Lue keskustelun säännöt.
Koulut tasojen mukaan. Älykkyystestit, jaottelu. Mitä mieltä?
03.05.2020 |
Minusta se toimisi. Fiksut saisivat opiskella keskenään, keskiverrot keskenään ja apua tarvitsevat keskenään. Sitten vielä erikseen koulut käytöshäiriöisille.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Kiva, että viihdyit oppikoulussa. Minun isältäni jäi lukio väliin rahanpuutteen vuoksi ja äidiltäni koko oppikoulu siksi, ettei hänen kotiinsa vielä tuolloin vienyt tietä. Itse sain käydä peruskoulun, minusta tuli monen laudaturin ylioppilas ja maisteri.
Mielelläsi varmasti ajattelet, että äly oli se mikä erotti teidät muista. Mutta kyllä se oli myös perhetausta. Hyvin kaikenkarvaisesta porukasta leivottiin ylioppilaita riittävän monen tuplauksen kautta, ja samainen porukka passitettiin yliopiston kautta hyviin eläkevirkoihin. Ymmärrän kyllä miksi haikailet noita aikoja, mutta peruskoulu oli välttämätön uudistus, ja toi todelliset lahjakkuudet esiin perhetaustoista riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kompaan aloitusta siinä, että erityisryhmät ääripäille voisi olla paikallaan; apukoulua tarvitseville ja huippusuoriutujille. Ja pahimmat häiriköt ja väkivaltaiset pois normaalien lasten kouluista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Kiva, että viihdyit oppikoulussa. Minun isältäni jäi lukio väliin rahanpuutteen vuoksi ja äidiltäni koko oppikoulu siksi, ettei hänen kotiinsa vielä tuolloin vienyt tietä. Itse sain käydä peruskoulun, minusta tuli monen laudaturin ylioppilas ja maisteri.
Mielelläsi varmasti ajattelet, että äly oli se mikä erotti teidät muista. Mutta kyllä se oli myös perhetausta. Hyvin kaikenkarvaisesta porukasta leivottiin ylioppilaita riittävän monen tuplauksen kautta, ja samainen porukka passitettiin yliopiston kautta hyviin eläkevirkoihin. Ymmärrän kyllä miksi haikailet noita aikoja, mutta peruskoulu oli välttämätön uudistus, ja toi todelliset lahjakkuudet esiin perhetaustoista riippumatta.
Ei peruskoulun tasokursseilla kenenkään tulotasoja tarkasteltu. Harmi, että niistä luovuttiin.
Yläasteella lapset jaettiin tasoryhmiin.
Laajaa englantia tai matematiikkaa opiskelevat menivät lukioon,
keskitasoa opiskelevat lukioon tai ammattikouluun ja
alinta tasoa lukevat ammattikouluun tai työhön.
Pidin jakoa järkevänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Kiva, että viihdyit oppikoulussa. Minun isältäni jäi lukio väliin rahanpuutteen vuoksi ja äidiltäni koko oppikoulu siksi, ettei hänen kotiinsa vielä tuolloin vienyt tietä. Itse sain käydä peruskoulun, minusta tuli monen laudaturin ylioppilas ja maisteri.
Mielelläsi varmasti ajattelet, että äly oli se mikä erotti teidät muista. Mutta kyllä se oli myös perhetausta. Hyvin kaikenkarvaisesta porukasta leivottiin ylioppilaita riittävän monen tuplauksen kautta, ja samainen porukka passitettiin yliopiston kautta hyviin eläkevirkoihin. Ymmärrän kyllä miksi haikailet noita aikoja, mutta peruskoulu oli välttämätön uudistus, ja toi todelliset lahjakkuudet esiin perhetaustoista riippumatta.
Ei peruskoulun tasokursseilla kenenkään tulotasoja tarkasteltu. Harmi, että niistä luovuttiin.
