Lue keskustelun säännöt.
Lopetin piirtämisen, koska olinkin siinä huono
05.05.2020 |
Ei ole oikein pointtia tällä avautumisella.
Itse en siis ollut hyvä koulussa. Tyylitajua ei ole pätkääkään, enkä osaa edes esim. sisustaa. Urheillakaan en osaa, en pysty edes juoksemaan kun keuhkoihin alkaa sattua. Suuntavaisto aivan surullinen, koulusuunnistuksessa oli jo saavutus jos en eksynyt. Sosiaalisestikin olen täysi katastrofi. En siis ole ollut koskaan ollut hyvä missään, vaan kaikessa ollut aina todella surullinen tapaus.
Aina kuitenkin lohdutti yksi asia. Tykkäsin piirtää ja olin siinä mielestäni hyvä. Omasta mielestäni tein kivannäköisiä töitä. Käytin niihin aikaa, piirsin vähintään viikottain jos en joka päivä, käytin tunnelatauksia piirtämiseen.
Ja kuten sanottu, omasta mielestäni olin hyvä siinä ja sanoin sitä ääneenkin. Mutta edes lähipiiristä ei oikein koskaan kehuja tullut. Oli outoa, kun samaan aikaan tuli luettua muiden piirtäjien valitteluja, kun aina pyydetään piirtämään sitä ja tätä.
Minua ei koskaan pyydetty. Olisin ollut innoissani, jos joku olisi pyytänyt.
Yhden teokseni annoin lahjaksi. Lahjan saajan ilme teki sydämeen epämukavan olon. Juuri se ilme, että näyttäisi kuin toinen pohtisi onko kyseessä vitsi vai ei.
Julkaisin kuvia somessa. Tykkäyksiä tuli pari, nekin läheisiltä. Kokeilin lisätä hakusanoja ja siten lisätä näkyvyyttä, ajattelin että ehkä vaan ihmiset eivät ole löytäneet näitä. Ei auttanut. Samaan aikaan aloin seurailla, miten muilla samoja hakusanoja käyttävillä meni. Kuvat keräsivät paljon tykkäyksiä ja kehuja. Omissa kuvissa taas saattoi kuulla heinäsirkkojen sirinän. Lopulta alkoi melkein hävettää, kun kuvassa oli miljoona hastagia ja kaksi tykkäystä, nekin tyyliä omilta vanhemmilta.
Sitten tein lopulta rohkean vedon ja julkaisin yhden piirustuksen keskustelupalstalla ja pyysin mielipiteitä. Kun näin kommentteja tulleen paljon, niin avasin keskustelun innoissani ja aloin lukea. Into vaihtui siihen, että tuntui kuin sydän tippuisi pois. Kilteimmätkin kertoivat, miten kuvassani kaikki oli pielessä. Ei-niin kiltit taas totesivat tyylillä, että kuva on ihan hieno jos tekijä on n. 10 vuotias. Olin sanaton ja järkyttynyt, kokeilin julkaista toisen piirroksen, jos eka vaan sattui olemaan huono. No tämä toinen sai vielä pahemmat arvostelut.
Kerran löysin kivan kuuloisen ketjun, jossa ihmiset julkaisivat tekemiään kuvia tai muita luovia teoksia. Tuntui hyvänmielen ketjulta, kun kaikkia kehuttiin ja kannustettiin. Rohkaistuin julkaisemaan omanikin. Ja jälleen aivan jäätävät palautteet.
Ei varmaan monen mielestä kuulosta pahalta. Mutta itselleni se oli, olin aina luullut olevani hyvä piirtäjä. Vaikka kaikessa muussa olen huono, niin jaksoi pysyä positiivisena, koska ajattelin olevani keskivertoa parempi piirtäjä. En tosiaan kyllä näin jälkeenpäin osaa selittää, minkä takia näin olen kuullut. Defenssi, ehkä.
Jonkin aikaa yritin vielä piirtää, mutten saanut siitä enää sitä samaa iloa ja onnistumisen tunnetta. Kuvat eivät enää näyttäneet hienoilta edes omissa silmissäni. Aloin heittää roskiin kuvia, joista ennen olin ollut niin ylpeä.
Lopulta koko piirtäminen sitten vaan loppui. Kun nyt vuosienkin jälkeen katson piirustustarvikkeita, niin inspiraation ja ilon sijasta niekeskelen itkua. Kuvitellessani olevani hyvä piirtäjä, ostin kalliit tarvikkeet. Jo puuvärini ovat todella hinnakkaat ja laadukkaat. Ja ne keräävät jo toista vuotta pölyä laatikossa. Ehkä laitan ne syksyllä myyntiin.
En enää tee vapaa - ajalla muuta, kun selailen nettiä ja käyn joskus kävelyllä. Olo on täysin tyhjä. Ja epäonnistumisen tunne on mukana kaikkialla. Hetken koin tänään iloa, kun näin että pitkään hoitaman ruukkuruusu oli alkanut kasvattaa nuppua. Mutta ilo haihtui heti, kun tajusin miten surullinen juttu taas oli. Että minulle on saavutus, kun kukkia tuottava kasvin kasvattaa kukan. Aika matalilla mennään.
