En jaksa enää töiden ja lastenhoidon yhdistelmää

Vierailija kirjoitti:

Joka paikassa jauhettiin että ei muita lapsia päiväkotiin tai kouluun kuin niiden joiden vanhemmat ovat kriittisillä aloilla. Oikein täälläkin linkkien kera nostettiin esille esim. bloggareita joilla lapsi päiväkodissa. Kunnon naureskelut ja haukkumiset päälle.

Myös jokainen äiti ja isä ovat miettineet omia lapsiaan etteivät he sairastuisi ja ajattelivat että koska ovat itsekin kotona, tekemässä etätöitä, olisi jotenkin jopa väärin viedä lapsi päiväkotiin. Kun vaikka tosiaan töitä tehnyt, niin se oma ala ei ole ollut kriittinen. Samoin kuin tyypit ovat haukkuneet kaikki jotka eivät siihen ole pystyneet, kuinka itse ollaan oltu 15 vuotta kotiäitinä ja jotkut itkee muutaman kuukauden takia. Niin KOTIÄITINÄ, ei siis ole tehnyt samaan aikaan töitä. Nyt monet ovat sekä töissä että kotiäitinä ja/tai -isänä. Tai se oma "työ" on jotain instavaikuttajana toimimista, jossa se "duuni" on jotain hilipatitöttöröötä ja sitten syyllistetään muita vanhempia joilla on ihan oikea 5 päivää viikossa, 8 tuntia päivässä työ eikä joku "siis tää firman x voide on tosi ihanaa" ja kolme kuvaa omasta naamasta. Niin ja vielä kehdataan valittaa, sekä itse jatketaan sitä lomailua, eikö siis töiden tekemistä kotona lasten kanssa ja paheksutaan niitä loppuunpalaneita vanhempia jotka vievät lapsensa päiväkotiin tai kouluun.

Ja nyt sitten täällä haukutaan kun "oisit vienyt sen pennun hoitoon". Ihmiset jotka puhuvat lapsista pentuina ovat muutenkin kuvottavia ihmisiä, mutta vielä syyllistää jotain ihmistä joka on tehnyt sekä täyttä työpäivää että hoitanut lastansa kotona ja pitänyt lapsensa terveenä. Sanoisin että hävetkää, mutta eipä tommosia palikoita se kiinnostaa. 

Näin! Toinen mussuttajaryhmä on sellaiset hieman työtä vieroksuvat mammat, joille tilanne on antanut kerrankin syyn paheksua töissä käyviä vanhempia. Melkein jokainen tuntemani vaativaa työtä tekevä vanhempi odottaa lasten palaamista päivähoitoon ja kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Koko ajan ihan tavallisten perheiden lapsia on ollut hoidossa ja hoidossa olevien määrä kasvaa jatkuvasti. Mistä ap edes tietää, kuinka moni ryhmästä on kotona? Ei ne päivähoitoon vievät asiasta huutele.

Meillä ainakin päiväkodista lähetetään viikottain sähköpostia asiaan liittyen. Pari kertaa ollaan myös kerrottu hoidossa olevien lasten määrä sekä mm. se, jos on ollut tarve yhdistää ryhmiä tai tullut muutoksia henkilökunnan suhteen. Meillä ainakin infotaan tosi hyvin asioista ja pidetään vanhempia ajantasalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sua täysin ap. Olin samassa tilanteessa, sillä erolla että kotona 3 lasta. Eskari, 3. Ja 5. lk. Minäkin olen yksin, joka toinen vk.loppu lapset isällä. Etätyöstä ei meinannut tulla mitään ja olin ihan loppu! Lopulta tein päätöksen, että eskari meni sinne eskariin ja isoille opet soitti ja neuvoivat koulutehtävät ja seurasivat että ne tulee tehtyä, se vastuu poistui minulta. Nyt niillä on käytössä Teams. Minä menin takaisin toimistoon, siellä vain pari hlö paikalla. Ruokkiksella kävin kotona laittamassa isoille ruoat, välillä vaan soitin että lämmittävät. Helpotti meillä.

