. Vedet menevät, ou mai gaad, huudetaan ja pitää kiikuttaa äkkiä sairaalaan (oikeasti synnytykset alkavat keskimäärin hitaasti eikä sairaalaan ole kiire). Sitten siellä sairaalassa huudetaan hirveästi ja sitten vauva syntyy. Toki ymmärrän, että ei sitä synnytystä voi kovin pitkään näyttää, mutta kun aina siinä keskiössä on yllätys (yleensä synnytys alkaa jossain hankalassa tilanteessa), hirveä hätä ja kiire ja sitten se kipu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sektion saaminen on sen takia vaikeempaa, koska leikkaus on aina leikkaus eikä se ole riskitön. Koko vatsa vedetään auki ja paraneminen on pitkä ja kivulias. Monet joille on sektio tehty niin olisivat toivoneet sen kokemuksen jälkeen alatiesynnytystä.
Ja kissanviikset taas. Hain ja sain pelkosektion kymmenen vuotta sitten. Kyllä, piti ihan todella tapella. Parilla kerralla miehenikin oli mukana ja kun ihmetteli ääneen, miksi teette tästä niin vaikeaa, lääkäri ja hoitsu vaan naureskelivat. Lopulta mieheni sanoi, että ettekö te tajua, että tuo nainen pelkää niin paljon, että se kaivaa sen lapsen itse vatsastaan jos ette anna sitä leikkausaikaa NYT.
Jouduin itse kuljettamaan omia papereita sairaalan sisällä. Luin niitä ja mut oli leimattu yksiselitteisesti hulluksi koska en halunnut synnyttää. Just.
Itse leikannut lääkäri oli onneksi ihana ja kaikki meni mainiosti. Ap, älä anna periksi. Saat sen sektion kun et anna periksi. En voi liikaa painottaa tätä.
Ja tälle lainaamalleni; tunnen monia pelkosektion läpikäyneitä itseni lisäksi. Yksikään ei ole katunut päätöstään. Ei yksikään. Joten älä viitsi puhua mutu-pa skaa, kiitos. Edelleen, mieluummin tikit vatsassa kuin p llussa. J asuunniteltua sektio on lapselle turvallisempi kuin alatiesynnytys, tämä on ihan tutkittu fakta. Suomessa vaan on edelleen valloillaan Pakko synnyttää alateitse- mentaliteetti lekureiden keskuudessa. Äidistä viis.
No voi hellanlettas sentään!?!
No tämäpä oli älykäs ja avaava kommentti :D Hellanduudelis vaan itsellesi ja mukavaa torstaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sektio ole sen parempi. Tiedän monia joilla epäonnistunut puudutus sektiossa kuten itsellänikin ja se vasta pelottavaa onkin ja tuskaa. Jotkut vielä hinkuu ja vinkuu sektiota kyllä se normisynntys on lastenleikkiä siihen verrattuna saati että leikkauksen jälkeen on pari viikkoa kuoleman kivuissa.
Ai semmoista. Mä olin jaloillani pari tuntia sektiosta, kerran pyysin kipulääkettä. Loput kolme päivää vaan odottelin, eikö pääsisi kotiin jo, ihan turhaan notkuin siellä sairaalassa. Kummallakin oli kaikki hyvin, sekä mulla että vauvalla, oli vaan sairaalan sääntö, että eka lapsi ja sektio niin pitää olla tietty aika. Kotiin kun päästiin, menin ensin suihkuun ja sitten lähdin koirien kanssa lenkille. Että se niistä "parin viikon kuoleman kivuista". Niitit kun poistettiin vatsasta, unohdin lopullisesti koko jutun. Samaan aikaan alateitse synnyttänyt serkkuni ei pystynyt vielä ristiäisissäkään istumaan. Hm.
Minä olen hätäsektiossa ja synnyttänyt lapsen alateitse. Alatiesynnytyksessä leikattiin välilihaa ja haava tulehtui ja oli kipeä ennen kuin sain antibioottikuurin. Hätäsektiosta toipumisen koen olleen fyysisesti helpompaa. Toki arpi on yhä näkyvissä ja on vaikuttanut paljon kokemukseen omasta kehonkuvasta, kun arpi ei tule koskaan katoamaan.
Sama minullakin, hätäsektiosta toipuminen oli alun jälkeen tosi nopeaa, 3 päivää oli tuskaa, kun vatsa ei alkanut toimimaan, mutta sen jälkeen ei mitään kipua toisin kuin alatiesynnytyksessä, vaikka ei ollut kuin kahden tikin verran repeytynyt eikä edes mitään tulehdusta tullut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä voin synnyttää, mutta raskausaika ei ole kivaa, sain itse pahoinvoinnin takia ravintoaineiden puutostilan.
