Lue keskustelun säännöt.
Olen entinen les tadi olainen. Kysy mitä vaan!
08.05.2020 |
En tiedä, onko tämä kielletty aihe täällä, siksi laitoin otsikon noin. Tarkemmin siis vanhoillisles tadi olainen. Vanhempani ja jotkut sisarukseni ovat edelleen. Vastaan asiallisiin kysymyksiin.
Kommentit (386)
Vl kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.
Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.
Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.
Ap
Tuo on mielestäni hieman ikävän kuuloinen asia, että koet että sinulla ei ole oikeutta laulaa osaamiasi lauluja, ja lestadiolaiset siten olisivat jotenkin oikeammassa uskossa kuin sinä. Omalta kohdaltani koen, että oma taustani on mikä on, enkä tee siitä mitään ongelmaa. Laulan kun laulattaa.
Joskus seurueissa joissa tiedän olevan sekä meitä tavallisia että lestadiolaisia, tervehdin ensimmäisenä, ja ihan normaaleilla sanoilla, niin ei tarvitse kenenkään pohtia pitääkö tuolle sanoa Jumalan terve.
Mielenkiintoista, että käyt seuroissa (RY?) jos et ole uskomassa. Minä olen itse normaali evlut., mutta miehen puolen suvusta suurin osa on vanhoillisia. Itse koen kiusallisena tilanteet, joissa suurin osa on vanhoillisia (juhlat jonkun kotona) joissa juuri saapuva aloittaa ”jumalanterve-kättelykierroksen” ja sitten hämillään pysähtyy kohdalleni, katsoo tukkaani, meikkiäni ja korvakoruja. Yleensä olen reippaasti esitellyt itseni ja sanonut käsipäivää. Mutta rasittava tapa tuollainen, kätellä kaikki paikalla olevat 50 ihmistä, vähän niinkuin todistaakseen että ollaan tässä uskomassa. Eikö sen voisi perhejuhlissa jättää väliin? Latistaa tunnelmaa tuollainen kiertäminen jos muuta sanottavaa ei ole. Muistan kerran erään vanhan sukulaisen reippaasti huikanneen ”hei kaikille, en jaksa kiertää” ja sitten kätteli paikalla olevat pari uskonveljeä erikseen. Muutenkin olisi fiksua juhlissa joissa on paikalla 50/50 uskovia ja ei uskovia, pysyä neutraalilla linjalla.
Kirjoitin seurueissa, en seuroissa.
Kun läheiseen sukuuni kuuluu myös vanhoillislestadiolaisia ja heitä on myös tuttavien ja kollegoiden joukossa, toisinaan tulee tilaisuuksia, joissa on koolla eri aatesuuntien ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. Viimeksi erään vanhoillislestadiolaisen entisen työkaverini 60-vuotispäivillä tuli eteen juuri tilanne, jossa joku pyöri tervehtimässä kädestä pitäen puolet porukasta. Minä moikkasin ensin, välttääkseni typeräntuntuisen tilanteen.
RY viestissäsi tarkoittaa Rauhanyhdistystä. Kyseisen yhdistyksen seuroissa en ole käynyt kuin lapsena, silloin kun en vielä voinut kieltäytyä. Sen sijaan muutamissa hautajaisissa olen viime aikoinakin ollut, joissa olen kesken muistotilaisuuden huomannut että puhuja käyttää aivan vanhoillislestadiolaista fraseologiaa: "...Marjaleena sai tietää, että hänelläkin on lupa uskoa kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä..." Jne. Kyllä te ne siihen uskoon kuuluvat ne sanontatavat tunnistatte, kun minäkin kymmenien vuosien jälkeen.
Kielilläpuhumista ym. lapsuudestani tuttua seuroihin kuulunutta extreme-uskovaisuutta sen sijaan en ole nähnyt vuosikymmeniin. Esim. sitä kaikkiin seurapuheisiin kuulunuta kohokohtaa, kun itse kukin syntien raskauttama nostaa kätensä, ja maallikkopuhuja jakaa sitten kateederilta litaniana itse kullekin oikeutta synneistä vapautumiseen.