Lisään vielä, että se on paskapuhetta että ennen pärjättiin, kukaan ei väsynyt, sodittiin vaan ja juostiin pitkin metsiä ilman väsyä. Ei totuus ole noin. Sodassa oli karkureita, hermoromahduksen saaneita, siellä itkettiin äitiä ja lamaannuttiin pelosta. Pitkät hiihtomatkat ja valvominen jaksettiin pervitiinin voimin. Yksi vanhempi nainen muisteli, että äiti vaan itki ja ripusti pyykkiä. Toinen taas kertoi, että muistaa vain äidin selän kun kuori perunoita valtavalle lapsikatraalle. Eipä silloin todellakaan moni lapsi päässyt edes äitinsä syliin kuin harvoin.

Lisäisin tosiaan sodasta hekumoilleille ja tätä aikaa sotaan verranneille, että me 30-40 -vuotiaat paikkaillaan yhä terapioissa niitä henkisiä haavoja mitä sodasta isovanhemmillemme tuli ja mitkä on meidän halveksittuun "terapiasukupolveen" asti aiheuttaneet käsittämättömän paljon fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia perheissä. Se, että selvitään hengissä ei tosiaankaan tarkoita sitä että hyvin on selvitty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, iso halaus sinulle on! Olisi paljon jälkiviisaita neuvoja, mutta ne ei hyödytä yhtään mitään. Onneksi tämä tilanne on vain väliaikainen, se on auttanut minua jaksamaan eteenpäin.

Jatkoa ajatellen voisin sanoa, että kun päivästä käyttää edes 15min siihen, että keskittyy täysin lapseen ja leikkii hänen kanssaan, niin se rauhoittaa heitä jo todella paljon. Sellainen aito läsnäolo ja keskeytyksetön vuorovaikutus antaa sille lapselle tunteen, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Sanoit toki, että lapsi saa paljon huomiota. Niin minäkin luulin antaneen, mutta totuus oli, että aina oli "jotain tärkeämpää", joka keskeytti vuorovaikutuksen epäsuotuisasti. Kun päätin, että päivästä on löydyttävä puoli tuntia/tunti siihen, että vain olen ja leikin lapsen kanssa, niin kotona tilanne rauhoittui ihan eri tavalla. En vieläkään pidä leikkimisestä, mutta teen sen lapsen, en itseni takia.

Minusta tämä ei ole totta. Kyse on ihan tekemisen puutteesta, ei huomiontarpeesta. Ei 5-vuotias keskimäärin leiki yksikseen pitkiä aikoja. Siis voi leikkiä yksin jonkun pidemmän pätkän, mutta ei koko aikaa. Eikä normaalisti sellaista edes oletettaisi. Ihan typerää edes ajatella että keskittynyt työnteko ja lapsenhoito onnistuisi jollain "pikkukikalla".

Tsemppiä ap. Minustakin tämä on ollut tosi raskasta ja tunnistan tunteen epäonnistumisessa sekä vanhempana että työntekijänä. Silti ajattelen, että tämä ei todellakaan ole normaalitilanne, eikä tässä tarvitse pärjätä hienosti.

Niinkuin sanoin, se oli jatkoa ajatellen. Ap laittaa lapsen päiväkotiin, joka on mielestäni erittäin hyvä päätös ja on ehdottomasti paras apu tähän tilanteeseen. En myöskään tiedä, millainen heidän vuorovaikutus todellisuudessa on. Voihan olla, että normaalisti he tekevätkin jo näin. Tuli vain mieleen, että minäkin luulin olevani hyvässä vuorovaikutuksessa lapseni kanssa, vaikka toisenlainen kokeilu osoittikin lopulta muuta. Siksi kirjoitin asiasta.

Iloa päivääsi ja kaikille muillekin korona-arjen kanssa eläville!

Oikeastiko te ihmiset olette noin herkkiä ja mietitte mitä muut ajattelevat ja yritätte olla täydellisiä? Minä päätin viedä lapseni hoitoon, vaikka olisin helposti voinut siirtyä etätöihin ja se olisi sujunut varmasti ihan hyvin, mutta en tehnyt niin, koska ei ollut pakko enkä halunnut. Nyt sitten ensi viikolla muutkin palaavat hoitoon ja työpaikalle. Ja täällä meidän keskikokoisessa kaupungissa ei edes ole ollut kuin muutama tartunta eli tavallaan tein oikean ratkaisun vaikka en silloin siitä voinut olla varma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi ei, iso halaus sinulle on! Olisi paljon jälkiviisaita neuvoja, mutta ne ei hyödytä yhtään mitään. Onneksi tämä tilanne on vain väliaikainen, se on auttanut minua jaksamaan eteenpäin.