Mikä harmi? Parhaat oppimistulokset saavutettiin 1970-luvun lopulla syntyneiden keskuudessa. Heillä ei ollut enää tasokursseja, mutta opetusresurssit olivat paremmat kuin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yläasteella lapset jaettiin tasoryhmiin.
Laajaa englantia tai matematiikkaa opiskelevat menivät lukioon,
keskitasoa opiskelevat lukioon tai ammattikouluun ja
alinta tasoa lukevat ammattikouluun tai työhön.
Pidin jakoa järkevänä.
Yläasteikäisenähän se tulevaisuus kannattaa lyödä lukkoon. No ei. Nykypäivänä onneksi pääsee esimerkiksi ammattikoulun väylän kautta yliopistoon. Ja nykypäivänä ylipäätään jokaisen pitää varautua siihen, että elämästään ei pääse läpi (ainakaan työssäkäyvänä) jos ei ole valmis oppimaan ja opiskelemaan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Sääli näitä kaikkia oppilaita.
Opettaja, jolla ei ole mitään sivistystä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
”Opettajan” mielestä kaikki oli paremmin aikana, jona oppikouluun ja lukioon mentiin rahalla, ja opiskelumotivaation piti korkeana tietoisuus että pappa belatar. Oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Toisaalta tuotahan kokoomus taitaa ajaa edelleen. Koulu on parempi jos se maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Tuo vaatisi yhteiskunnan, jossa kansalaiskoulusta voisi mennä suoraan töihin.
Tällä hetkellä koulutuspoliittinen tavoite on saada 60%:lle ikäluokasta korkeakoulututkinto.
AMK- tutkinto on yhä useamman työn perusvaatimus.
Sille ainekselle, joka ennen suoritti pelkän kansalaiskoulun on varattu amis kuitenkin opetusresursseja koko ajan karsien.
Tuleva oppivelvollisuusiän nosto lykkää kaikista kouluhaluttomimmat/kyvyttömimmätkin ammattikouluihin(joita on alettu hienosti nimittää opistoiksi)
Koulutus on kokenut inflaation.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Sääli näitä kaikkia oppilaita.
Opettaja, jolla ei ole mitään sivistystä
Olepa hyvä ja perustele väitteesi. Aloita määrittelemällä "sivistys" ja jatka sillä, miksi sinusta on hyvä ajatus olla antamatta oppilasaineksen ääripäille mahdollisuuksia menestyä perusopetuksessa omalla tasollaan.
Meillähän on jo tuo jaottelu. Amis, amk, yliopisto.
Tuskinpa pikkulasten karsiminen niin järkevää on. Sitten aikuisena kun ollaan jo kypsytty valmiiksi mennään minne kyvyt riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä hetkellä loppuvuodesta syntyneet pojat ovat yliedustettuina adhd-diagnooseissa. Ei osata erottaa kypsymättömyyttä hermostollisesta toimintahäiriöstä. Ja sentään näitä diagnooseja tekevät lääkärit pitkällisten tutkimusten perusteella.
Marraskuussa syntyneen pojan äitinä en tosiaankaan haluaisi, että joku opettaja OKL:n antamalla pätevyydellä päättäisi hänen ollessaan 9-vuotias, onko hän yliopistoainesta vai kuuluuko hän hanttihommiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Sääli näitä kaikkia oppilaita.
Opettaja, jolla ei ole mitään sivistystä
Olepa hyvä ja perustele väitteesi. Aloita määrittelemällä "sivistys" ja jatka sillä, miksi sinusta on hyvä ajatus olla antamatta oppilasaineksen ääripäille mahdollisuuksia menestyä perusopetuksessa omalla tasollaan.
Ethän sinä ole antamassa mahdollisuuksia vaan viemässä niitä pois osalta oppilaista.
-eri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Tuo vaatisi yhteiskunnan, jossa kansalaiskoulusta voisi mennä suoraan töihin.
Tällä hetkellä koulutuspoliittinen tavoite on saada 60%:lle ikäluokasta korkeakoulututkinto.
AMK- tutkinto on yhä useamman työn perusvaatimus.
