Minusta on tullut sietämätön ihminen. Mistä apua?

Suosittelen että haet apua terveyskeskuksesta. Keskustelut ja lääkehoito voivat ainakin hiukan helpottaa oloa.

Tuskailen vastaavien asioiden kanssa. Olen yrittänyt terapiassa saada niitä käsiteltyä, mutta hidasta on. Tarvitsisin kipeästi onnistumisen kokemuksia.

Tuohan on enemmistölle arkipäivää, sitä sanotaan aikuistumiseksi. Suuri osa katselee sivusta kun parempiosaiset juhlivat. Sellaista on elämä. Onneksi sadan vuoden päästä kukaan ei muista koko asiaa.

Tämän alamäen on pakko pysähtyä! Ei lääkärille meno auttaa yhtään kun yks lääkäri ei edes tiennyt että on olemassa pätkätöitä. On todella yksinäinen olo ja lähipiiri pysyy vaa hiljaisena, kukaan ei edes yritä sanoa mitään tai edes auttaa.

Haluan elää vain hyvää tavallista elämää en vaadi paljon mitään. Kunhan olisi palkka millä tulee toimeen ja turvallinen arki.

Iloitse toimivasta parisuhteesta, jos vain kykenet. Sitä ei kaikilla ole.

Tämä palsta ei auta ap:n asiaa.

Yksin olet sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.

Mut ällös välitä, niin on kaikki muutkin, Suomessa enemmän yksin kuin missään muualla.

Tarvitset jotain positiivista elämääsi, joka tuo sinulle onnistumisen tunteita. Auttaisiko vaikka järjestötyö?

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on enemmistölle arkipäivää, sitä sanotaan aikuistumiseksi. Suuri osa katselee sivusta kun parempiosaiset juhlivat. Sellaista on elämä. Onneksi sadan vuoden päästä kukaan ei muista koko asiaa.

Ei se nyt noinkaan ole aina ollut. Kolmikymppiset ovat totutelleet sietämään sietämätöntä kuvitellen että aina on ollut vaikeaa. No ei ole. Kuuskytluvulla syntyneen lapsuudessa ihmisillä oli asunnot ja työpaikat ja elämä oli hyvin hyvin leppoisaa. Tämä nykyhetki muistuttaa paljon sitä, miten rauhassa oleiltiin kotona, mutta useimmat ilman taloudellista angstia. Jos oli rahapula jollain, oli vaihtoehtoja, etsiä parempi työ tai muuttaa Ruotsiin.

Ehdotan, ettei aapee marssi terveyskeskukseen huumatakseen itsensä, vaan alkaa vaatia sellaista maailmaa, jossa on jotain pidäkkeitä sille, miten omistaminen jää harvojen huviksi. Oma koti kullan kallis tarkoittaa nimenomaan omaa kotia. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, että sellaiseen on säästeliäällä mahdollisuus, ja jos työ on epävarmaa, on voitava aloittaa pienemmästä ja vaihtaa isompaan ilman, että verottaja iskee varainsiirtoveron joka väliin. Palkan on oltava sillä tasolla, että tämä on mahdollista pienituloisellekin ilman pitkää pakkoaviota pankin kanssa. Tukien on puolestaan autettava ihmiset tiukkojen kohtien yli.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitset jotain positiivista elämääsi, joka tuo sinulle onnistumisen tunteita. Auttaisiko vaikka järjestötyö?

ei näihin pääse, pieni piiri ja suhteilla vaa saan paikat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitset jotain positiivista elämääsi, joka tuo sinulle onnistumisen tunteita. Auttaisiko vaikka järjestötyö?

ei näihin pääse, pieni piiri ja suhteilla vaa saan paikat.