Kommentit (186)
Mene vaikka työväenopistoon jollekin piirustuskurssille. Ammattitaitoiset opettajat korostavat oppilaitten vahvuuksia ja antavat rakentavaa palautetta, jonka avulla opit lisää. Yleensä ryhmissä on mukavaa porukkaa ja kannustava sekä hyväksyvä meininki. Unohda kaikki nettijutut, joissa kateelliset ja pahantahtoiset temmeltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taas lopetin piirtämisen, koska olin luonnottoman hyvä, mutta vain kopioimaan. Olisin halunnut piirtää hahmodesignejä ja animea, mutta pystyin siinäkin vain kopioimaan kuvia, joita näin netissä. En oppinut vuosienkaan aikana esimerkiksi anatomiaa yhtään, vaan tarvitsin aina tarkat mallit kaikille asennoille ja vaatteille ja kasvoille. Kukaan ei koskaan kehunut mitään, mitä piirsin omasta päästäni, koska ne näyttivät samalta kuin ala-astelaisen piirrokset.
Sen sijaan esimerkiksi fotorealismissa olin todella hyvä jo yläasteella. Kokeilin kerran seiskaluokalla kopioida netistä jonkun satunnaisen koirapiirroksen, vaikka en oikinä ollut piirtänyt lyijykynätöitä. Näytin sen kuvisopelle, hän halusi viedä sen opettajainhuoneeseen. Sen seurauksena yksi opettaja pyysi piirtämään hänenkin koiransa, ja kohta opettajat kirjaimellisesti jonottivat töitäni, kaikki halusivat ostaa minulta tilaustyön omasta koirastaan ja viimeisen sain valmiiksi juuri ysiluokan päättäreihin. Lukioon mennessä olin jo todella hyvä, ja lopetin tilaustyöt, koska en vain enää jaksanut pysyä tahdissa niiden kanssa. Kun piirsin hyppytunnilla aulassa jotain näyttelijöiden muotokuvia (katsoin kännnykästä mallia), keräsin aina ison joukon ihan tuntemattomiakin ihmisiä ympärille. Kieltämättä ihailu tuntui hyvältä, mutta en halunnut piirtää niitä ainaisia muotokuvia. Kaikki se vain oli lähtenyt siitä yhdestä saksanpaimenkoirasta, jonka opettajani oli vienyt opettajainhuoneeseen näytille, ja olin urautunut muotokuviin. Samaan aikaan harjoittelin kotona jo neljättä vuotta piirtämään omia hahmojani ja mangaa, mutta mitään niistä ei kehdannut esitellä. Olin ostanut kalliita välineitäkin, käytin varmaan 1000 euroa markertusseihin ja papereihin ja fine linereihin ja piirto-oppaisiin, kun lyijykynätyöni tein kympin kynäsetillä. Kun olin yliopistossa, luovutin lopulta. Myin sekä tussit, lyijykynät että paperit, enkä ole enää piirtänyt mitään. Kaikki myymättä jääneet työni ovat vanhempien kellarissa varastoituna, minulla ei ole kuin kuvia joistakin. Nykyinen puolisoni onneksi ymmärtää, että en halua piirtää esim. hänelle muotokuvaa meistä. Suhteen alkuaikoina kysyi tosin aika usein.
Erikoista on, että myös äidilläni oli tällainen kymmenen vuoden luomisen kukintakausi, joka päättyi eikä koskaan alkanut uudelleen. Hänkin oli todella hyvä mallista maalaamisessa, ja hänen töitään on kaikkien sukulaisten seinillä, minunkin kotonani on pari. Hän aloitti siinä 20-vuotiaana ja lopetti 30-vuotiaana. Olen joskus kysynyt, miksi hän vain lopetti, mutta en ole saanut selkeää vastausta. Hän sanoi, että sen aiheutti kiire, mutta koskaan hän ei ole esim. käynyt töissä, eikä meitä lapsiakaan ollut kuin kaksi. Olenkin miettinyt, kyllästyikö hänkin vain.
Olen käynyt lukuisissa taidenäyttelyissä, ja rehellisesti sanottuna suuri osa gallerioihin pääsevästä nykytaiteesta on tasoltaan sellaista, että niiden maalailu tai piirtely ei todellisuudessa edellytä suurtakaan lahjakkuutta.
Suosittelisin siis aloittajaakin kiertämään galleroita (silloin kun se on taas oikeasti turvallista koronaviruksen suhteen), ja katsomaan teoksia sillä silmällä, että osaisinko itse piirtää vastaavan. Itse teen tätä, ja varsin monet teoksista ovat sellaisia, jotka olisin itsekin osannut tehdä, vaikka pidänkin itseäni piirustustaidottomana.
