Lue keskustelun säännöt.
Minusta on tullut sietämätön ihminen. Mistä apua?
10.05.2020 |
Olen 30v. Elämä menee pelkkää alamäkeä vuodesta toiseen eikä voimat enää riittää. Jatkuvia pätkätöitä, todella paljon työttömyyttä. Puolison kanssa ollaan oltu todella pitkään ja kaikki ollut aina hyvin.
Tämä mun tulevaisuuden turvattomuuden tunne, jatkuva stressi ja ylipäätän yhteiskunnan meno ovat muuttaneet minua. Olen jo 3 vuotta ollut todella vihainen, katkera, negatiivinen ja ärsyyntynyt ihminen.
Tämä elämä ei koskaan kanna. Tämä alkanut koettelee jo parisuhdetta ja perhevälit.
En siedä enää itseni ja minulla on todella pahaa olla. Kukaan ei ymmärrä sitä. Mä en pärjää työmarkkinoilla ja jatkuva uupumus on sulannut aivot. Minusta on tullut tyhmä.
Kommentit (27)
Ihan sama tilanne oli/on mullakin. Parisuhde meni jo säpäleiksi, eli jos haluat pitää omasi, niin tilanteesta kannattaa puhua kotona. Tää työtilanne ei välttämättä ole helpottumassa mihinkään, joten älä jää odottelemaan sitä, vaan selvitä mitä voit tehdä juuri tässä tilanteessa. Miten puolisosi kokee asian? Olisiko sinulla mahdollista löytää jotain tekemistä/harrastusta, jonka parissa voit rentoutua? Mitä sinä ja puolisosi arvostatte ja olisiko niihin mahdollista panostaa työtilanteestasi huolimatta? Onko puolisosi ymmärtäväinen työtilannettasi kohtaan? (Omani ei ollut, luuli että 30v vastavalmistunut korkeakoulutettu nainen saa vakityön tuosta vaan niin kuin hän itsekin nuorena sinkkumiehenä aikoinaan.) Ymmärtääkö hän kuinka paljon tilanne sinua stressaa ja kuinka koet muuttuneesi epämiellyttävämmäksi henkilöksi sen vuoksi? Onko hän nähnyt tilanteen samoin? Mitä hän haluaisi tapahtuvan ja mikä hänen mielestään nyt olisi tärkeintä? Onko seksielämänne molempien mielestä tyydyttävää?
Jos et kerran tahdostasi huolimatta voi olla tasaveroinen elättäjä, niin voitko kantaa kortesi kekoon muuten? Jos tilanne on ongelmallinen etkä saa sitä muuttumaan, niin sitten sinun täytyy muuttaa omaa suhtautumistasi. Jos sinun muuttunut käytöksesi ja stressisi aiheuttaa suhteessanne ja lähipiirissänne ongelmia, niin sitten suurin ongelma ei ole huonot tulot, vaan sinun stressisi. Stressin määrä ei riipu pelkästään ulkoisista tekijöistä, vaan omalla asenteellasi on kaikista suurin merkitys.
Puhu puolisosi kanssa, mieluiten kun kaikki on vielä hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyy olla joku ulospääsy tästä?! Olen ollut niin ahkera ja kysellyt vaikka mistä. Jotenkin tuli fiilis että suomalaisesta yhteiskunnasta on tullut oudon passiivinen.
