Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lopetin piirtämisen, koska olinkin siinä huono
05.05.2020 |
Ei ole oikein pointtia tällä avautumisella.
Itse en siis ollut hyvä koulussa. Tyylitajua ei ole pätkääkään, enkä osaa edes esim. sisustaa. Urheillakaan en osaa, en pysty edes juoksemaan kun keuhkoihin alkaa sattua. Suuntavaisto aivan surullinen, koulusuunnistuksessa oli jo saavutus jos en eksynyt. Sosiaalisestikin olen täysi katastrofi. En siis ole ollut koskaan ollut hyvä missään, vaan kaikessa ollut aina todella surullinen tapaus.
Aina kuitenkin lohdutti yksi asia. Tykkäsin piirtää ja olin siinä mielestäni hyvä. Omasta mielestäni tein kivannäköisiä töitä. Käytin niihin aikaa, piirsin vähintään viikottain jos en joka päivä, käytin tunnelatauksia piirtämiseen.
Ja kuten sanottu, omasta mielestäni olin hyvä siinä ja sanoin sitä ääneenkin. Mutta edes lähipiiristä ei oikein koskaan kehuja tullut. Oli outoa, kun samaan aikaan tuli luettua muiden piirtäjien valitteluja, kun aina pyydetään piirtämään sitä ja tätä.
Minua ei koskaan pyydetty. Olisin ollut innoissani, jos joku olisi pyytänyt.
Yhden teokseni annoin lahjaksi. Lahjan saajan ilme teki sydämeen epämukavan olon. Juuri se ilme, että näyttäisi kuin toinen pohtisi onko kyseessä vitsi vai ei.
Julkaisin kuvia somessa. Tykkäyksiä tuli pari, nekin läheisiltä. Kokeilin lisätä hakusanoja ja siten lisätä näkyvyyttä, ajattelin että ehkä vaan ihmiset eivät ole löytäneet näitä. Ei auttanut. Samaan aikaan aloin seurailla, miten muilla samoja hakusanoja käyttävillä meni. Kuvat keräsivät paljon tykkäyksiä ja kehuja. Omissa kuvissa taas saattoi kuulla heinäsirkkojen sirinän. Lopulta alkoi melkein hävettää, kun kuvassa oli miljoona hastagia ja kaksi tykkäystä, nekin tyyliä omilta vanhemmilta.
Sitten tein lopulta rohkean vedon ja julkaisin yhden piirustuksen keskustelupalstalla ja pyysin mielipiteitä. Kun näin kommentteja tulleen paljon, niin avasin keskustelun innoissani ja aloin lukea. Into vaihtui siihen, että tuntui kuin sydän tippuisi pois. Kilteimmätkin kertoivat, miten kuvassani kaikki oli pielessä. Ei-niin kiltit taas totesivat tyylillä, että kuva on ihan hieno jos tekijä on n. 10 vuotias. Olin sanaton ja järkyttynyt, kokeilin julkaista toisen piirroksen, jos eka vaan sattui olemaan huono. No tämä toinen sai vielä pahemmat arvostelut.
Kerran löysin kivan kuuloisen ketjun, jossa ihmiset julkaisivat tekemiään kuvia tai muita luovia teoksia. Tuntui hyvänmielen ketjulta, kun kaikkia kehuttiin ja kannustettiin. Rohkaistuin julkaisemaan omanikin. Ja jälleen aivan jäätävät palautteet.
Ei varmaan monen mielestä kuulosta pahalta. Mutta itselleni se oli, olin aina luullut olevani hyvä piirtäjä. Vaikka kaikessa muussa olen huono, niin jaksoi pysyä positiivisena, koska ajattelin olevani keskivertoa parempi piirtäjä. En tosiaan kyllä näin jälkeenpäin osaa selittää, minkä takia näin olen kuullut. Defenssi, ehkä.
Jonkin aikaa yritin vielä piirtää, mutten saanut siitä enää sitä samaa iloa ja onnistumisen tunnetta. Kuvat eivät enää näyttäneet hienoilta edes omissa silmissäni. Aloin heittää roskiin kuvia, joista ennen olin ollut niin ylpeä.
Lopulta koko piirtäminen sitten vaan loppui. Kun nyt vuosienkin jälkeen katson piirustustarvikkeita, niin inspiraation ja ilon sijasta niekeskelen itkua. Kuvitellessani olevani hyvä piirtäjä, ostin kalliit tarvikkeet. Jo puuvärini ovat todella hinnakkaat ja laadukkaat. Ja ne keräävät jo toista vuotta pölyä laatikossa. Ehkä laitan ne syksyllä myyntiin.
En enää tee vapaa - ajalla muuta, kun selailen nettiä ja käyn joskus kävelyllä. Olo on täysin tyhjä. Ja epäonnistumisen tunne on mukana kaikkialla. Hetken koin tänään iloa, kun näin että pitkään hoitaman ruukkuruusu oli alkanut kasvattaa nuppua. Mutta ilo haihtui heti, kun tajusin miten surullinen juttu taas oli. Että minulle on saavutus, kun kukkia tuottava kasvin kasvattaa kukan. Aika matalilla mennään.
Kommentit (186)
Jos ei pidä piirustuksestaan, ainahan sitä voi korjailla niin kauan, että se näyttää hyvältä. Tai heittää roskikseen ja aloittaa alusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No linkkaappas kuvia muutamista piirroksistasi, niin katsotaan onko ne oikeasti huonoja vai oliko kommentit vain kateellisten kitinää.
