Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lopetin piirtämisen, koska olinkin siinä huono
05.05.2020 |
Ei ole oikein pointtia tällä avautumisella.
Itse en siis ollut hyvä koulussa. Tyylitajua ei ole pätkääkään, enkä osaa edes esim. sisustaa. Urheillakaan en osaa, en pysty edes juoksemaan kun keuhkoihin alkaa sattua. Suuntavaisto aivan surullinen, koulusuunnistuksessa oli jo saavutus jos en eksynyt. Sosiaalisestikin olen täysi katastrofi. En siis ole ollut koskaan ollut hyvä missään, vaan kaikessa ollut aina todella surullinen tapaus.
Aina kuitenkin lohdutti yksi asia. Tykkäsin piirtää ja olin siinä mielestäni hyvä. Omasta mielestäni tein kivannäköisiä töitä. Käytin niihin aikaa, piirsin vähintään viikottain jos en joka päivä, käytin tunnelatauksia piirtämiseen.
Ja kuten sanottu, omasta mielestäni olin hyvä siinä ja sanoin sitä ääneenkin. Mutta edes lähipiiristä ei oikein koskaan kehuja tullut. Oli outoa, kun samaan aikaan tuli luettua muiden piirtäjien valitteluja, kun aina pyydetään piirtämään sitä ja tätä.
Minua ei koskaan pyydetty. Olisin ollut innoissani, jos joku olisi pyytänyt.
Yhden teokseni annoin lahjaksi. Lahjan saajan ilme teki sydämeen epämukavan olon. Juuri se ilme, että näyttäisi kuin toinen pohtisi onko kyseessä vitsi vai ei.
Julkaisin kuvia somessa. Tykkäyksiä tuli pari, nekin läheisiltä. Kokeilin lisätä hakusanoja ja siten lisätä näkyvyyttä, ajattelin että ehkä vaan ihmiset eivät ole löytäneet näitä. Ei auttanut. Samaan aikaan aloin seurailla, miten muilla samoja hakusanoja käyttävillä meni. Kuvat keräsivät paljon tykkäyksiä ja kehuja. Omissa kuvissa taas saattoi kuulla heinäsirkkojen sirinän. Lopulta alkoi melkein hävettää, kun kuvassa oli miljoona hastagia ja kaksi tykkäystä, nekin tyyliä omilta vanhemmilta.
Sitten tein lopulta rohkean vedon ja julkaisin yhden piirustuksen keskustelupalstalla ja pyysin mielipiteitä. Kun näin kommentteja tulleen paljon, niin avasin keskustelun innoissani ja aloin lukea. Into vaihtui siihen, että tuntui kuin sydän tippuisi pois. Kilteimmätkin kertoivat, miten kuvassani kaikki oli pielessä. Ei-niin kiltit taas totesivat tyylillä, että kuva on ihan hieno jos tekijä on n. 10 vuotias. Olin sanaton ja järkyttynyt, kokeilin julkaista toisen piirroksen, jos eka vaan sattui olemaan huono. No tämä toinen sai vielä pahemmat arvostelut.
Kerran löysin kivan kuuloisen ketjun, jossa ihmiset julkaisivat tekemiään kuvia tai muita luovia teoksia. Tuntui hyvänmielen ketjulta, kun kaikkia kehuttiin ja kannustettiin. Rohkaistuin julkaisemaan omanikin. Ja jälleen aivan jäätävät palautteet.
Ei varmaan monen mielestä kuulosta pahalta. Mutta itselleni se oli, olin aina luullut olevani hyvä piirtäjä. Vaikka kaikessa muussa olen huono, niin jaksoi pysyä positiivisena, koska ajattelin olevani keskivertoa parempi piirtäjä. En tosiaan kyllä näin jälkeenpäin osaa selittää, minkä takia näin olen kuullut. Defenssi, ehkä.
Jonkin aikaa yritin vielä piirtää, mutten saanut siitä enää sitä samaa iloa ja onnistumisen tunnetta. Kuvat eivät enää näyttäneet hienoilta edes omissa silmissäni. Aloin heittää roskiin kuvia, joista ennen olin ollut niin ylpeä.