Ei ole totta, useimmissa vapaaehtoistöissä kaivataan koko ajan lisää tekijöitä. Itse toimin vapaaehtoisena mm. nuorisotyössä, eläinsuojelussa ja harrastusjärjestöissä (it/elektroniikka) ja kaikkiin näihin kaivataan koko ajan lisää ihmisiä ja uudet ovat hyvin tervetulleita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohan on enemmistölle arkipäivää, sitä sanotaan aikuistumiseksi. Suuri osa katselee sivusta kun parempiosaiset juhlivat. Sellaista on elämä. Onneksi sadan vuoden päästä kukaan ei muista koko asiaa.

Ei se nyt noinkaan ole aina ollut. Kolmikymppiset ovat totutelleet sietämään sietämätöntä kuvitellen että aina on ollut vaikeaa. No ei ole. Kuuskytluvulla syntyneen lapsuudessa ihmisillä oli asunnot ja työpaikat ja elämä oli hyvin hyvin leppoisaa. Tämä nykyhetki muistuttaa paljon sitä, miten rauhassa oleiltiin kotona, mutta useimmat ilman taloudellista angstia. Jos oli rahapula jollain, oli vaihtoehtoja, etsiä parempi työ tai muuttaa Ruotsiin.

Ehdotan, ettei aapee marssi terveyskeskukseen huumatakseen itsensä, vaan alkaa vaatia sellaista maailmaa, jossa on jotain pidäkkeitä sille, miten omistaminen jää harvojen huviksi. Oma koti kullan kallis tarkoittaa nimenomaan omaa kotia. Sen pitäisi olla itsestäänselvyys, että sellaiseen on säästeliäällä mahdollisuus, ja jos työ on epävarmaa, on voitava aloittaa pienemmästä ja vaihtaa isompaan ilman, että verottaja iskee varainsiirtoveron joka väliin. Palkan on oltava sillä tasolla, että tämä on mahdollista pienituloisellekin ilman pitkää pakkoaviota pankin kanssa. Tukien on puolestaan autettava ihmiset tiukkojen kohtien yli.

Verotus on korkea siksi, että meillä on valtava julkinen sektori. Joko me maksamme kaikesta veroa, ja sitten vielä vähän veroa sen päälle, tai sitten julkiselta sektorilta siirretään pari sataa tuhatta virkakyöstiä työttömyystuelle ja muut saavat pitää sen verran rahaa, että pystyvät hankkimaan esim. kodin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitset jotain positiivista elämääsi, joka tuo sinulle onnistumisen tunteita. Auttaisiko vaikka järjestötyö?

ei näihin pääse, pieni piiri ja suhteilla vaa saan paikat.

Ei ole totta, useimmissa vapaaehtoistöissä kaivataan koko ajan lisää tekijöitä. Itse toimin vapaaehtoisena mm. nuorisotyössä, eläinsuojelussa ja harrastusjärjestöissä (it/elektroniikka) ja kaikkiin näihin kaivataan koko ajan lisää ihmisiä ja uudet ovat hyvin tervetulleita.

Mistä näitä haetaan?!! Kahlannut läpi koko netti jo useita vuosia, en löydä. Soitellut ties mihin, en löydä eikä ole olemassa eikä haeta. SPRllä vaadittiin korkeakoulutusta.

Nyt konkreettisia vastauksia!

Täytyy vaan opetella luopumaan kaikesta, mukaan lukien haaveet ja unelmat. Kun elää elämänsä niin kuin tiibetiläinen munkki, joka on tyytyväineen riisiin ja kivilattialla nukkumiseen, ei se haittaa ettei ole töitä, herkkuja eikä aina ruokaakaan. Kodista puhumattakaan. Toisekseen pian huomaa, että kivat jutut joita olisi itselleen toivonut, olisi kuitenkin lopulta menettänyt. Viimeistään kuollessaan ne rikkaat ja onnellisetkin joutuvat luopumaan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarvitset jotain positiivista elämääsi, joka tuo sinulle onnistumisen tunteita. Auttaisiko vaikka järjestötyö?

ei näihin pääse, pieni piiri ja suhteilla vaa saan paikat.