Jatkoa ajatellen voisin sanoa, että kun päivästä käyttää edes 15min siihen, että keskittyy täysin lapseen ja leikkii hänen kanssaan, niin se rauhoittaa heitä jo todella paljon. Sellainen aito läsnäolo ja keskeytyksetön vuorovaikutus antaa sille lapselle tunteen, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Sanoit toki, että lapsi saa paljon huomiota. Niin minäkin luulin antaneen, mutta totuus oli, että aina oli "jotain tärkeämpää", joka keskeytti vuorovaikutuksen epäsuotuisasti. Kun päätin, että päivästä on löydyttävä puoli tuntia/tunti siihen, että vain olen ja leikin lapsen kanssa, niin kotona tilanne rauhoittui ihan eri tavalla. En vieläkään pidä leikkimisestä, mutta teen sen lapsen, en itseni takia.

Minusta tämä ei ole totta. Kyse on ihan tekemisen puutteesta, ei huomiontarpeesta. Ei 5-vuotias keskimäärin leiki yksikseen pitkiä aikoja. Siis voi leikkiä yksin jonkun pidemmän pätkän, mutta ei koko aikaa. Eikä normaalisti sellaista edes oletettaisi. Ihan typerää edes ajatella että keskittynyt työnteko ja lapsenhoito onnistuisi jollain "pikkukikalla".

Tsemppiä ap. Minustakin tämä on ollut tosi raskasta ja tunnistan tunteen epäonnistumisessa sekä vanhempana että työntekijänä. Silti ajattelen, että tämä ei todellakaan ole normaalitilanne, eikä tässä tarvitse pärjätä hienosti.

Niinkuin sanoin, se oli jatkoa ajatellen. Ap laittaa lapsen päiväkotiin, joka on mielestäni erittäin hyvä päätös ja on ehdottomasti paras apu tähän tilanteeseen. En myöskään tiedä, millainen heidän vuorovaikutus todellisuudessa on. Voihan olla, että normaalisti he tekevätkin jo näin. Tuli vain mieleen, että minäkin luulin olevani hyvässä vuorovaikutuksessa lapseni kanssa, vaikka toisenlainen kokeilu osoittikin lopulta muuta. Siksi kirjoitin asiasta.

Iloa päivääsi ja kaikille muillekin korona-arjen kanssa eläville!

Kiitos, kyllä olenkin pyrkinyt antamaan keskittynyttä huomiota. Usein vaan silti tuntuu etten riitä. Jo silkka liikunnan puute aiheuttaa levottomuutta. En voi keskeyttää työpäivää 2x päivässä siksi että pitää ulkoilla. Illalla ulkoilemme mutta lapsi tarvitsisi enemmän. Kavereita, seuraa, riehumista. Ei yksi ihminen veny kaikkeen. Onneksi tilanne helpottuu maanantaina.

Ap

Yritä nyt sille lapselle jutella asiasta ja muista että hoidon aloitus stressaa lastakin (varsinkin jos on taas vieraita ihmisiä ympärillä), joten osoita ymmärrystä. Lasta hämmentää, jos turvallinen aikuinen muuttuu tiuskivaksi ja syyttää siitä helposti itseään. Yritä ajatella lapsenkin näkökulmasta asioita ja anna selitys asioille. Kyllä te selviätte yhdessä!

Vierailija kirjoitti:

Minä muistan kun kyselin täältä saako lapsen viedä päiväkotiin jos itse lapsen ainoana vanhempana teen kotona etätöitä. Minutkin teilattiin kyllä pystyyn ja käskettiin tekemään konkurssi ja velkaantumaan kuten muutkin, koska eihän se isolla mittapuulla yhden ihmisen velkaantuminen missään näy. Muutaman päivän kipuilin ja vein sitten kumminkin lapsen päiväkotiin, koska ei parivuotiaan kanssa töiden teosta tullut mitään. Oli pitkään ryhmänsä ainoa lapsi, mutta viikko viikolta lapset ovat lisääntyneet. En ylipäätänsä ymmärtänyt miksi me täällä perähikiällä oltaisiin suljettuina neljän seinän sisään (täällä viimeisin tapaus on kuusi viikkoa sitten esille tullut espanjan tuliainen). Jos tilanne muuttuu, eletään sitten sen mukaan, mutta toistaiseksi mennään näin. Lapsi voi hyvin ja työt tulee kotona tehdyksi ja näillä näkymin ruokaa on pöytään tiedossa loppuvuodeksikin. Ihanaa hoitaa kokoukset ja muut kun kukaan ei ole kannettavan näyttöä sulkemassa, hyppimässä ympärillä tai tuhoamassa asuntoa, omat puheenvuorot saa hoidettua ilman taaperon yhtymistä esitykseen ja taaperokin voi paremmin kun ympärillä on läsnäolevia aikuisia. 

