Miltä tuntuu olla lapseton kolmekymppinen?

Olen elämäni uudessa keväässä. Keksin juuri mitä kohti lähden pyrkimään. T.37N

Vierailija kirjoitti:

Aika usein kolmekymppinen lapseton nainen sekoaa ja alkaa hakea elämälleen merkitystä oheistoiminnoista kuten työstä, urheilusta, matkailusta instagramin täyttämisestä omakuvillaan ties missä metropolissa jne. Monelle heistä on varmasti hankalaa kun joutuu istumaan korona-aikana kotonaan kaalimadon dildo-niiden myynti on varmasti lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun- pepussa värisemässä eikä edes löydy instagramista muita kuvia kuin niitä iänkaikkisen vanhoja kuvia itsestään jotka on jo niin useasti onanoitu läpi. Tuskin ne enää muistavatkaan miltä mies tuntuu istuttuaan kotonaan näin pitkään jos kerran muutamassa viikossa koronasairaankin lihasmuisti katosi niin näillä miesmuisti tuppaa katoamaan jo yhden illan jälkeen.

Mietitääs... Sain pari vuotta sitten unelmaduunin ulkomailta, rahaa on ja mies. Mihin tarvitaan lapsia? Miehenikin on enemmän kiinnostunut urastaan kuin lapsiperhe arjesta. Aikoo mennä teettämään vasektomian heti ensivuoden puolella.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että vanhempana katuisin joe en edes yhtä lasta hankkisi 🤔 en halua olla vanha äiti, joten viimeistään 30vnä pitäisi alkaa yrittämään.. ei tässä olisi sitten kun enää 5v aikaa löytää se hyvä mies 😩

Tuskin se unelmien mies saapuu ruudun läpi istumaan siihen syliisi. Mikset ole hakeutunut tyrkylle? Unelman voi olla muuten aika hankalaa löytää just sua.

Ihan hyvältä. Tiesin jo vatsallani etten halua tai tule saamaan omia jälkeläisiä.

Bsbks kirjoitti:

En pidä itseäni vanhana vaikka 30 olenkin, mitä tulee lapsettomuuteen niin en tekisi tähän pahaan maailmaan lapsia, kun 3 maailmansota tulee ja Jeesus tulee hakemaan omansa pois, niin yllättävän monet lapset ja vauvat katoavat äitinsä sylistä, vaunuista yms vois tulla melko ikävä omaa lastansa jos ei ole uskossa eikä pääse mukaan ylåstempaukseen

Lapset ovat perisyntisiä ja jos ne jättää kastamatta niin ei niitä mihinkään tempaista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvältä. Pötköttelen yhä sängyssä mieheni kanssa ja pohditaan mitä ruokaa tilattaisi. En koe että elämästäni puuttuu mitään.

Vielä. +40v tuntuu hieman toiselta😟

T. Kokemusta on.

Minä olen +50 eikä minusta vieläkään tunnu "hieman toiselta". Älä yleistä omia kokemuksiasi.

Lähes joka tapauksessa joudutaan yleistämään. Valtaosa lapsettomista yli 40 vuotiaista naisista kärsii lapsettomuudesta.

Mahtavalta. Olen varakas ja hyvässä parisuhteessa. Kaikki elämän osa-alueet muutoinkin kunnossa. Täytän tänä vuonna 30v. Lapsia saa tulla muutaman vuoden päästä jos on tullakseen.

En oo halunnut lapsia. :D Eli tuntuu siltä, etten osaa päättää milloin niitä haluan enkä jaksa ettiä miestäkään. Se ihmetyttää, kun töissä mua on suoraan syrjitty ja sanottu syyks se, että mä en tiedä mistään mitään koska mulla ei ole lapsia toisin kuin heillä, vanhemmilla naisilla. Sekä samainen nainen sanoi ku huumorilla heitin ku hän kysy että aionko hankkia lapsia nii heitin että "pitäs varmaa sitä miestä alkaa ensiks ettimään.." Niin oli ihan että "no todellakin, sullahan on jo kiire!!!!!"

Et joskus jos tulee tollasta kommenttia nii mietin et onko kiire vai ei ja mietin että en oo kiinnostunu ulkopuolisten painostamisesta.

Mutta muuten ku mietin kuinka väsyneen näkösiä ja usein vihasen olosia äidit on, niin en kadehdi yhtään. Sekä se rahan meno, aikataulut, aamuherätykset jne.............. Ei mitään luxusta kyllä.

Hyvältä!