Elätän itseäni piirtämällä ja olen opiskellut kuvataidetta ja silti, kyllä, maailmassa on miljoonia minua taitavampia tekijöitä, mutta niin on tuhansia erilaisia tyylejäkin piirtää. Huomaan monen harrastajan takertuvan siihen, että pitää olla fotorealistista tai semifotorealistista. Ne, ketkä eivät piirrä ollenkaan ja jotka eivät ymmärrä mitään piirtämisestä tai taiteesta, vaativat lähes poikkeuksetta aina fotorealismia. Jos ei ole fotorealistinen tai edes semifotorealistinen, niin silloin heidän mielestään piirros on paska.
Mutta kun maailmassa on niin hirveästi erilaisia tyylejä! Dadaismi, pointillismi, kubismi, naivismi, post-modernismi, punk, post-punk, romanttinen tyyli, vintage, vintage propaganda, minimalismia, surrealismia, mustavalkoista, värillistä, heavy metal-tyyliin hirviöitä, death metal tyyliin inhorealismia, teollinen, steampunk, söpöä, keskiajan puupiirrokset, 1800-luvun mainokset ja uutiskuvitus, sota-ajan eurooppalainen propaganda, herkkä, yksityiskohtainen, moderni, pelkistetty, käsite.... Lähes loputon lista!
Eri maiden omat tyylit vaihtelevat myös hirvästi! Venäläiset piirrokset 50-luvulta näyttävät erilaisille kuin kiinalaiset 50-luvun piirrokset ja japanilaiset 50-luvun piirrokset näyttävät erilaisille kuin kiinalaiset ja venäläiset. Sitten meillä on afrikkalaisten tyylien kirjo maorien tyyli, aboriginaalit, eri intiaanien tyylit, inuiitit ymv. alkuperäiskansat omine tyyleineen. Meillä on kalliomaalauksia, joissa on parhaimmillaan aivan käsittämättömän upea anatomian ymmärrys uniikilla tyylillä ilmaistuna. Miettikääpä miltä näyttävät kiinalaiset musteteokset siveltimellä tehtynä ja miltä intialaiset piirrokset ja miten paljon ne eroavat toisistaan. (JATKUU)
Meillä on suomalainen oma uniikki tyyli, jonka itse tunnistan heti. Maailmalla matkaillessa katselen mm. piirrettyjä mainoksia, kirjoja, kirjankansien kuvituksia jne. koska jokaisessa maassa on omanlaisensa tyyli, joka myy ja vetoaa sen maan kansaan eniten. Ihan jo Suomen ja Ruotsin välillä on eroa.
Sarjakuvissakin tyylejä on aivan käsittämättömästi! Ranskalainen feminismi 90-luvulla näyttää täysin erilaiselle kuin Frank Millerin Sin City. Lucky Luke näyttää erilaiselle kuin japanilainen vintagesarjis Lady Oscar. Petri Hiltunen tekee ihan erilaisia töitä kuin Maikki Harjanne. Animaatioissa on vaihtelua aivan yhtä paljon. Inoue Takehikon fotorealismi on upeaa ja Mike McMahonin geometrinen ja vahvakontrastinen tyyli on aivan erilainen Takehikoon verrattuna.
Näitä eri voi yhdistellä keskenään täysin vapaasti ja keksiä itse lisää.
Itse rakastan hassuja, naivistisia ja iloisia töitä, sekä söpöjä juttuja. Pidän myös vahvoista mustavalkokontrasteista ja selkeistä linjoista. Tetsuo Takahara on yksi suosikeistani ja hän pyhitti elämänsä vain kissojen maalaamiselle ja piirtämiselle. https://fi.pinterest.com/pin/532480355942516743/
AP:lle sanoisin, että tärkeintä on löytää oma tyyli. Minulle oma tyyli löytyi lähes 30 vuoden vääntämisen jälkeen sillä, että heitin odotukseni nurkkaan ja vain piirsin. En välittänyt enää tippaakaan miltä lopputulos näyttäisi, onko se realistinen, onko se semirealistinen, onko se oikeastaan yhtään mitään tiettyä tyyliä. En välittänyt siitä, etten koko ikäni piirtämisen ja koulutuksen jälkeen siltikään osannut tai yltänyt samalle tasolle kuin 15-20 vuotta nuoremmat lahjakkuudet. Omasta taidekoulustani on valmistanut kovan tason tekijöitä - ja sitten minä.
Huomasin, että nautin tekemisestäni enemmän ja vaikka tyylini ei olekaan realistinen tai edes semirealistinen, piirustuksieni "laatu" parani. Samalla kehittyi oma, tunnistettava tyyli ja se on oikeastaan kaikki, mitä piirtäjät haluavat; että joku katsoo sinun teosta ja sanoo "Tiesin heti, että tämä on henkilö X:n tekemä".
NAUTI TEKEMISESTÄ. Se on juuri niin yksikertaisen vaikeaa.
N40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana! Samaistun vahvasti. Olen myös kaikessa huono, monissa asioissa jopa niin paljon, että usein minua epäillään "huonosta asenteesta" ja tahallisista epäonnistumisista yrityksestä huolimatta.
Itselläni mm. valokuvaus oli asia, jonka luulin osaavani ennen kuin totuus valkeni.
Mutta itselläni on ollut suojaavaa se, että en niin kovin välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Eikä huonous estä tekemästä asioita joista nautin, vaikka kieltämättä se aina hieman kirpaisee, kun asiassa mihin on panostanut vuosia ei ole juuri kehitystä tapahtunut ja useimmat ovat automaattisesti sillä samalla viivalla tai jopa edelläkin jo ensikerralla :,D
Tiedän myös, itselläni olevan vahvuuksia, vaikka niille ei juuri tässä ajassa ja yhteiskunnassa löydy arvostusta.
En sitten tiedä, tuntuuko siksi niin pahalta kun on kaikessa muussa niin kävelevä katastrofi. Tuntuu, etten pärjää töissäkään oikein millään alalla. Kun sitten oli yksi asia, jossa luuli olevansa hyvä, niin todellisuuteen herääminen veti täysin pohjan kaikelta.
