Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äidin kuolema pelottaa-miten siitä selviää? On nyt 74-vuotias.
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus (ja ketju) oli minulle ajatuksia herättävin pitkään aikaan. Kiitos siitä!
Itselläni oli mt- ja alkoholiongelmainen isä, joka kuoli, kun olin juuri täysi-ikäistynyt. Äitini taas on melko voimakkaita narsistisia piirteitä omaava ihminen (kuten alkoholistien puolisot usein ovat). En ole koskaan ollut hänen kanssaan erityisen lämpimissä väleissä, vaikka melko säännöllisesti yhteyttä pidämmekin. Häntä eivät kuitenkaan juurikaan minun tai perheeni asiat kiinnosta, vaan enemmänkin ”keskustelut” ovat hänen yksipuolista mielipiteidensä toistelua, tilitystä siitä, mikä maailmassa hänen näkökulmastaan mättää ym.
En aikanaan surrut isäni kuolemaa. Sekä hänen omalta kannaltaan että minun kannaltani oli vain helpotus, että niin onneton ihminen pääsi pois. Oli elämässään paljon kärsinyt ja ehtinyt myös aiheuttaa valtavaa vahinkoa lapsilleen. Tuskin tulen äitinikään kuolemaa aikanaan suremaan.
Omalla taustallani on jotenkin ihan tajunnan räjäyttävä ajatus, että joku kokee sellaista läheisyyttä äitiinsä (/vanhempiinsa), että pelkää hänen kuolemaansa. Tämä on niin kaukana omasta kokemuspiiristäni, etten oikein osaa edes kuvitella tuollaista tunnetta. Olen yhtäaikaa vähän kateellinen, että joku on saanut noin hyvät vanhemmat ja lähtökohdat elämään. Toisaalta tunnen suurta myötätuntoa siitä, että joku joutuu tuollaista pelkoa tuntemaan. Kun vanhempien kuolema ennen lastaan on kuitenkin ns. luonnon järjestys ja sen joutuu moni sitä pelkäävä kohtaamaan.
Toivon kaikkea hyvää ap:lle.
Minulla samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Kuitenkin he on ainoat jotka suostuu viettämään aikaa kanssani, eli heidän kuolema on sama kuin jos joltain kuolisi kaikki ystävät ja lapset ja mies. Ei jäisi ketään.
Olen todella pahoillani puolestasi. Elämä voi olla niin epäreilua :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus (ja ketju) oli minulle ajatuksia herättävin pitkään aikaan. Kiitos siitä!
Itselläni oli mt- ja alkoholiongelmainen isä, joka kuoli, kun olin juuri täysi-ikäistynyt. Äitini taas on melko voimakkaita narsistisia piirteitä omaava ihminen (kuten alkoholistien puolisot usein ovat). En ole koskaan ollut hänen kanssaan erityisen lämpimissä väleissä, vaikka melko säännöllisesti yhteyttä pidämmekin. Häntä eivät kuitenkaan juurikaan minun tai perheeni asiat kiinnosta, vaan enemmänkin ”keskustelut” ovat hänen yksipuolista mielipiteidensä toistelua, tilitystä siitä, mikä maailmassa hänen näkökulmastaan mättää ym.
En aikanaan surrut isäni kuolemaa. Sekä hänen omalta kannaltaan että minun kannaltani oli vain helpotus, että niin onneton ihminen pääsi pois. Oli elämässään paljon kärsinyt ja ehtinyt myös aiheuttaa valtavaa vahinkoa lapsilleen. Tuskin tulen äitinikään kuolemaa aikanaan suremaan.
Omalla taustallani on jotenkin ihan tajunnan räjäyttävä ajatus, että joku kokee sellaista läheisyyttä äitiinsä (/vanhempiinsa), että pelkää hänen kuolemaansa. Tämä on niin kaukana omasta kokemuspiiristäni, etten oikein osaa edes kuvitella tuollaista tunnetta. Olen yhtäaikaa vähän kateellinen, että joku on saanut noin hyvät vanhemmat ja lähtökohdat elämään. Toisaalta tunnen suurta myötätuntoa siitä, että joku joutuu tuollaista pelkoa tuntemaan. Kun vanhempien kuolema ennen lastaan on kuitenkin ns. luonnon järjestys ja sen joutuu moni sitä pelkäävä kohtaamaan.
Toivon kaikkea hyvää ap:lle.
Minulla samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Kuitenkin he on ainoat jotka suostuu viettämään aikaa kanssani, eli heidän kuolema on sama kuin jos joltain kuolisi kaikki ystävät ja lapset ja mies. Ei jäisi ketään.
Osallistu LAPSI TUNTEMATTOMAN KANSSA shouhun.
Saat vauvan joka on riippuvainen sinusta
Saat kivaa tekemistä ja juttuseuraa
ellet sitten OLE ALLERGINEN LAPSILLE?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus (ja ketju) oli minulle ajatuksia herättävin pitkään aikaan. Kiitos siitä!
Itselläni oli mt- ja alkoholiongelmainen isä, joka kuoli, kun olin juuri täysi-ikäistynyt. Äitini taas on melko voimakkaita narsistisia piirteitä omaava ihminen (kuten alkoholistien puolisot usein ovat). En ole koskaan ollut hänen kanssaan erityisen lämpimissä väleissä, vaikka melko säännöllisesti yhteyttä pidämmekin. Häntä eivät kuitenkaan juurikaan minun tai perheeni asiat kiinnosta, vaan enemmänkin ”keskustelut” ovat hänen yksipuolista mielipiteidensä toistelua, tilitystä siitä, mikä maailmassa hänen näkökulmastaan mättää ym.