Lopulta koko piirtäminen sitten vaan loppui. Kun nyt vuosienkin jälkeen katson piirustustarvikkeita, niin inspiraation ja ilon sijasta niekeskelen itkua. Kuvitellessani olevani hyvä piirtäjä, ostin kalliit tarvikkeet. Jo puuvärini ovat todella hinnakkaat ja laadukkaat. Ja ne keräävät jo toista vuotta pölyä laatikossa. Ehkä laitan ne syksyllä myyntiin.
En enää tee vapaa - ajalla muuta, kun selailen nettiä ja käyn joskus kävelyllä. Olo on täysin tyhjä. Ja epäonnistumisen tunne on mukana kaikkialla. Hetken koin tänään iloa, kun näin että pitkään hoitaman ruukkuruusu oli alkanut kasvattaa nuppua. Mutta ilo haihtui heti, kun tajusin miten surullinen juttu taas oli. Että minulle on saavutus, kun kukkia tuottava kasvin kasvattaa kukan. Aika matalilla mennään.
Kommentit (186)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihana! Samaistun vahvasti. Olen myös kaikessa huono, monissa asioissa jopa niin paljon, että usein minua epäillään "huonosta asenteesta" ja tahallisista epäonnistumisista yrityksestä huolimatta.
Itselläni mm. valokuvaus oli asia, jonka luulin osaavani ennen kuin totuus valkeni.
Mutta itselläni on ollut suojaavaa se, että en niin kovin välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Eikä huonous estä tekemästä asioita joista nautin, vaikka kieltämättä se aina hieman kirpaisee, kun asiassa mihin on panostanut vuosia ei ole juuri kehitystä tapahtunut ja useimmat ovat automaattisesti sillä samalla viivalla tai jopa edelläkin jo ensikerralla :,D
Tiedän myös, itselläni olevan vahvuuksia, vaikka niille ei juuri tässä ajassa ja yhteiskunnassa löydy arvostusta.
En sitten tiedä, tuntuuko siksi niin pahalta kun on kaikessa muussa niin kävelevä katastrofi. Tuntuu, etten pärjää töissäkään oikein millään alalla. Kun sitten oli yksi asia, jossa luuli olevansa hyvä, niin todellisuuteen herääminen veti täysin pohjan kaikelta.
Usko pois, ymmärrän täysin. Se pärjääminen täytyy vain löytää muualta kuin ulkoisista meriiteistä ja uskoa itseensä.
Olen itse myös kokenut, että naisille sallitaan harvemmin samanlaista "perusteetontakin" tyytyväisyyttä itseensä kuin miehille. Vaatimustaso ja odotukset ovat ainakin omassa lapsuudessani olleet tytöille paljon korkeammalla. Vaikka ei kaikilla pojillakaan ole helppoa ollut.
Olen myös kokenut tuon malliesimerkkinä "huonoudesta" olemisen useita, useita kertoja lapsesta lähtien ja kumma olisi, jos se ei vaikuttaisi itsetuntoon mitenkään.
Olen diagnosoitu adhd ja sillä saattaa olla osansa. Välillä se tuntuu olevan kuin taikaviitta, joka estää muita näkemästä itseäni sellaisena kuin olen ja jopa löytämään sellaisia negatiivisia ominaisuuksia mitä itsessäni ei ole :,D
Mutta niitä hyviä puolia mielestäni itsessäni ovat mm. Tarkkanäköisyysja kekseliäisyys, ideoiden toteutus saattaa olla keskimääräistä heikompaa, mutta entä sitten.
Minun taas on todella vaikea keksiä itsestäni mitään hyviä puolia. Kun mietin ihan mitä tahansa, niin koen olevani huono.
Lapsuudesta muistan pahimpana ne hetket, kun luuli tehneensä jotain hyvin ja saikin haukut. Esim. olin koulussa tehnyt yhden piirroksen, joka oli ollut läksynä. Liittyi siis johonkin aineeseen, kuten ympäristötietoon jne.
