Lue keskustelun säännöt.
Lopetin piirtämisen, koska olinkin siinä huono
05.05.2020 |
Ei ole oikein pointtia tällä avautumisella.
Itse en siis ollut hyvä koulussa. Tyylitajua ei ole pätkääkään, enkä osaa edes esim. sisustaa. Urheillakaan en osaa, en pysty edes juoksemaan kun keuhkoihin alkaa sattua. Suuntavaisto aivan surullinen, koulusuunnistuksessa oli jo saavutus jos en eksynyt. Sosiaalisestikin olen täysi katastrofi. En siis ole ollut koskaan ollut hyvä missään, vaan kaikessa ollut aina todella surullinen tapaus.
Aina kuitenkin lohdutti yksi asia. Tykkäsin piirtää ja olin siinä mielestäni hyvä. Omasta mielestäni tein kivannäköisiä töitä. Käytin niihin aikaa, piirsin vähintään viikottain jos en joka päivä, käytin tunnelatauksia piirtämiseen.
Ja kuten sanottu, omasta mielestäni olin hyvä siinä ja sanoin sitä ääneenkin. Mutta edes lähipiiristä ei oikein koskaan kehuja tullut. Oli outoa, kun samaan aikaan tuli luettua muiden piirtäjien valitteluja, kun aina pyydetään piirtämään sitä ja tätä.
Minua ei koskaan pyydetty. Olisin ollut innoissani, jos joku olisi pyytänyt.
Yhden teokseni annoin lahjaksi. Lahjan saajan ilme teki sydämeen epämukavan olon. Juuri se ilme, että näyttäisi kuin toinen pohtisi onko kyseessä vitsi vai ei.
Julkaisin kuvia somessa. Tykkäyksiä tuli pari, nekin läheisiltä. Kokeilin lisätä hakusanoja ja siten lisätä näkyvyyttä, ajattelin että ehkä vaan ihmiset eivät ole löytäneet näitä. Ei auttanut. Samaan aikaan aloin seurailla, miten muilla samoja hakusanoja käyttävillä meni. Kuvat keräsivät paljon tykkäyksiä ja kehuja. Omissa kuvissa taas saattoi kuulla heinäsirkkojen sirinän. Lopulta alkoi melkein hävettää, kun kuvassa oli miljoona hastagia ja kaksi tykkäystä, nekin tyyliä omilta vanhemmilta.
Sitten tein lopulta rohkean vedon ja julkaisin yhden piirustuksen keskustelupalstalla ja pyysin mielipiteitä. Kun näin kommentteja tulleen paljon, niin avasin keskustelun innoissani ja aloin lukea. Into vaihtui siihen, että tuntui kuin sydän tippuisi pois. Kilteimmätkin kertoivat, miten kuvassani kaikki oli pielessä. Ei-niin kiltit taas totesivat tyylillä, että kuva on ihan hieno jos tekijä on n. 10 vuotias. Olin sanaton ja järkyttynyt, kokeilin julkaista toisen piirroksen, jos eka vaan sattui olemaan huono. No tämä toinen sai vielä pahemmat arvostelut.
Kerran löysin kivan kuuloisen ketjun, jossa ihmiset julkaisivat tekemiään kuvia tai muita luovia teoksia. Tuntui hyvänmielen ketjulta, kun kaikkia kehuttiin ja kannustettiin. Rohkaistuin julkaisemaan omanikin. Ja jälleen aivan jäätävät palautteet.
Ei varmaan monen mielestä kuulosta pahalta. Mutta itselleni se oli, olin aina luullut olevani hyvä piirtäjä. Vaikka kaikessa muussa olen huono, niin jaksoi pysyä positiivisena, koska ajattelin olevani keskivertoa parempi piirtäjä. En tosiaan kyllä näin jälkeenpäin osaa selittää, minkä takia näin olen kuullut. Defenssi, ehkä.
Jonkin aikaa yritin vielä piirtää, mutten saanut siitä enää sitä samaa iloa ja onnistumisen tunnetta. Kuvat eivät enää näyttäneet hienoilta edes omissa silmissäni. Aloin heittää roskiin kuvia, joista ennen olin ollut niin ylpeä.