Kysyin äitini hautajaisista tullessamme omalta lukioikäiseltä teiniltäni, tunnistiko hän, että pappi oli vanhoillislestadiolainen. Ei, miten niin, kysyi hän. Kerroin puheen sisällöstä ne piirteet, jotka minulle kertoivat uskonsuunnan. Ai jaa, mielenkiintoista, sanoi tyttö.
Silmääni kiinnittyi viestissäsi myös se, että sanot etten "ole uskossa". Tämä onkin ilmeisesti lestadiolaisuuden olennaisimpia piirteitä: oikeita uskovia ovat vain samaan lahkoon kuuluvat, ja vaikka liike kuuluukin osaksi evankelisluterilaista kirkkoa, heidän vakaumuksensa mukaan muualla kuin lestadiolaisen yhteisön piirissä ei pelastusta ole tiedossa. No, noilla spekseillä olen ilmeisesti mielestäsi menossa helvettiin, ihan riippumatta siitä miten elämäni elän ja mihin uskon, mutta omalta puoleltani voin kyllä sanoa, että lestadiolaisten taivas olisi lähes viimeinen paikka missä haluaisin iäisyyteni viettää.
Pahoittelen hieman kärkevää viimeistä lausettani, varsinkin kun tuntemani lestadiolaiset ovat enimmäkseen oikein mukavia, vaikka en heidän uskonkäsityksiään jaakaan. Emme kyllä niistä keskustelekaan, koska tiedän, ettei se johtaisi mihinkään myönteiseen.
Kielilläpuhumista? Millä paikkakunnalla, ja millä vuosikymmenellä ja missä lestadiolaissuuntauksessa on ollut kielilläpuhumista? Eikös se ole enempi helluntailaisten ja ehkä myös vapaakirkon juttu?
1970-luvun puolivälissä, Iisalmen Rauhanyhdistyksen talossa Kankaalla tuli kärsittyä loputtoman pitkiä seurapuheita, joiden kehittyessä loppua kohden etupenkistä alkoi kuulua käsittämätöntä korkealla äänellä vuodatettua käsittämättömien sanojen puhetulvaa ja ulinaa. Naishenkilöitä äänessä. Sama ilmiö esiintyi muissakin sen seutukunnan seuroissa pienemmillä Ylä-Savon paikkakunnilla Iisalmesta ylöspäin.
En tiedä miten paikallisesta ilmiöstä oli kyse, ja olivatko mahdollisesti kyseiset henkilöt yksittäisiä mielenterveysongelmaisia. Järjestäjät eivät näihin reaktioihin kiinnittäneet isommalti huomiota, vaan se oli ikään kuin osa tapahtumaa. Mutta kymmenen ikävuoden paikkeilla seuratalon vinyylipäällysteisille istuimille tuntikausiksi pakotettuna tuollaisen kuunteleminen vierotti minut hyvin vahvasti siihen käsitykseen, että tervejärkisestä touhusta ei ollut kyse.
Muista uskonsuuntauksista minulla ei ole niin omakohtaisia kokemuksia. Olen noiden kokemusteni pohjalta pitänyt tuota vanhoillislestadiolaisuuden piirteenä.
Ehkä suurimman virheen tekivät vanhemmat pakottaessaan meidät alakouluikäiset kuuntelemaan sellaista, josta emme pystyneet mitään ymmärtämään, ja joka on lapsille vain kidutusta.
Tässä ketjussa kuvailtu seuratilaisuuksien yhteisöllisyys ja lämmin tunnelma puuttuu omista muistoistani täysin. Seurat olivat juuri pakollista kärsimistä pyhäpuku päällä, sen sijaan että olisi päässyt leikkimään serkkujen ja sisarusten kanssa. Kärpäset pörräsivät ikkunalasissa, ja ilma alkoi loppua salista. Ulkona paistoi aurinko. Etupenkissä ulistiin ja saarnaaja jakoi syntien anteeksiantamusta.
Voisiko tuossa olla kysymys ns. kiittämisestä. Sitä ei nykyään kuule ainakaan normaalisti seuroissa, mutta lapsena kuuli suvareissa kiittäjiä ja niitä kuulee myös vanhoilla seuraäänitteillä.