En aikanaan surrut isäni kuolemaa. Sekä hänen omalta kannaltaan että minun kannaltani oli vain helpotus, että niin onneton ihminen pääsi pois. Oli elämässään paljon kärsinyt ja ehtinyt myös aiheuttaa valtavaa vahinkoa lapsilleen. Tuskin tulen äitinikään kuolemaa aikanaan suremaan.
Omalla taustallani on jotenkin ihan tajunnan räjäyttävä ajatus, että joku kokee sellaista läheisyyttä äitiinsä (/vanhempiinsa), että pelkää hänen kuolemaansa. Tämä on niin kaukana omasta kokemuspiiristäni, etten oikein osaa edes kuvitella tuollaista tunnetta. Olen yhtäaikaa vähän kateellinen, että joku on saanut noin hyvät vanhemmat ja lähtökohdat elämään. Toisaalta tunnen suurta myötätuntoa siitä, että joku joutuu tuollaista pelkoa tuntemaan. Kun vanhempien kuolema ennen lastaan on kuitenkin ns. luonnon järjestys ja sen joutuu moni sitä pelkäävä kohtaamaan.
Toivon kaikkea hyvää ap:lle.
Minulla samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Kuitenkin he on ainoat jotka suostuu viettämään aikaa kanssani, eli heidän kuolema on sama kuin jos joltain kuolisi kaikki ystävät ja lapset ja mies. Ei jäisi ketään.
Olen todella pahoillani puolestasi. Elämä voi olla niin epäreilua :(
Älä ole..hänellä on kivat vanhemmat
sääli mua..mä muutin pois himasta heti kun pääsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä aloitus (ja ketju) oli minulle ajatuksia herättävin pitkään aikaan. Kiitos siitä!
Itselläni oli mt- ja alkoholiongelmainen isä, joka kuoli, kun olin juuri täysi-ikäistynyt. Äitini taas on melko voimakkaita narsistisia piirteitä omaava ihminen (kuten alkoholistien puolisot usein ovat). En ole koskaan ollut hänen kanssaan erityisen lämpimissä väleissä, vaikka melko säännöllisesti yhteyttä pidämmekin. Häntä eivät kuitenkaan juurikaan minun tai perheeni asiat kiinnosta, vaan enemmänkin ”keskustelut” ovat hänen yksipuolista mielipiteidensä toistelua, tilitystä siitä, mikä maailmassa hänen näkökulmastaan mättää ym.
En aikanaan surrut isäni kuolemaa. Sekä hänen omalta kannaltaan että minun kannaltani oli vain helpotus, että niin onneton ihminen pääsi pois. Oli elämässään paljon kärsinyt ja ehtinyt myös aiheuttaa valtavaa vahinkoa lapsilleen. Tuskin tulen äitinikään kuolemaa aikanaan suremaan.
Omalla taustallani on jotenkin ihan tajunnan räjäyttävä ajatus, että joku kokee sellaista läheisyyttä äitiinsä (/vanhempiinsa), että pelkää hänen kuolemaansa. Tämä on niin kaukana omasta kokemuspiiristäni, etten oikein osaa edes kuvitella tuollaista tunnetta. Olen yhtäaikaa vähän kateellinen, että joku on saanut noin hyvät vanhemmat ja lähtökohdat elämään. Toisaalta tunnen suurta myötätuntoa siitä, että joku joutuu tuollaista pelkoa tuntemaan. Kun vanhempien kuolema ennen lastaan on kuitenkin ns. luonnon järjestys ja sen joutuu moni sitä pelkäävä kohtaamaan.
Toivon kaikkea hyvää ap:lle.
Minulla samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Kuitenkin he on ainoat jotka suostuu viettämään aikaa kanssani, eli heidän kuolema on sama kuin jos joltain kuolisi kaikki ystävät ja lapset ja mies. Ei jäisi ketään.
Olen todella pahoillani puolestasi. Elämä voi olla niin epäreilua :(
Älä ole..hänellä on kivat vanhemmat
sääli mua..mä muutin pois himasta heti kun pääsin.
Olen todella pahoillani puolestasi. Elämä voi olla niin epäreilua :(
Mä en enää usko JEESUKSEEN...mitä nyt?
Pelkään kuolemaa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en enää usko JEESUKSEEN...mitä nyt?
Pelkään kuolemaa!!!
Olen todella pahoillani puolestasi. Elämä voi olla niin epäreilua :(
Minä taas yhden lapsen äitinä murehdin jo nyt sitä, että hän jää aivan yksin ja joutuu huolehtimaan minun hautajaisista. Olenkin miettinyt jo etukäteen, että järjestän oman poismenoni mahdollisemman tuskattomasti ja jälkiä jättämättä.
Alue: Aihe vapaa
Minulla samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Kuitenkin he on ainoat jotka suostuu viettämään aikaa kanssani, eli heidän kuolema on sama kuin jos joltain kuolisi kaikki ystävät ja lapset ja mies. Ei jäisi ketään.