En siis usko, että olet huono piirtämään, vaikka verrattaisiin galleroissa näytteillä olevaan nykytaiteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Olen käynyt lukuisissa taidenäyttelyissä, ja rehellisesti sanottuna suuri osa gallerioihin pääsevästä nykytaiteesta on tasoltaan sellaista, että niiden maalailu tai piirtely ei todellisuudessa edellytä suurtakaan lahjakkuutta.
Suosittelisin siis aloittajaakin kiertämään galleroita (silloin kun se on taas oikeasti turvallista koronaviruksen suhteen), ja katsomaan teoksia sillä silmällä, että osaisinko itse piirtää vastaavan. Itse teen tätä, ja varsin monet teoksista ovat sellaisia, jotka olisin itsekin osannut tehdä, vaikka pidänkin itseäni piirustustaidottomana.
En siis usko, että olet huono piirtämään, vaikka verrattaisiin galleroissa näytteillä olevaan nykytaiteeseen.
Itsekin joskus mietin noin näyttelyissä, mutta sitten pakko kysyä itseltä kysymys: jos kerran osaisin miksen sitten minä ole tehnyt mitään enkä ole täällä näyttelyssä. Eli on ihmisiä jotka myös TEKEE. Se on jo arvostettava. Ei kaikki tee koskaan tuollaisia, ala luomaan taidetta. Eikä kaikilla ole ja tule niitä visioita mitä joillain millä pääsee näyttelyyn, hakeutuu kouluun, luo kontaktit
Vierailija kirjoitti:
Itse taas lopetin piirtämisen, koska olin luonnottoman hyvä, mutta vain kopioimaan. Olisin halunnut piirtää hahmodesignejä ja animea, mutta pystyin siinäkin vain kopioimaan kuvia, joita näin netissä. En oppinut vuosienkaan aikana esimerkiksi anatomiaa yhtään, vaan tarvitsin aina tarkat mallit kaikille asennoille ja vaatteille ja kasvoille. Kukaan ei koskaan kehunut mitään, mitä piirsin omasta päästäni, koska ne näyttivät samalta kuin ala-astelaisen piirrokset.
Sen sijaan esimerkiksi fotorealismissa olin todella hyvä jo yläasteella. Kokeilin kerran seiskaluokalla kopioida netistä jonkun satunnaisen koirapiirroksen, vaikka en oikinä ollut piirtänyt lyijykynätöitä. Näytin sen kuvisopelle, hän halusi viedä sen opettajainhuoneeseen. Sen seurauksena yksi opettaja pyysi piirtämään hänenkin koiransa, ja kohta opettajat kirjaimellisesti jonottivat töitäni, kaikki halusivat ostaa minulta tilaustyön omasta koirastaan ja viimeisen sain valmiiksi juuri ysiluokan päättäreihin. Lukioon mennessä olin jo todella hyvä, ja lopetin tilaustyöt, koska en vain enää jaksanut pysyä tahdissa niiden kanssa. Kun piirsin hyppytunnilla aulassa jotain näyttelijöiden muotokuvia (katsoin kännnykästä mallia), keräsin aina ison joukon ihan tuntemattomiakin ihmisiä ympärille. Kieltämättä ihailu tuntui hyvältä, mutta en halunnut piirtää niitä ainaisia muotokuvia. Kaikki se vain oli lähtenyt siitä yhdestä saksanpaimenkoirasta, jonka opettajani oli vienyt opettajainhuoneeseen näytille, ja olin urautunut muotokuviin. Samaan aikaan harjoittelin kotona jo neljättä vuotta piirtämään omia hahmojani ja mangaa, mutta mitään niistä ei kehdannut esitellä. Olin ostanut kalliita välineitäkin, käytin varmaan 1000 euroa markertusseihin ja papereihin ja fine linereihin ja piirto-oppaisiin, kun lyijykynätyöni tein kympin kynäsetillä. Kun olin yliopistossa, luovutin lopulta. Myin sekä tussit, lyijykynät että paperit, enkä ole enää piirtänyt mitään. Kaikki myymättä jääneet työni ovat vanhempien kellarissa varastoituna, minulla ei ole kuin kuvia joistakin. Nykyinen puolisoni onneksi ymmärtää, että en halua piirtää esim. hänelle muotokuvaa meistä. Suhteen alkuaikoina kysyi tosin aika usein.
Erikoista on, että myös äidilläni oli tällainen kymmenen vuoden luomisen kukintakausi, joka päättyi eikä koskaan alkanut uudelleen. Hänkin oli todella hyvä mallista maalaamisessa, ja hänen töitään on kaikkien sukulaisten seinillä, minunkin kotonani on pari. Hän aloitti siinä 20-vuotiaana ja lopetti 30-vuotiaana. Olen joskus kysynyt, miksi hän vain lopetti, mutta en ole saanut selkeää vastausta. Hän sanoi, että sen aiheutti kiire, mutta koskaan hän ei ole esim. käynyt töissä, eikä meitä lapsiakaan ollut kuin kaksi. Olenkin miettinyt, kyllästyikö hänkin vain.