Usko pois, ymmärrän täysin. Se pärjääminen täytyy vain löytää muualta kuin ulkoisista meriiteistä ja uskoa itseensä.
Olen itse myös kokenut, että naisille sallitaan harvemmin samanlaista "perusteetontakin" tyytyväisyyttä itseensä kuin miehille. Vaatimustaso ja odotukset ovat ainakin omassa lapsuudessani olleet tytöille paljon korkeammalla. Vaikka ei kaikilla pojillakaan ole helppoa ollut.
Olen myös kokenut tuon malliesimerkkinä "huonoudesta" olemisen useita, useita kertoja lapsesta lähtien ja kumma olisi, jos se ei vaikuttaisi itsetuntoon mitenkään.
Olen diagnosoitu adhd ja sillä saattaa olla osansa. Välillä se tuntuu olevan kuin taikaviitta, joka estää muita näkemästä itseäni sellaisena kuin olen ja jopa löytämään sellaisia negatiivisia ominaisuuksia mitä itsessäni ei ole :,D
Mutta niitä hyviä puolia mielestäni itsessäni ovat mm. Tarkkanäköisyysja kekseliäisyys, ideoiden toteutus saattaa olla keskimääräistä heikompaa, mutta entä sitten.
Minun taas on todella vaikea keksiä itsestäni mitään hyviä puolia. Kun mietin ihan mitä tahansa, niin koen olevani huono.
Lapsuudesta muistan pahimpana ne hetket, kun luuli tehneensä jotain hyvin ja saikin haukut. Esim. olin koulussa tehnyt yhden piirroksen, joka oli ollut läksynä. Liittyi siis johonkin aineeseen, kuten ympäristötietoon jne.
Olin itse ylpeä tekemästäni, mutta kun opettaja läksyjä tarkastaessaan tuli kohdalleni, niin hän esitteli kaikille miten huono se oli. Repussa paperin kulmat olivat vähän rispaantuneet, ja tätäkin opettaja päivitteli kovaan ääneen. Koko tuon ajan siis piti työtäni kädessään ylhäällä, niin että koko luokka varmasti näki sen.Ja kuten aiemmin kerroin, niin eräässä harrastuksessa ohjaaja kehotti kaikkia katsomaan minua, koska näkisivät esimerkin miten ei saa tehdä.
Keväisin pelattiin luokkien välisiä otteluita pesäpallossa, joukkueet valittiin käsittääkseni arvalla. Yhtenä vuonna minut valittiin osaksi joukkuetta. Muu luokka maanitteli viikon, että luovun siitä, koska jos olen mukana, niin ei olisi mitään mahdollisuutta voittaa.
Luovuin sitten lopulta.Itse olin lapsena tyytyväinen värityskuvaani ja esittelin sen sukulaiselleni, joka totesi että rumasti ovat värit menneet rajojen yli ja kehui huomattavasti nuoremman sisarukseni väritystaitoja.
Koulussa sain sijaiselta ja luokalta kehuja piirrustuksestani, joka ei ollut taitava, mutta hauska ja kekseliäs. Opettajan palattua lomalta tämä nosti sen esimerkiksi koko luokan edessä p*skimmasta näkemästään piirrustuksesta ja siitä, mitä ei ainakaan kannattaisi matkia.
Olin harrastanut vuosia erästä liikuntalajia ja luokalta pyydettiin siksi minua mukaan esitykseen. Opettaja tiputti minut huonouden vuoksi pois, mutta esitykseen pääsi ainakin kaksi oppilasta ilman aiempaa liikuntataustaa.
Samoin kokeeni reposteltiin luokan edessä yms.
Ja nämä siis ainoastaan lapsuudesta. Yhtälailla kokemuksia on mahtunut aikuisuuteenkin.
En aio nyt väittää, että jokainen on hyvä "jossain", en uskonut tähän lapsenakaan.
Mutta sanon vain, että toiset ovat alttiimpia epäreilulle kohtelulle. Eivätkä muut ole aina oikeassa, saati rehellisiä. Kritiikkiä on ihan hyvä kuunnella, mutta samaan aikaan on hyvä tiedostaa, että kaikki kritiikki ei ole asiallista tai edes ansaittua.
Tuollainen "opettaminen" on ihan ala-arvoista, järkyttävää että joku aikuinen käyttäytyy näin.
Koulussa arvostetaan vain tietynlaista kapea-alaista taiteellisuutta. Kuvisopettajan näkemys on vain yhden ihmisen mielipide, ja jos asenne on tuo että tämä on p*kaa, niin varmasti moni muukin on saanut kuulla saman tuomion. Vika on opettajassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin osaat kirjoittaa Helvetin hyvin. Ihmiset on julmia, muista se. Olis kiva nähdä mitä piirsit.
Taiteessa ei ole kyse siitä kuinka hyvin osaa piirtää. Se on paljon enemmän. Tekniikkaansa voi aina kehittää. Taiteen merkitys on herättää ajatuksia, tunteita, toimia inspiraationa. Taiteilijalle itselleen piirtäminen on hyvin henkilökohtainen prosessi, jonka varmasti olet itsekin huomannut.
Toki ihminen pitää siitä että hänen ponnisteluistaan saisi kehujakin, sääli että et ole niitä sitten saanut, mutta sille ei mitään mahda. Aina on joku, joka ei tykkää. Siksi tärkeintä onkin säilyttää se oma nautinto minkä saat ja se oma näkemys mikä sinulla teoksistasi on.
Onhan moni kuuluista taiteilja tullut arvostetuksi vasta kuolemansa jälkeen! Esimerkiksi Vincent Van Gogh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tykkäsin lapsena piirtämisestä ja minua kehuttiin siitä. Piirsin paljon ja sain siitä iloa.
