Miltä tuntuu olla lapseton kolmekymppinen?

Aika lapselliselta tuntuu olla vanha ja lapseton.

Parempi niin. En ymmärrä mikä pakko se on lisääntyä, kun kaikki ne muutkin ..

Zinc

Vai että kolmekymppisellä kauneus takana.

Olen ollut lapseton kolmekymppinen ja se oli ihan leppoisaa aikaa. Oli aikaa ja vapautta elää vain itselleen.

Tiedän millaista on olla lapseton kolmekymppinen ja millaista on olla kolmekymppinen, jolla on lapsia. Molemmista kokemusta. Molemmat ok.

En sen sijaan tiedä, mitä järkeä on ajatella nuoruuden, kauneuden ja uramahdollisuuksien olevan takana.

Jos korona tms. tai ympäristökatastrofit ei pääse valloilleen, kolmekymppisellä on vielä 2/3 elämästä edessä. Kannattaa keskittyä siihen, ei menetettyihin mahdollisuuksiin.

Hyvältä tuntuu, en edes halua perustaa perhettä koskaan. 🙂

Tavallaan tuntuu etten vieläkään olisi valmis lapseen. Minulla ei ole parisuhdetta ja suurin osa ystävistäni on lapsettomia, joten se ehkä vaikuttaa siihen ettei minulla ole vauvakuumetta erityisemmin. Mutta kyllä minulle tulee välillä haikea olo, kun mietin että tulenko koskaan saamaan lapsia ja kun aika kuluu niin nopeasti. Deittailu on tässä iässä aika rankkaa ja kunnollisen miehen löytäminen vaikeaa. Jos olisin onnellisessa parisuhteessa niin sitten haluaisin jo perustaa perheen.

Olen onnellinen. Ja vapaa. En halua lapsia. Tämä maailmaa hukkuu ihmisiin. Kohta meitä on jo 8 miljardia. Nyt syntyvät ihmiset eivät tule olemaan onnellisia aikuisina. 

Moni romahtaa tuon seurauksena täydellisesti. Syrjäytyy, ja käyttää kaiken aikansa jaumamalla k-íl-tti~miehistä netissä.

Hyvältä tuntuu. Pari 40v. serkkuani jaksaa aina sukujuhlien aikaan soitella ja kysellä josko katsoisin kolmen lapsen perään. Vastaukseni on ollut joka kerta kielteinen. Juuri äidiksi tullut serkku jaksaa valittaa ajanpuutteesta ja väsymyksestä. Kuulemma haluaisi hengähtää juhlissa.

Haluaisinko samaa? No en.

gegrgr kirjoitti:

Olen onnellinen. Ja vapaa. En halua lapsia. Tämä maailmaa hukkuu ihmisiin. Kohta meitä on jo 8 miljardia. Nyt syntyvät ihmiset eivät tule olemaan onnellisia aikuisina. 

Tiedostatko, että suomalaisten määrä laskee? Suomi ei siis mitenkään huku ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän millaista on olla lapseton kolmekymppinen ja millaista on olla kolmekymppinen, jolla on lapsia. Molemmista kokemusta. Molemmat ok.

En sen sijaan tiedä, mitä järkeä on ajatella nuoruuden, kauneuden ja uramahdollisuuksien olevan takana.

Jos korona tms. tai ympäristökatastrofit ei pääse valloilleen, kolmekymppisellä on vielä 2/3 elämästä edessä. Kannattaa keskittyä siihen, ei menetettyihin mahdollisuuksiin.

Mä en kyllä laske sitä noin. Mä lasken, että jos aikuisuutta on vaikka 10 vuotta takana, niin vielä voi olla 80 vuotta jäljellä.

Hyvin pieni matka vasta menty.

Zinc

Vierailija kirjoitti:

Moni romahtaa tuon seurauksena täydellisesti. Syrjäytyy, ja käyttää kaiken aikansa jaumamalla k-íl-tti~miehistä netissä.

Niitä on yritetty auttaa. Apua ei voida tarjota määräänsä enempää.

Vuodet kuluu edelleen yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ei ole aikaa eikä halua ottaa siihen 18+ vuosien sitoumusta lapseen, joten hyvältä ja vapaalta tuntuu tehdä mitä haluaa, milloin haluaa.