Olin itse ylpeä tekemästäni, mutta kun opettaja läksyjä tarkastaessaan tuli kohdalleni, niin hän esitteli kaikille miten huono se oli. Repussa paperin kulmat olivat vähän rispaantuneet, ja tätäkin opettaja päivitteli kovaan ääneen. Koko tuon ajan siis piti työtäni kädessään ylhäällä, niin että koko luokka varmasti näki sen.Ja kuten aiemmin kerroin, niin eräässä harrastuksessa ohjaaja kehotti kaikkia katsomaan minua, koska näkisivät esimerkin miten ei saa tehdä.
Keväisin pelattiin luokkien välisiä otteluita pesäpallossa, joukkueet valittiin käsittääkseni arvalla. Yhtenä vuonna minut valittiin osaksi joukkuetta. Muu luokka maanitteli viikon, että luovun siitä, koska jos olen mukana, niin ei olisi mitään mahdollisuutta voittaa.
Luovuin sitten lopulta.
Itse olin lapsena tyytyväinen värityskuvaani ja esittelin sen sukulaiselleni, joka totesi että rumasti ovat värit menneet rajojen yli ja kehui huomattavasti nuoremman sisarukseni väritystaitoja.
Koulussa sain sijaiselta ja luokalta kehuja piirrustuksestani, joka ei ollut taitava, mutta hauska ja kekseliäs. Opettajan palattua lomalta tämä nosti sen esimerkiksi koko luokan edessä p*skimmasta näkemästään piirrustuksesta ja siitä, mitä ei ainakaan kannattaisi matkia.
Olin harrastanut vuosia erästä liikuntalajia ja luokalta pyydettiin siksi minua mukaan esitykseen. Opettaja tiputti minut huonouden vuoksi pois, mutta esitykseen pääsi ainakin kaksi oppilasta ilman aiempaa liikuntataustaa.
Samoin kokeeni reposteltiin luokan edessä yms.
Ja nämä siis ainoastaan lapsuudesta. Yhtälailla kokemuksia on mahtunut aikuisuuteenkin.
En aio nyt väittää, että jokainen on hyvä "jossain", en uskonut tähän lapsenakaan.
Mutta sanon vain, että toiset ovat alttiimpia epäreilulle kohtelulle. Eivätkä muut ole aina oikeassa, saati rehellisiä. Kritiikkiä on ihan hyvä kuunnella, mutta samaan aikaan on hyvä tiedostaa, että kaikki kritiikki ei ole asiallista tai edes ansaittua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä vähän sama, rakastin piirtämistä ja oli minulle henkireikä peruskoulussa. Joka päivä piirsin ja tussailin töitäni, moni itse asiassa kehui töitäni ja joka päivä halusivat seurata työskentelyäni.
Sitten jossain vaiheessa iski se että eihän nämä työt ole kovin hienoja, edes huonolla tavalla. Näin kaiken huonona ja tapasin muita piirtäjiä mitkä loi niin kaunista ja upeaa, aitoa ja uniikkia että tyrehytti viimeisenkin innon. Haikeana katson kyniäni ja vihkojani. Olisin peruskoulun jälkeem tarvinnut opastusta luovalle alalle niin ties vaikka olisin löytänyt itseni ja tyylini piirtää ja tehdä muuta luovaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suorastaan rakastin piirtämistä ja maalaamista. Sitten tapasin mieheni ja menin ekaa kertaa hänen kotiinsa. Katselin hänen yhtä mustavalkoista kuvaa. Kysyin mistä olet tällaisen valokuvan saanut. (Clint Eastwoodin naama). Hän sanoi, ei kun katso tarkemmin piirsin sen lyijykynällä. Olin mitvit. Tuijotin kuvaa ja tajusin, että se on tosiaan piirretty. Kun näytti sitten muita töitään, niin mietin että minä todella luulin olevani hyvä. Eikä oikein nappaa enää, vaikka mieheni kannustaa tehdä omaa jälkeä. Jotenkin en saa enää irti mitään siitä touhusta.