Tästäkin tuli mieleen että ujon kiusatun tekemää hyvää koirakuvaa ei olisi välttämättä ihastellut kukaan, tai kukaan alkanut tehdä tilauksia. Näillä sosiaalisilla kuvioilla on väliä valitettavasti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti vielä palata tähän :D
Samaa mieltä ettei mitään kannata lopettaa ainakaan siksi, ettei koe omasta tai muiden mielestä olevansa hyvä.
Monille näyttää kuitenkin olevan vaikeaa ymmärtää normaali älyisiä ihmisiä, jotka yksinkertaisesti ovat lähes kaikessa keskimääräistä huonompia. Tämä tarkoittaa sitä, että "keskinkertainen" voi kehittyä vähintään ihan hyväksi jossakin. Mutta kun kaikki motoriikasta alkaen on keskivertoa huonomalla tasolla, niin jo keskiverron automaattisen lähtötilanteen saavuttaminen on työn ja tuskan takana, jos edes siihen ikinä yltää.
Kyseenalaistan muutenkin vahvasti "lahjojen" vähättelyn ja harjoittelun painottamisen. Silti jos jotain haluaa edes auttavasti osata on tietenkin hyvä harjoitella lahjoista riippumatta.
Ehkä muitakin huonoja voi lohduttaa ainakin hieman, että yleinen huonous saattaa viitata myös johonkin erittäin vahvaan lahjakkuuteen ns. Epätasainen kykyprofiili. Se lahjakkuus pitää vain löytää.
Vielä epäreiluudesta sen verran, että kokemukseni mukaan persoona/olemus vaikuttaa yllättävän paljon ympäristön kritiikkiin, myös niin päin, että osa tuntuu saavan pelkkää kiitosta ja ylistystä, vaikka taidot eivät objektiivisesti arvioiden vaikuttaisi kovin kummoisilta. Itseluottamus tai sen puute saattaa osaltaan vaikuttaa kritiikkin muiden- ehkä tiedostamattomienkin ominaisuuksien kanssa.
Joidenkin olemuksessa saattaa olla jotain, mikä tavallaan estää muita arvioimaan henkilöä objektiivisesti.
Esimerkiksi kun olin tutustumassa kehitysvammaisten päivätoimintakeskukseen, eräs innostui lukemaan omia runojaan. Mielestäni runot olivat hyviä, eivät "vain" vammasen vaan kenen tahansa kirjoittamiksi ja kehuin niitä vilpittömästi. Ohjaaja toppuutteli kehun heti alkuunsa ja ripitti minua etteivät vammaiset ole ihan tyhmiä ja siksi ilmeisesti mielestään aiheeton/liioitteleva kehuni oli ilkeilyä ja rinnastettavissa suorastaan väkivaltaan, sekä kyseisen henkilön vakavaan aliarvioimiseen.
Ohjaajalla saattoi olla erinäkemys "hyvästä" runoudesta, mutta itse koin ohjaajan ennakkoluulojen ohjaavan näkemystä runoista, jos edes oli vaivautunut niitä oikeasti kuuntelemaan.
Vähän ontuva esimerkki, mutta olen itse kokenut samankaltaista aliarviointia koko elämäni. Yleisesti kun on muita huonompi kaikessa, niin monille on vaikea ajatella, että voisin olla edes keskinkertainen, saati hyvä jossakin, vaikka toisaalta jaksetaan ihmetellä sitäkin miten kukaan kuitenkaan voi olla niiiiin huono asiassa x.
Olen itse sinut "huonouteni" kanssa ja lisäksi kaiken huomioon ottaen minulla on yllättävänkin hyvä itsetunto, vaikka usein tuntemattomatkin päättelevät nopeasti jo naamasta, ettei minusta ole juuri mihinkään.
Tämän huomasi myös yliopistossa ryhmätöissä, kun mikään mikä tuli minulta ei kelvannut esseisiin yms. Yllättäen kuitenkin juuri yliopistolta löysin vahvuuteni ja pärjäsin erinomaisesti niiltä osin kun sain itseni kursseille raahattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas lopetin piirtämisen, koska olin luonnottoman hyvä, mutta vain kopioimaan. Olisin halunnut piirtää hahmodesignejä ja animea, mutta pystyin siinäkin vain kopioimaan kuvia, joita näin netissä. En oppinut vuosienkaan aikana esimerkiksi anatomiaa yhtään, vaan tarvitsin aina tarkat mallit kaikille asennoille ja vaatteille ja kasvoille. Kukaan ei koskaan kehunut mitään, mitä piirsin omasta päästäni, koska ne näyttivät samalta kuin ala-astelaisen piirrokset.
