Mikä vaivaa ihmistä joka hyppää aina suhteesta toiseen? Tuttavan mies kuoli ja oli jo 1.5v sisällä uusissa naimissa.
Ja sitä ennen jo ehti seurustella useamman kk eri miehen kanssa. Hyvä että tunsi tätä miestä niin oli jo kihloissa ja kohta naimisiin menossa.
Kommentit (24)
Nokun sitä rakastuu! Ei sille voi mitään.
Mä vähän kadehdin näitä. Itselläni mikään tai kukaan ei ole enää vuosiin tuntunut miltään. Olisi ihanaa rakastua helposti. Tai edes joskus.
Idiotismi, läheisriippuvuus ja yksinkertaisuus.
Ymmärrettävää, jos on lapsia, joita ei alunperinkaan suunniteltu yksin kasvatettavaksi. Kaikista ei ole yksinhuoltajiksi. Joskus se sopiva kumppani saattaa kävellä kotiovella vastaan, lähikaupassa, lähikirjastossa. Jos tykästyy toiseen, niin pitääkö sanoa, ettei nyt aleta mitään kun on suruaika? Kauanko suruajan pitää kestää? Kuka huolehtii jälkikasvusta, jos yksin jäänyt vanhempi juuri jajuuri selviää oman surunsa kanssa ja just ja just muistaa itse syödä ja syöttää lapset eikä saa nukuttua?
Onko ap ollut koskaan leskenä pienten lasten kanssa? Lapset huostaan ja leski hoitoon? Mulla on vastaava tarina kuin tutullasi.. Etten vain minä ollut se sun tuttu?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää, jos on lapsia, joita ei alunperinkaan suunniteltu yksin kasvatettavaksi. Kaikista ei ole yksinhuoltajiksi. Joskus se sopiva kumppani saattaa kävellä kotiovella vastaan, lähikaupassa, lähikirjastossa. Jos tykästyy toiseen, niin pitääkö sanoa, ettei nyt aleta mitään kun on suruaika? Kauanko suruajan pitää kestää? Kuka huolehtii jälkikasvusta, jos yksin jäänyt vanhempi juuri jajuuri selviää oman surunsa kanssa ja just ja just muistaa itse syödä ja syöttää lapset eikä saa nukuttua?
Onko ap ollut koskaan leskenä pienten lasten kanssa? Lapset huostaan ja leski hoitoon? Mulla on vastaava tarina kuin tutullasi.. Etten vain minä ollut se sun tuttu?
Miksi kuvittelet että lapset haluaisivat kenet tahansa randomin itselleen uudeksi isäksi tai äidiksi? Huono lähtökohta. Vai lesken tunteet edellä tässä mennäänkin kuten tavallista?
En itsekään ymnärrä, mutta en jaksa vaivata päätäni muiden asioilla jotka eivät vaikuta minuun.
Ainoastaan lapsia saattaa käydä sääliksi, jos sellaisia on näillä "rakastan aikani joka toista vastaan tulevaa" tyypeillä.
Mun tutulta kuoli mies ja ei mennyt kun 3kk niin oli jo paksuna uudelle miehelle. Tämä sankari on muutenkin tehnyt 4 lasta vuoden välein ja kaikilla eri isä.
Tuttavan mies kuoli ja oli jo 1.5v sisällä uusissa naimissa.
Kuolemastaan vain mistä ajankohdasta lähtien tämä tuttavan mies oli uusissa naimisissa? Pidettiinkö häät helvetissä vai taivaassa?
Vierailija kirjoitti:
Ja sitä ennen jo ehti seurustella useamman kk eri miehen kanssa. Hyvä että tunsi tätä miestä niin oli jo kihloissa ja kohta naimisiin menossa.
Ymmärtäisin jos olisi mennyt 6 kk sisään kuolemasta naimisiin, mutta että 1, 5 vuoden !? Ei ole mikään itsetarkoitus ihmisen jäädä kärvistelemään yksin jos puoliso kuolee. Kuollut on kuollut eikä hänen muistoa sillä häpäise; että uuden ottaa.
Huh huh, kun jaksatte valittaa toisen Oman Elämän ratkaisuista. Mitä se sulle kuulu, moraalimaija? Ja tuossa ei ole mitään väärää..
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää, jos on lapsia, joita ei alunperinkaan suunniteltu yksin kasvatettavaksi. Kaikista ei ole yksinhuoltajiksi. Joskus se sopiva kumppani saattaa kävellä kotiovella vastaan, lähikaupassa, lähikirjastossa. Jos tykästyy toiseen, niin pitääkö sanoa, ettei nyt aleta mitään kun on suruaika? Kauanko suruajan pitää kestää? Kuka huolehtii jälkikasvusta, jos yksin jäänyt vanhempi juuri jajuuri selviää oman surunsa kanssa ja just ja just muistaa itse syödä ja syöttää lapset eikä saa nukuttua?
Onko ap ollut koskaan leskenä pienten lasten kanssa? Lapset huostaan ja leski hoitoon? Mulla on vastaava tarina kuin tutullasi.. Etten vain minä ollut se sun tuttu?
