Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Isoin turhin huoli joka sinulla on ollut?
12.05.2020 |
Näin joskus keskellä yötä uutisen kuolonkolarista, jossa kuvan auto näytti siskoni autolta ja oli sillä suunnalla. Itkeskelin koko yön mutta en kuitenkaan kehdannut soittaa. Aamu valkeni ja siskoni oli hengissä ja auto ehjänä.
Kommentit (43)
Mun huoli on jäädä eloon ja se on iaheellinen koska vaikka teen mitä en vaan stna pääse täältä pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isän kuolema mut eihän tuo kuole jatkan huolta vielä seuraavat no siihen asti että itse kuolen.
Huoli siitä että huoli ei lopu, kun eihän se lopu. Koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
98 prosenttia huolista on turhia. En edes osaa nimetä isointa huolta. Yksi on sellainen, kun lapseni syntyi, itkin usein, mitä hän kuolee. Muistan, kuinka jouduin pakottamaan itseni lopettelemaan sen ajattelemisen. Poika on nyt 18 vuotta, ja tuossa vielä on. Ajatella, jos en olisi pakottanut itseäni lopettamaan sen ajattelemista...
Varmaan jos huolehdit paljon turhia niin 98 % on turhia.
Vaikka murehtisin vain kymmentä asiaa, niin niistä yhdeksän on turhia.
Väärin se huoli tulee jostain ja siitä huolen aiheuttajasta pitäisi pyrkiä eroon etsiä syy ja irtautua. Se tulee sieltä intuitiosta jota pitäisi jo opettaa tarhassa miksi huoli herää miten siitä pääsee.
Tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta SILTI huolehdin tällä hetkellä seuraavista - enkä aivan tiedä, miten näistä huolistani pääsen, vaikka haluan uskoa kaiken kääntyvän parhain päin.
Kannan huolta
- äidistäni, jolla todettiin juuri levinnyt syöpä.
- siitä, jos äitini saa koronan, lähinnä minulta, kunnminä kuljetan häntä labroihin ja hoitoin
- lapseni jalasta, jossa on kohta ollut vuoden bakteeritulehdus, huolehdin pelastuuko jalka vai ei
- huolehdin toisesta lapsestani, joka on impulsiivinen ja itsetuhoinen. Pelottava yhdistelmä.
- toisella lapsellani ei ole kavereita irl, ainoastaan verkossa, huolehdin kärsiikö hän
- veljestäni, siitä miten hän pärjää, koska hänen lapsensa kuoli taannoin.
Tuossapa isoimmat huolet. Kuka pistää paremmaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
98 prosenttia huolista on turhia. En edes osaa nimetä isointa huolta. Yksi on sellainen, kun lapseni syntyi, itkin usein, mitä hän kuolee. Muistan, kuinka jouduin pakottamaan itseni lopettelemaan sen ajattelemisen. Poika on nyt 18 vuotta, ja tuossa vielä on. Ajatella, jos en olisi pakottanut itseäni lopettamaan sen ajattelemista...
Varmaan jos huolehdit paljon turhia niin 98 % on turhia.
Vaikka murehtisin vain kymmentä asiaa, niin niistä yhdeksän on turhia.
Väärin se huoli tulee jostain ja siitä huolen aiheuttajasta pitäisi pyrkiä eroon etsiä syy ja irtautua. Se tulee sieltä intuitiosta jota pitäisi jo opettaa tarhassa miksi huoli herää miten siitä pääsee.
Tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta SILTI huolehdin tällä hetkellä seuraavista - enkä aivan tiedä, miten näistä huolistani pääsen, vaikka haluan uskoa kaiken kääntyvän parhain päin.
Kannan huolta
- äidistäni, jolla todettiin juuri levinnyt syöpä.
- siitä, jos äitini saa koronan, lähinnä minulta, kunnminä kuljetan häntä labroihin ja hoitoin
- lapseni jalasta, jossa on kohta ollut vuoden bakteeritulehdus, huolehdin pelastuuko jalka vai ei
- huolehdin toisesta lapsestani, joka on impulsiivinen ja itsetuhoinen. Pelottava yhdistelmä.
- toisella lapsellani ei ole kavereita irl, ainoastaan verkossa, huolehdin kärsiikö hän
- veljestäni, siitä miten hän pärjää, koska hänen lapsensa kuoli taannoin.Tuossapa isoimmat huolet. Kuka pistää paremmaksi?