Sen sijaan esimerkiksi fotorealismissa olin todella hyvä jo yläasteella. Kokeilin kerran seiskaluokalla kopioida netistä jonkun satunnaisen koirapiirroksen, vaikka en oikinä ollut piirtänyt lyijykynätöitä. Näytin sen kuvisopelle, hän halusi viedä sen opettajainhuoneeseen. Sen seurauksena yksi opettaja pyysi piirtämään hänenkin koiransa, ja kohta opettajat kirjaimellisesti jonottivat töitäni, kaikki halusivat ostaa minulta tilaustyön omasta koirastaan ja viimeisen sain valmiiksi juuri ysiluokan päättäreihin. Lukioon mennessä olin jo todella hyvä, ja lopetin tilaustyöt, koska en vain enää jaksanut pysyä tahdissa niiden kanssa. Kun piirsin hyppytunnilla aulassa jotain näyttelijöiden muotokuvia (katsoin kännnykästä mallia), keräsin aina ison joukon ihan tuntemattomiakin ihmisiä ympärille. Kieltämättä ihailu tuntui hyvältä, mutta en halunnut piirtää niitä ainaisia muotokuvia. Kaikki se vain oli lähtenyt siitä yhdestä saksanpaimenkoirasta, jonka opettajani oli vienyt opettajainhuoneeseen näytille, ja olin urautunut muotokuviin. Samaan aikaan harjoittelin kotona jo neljättä vuotta piirtämään omia hahmojani ja mangaa, mutta mitään niistä ei kehdannut esitellä. Olin ostanut kalliita välineitäkin, käytin varmaan 1000 euroa markertusseihin ja papereihin ja fine linereihin ja piirto-oppaisiin, kun lyijykynätyöni tein kympin kynäsetillä. Kun olin yliopistossa, luovutin lopulta. Myin sekä tussit, lyijykynät että paperit, enkä ole enää piirtänyt mitään. Kaikki myymättä jääneet työni ovat vanhempien kellarissa varastoituna, minulla ei ole kuin kuvia joistakin. Nykyinen puolisoni onneksi ymmärtää, että en halua piirtää esim. hänelle muotokuvaa meistä. Suhteen alkuaikoina kysyi tosin aika usein.
Erikoista on, että myös äidilläni oli tällainen kymmenen vuoden luomisen kukintakausi, joka päättyi eikä koskaan alkanut uudelleen. Hänkin oli todella hyvä mallista maalaamisessa, ja hänen töitään on kaikkien sukulaisten seinillä, minunkin kotonani on pari. Hän aloitti siinä 20-vuotiaana ja lopetti 30-vuotiaana. Olen joskus kysynyt, miksi hän vain lopetti, mutta en ole saanut selkeää vastausta. Hän sanoi, että sen aiheutti kiire, mutta koskaan hän ei ole esim. käynyt töissä, eikä meitä lapsiakaan ollut kuin kaksi. Olenkin miettinyt, kyllästyikö hänkin vain.
Tästäkin tuli mieleen että ujon kiusatun tekemää hyvää koirakuvaa ei olisi välttämättä ihastellut kukaan, tai kukaan alkanut tehdä tilauksia. Näillä sosiaalisilla kuvioilla on väliä valitettavasti
Itse asiassa, olin yläasteella kiusattu. Ja en kovin sosiaalinen, yläasteella minulla oli 4 kaveria ja lukiossa suunnilleen saman verran. Ei kannata olettaa asioita, kun näkee vain osan totuutta. Kuvisope piti minusta, ja se riitti. Lukioon taas tuli monesta paikkaa ihmisiä, joten siellä ei ollut mitään väliä, jos oli yhden jengin mielestä nolo tyyppi, vaikka juuri ketään ei tuntenutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harrastan piirtämistä ja maalaamista, enkä ole siinä mitenkään erityisen hyvä. Muistan, kun olin Helsingin taiteilijaseuran viikon mittaisella akvarellikurssilla, eikä koko kurssin aikana kumpikaan opettajista kommentoinut mun töitä mitenkään. Aina päivän päätteeksi oli töiden kritiikki, ja mun työt vaan ohitettiin kylmästi! Silloin kyllä harmitti ihan kyyneleisiin asti.
Olen jatkanut harrastusta, en näytä töitäni muille enkä tosiaan aio tuhlata enää satasia johonkin tyhjänpäiväiseen kurssiin.
Tsemppiä ap, jatka ihmeessä piirtämistä äläkä luovuta!
Olipa ala-arvoista opetusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastan piirtämistä ja maalaamista, enkä ole siinä mitenkään erityisen hyvä. Muistan, kun olin Helsingin taiteilijaseuran viikon mittaisella akvarellikurssilla, eikä koko kurssin aikana kumpikaan opettajista kommentoinut mun töitä mitenkään. Aina päivän päätteeksi oli töiden kritiikki, ja mun työt vaan ohitettiin kylmästi! Silloin kyllä harmitti ihan kyyneleisiin asti.
Olen jatkanut harrastusta, en näytä töitäni muille enkä tosiaan aio tuhlata enää satasia johonkin tyhjänpäiväiseen kurssiin.
Tsemppiä ap, jatka ihmeessä piirtämistä äläkä luovuta!Olipa ala-arvoista opetusta.