Lopulta koko piirtäminen sitten vaan loppui. Kun nyt vuosienkin jälkeen katson piirustustarvikkeita, niin inspiraation ja ilon sijasta niekeskelen itkua. Kuvitellessani olevani hyvä piirtäjä, ostin kalliit tarvikkeet. Jo puuvärini ovat todella hinnakkaat ja laadukkaat. Ja ne keräävät jo toista vuotta pölyä laatikossa. Ehkä laitan ne syksyllä myyntiin.
En enää tee vapaa - ajalla muuta, kun selailen nettiä ja käyn joskus kävelyllä. Olo on täysin tyhjä. Ja epäonnistumisen tunne on mukana kaikkialla. Hetken koin tänään iloa, kun näin että pitkään hoitaman ruukkuruusu oli alkanut kasvattaa nuppua. Mutta ilo haihtui heti, kun tajusin miten surullinen juttu taas oli. Että minulle on saavutus, kun kukkia tuottava kasvin kasvattaa kukan. Aika matalilla mennään.
Kommentit (192)
Ryhdy pilapiirtäjäksi! Ei Ville Rantakaan osaa piirtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En näe piirrosta linkissä. Ilmeisesti jotain on ollut esillä, ettei kyseessä ole keisarin uudet vaatteet -ilmiö, jossa positiiviset kommentit keräävät tykkäyksiä.
Näittekö muut oikeasti jotain? Jos, kiva jos ainakin yksi kuva on OK.
Vierailija wrote:
Mitäpä jos kirjoittaisit? Harvoin saa lukea näin hyvin kirjoitettua tekstiä vauvapalstalla, joten ainakin täällä olet keskivertoa parempi kirjoittaja :D Moni kirjallisuusihminen/kirjoittaja ei osaa oikeastaan mitään muuta oikein tehdäkään. Toinen mitään muuta kuin yhtä asiaa osaamaton ryhmä on rumpalit. En tiedä miksi :D
Ei tekstissä ole mitään erikoista. Jos on normaalijärkinen, osaa saada selkeää tekstiä aikaan. Piirroksia voi arvioida piirroksista.
Vanha ketju, siksi ei näy piirrosta.
Mielenkiintoinen aihe kyllä. Minusta ei ole hyvä, että lapsille vakuutellaan jokaisen olevan hyvä jossain. Olisi fiksumpaa sanoa, että jokainen saattaa olla hyvä jossain. Ihmisen on syytä ymmärtää, ettei hänen arvonsa riipu siitä, onko hän jossain muita parempi. Miksi pitäisi olla?
Vierailija wrote:
Vierailija kirjoitti:
Minä suorastaan rakastin piirtämistä ja maalaamista. Sitten tapasin mieheni ja menin ekaa kertaa hänen kotiinsa. Katselin hänen yhtä mustavalkoista kuvaa. Kysyin mistä olet tällaisen valokuvan saanut. (Clint Eastwoodin naama). Hän sanoi, ei kun katso tarkemmin piirsin sen lyijykynällä. Olin mitvit. Tuijotin kuvaa ja tajusin, että se on tosiaan piirretty. Kun näytti sitten muita töitään, niin mietin että minä todella luulin olevani hyvä. Eikä oikein nappaa enää, vaikka mieheni kannustaa tehdä omaa jälkeä. Jotenkin en saa enää irti mitään siitä touhusta.
Mä kuulemma masennan mun miestä biisejä tekemällä. Mie ei mitään muuta niin paljon haluaisi kuin osata säveltää, sovittaa ja sanoittaa biisejä. Harmi vain että hän osaa tyyliin c,f,g, pihalla kasvaa kukka, kukalla on jalassa sukka- tasoista musisointia. Silti hän keksii siinä kun soitellaan niin tosi hyviä
Miehesi on outo, jos ei arvosta, että osaa täydentää tekemisiäsi. Miksei hän iloitse, että osaatpa tehdä hyvin ja hän haluaa osallistua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus noissa kuvitelmissani myös kerroin muille pohtineen, että jos alkaisin suunnitella tatuointeja. En siis tekemään tatuointeja, mutta suunnittelemaan kuvia muille (itse en tatuointeja halua).