Riippuu varmasti lähtökohdasta. Itse olen lapseton kolmikymppinen ja koska lapsettomuus on oma valintani, olen luonnollisesti tyytyväinen tilanteeseen. Toisaalta ystäväpariskuntani on lapsettomia kolmikymppisiä, kärsinyt useita keskenmenoja, eikä hedelmöityshoidotkaan tunnu auttavan. He ovat onnettomia ja minulla on äärettömän paha mieli heidän tilanteensa johdosta.

Kummankaan meidän tapauksella oletetulla kauneudella ja nuoruudella ja sen katoavaisuudella ei ole mitään väliä. Elämämme on rakennettu ihan muiden asioiden ympärille.

Hyvältä. Pötköttelen yhä sängyssä mieheni kanssa ja pohditaan mitä ruokaa tilattaisi. En koe että elämästäni puuttuu mitään.

Ihan samalta kuin ennen kolmekymppisiä. En halua lapsia, joten ei ole sen suhteen minkäänlaista ikäkriisiäkään. Ulkonäköä ei tule juurikaan ajateltua.

Jos haluaa lapsia eikä ole vielä kumppaniakaan, varmaan tuntuu pahalta.

Lapsettomana kolmekymppisenä oli kivaa, lapsettomana nelikymppisenä oli kivaa, ja nyt lapsettomana viisikymppisenä on kivaa. Tapasin mieheni kun olin 32 ja olemme yhdessä edelleen, joten nämä eivät ole olleet sinkkuvuosia vaan mukavia parisuhdevuosia.

Vähän ristiriitaiselta.

Tällä hetkellä en kaipaa lapsia. Olin pitkään sinkku, nyt suht tuoreessa parisuhteessa ihanan miehen kanssa. Elämä tuntuu hyvältä, nautinnolliselta. Molemmilla talous kunnossa ja varaa tehdä mitä haluaa. Aloittaa uusia harrastuksia, reissata, syödä hyvin. Aikaa ja energiaa on myös opiskella ihan vaikka vaan omaksi iloksi työn ohessa. Näen paljon ystäviä ja sukulaisia. Tuntuu että voi panostaa ihan täysillä omaan hyvinvointiin ja mukavaan elämään.

Toisaalta mietin, että mitä sitten kun on 50, 60, 70. Kaipaako silloin sitä, että olisi niitä omia lapsia, ehkä lapsenlapsiakin. Mitä jos parisuhde päättyy, olenko yksinäinen. Kenen kanssa vietän joulut. Antaako ne lapset niin paljon, että on sen arvoista, että nyt kannattaa luopua vapaudesta ja kaikesta tästä mukavuudesta, mitä lapsettomuus mahdollistaa.

En haluaisi kuitenkaan ajatella, että vanhuusiän onnellisuus olisi niiden omien lapsien harteilla. Mitä jos lapsista tuleekin väliinpitämättömiä, haluavat muuttaa toiselle puolelle maailmaa, päätyvät vankilaan tai mitä tahansa, mikä ei olekaan sitä idyllistä mielikuvaa mitä maalaillaan. Stressi heistä koko loppuelämäni?

Varmaan tuo riippuu siitäkin, onko sitä vapaaehtoisesti vai ei. Itse en ole vapaaehtoisesti. Olen 35-vuotias. Ajatus lasten saamisesta tntuu yhä kaukaisemmalta ajatukselta, vaikka lapsettomuus on ollut suuri suru. En osaa enää edes kuvitella tulevai äidiksi. Suunnittelen jo omia hautajaisiani. Suren nykyään enemmän hoitamatonta hautapaikkaani ja sitä, että lakkaan vain olemasta eikä kukaan muistele lähtöni jälkeen. Meidän suku päättyy minun kuolemaani. 

Lapsettomuus on ollut minulle niin kipeä asia, että en puhu siitä kenellekään. Moni varmaan luulee, että olen  vapaaehtoisesti lapseton, koska suhtaudun intohimoisesti kissoihin ja fanitan jotain tv-sarjoja. Jotkut ovat luulleet, että inhoan lapsia, vaikka oikeasti pidän lapsista todella paljon. Töissä taas tuntuu pahalta, koska lapseton ei ole koskaan etusijalla lomien jaossa ja lapsettomilta odotetaan enemmän joustoa. Meillä jopa vakituiset paikat jaetaan siten, että esimiesten mielestä perheelliset ansaitsevat vakituisen paikan lapsetonta enemmän. 

Olen sinkku, mutta toivon, että puolisollani olisi lapsia. Haaveilen perhe-elämästä. En kuitenkaan koe soveltuvani adoptio- tai sijaisäidiksi.