Sitten joskus kolmannella luokalla alkoi kuvistunnit, jotka eivät olleetkaan piirtämistä. Vesivärejä, saven muotoilua yms. Sain heti kättelyssä numeroksi 7, ja olin ihan järkyttynyt, kun minua oli aina kehuttu hyväksi piirtäjäksi.
Sama jatkui koko ala- ja yläasteen ajan. Tein parhaani ja sain aina 7. Näin hirveästi vaivaa, mutta en vaan ollut hyvä maalaamisessa/askartelussa, ja mikään ei näyttänyt ikinä hyvältä. Piirustukseni olivat kivoja, mutta en osannut värittää nitä tyylikkäästi tai käsitellä sellaisella tavalla, että niitä olisi arvostettu.
Ainoa kehu, jonka sain opettajalta kerran oli että "sä olet selvästi kopioija", kun osasin piirtää hyvin mallista. Se kommentti jäi jotenkin vaivaamaan, olenko hyvä vain siinä että matkin muita, enkä osaa tehdä itse mitään omaa.
Minulla oli kuvisopettaja lukiossa, joka ei selvästi pitänyt minusta, ja kohteli minua aina kuin olisin tiellä ja häiritsisin häntä kysymyksillä. Joskus hän kiroili, kun joutui taas neuvomaan minua. Hänestä vain huokui se tunne, että olen niin huono ettei hän viitsi vaivautua kanssani ollenkaan. Pyysin että saisin vain "hyväksytty"-merkinnän enkä numeroa, koska pelkäsin että numero olisi alle seiskan.
Pitkään aikaan en piirtänyt mitään, ajattelin että ei sitten kun en kerran pärjää, olen seiskan oppilas ja se siitä. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että kapea-alainenkin osaaminen on jotain. Ei tarvitse maalata, askarrella ja muotoilla. Voi vain piirtää. Ei tarvitse tehdä niillä piirroksilla mitään, jos ne tuottavat iloa itselle. Saan piirtää ja olla iloinen siitä.
Osaan piirtää eläinhahmoja ja tyttöjen naamoja. Esineet, mittasuhteet, maisemat ja muut ovat ihan päin mäntyä. Piirrän vieläkin auton kuin pikkulapsi. Jos yritän piirtää naisen naaman ja vartalon, jommastakummasta tulee ihan epäsuhtainen ja hassun näköinen. Minulla on kyky piirtää kapea-alaisesti tiettyjä asioita.
En vertaile itseäni muihin enkä kysy mielipiteitä netistä. Piirrän vain itseäni varten. Suosittelen sinulle samaa, ainakin aluksi. Harjoittele vähän, katso missä olet hyvä ja mikä vaatii enemmän työtä. Sitten voit kysyä neuvoa jostain aloittelijoiden piirtämisfoorumista, jossa neuvotaan ystävällisesti. En usko että olet täysin lahjaton. Kukaan ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Itse tykkäsin lapsena piirtämisestä ja minua kehuttiin siitä. Piirsin paljon ja sain siitä iloa.
Sitten joskus kolmannella luokalla alkoi kuvistunnit, jotka eivät olleetkaan piirtämistä. Vesivärejä, saven muotoilua yms. Sain heti kättelyssä numeroksi 7, ja olin ihan järkyttynyt, kun minua oli aina kehuttu hyväksi piirtäjäksi.
Sama jatkui koko ala- ja yläasteen ajan. Tein parhaani ja sain aina 7. Näin hirveästi vaivaa, mutta en vaan ollut hyvä maalaamisessa/askartelussa, ja mikään ei näyttänyt ikinä hyvältä. Piirustukseni olivat kivoja, mutta en osannut värittää nitä tyylikkäästi tai käsitellä sellaisella tavalla, että niitä olisi arvostettu.
Ainoa kehu, jonka sain opettajalta kerran oli että "sä olet selvästi kopioija", kun osasin piirtää hyvin mallista. Se kommentti jäi jotenkin vaivaamaan, olenko hyvä vain siinä että matkin muita, enkä osaa tehdä itse mitään omaa.
Minulla oli kuvisopettaja lukiossa, joka ei selvästi pitänyt minusta, ja kohteli minua aina kuin olisin tiellä ja häiritsisin häntä kysymyksillä. Joskus hän kiroili, kun joutui taas neuvomaan minua. Hänestä vain huokui se tunne, että olen niin huono ettei hän viitsi vaivautua kanssani ollenkaan. Pyysin että saisin vain "hyväksytty"-merkinnän enkä numeroa, koska pelkäsin että numero olisi alle seiskan.
Pitkään aikaan en piirtänyt mitään, ajattelin että ei sitten kun en kerran pärjää, olen seiskan oppilas ja se siitä. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että kapea-alainenkin osaaminen on jotain. Ei tarvitse maalata, askarrella ja muotoilla. Voi vain piirtää. Ei tarvitse tehdä niillä piirroksilla mitään, jos ne tuottavat iloa itselle. Saan piirtää ja olla iloinen siitä.
Osaan piirtää eläinhahmoja ja tyttöjen naamoja. Esineet, mittasuhteet, maisemat ja muut ovat ihan päin mäntyä. Piirrän vieläkin auton kuin pikkulapsi. Jos yritän piirtää naisen naaman ja vartalon, jommastakummasta tulee ihan epäsuhtainen ja hassun näköinen. Minulla on kyky piirtää kapea-alaisesti tiettyjä asioita.