Minä muistan myös nämä syyllistävät keskustelut. Olit huono vanhempi, jos et pystynyt samaan aikaan hoitamaan sekä lasta että tekemään etätöitä. Oli kuulemma vain järjestelykysymys. Osa kommentoijista ei ottanut huomioon, että ihmisillä on erilaiset elämäntilanteet; ei kaikkien etätyöt jousta ym. Lasten ikä vaikuttaa myös paljon. Tsemppiä kuitenkin kaikille ja älkää välittäkö näistä haukkujista.

Vierailija kirjoitti:

Minä muistan myös nämä syyllistävät keskustelut. Olit huono vanhempi, jos et pystynyt samaan aikaan hoitamaan sekä lasta että tekemään etätöitä. Oli kuulemma vain järjestelykysymys. Osa kommentoijista ei ottanut huomioon, että ihmisillä on erilaiset elämäntilanteet; ei kaikkien etätyöt jousta ym. Lasten ikä vaikuttaa myös paljon. Tsemppiä kuitenkin kaikille ja älkää välittäkö näistä haukkujista.

Juuri tää, "järjestelykysymys". On ottanut melko raskaasti päähän kun joissain kanavissa on jaettu mairealla ilmeellä ohjeita ja kokemuksia päivän rytmittämisestä, tähän tyyliin:

- Vanhemmat heräävät 5:30. 2 h häiriintymätöntä työaikaa ennen lasten heräämistä

- Lapset heräävät 7:30. Koko perheen yhteinen aamupala. Otetaan kuva muistoksi korona-ajan kotoiluaamusta. Kaikki hymyilevät kameralle.

- 8:00 lasten koulu jatkuu. Pienemmillä lapsilla itsenäistä leikkiä. Vanhemmilla 2h häiriintymätöntä työaikaa.

- 10:00 pikku tauko. Otetaan idyllinen facebook-kuva. Käväistään ehkä ulkona

- 11:00 koko perheen yhteinen lounas

- 12:00 - 12: 15 Lasten ruutuaika (menköön nyt kokonainen vartti, kun on korona-aika. Muuten meillä ei ole ruutuaikaa käytössä) Vanhemmat juovat rauhassa kahvit.

- 12:15 - 15:00 Lasten itsenäistä leikkiä. Vanhemmilla yli 2,5 h häiriintymätöntä työaikaa

- jne jne...

Hienoa, jos tämä toimii joissain perheissä. Minulla ei ole enää voimia tällaisen päiväjärjestyksen pinnistämiseen. Olen kateellinen kaikille, jotka tällaiseen pystyvät. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä muistan myös nämä syyllistävät keskustelut. Olit huono vanhempi, jos et pystynyt samaan aikaan hoitamaan sekä lasta että tekemään etätöitä. Oli kuulemma vain järjestelykysymys. Osa kommentoijista ei ottanut huomioon, että ihmisillä on erilaiset elämäntilanteet; ei kaikkien etätyöt jousta ym. Lasten ikä vaikuttaa myös paljon. Tsemppiä kuitenkin kaikille ja älkää välittäkö näistä haukkujista.

Juuri tää, "järjestelykysymys". On ottanut melko raskaasti päähän kun joissain kanavissa on jaettu mairealla ilmeellä ohjeita ja kokemuksia päivän rytmittämisestä, tähän tyyliin:

- Vanhemmat heräävät 5:30. 2 h häiriintymätöntä työaikaa ennen lasten heräämistä

- Lapset heräävät 7:30. Koko perheen yhteinen aamupala. Otetaan kuva muistoksi korona-ajan kotoiluaamusta. Kaikki hymyilevät kameralle.

- 8:00 lasten koulu jatkuu. Pienemmillä lapsilla itsenäistä leikkiä. Vanhemmilla 2h häiriintymätöntä työaikaa.

