Lue keskustelun säännöt.
Helppo ja mukava elämä vai lapsiperhearki?
09.05.2020 |
Provoiva otsikko, anteeksi siitä. Tiedän että lapsiperhearkikin voi joillekin olla helppoa ja mukavaa.
Olen 29-vuotias, mieheni on 35. Olen pitkään jo ajatellut, että harkitaan lapsia sitten joskus, jos siltä tuntuu ja tulee vauvakuume. Nyt alkaa kuitenkin kolmekymppiset lähestyä ja asia pyörii yhä useammin mielessä. Haluanko lapsia, kadunko myöhemmin jos lapset jää tekemättä. Tällä hetkellä siis en halua lasta, mutta mietin, että ei ole enää kovin paljon aikaa harkita asiaa. Mies on enemmän sitä mieltä, että ei lapsia, mutta kuitenkin välillä itsekin pohtii siitä, millaista olisi jos meillä lapsia olisi, ja olisihan se sitten joskus eläkkeellä mukavaa, että olisi lapset ja lapsenlapset elämässä. Mutta mikä on tuon mukavan idyllisen mummola-mielikuvan hinta seuraavan 20-30 vuoden aikana?
Tällä hetkellä meidän elämä on mukavaa, molemmilla mieluinen työ, aktiivisia harrastuksia, nautitaan elämästä, ollaan todella onnellisia. Ollaan ihan hyvätuloisia, voidaan pitää uudehkot autot molemmilla käytössä, tilava asunto, voidaan mennä ravintolaan jos ei jaksa tehdä ruokaa (koronan aikaan ollaan haettu melkein joka päivä mukaan). Käydään lähes joka päivä yhdessä suihkussa, tänään, niin kuin yleensäkin viikonloppuaamuisin nukutaan pitkään ja sen jälkeenkin jäädään sänkyyn nauttimaan läheisyydestä, syödään aamupalaa puolen päivän aikoihin joskus jopa 1,5h. Seksiä on edelleen alkuhuuman jälkeen useita kertoja viikossa ja se on hyvää.
Toissasyksynä oltiin molemmat stressaantuneita ja alkoi tulla kotona riitoja, todettiin, että jotain pitää asialle tehdä. Aika lyhyellä varoitusajalla saatiin töistä järjestettyä vapaata ja lähdetiin Ranskaan 10 päiväksi. Jotain työasioita piti sinä aikana hoitaa, mutta parit sähköpostit aamuisin oli pieni hinta siitä, että saatiin järjestettyä tuo, nautittiin vaan kahdestaan olosta ja löydettiin se romantiikka ja lempi takaisin. Aiemminkin ollaan keskitalvella oltu väsyneitä ja kyllästyneitä, niin ollaan vuokrattu mökki ja lähdetty viikoksi vaikka Ylläkselle tai Saariselälle vaan hiihtelemään ja rentoutumaan.
Jos meillä olisi lapsia, niin tunnen, että luovuttaisi todella paljosta ja elämä muuttuisin ihan täydellisesti. Ei voisi enää viilettää harrastuksissa kun huvittaa, ei varmaan olisi varaa tähän elintasoon mikä meillä nyt on, ei olisi noita kahden vietettyjä lepolomia irti normaalista arjesta.
Kestäisikö meidän parisuhde lapsiarkea? Oltaisiko me hyviä vanhempia? Oltaisko me yhä näin onnellisia?