Luulis että kivaa, tossa iässä voi olla jo vähän varallisuuttakin. Saa vihdoin matkustella ja elää itselleen sekä toteuttaa omia haaveita.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut lapseton kolmekymppinen ja se oli ihan leppoisaa aikaa. Oli aikaa ja vapautta elää vain itselleen.

Sama. Lapset sain 35- ja 38-vuotiaana. Juuri oikeassa elämänvaiheessa. Aikansa kutakin.

Ehkä toisaalta aika kurjalle, kaikki ex miehet on saanut perhettä ja nyt 38 vuotiaana sitä on alkanut miettimään että olenko jotenkin outo nainen kun en halua lapsia? Mä en ikinä niitä ole halunnut. Jäänkö sitten vanhana joulut ja pitkät pyhät hiljaiseen kotiin. Se on vain ainut mitä olen miettinyt. Yksinäinen vanhuus. Kyllä se toisaalta pelottaa. Toki ystäviä on. Mutta perhettä. Sukulaisia.

Johannes kärjenkastaja kirjoitti:

Bsbks kirjoitti:

En pidä itseäni vanhana vaikka 30 olenkin, mitä tulee lapsettomuuteen niin en tekisi tähän pahaan maailmaan lapsia, kun 3 maailmansota tulee ja Jeesus tulee hakemaan omansa pois, niin yllättävän monet lapset ja vauvat katoavat äitinsä sylistä, vaunuista yms vois tulla melko ikävä omaa lastansa jos ei ole uskossa eikä pääse mukaan ylåstempaukseen

Lapset ovat perisyntisiä ja jos ne jättää kastamatta niin ei niitä mihinkään tempaista

En sinänsä ole lapsi kastetta vastaan, mutta lapsin pääsee aina taivaaseen oli kastettu tai ei.. Hän on viaton.

Mies52v

Inhoan lapsia. Haluan pitää huolta vain itsestäni. En ole lapsirakas enkä omaa kovin hyvää empatiakykyä. 

Itselleni tärkeitä arvoja on korkeakoulututkinto, kunnianhimo ja taloudellinen menestyminen. Siksi myös vaatimukset puolison suhteen on korkeat. En koskaan voisi kelpuuttaa köyhää, rumaa ja lihavaa heikkolahjaisempaa naista. En koskaan. Mieluummin elän elämäni yksin erakkona ja elätän vain itseni.

Koulutukseltani olen diplomi-insinööri ja kuukausitulot siinä 5000-6000, korona ei vaikuta töihin mitenkään ja reissatakin saa, kunhan taas rajat aukeaa ja kriisi helpottaa. 

M34

Olen 30 ja naimisissa ja biologisia lapsia olemme päättäneet olla hankkimatta. Olemme sopineet, että jos haluamme lapsen, niin yritämme adoptoida. Siten olisi ainakin tilaisuus yrittää tehdä hyvää jollekin hylätylle lapselle. Niitähän maailmassa riittää. Nyt kuitenkin menee hyvin ja nautimme vapaudesta ja siitä, että on varaa tehdä, mitä haluaa.

Mutta tulevaisuus mietityttää. Kun näen viisi- ja kuusikymppisiä, joilla on kauniita ja älykkäitä ja menestyviä lapsia, joiden kanssa heillä on hyvä suhde, tekisi itsekin mieli saada sellainen tulevaisuus. Mutta miten tuollaiseen pisteeseen pääsee? En ole koskaan kokenut mitään äidinvaistoa, itseasiassa kokemukseni äitiydestä ovat todella negatiiviset enkä ole omani kanssa enää tekemisissä. Ja vaikka olisin parempi äiti kuin omani, niin voihan se lapseni vaikka kuolla tai sadasta eri syystä olla minusta kaukana, kun olen vanha. Lohduttavaa on, että vierelläni on hyvä mies, johon voi tässäkin luottaa ja joka on valmis mihin vain kanssani. Tätä nyt punnitsen seuraavat viisi vuotta varmaan, ja yritämme tehdä päätöksen. Se on kyllä onnekasta, että meillä on kaikkea: nuoruuskin vielä, terveys, rahaa, rakkautta, ja vapaus valita miten elämänsä elää.