Kiittämisessä nimenomaan se kiittäjä toistaa nopeasti ja korkealla äänellä jotain kiitosta. Lapsena luulin, että suviseuroissa joku mummo huusi: "Hernekeitto on keitetty", mutta todennäköisemmin hän tarkoitti sanoa: "Herra Jeesus kiitetty" tms. Ei siis ole kielillä puhumista, vaan muuten vain epäselvää.
Olen joskus helluntailaisten tapahtumassa kuullut kielillä puhumista ja se ei muistuttanut tuota lestadiolaisia kiittämistä. Kielillä puhuminen oli tasaisempaa ja muistutti enemmän normaalia puhetta, vaikka olikin täyttä siansaksaa. Kiittämisessä on selvä nuotti ja se on juuri tuollaista kuvailemaasi "ulinaa".
-Vl
Tämä on valaiseva vastaus. Valaiseva myös lestadiolaisten ajattelutavasta, kun lukee aikaisemmat viestit. Ensin ihmetellään suuresti, että mitä ihmeen kielillä puhumista, ei meillä sellaista ole, ne on ne helluntalaiset jotka sellaista harrastaa. Sitten käy ilmi, että sitä lestadiolaisten hurmoksellista käyttäytymistä ja käsittämättömien puhumista he nimittävätkin aivan toisella nimellä, neutraalisti kiittämiseksi.
Olisi voinut aivan suoraan kertoa mistä on kyse, kun tämä Vl- kommentoija selvästi alunalkaenkin tiesi asianlaidan. Eipä silti, ei tuo minulle kuulu millä nimellä hihhulointia kutsuvat. Ja varmaan sellainen on itse sille transsitilaan uponneelle ihmiselle terapeuttinen kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vl kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaipaatko jotain lestadiolaisuudesta, esim Suviseuroja? Kävin kerran, "turistina" ja minusta oli mukavanoloinen tapahtuma.
Oikeastaan käyn yhä suviseuroissa lähes joka vuosi, tapaamassa serkkuja ja joitakin harvoja vanhoja kavereita ja ihan vain nauttimassa seurakentän tunnelmasta. Tunnelma ei ole aivan yhtä ihana kuin silloin, kun vielä koin kuuluvani joukkoon, mutta siellä on silti aina mukavan rauhallista ja nostalgista. Suosittelen kyllä kaikkia käymään vaikka vilkaisemassa, jos yhtään kiinnostaa ja haluaa vaikka hiukan pakoon hektisyydestä ja stressistä.
Mitä muuta kaipaan, no sitä yhteisöllisyyttä. Tulin usein tunteelliseksi, kun kaikki yhteen ääneen lauloivat siionin lauluja, ja nykyäänkin kaipaan sitä voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monet siionin laulut ovat minulle yhä tosi tärkeitä (esim. On mulla onnen päivä, Mun kotini taivaassa ihana on, Oi katsele lintua oksalla puun jne.), mutta en oikein tiedä, onko minulla "oikeutta" laulaa tai kuunnella niitä, kun en ole enää lestadiolainen.
Ap
Tuo on mielestäni hieman ikävän kuuloinen asia, että koet että sinulla ei ole oikeutta laulaa osaamiasi lauluja, ja lestadiolaiset siten olisivat jotenkin oikeammassa uskossa kuin sinä. Omalta kohdaltani koen, että oma taustani on mikä on, enkä tee siitä mitään ongelmaa. Laulan kun laulattaa.
Joskus seurueissa joissa tiedän olevan sekä meitä tavallisia että lestadiolaisia, tervehdin ensimmäisenä, ja ihan normaaleilla sanoilla, niin ei tarvitse kenenkään pohtia pitääkö tuolle sanoa Jumalan terve.