- 10:00 pikku tauko. Otetaan idyllinen facebook-kuva. Käväistään ehkä ulkona

- 11:00 koko perheen yhteinen lounas

- 12:00 - 12: 15 Lasten ruutuaika (menköön nyt kokonainen vartti, kun on korona-aika. Muuten meillä ei ole ruutuaikaa käytössä) Vanhemmat juovat rauhassa kahvit.

- 12:15 - 15:00 Lasten itsenäistä leikkiä. Vanhemmilla yli 2,5 h häiriintymätöntä työaikaa

- jne jne...

Hienoa, jos tämä toimii joissain perheissä. Minulla ei ole enää voimia tällaisen päiväjärjestyksen pinnistämiseen. Olen kateellinen kaikille, jotka tällaiseen pystyvät. Ap

Heh, oma lapseni herää kuudelta. Päiväkoti-ikäisellä ei ole mitään koulua ja leikkii itsenäisesti ehkä 15 min... sisaruksia ei ole. Todellisuus on siis se, että lapsi tuijottaa telkkaria kuusi tuntia päivässä, jotta saan edes jonkinlaisen työpäivän kasaan. Ja kyllä, ensi viikolla mennään ilolla päiväkotiin :).

Kyllä täälläkin alkaa olla huumori vähissä. Molemmat vanhemmat kriittisillä aloilla töissä, vuoroja vaihdetaan ovella. Siinä samalla pyörii kaks alakoululaista etäkouluineen ja kolmevuotias kuopus. Kiitän Luojaani siitä päivästä kun koulut ja päiväkoti taas aukeaa normaalisti. Ja tarkennan että omasta tahdostamme haluttiin pitää nuorimmainen kotona myös, koska hoitoalalla olevana suhtauduin kyllä aika vakavasti tähän tilanteeseen. Onneksi meidän alueella ei kuitenkaan ole ollut kuin muutamia tartuntoja tähän mennessä. Tsemppiä kaikille tulevaan kesään!

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista helvettiä se on kaikilla, joilla hoidettavana lapset ja päätoimiset etätyöt yhtäaikaa.

Ei kyllä normaalilta kuulosta noin kova huomiontarve kuin aloittajan lapsella.

Ymmärrän. Koko elämäni on ollut tuollaista siitä lähtien kun lapset syntyi. Asutaan maatilalla ja aina olen hoitanut työni, lapset ja kodin yhtäaikaa. Olen äärimmäisen väsynyt, tätä on kestänyt jo 12 vuotta. Ollaan ihan ydinperhe eikö tukiverkkoa ole, lapset ei koskaan ole muualla hoidossa. Nykyään toki yksittäisiä öitä kavereiden luona.

Tämä etäkoulu vuoden kiireisimpään aikaan on ollut uuvuttavaa. Toki etuna se että lapsilla on tilaa ja puitteita olla ulkona ja toisistaan seuraa. Lapset nytkin navetan taukotuvalla ovat Kouluhommissa, eskarilainen Istuu traktorin kyydissä ja huokailee kavereiden perään.

Kroppa on piipussa, tekeminen ei lopu ikinä. Meille koulupäivät on ainut hetki kun lapset on poissa, pystyy keskittymään töihin, aina pelko mitä ne tekee keskenään tai vahdittava etteivät jää koneiden alle tai keksi mennä karsinoihin. Kesät menee todella vähillä unilla.

Mies kuitenkin tekee samaa kuin minä, sillä erotuksella että että joskus teen lyhyempää päivää että ehdin tekemään kotitöitä ja olemaan lasten kanssa.

Lomilla ei ole oltu koskaan, ei ole rahaa eikä aikaa. Kyllä tämä elämä on yhtä työntekoa.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Koko elämäni on ollut tuollaista siitä lähtien kun lapset syntyi. Asutaan maatilalla ja aina olen hoitanut työni, lapset ja kodin yhtäaikaa. Olen äärimmäisen väsynyt, tätä on kestänyt jo 12 vuotta. Ollaan ihan ydinperhe eikö tukiverkkoa ole, lapset ei koskaan ole muualla hoidossa. Nykyään toki yksittäisiä öitä kavereiden luona.

Tämä etäkoulu vuoden kiireisimpään aikaan on ollut uuvuttavaa. Toki etuna se että lapsilla on tilaa ja puitteita olla ulkona ja toisistaan seuraa. Lapset nytkin navetan taukotuvalla ovat Kouluhommissa, eskarilainen Istuu traktorin kyydissä ja huokailee kavereiden perään.