Joku joka kantaa huolta sinusta, kun sulla on noin paljon huolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
98 prosenttia huolista on turhia. En edes osaa nimetä isointa huolta. Yksi on sellainen, kun lapseni syntyi, itkin usein, mitä hän kuolee. Muistan, kuinka jouduin pakottamaan itseni lopettelemaan sen ajattelemisen. Poika on nyt 18 vuotta, ja tuossa vielä on. Ajatella, jos en olisi pakottanut itseäni lopettamaan sen ajattelemista...
Varmaan jos huolehdit paljon turhia niin 98 % on turhia.
Vaikka murehtisin vain kymmentä asiaa, niin niistä yhdeksän on turhia.
Väärin se huoli tulee jostain ja siitä huolen aiheuttajasta pitäisi pyrkiä eroon etsiä syy ja irtautua. Se tulee sieltä intuitiosta jota pitäisi jo opettaa tarhassa miksi huoli herää miten siitä pääsee.
Tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta SILTI huolehdin tällä hetkellä seuraavista - enkä aivan tiedä, miten näistä huolistani pääsen, vaikka haluan uskoa kaiken kääntyvän parhain päin.
Kannan huolta
- äidistäni, jolla todettiin juuri levinnyt syöpä.
- siitä, jos äitini saa koronan, lähinnä minulta, kunnminä kuljetan häntä labroihin ja hoitoin
- lapseni jalasta, jossa on kohta ollut vuoden bakteeritulehdus, huolehdin pelastuuko jalka vai ei
- huolehdin toisesta lapsestani, joka on impulsiivinen ja itsetuhoinen. Pelottava yhdistelmä.
- toisella lapsellani ei ole kavereita irl, ainoastaan verkossa, huolehdin kärsiikö hän
- veljestäni, siitä miten hän pärjää, koska hänen lapsensa kuoli taannoin.Tuossapa isoimmat huolet. Kuka pistää paremmaksi?
En pistä paremmaksi koska et kestäisi jos laittaisin, mutta milloin ajattelit alkaa elää itsellesi, huoli ei auta huolehdi kun sen aika on? Neuvoo ihminen joka lakkasi huolehtimasta kun kuoli ja nyt huolehtii vain siitä milloin voisi kuolla, kelaa et se syöpä olisi ollut ollut helpotus mut ei vapaat paperit sain.
(Huomaa musta huumori tässä) vaikka totta kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
98 prosenttia huolista on turhia. En edes osaa nimetä isointa huolta. Yksi on sellainen, kun lapseni syntyi, itkin usein, mitä hän kuolee. Muistan, kuinka jouduin pakottamaan itseni lopettelemaan sen ajattelemisen. Poika on nyt 18 vuotta, ja tuossa vielä on. Ajatella, jos en olisi pakottanut itseäni lopettamaan sen ajattelemista...
Varmaan jos huolehdit paljon turhia niin 98 % on turhia.
Vaikka murehtisin vain kymmentä asiaa, niin niistä yhdeksän on turhia.
Väärin se huoli tulee jostain ja siitä huolen aiheuttajasta pitäisi pyrkiä eroon etsiä syy ja irtautua. Se tulee sieltä intuitiosta jota pitäisi jo opettaa tarhassa miksi huoli herää miten siitä pääsee.
Tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta SILTI huolehdin tällä hetkellä seuraavista - enkä aivan tiedä, miten näistä huolistani pääsen, vaikka haluan uskoa kaiken kääntyvän parhain päin.
Kannan huolta
- äidistäni, jolla todettiin juuri levinnyt syöpä.
- siitä, jos äitini saa koronan, lähinnä minulta, kunnminä kuljetan häntä labroihin ja hoitoin
- lapseni jalasta, jossa on kohta ollut vuoden bakteeritulehdus, huolehdin pelastuuko jalka vai ei
- huolehdin toisesta lapsestani, joka on impulsiivinen ja itsetuhoinen. Pelottava yhdistelmä.
- toisella lapsellani ei ole kavereita irl, ainoastaan verkossa, huolehdin kärsiikö hän
- veljestäni, siitä miten hän pärjää, koska hänen lapsensa kuoli taannoin.Tuossapa isoimmat huolet. Kuka pistää paremmaksi?
En pistä paremmaksi koska et kestäisi jos laittaisin, mutta milloin ajattelit alkaa elää itsellesi, huoli ei auta huolehdi kun sen aika on? Neuvoo ihminen joka lakkasi huolehtimasta kun kuoli ja nyt huolehtii vain siitä milloin voisi kuolla, kelaa et se syöpä olisi ollut ollut helpotus mut ei vapaat paperit sain.