Mielenkiintoista, että käyt seuroissa (RY?) jos et ole uskomassa. Minä olen itse normaali evlut., mutta miehen puolen suvusta suurin osa on vanhoillisia. Itse koen kiusallisena tilanteet, joissa suurin osa on vanhoillisia (juhlat jonkun kotona) joissa juuri saapuva aloittaa ”jumalanterve-kättelykierroksen” ja sitten hämillään pysähtyy kohdalleni, katsoo tukkaani, meikkiäni ja korvakoruja. Yleensä olen reippaasti esitellyt itseni ja sanonut käsipäivää. Mutta rasittava tapa tuollainen, kätellä kaikki paikalla olevat 50 ihmistä, vähän niinkuin todistaakseen että ollaan tässä uskomassa. Eikö sen voisi perhejuhlissa jättää väliin? Latistaa tunnelmaa tuollainen kiertäminen jos muuta sanottavaa ei ole. Muistan kerran erään vanhan sukulaisen reippaasti huikanneen ”hei kaikille, en jaksa kiertää” ja sitten kätteli paikalla olevat pari uskonveljeä erikseen. Muutenkin olisi fiksua juhlissa joissa on paikalla 50/50 uskovia ja ei uskovia, pysyä neutraalilla linjalla.
Kirjoitin seurueissa, en seuroissa.
Kun läheiseen sukuuni kuuluu myös vanhoillislestadiolaisia ja heitä on myös tuttavien ja kollegoiden joukossa, toisinaan tulee tilaisuuksia, joissa on koolla eri aatesuuntien ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. Viimeksi erään vanhoillislestadiolaisen entisen työkaverini 60-vuotispäivillä tuli eteen juuri tilanne, jossa joku pyöri tervehtimässä kädestä pitäen puolet porukasta. Minä moikkasin ensin, välttääkseni typeräntuntuisen tilanteen.
RY viestissäsi tarkoittaa Rauhanyhdistystä. Kyseisen yhdistyksen seuroissa en ole käynyt kuin lapsena, silloin kun en vielä voinut kieltäytyä. Sen sijaan muutamissa hautajaisissa olen viime aikoinakin ollut, joissa olen kesken muistotilaisuuden huomannut että puhuja käyttää aivan vanhoillislestadiolaista fraseologiaa: "...Marjaleena sai tietää, että hänelläkin on lupa uskoa kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä..." Jne. Kyllä te ne siihen uskoon kuuluvat ne sanontatavat tunnistatte, kun minäkin kymmenien vuosien jälkeen.
Kielilläpuhumista ym. lapsuudestani tuttua seuroihin kuulunutta extreme-uskovaisuutta sen sijaan en ole nähnyt vuosikymmeniin. Esim. sitä kaikkiin seurapuheisiin kuulunuta kohokohtaa, kun itse kukin syntien raskauttama nostaa kätensä, ja maallikkopuhuja jakaa sitten kateederilta litaniana itse kullekin oikeutta synneistä vapautumiseen.
Kysyin äitini hautajaisista tullessamme omalta lukioikäiseltä teiniltäni, tunnistiko hän, että pappi oli vanhoillislestadiolainen. Ei, miten niin, kysyi hän. Kerroin puheen sisällöstä ne piirteet, jotka minulle kertoivat uskonsuunnan. Ai jaa, mielenkiintoista, sanoi tyttö.
Silmääni kiinnittyi viestissäsi myös se, että sanot etten "ole uskossa". Tämä onkin ilmeisesti lestadiolaisuuden olennaisimpia piirteitä: oikeita uskovia ovat vain samaan lahkoon kuuluvat, ja vaikka liike kuuluukin osaksi evankelisluterilaista kirkkoa, heidän vakaumuksensa mukaan muualla kuin lestadiolaisen yhteisön piirissä ei pelastusta ole tiedossa. No, noilla spekseillä olen ilmeisesti mielestäsi menossa helvettiin, ihan riippumatta siitä miten elämäni elän ja mihin uskon, mutta omalta puoleltani voin kyllä sanoa, että lestadiolaisten taivas olisi lähes viimeinen paikka missä haluaisin iäisyyteni viettää.
Pahoittelen hieman kärkevää viimeistä lausettani, varsinkin kun tuntemani lestadiolaiset ovat enimmäkseen oikein mukavia, vaikka en heidän uskonkäsityksiään jaakaan. Emme kyllä niistä keskustelekaan, koska tiedän, ettei se johtaisi mihinkään myönteiseen.