Muihin ei kannata itseään verrata, muuta kuin niin, että haluaa kehittyä tiettyyn suuntaan. Tenavana Carl Barks oli minulle ylittämätön sankari. Aloitin ihan vaan kopioimalla hänen piirroksiaa. Tarpeeksi kauan harjoiteltuani piirsin vapaalla kädellä ja lopulta ihan omia sarjakuvia, jolloin alkoi näkyä se oma käden jälki.
Myöhemmin tähtäsin fotorealismiin, vaati varmaan tuhansia kasvokuvia ym. ym. minkä jälkeen parikymppisenä, kaverin setä tilasi minulta piirrustuksen naisystävästään.
Älkää ihan oikeasti lannistuko teknisesti taitavien tekemisistä, tai taiteellisten visioiden puutteesta. Ne tulevat vain käden ja silmän harjaantuessa. Yhä uudestaan ja uudestaan, valitkaa teitä kiinnostavia aiheita ja tekniikoita ja tehkää ja nauttikaa.
No, sinähän siis olet yksi niistä, jotka ovat tulleet huippuhyviksi. Itsekin olen piirtänyt lapsesta saakka ja piirsin aikuiseksi saakka joka viikko, harjoittelin paljon. Vaan ne ainoat kommentit olivat sitten sitä haukkumista, ei muotokuvan tilaamista.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä, kun monen mielestä pitäisi olla harrastuksessa tosi hyvä, jos haluaa sitä harrastaa. Esim. eräs kaverini ihmetteli minulle, että ei ymmärrä miksi eräs kaverimme aloitti opettelemaan uutta kieltä perustellen, että "kun eihän se ole hyvä kielissä". Miten voi kehittyä uusissa asioissa, jos välttelee asioita joita ei osaa ja tekee vaan niitä asioita, joissa on luontaisesti lahjakas?
Ja ihmetyttää, kun jotkut vanhemmat miettii, että "voiko 12-vuotias enää aloittaa jotain harrastusta, vai onko liian vanha". Jos aivan huipulle tähtää niin joo on varmaan myöhäistä, mutta suurimmasta osasta ei tule huippu-urheilijaa tai - muusikkoa vaikka kuinka harrastaisi. Typerää jättää asioita sen takia tekemättä, jos ei ole mahdollisuuksia tulla aivan huipuksi.
Itse taas uskon, että jokainen tarvitsee edes yhden asian jossa on hyvä. Ei minuakaan tämä näin haittaisi, jos olisin sitten hyvä jossain muussa. Mutta en ole. Olen niin huono kaikessa, että jopa autokoulussa ajo-opettajalta loppui usko oppimiseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suorastaan rakastin piirtämistä ja maalaamista. Sitten tapasin mieheni ja menin ekaa kertaa hänen kotiinsa. Katselin hänen yhtä mustavalkoista kuvaa. Kysyin mistä olet tällaisen valokuvan saanut. (Clint Eastwoodin naama). Hän sanoi, ei kun katso tarkemmin piirsin sen lyijykynällä. Olin mitvit. Tuijotin kuvaa ja tajusin, että se on tosiaan piirretty. Kun näytti sitten muita töitään, niin mietin että minä todella luulin olevani hyvä. Eikä oikein nappaa enää, vaikka mieheni kannustaa tehdä omaa jälkeä. Jotenkin en saa enää irti mitään siitä touhusta.
Muihin ei kannata itseään verrata, muuta kuin niin, että haluaa kehittyä tiettyyn suuntaan. Tenavana Carl Barks oli minulle ylittämätön sankari. Aloitin ihan vaan kopioimalla hänen piirroksiaa. Tarpeeksi kauan harjoiteltuani piirsin vapaalla kädellä ja lopulta ihan omia sarjakuvia, jolloin alkoi näkyä se oma käden jälki.
Myöhemmin tähtäsin fotorealismiin, vaati varmaan tuhansia kasvokuvia ym. ym. minkä jälkeen parikymppisenä, kaverin setä tilasi minulta piirrustuksen naisystävästään.
Älkää ihan oikeasti lannistuko teknisesti taitavien tekemisistä, tai taiteellisten visioiden puutteesta. Ne tulevat vain käden ja silmän harjaantuessa. Yhä uudestaan ja uudestaan, valitkaa teitä kiinnostavia aiheita ja tekniikoita ja tehkää ja nauttikaa.