Usko isosiskoa kirjoitti:
Ihan sama tilanne oli/on mullakin. Parisuhde meni jo säpäleiksi, eli jos haluat pitää omasi, niin tilanteesta kannattaa puhua kotona. Tää työtilanne ei välttämättä ole helpottumassa mihinkään, joten älä jää odottelemaan sitä, vaan selvitä mitä voit tehdä juuri tässä tilanteessa. Miten puolisosi kokee asian? Olisiko sinulla mahdollista löytää jotain tekemistä/harrastusta, jonka parissa voit rentoutua? Mitä sinä ja puolisosi arvostatte ja olisiko niihin mahdollista panostaa työtilanteestasi huolimatta? Onko puolisosi ymmärtäväinen työtilannettasi kohtaan? (Omani ei ollut, luuli että 30v vastavalmistunut korkeakoulutettu nainen saa vakityön tuosta vaan niin kuin hän itsekin nuorena sinkkumiehenä aikoinaan.) Ymmärtääkö hän kuinka paljon tilanne sinua stressaa ja kuinka koet muuttuneesi epämiellyttävämmäksi henkilöksi sen vuoksi? Onko hän nähnyt tilanteen samoin? Mitä hän haluaisi tapahtuvan ja mikä hänen mielestään nyt olisi tärkeintä? Onko seksielämänne molempien mielestä tyydyttävää?
Jos et kerran tahdostasi huolimatta voi olla tasaveroinen elättäjä, niin voitko kantaa kortesi kekoon muuten? Jos tilanne on ongelmallinen etkä saa sitä muuttumaan, niin sitten sinun täytyy muuttaa omaa suhtautumistasi. Jos sinun muuttunut käytöksesi ja stressisi aiheuttaa suhteessanne ja lähipiirissänne ongelmia, niin sitten suurin ongelma ei ole huonot tulot, vaan sinun stressisi. Stressin määrä ei riipu pelkästään ulkoisista tekijöistä, vaan omalla asenteellasi on kaikista suurin merkitys.
Puhu puolisosi kanssa, mieluiten kun kaikki on vielä hyvin.
Meillä käytiin tuollaisia keskusteluja sillä lopputuloksella, että päädyimme hankkimaan lapsia. Työelämän epävarmuus tuskin päättyy ennen kuin oma hedelmällisyys on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kouluttaudun uudelle alalle? Yliopistoon voi mennä vuosia ennen kuin pääsee sisään, AMK sama juttu. Korkeakouluihin on aivan liikaa hakijoita enkä halu 40 vuotiaana valmistua.
Pakkohan on lyhyempää reittiä olla? En vaadi paljon. Mulla on muuten vain valtavasti työkokemusta.
Hoitoalalle pääsee. Esim. bioanalyytikko tai röntgenhoitaja valmistuu 3,5 vuodessa. Koulutus on kevyt, joten sen aikana ehtii hyvin tehdä töitäkin.
Ovatko nuo mielenkiintoisia töitä? Mitä kaikkea niihin sisältyy?
En nyt vastaa täysin kysymykseesi, mutta ehkä joudut yleisesti ottaen pohtimaan sitä, otatko mukiinmenevän työn alalta, jolla työt ovat varmempia sen sijaan, että jatkat epävarmemmissa olosuhteissa etsien unelmatyötäsi ja jaksat nauttia siitä, kun mielekästä työtä on pätkissä ja jotenkin jaksat suhtautua luottavaisesti pärjäämiseesi vaikka työ/taloustilanne olisikin epävarma. Pitää istua alas pohtimaan, että jos sitten päädytkin siihen, että vakaat tulot ovat tärkeämpi kuin koulutusta vastaavat, innostavat pätkätyöt, onko tapoja toteuttaa itseä, kivat harrastukset yms. ja sillä tavoin elää arvojen mukaista elämää.
Niin ja entäs kun taloudessanne on kaksi, tuoko se tuota kaivattua turvallisuutta ja vakautta, jos toisen työpaikka on vakityö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on enemmistölle arkipäivää, sitä sanotaan aikuistumiseksi. Suuri osa katselee sivusta kun parempiosaiset juhlivat. Sellaista on elämä. Onneksi sadan vuoden päästä kukaan ei muista koko asiaa.