(Huomaa musta huumori tässä) vaikka totta kaikki.
Juurisiksi sanoin, että 98 % huolista on turhia. Huolet ovat ei-turhia vasta sitten, kun ne ovat kohdalla.
Tällä hetkellä äitini voi hyvin, ei ole lähipiirissä koronaa, lapseni jalka ei ole mennyt pahemmaksi yms. Eli turhaa huolta. Voi olla, että äitini elää vielä kymmenen vuotta ja jalka paranee.
Mutta: silti huoli aina välillä pulpahtaa pintaa. Kun jokin negatiivinen asia ilmenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
98 prosenttia huolista on turhia. En edes osaa nimetä isointa huolta. Yksi on sellainen, kun lapseni syntyi, itkin usein, mitä hän kuolee. Muistan, kuinka jouduin pakottamaan itseni lopettelemaan sen ajattelemisen. Poika on nyt 18 vuotta, ja tuossa vielä on. Ajatella, jos en olisi pakottanut itseäni lopettamaan sen ajattelemista...
Varmaan jos huolehdit paljon turhia niin 98 % on turhia.
Vaikka murehtisin vain kymmentä asiaa, niin niistä yhdeksän on turhia.
Väärin se huoli tulee jostain ja siitä huolen aiheuttajasta pitäisi pyrkiä eroon etsiä syy ja irtautua. Se tulee sieltä intuitiosta jota pitäisi jo opettaa tarhassa miksi huoli herää miten siitä pääsee.
Tiedän kyllä, mitä tarkoitat. Mutta SILTI huolehdin tällä hetkellä seuraavista - enkä aivan tiedä, miten näistä huolistani pääsen, vaikka haluan uskoa kaiken kääntyvän parhain päin.
Kannan huolta
- äidistäni, jolla todettiin juuri levinnyt syöpä.
- siitä, jos äitini saa koronan, lähinnä minulta, kunnminä kuljetan häntä labroihin ja hoitoin
- lapseni jalasta, jossa on kohta ollut vuoden bakteeritulehdus, huolehdin pelastuuko jalka vai ei
- huolehdin toisesta lapsestani, joka on impulsiivinen ja itsetuhoinen. Pelottava yhdistelmä.
- toisella lapsellani ei ole kavereita irl, ainoastaan verkossa, huolehdin kärsiikö hän
- veljestäni, siitä miten hän pärjää, koska hänen lapsensa kuoli taannoin.Tuossapa isoimmat huolet. Kuka pistää paremmaksi?
En pistä paremmaksi koska et kestäisi jos laittaisin, mutta milloin ajattelit alkaa elää itsellesi, huoli ei auta huolehdi kun sen aika on? Neuvoo ihminen joka lakkasi huolehtimasta kun kuoli ja nyt huolehtii vain siitä milloin voisi kuolla, kelaa et se syöpä olisi ollut ollut helpotus mut ei vapaat paperit sain.
(Huomaa musta huumori tässä) vaikka totta kaikki.
Juurisiksi sanoin, että 98 % huolista on turhia. Huolet ovat ei-turhia vasta sitten, kun ne ovat kohdalla.
Tällä hetkellä äitini voi hyvin, ei ole lähipiirissä koronaa, lapseni jalka ei ole mennyt pahemmaksi yms. Eli turhaa huolta. Voi olla, että äitini elää vielä kymmenen vuotta ja jalka paranee.Mutta: silti huoli aina välillä pulpahtaa pintaa. Kun jokin negatiivinen asia ilmenee.
Onks se huoli turhaa kun tiedät että kaiken paskan kälkeen jpku pistää vielä paskemmaksi asiat? Häh? Kun sulla ei ole mitään valtaa omaan elmään, miksi yrittää? Ainoa huoli on se miten tän paskan saa loppumaan kum en saa jostain syystä vaikka ajaisin kolorin jäisin henkiin, tai söisin lääkkeitä jään henkiin, aina on keino miten hään henkiin vaikka mulla on se helvwtin elvytyskielto. Että muutanko hollantiin ja pyydän armoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edes eläintä ei kohdeltais näin mutta kun mä en ole edes elukan arvoinen.
Mä en täällä halua olla mutta mulla ei anneta samaa arvoa edes kui. Elukoille ja se on koomista.