On vapaus valita, vapaus mennä ulos kun haluaa, vapaus matkustaa, vapaus mennä nukkumaan koska itse haluaa, vapaus tutustua kehen haluaa ilman että on vain se oma pikkuperhe/suurperhe jne. vapaus siinä ettei tarvitse selitellä asioita tai noudattaa lapsiperherutiineita päivästä toiseen ja ostaa kurapukuja lapsille koska aina sataa kuitenkin ja jos pääsee joskus rannalle se aika kuluuu lapsen vahtimiseen ettei lapsi huku. Ei tarvitse pyytää onneksi (vaikeasta kelasta) mitään perhe-etuja koska asiointi kelassa on muutenkin hankalaa. Uskon että jotkut ovat näistä asioista kateellisia lapsettomille koska lapsettomilla on vapaus. Ja kyllähän nekin joilla on perhe niin muistakaa lapset kasvaa, ei voi elää loputtomiin kelan tuilla perhe-elämää ilman koulutusta tai ajatustakaan työstä. Kun lapset ovat 18v haluavat oman elämän ja syöksyvät ulkomaailmaan omien menojensa kera ja siinä jää lapsistaan riippuvaiset vanhemmat itkemään perään, etenkin jos koko elmä rakennettu vain lasten varaan ilman ajatustakaan omasta koulutuksesta. 

Oikein mukavalta, kiitos kysymästä. Mielestäni on kiva seurata veljen ja serkun lasten kasvamista ja päästä hengailemaan pienten kanssa tätinä. Siinä on minulle ihan riittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan tuo riippuu siitäkin, onko sitä vapaaehtoisesti vai ei. Itse en ole vapaaehtoisesti. Olen 35-vuotias. Ajatus lasten saamisesta tntuu yhä kaukaisemmalta ajatukselta, vaikka lapsettomuus on ollut suuri suru. En osaa enää edes kuvitella tulevai äidiksi. Suunnittelen jo omia hautajaisiani. Suren nykyään enemmän hoitamatonta hautapaikkaani ja sitä, että lakkaan vain olemasta eikä kukaan muistele lähtöni jälkeen. Meidän suku päättyy minun kuolemaani. 

Lapsettomuus on ollut minulle niin kipeä asia, että en puhu siitä kenellekään. Moni varmaan luulee, että olen  vapaaehtoisesti lapseton, koska suhtaudun intohimoisesti kissoihin ja fanitan jotain tv-sarjoja. Jotkut ovat luulleet, että inhoan lapsia, vaikka oikeasti pidän lapsista todella paljon. Töissä taas tuntuu pahalta, koska lapseton ei ole koskaan etusijalla lomien jaossa ja lapsettomilta odotetaan enemmän joustoa. Meillä jopa vakituiset paikat jaetaan siten, että esimiesten mielestä perheelliset ansaitsevat vakituisen paikan lapsetonta enemmän. 

Olen sinkku, mutta toivon, että puolisollani olisi lapsia. Haaveilen perhe-elämästä. En kuitenkaan koe soveltuvani adoptio- tai sijaisäidiksi. 

Tiedostan kyllä, että hedelmällisyys laskee jne. mutta sanon silti, että olet vasta 35.

Tapasin mieheni kun olin 34 ja sain lapsen kun olin 36. Helposti.

Sitä ennen olin ikisinkku, jolla oli syöpä, paska ura jne. En silti suunnitellut hautajaisia. Toivon vielä toista lasta.

Tykkään prismaperhe-elämästä ja jopa tästä karanteenista.

Tuollainen puhe ei lohduta ihmistä, joka on yrittänyt tulla raskaaksi, eikä ole onnistunut. Moni ei vaan saa lasta, vaikka kävisi läpi, mitkä tahansa hoidot. On vittuilua luoda epärealistista uskoa, jos et ymmärrä.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan lapsia. Haluan pitää huolta vain itsestäni. En ole lapsirakas enkä omaa kovin hyvää empatiakykyä. 

Itselleni tärkeitä arvoja on korkeakoulututkinto, kunnianhimo ja taloudellinen menestyminen. Siksi myös vaatimukset puolison suhteen on korkeat. En koskaan voisi kelpuuttaa köyhää, rumaa ja lihavaa heikkolahjaisempaa naista. En koskaan. Mieluummin elän elämäni yksin erakkona ja elätän vain itseni.

Koulutukseltani olen diplomi-insinööri ja kuukausitulot siinä 5000-6000, korona ei vaikuta töihin mitenkään ja reissatakin saa, kunhan taas rajat aukeaa ja kriisi helpottaa. 

M34

Etelä-korealainen nainen voisi olla sulle nappi valinta. Kuulemma paikalliset miehet JOUTUU hakemaan naisen muualta sillä todella moni korealainen nainen haluaa panostaa uraan.

Etä-suhteessa saisit sitä omaakin aikaa ;)

Erittäin hyvältä. En halua kiljuvia kakaroita nurkkaan pyörimään.