No niin oli! Opettajina oli kaksi ammattitaiteilijaa, jotka ei ilmeisesti ymmärtäneet opettamisesta mitään. Olin tuolloin parikymppinen, arka, enkä osannut pitää puoliani saati vaatia mitään. Kurssista jäi kyllä ikuinen ”muisto”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä piirtämistaito ole kovin kummoista sorttia opetettiin minulle jo pentuna. Kukaan ei sillä itseään elätä jne. Valitettavasti se oli ainoa keino, jollloin ihmiset tulivat puhumaan minulle lapsena vähänkään positiiviseen sävyyn. Nyt olen työtön 25-vuotias sairaseläkkeellä. No onhan tässä aikaa piirrellä, mutta ei se elämää korjaa. Arvostakaa muita taitojanne ja jättäkää ilkeät kommentit arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Harrastan piirtämistä ja maalaamista, enkä ole siinä mitenkään erityisen hyvä. Muistan, kun olin Helsingin taiteilijaseuran viikon mittaisella akvarellikurssilla, eikä koko kurssin aikana kumpikaan opettajista kommentoinut mun töitä mitenkään. Aina päivän päätteeksi oli töiden kritiikki, ja mun työt vaan ohitettiin kylmästi! Silloin kyllä harmitti ihan kyyneleisiin asti.
Olen jatkanut harrastusta, en näytä töitäni muille enkä tosiaan aio tuhlata enää satasia johonkin tyhjänpäiväiseen kurssiin.
Tsemppiä ap, jatka ihmeessä piirtämistä äläkä luovuta!
Tuossa kurssiasiassa kärsit kyllä vääryyttä ja olisit ansainnut saada rahasi takaisin! Minäkin olen muutamalla taidekurssilla kokenut, ettei ohjaaja arvosta eikä pidä minun tyylistäni (ei ole moitittu tekniikasta, mutta on korostettu, että tälläKIN tyylillä voi tehdä), mutta tuollaista ei ole koskaan ollut, että olisi ohitettu palautteenannossa. Jos olisi ohitettu nyt vanhempana, minulla olisi varmaan ollut riittävästi itseluottamusta, että olisin huomauttanut, etten ole saanut palautetta. Sitä vartenhan niillä kursseilla käydään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä millaisia piirustuksia olet tehnyt, mutta kuvataiteessahan on ihan mielettömästi eri mahdollisuuksia ja tyylejä. Esittävät kuvat on varmasti se haasteellisin, jos oikeasti pyrkii johonkin ”valokuvamaiseen” tai realistiseen lopputulokseen. Jos olet tavoitellut jotain sellaista, niin voisitkin yrittää jotain ihan muuta, koittaa löytää oman tyylisi uudelleen, ehkä se onkin jotain abstraktimpaa? Tai sitten voit harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Katsoa mallia ja videoita, yrittää eri tekniikoita. Mutta älä luovu jostain, mikä tuottaa noin paljon iloa, ja on iso osa sinua.
Täällä on ekan sivun perusteella jo hyvin tsempattu piirustusharrastuksen jatkamisessa. En lukenut muita sivuja, joten ehkä joku on jo kertonut tämän, mutta mielestäni olet ap myös hyvä kirjoittamaan. Se ei ole mikään itsestäänselvyys nykyään, kun puolet tämänkin palstan aloituksia on sellaisia, mistä ei saa mitään selvää. Sinun tekstiä oli miellyttävä lukea ja ilmaisut itseäsi tosi selkeästi ja fiksusti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, kysyit jossain viestissä minkätasoisia piirustuksia meillä on mielessä kun kuvailet piiristuksiesi tasoa. Kuvauksesta, epävarmuudesta mutta jonkintasoisesta harjoittelusta tulee itselle ainakin mieleen jotkut tämäntasoiset piirustukset:
https://www.thesun.co.uk/wp-content/uploads/2016/04/2803135.main_image…
Liippaako läheltä? Uskallatko laittaa jo näytille omasi?
Mikä tuon piirustuksen suhde tuohon valokuvaan on? Näyttää samalta äijältä, mutta ei näytä siltä että tuo valokuva olisi ollut piirustuksen mallina.
Vierailija kirjoitti:
Minä suorastaan rakastin piirtämistä ja maalaamista. Sitten tapasin mieheni ja menin ekaa kertaa hänen kotiinsa. Katselin hänen yhtä mustavalkoista kuvaa. Kysyin mistä olet tällaisen valokuvan saanut. (Clint Eastwoodin naama). Hän sanoi, ei kun katso tarkemmin piirsin sen lyijykynällä. Olin mitvit. Tuijotin kuvaa ja tajusin, että se on tosiaan piirretty. Kun näytti sitten muita töitään, niin mietin että minä todella luulin olevani hyvä. Eikä oikein nappaa enää, vaikka mieheni kannustaa tehdä omaa jälkeä. Jotenkin en saa enää irti mitään siitä touhusta.