Kroppa on piipussa, tekeminen ei lopu ikinä. Meille koulupäivät on ainut hetki kun lapset on poissa, pystyy keskittymään töihin, aina pelko mitä ne tekee keskenään tai vahdittava etteivät jää koneiden alle tai keksi mennä karsinoihin. Kesät menee todella vähillä unilla.

Mies kuitenkin tekee samaa kuin minä, sillä erotuksella että että joskus teen lyhyempää päivää että ehdin tekemään kotitöitä ja olemaan lasten kanssa.

Lomilla ei ole oltu koskaan, ei ole rahaa eikä aikaa. Kyllä tämä elämä on yhtä työntekoa.

Otan osaa, kyllä kuulostaa raskaalta maatilan arki! Miksi ette ole vieneet lapsia päivähoitoon, se olisi varmaan helpottanut arkea. Vai eikö maalla ole tapana? Ennenhän maalla oli kai isovanhemmat samassa taloudessa lasten perään katsomassa.

Pienessä kaupunkiasunnossa on se hyvä puoli, että mitään ulkotöitä ei ole, ja lapset koko ajan näkyvillä. Kuitenkin tässä tilanteessa kaipaan omaa pihaa ja sitä, että lapsen voisi vain päästää pihalle leikkimään.

Ap

Lamisa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista helvettiä se on kaikilla, joilla hoidettavana lapset ja päätoimiset etätyöt yhtäaikaa.

Ei kyllä normaalilta kuulosta noin kova huomiontarve kuin aloittajan lapsella.

Kiitos, mutta ihan normaali lapsi kyllä on. Tämä poikkeusaika on vaan ottanut kaikille koville.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Koko elämäni on ollut tuollaista siitä lähtien kun lapset syntyi. Asutaan maatilalla ja aina olen hoitanut työni, lapset ja kodin yhtäaikaa. Olen äärimmäisen väsynyt, tätä on kestänyt jo 12 vuotta. Ollaan ihan ydinperhe eikö tukiverkkoa ole, lapset ei koskaan ole muualla hoidossa. Nykyään toki yksittäisiä öitä kavereiden luona.

Tämä etäkoulu vuoden kiireisimpään aikaan on ollut uuvuttavaa. Toki etuna se että lapsilla on tilaa ja puitteita olla ulkona ja toisistaan seuraa. Lapset nytkin navetan taukotuvalla ovat Kouluhommissa, eskarilainen Istuu traktorin kyydissä ja huokailee kavereiden perään.

Kroppa on piipussa, tekeminen ei lopu ikinä. Meille koulupäivät on ainut hetki kun lapset on poissa, pystyy keskittymään töihin, aina pelko mitä ne tekee keskenään tai vahdittava etteivät jää koneiden alle tai keksi mennä karsinoihin. Kesät menee todella vähillä unilla.

Mies kuitenkin tekee samaa kuin minä, sillä erotuksella että että joskus teen lyhyempää päivää että ehdin tekemään kotitöitä ja olemaan lasten kanssa.

Lomilla ei ole oltu koskaan, ei ole rahaa eikä aikaa. Kyllä tämä elämä on yhtä työntekoa.

Otan osaa, kyllä kuulostaa raskaalta maatilan arki! Miksi ette ole vieneet lapsia päivähoitoon, se olisi varmaan helpottanut arkea. Vai eikö maalla ole tapana? Ennenhän maalla oli kai isovanhemmat samassa taloudessa lasten perään katsomassa.

Pienessä kaupunkiasunnossa on se hyvä puoli, että mitään ulkotöitä ei ole, ja lapset koko ajan näkyvillä. Kuitenkin tässä tilanteessa kaipaan omaa pihaa ja sitä, että lapsen voisi vain päästää pihalle leikkimään.

Ap

Meiltä on matkaa päiväkotiin melkein 40 kilometriä, eli päivittäin ajelua tulisi 160 km kun ne tuo ja vie. Kokeiltiin hetki mutta se oli raskasta, lasten päivät oli hurjan pitkiä. Hoitajaa pidettiin vauva-aikana yhden kesän, ihana vanhempi naapurinrouva tuli meille lapsia katsomaan kiireisimpään aikaan. Helpompi kuitenkin löytää lapsille hoitaja kuin tilalle työntekijäapua.