Kielilläpuhumista? Millä paikkakunnalla, ja millä vuosikymmenellä ja missä lestadiolaissuuntauksessa on ollut kielilläpuhumista? Eikös se ole enempi helluntailaisten ja ehkä myös vapaakirkon juttu?
1970-luvun puolivälissä, Iisalmen Rauhanyhdistyksen talossa Kankaalla tuli kärsittyä loputtoman pitkiä seurapuheita, joiden kehittyessä loppua kohden etupenkistä alkoi kuulua käsittämätöntä korkealla äänellä vuodatettua käsittämättömien sanojen puhetulvaa ja ulinaa. Naishenkilöitä äänessä. Sama ilmiö esiintyi muissakin sen seutukunnan seuroissa pienemmillä Ylä-Savon paikkakunnilla Iisalmesta ylöspäin.
En tiedä miten paikallisesta ilmiöstä oli kyse, ja olivatko mahdollisesti kyseiset henkilöt yksittäisiä mielenterveysongelmaisia. Järjestäjät eivät näihin reaktioihin kiinnittäneet isommalti huomiota, vaan se oli ikään kuin osa tapahtumaa. Mutta kymmenen ikävuoden paikkeilla seuratalon vinyylipäällysteisille istuimille tuntikausiksi pakotettuna tuollaisen kuunteleminen vierotti minut hyvin vahvasti siihen käsitykseen, että tervejärkisestä touhusta ei ollut kyse.
Muista uskonsuuntauksista minulla ei ole niin omakohtaisia kokemuksia. Olen noiden kokemusteni pohjalta pitänyt tuota vanhoillislestadiolaisuuden piirteenä.
Ehkä suurimman virheen tekivät vanhemmat pakottaessaan meidät alakouluikäiset kuuntelemaan sellaista, josta emme pystyneet mitään ymmärtämään, ja joka on lapsille vain kidutusta.
Tässä ketjussa kuvailtu seuratilaisuuksien yhteisöllisyys ja lämmin tunnelma puuttuu omista muistoistani täysin. Seurat olivat juuri pakollista kärsimistä pyhäpuku päällä, sen sijaan että olisi päässyt leikkimään serkkujen ja sisarusten kanssa. Kärpäset pörräsivät ikkunalasissa, ja ilma alkoi loppua salista. Ulkona paistoi aurinko. Etupenkissä ulistiin ja saarnaaja jakoi syntien anteeksiantamusta.
Voisiko tuossa olla kysymys ns. kiittämisestä. Sitä ei nykyään kuule ainakaan normaalisti seuroissa, mutta lapsena kuuli suvareissa kiittäjiä ja niitä kuulee myös vanhoilla seuraäänitteillä.
Kiittämisessä nimenomaan se kiittäjä toistaa nopeasti ja korkealla äänellä jotain kiitosta. Lapsena luulin, että suviseuroissa joku mummo huusi: "Hernekeitto on keitetty", mutta todennäköisemmin hän tarkoitti sanoa: "Herra Jeesus kiitetty" tms. Ei siis ole kielillä puhumista, vaan muuten vain epäselvää.
Olen joskus helluntailaisten tapahtumassa kuullut kielillä puhumista ja se ei muistuttanut tuota lestadiolaisia kiittämistä. Kielillä puhuminen oli tasaisempaa ja muistutti enemmän normaalia puhetta, vaikka olikin täyttä siansaksaa. Kiittämisessä on selvä nuotti ja se on juuri tuollaista kuvailemaasi "ulinaa".
-Vl
Tämä on valaiseva vastaus. Valaiseva myös lestadiolaisten ajattelutavasta, kun lukee aikaisemmat viestit. Ensin ihmetellään suuresti, että mitä ihmeen kielillä puhumista, ei meillä sellaista ole, ne on ne helluntalaiset jotka sellaista harrastaa. Sitten käy ilmi, että sitä lestadiolaisten hurmoksellista käyttäytymistä ja käsittämättömien puhumista he nimittävätkin aivan toisella nimellä, neutraalisti kiittämiseksi.