Ei ole totta, useimmissa vapaaehtoistöissä kaivataan koko ajan lisää tekijöitä. Itse toimin vapaaehtoisena mm. nuorisotyössä, eläinsuojelussa ja harrastusjärjestöissä (it/elektroniikka) ja kaikkiin näihin kaivataan koko ajan lisää ihmisiä ja uudet ovat hyvin tervetulleita.

Mistä näitä haetaan?!! Kahlannut läpi koko netti jo useita vuosia, en löydä. Soitellut ties mihin, en löydä eikä ole olemassa eikä haeta. SPRllä vaadittiin korkeakoulutusta.

Nyt konkreettisia vastauksia!

Minä hain kerran saattohoitokotiin vapaaehtoiseksi, mutta oli kuulemma niin paljon ja parempia hakijoita, ettei työpanokseni kelvannut edes ilmaiseksi. Vaikka olen korkeakoulutettu!

Voi kuulkas! Olen elänyt kuin tiibetiläinen munkki koko aikuisikäni. Ei se siitä ole kiinni mutta kun tekemistä tarvitsen ja mieluisaa elämä.

Onko sun mahdollista koulututtautua alalle, jolta saisit vakitöitä?

Tai jos oletan, että teet pätkätöitä, koska ne vastaavat omaa koulutustasi, olisiko mielenterveydellesi parempi hakea työtä, joka ei vastaa koulutustasi mutta jonka tiedät jatkuvan ja tuovan siten pysyvyyttä?

Tai jatkaa samaan tapaan, mutta paikkailla ansioita vuokratyöllä (jollain keikka-aspatyöllä), mikä toisi myös mahdollisesti vakautta, vaikka arki olisikin sitten epäsäännöllistä?

 Minulla on koulutus alalle, jolla olisi vain pätkätyötä. Olen ratkaissut asian niin, että teen koulutusta vastaamatonta matalapalkkatyötä. Työ ei ole aina kivaa, mutta todennäköisesti en kestäisi pätkätöiden tuomaa stressiäkään, olen helposti stressaantuva.

Miten kouluttaudun uudelle alalle? Yliopistoon voi mennä vuosia ennen kuin pääsee sisään, AMK sama juttu. Korkeakouluihin on aivan liikaa hakijoita enkä halu 40 vuotiaana valmistua.

Pakkohan on lyhyempää reittiä olla? En vaadi paljon. Mulla on muuten vain valtavasti työkokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Miten kouluttaudun uudelle alalle? Yliopistoon voi mennä vuosia ennen kuin pääsee sisään, AMK sama juttu. Korkeakouluihin on aivan liikaa hakijoita enkä halu 40 vuotiaana valmistua.

Pakkohan on lyhyempää reittiä olla? En vaadi paljon. Mulla on muuten vain valtavasti työkokemusta.

Hoitoalalle pääsee. Esim. bioanalyytikko tai röntgenhoitaja valmistuu 3,5 vuodessa. Koulutus on kevyt, joten sen aikana ehtii hyvin tehdä töitäkin.

Moi Ap! Alkuteksti oli ihan kuin omasta kynästä. Jatkuvaa epäonnistumista ja työttömyyttä. Ahdistus työttömyydestä vaikuttaa myös parisuhteeseen ja harmittaa toisen puolesta, kun itse olen se joka työttömyyden takia jarruttaa elämässä etenemistä (ei voi hankkia esim lapsia tai omaa asuntoa). Lisäksi juuri tuo aivojen sulaminen! Pidin ennen itseäni älykkäänä, mutta nykyään tajuan tyhmistyneeni, koska enhän edes osaa tästä kurjuuden limbosta päästä eroon... eli työllistää itseäni. Eniveis, nämä jutut painaa usein erittäin pahasti, mutta olen opetellut löytämään muita ilon aiheita elämään. Joskus se aurinkokin paistaa.