Antakaa mulle se vtun piikki!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä hittoa tässä yrittää tehdä mitään elmää riittä että joku päättää että ehei et ansaitse edes sitä perus säälittävää elämää mitä yrität rakentaa niin mitä järkeä. Kertokaa? Ei mitään ei yjtään mitän. Järkeä missään! Mä voin taas vuoden ponnistaa niin aivan varsti joku tulee rais.kaa sut vetää sun rahat voimat ja itsetunnon, miksi yrittää enää. Saman toistoa. Joka vuosi aina sama. Niin miksi kun kukaan teistä perkeleistä ei pysty perustelemaan sitä. Ihana elämä.
Aloittaessani hoitoalan opinnot minulle vilukissalle oli aito huoli, että tulen kärsimään palelusta työpaikoilla koska pitkähihaisia ei voi käyttää. Eipä ole hoitoalalla tullut kylmä kun hommaa riittää :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en jaksa tää elämä on mun osalta täasä mutta kun se aaatanan universumi ei anna mun edes päättää päiviäni näyrrää vilauksen rauhasta jotta voit todeta että tollastakin vois olla. Voisko joku perustella mulle mitä vtun järkeä millään? Ja miten sen hengen saa lopullisesti pois ainiin se juna mut hei mun tuurilla sekän ei onnistu. Menettäisin korkeintaan jalan. On tää helvetti vitsi!
Tajuttwko te edea mitwn monesti mun olisi ollut rulla kuolla? Ette mä pon se mitä jumala loi kun halusi tehdä komiikkaa, sillä oli aika mustahuumori.
En mä jaksa sotia haluaisin vain inhimillisen ja toimivan kuoleman mut eheii se käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisko suomi ottaa mallia hollannilta olisko mitään? Missä ihmisarvo?
Musta on qika surullista että joudut menee ostaein vessannhirttäyryy tai hyppää junan alle että saat lopun kaikelle onko se ihmisen kunnioitusta, voisko suomi vähän hrätä hollannin malliin?
Miksi mä en voi kuolla niin että hyväatwlwn rakkaanpani ja ja kuolen edes kuinka koira lopetetaan olisiko mitään.
Mitä te perustwlettw hyväksi syyksi hyväksikäytrö jo lapsena +muut teaumat voinko päättää päiväni arvokkaasti?
Vierailija kirjoitti:
Musta on qika surullista että joudut menee ostaein vessannhirttäyryy tai hyppää junan alle että saat lopun kaikelle onko se ihmisen kunnioitusta, voisko suomi vähän hrätä hollannin malliin?
Miksi mä en voi kuolla niin että hyväatwlwn rakkaanpani ja ja kuolen edes kuinka koira lopetetaan olisiko mitään.
Mitä te perustwlettw hyväksi syyksi hyväksikäytrö jo lapsena +muut teaumat voinko päättää päiväni arvokkaasti?
En voi koska en ole edes elukan arvoinen
Isäni joutui sairaalaan ja pelkäsin joka päivä kun menin töiden jälkeen häntä sairaalaan katsomaan, että hän kuolisi. Kyllä kuoli.
Toinen mitä olen pelännyt on, että äitini tekisi itsemurhan kun hän minulle siitä avautui puhelimessa. Sain puhuttua hänelle järkeä ja ei ole toistaiseksi kuollut.
Nää oli molemmat kun olin alle 30v. Ihan liikaa huolia mulla, ja se näkyy kaikessa.
Että vakavasti masentunut lapseni toteutta itsemurha haaveensa.
Mun tämän hetkinen huoli on se , etten ymmärrä puoliakaan tämän ketjun kirjoituksista...
Ja voi v***u että vihaan noita ”sun huoles on turha kun mulla äiti kuollu ja isä hakattu ja veli verissäpäin ja poika leikkauksessa jnejne”. Miten se sun ongelmas tekee mun huolista jotenkin vähempiarvoisia. Että mitään ei sais tuntea kun aina on joku joka on iloisempi, rakastuneenmpi, surullisempi ja huolestuneempi. Mun huoli on mulle ihan aito ja tosi, ja sen vähättely on vaan lapsellista.
Alue: Aihe vapaa
Oltiin kaverin kanssa alta 10-vuotiaita kun päätettiin maistaa pikkulinnuille tarkoitettuja auringonkukansiemeniä.
Myöhemmin sitten kysyin isältä, että voiko niitä syödä, mutta en uskaltanut kertoa, että syötiin jo. Isä vastasi, että ei saa syödä, ne tappaa. Mä muistan ikuisesti sen pelon kun ajattelin, että jos illalla nukahdan niin en enää herää.
No, ei tappanut enkä ole vieläkään, yli 20 vuotta myöhemmin, kertonut kellekään miten kamalasti pelkäsin sinä yönä kun en voinut nukkua.