No, sinähän siis olet yksi niistä, jotka ovat tulleet huippuhyviksi. Itsekin olen piirtänyt lapsesta saakka ja piirsin aikuiseksi saakka joka viikko, harjoittelin paljon. Vaan ne ainoat kommentit olivat sitten sitä haukkumista, ei muotokuvan tilaamista.
Monet piirtävät joka päivä, piittämisessä hyväksi tuleminen on aivan yhtä armotonta työntekoa kuin vaikka ballerinaksi harjoittelu. Taiteeseen vain liittyy yleinen harhakäsitys että vain lahjat määräävät kuinka hyväksi kehittyy tai että taidot olisivat pudonneet taivaasta.
Esimerkiksi minä maalaan vesiväreillä päivittäin, ja silti tiedän että maalaukseni eivät ole hyviä ja minulla on paljon kehityttävää. Välillä taitojen kehityksessä ajautuu kohtaan jossa huomaa omat puutteensa mutta silti ei osaa oppia niistä pois. Silti koen maalaamisen miellyttäväksi koska se rentouttaa minua, ja saan purettua päivän stressin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ois kiva tietää miten ap piirtää.
Pystyykö missään laittamaan kuvaa palveluun, josta sen pystyisi poistamaan vaikka minuutin jälkeen?
Sinun ongelmasi on se että kuvittelet että taidot ovat vain sitä varten että niillä kerätään ylistystä muilta. Mikset piirtäisi vain pöytälaatikkoon? Tanssista voi nauttia kotona verhot kiinni, laulaa voi suihkussa, värittää voi meditointikeinona. Harrastukset ovat omaa nautintoa varten eivät kehuja varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulosta vähän multa. En ole oikein missään hyvä mutta tykkäsin piirtää ja piirsin paljonkin.
En ollut erityisen loistava mutta mielestäni ihan ok.
Kaverini on todella lahjakas piirtäjä ja elättää itsensä sillä. Hän arvostelee muiden ammattiartistien kuvia todella ikävään sävyyn ja naureskelee omaan silmääni täydellisille kuville.
Tämän seurauksena en tykkää enää piirtää. Omat räpellykset ovat niin surkeita. :(
Ap piirrä erilaisia "listoja" eli erilaisia aiheita listattuna aina joka päivälle. Sulla on voinut piirtäminen mennä siihen pisteeseen, että et halua edes aloittaa, koska ajattelet olevasi siinä huono. Jos alkaisit piirtämään pikkuhiljaa? Enkä tarkoita että joka päivä pitäisi piirtää noita listoja, mutta se voisi olla hyvä alku piirtää vaikka joka kolmas tai joka toinen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun ongelmasi on se että kuvittelet että taidot ovat vain sitä varten että niillä kerätään ylistystä muilta. Mikset piirtäisi vain pöytälaatikkoon? Tanssista voi nauttia kotona verhot kiinni, laulaa voi suihkussa, värittää voi meditointikeinona. Harrastukset ovat omaa nautintoa varten eivät kehuja varten.
Yleensä ne, jotka sanovat ettei ole väliä saako taidosta kehuja vai ei, ovat niitä jotka kehuja saavat.