Se jäätävä hiljaisuus. Heinäsirkkojen siritys ja lopulta "on muuten ollu kivat säät viime aikoina".Oikeasti, hävettää niin muistella noita.
Miks Tää meni näin täysiä mun tunteisiin! Tota mun elämä on : heinäsirkan sirinää aina kun avaan suuni/näytän hahmojani vastaus on parin sanan mittainen ja sitten toinen osapuoli keskittyy puhelimeensa. Kenen kanssa voi oikeasti puhua että se on myös kiinnostunut, tähän tarjotaan maksullista terapiaa että saisi sosiaalista kontaktia vaikka oikeasti ongelma on vuorovaikutus taidoissa. T:diktaattori
Vierailija kirjoitti:
Minä suorastaan rakastin piirtämistä ja maalaamista. Sitten tapasin mieheni ja menin ekaa kertaa hänen kotiinsa. Katselin hänen yhtä mustavalkoista kuvaa. Kysyin mistä olet tällaisen valokuvan saanut. (Clint Eastwoodin naama). Hän sanoi, ei kun katso tarkemmin piirsin sen lyijykynällä. Olin mitvit. Tuijotin kuvaa ja tajusin, että se on tosiaan piirretty. Kun näytti sitten muita töitään, niin mietin että minä todella luulin olevani hyvä. Eikä oikein nappaa enää, vaikka mieheni kannustaa tehdä omaa jälkeä. Jotenkin en saa enää irti mitään siitä touhusta.
Netin/somen aikakaudella yksi suurimmista kirouksista tällä saralla on fotorealismin ihannointi.
Fotorealismilla saa helposti ihan taidetta tuntemattomilta taviksiltakin ihastelua ja ihmettelyä, joten sometykkäyksiä satelee. Ja samalla monissa somen "taidepiireissä" siitä on tullut ultimaattinen taidemuoto. Jos osaat piirtää fotorealistisen kauniin naisen jolla valuu fotorealistisia vesipisaroita pitkin ihoa, olet somessa suorastaan taidejumala.
Vaikka hyvin usein nämä fotorealistiset kuvat ovat ihan vain kopioita valokuvista, ilman sen kummempaa taiteellista silmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Netin/somen aikakaudella yksi suurimmista kirouksista tällä saralla on fotorealismin ihannointi."
Tavallaan totta, mutta onhan se oikea taito, jos osaa piirtää/maalata täysin fotorealistisen kuvan. Miksi sitä pitäisi vähätellä? Eivät kaikki siihen pysty.
Vierailija kirjoitti:
Tiedätkö, sama juttu päti kohdallani kirjoittamiseen. Muista mikä on tärkeintä: se, että itse uskot omaan juttuusi. Jos olet mielestäsi hyvä piirtäjä, viis siitä mitä muut sanovat. Muiden toimintaan ei voi vaikuttaa eikä siihen kannata tuhlata energiaa. Jos teet asioita aina vain muiden hyväksyntää hakien, et ikinä pääse päämäärääsi.
Vanha ketju, mutta eihän ap ollut aina tehnyt asioita vain muiden hyväksyntää hakien. Selkeästi hän oli piirtänyt jo kauan ennen kuin uskaltautui someen kuviaan julkaisemaan.
Kummallista vähättelyä monella sellaisella kommentoijalla, jotka mukamas ovat olevinaan kannustavia. On ihan normaalia haluta hyvää palautetta asiasta, jota tykkää tehdä ja jossa arvelee olevansa hyvä. Jos kaikki palaute on negatiivista tai "no, ihan kiva", niin normaali ihminen (ei mikään kone, kuten te muut tunnutte olevan) voi ja saakin siitä tuntea pettymystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:ta. Ja en ymmärrä. Pitääkö siinä, mistä saa itselle iloa, tyydytystä, stressin lievennystä tai vaikka ihan vaan ajankulua, olla välttämättä hyvä? Jos siitä itselle saa edes jonkin posiitiivisen kokemuksen. Toisten mielipiteet ovat heidän mielipiteitä, mutta se, mikä on tärkeää itselle, merkitsee.