Sille ainekselle, joka ennen suoritti pelkän kansalaiskoulun on varattu amis kuitenkin opetusresursseja koko ajan karsien.
Tuleva oppivelvollisuusiän nosto lykkää kaikista kouluhaluttomimmat/kyvyttömimmätkin ammattikouluihin(joita on alettu hienosti nimittää opistoiksi)
Koulutus on kokenut inflaation.
Tasokurssien poistaminen oli ensimmäinen valtava virhe. Toinen oli opistojen nimen muuttaminen ammattikorkeakouluksi. Kolmatta virhettä ollaan viimeistelemässä, kun ammattikouluista pystyy valmistumaan osaamatta edes ammattinsa yksinkertaisimpia tehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Kiva, että viihdyit oppikoulussa. Minun isältäni jäi lukio väliin rahanpuutteen vuoksi ja äidiltäni koko oppikoulu siksi, ettei hänen kotiinsa vielä tuolloin vienyt tietä. Itse sain käydä peruskoulun, minusta tuli monen laudaturin ylioppilas ja maisteri.
Mielelläsi varmasti ajattelet, että äly oli se mikä erotti teidät muista. Mutta kyllä se oli myös perhetausta. Hyvin kaikenkarvaisesta porukasta leivottiin ylioppilaita riittävän monen tuplauksen kautta, ja samainen porukka passitettiin yliopiston kautta hyviin eläkevirkoihin. Ymmärrän kyllä miksi haikailet noita aikoja, mutta peruskoulu oli välttämätön uudistus, ja toi todelliset lahjakkuudet esiin perhetaustoista riippumatta.
Ei peruskoulun tasokursseilla kenenkään tulotasoja tarkasteltu. Harmi, että niistä luovuttiin.
Mikä harmi? Parhaat oppimistulokset saavutettiin 1970-luvun lopulla syntyneiden keskuudessa. Heillä ei ollut enää tasokursseja, mutta opetusresurssit olivat paremmat kuin nykyään.
Mitkä ihmeen parhaat oppimistulokset? Opetettiin vähemmän niin tuli parempia numeroita? Wow.. 🙄
Veljelläni ei enää ollut tasokursseja yläasteella. Myöhemmin lukiossa meni yksi englannin vanhoista yo kuunteluista ihan surkeasti koko luokalta. Opettaja lohdutti ettei hätää, hän oli vahingossa kuunteluttanut sellaisen yo kokeen, joka oli kohdistettu laajan kurssin englanninlukijoille.
Tätä kokeiltiin 70-luvulla peruskoulu-uudistuksen yhteydessä, ja siitä luovuttiin hyvin vikkelään. Ihmisen lahjakkuutta on vaikea arvioida ja ennustaa, lisäksi ”heikommat” oppilaat voivat lievästi nousta taitotasossaan opiskellessaan lahjakkaampien joukossa, mitä ei tapahdu silloin, jos kaikki ”heikot” ovat yhdessä ja lahjakkaat jossain muualla.
Kuulostaa kamalalta, vaikka omat lapset ovat olleet ns. kympin oppilaita. En todellakaan olisi halunnut, että he olisivat olleet vaan kaltaistensa seurassa vaan on tärkeää oppia tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Tuo systeemi kuulostaa muutenkin julmalta.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menin kymmenvuotiaana kansakoulusta oppikoulun ensimmäiselle ja yksitoistavuotiaana peruskoulun kuudennelle luokalle eli pääsin näkemään koulujärjestelmän muuttumisen aitiopaikalta.
Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun (eräänlainen ammattikouluun valmistava koulu) oli hyvin selvä: terävät edelliseen ja muut jälkimmäiseen. Nykyisin tuo olisi julmaa, mutta noihin aikoihin ei lukioon ja korkeakouluihin pääsemisestä edes haaveiltu, jollei lukupäätä ollut. Minä muistan sen, että oppikoulussa oli itsestään selvä kuri ja opiskelurauha. Oppikoulussa maksettiin ruoka, kirjat, kynät ja kaikki muu itse, joten meillä kakaroilla oli siitäkin puolesta velvollisuus suoriutua hyvin vanhempiemme silmissä. Minä viihdyin oppikoulussa oikein hyvin - siellä oltiin oppimassa, ei päivähoidossa.