Itsekkin olen piirtänyt lapsesta saakka, koulunumeroi oli 8-9. Tosin koululla oli paljon myös minua lahjakkaampia piirtäjiä, jotka ovat haukkuneet minun piirrustuksiani kun olin lapsi. läheiset ovat kehuneet kuinka lahjakas piirtäjä olen. Totuus on se, etten ole koskaan täytsin tyytyväinen piirrustukseeni,löydän aina jotakin parannettavaa omasta työstäni ja aina jokapaikasta löytyy niitä paljon parempia sekä taitavampia piirtäjiä kuin minä. Itse pistin kanssa nettiin piirrustuksia ja olen saanut tykkäyksiä jonkun verran, mutta tärkeintä minulle on se, että saan ilahduttaa muita omalla työlläni vaikka tykkäyksistä tykkäänkin, mutta haluan nähdä mihin minusta oikeasti on. Haluan tuoda työni tulevaisuudessa esille, mutta se on vielä vain haave ja ei kenties toteudu koskaan tämän minä tiedostan. Haluan kehittyä vielä paremmaksi piirtäjäksi mitä olen nyt ja siksi harjoittelen piirtämistä mallista aika paljon. Joskus myös ilman mallia. Piirtäminen on se mistä olen aina pitänyt ja minulle se on terapeuttista enemmän kuin pelkkää piirtämistä. Sinuna minä jatkaisin piirtämistä, mikäli siitä löydät vielä jotain positiivista ja mukavaa. Älä välitä muiden mielipiteestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinun ongelmasi on se että kuvittelet että taidot ovat vain sitä varten että niillä kerätään ylistystä muilta. Mikset piirtäisi vain pöytälaatikkoon? Tanssista voi nauttia kotona verhot kiinni, laulaa voi suihkussa, värittää voi meditointikeinona. Harrastukset ovat omaa nautintoa varten eivät kehuja varten.
Yleensä ne, jotka sanovat ettei ole väliä saako taidosta kehuja vai ei, ovat niitä jotka kehuja saavat.
Tämä on kyllä hyvin totta. Aloittavalle harrastajalle (ihan sama missä lajissa, mutta puhutaan nyt piirtämisestä) tai itseään epäröivälle ne kehut antaa itseluottamusta ja jaksamista jatkaa yrittämistä lannistumisesta huolimatta. Taidoikkaimmallakin piirtäjillä tulee hetkiä, jolloin epäröi omia taitojaa ja silloin voi tarvita juuri niitä kehuja, jotta jaksaa aloittaa taas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä suorastaan rakastin piirtämistä ja maalaamista. Sitten tapasin mieheni ja menin ekaa kertaa hänen kotiinsa. Katselin hänen yhtä mustavalkoista kuvaa. Kysyin mistä olet tällaisen valokuvan saanut. (Clint Eastwoodin naama). Hän sanoi, ei kun katso tarkemmin piirsin sen lyijykynällä. Olin mitvit. Tuijotin kuvaa ja tajusin, että se on tosiaan piirretty. Kun näytti sitten muita töitään, niin mietin että minä todella luulin olevani hyvä. Eikä oikein nappaa enää, vaikka mieheni kannustaa tehdä omaa jälkeä. Jotenkin en saa enää irti mitään siitä touhusta.
Muihin ei kannata itseään verrata, muuta kuin niin, että haluaa kehittyä tiettyyn suuntaan. Tenavana Carl Barks oli minulle ylittämätön sankari. Aloitin ihan vaan kopioimalla hänen piirroksiaa. Tarpeeksi kauan harjoiteltuani piirsin vapaalla kädellä ja lopulta ihan omia sarjakuvia, jolloin alkoi näkyä se oma käden jälki.
Myöhemmin tähtäsin fotorealismiin, vaati varmaan tuhansia kasvokuvia ym. ym. minkä jälkeen parikymppisenä, kaverin setä tilasi minulta piirrustuksen naisystävästään.
Älkää ihan oikeasti lannistuko teknisesti taitavien tekemisistä, tai taiteellisten visioiden puutteesta. Ne tulevat vain käden ja silmän harjaantuessa. Yhä uudestaan ja uudestaan, valitkaa teitä kiinnostavia aiheita ja tekniikoita ja tehkää ja nauttikaa.
No, sinähän siis olet yksi niistä, jotka ovat tulleet huippuhyviksi. Itsekin olen piirtänyt lapsesta saakka ja piirsin aikuiseksi saakka joka viikko, harjoittelin paljon. Vaan ne ainoat kommentit olivat sitten sitä haukkumista, ei muotokuvan tilaamista.
Kirjoitin myös kommentin 32 eli olen sittemmin joutunut aloittamaan piirtämisen uudestaan.