Mä kuulemma masennan mun miestä biisejä tekemällä. Mie ei mitään muuta niin paljon haluaisi kuin osata säveltää, sovittaa ja sanoittaa biisejä. Harmi vain että hän osaa tyyliin c,f,g, pihalla kasvaa kukka, kukalla on jalassa sukka- tasoista musisointia. Silti hän keksii siinä kun soitellaan niin tosi hyviä pätkiä sanoja mun tekemän(lähinnä yleensä improaman) sanoituksen sekaan, ja pystyy soittamaan sellaisa juttuja kitaralla joita itse en kykene ollenkaan. Olen siis musiikillisesti lahjakas, rytmitajun, sävelkorvan, ja luovuuden osalta, mieheni taas terssejen, lerssejen, otteiden ja muun teoreettisen.
Mielestäni olemme huippupari, koska molemmat tukevat toisia, mutta eihän se miestäni auta, kun hän nimen omaan haluaisi tehdä niitä biisejä itse.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä, kun monen mielestä pitäisi olla harrastuksessa tosi hyvä, jos haluaa sitä harrastaa. Esim. eräs kaverini ihmetteli minulle, että ei ymmärrä miksi eräs kaverimme aloitti opettelemaan uutta kieltä perustellen, että "kun eihän se ole hyvä kielissä". Miten voi kehittyä uusissa asioissa, jos välttelee asioita joita ei osaa ja tekee vaan niitä asioita, joissa on luontaisesti lahjakas?
Ja ihmetyttää, kun jotkut vanhemmat miettii, että "voiko 12-vuotias enää aloittaa jotain harrastusta, vai onko liian vanha". Jos aivan huipulle tähtää niin joo on varmaan myöhäistä, mutta suurimmasta osasta ei tule huippu-urheilijaa tai - muusikkoa vaikka kuinka harrastaisi. Typerää jättää asioita sen takia tekemättä, jos ei ole mahdollisuuksia tulla aivan huipuksi.
Jep. Mä aloin neulomaan sukkia 22-vuotiaana. En edelleenkään neulo kuin normisukkia, mitä nyt joskus hulluttelen opettelemalla jonkun todella yksinkertaisen uuden varsimallin, mutta niin vaan olen siitä asti meidän perheen sukat neulonut. En todellakaan osaa hiihtää kuin hitaasti, mutta olen aloittanut hiihtämään tuossa 25-vuotiaana. Kukaan muu tuntemani 40v tyyppi ei hiihdä. Sitten ne kysyvät minulta kilometriaikoja. No en todiaan sellaisia laske, vaikka harrastankin vapaa-ajalla hiihtoa. Olen sysisurkea sudokuissa, mutta kun vihdoin kolmekymppisenä tajusin miten niitä tehdään, niin olen siitä asti niitä tehnyt. Unohdan joka kerta sen helpon tavan tehdä, ja olen aina uudelleen iloisen yllättynyt kun se ntaas jossain vaiheessa huomaan :D
Noin muutenkin, olen jo kymmeniä vuosia sitten luopunut ajatuksesta ett äkukaan muu arvostaisi minun elämässäni oikeastaan mitään. Nautin itse kätteni jäljistä, se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä, kun monen mielestä pitäisi olla harrastuksessa tosi hyvä, jos haluaa sitä harrastaa. Esim. eräs kaverini ihmetteli minulle, että ei ymmärrä miksi eräs kaverimme aloitti opettelemaan uutta kieltä perustellen, että "kun eihän se ole hyvä kielissä". Miten voi kehittyä uusissa asioissa, jos välttelee asioita joita ei osaa ja tekee vaan niitä asioita, joissa on luontaisesti lahjakas?
Ja ihmetyttää, kun jotkut vanhemmat miettii, että "voiko 12-vuotias enää aloittaa jotain harrastusta, vai onko liian vanha". Jos aivan huipulle tähtää niin joo on varmaan myöhäistä, mutta suurimmasta osasta ei tule huippu-urheilijaa tai - muusikkoa vaikka kuinka harrastaisi. Typerää jättää asioita sen takia tekemättä, jos ei ole mahdollisuuksia tulla aivan huipuksi.
Itse taas uskon, että jokainen tarvitsee edes yhden asian jossa on hyvä. Ei minuakaan tämä näin haittaisi, jos olisin sitten hyvä jossain muussa. Mutta en ole. Olen niin huono kaikessa, että jopa autokoulussa ajo-opettajalta loppui usko oppimiseeni.
Sun kannattaisi varmaan käydä kehitysvammaistestauksessa. Osa hehvoista todellakin pääsee pitkällekin aikuisuuteen ilman diagnoosia. Monesti lievä kehitysvamma näkyy ulos vain heikkona tasona asiasa kuin asiassa.
Kuulostaa siltä, että sinulla on ollut vanhemmat ja opettajatkin, jotka eivät ole osanneet kannustaa sinua missään asiassa, ja olet aina saanut kuulla olevasi huono. Itsetuntosi on nyt sen mukainen.