Oppikoulussani oli seitsemisensataa oppilasta. Kun toisen vuoden syksyllä muututtiin peruskouluksi, jako teräviin ja muihin muutettiin maantieteelliseksi niin, että kaksi valtavaa oppilaitosta järjesteli oppilaat uudelleen näiden asuinpaikan mukaan. Siinä sitä oltiin huulet pyöreinä, kun kaksi tavoitteiltaan ja tottumuksiltaan perin erilaista varhaisteinilaumaa yritettiin sulloa samaan muottiin. Koulunkäynti muuttui leikkimiseksi sitä mukaa, kun vanhojen oppikoulunopettajien puhti loppui ja he antoivat periksi sille, että opetusta ei voinut enää antaa tasapuolisesti, vaan sekä nopeimmat että hitaimmat oli jätettävä oman onnensa nojaan. Noihin aikoihin lukioissa sentään pidettiin huolta siitä, että luku-, kirjoitus- ja kielitaidottomilla ei ollut niihin mitään asiaa.
Oppilaan muistikuvieni perusteella pidän tasoryhmiä erittäin hyvänä ratkaisuna. Paras ratkaisu olisi oppi- ja kansalaiskoulujärjestelmä, jossa annettaisiin poikkeustapausten vaihtaa koulua suuntaan tai toiseen, jos tarvetta ilmenisi.
Kolmenkymmenen opettajana viettämäni vuoden perusteella olen samaa mieltä.
Tuo vaatisi yhteiskunnan, jossa kansalaiskoulusta voisi mennä suoraan töihin.
Tällä hetkellä koulutuspoliittinen tavoite on saada 60%:lle ikäluokasta korkeakoulututkinto.
AMK- tutkinto on yhä useamman työn perusvaatimus.
Sille ainekselle, joka ennen suoritti pelkän kansalaiskoulun on varattu amis kuitenkin opetusresursseja koko ajan karsien.
Tuleva oppivelvollisuusiän nosto lykkää kaikista kouluhaluttomimmat/kyvyttömimmätkin ammattikouluihin(joita on alettu hienosti nimittää opistoiksi)
Koulutus on kokenut inflaation.
Tasokurssien poistaminen oli ensimmäinen valtava virhe. Toinen oli opistojen nimen muuttaminen ammattikorkeakouluksi. Kolmatta virhettä ollaan viimeistelemässä, kun ammattikouluista pystyy valmistumaan osaamatta edes ammattinsa yksinkertaisimpia tehtäviä.
Tasokurssien poistaminen ei faktuaalisesti heikentänyt osaamista. Opistot muutettiin ammattikorkeakouluiksi Bolognan prosessin vuoksi, jotta nuoremme eivät joutuisi kansainvälisillä työmarkkinoilla muita huonompaan asemaan. Kolmas asia on kyllä paha juttu, jos näin on.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa kamalalta, vaikka omat lapset ovat olleet ns. kympin oppilaita. En todellakaan olisi halunnut, että he olisivat olleet vaan kaltaistensa seurassa vaan on tärkeää oppia tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa.
Tuo systeemi kuulostaa muutenkin julmalta.
Eliittikouluja on silti, Suomessakin. Kaikki eivät tiedä, miten sinne oikeasti pääsee ja miten oppilaat jaotellaan.
Luonnollisesti tällaisten erityiskoulujen opettajille täytyisi maksaa roimasti parempaa palkkaa (kenties 50%?), kuin normaalikoulujen opettajille. Totta kai paikalla olisi pari vartijaa koulupäivän läpi valvomassa järjestystä, ja jotka opettaja tarpeen vaatiessa voisi kutsua apuunsa.