Kirjoitin kyllä aika masentavaan sävyyn, toki tässä elämässä on paljon hyvääkin. Työt ei sinänsä katso kelloa, hyvässä ja pahassa. Lapset on hurjan omatoimisia ja eivät koskaan valita tekemisen puutetta, nuorin on 7 ja vanhin 12, ihanasti kaikki kolme yhdessä toimii. Isoimmasta alkaa olla jo oikeaa apua töissä. Siinä olen onnistunut vanhempana että lapset on aina tulleet hyvin toimeen keskenään, olen todella ylpeä näistä kaikista.

Miehenkin kanssa liitto on kestänyt 20 vuotta onnellisena vaikka päivät pitkät toisiamme katsellaan. Toki muita työkavereita ei ole mikä on ikävää välillä.

Mutta tsemppiä sinulle ap. Teet ihan oikean ratkaisun nyt. Ja kun lapsi menee isälleen, nuku, lepää ja rauhoitu. Teit parhaasi ja nyt on aika vaihtaa suuntaa, pidät lapsestasi parhaiten huolen pitämällä itsestäsi huolen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän. Koko elämäni on ollut tuollaista siitä lähtien kun lapset syntyi. Asutaan maatilalla ja aina olen hoitanut työni, lapset ja kodin yhtäaikaa. Olen äärimmäisen väsynyt, tätä on kestänyt jo 12 vuotta. Ollaan ihan ydinperhe eikö tukiverkkoa ole, lapset ei koskaan ole muualla hoidossa. Nykyään toki yksittäisiä öitä kavereiden luona.

Tämä etäkoulu vuoden kiireisimpään aikaan on ollut uuvuttavaa. Toki etuna se että lapsilla on tilaa ja puitteita olla ulkona ja toisistaan seuraa. Lapset nytkin navetan taukotuvalla ovat Kouluhommissa, eskarilainen Istuu traktorin kyydissä ja huokailee kavereiden perään.

Kroppa on piipussa, tekeminen ei lopu ikinä. Meille koulupäivät on ainut hetki kun lapset on poissa, pystyy keskittymään töihin, aina pelko mitä ne tekee keskenään tai vahdittava etteivät jää koneiden alle tai keksi mennä karsinoihin. Kesät menee todella vähillä unilla.

Mies kuitenkin tekee samaa kuin minä, sillä erotuksella että että joskus teen lyhyempää päivää että ehdin tekemään kotitöitä ja olemaan lasten kanssa.

Lomilla ei ole oltu koskaan, ei ole rahaa eikä aikaa. Kyllä tämä elämä on yhtä työntekoa.

Otan osaa, kyllä kuulostaa raskaalta maatilan arki! Miksi ette ole vieneet lapsia päivähoitoon, se olisi varmaan helpottanut arkea. Vai eikö maalla ole tapana? Ennenhän maalla oli kai isovanhemmat samassa taloudessa lasten perään katsomassa.

Pienessä kaupunkiasunnossa on se hyvä puoli, että mitään ulkotöitä ei ole, ja lapset koko ajan näkyvillä. Kuitenkin tässä tilanteessa kaipaan omaa pihaa ja sitä, että lapsen voisi vain päästää pihalle leikkimään.

Ap

Meiltä on matkaa päiväkotiin melkein 40 kilometriä, eli päivittäin ajelua tulisi 160 km kun ne tuo ja vie. Kokeiltiin hetki mutta se oli raskasta, lasten päivät oli hurjan pitkiä. Hoitajaa pidettiin vauva-aikana yhden kesän, ihana vanhempi naapurinrouva tuli meille lapsia katsomaan kiireisimpään aikaan. Helpompi kuitenkin löytää lapsille hoitaja kuin tilalle työntekijäapua.

Kirjoitin kyllä aika masentavaan sävyyn, toki tässä elämässä on paljon hyvääkin. Työt ei sinänsä katso kelloa, hyvässä ja pahassa. Lapset on hurjan omatoimisia ja eivät koskaan valita tekemisen puutetta, nuorin on 7 ja vanhin 12, ihanasti kaikki kolme yhdessä toimii. Isoimmasta alkaa olla jo oikeaa apua töissä. Siinä olen onnistunut vanhempana että lapset on aina tulleet hyvin toimeen keskenään, olen todella ylpeä näistä kaikista.