Perheellisten ystävien kanssa on vaikea puhua näistä asioista, lapsettomat ystävät on joko yhtä hukassa samojen ajatusten kanssa tai sitten ehdottomasti sitä mieltä, etteivät lapsia halua eivätkä tunnu ymmärtävän miksi pohdin asiaa, jos en juuri nyt halua lasta. Meillä on lähipiirissä paljon lapsia ja aina välillä joku kummilapsi tai sisaruksen lapsi on meillä yökylässä. Koen noiden jälkeen olevani uupunut, vaikka lapset ihania ja hyvätapaisia onkin, ja aika on kulunut niin että on haettu mäkkäristä hampparit, katsottu lastenohjelmia, pelattu kimbleä yms. Mutta toki se on eri asia, viihdyttää vierasta kuin mitä olisi elää arkea oman lapsen kanssa. Antaako se oma lapsi sitten elämään niin paljon? Voin kuvitella miten ihanaa se olisi sitten 50+ ikäisenä, jos olisi lämpimät väliit omiin lapsiin, se elämä taas houkuttelee. Mutta kaikki se elämä tuon noin 20 vuoden aikana ennen sitä mietityttää. Mikä määrä huoltakin niistä lapsista olisi, pärjääkö he, onko onnistunut kasvattamaan heidät hyvin?
Kiitos jos joku jaksoi tänne asti lukea! Helpotti jo tämän kirjoittaminenkin, mutta en tiedä mistä löydän ratkaisun näihin mielessä pyöriviin kysymyksiin.
Kommentit (110)
Moi ap. Ymmärrän sua. Itsekin ennen lapsia elin matkustelevaista ja huoletonta elämää. Mutta tottahan se on, että pikkulapsiarki muuttaa kaiken. Ainakin 2-3 vuotta lapsen syntymän jälkeen olet täysin eri maailmassa kuin ennen lapsia. Siinä on parisuhde kovalla koetuksella univelkoineen, kakkavaippoineen, jatkuvan sotkun ja älämölön kanssa.
Mutta se ei kestä kuitenkaan kauaa. Uskon, että yhden lapsen kanssa saa ns. rusinat pullasta. Ehkä se olisi hyvä vaihtoehto teille?
Meillä on kaksi lasta pienellä ikäerolla, voin kertoa, että siihen asti kunnes nuorempi täytti 2, arki oli järkyttävää kaaosta. Mutta sitten alkoi helpottaa. Nyt koululaisten kanssa elämä on jo tosi kivaa. Voi matkustella taas jne.
Toki koskaan ei tiedä, minkälainen lapsi tulee. Jos tulee erityislapsi niin se on ihan eri juttu sitten.
Riskipeliä on äitiys, mutta itse olen onnellinen, että uskalsin sen riskin ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä pohdittavaa ja naiselle vielä vaikeampi kuin miehelle sillä aikaa ei ole loputtomiin. Lähipiirissä oli lapseton onnellinen pariskunta kunnes mies +50 muutti mielensä ja halusi lapsen. Vaimo myös lähellä viittäkymppiä joten ero tuli. Mies on nyt kahden pikkupojan onnellinen isä, ex-vaimon fiiliksiä en tiedä. Elämä on arvaamatonta eikä kaikki suunniteltu välttämättä toteudu. Helppous voi vaihtua yllättäen vaikka syöpäosaston asiakkuudeksi. Kannattaa miettiä siis helppo/vaikea-akselin ulkopuoleltakin asiaa. Itse ajattelen että elämäni tulee olla omannäköinen, sellainen että olen tyytyväinen valintoihini. Ja olenkin valinnut itselleni sopivia polkuja (jotka eivät tietenkään ole välttämättä muille niitä parhaiten sopivia juttuja). Terveisin eräs nainen ja yhden äiti, onnellinen.
Nimenomaan, jokainen voi vaikka saada syövän - haluaako ap silloin huolehtia vielä lapsista terveytensä päälle, ja surra miten parhaat vuodet meni kotitöissä ja harrastuskuskauksissa, vai keskittyä paranemiseen, ostaa parhaat mahdolliset hoidot ja olla ainakin onnellinen että on siihen asti elänyt täysillä omannäköistään elämää.
Ap - jos sairastuisit vakavasti 5 tai 10v päästä, haluaisitko sillä hetkellä olla lapsivapaa vai lisääntynyt?