En vertaile itseäni muihin enkä kysy mielipiteitä netistä. Piirrän vain itseäni varten. Suosittelen sinulle samaa, ainakin aluksi. Harjoittele vähän, katso missä olet hyvä ja mikä vaatii enemmän työtä. Sitten voit kysyä neuvoa jostain aloittelijoiden piirtämisfoorumista, jossa neuvotaan ystävällisesti. En usko että olet täysin lahjaton. Kukaan ei ole.
Onpa sulla ollut kamala kuvisope :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tykkäsin lapsena piirtämisestä ja minua kehuttiin siitä. Piirsin paljon ja sain siitä iloa.
Sitten joskus kolmannella luokalla alkoi kuvistunnit, jotka eivät olleetkaan piirtämistä. Vesivärejä, saven muotoilua yms. Sain heti kättelyssä numeroksi 7, ja olin ihan järkyttynyt, kun minua oli aina kehuttu hyväksi piirtäjäksi.
Sama jatkui koko ala- ja yläasteen ajan. Tein parhaani ja sain aina 7. Näin hirveästi vaivaa, mutta en vaan ollut hyvä maalaamisessa/askartelussa, ja mikään ei näyttänyt ikinä hyvältä. Piirustukseni olivat kivoja, mutta en osannut värittää nitä tyylikkäästi tai käsitellä sellaisella tavalla, että niitä olisi arvostettu.
Ainoa kehu, jonka sain opettajalta kerran oli että "sä olet selvästi kopioija", kun osasin piirtää hyvin mallista. Se kommentti jäi jotenkin vaivaamaan, olenko hyvä vain siinä että matkin muita, enkä osaa tehdä itse mitään omaa.
Minulla oli kuvisopettaja lukiossa, joka ei selvästi pitänyt minusta, ja kohteli minua aina kuin olisin tiellä ja häiritsisin häntä kysymyksillä. Joskus hän kiroili, kun joutui taas neuvomaan minua. Hänestä vain huokui se tunne, että olen niin huono ettei hän viitsi vaivautua kanssani ollenkaan. Pyysin että saisin vain "hyväksytty"-merkinnän enkä numeroa, koska pelkäsin että numero olisi alle seiskan.
Pitkään aikaan en piirtänyt mitään, ajattelin että ei sitten kun en kerran pärjää, olen seiskan oppilas ja se siitä. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin, että kapea-alainenkin osaaminen on jotain. Ei tarvitse maalata, askarrella ja muotoilla. Voi vain piirtää. Ei tarvitse tehdä niillä piirroksilla mitään, jos ne tuottavat iloa itselle. Saan piirtää ja olla iloinen siitä.
Osaan piirtää eläinhahmoja ja tyttöjen naamoja. Esineet, mittasuhteet, maisemat ja muut ovat ihan päin mäntyä. Piirrän vieläkin auton kuin pikkulapsi. Jos yritän piirtää naisen naaman ja vartalon, jommastakummasta tulee ihan epäsuhtainen ja hassun näköinen. Minulla on kyky piirtää kapea-alaisesti tiettyjä asioita.
En vertaile itseäni muihin enkä kysy mielipiteitä netistä. Piirrän vain itseäni varten. Suosittelen sinulle samaa, ainakin aluksi. Harjoittele vähän, katso missä olet hyvä ja mikä vaatii enemmän työtä. Sitten voit kysyä neuvoa jostain aloittelijoiden piirtämisfoorumista, jossa neuvotaan ystävällisesti. En usko että olet täysin lahjaton. Kukaan ei ole.
Onpa sulla ollut kamala kuvisope :(
No joo. Kurjinta oli, että muut pitivät hänestä ja hän oli kaikille muille kiva. Jokin minussa varmaan ärsytti. Ehkä olin hänestä ruma (minulla on lievästi epämuodostuneet kasvot) ja hän ei olisi halunnut joutua katselemaan minua.
Olipa surullinen aloitusviesti. Jos yhtään ”lohduttaa”, niin moni muukin on lopettanut piirtämisen tai maalaamiseen siinä vaiheessa kun on alkanut vertailemaan itseään muihin. Itse olin aina se hyvä piirtäjä peruskoulussa, mutta kun sen jälkeen huomasin, että maailmassa on lukuisia saman ikäisiä, jotka ovat paljon parempia piirtäjiä, lopetin piirtämisen yli kymmeneksi vuodeksi.
Mieti miten paljon olisin voinut kehittyä tuon kymmenen vuoden aikana jos olisin jatkanut! Eikä minulla enää ole edes tarvetta verrata muihin. Piirrän omaksi ilokseni, koska se on kivaa. Joskus piirrän kortteja läheisille, saattavat sanoa kiitos. En minä odota kehuja, mutta uskon että itse tehdystä tulee saajalle parempi mieli kuin kaupasta ostetusta, vaikkei olisikaan niin hieno.
Toivottavasti jatkat taas piirtämistä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kulttuurisesti sellainen asenne, että vain hyvien pitäisi harrastaa. Moni ajattelee, että jos on "huono" tai edes keskinkertainen, asia pitäisi jättää sikseen ja on vain naurettavaa.
Oletko harkinnut, että voisit jollain tavalla kääntää tuon "huonoutesi" positiiviseksi? Ehkä voisit tehdä vaikka jonkinlaisen nettisarjakuvan. Sulla on selvästi kirjoittajan taitoa. Jos keksit luovan tavan hyödyntää piirroksiasi, voisit tehdä siitä hauskan harrastuksen, jonka ei tarvitse olla hieno.
Tämä nettisarjakuva käyttää aina samoja kuvia, joihin on sitten lisätty paljon tekstiä. Jokainen strippi näyttää samalta.
Tässä stripissä on käytetty tikku-ukkoja.
Netissä taivas on rajana, ei tarvitse päästä läpi mistään taiteellisesta seulasta, vaan voi julkaista vaan mitä haluaa. Siitä voi jopa tulla suosittua, kuka tietää?