Siksi pitääkin nauttia itse tekemisestäkin. Musiikin puolella saanut enemmän kovaakin kritiikkiä, joten laulaminen on pääasiassa jäänyt. Tosin viime kesänä uskaltauduin yhden suosikkini vetämään karaokessa. Kitaran kanssa olen tuskin keskinkertainen, mutta soitan edelleen ja onhan se hauska huomata monenlaista edistystä soitossaan, vaikka nopeus alkaa hidastumaan ja sormet kangistumaan.
Mikä minut sai muuten taide harrastusten pariin, oli lapsena luettu horoskooppi, jossa kerrottiin tähtimerkin usein olevan taiteellinen, ja ihan siitä syystä aloin piirtää ja myöhemmin soittamaan. Voin siis ihan julkisesti myöntää, että jokin positiivinen kommentti, miten absurdi tahansa, voi antaa intoa harrastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt todellaki haluun nähdä kuvaa sun töistä, muuten sun tekstis oli ihan ku omasta kynästä.
Ap, kysyit jossain viestissä minkätasoisia piirustuksia meillä on mielessä kun kuvailet piiristuksiesi tasoa. Kuvauksesta, epävarmuudesta mutta jonkintasoisesta harjoittelusta tulee itselle ainakin mieleen jotkut tämäntasoiset piirustukset:
https://www.thesun.co.uk/wp-content/uploads/2016/04/2803135.main_image…
Liippaako läheltä? Uskallatko laittaa jo näytille omasi?
Mistä vetoa että ap:n piirustukset on jotain törkeen hienoja mutta taiteilijana nyt vaan ei osaa nähdä sitä niin.
Et sinä ole huono ja kaikessa epäonnistunut ihminen, vaan selkeästi koulukiusattu sekä opettajiesi että luokkatovereiden taholta.
Ja mistä vetoa, että vanhempasikin ovat kasvattaneet sinut ilman "turhia" kehuja, ettei vaan 'likka pääse ylpistymään'.
Suosittelisin ehkä ihan ammattiapua huonommuuden tunteiden käsittelemiseen.
Toisaalta, ehkä piirtäminen ei ole sinulle 'se juttu', vaikka mukavaa onkin. Ehkä se todellinen intohimo ja lahjakkuus löytyy vasta myöhemmin, kun ensin pääset yli noista ilon ja luovuuden tappavista kokemuksista, joita ei ainoankaan lapsen tai nuoren kohdalle toivoisi.
Tämän ketjum perusteella me tiedetään jo, että olet hyvä:
Kirjoittamaan
Reflektoimaan omia tunteitasi(tärkeä taito mitä ei suinkaan kaikki osaa)
Löytämään intohimon kohteita (piirtäminen)
Ymmärrän hyvin, että olet halunnut hakea ulkoapäin kannustusta. Kaikkihan me halutaan kuulla positiivisia kommentteja, se on inhimillistä. Älä kuitenkaan hukkaa intohimoasi siksi, että muut ei arvosta. Voisin helposti luetella täjän pari kolme arvostettua suomalaista taiteilijaa, jotka ei osaa piirtää, ja myöntävät sen itse. Silti heistä on tullut kuuluisia taidepiireissä. En linkkaa heitä tähän koska mielestäni se ei ole tärkei ei ole se osaatko piirtää vai et, vaan se että arvostat itseäsi ja jatkat rakasta harrastusta jos se antaa sulle iloa.
Olet hyvä juuri tuollaisena!
Alue: Aihe vapaa
Älä missään nimessä lopeta rakasta harrastusta. Itseäni auttaisi tuossa tilanteessa se, että kuvittelen millasia ihmisiä on sinun kuviisi kommentoineet anonyymisti: kateelliset suomursut! Jotkut ihmiset eivät vaan ole kovinkaan taiteellisia. Minäkin arvostan taiteessa eniten persoonaa, en mitään hajuttomia mauttomia Ikea-sisustustauluja. Nyt nokka pystyyn ja kynät esille!
Tiedätkö että arvostettiinko Picassoa tai Paul Kleetä heti kun heidän taiteensa tuli julkisuuteen? :) eipä arvostettu, heidän taide elää, ja haukkujat ovat unohtuneet manan maille.