Minua kammoksuttaa myös sektio. Siis se, että makaisin pöydällä tietäen, että siinä verhon takana minulla on vatsa auki, vaikka en itse näe tai tunne sitä. Mutta ehkä siinä itse tilanteessa olisi muuta ajateltavaa eli jännitys ja odotus vauvan näkemisestä, ettei ehtisi miettiä mitään vatsa auki - juttuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oli odotusaikana elämäni parhaassa kunnossa ja synnytys oli 6 tunnissa ohi, ponnistuavaihe kesti 8 minuuttia, epiduraali poisti kaikki kivut.
Elä syö sokeriherkkuja ylettömästi vaan yritä pitää painonnousu kurissa, niin se ipanakaan ei kasva miksikään yli neljä kiloiseksi. Ja saahan sitä suunnitellun sektion, jos oikein paljon pelottaa se alatiesynnytys.
Enemmän sä tulet kärsimään henkistä kipua, jos jäät lapsettomaksi. Jossain vaiheessa se tilaisuus saada lapsia loppuu ja sitä ennen riskit kasvaa mm. saada terve lapsi. Härkää sarvista ja hommiin, mietit vasta sitten sitä toista.
Minulla on kaksi lasta, toisen synnytin alateitse ja toinen syntyi sektiolla. Jos nyt pitäisi valita niin valitsisin alatiesynnytyksen. Olin sektion jälkeen kaksi kuukautta kipeenä, haava tulehtui enkä pystynyt vauvaakaan nostamaan. Kuumeessa olin monta viikkoa ja viikon iv-antibiootissa sairaalassa. Mutta, yksilöitä ollaan ja niin monta on kokemusta kun ihmisiäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin aina ajatellut etten ikinä halua olla raskaana enkä todellakaan synnyttää, kunnes raskauduin ja kummasti se mieli on muuttunut. Onnekseni olen päässyt melko helpolla, pientä pahoinvointia ja se on siinä, vähän kummastelua kun keho muuttuu ja omaksi yllätyksekseni päätös alatiesynnytyksestä oli heti alusta asti ainut vaihtoehto eikä edes pelota. Hätäsektio tietenkin jos on pakko mutta muuten melkein odotan että pääsen kokemaan synnytyksen :) Tuntuuhan se oudolta kun pieni alieni pyörii vatsassa mutta se saa vain odottamaan sitä että koska hänet saa syliin. Jos on edes pieni halu saada niitä biologisia lapsia niin anna mennä, oma kokemukseni hoitohenkilökunnasta on erittäin positiivinen ja odottavan äidin tuntemukset ja fiilikset otetaan erittäin hyvin huomioon, luo kummasti luottoa tulevaan :) Se itse raskaus ja synnytys on kumminkin erittäin lyhyt hetki siinä aikajanalla mikä koko lapsen kanssa tulee olemaan, vajaa vuosi verrattuna loppuikään.
Sektion saaminen ei ole vaikeaa. Suomessa ei pakoteta alatiesynnytykseen. Itse halusin pelkosektion. Prosessiin kuului kaksi keskustelua, ensimmäinen kätilön kanssa melko aikaisessa vaiheessa raskautta, toinen gynekologin kanssa loppuraskaudesta. Ihan normaalia keskustelua, kerroin että olen aina pelännyt synnytystä ja en koe että pelkoni voisi työstämällä helpottaa. Ei ollut mitään "käännytystä" tai taivuttelua. Toisen keskustelun jälkeen elektiivinen sektio kirjattiin synnytystavaksi (virallinen päätös tehdään loppuraskaudesta).
Neuvolasta tarjottiin myös mahdollisuutta osallistua synnytyspelkoisten vertaistukiryhmään mutta en kokenut sitä itselleni tarpeelliseksi/hyödylliseksi ja en osallistunut. Terveydenhoitaja suhtautui tähän hyvin.
Huom. en olisi ikinä uskaltanut tulla raskaaksi, ellei minulle olisi terveydenhuollon taholta kerrottu että sektion saa aina halutessaan. Toki tuo em. prosessi pitää läpikäydä ja sen hyvin ymmärrän.
Mua ei kiinnosta riidellä näistä sektio- ja synnytysasioista, mutta mulle on tehty kaksi kertaa episiotomia (eli välilihan leikkaus), ja kummallakaan kerralla haava ei ollut kipeä, eikä arvista ole haittaa. Ehkä ensimmäisen vuoden sisällä tuntui painetta pyöräillessä, mutta se on mennyt ohi. Jos siihen episiotomiaan tulee mustelma (sillä on nyt joku lääketieteellinen termi, jota en muista), se on kipeä, mutta mä olin aivan hämmästynyt siitä, miten se epparihaava ei ole kipeä juuri lainkaan. Että ei ne tikit pillussakaan ainakaan oman kokemukseni mukaan mikään paha juttu ole.