Pidätkö itseäsi ympäristöasioissa fiksuna ja miten se ilmenee arjessasi?
Kommentit (9)
Emme tehneet kuin yhden lapsen ja sitäkin piti miettiä oikein huolella, että onko meillä hyvinvoivilla länsimaalaisilla oikeutta lisääntyä, kun maapallon kantokyky on jo nykyisellä väestömäärällä ylitetty.
Pyöräilen töihin ja kierrätän. Syödään tietoisesti enimmäkseen kotimaista ruokaa. Poimitaan marjoja metsästä tai lähitilan mansikkamaalta. Kotkmme on rakennettu energiaa säästäväksii. Tykkään matkustella ja se onkin kompastuskiveni. Tosin matkustellaan myös kotimaassa. Muuten ole aika fiksu.
Pidän kyllä. Emme juuri osta kulutushyödykkeitä. Teemme paljon vaatteita itse,lapsemme myös saavat vaatteita sukulaisilapsilta. Meillä on oma kasvimaa ja kasvihuone. Niistä satoq kerätään talveksi talteen. Syömme aika vähän lihaa ja sekin saadaan suureksi osaksi sukulaisilta jotka metsästävät. Meillä ei ole autoa. Ulkomaille matkustamme harvoin. Olen miettinyt maksaako siitä lisämaksuja. En vaan ole vielä täysin vakuuttunut kuinka maksut käytetään. teemme etätöitä muulloinkin kuin nyt korona-arkena joten ei ole työmatkakuluja.
Meilläkin säilötään paljon sieniä ja marjoja.
Ilmastotekojani:
Kierrätän jätteet, en omista autoa vaan käytän joukkoliikennettä, olen kasvissyöjä, en osta paljoa turhaa humpuukia, kun ostan hyödykkeitä ja ruokaa, suosin suomalaista ensisijaisesti
Olen ihan tavallinen. Kierrättelen kyllä, kompostoin minkä pystyn, kuljen joukkoliikenteellä silloin kun se ei maksa järjettömästi... mutta myös kyseenalaistan. En pidä kaikkia ohjeita järkevänä. En esimerkiksi ymmärrä miksi mökin mummon täytyy rakentaa kallis säiliö oman pissan talteenottoon jos viereiselle pellolle ajetaan lietelantaa tankkikaupalla. En aja autolla viemään muovijätettä kierrätyskeskukseen kierrätettäväksi. Enkä usko että maailma pelastuu sillä että minä luovun pitkistä lämpimistä suihkuista.
En pidä. Ympäristöteoissanikin suurimpana motivaattorina on oma rahallinen säästäminen. Ajan hybridillä, mikä kuluttaa 1-1.5 litraa vähemmän kuin verrokkibensa-auto. Syön vähän lihaa, ostamatta kuitenkaan kalliimpia korvikkeita.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tavallinen. Kierrättelen kyllä, kompostoin minkä pystyn, kuljen joukkoliikenteellä silloin kun se ei maksa järjettömästi... mutta myös kyseenalaistan. En pidä kaikkia ohjeita järkevänä. En esimerkiksi ymmärrä miksi mökin mummon täytyy rakentaa kallis säiliö oman pissan talteenottoon jos viereiselle pellolle ajetaan lietelantaa tankkikaupalla. En aja autolla viemään muovijätettä kierrätyskeskukseen kierrätettäväksi. Enkä usko että maailma pelastuu sillä että minä luovun pitkistä lämpimistä suihkuista.
Muovijätteen kierrätyspaikat pitäisi löytyä kauppojen yhteydessä.
En oo koskaan ymmärtänyt tätä ajatusta, että ne kierrätettävät jätteet pitäis sinne jotenkin erikseen viedä autolla. Mä vien sillä reissulla, jonka teen muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihan tavallinen. Kierrättelen kyllä, kompostoin minkä pystyn, kuljen joukkoliikenteellä silloin kun se ei maksa järjettömästi... mutta myös kyseenalaistan. En pidä kaikkia ohjeita järkevänä. En esimerkiksi ymmärrä miksi mökin mummon täytyy rakentaa kallis säiliö oman pissan talteenottoon jos viereiselle pellolle ajetaan lietelantaa tankkikaupalla. En aja autolla viemään muovijätettä kierrätyskeskukseen kierrätettäväksi. Enkä usko että maailma pelastuu sillä että minä luovun pitkistä lämpimistä suihkuista.
Miksi veisit kierrätyskeskukseen muovijätteen, kun voi kauppareissulla viedä kierrätyspisteeseen samalla kuin lasit ja metallitkin?
Missä se toinen ketju on? Joo pidän, mutta silti on päivitettävää aina kun uusia systemejä kehitellään.