Olisi voinut aivan suoraan kertoa mistä on kyse, kun tämä Vl- kommentoija selvästi alunalkaenkin tiesi asianlaidan. Eipä silti, ei tuo minulle kuulu millä nimellä hihhulointia kutsuvat. Ja varmaan sellainen on itse sille transsitilaan uponneelle ihmiselle terapeuttinen kokemus.
No ei se ole kielilläpuhumista kun puhuivat ihan suomea. Esim "Herra Jeesus ole kiitetty", tai pelkkä "kiitetty" ja kaikenlaisia variaatioita. Olen 70-luvulla kuullut paljonkin tuota kiittämistä eikä se ole ikinä ollut käsittämätöntä puhetta, vaan on hoettu just jotain ole kiitetty, ole kiitetty...
Kun joku lestadiolainen on julistanut synnit anteeksi ja on uskonut ne anteeksi ja aikaa kuluu ja tulee uusia syntejä, niin miten silloin menetellään? Mennäänkö taas jonkun lestadiolaisen luo, joka taas julistaa ne anteeksi vai uskotaanko ne itsekseen anteeksi. Entä puhutaanko lapsille synnistä siten, että vääristä teoista / sanoista / ajatuksista käytetään sanaa synti?
Vierailijatarko kirjoitti:
Kun joku lestadiolainen on julistanut synnit anteeksi ja on uskonut ne anteeksi ja aikaa kuluu ja tulee uusia syntejä, niin miten silloin menetellään? Mennäänkö taas jonkun lestadiolaisen luo, joka taas julistaa ne anteeksi vai uskotaanko ne itsekseen anteeksi. Entä puhutaanko lapsille synnistä siten, että vääristä teoista / sanoista / ajatuksista käytetään sanaa synti?
Joo, syntejä annetaan anteeksi ihan säännöllisesti. Lapsuudenkodissani joka ilta vanhemmat toivottivat: "Hyvää yötä, kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", vaikka kyseisenä päivänä ei olisikaan ollut mitään erityistä riitaa tai pahantekoa. Ja sitten jos muuten koki kaipaavansa synneistään anteeksiantoa, saattoi mennä toisen vanh.lestadiolaisen luo ja erikseen pyytää: "Saanko uskoa kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi?" Itsekseen ei vanhoillislestadiolaisen opin mukaan voi saada syntejä anteeksi, vain toisen sanomana. Seuroissa puhuja lähes joka kerta puheen lopuksi saarnasi kaikille yhteisesti "Jeesuksen nimessä ja (kalliissa) (maahanvuotaneessa) (sovinto)veressä" synnit anteeksi.
- Entinen vl
Vierailija kirjoitti:
Vierailijatarko kirjoitti:
Kun joku lestadiolainen on julistanut synnit anteeksi ja on uskonut ne anteeksi ja aikaa kuluu ja tulee uusia syntejä, niin miten silloin menetellään? Mennäänkö taas jonkun lestadiolaisen luo, joka taas julistaa ne anteeksi vai uskotaanko ne itsekseen anteeksi. Entä puhutaanko lapsille synnistä siten, että vääristä teoista / sanoista / ajatuksista käytetään sanaa synti?
Joo, syntejä annetaan anteeksi ihan säännöllisesti. Lapsuudenkodissani joka ilta vanhemmat toivottivat: "Hyvää yötä, kaikki anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä", vaikka kyseisenä päivänä ei olisikaan ollut mitään erityistä riitaa tai pahantekoa. Ja sitten jos muuten koki kaipaavansa synneistään anteeksiantoa, saattoi mennä toisen vanh.lestadiolaisen luo ja erikseen pyytää: "Saanko uskoa kaikki synnit ja kiusaukset anteeksi?" Itsekseen ei vanhoillislestadiolaisen opin mukaan voi saada syntejä anteeksi, vain toisen sanomana. Seuroissa puhuja lähes joka kerta puheen lopuksi saarnasi kaikille yhteisesti "Jeesuksen nimessä ja (kalliissa) (maahanvuotaneessa) (sovinto)veressä" synnit anteeksi.