Oikeasti jokainen on huono jossain asiassa ja hyvä toisessa. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi hyvä yhtään missään.
Kuten joku sanoikin, olet hyvä kirjoittaja. Jaksoin lukea koko pitkän kirjoituksen loppuun, ja sitä ei todellakaan voi sanoa suurimmasta osasta aloituksia täällä. Tekstissäsi oli tunnetta ja kertojan taitoa. Ehkä sinun kannattaisikin harjoitella kirjoittamista?
Piirtäminen on suurelta osin kovaa työtä ja taidon hankkimista. Oletko käynyt missään kursseilla, tai opetellut netin kautta? Vai piirsitkö vain suoraan kun siltä tuntui ja odotit olevasi luonnonlahjakkuus? Sellaisia lahjakkuuksia on hyvin vähän, suurin osa joutuu näkemään paljon vaivaa taitonsa eteen. Harva on seppä syntyessään. Kokematon piirtäjä helposti piirtää kliseisiä aiheita - hedelmäkulho jne - joista on vaikea saada mitään persoonallista aikaiseksi.
Sinulla on mahdollisuus jatkaa, vaikka kukaan ei pitäisi töistäsi. Jos saat itse iloa, niin jatka ihmeessä. Harjoittele, hanki netistä tietoa, kokeile erilaisia juttuja. Aloita vaikka siitä, että teet tahallaan huonoa työtä ja opettelet nauramaan itsellesi. Minua se on kirjoittajana auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä niissä piirustuksissasi sitten on vikana? Jos et osaa piirtää mallista ollenkaan, niin kannattaa nyt kirjastojen avautuessa lainata Betty Edwardsin kirja Luovan piirtämisen opas. Kirja on tunnettu siitä, että sen avulla oppii helposti ja nopeasti piirtämään. Eri asia tietysti on, että ovatko piirustukset jotenkin taiteellisia, mutta sitä suurin osa ihmisistä ei osaa edes arvostella.
Ne palautteet, mitä sain, oli mm. suttuisuus, jälki todella haparoivaa, liian vahvat ja sarjakuvamaisen ääriviivat, mittasuhteet päin persettä, yleisesti ottaen kaikki vialla. Eli niistä ei löytynyt mitään positiivista.
Se riippuu siitä, mihin pyritään. Jos oikeat mittasuhteet ovat piirustuksen oleellinen pointti, niin on tietysti ikävää jos mittasuhteet ovat väärin. Se ei päde kaikissa tapauksissa.
ikävä kyllä, oikeat mittasuhteet on todella tärkeä pointti. ihmissilmä havainnoi vaistomaisesti ja alitajuisesti virheitä varsinkin ihmisen mittasuhteissa. Esim. harjaantumaton henkilö piirtää ihmiselle vaistomaisesti liian lyhyet käsivarret ja liian pienet kädet. kaula piirretään usein liian pitkänä ja se alkaa hartioiden suhteen väärästä paikasta, kuin se "leijuisi" hartioiden päällä.
Näitä juttuja tuskin kukaan pystyy itse tajuamaan. Ne on kyllä helppo oppia kenen vaan jos saa opetusta niihin. Sitten vasta kun mittasuhteiden hallinta on kunnossa, voi lähteä hallitusti, tehokeinona, rikkomaan muotoa.
Myös ääriviivoilla on suuri merkitys: missä kohdassa se on paksu ja terävä ja missä hento tai samea yms. piirtäminen on viestimistä.
AP:n tarvitsisi nyt vain löytää hyvä opettaja. Esim. juurikin kansalaisopiston piirtämisen kurssi.
Ap voi olla kuinka lahjakas tahansa, mutta hän ei pysty kilpailemaan piirtämisen perusteita opiskelleiden kanssa. perusteiden hallinta vie piirtämisen kokonaan uudelle levelille.
jos ap nyt menee piirtämisen kurssille ja katsoo vuoden päästä vanhoja töitään, niin hän ymmärtää mistä puhun.
Kuten jo sanoin, oikeat mittasuhteet voivat olla jossain tapauksessa tärkeä pointti, mutta voivat olla olemattakin. Jos ei ole edes tarkoitus piirtää oikeita mittasuhteita, silloin ei haittaa että ne ovat väärin.
Harrastan piirtämistä ja maalaamista, enkä ole siinä mitenkään erityisen hyvä. Muistan, kun olin Helsingin taiteilijaseuran viikon mittaisella akvarellikurssilla, eikä koko kurssin aikana kumpikaan opettajista kommentoinut mun töitä mitenkään. Aina päivän päätteeksi oli töiden kritiikki, ja mun työt vaan ohitettiin kylmästi! Silloin kyllä harmitti ihan kyyneleisiin asti.
Olen jatkanut harrastusta, en näytä töitäni muille enkä tosiaan aio tuhlata enää satasia johonkin tyhjänpäiväiseen kurssiin.
Tsemppiä ap, jatka ihmeessä piirtämistä äläkä luovuta!