Ei se nyt noinkaan ole aina ollut. Kolmikymppiset ovat totutelleet sietämään sietämätöntä kuvitellen että aina on ollut vaikeaa. No ei ole. Kuuskytluvulla syntyneen lapsuudessa ihmisillä oli asunnot ja työpaikat ja elämä oli hyvin hyvin leppoisaa. Tämä nykyhetki muistuttaa paljon sitä, miten rauhassa oleiltiin kotona, mutta useimmat ilman taloudellista angstia. Jos oli rahapula jollain, oli vaihtoehtoja, etsiä parempi työ tai muuttaa Ruotsiin.
Ehdotan, ettei aapee marssi terveyskeskukseen huumatakseen itsensä, vaan alkaa vaatia sellaista maailmaa, jossa on jotain pidäkkeitä sille, miten omistaminen jää harvojen huviksi. Oma koti kullan kallis tarkoittaa nimenomaan omaa kotia. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, että sellaiseen on säästeliäällä mahdollisuus, ja jos työ on epävarmaa, on voitava aloittaa pienemmästä ja vaihtaa isompaan ilman, että verottaja iskee varainsiirtoveron joka väliin. Palkan on oltava sillä tasolla, että tämä on mahdollista pienituloisellekin ilman pitkää pakkoaviota pankin kanssa. Tukien on puolestaan autettava ihmiset tiukkojen kohtien yli.
Samaa mieltä! Ja peukuttajien määrästä päätellen niin ovat muutkin! Ja nyt kaikki äänestämään SDP:tä, Kokoomusta tai Keskustaa jotka ottavat 30 000 uutta kansalaista joille pitää jakaa 3 miljardia vuodessa! Eikun hetki, onko kirjoituksella ja edeltävässä toiminnassa jokin ristiriita? Hmmmm.
Nääh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen tehnyt valmistumisen jälkeen 14 vuoden aikana 18 pätkää asiantuntijana 3 eri alalla.
Työurani on siis melkoinen tilkkutäkki: yksi pätkä oli palkaton harjoittelu, 2 palkkatuettuna, 1 pätkä isossa vuokrafirmassa, useampi pätkä kahden eri yrityksen kautta kilpailutettuna projektityöntekijänä, 2 pätkää poikkeusluvalla valtion hallinnossa, jne...
Yritän olla stressaamatta epävarmuudesta ja elän päivän kerrallaan. Olen oppinut säästämään rahaa tärkeitä asioita varten ja jättämään haaveet keskiluokkaisesta elämäntyylistä (ja keskiluokkaisesta tuttavapiiristäkin). Pyrin luovimaan niin että teen sitä työtä mitä haluan, maksettiin siitä tai ei, käytän työssä saatuja verkostoja hyväkseni tarvittaessa toteuttaakseni eri uratavoitteita, joita muuten olisi mahdoton saavuttaa. Henkisesti tärkeintä on ollut se että ei huolehdi liikaa raha-asioista ja epävarmuudesta, ja pyrkii maksimoimaan oman itsenäisyytensä ja vapautensa.
Lisäksi pakko sanoa että kaikki mitä yrität itse tehdä työurasi eteen eivät välttämättä toimi: koulutus, osaamisen kehittäminen, huolellinen työnhaku, siisti CV, yrittäminen, kurssit, koulutus, käytännöllinen harkinta ja valinnat, ja suurelta osin verkostoituminenkaan eivät mitkään ole sinänsä johtaneet ainakaan mua yhtään mihinkään. Vain sattumalla on ollut osansa hyvässä kun olen päässyt ensin yhdelle, sitten toiselle työuralleni. Mutta sattuman kautta myös ensin työtilaisuudet loppuivat kummallakin alalla.
Työelämän muutokset ovat suuria maailmanlaajuisia murroksia, ne eivät ole yhden ihmisen käsissä. Monilla sattuma on ainoa tie jonka kautta saa töitä tai joutuu työttömäksi, joten turha on itkeä, kärsiä epävarmuutta saati surra ja syyttää siitä itseään.
Ovatko nuo mielenkiintoisia töitä? Mitä kaikkea niihin sisältyy?