- Entinen vl
Ja kyllä, myös vääriä ajatuksia ja kiusauksia pidetään syntinä. Kukaan ei kuitenkaan sinällään pyri täydellisyyteen, että joka ikisestä väärästä ajatuksesta mentäisiin pyytämään anteeksiantoa. Sillä syntien anteeksi saarnaamisella saa yhteisesti kaikki sovittamattomat, niin pienet kuin suuret, synnit anteeksi, eikä niitä tarvitse erikseen luetella.
- Sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voiko tulla vastaan tilanne, jossa toinen ei annakaan pyytäjälle tätä toivottua anteeksiantoa?
Käyttävätkö ihmiset tätä ikään kuin kaavamaisena mahdollisuutena tehdä mitä miellyttää ja neutraloida tilanne sen jälkeen anteeksipyynnöllä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voiko tulla vastaan tilanne, jossa toinen ei annakaan pyytäjälle tätä toivottua anteeksiantoa?
Käyttävätkö ihmiset tätä ikään kuin kaavamaisena mahdollisuutena tehdä mitä miellyttää ja neutraloida tilanne sen jälkeen anteeksipyynnöllä?
Kaikki synnit pitää antaa anteeksi, kun toinen katuu ja haluaa synninpäästöä.
Varmaan jotkut käyttääkin, ei kaikki. Ajatellaan kuitenkin, että jos pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Eli pikkuhiljaa kun antautuu synnin luvallisuudelle, synnin tunto katoaa. Tässä käytetään porttiteoriaa, että pian on ulkona Jumalan valtakunnasta, jos tällaisessa ajatuksessa elää että voi tehdä mitä vain.
Väärät ajatuksethan on myös syntejä, jotka pitäisi laittaa pois. Näin päästään tukahduttamaan omat ajatukset ja epäilykset, onko tämä yhteisö yksi ainoa tie tai edes oikea tie taivaaseen.
Ex-vl
Onko edelleen voimassa ohjeistus että ei saa pitkään seurustella? Joskus olen kuullut, että nuorten ei sovi olla seurustelevana parina kaksissa Suviseuroissa?
Onko nuorella vaimolla paineita tulla pian raskaaksi?
Mikä on keskimääräinen avioitumisikä? Kuinka moni avioituu 18- tai 19-vuotiaana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa muistaa että tapoja on niin monia kuin perheitäkin. Meillä ei mitään syntejä annettu anteeksi iltaisin tai muulloinkaan puhuttu mitään uskonnollista. Kunhan oli iso perhe ja sunnuntaisin oli pyhäpäivä.
Tuo vallalla oleva käsitys siitä, että tehdään mitä sattuu ja sunnuntaina pyydetään anteeksi ja jatketaan samaa rataa, ei edusta lestadiolaisten tai tuskin minkään muunkaan uskonlahkon "virallista" näkemystä syntien anteeksiantsmisesta. Näin tekevät ovat yksilöitä ja voivat niin ajatella, mutta puuttuu kyllä se sydämen usko jasen seurauksena halu toimia oikein. Ihan kuten tämä ymmärrys hyvän tekemisestä on ilman uskonhörpöttimiä olevilla kansalaisillakin. Tällöin uskontoa käytetään väärin, todella väärin jos noi ajattelee.
Kiitän teitä hienoista vastauksistanne. Ymmärsin, että teitä entisiä lestadiolaisia oli useampia vastaamassa. Kiitos kaikille. Minua monet lestadiolaisten tavat liikuttavat ja pidän niitä kunnioitettavina ja viisaina. Kiitos, kun jaoitte kokemuksianne ja tietoanne ulkopuolisille. Kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailijatarko kirjoitti:
Kun joku lestadiolainen on julistanut synnit anteeksi ja on uskonut ne anteeksi ja aikaa kuluu ja tulee uusia syntejä, niin miten silloin menetellään? Mennäänkö taas jonkun lestadiolaisen luo, joka taas julistaa ne anteeksi vai uskotaanko ne itsekseen anteeksi. Entä puhutaanko lapsille synnistä siten, että vääristä teoista / sanoista / ajatuksista käytetään sanaa synti?