Luovuuden on tarkoitus olla hauskaa. Sitä ei voi kukaan viedä sinulta.
Aika moni ammattitaiteilijakin on maalannut tauluja, jotka joidenkin mielestä näyttävät pikkulapsen töherryksiltä.
Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Minäkin parikymppisenä näytin toiveikkaasti yhtä vesivärimaalaustani vieraalle, joka sanoi, että se näytti lahjakkaan pikkulapsen tekemältä. Sitkeästi olen välillä kehdannut töitäni näyttää kuitenkin. Kerran nuorena aikuisena olin akvarellimaalauskurssilla. Kurssin jälkeen meitä pyydettiin tuomaan töitämme loppunäyttelyyn. Mielelläni niitä sinne toin, mutta ilmeni, että osa kurssilaisista ei kehdannutkaan tuoda sinne omiaan. Niinpä pari maalaustani komeili seinällä, kun yksi ammattimuotoilija tuli näyttelyyn ja mutisi niitä vilkaistuaan, että kamalaa.
Olen varmaan aika puupää, koska sorruin näyttämään yhden tekemäni kuvan myös terapeutille. Mietimme juuri sitä ennen, mitä oikeastaan haluaisin tehdä työkseni, ja toin hänelle kuvan nähtäväksi. Hän oli diplomaattinen, mutta kyllä sen näki, mitä mieltä hän siitä oli.
Vuosien päästä kun olen katsonut vanhoja töitäni, niin kyllähän ne hyvin lapsenomaisilta näyttävät. Parhaat työni ovat ajalta, jolloin olin 12-vuotias, sen jälkeen on ollut alamäkeä.
Mutta toivon, ettei ap luovu hyvästä harrastuksesta huonojen kommenttien takia. Piirtäminen on osa sinua, ap. Se on sinussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harrastan piirtämistä ja maalaamista, enkä ole siinä mitenkään erityisen hyvä. Muistan, kun olin Helsingin taiteilijaseuran viikon mittaisella akvarellikurssilla, eikä koko kurssin aikana kumpikaan opettajista kommentoinut mun töitä mitenkään. Aina päivän päätteeksi oli töiden kritiikki, ja mun työt vaan ohitettiin kylmästi! Silloin kyllä harmitti ihan kyyneleisiin asti.
Olen jatkanut harrastusta, en näytä töitäni muille enkä tosiaan aio tuhlata enää satasia johonkin tyhjänpäiväiseen kurssiin.
Tsemppiä ap, jatka ihmeessä piirtämistä äläkä luovuta!Olipa ala-arvoista opetusta.
No niin oli! Opettajina oli kaksi ammattitaiteilijaa, jotka ei ilmeisesti ymmärtäneet opettamisesta mitään. Olin tuolloin parikymppinen, arka, enkä osannut pitää puoliani saati vaatia mitään. Kurssista jäi kyllä ikuinen ”muisto”.
Kuulostaapa ihan luokattoman huonolta opetukselta! Jos ei tunne entuudestaan kurssien opettajia, niin kokemukseni mukaan kannattaa mennä sellaisille kursseille, joita opettaa taidekasvattaja eikä ammattitaiteilija. Taidekasvattajat opiskelevat myös pedagogiikkaa. Toki joku ammattitaiteilijakin voi olla olla tosi hyvä opettamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana! Samaistun vahvasti. Olen myös kaikessa huono, monissa asioissa jopa niin paljon, että usein minua epäillään "huonosta asenteesta" ja tahallisista epäonnistumisista yrityksestä huolimatta.
Itselläni mm. valokuvaus oli asia, jonka luulin osaavani ennen kuin totuus valkeni.
Mutta itselläni on ollut suojaavaa se, että en niin kovin välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Eikä huonous estä tekemästä asioita joista nautin, vaikka kieltämättä se aina hieman kirpaisee, kun asiassa mihin on panostanut vuosia ei ole juuri kehitystä tapahtunut ja useimmat ovat automaattisesti sillä samalla viivalla tai jopa edelläkin jo ensikerralla :,D
Tiedän myös, itselläni olevan vahvuuksia, vaikka niille ei juuri tässä ajassa ja yhteiskunnassa löydy arvostusta.
En sitten tiedä, tuntuuko siksi niin pahalta kun on kaikessa muussa niin kävelevä katastrofi. Tuntuu, etten pärjää töissäkään oikein millään alalla. Kun sitten oli yksi asia, jossa luuli olevansa hyvä, niin todellisuuteen herääminen veti täysin pohjan kaikelta.
Usko pois, ymmärrän täysin. Se pärjääminen täytyy vain löytää muualta kuin ulkoisista meriiteistä ja uskoa itseensä.
Olen itse myös kokenut, että naisille sallitaan harvemmin samanlaista "perusteetontakin" tyytyväisyyttä itseensä kuin miehille. Vaatimustaso ja odotukset ovat ainakin omassa lapsuudessani olleet tytöille paljon korkeammalla. Vaikka ei kaikilla pojillakaan ole helppoa ollut.
Olen myös kokenut tuon malliesimerkkinä "huonoudesta" olemisen useita, useita kertoja lapsesta lähtien ja kumma olisi, jos se ei vaikuttaisi itsetuntoon mitenkään.
Olen diagnosoitu adhd ja sillä saattaa olla osansa. Välillä se tuntuu olevan kuin taikaviitta, joka estää muita näkemästä itseäni sellaisena kuin olen ja jopa löytämään sellaisia negatiivisia ominaisuuksia mitä itsessäni ei ole :,D
Mutta niitä hyviä puolia mielestäni itsessäni ovat mm. Tarkkanäköisyysja kekseliäisyys, ideoiden toteutus saattaa olla keskimääräistä heikompaa, mutta entä sitten.