Lapsia ei pidä tehdä, jos ei niistä ole valmis huolehtimaan yksinäänkin ja tuollainen suinpäin suhteeseen kotileikki voi olla vaaraksi lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrettävää, jos on lapsia, joita ei alunperinkaan suunniteltu yksin kasvatettavaksi. Kaikista ei ole yksinhuoltajiksi. Joskus se sopiva kumppani saattaa kävellä kotiovella vastaan, lähikaupassa, lähikirjastossa. Jos tykästyy toiseen, niin pitääkö sanoa, ettei nyt aleta mitään kun on suruaika? Kauanko suruajan pitää kestää? Kuka huolehtii jälkikasvusta, jos yksin jäänyt vanhempi juuri jajuuri selviää oman surunsa kanssa ja just ja just muistaa itse syödä ja syöttää lapset eikä saa nukuttua?
Onko ap ollut koskaan leskenä pienten lasten kanssa? Lapset huostaan ja leski hoitoon? Mulla on vastaava tarina kuin tutullasi.. Etten vain minä ollut se sun tuttu?
Miksi kuvittelet että lapset haluaisivat kenet tahansa randomin itselleen uudeksi isäksi tai äidiksi? Huono lähtökohta. Vai lesken tunteet edellä tässä mennäänkin kuten tavallista?
En kuvittele. Tässä vuosien aikana on tullut lapsilta suoraa palautetta kumppanilleni. Hyvää sellaista. Lapsille on hänestä tullut vuosien mittaan todella tärkeä aikuinen, joka otti vastuun heti alkuunsa. Vähintään yhtä random-aikuisia tulisi lapsille niistäkin, kenen luokse olisivat huostaan joutuneet, jos niin olisi käynyt. Sillä erotuksella, että se tuttu ja turvallinen ainut oma vanhempikin loistaisi lasten arjessa poissaolollaan surun keskellä. Miksi kuvittelet, että otin ihan minkä tahansa randomin? Hyviä miehiä on enää harvassa, mutta joskus jonkun onnen potkun kautta heitäkin saattaa kävellä vastaan.
Äitini, läheisriippuvainen. Toinen mies aina valmiiksi katsottuna, ennen kuin edellinen lempattiin pihalle. Samalla oven avauksella kun toinen lähti, niin seuraava kokelas muutti jo sisään. Ei kestänyt olla yksin. Tarvitsi toista ihmistä henkisen hyvinvointinsa tueksi.
Tätä oli lapsuuteni ja vieläkin sama juttu sillä tavalla, että äitini ei halua erota miehestään, jonka kanssa kuulema eivät ole viiteen vuoteen "olleet metriä lähempänä". Kun pelkää yksinjäämistä. On siis mieluummin onnettomana "pystyyn kuolleessa" suhteessa, kuin yksin. Ehkä hyväkin, koska muuten alkaisi ehkä liikaa roikkua meissä lapsissaan. Tosin on ollut aina riippuvaisempi pojistaan ja tekee mitä vain heidän vuokseen. Me tyttäret olemme olleet aina hänelle enemmänkin "kilpailijoita" ja enemmän ripustautuu lapsiimme.
Olisi kiva itsekin, jos joku psykologi voisi selvittää mistä tämä johtuu?
Puolison kuolema on todella traumaattinen kokemus, ja siitä seuraa totaalinen tyhjyys ja yksinäisyys. Jotkut eivät kestä sitä yksinäisyyttä, sillä se on niin musertavaa, ja haluavat päästä mahdollisimman pian eteenpäin, rakentaa itselleen uuden elämän. Ymmärrän todella hyvin, mutta eihän se aina ole järkevää, vaan laastari ja keino paeta tapahtunutta.
Tuossa tilanteessa minulla on vähiten ymmärrystä sille uudelle puolisolle. Leskellä lienee suruprosessi vielä täysin kesken ja siksi ripustautuu kehen tahansa mukavaan ihmiseen. Millainen ihminen tuoreen lesken kanssa suhteeseen mennessään antaa mennä täysillä eteenpäin, eikä ymmärrä antaa aikaa suhteen kehittyä?
Vierailija kirjoitti:
Puolison kuolema on todella traumaattinen kokemus, ja siitä seuraa totaalinen tyhjyys ja yksinäisyys. Jotkut eivät kestä sitä yksinäisyyttä, sillä se on niin musertavaa, ja haluavat päästä mahdollisimman pian eteenpäin, rakentaa itselleen uuden elämän. Ymmärrän todella hyvin, mutta eihän se aina ole järkevää, vaan laastari ja keino paeta tapahtunutta.
Milloin laastarista tulee oikea kumppani? Kolmen vuoden kuluttua? Kymmenen? Kolmenkymmenen? Milloin muut alkavat uskoa siihen, että rakkaus on yhtä todellinen kuin se edellinenkin? Itellä on kohta 10 vuoden raja saavutettu. Joko laastarini saa pikkuhiljaa luopua laastarin roolista ja alkaa ihan oikeaksi aviopulisoksi muidenkin silmissä? Minun silmissäni kun tuo on ollut ihan oikea kumppanini alusta asti.
T. Se leski
Ei kaikkien tarvi vuos tolkulla surra. Itse päätin naimisiin menosta kahdessa päivässä eikä ole tarvinnut katua.
Match made in Heaven?