Ei voi mitenkään tietää etukäteen mitä ongelmia lapsi tuo. Voi olla diabetes, epilepsia, autismi, down tai vaikkapa koliikki. Jos ette ole valmiita siihen mahdollisuuteen, että elämää pitää radikaalistikin muuttaa lapsen edun mukaisesti, ette ole valmiita vanhemmiksi. Saattaa olla että lapsi on helppo tapaus ja kaikki menee hyvin. Tai sitten ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä vastauksissa aina huokuu se, että ne joilla on lapsia, ei ymmärrä yhtään mitä lapseton ajattelee. Kyllä se koko elämä muuttuu, ei vain pari vuotta kun lapset vaatii koko ajan huolehtimista. Ei sitä 10-vuotiastakaan voi aina jättää yksin kun äiti ja isä molemmat työpäivän jälkeen harrastaa ja tulevat vasta illaksi kotiin ravintolan kautta, eikä voi lähteä apn tavoin extempore Ranskaan tai Lappiin edes lasten kanssa, koska lapsilla on koulua. Lasten kanssa arki on enemmän tai vähemmän huolehtimista ihan sinne asti, että pärjäävät omillaan. Matkustaminen on täysin erilaista jos mukana on lapsia, olivat ne sitten 3 tai 13-vuotiaita. Joo toki se perheenäiti mieluummin matkustaa koko perheen kanssa, koska ne lapset on jo teidän elämässä, mutta lapseton katsoo asiaa ihan täysin eri näkökulmasta.
Öö luulet ettei ne lapselliset ole olleet myös lapsettomia joskus? :,D
Lobotomia nimeltä synnytys tuntuu useimmilla pyyhkivän kaikki nuo muistot pois. Sen verran pihalla lisääntyneet ovat vapaaehtoisesti lapsettoman elämästä ja ajatusmaailmasta.
Niin että kun perhe-elämästä nauttiva sanoo että elämä on parempaa ja rikkaampaa kuin ennen, niin se on mielestäsi vaan joku mielenterveyshäiriö 😆
Ei kannata hankkia lapsia. Aloituksessasi hait tätä vastausta ja sinun kohdallasi asia on juuri näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen sanon ihan suoraan, että ei kannata tehdä lapsia siksi että itsellä olisi sitten joku vanhana hoitamassa, tai että saisi lapsenlapsia hoidettavaksi.
Lapset eivät välttämättä ole yksinään pärjääviä yksilöitä, eivät itsenäisty, eivät välttämättä ole kanssanne väleissä, eivätkä välttämättä itse todellakaan lisäänny. Saatatte joutua elämään yksinäisen vanhuuden, tai olemaan lapsistanne vastuussa heidän ollessa vielä nelikymppisiä. Lapsenlapsia ei tule tai ette saa nitä nähdä.
Eikä vauvaa kannata koskaan tehdä siksi että on vauvakuume. Pitää haluta lapsi, ei vain vauva. Ja pitää ottaa vastuu siitä lapsesta, vaikka jäisi yksin. Tai vaikka lapsi olisi sairas.
Minä valitsin helpon elämän. Toinen siskoni oli vakavasti sairas ja kuoli teininä. Toisella siskollani on kolme lasta.
Ensin siskoni asui melkein 1000 km päässä vanhemmistamme, nyt ovat muuttaneet vanhempiemme kanssa samalle paikkakunnalle. Mutta samalla lapsenlapset asuvat nyt kaukana toisista isovanhemmistaan, joten ihan noin vain he eivät saa lapsenlapsia luokseen hoitoon. Ja lankoni sisarukset eivät aio lisääntyä, eli nuo lapsenlapset jäävät ainoiksi.