Miehenkin kanssa liitto on kestänyt 20 vuotta onnellisena vaikka päivät pitkät toisiamme katsellaan. Toki muita työkavereita ei ole mikä on ikävää välillä.

Mutta tsemppiä sinulle ap. Teet ihan oikean ratkaisun nyt. Ja kun lapsi menee isälleen, nuku, lepää ja rauhoitu. Teit parhaasi ja nyt on aika vaihtaa suuntaa, pidät lapsestasi parhaiten huolen pitämällä itsestäsi huolen.

Hatunnosto teille molemmille, maalle ja kaupunkiin! Jaksamista! Ja jaksamista meille kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä takia sulla ylipäätään on ollut lapsi kotona? Jos teet töitä, lapsi hoitoon.

Päiväkodit olleet auki koko ajan, teidän valinta pitää lapsi kotona. Laitetaanko mitali tulemaan postissa, vai kiillotatko vielä vähän sitä marttyyrikruunua?

No kyllä joka helkkarin paikassa on hakattu päähän, että päiväkodit on vain yhteiskunnan kannalta kriittisten alojen työntekijöiden lapsille. Eikä päiväkodeissa kovin paljon ole lapsia käynytkään. Eli suurin osa ihmisistä on toiminut niin kuin Ap, turha sitä mennä haukkumaan.

Höpöhöpö. Joka paikassa on nimenomaan sanottu, että jos pystyy pitämään lapsen kotona niin suositellaan, mutta mikäli vanhemman työssäkäynti sen vaatii, lapsen voi viedä hoitoon. Jos perheessä on käytännössä yksi vanhempi, ja hän tekee töitä (ihan sama tapahtuuko työt etänä vai ei), niin lapsi voi mennä hoitoon.

Olen itse päiväkodissa töissä, ja ihan kaikkien alojen työntekijöiden lapsia on ollut hoidossa. Kotiin on jääneet pääasiassa ne, joiden lapset ovat olleet virikehoidossa. Lisäksi tietysti ne, joiden opinnot keskeytyivät koronan vuoksi, ja lomautetut, ovat pitäneet lapset kotona. Jotkut vanhemmat ovat pitäneet lomia pois, tai muuttaneet työvuorojaan niin että toinen vanhempi on aina kotona.

Lapsia on ollut noin 1/4 normaalista.

Vaikea kuvitella, että kotiin olisi jääneet vain virikehoitolaiset (mikä ylipäätään on ikävä nimitys). Olen sos.tt lastensuojelussa eli kriittisellä alalla ja meillä töissä kaikilla on lapset kotona etätöiden ajan.

Ja joo, on superrankkaa.

Hei, mua kiinnostaa kun on ollut sama tilanne. Miten pystyt käsittelemään kaikkea sitä salassa pidettävää materiaalia samalla, kun hoidat lapsia? Mulle tää tilanne on melkolailla täysin mahdoton, miten soittaa asiakkaille ja jutella luottamuksellisesti, kun vieressä on lauma sen ikäisiä omia muksuja, jotka ymmärtävät kaiken mitä puhuu. Onnistuuko sulla myös keskittyminen lakiasioihin ym. tärkeään? Pelkään itse koko ajan tekeväni virheitä, kun joku huutaa pyyhkimään ja toinen kaataa maidot lattioille, eikä tässä työssä kerta kaikkiaan saa tehdä virheitä.

Itse ainakin odotan, että viranomainen käsittelee luottamukselliset tiedot lain mukaan eikä anna näin myöskään lastensa kuulla ja lukea luottamuksellisia ja salassapidettäviä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin odotan, että viranomainen käsittelee luottamukselliset tiedot lain mukaan eikä anna näin myöskään lastensa kuulla ja lukea luottamuksellisia ja salassapidettäviä asioita.

Juu näin onkin, itse olen kieltäytynyt hoitamasta asioita, jos en voi niitä lain edellyttämällä tavalla tehdä. Mukaan lukien vaitiolo- ja salassapitovelvollisuus. Olen vain kohdannut arvostelua ja ymmärtämättömyyttä jopa kollegoilta, että miten niin en pysty tekemään 100 % etätyötä. Ovat lapsettomia, mutta nythän joku kommentoi että onnistuu lastenkin kanssa. Haluan kuulla tarkemmin miten. Mulla on jatkuva syyllisyys ja riittämättömyyden tunne joka suuntaan, ja se musertaa.

T: 60