Synnit on jo annettu anteeksi. Jeesuksen sovitustyö (kuolema ristillä ja ylösnousemus) on tapahtunut tuhansia vuosia sitten. Anteeksi antaminen on siitä asiasta muistuttamista ja vakuuttamista, että synnit saa uskoa anteeksi, koska ne on sovitettu ristinkuolemassa.
Itsen ainakaan puhu lapsille synneistä vaan ihan tilanteesta riippuen asioista jotka on väärin tai ilkeitä tai joista tulee toiselle paha mieli. Ajattelen etteivät pienet lapset edes tee syntiä vaan ovat viattomia ja tietämättömiä.
- vl
Vierailija kirjoitti:
Onko edelleen voimassa ohjeistus että ei saa pitkään seurustella? Joskus olen kuullut, että nuorten ei sovi olla seurustelevana parina kaksissa Suviseuroissa?
Onko nuorella vaimolla paineita tulla pian raskaaksi?
Mikä on keskimääräinen avioitumisikä? Kuinka moni avioituu 18- tai 19-vuotiaana?
Seurusteluajasta ei ole mitään ohjeita ja kuulin ensimmäisen kerran tuon mainitsemasi ohjeen. Teidän pareja jotka on seurustellut yli 5 vuotta.
En osaa sanoa, onko jollakin paineita tulla raskaaksi. Elämäntilanteesta ja omista toiveista riippuu varmasti enemmän. Yhtä paljon olen kuullut niistä, jotka ovat toivoneet raskautuvansa nopeasti kuin niistä jotka toivovat ettei heti tärppäisi.
Keski-ikää avioitumiselle en osaa sanoa. Omassa kaveriporukassa ehkä 25 vuotta. Kuulemma ennen mentiin keskimäärin nuorempina ja nopeammin naimisiin kuin nykyään. Näin sanovat yli 50-vuotiaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tuskin on täällä enää vastailemassa, mutta kiinnostaa muiden liikkeestä erkaantuneiden kokemukset.
Onko teillä jäänyt jotain tapoja tms. lestadiolaisuudesta? Esim. pyritte vieläkin olemaan mahdollisimman luonnollisia tai sellaista.
Onko jotain ikävä? Mitä jäitte kaipaamaan?
Nostanpa tämän ketjun, kun ihan uunituore ketju otsikolla "olen lestadiolainen" mystisesti hävisi. Samoja teemoja täällä käsitellään.
Noukitaan kirjoituksista ( rabbit ) mitä huvittaa näytä yksikin lesta joka ei käy työssä tienaa rahaa tai nosta kelatukia.Eihän 2000 vuotta sitten mitään kelan lapsilisiä ollut saati kotihoidon tukia tai edes suomea.Ja sen minkä Jeesus puhui ennen ristiä hän puhui vanhan liiton loppua ennustaen.Sitä ennen oli otsasi hiessä jutut.Kivitetään.Ristillä loppui kivittämis uskonto.
Uutisissa on paljon ollut miten lesta poliisi Yläjärvi on levittänyt salaista yksityisyyteen liittyvää tietoa lestojen tiloissa ja joku toinen terveystieto ja. Johan sen uuden testamentin panettelua juoruilu kielletty pitäisi olla luettu nekin kohdat.Juoruisia.Selän takana kuiskuttelijoita.Pahan puhujia.
Kiusaukset anteeksi on harhaoppi kiusaukset tulee ja menee niitä on maapallo täynnä sekä ihmistä kiusaa omat himot että ahneus ja pahojen henkien valheet myös muiden kiusaukset tietysti.Ahneus mässäys eriseurat juonet juorut kateus lahkot ylpeys ja lakihenkisyyden kautta tuleva viha hammasten kiristely muita kohtaan.
Itse ainakin olen äänestänyt demareita ja vihreitä ja näitä tiedän monien ystävieni äänestävän. Vanhemmassa porukassa elää vielä vahvasti tuo keskustauskovaisuus ja olen joskus kuullut puhujan rauhayhdistyksellä kutsuneen SDP:tä jumalankieltäjäpuolueeksi.
- Vl