Tai jos puoliso jättää 10v päästä, haluaako olla mieluummin yksinhuoltaja vai lapseton...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi vie paljon resursseja, oli sitten kyse rahasta tai ajasta. Lapsi ei välttämättä ole terve syntyessään (allergiat, perinnölliset sairaudet ja vammat synnytyksessä jne). Omassa lähipiirissä lapsia on vauvasta esiteini-ikäisiin ja eri ikäisillä on erillaisia haasteita elämässään vaikka ihan normaaleja lapsia ovatkin. Jatkuva huoli oman lapsen selviytymisestä elämässä on kaikkien tuttujeni mielessä. Mm koulukiusaus on todella energiaa vievää vanhemmille. Lapselle voi tulla masennus. Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista. Hyvä tuloisena voi ostaa paljon palveluita jotka helpottaa arkea, mutta hyvätuloisuus ei välttämättä ole ikuista (voi saada potkut tai puoliso sairastua ja jäädä sairaseläkkeelle (esim masennus)). Jos oikeasti haluaa olla varma että hyvätuloisuus on koko lapsiperhe-arjen ajan pitää ne rahat olla varmoissa sijoituksissa kiinni joista voi luopua tarvittaessa. Jos on hyvät verkostot niin saa helpommin lapselle hoitajan. Tunnen parin joka ei ole 10v saanut lapsilleen hoitajaa (3 kpl lasta) eivätkä ole päässeet edes vk.lopuksi lomalle kaksistaan. Vauvalla voi olla koliikki ja kovat ruoka-allergiat ja syöminen tuottaa tuskaa (vauva huutaa ekat 2vuotta putkeen kunnes keksitään mitkä kaikki ruoka-aineet tuottavat kiputiloja). Sen jälkeen kaikenlaista muuta vaivaa (yli aktiivisuus= nukkuu huonosti ja herättää aikuiset aina yöllä leikkimään kanssaan) jne. Lapsi voi synnytyksessä kokea hapenpuutetta ja siitä voi tulla jos jonkinmoista riesaa ja yllättävää asiaa jotka eivät vauvan kanssa onnistu. Yhdellä tutulla ei esim vauvan kanssa voinut ajaa autoa (vauva rupesi aina huutamaan kurkku suorana liikuvassa autossa). Tässäpä vain muutama esimerkki.
Minusta on oikein hyvä että nykyaikana ihmiset oikeasti miettivät ennenkuin hankkivat lapsen. Ennen lapsia vaan “tuli” kun muuta vaihtoehtoa ei ollut tai se kuului asiaan (esim uskonnolliset syyt). Ennen Internettiä ei myöskään ollut tarjolla tietoa siitä millaista lapsiperhe-arki voi olla/on. Tämä kaikki tuli oman kokemuksen kautta kun ne laset oli hankittu. Ei niitä sitten enää takaisin voinut palauttaa. Nyt hyviä ja huonoja puolia voi sentään punnita avoimesti tieto etsimällä ennenkuin lapsia hankkii.
Minun tuttavapiirissä kaikki joilla on lapsia, kehuvat kuinka mukavia lapset ovat/heidän elämänsä on ja yrittävät myydä tätä elämäntapaansa lapsettomille. He ovat oikeasti halunneet ne lapsensa, ja moni jopa saanut hedelmällisyyshoitoja jotta saisivat ne lapset. Uskon myös että moni lapsiperheellinen ei sano pahaa sanaa valinnastaan koska se on tabu. Mutta on myös ihmisiä jotka avoimesti esim täällä palstalla kertovat että lapsen saanti oli väärä valinta ja jos voisi mennä ajassa takaisinpäin niin ei lasta/lapsia hankkisi.