Itse aloitin ratsastuksen talutuksesta 7 vuotta sitten. En ole erityisen hyvä, vaikka välillä onnistun jopa opettajaa miellyttävin tavoin. Suurin osa opettajan kommenteista on kuitenkin virheiden korjaamista ja sanomista siitä, mitä teen väärin. Tosin, kaikille opettaja on samanlainen. Virheitä korjataan, jotta oppisi.
Jos niistä opettajan kommenteista lannistuisi, niin olisin lopettanut ajat sitten. Mutta me kaikki ratsastajat olemme siellä oppimissa. Ei me varmaan ikinä saavuteta sitä, että menisi täydellisesti. Joka ikinen tunti jännittää tietyllä tavalla. Mokaaminen muiden silmien alla. Mutta silti me kaikki sinnikkäästi käydään tunneilla.
Eikä me edes tavoitella mitään. Ei kilpailuja, ei oman hepon ostamista tai muuta vastaavaa. Me käydään, koska tykätään hepoista ja halutaan kehittyä. Ei olla parhaita. Ainoastaan kehittyä omissa silmissä. Jokainen saa tunneista jotain. Minä saan stressin lievennystä tallilla ja hepojen kanssa ollessa sekä olen saanut oman samanhenkisen tuttavapiirin. Tallilla ei merkitse onko tuo asianajaja, lääkäri, sairaanhoitaja vai opiskelija. Olemme samassa "liemessä".
Jos sinä saat iloa piirtämisestä ja haluat kehittyä. Piirrä, piirrä ja eihän niitä piirroksia tarvitse missään julkaista. Pääasia on siinä, että sinä saat siitä tyydytystä ja jotain omaa.
Ihan sama kaikissa harrastuksissa. Harva siitä saa elannon tai kehittyy huipuksi. Kyse on siitä oppimisprosessista ja sen tuottamasta ilosta, tai jostakin.
Jatka piirtämistä. Minä jatkan ratsastusta.
N54
Vierailija kirjoitti:
"Netin/somen aikakaudella yksi suurimmista kirouksista tällä saralla on fotorealismin ihannointi."
Tavallaan totta, mutta onhan se oikea taito, jos osaa piirtää/maalata täysin fotorealistisen kuvan. Miksi sitä pitäisi vähätellä? Eivät kaikki siihen pysty.
Totta kai se on oikea taito! Mutta se ei ole AINOA taito. Pointtini oli, että somessa on nykyään sellainen vääristynyt ilmapiiri, että vain fotorealismi/hyperrealismi (tai sitten toisissa piireissä animetyyli) on tavoiteltavaa. Esimerkiksi Martta Wendelinin kaltainen omintakeinen, semirealistinen tyyli ei saisi ollenkaan niin paljon ihailua somessa kuin tuo kuvailemani fotorealistinen piirros kauniista naisesta, jolla valuu vesipisaroita iholla. Jostain syystä vesipisarat ja mehukkaat hedelmät ja vaikkapa valuva hunaja ovat näissä hyperrealistisissa kuvissa erittäin suosittuja aiheita.
Sitä tarkoitin fotorealismin ihannoinnilla. En sitä, etteikö fotorealismissa olisi mitään ihailtavaa. Onhan se hieno taito.
Somesuosio nyt ei ylipäätään ole kovin hyvä mittari luovilla aloilla.
Palautteen jälkeen voi myös yrittää korjata muiden huomauttamia asioita. Jos ei siihen pysty, ei teknisesti osaa tehdä muutoksia.
Tunnekytköskin voi puuttua. Piirrokset saattoivat olla huonoja, mutta saattoi olla että lisäksi ei selvinnyt, mitä olit yrittänyt tehdä. Selittely ei pelasta mutta itselleen voi yrittää selvittää, mitä haluaisi saada aikaan ja sitten pyrkiä siihen.