Minun taas on todella vaikea keksiä itsestäni mitään hyviä puolia. Kun mietin ihan mitä tahansa, niin koen olevani huono.
Lapsuudesta muistan pahimpana ne hetket, kun luuli tehneensä jotain hyvin ja saikin haukut. Esim. olin koulussa tehnyt yhden piirroksen, joka oli ollut läksynä. Liittyi siis johonkin aineeseen, kuten ympäristötietoon jne.
Olin itse ylpeä tekemästäni, mutta kun opettaja läksyjä tarkastaessaan tuli kohdalleni, niin hän esitteli kaikille miten huono se oli. Repussa paperin kulmat olivat vähän rispaantuneet, ja tätäkin opettaja päivitteli kovaan ääneen. Koko tuon ajan siis piti työtäni kädessään ylhäällä, niin että koko luokka varmasti näki sen.Ja kuten aiemmin kerroin, niin eräässä harrastuksessa ohjaaja kehotti kaikkia katsomaan minua, koska näkisivät esimerkin miten ei saa tehdä.
Keväisin pelattiin luokkien välisiä otteluita pesäpallossa, joukkueet valittiin käsittääkseni arvalla. Yhtenä vuonna minut valittiin osaksi joukkuetta. Muu luokka maanitteli viikon, että luovun siitä, koska jos olen mukana, niin ei olisi mitään mahdollisuutta voittaa.
Luovuin sitten lopulta.Itse olin lapsena tyytyväinen värityskuvaani ja esittelin sen sukulaiselleni, joka totesi että rumasti ovat värit menneet rajojen yli ja kehui huomattavasti nuoremman sisarukseni väritystaitoja.
Koulussa sain sijaiselta ja luokalta kehuja piirrustuksestani, joka ei ollut taitava, mutta hauska ja kekseliäs. Opettajan palattua lomalta tämä nosti sen esimerkiksi koko luokan edessä p*skimmasta näkemästään piirrustuksesta ja siitä, mitä ei ainakaan kannattaisi matkia.
Olin harrastanut vuosia erästä liikuntalajia ja luokalta pyydettiin siksi minua mukaan esitykseen. Opettaja tiputti minut huonouden vuoksi pois, mutta esitykseen pääsi ainakin kaksi oppilasta ilman aiempaa liikuntataustaa.
Samoin kokeeni reposteltiin luokan edessä yms.
Ja nämä siis ainoastaan lapsuudesta. Yhtälailla kokemuksia on mahtunut aikuisuuteenkin.
En aio nyt väittää, että jokainen on hyvä "jossain", en uskonut tähän lapsenakaan.
Mutta sanon vain, että toiset ovat alttiimpia epäreilulle kohtelulle. Eivätkä muut ole aina oikeassa, saati rehellisiä. Kritiikkiä on ihan hyvä kuunnella, mutta samaan aikaan on hyvä tiedostaa, että kaikki kritiikki ei ole asiallista tai edes ansaittua.
Tuollainen "opettaminen" on ihan ala-arvoista, järkyttävää että joku aikuinen käyttäytyy näin.
Koulussa arvostetaan vain tietynlaista kapea-alaista taiteellisuutta. Kuvisopettajan näkemys on vain yhden ihmisen mielipide, ja jos asenne on tuo että tämä on p*kaa, niin varmasti moni muukin on saanut kuulla saman tuomion. Vika on opettajassa.
Muita on luultavasti ollut ennen ja jälkeen minua. Tuolloin sain kuitenkin nauttia opettajan jakamattomasta huomiosta useita vuosia. Vasta aikuisena ymmärsin itsekin, että opettajan käytös ei ollut perusteltua, saati normaalia eikä se todellakaan ollut ok. Käytännössä koin rankkaa kiusaamista open taholta, jota en (tietenkään) ollut ansainnut, eikä "huonoudellani" ollut siihen osaa eikä arpaa. Tuo kuvaamataidon tunnilla tapahtunut oli vielä kevyttä settiä.
Kun asiat ovat aina olleet tietyllä tavalla ja seuraavat mukana, niin vaikeahan se on itse oppia kyseenalaistamaan.
Kyseinen ope oli traumaattisin, joten myöhemmät opettajat tuntuivat lähes ihanilta. Oli tosin pari ihan neutraalikin ja onneksi yksi kivakin tapaus.
Silti päiväni olivat enimmäkseen sitä, että kotitalouden opettaja maistoi aina kaikkien muiden ruokia, paitsi minun. Ulkoisesti melko karuja, mutta noudatin hyvää hygieniaa ja samat aineet muissakin oli.
Ruotsinopettaja valitsi jokakerta minut tai sen ainoan viittaavan oppilaan kertomaan läksyjen vastaukset.
Jos nyt mikään ei ole erityisen helppoa, niin kielet olivat vielä erityisen vaikeita. Tehtävät jäivät usein tekemättä tai ne olivat yhtä virhettä, pahinta oli kuitenkin puhuminen luokan kuullen: en tänä päivänäkään pysty puhumaan vierasta kieltä suomalaisten kanssa, vaikka rallienglanti sujuu kohtalaisesti.
Jeps, eli ope oli erittäin tietoinen jo alakoulussa hyvin pohjustetussa kielitraumasta ja pyrki pahentamaan sitä luokan edessä: "MITÄ SANOIT? ÅÅÅPI MIKÄ?? Puhu kunnolla! Dikki?? mikä se sellane on? oletko sä edes avannut niitä kirjoja?! Kato nyt kun ei ehitty taas yhtää eteenpäin ni laitan luokalle extraläksyjä" jne. Ratkaisin aika nopeasti ruotsin- ja muutamien muiden aineiden nöyryytykset lintsaamalla.