Oma kantani on että lasta pitää oikeaasti haluta että jaksaa kahlata sen kaiken mahdollisen kakan läpi mitä elämä voi lapsen saannin jälkeen eteen heittää. Silloin se on varmasti sen arvoista. Elämällä on tapana heittää kakkaa niskaan oli niitä lapsia tai ei, mutta ongelmat ovat vaan monimutkaisempia kun niitä lapsia sitten on (esim raha tuntuu olevan lapsiperheellisillä aina vähissä).Itse olen kuuminkin asiaa puntaroineena päätynyt siihen että minulle riittää mies ja lemmikki. Voin tällöin keskittyä tieteeseen, taiteeseen, mukavaan -ja helppoon elämään sekä itseni kehittämiseen sen sijaan että tämä aika menisi pienen ihmisen elämän eteenpäin viemiseen stressaamiseen siitä miten hän pärjää elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä vastauksissa aina huokuu se, että ne joilla on lapsia, ei ymmärrä yhtään mitä lapseton ajattelee. Kyllä se koko elämä muuttuu, ei vain pari vuotta kun lapset vaatii koko ajan huolehtimista. Ei sitä 10-vuotiastakaan voi aina jättää yksin kun äiti ja isä molemmat työpäivän jälkeen harrastaa ja tulevat vasta illaksi kotiin ravintolan kautta, eikä voi lähteä apn tavoin extempore Ranskaan tai Lappiin edes lasten kanssa, koska lapsilla on koulua. Lasten kanssa arki on enemmän tai vähemmän huolehtimista ihan sinne asti, että pärjäävät omillaan. Matkustaminen on täysin erilaista jos mukana on lapsia, olivat ne sitten 3 tai 13-vuotiaita. Joo toki se perheenäiti mieluummin matkustaa koko perheen kanssa, koska ne lapset on jo teidän elämässä, mutta lapseton katsoo asiaa ihan täysin eri näkökulmasta.
Öö luulet ettei ne lapselliset ole olleet myös lapsettomia joskus? :,D
No daa tottakai on ollut. Mutta ehkäpä ne ajatukset on hiukan muuttuneet, muistellaanko niitä epävarmuuksia mitä lapsiin liittyi silloin ennen päätöstä tehdä lapsia? Vai onko nämä niitä ihmisiä, jotka on aina tienneet haluavansa lapsia, jolloin näitä pohdintoja ei ehkä koskaan ollutkaan.
Mitenniin ajatukset ovat muuttuneet? Ihan sama ihminen minä olen ennen ja jälkeen lasten, nyt vain ymmärrän paremmin monta asiaa joita en ennen lapsia ymmärtänyt, esim mitä lasten kanssa voikin tehdä vaikka lapsettomana luuli että koko entinen elämä loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä vastauksissa aina huokuu se, että ne joilla on lapsia, ei ymmärrä yhtään mitä lapseton ajattelee. Kyllä se koko elämä muuttuu, ei vain pari vuotta kun lapset vaatii koko ajan huolehtimista. Ei sitä 10-vuotiastakaan voi aina jättää yksin kun äiti ja isä molemmat työpäivän jälkeen harrastaa ja tulevat vasta illaksi kotiin ravintolan kautta, eikä voi lähteä apn tavoin extempore Ranskaan tai Lappiin edes lasten kanssa, koska lapsilla on koulua. Lasten kanssa arki on enemmän tai vähemmän huolehtimista ihan sinne asti, että pärjäävät omillaan. Matkustaminen on täysin erilaista jos mukana on lapsia, olivat ne sitten 3 tai 13-vuotiaita. Joo toki se perheenäiti mieluummin matkustaa koko perheen kanssa, koska ne lapset on jo teidän elämässä, mutta lapseton katsoo asiaa ihan täysin eri näkökulmasta.
Öö luulet ettei ne lapselliset ole olleet myös lapsettomia joskus? :,D
Lobotomia nimeltä synnytys tuntuu useimmilla pyyhkivän kaikki nuo muistot pois. Sen verran pihalla lisääntyneet ovat vapaaehtoisesti lapsettoman elämästä ja ajatusmaailmasta.
Niin että kun perhe-elämästä nauttiva sanoo että elämä on parempaa ja rikkaampaa kuin ennen, niin se on mielestäsi vaan joku mielenterveyshäiriö 😆
Sanonpa vain että mulle on lapselliset laukonut sellaisia kommentteja, että voisi kuvitella heidän syntyneen niiden lastensa kanssa. Ovat täydellisen tietämättömiä lapsettomien elämästä jo muutaman vanhemmuusvuoden jälkeen. Ilmeisesti kyseessä on niin elämää mullistava stressi ja muutos, että kaikki unohtuu, omista kokemuksista maalaisjärkeen saakka. Ei näiden arvioihin voi luottaa tippaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella pariskunnalla on oikeasti sellainen työtilanne että molemmat voi lähteä "extempore Ranskaan tai Lappiin" 😅
Koulusta yleensä helpommin saa viikon loman kuin töistä...
Paljon hyviä vastauksia, vastaan nyt vielä tähän, koska tähän on helppo antaa vastaus, toisin kuin lapsiasioihin. 😄 Mies on toimitusjohtajan asemassa, minä teen itsenäistä projektityötä. Ei toi ihan sormia napsauttamalla ollutkaan, vaan vaati hiukan järjestelyjä ja kiireisimpiä asioita hoidettiin reissullakin. Toki ennen ja jälkeen reissun tehtiinkin sitten pitkää päivää. Ollaan onnellisessa asemassa molemmat töissä, että mitään lomia ei tarvitse anoa keneltäkään, kunhan ne työt hoituu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä pohdittavaa ja naiselle vielä vaikeampi kuin miehelle sillä aikaa ei ole loputtomiin. Lähipiirissä oli lapseton onnellinen pariskunta kunnes mies +50 muutti mielensä ja halusi lapsen. Vaimo myös lähellä viittäkymppiä joten ero tuli. Mies on nyt kahden pikkupojan onnellinen isä, ex-vaimon fiiliksiä en tiedä. Elämä on arvaamatonta eikä kaikki suunniteltu välttämättä toteudu. Helppous voi vaihtua yllättäen vaikka syöpäosaston asiakkuudeksi. Kannattaa miettiä siis helppo/vaikea-akselin ulkopuoleltakin asiaa. Itse ajattelen että elämäni tulee olla omannäköinen, sellainen että olen tyytyväinen valintoihini. Ja olenkin valinnut itselleni sopivia polkuja (jotka eivät tietenkään ole välttämättä muille niitä parhaiten sopivia juttuja). Terveisin eräs nainen ja yhden äiti, onnellinen.
Nimenomaan, jokainen voi vaikka saada syövän - haluaako ap silloin huolehtia vielä lapsista terveytensä päälle, ja surra miten parhaat vuodet meni kotitöissä ja harrastuskuskauksissa, vai keskittyä paranemiseen, ostaa parhaat mahdolliset hoidot ja olla ainakin onnellinen että on siihen asti elänyt täysillä omannäköistään elämää.
Ap - jos sairastuisit vakavasti 5 tai 10v päästä, haluaisitko sillä hetkellä olla lapsivapaa vai lisääntynyt?
Jos koko ajan pelkää mitä ehkä voi joskus tapahtua niin kyllä jää elämä elämättä.. sääliksi käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä pohdittavaa ja naiselle vielä vaikeampi kuin miehelle sillä aikaa ei ole loputtomiin. Lähipiirissä oli lapseton onnellinen pariskunta kunnes mies +50 muutti mielensä ja halusi lapsen. Vaimo myös lähellä viittäkymppiä joten ero tuli. Mies on nyt kahden pikkupojan onnellinen isä, ex-vaimon fiiliksiä en tiedä. Elämä on arvaamatonta eikä kaikki suunniteltu välttämättä toteudu. Helppous voi vaihtua yllättäen vaikka syöpäosaston asiakkuudeksi. Kannattaa miettiä siis helppo/vaikea-akselin ulkopuoleltakin asiaa. Itse ajattelen että elämäni tulee olla omannäköinen, sellainen että olen tyytyväinen valintoihini. Ja olenkin valinnut itselleni sopivia polkuja (jotka eivät tietenkään ole välttämättä muille niitä parhaiten sopivia juttuja). Terveisin eräs nainen ja yhden äiti, onnellinen.