Mutta joo, aika monet opettajat listasivat asioita, josta minun ei kannata haaveilla (oikeestaan yhtään mistään), toiset useampaankin otteeseen ja mahdollisimman suuren yleisön kuullen ilmanmuuta, että luokkakaveritkin varmasti tämän ymmärsivät.
Ammattikoulussa pääsin jo vähemmällä, mutta selkeästi joillakin (ehkä sattumalta) miesopettajilla oli "ongelma" kanssani
esim. peruskoulusta tutuksi tullella epävirallisella - periaatteessa suoritit kurssin kiitettävästi, mutta annan sulle armosta kolmosen kakkosen sijaan mistä tahansa typerästä tekosyystä ja lopulle luokalle neloset ihan vertailun vuoksi- metodilla yritettiin perustella selvästi alakanttiin laitettuja numeroita, mutta osasin silloin jo pitää puoleni, joten vahongot eivät jääneet pysyviksi. Mutta esim. Liikunnan numero jäi kakkoseksi, koska sanani vapaa-ajalla urheilusta ei riittänyt siitä todisteeksi kuten muilla. Ehkä kaksi kertaa valikoiduin sielläkin opettajan huudonkohteeksi, mutta enimmäkseen ko. miesopettajat olivat kuin eivät huomaisikaan, vaikka jos oli aivan pakko toinen puhui minusta tietyllä halventavalla termillä, koska hän oli tottunut puhumaan minusta sillä sanalla, eikä se hänen mielestään ollut loukkaavaa, koska "oli totta".
Apua, tulikin pitkä ohis vuodatus. En edes muista enää mihin liittyi. Aa, huonouteen, tällä taustalla ei varmaan ihme. En osaa sanoa, onko minulla ollut vain käsittämättömän huonoa tuuria vai olenko vain harvinaisen ärsyttävä. En ole ollut häirikkö, mutta en hissukakaan sen puoleen. Tai muutenkaan en keksi mitään erityistä, jos ei huonoja mitätahansataitoja lasketa.
Yliopisto sitten katkaisi kierteen koulujen osalta- ehkä vain siksi, että aikuisuus jo itsessään muuttaa asetelmia, mutta pidän enemmän siitä ajatuksesta, että yliopisto vain oli sopivampi itselleni ympäristö (siellä sentään edes joku ymmärsi 😂).
Jos piirtäminen tuntuu kiinnostavan ja se tuntuu sinusta kivalta, älä ihmeessä lopeta. Hakeudu sen sijaan esim. kansalaisopiston piirustuskursseille, missä opetetaan tekniikkaa ja harjoitellaan piirtämistä.
Useimmat tunnetut taiteilijatkin ovat käyneet kursseja ja kouluja, vaikka olisivat alunperin lahjakkaitakin. Piirtämistaito vaatii harjoittelua, niinkuin minkä tahansa taidon oppiminen.
Harvoin sellainen asia kiinnostaa, mihin ei olisi mitään taipumuksia tai lahjoja, joten epäilen että sinussakin asuu taiteilijan alku.
Itse olen käynyt vuosia erilaisilla piirustus- ja maalauskursseilla ja voin sanoa, että taitotasoja on laidasta laitaan, yhteistä kaikilla innostus lajiin. Näillä kursseilla en ole koskaan kuullut kenenkään lannistavan ketään, jokainen aloittaa jostain ja harjoitus lisää aina taitoja. Kiinnostus riittää.
Näitä lukiessa rupesin muistelemaan, miten minua hävetti kamalasti kun sain lukiossa kuviksesta yhteen todistukseen kympin. En osannut piirtää "oikeasti" hyvin, sillä en hallinnut tekniikkaa kunnolla, en osannut tehdä näköisiä juttuja. Lukiossa ainakin tuon opettajan kanssa tehtiin töitä jotka vaativat enemmän ns. ilmaisua, ja sen varjolla kai onnistuin paremmin. Mutta en todellakaan olisi ansainnut numeroa.
Kamalia kuvisopeja on joillakin täällä ollut, otan osaa.
Vierailija kirjoitti:
No linkkaappas kuvia muutamista piirroksistasi, niin katsotaan onko ne oikeasti huonoja vai oliko kommentit vain kateellisten kitinää.
Harkitsin tätä tänään pitkään, mutten vaan vieläkään uskalla. Keskustelu on ollut voimaannuttava ja olo on vähän parempi kuin eilen. Pelkään, että kuva keräisi sitä huonoa kommentti ja kaikki ketjun terapeuttisuus olisi mennyttä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ongelmasi on se että kuvittelet että taidot ovat vain sitä varten että niillä kerätään ylistystä muilta. Mikset piirtäisi vain pöytälaatikkoon? Tanssista voi nauttia kotona verhot kiinni, laulaa voi suihkussa, värittää voi meditointikeinona. Harrastukset ovat omaa nautintoa varten eivät kehuja varten.
Yleensä ne, jotka sanovat ettei ole väliä saako taidosta kehuja vai ei, ovat niitä jotka kehuja saavat.
Kuuleppaku eikäpaku. Meidät on ehdollistettu uskomaan että koko ajan täytyy kehittyä paremmaksi versioksi itsestään ja että kaikki taidot ym. täytyy tuotteistaa. Joskus on ihan Ok tehdä asioita vain nautinnon tähden.
Alue: Aihe vapaa
Mulle ei, koska en ole menossa harrastuksellani mihinkään hierarkiassa ylöspäin, vaan teen sitä huvikseni. Esim. 2h metsälenkki päivittäin voi olla harrastus jonka ei ole tarkoituskaan edetä mihinkään 7viikon vaellukseen saharassa. Sama koskee kohdallani mm. ukulelen soittoa. Minulle riittää että pystyn säestämään sillä.