Nimenomaan, jokainen voi vaikka saada syövän - haluaako ap silloin huolehtia vielä lapsista terveytensä päälle, ja surra miten parhaat vuodet meni kotitöissä ja harrastuskuskauksissa, vai keskittyä paranemiseen, ostaa parhaat mahdolliset hoidot ja olla ainakin onnellinen että on siihen asti elänyt täysillä omannäköistään elämää.
Ap - jos sairastuisit vakavasti 5 tai 10v päästä, haluaisitko sillä hetkellä olla lapsivapaa vai lisääntynyt?
What? Sairastuin syöpään kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Eniten voimaa antoi juuri ne lapset.
Ja mitä ihmeen "parhaita hoitoja" täällä Suomessa ostetaan kun paras syöpähoito on yliopistosairaaloissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä vastauksissa aina huokuu se, että ne joilla on lapsia, ei ymmärrä yhtään mitä lapseton ajattelee. Kyllä se koko elämä muuttuu, ei vain pari vuotta kun lapset vaatii koko ajan huolehtimista. Ei sitä 10-vuotiastakaan voi aina jättää yksin kun äiti ja isä molemmat työpäivän jälkeen harrastaa ja tulevat vasta illaksi kotiin ravintolan kautta, eikä voi lähteä apn tavoin extempore Ranskaan tai Lappiin edes lasten kanssa, koska lapsilla on koulua. Lasten kanssa arki on enemmän tai vähemmän huolehtimista ihan sinne asti, että pärjäävät omillaan. Matkustaminen on täysin erilaista jos mukana on lapsia, olivat ne sitten 3 tai 13-vuotiaita. Joo toki se perheenäiti mieluummin matkustaa koko perheen kanssa, koska ne lapset on jo teidän elämässä, mutta lapseton katsoo asiaa ihan täysin eri näkökulmasta.
Öö luulet ettei ne lapselliset ole olleet myös lapsettomia joskus? :,D
Lobotomia nimeltä synnytys tuntuu useimmilla pyyhkivän kaikki nuo muistot pois. Sen verran pihalla lisääntyneet ovat vapaaehtoisesti lapsettoman elämästä ja ajatusmaailmasta.
Niin että kun perhe-elämästä nauttiva sanoo että elämä on parempaa ja rikkaampaa kuin ennen, niin se on mielestäsi vaan joku mielenterveyshäiriö 😆
Sanonpa vain että mulle on lapselliset laukonut sellaisia kommentteja, että voisi kuvitella heidän syntyneen niiden lastensa kanssa. Ovat täydellisen tietämättömiä lapsettomien elämästä jo muutaman vanhemmuusvuoden jälkeen. Ilmeisesti kyseessä on niin elämää mullistava stressi ja muutos, että kaikki unohtuu, omista kokemuksista maalaisjärkeen saakka. Ei näiden arvioihin voi luottaa tippaakaan.
No sinä nyt vaan et voi tietää millaista on lapsellisen elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella pariskunnalla on oikeasti sellainen työtilanne että molemmat voi lähteä "extempore Ranskaan tai Lappiin" 😅
Koulusta yleensä helpommin saa viikon loman kuin töistä...
Paljon hyviä vastauksia, vastaan nyt vielä tähän, koska tähän on helppo antaa vastaus, toisin kuin lapsiasioihin. 😄 Mies on toimitusjohtajan asemassa, minä teen itsenäistä projektityötä. Ei toi ihan sormia napsauttamalla ollutkaan, vaan vaati hiukan järjestelyjä ja kiireisimpiä asioita hoidettiin reissullakin. Toki ennen ja jälkeen reissun tehtiinkin sitten pitkää päivää. Ollaan onnellisessa asemassa molemmat töissä, että mitään lomia ei tarvitse anoa keneltäkään, kunhan ne työt hoituu.
Ap
Hieno juttu teille toki mutta kyllä lapsenkin voi ottaa pois päiväkodista tai koulusta lomamatkan vuoksi.
voin puhua vain omasta kokemuksesta. Te hankitte lapsen/lapsia jos jossain vaiheessa alkaa tuntua että todella haluatte. Sitten ette enää epäröi. Ehkä sitä tunnetta ei koskaan tule. Mutta jos se tulee niin tiedät kyllä miltä se tuntuu.
Matkustaminen muuttuu lasten myötä, on monenmoista tyytymättömyyttä ja kitinää joiden vuoksi koko reissu tuntuu enemmän raskaalta kuin rentouttavalta. Lapsi pitää huomioida kaikessa ja useimmiten myös mennä hänen ehdoillaan jo pelkästään siksi että se on helpompaa eikä niin hermoja repivää kuin se toinen vaihtoehto. Ja tällä tarkoitan esim. sitä että reissu suuntautuukin Hoploppiin jossa lapsi viihtyy paremmin kuin nykytaiteen näyttelyyn jonne sinä itse haluaisit mennä. Tai matkustaessa valitaan rantaloma vesipuistoineen haaveilemasi kaupunkiloman sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monella pariskunnalla on oikeasti sellainen työtilanne että molemmat voi lähteä "extempore Ranskaan tai Lappiin" 😅
Koulusta yleensä helpommin saa viikon loman kuin töistä...
Paljon hyviä vastauksia, vastaan nyt vielä tähän, koska tähän on helppo antaa vastaus, toisin kuin lapsiasioihin. 😄 Mies on toimitusjohtajan asemassa, minä teen itsenäistä projektityötä. Ei toi ihan sormia napsauttamalla ollutkaan, vaan vaati hiukan järjestelyjä ja kiireisimpiä asioita hoidettiin reissullakin. Toki ennen ja jälkeen reissun tehtiinkin sitten pitkää päivää. Ollaan onnellisessa asemassa molemmat töissä, että mitään lomia ei tarvitse anoa keneltäkään, kunhan ne työt hoituu.
Ap
Hieno juttu teille toki mutta kyllä lapsenkin voi ottaa pois päiväkodista tai koulusta lomamatkan vuoksi.
Ehkäpä kukaan ei halua lemmenlomalle päiväkotilaista tai koululaista mukaan 😂 onhan se lapsi reissussa mukana aina ihan erilaista säätämistä ja suunnittelua ja rajoittaa jonkin verran.
Vierailija kirjoitti:
Matkustaminen muuttuu lasten myötä, on monenmoista tyytymättömyyttä ja kitinää joiden vuoksi koko reissu tuntuu enemmän raskaalta kuin rentouttavalta. Lapsi pitää huomioida kaikessa ja useimmiten myös mennä hänen ehdoillaan jo pelkästään siksi että se on helpompaa eikä niin hermoja repivää kuin se toinen vaihtoehto. Ja tällä tarkoitan esim. sitä että reissu suuntautuukin Hoploppiin jossa lapsi viihtyy paremmin kuin nykytaiteen näyttelyyn jonne sinä itse haluaisit mennä. Tai matkustaessa valitaan rantaloma vesipuistoineen haaveilemasi kaupunkiloman sijasta.
Puhut vain pienistä lapsista. Meillä 12 v ja 14 v haluaa nimenomaan kaupunkilomalle.
No daa tottakai on ollut. Mutta ehkäpä ne ajatukset on hiukan muuttuneet, muistellaanko niitä epävarmuuksia mitä lapsiin liittyi silloin ennen päätöstä tehdä lapsia? Vai onko nämä niitä ihmisiä, jotka on aina tienneet haluavansa lapsia, jolloin näitä pohdintoja ei ehkä koskaan ollutkaan.