Lue keskustelun säännöt.
"Kyllä sä voit vanhemmallakin iällä jonkun löytää" ikisinkulle
01.05.2020 |
Mua niin ärsyttää kun tämäntyylisiä "kyl sä joskus" hoetaan, vaikka itse tiedän että mitä kauemmin olen yksin, sen vaikeammaksi se käy enää alkaa kenekään kanssa parisuhteeseen, vaikka haluaisikin. Vai ihanko tosissaan joku kuvittelee, että esim. 50-60 vuotta yksin ollut tosta noin vaan hyppäisi viimein jonkun kanssa kimppaan ilman minkäänlaisia ahdistuksia? Muistan kun parikymppisenä halusin kauheasti löytää kumppanin ja parisuhteen, olin siihen valmis ja halukas ja sitä etsinkin. Mutta nyt keski-ikään saavuttua olen huomannut, että olen totaalisen pihalla noista jutuista, enkä edes tiedä miten pitäisi toimia kiinnostavan ja kiinnostuneen ihmisen kanssa. Sellaiset tilanteet suoraansanottuna kauhistuttaa. Pyörin vaan kuin väkkärä marjamättäällä ja toinen siinä aikansa ihmettelee, kunnes siirtyy eteenpäin. Olenko siis tässä vuosien saatossa kehittänyt itselleni jonkinlaisen kammon, vai olenko sisimmässäni yksineläjä? En kai nyt ainakaan jälkimmäistä voi olla, jos kuitenkin parisuhteesta haaveilen.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Ei niitä millään käsittelyllä pois saada. Lukko johtuu kokemattomuudesta ja lukon poistaa kokemattomuudesta pois pääsy. Ikuinen kehä siis.
Ahaa, eli olen aivan turhaan mietiskellyt vuodet , että pitäisi ehkä hakeutua johonkin ammattiauttajalle tämän asian vuoksi. Tosiaan, mitäpä hänkään voisi asialle tehdä, tuskin hän kanssani suhteeseen alkaa :D
Olemme kaikki erilaisia. Ehkä tuo sinulle toimii? Puhuin nyt vain omasta mielipiteestäni kokemattomana miehenä. Ehkä ei olisi pitänyt yleistää, mutta noin minä asian koen. Voihan tietenkin olla, että olen väärässä ja mahdollinen seksi/suhdekokemus ei poistakaan lukkoja, mutta tällä hetkellä uskon, että ainakin osittain poistaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Mulla on kokemus tästä - olen ikisinkku neitsyt n37 ja olin nuorena täysin "normaali". En jännittänyt sosiaalisia tilanteita, ei ollut tramoja, mt-ongelmia tms. Ihan tavallinen nuori nainen joka halusi löytää poikaystävän. Lähestyin lukemattomia miehiä mutta sain vain paskaa niskaan. Kroppani jokainen osa arvosteltu jne. Muutama mies lähestyi minua mutta eipä heitäkään kiinnostanut.
Nyt tuntuu niin epäreilulta että kukaan ei anna näin vanhalle ikisinkulle mahdollisuutta koska "tuolla on varmaan lukkoja ja huono itsetunto". No kai se itsetunto on kolhiintunut kun ei ole yhtään positiivista kokemusta miesten kanssa :/. Miten tällaisen kehän saisi rikki? Kaikkea olen kokeillut mutta kukaan ei hyväksy tällaisena kuin olen.
Kuulostaa tutulta. Olen antanut itselleni kertoa, että ainoa mahdollisuus muuttaa tilannetta on valehtelu siitä kuka on ja teeskennellä olevansa jotain muuta kuin todellisuus kertoo. En minä ainakaan siihen pysty. Ehkä jos olisin kaikille avoin omasta tilanteestani niin voisin naurun, epäuskon ja pilkan jälkeen löytää jonkun, joka mut tällaisena hyväksyy, mutta en tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva tuollaiseen ratkaisuun.
Siis olette kuitenkin päässeet siihen pisteeseen saakka, että on pitänyt toiselle kertoa noista ongelmista? Itsehän en ole päässyt edes puusta pidemmälle ja kaikki jäävät sinne tuttavuustasolle. Iän myötä olen alkanut välttämään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, koska häpeän itseäni. Ja järkihän sen sanoo, että ei kotoa kukaan tule hakemaan. Ehkä sitä vaan pitäisi hellittää kontrollista ja tirvaista kunnon kännit firman pikkujouluissa.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan baarit aukeaa, niin lähdemme porukalla hakemaan ne parisuhteet meille jokaiselle!
Ei sieltä sellaisia löydy. Kannatan asennetta, mutta tuopin ääreltä kenenkään iskeminen tympii eikä se mene niin, että tutustutaan kaikessa rauhassa ja tutustutaan toisiimme kunnioittavassa hengessä. Nuo baarien yksinäiset miehet kierrän ainakin itse kaukaa.
Vierailija kirjoitti:
Aina ehtii kirjoitti:
Yksi kaverini aloitti elämänsä ensimmäisen parisuhteen 58-vuotiaana. Ovat nyt olleet yhdessä kolme vuotta.
Nuorelle aikuiselle jos sanoo et "kyllä sinä vielä vaikka eläkeikäisenä löydät parisuhteen olisi sama kuin heittäisi tämän naamalle oksennusta.
Miten niin? En olisi itse kokenut noin, en ole ikinä haaveillut mistään perhe-omakotitalo - elämästä, joten olisin hyväksynyt kommentin ja pitänyt sitä ihan mahdollisena. Pidän yhä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
Suurin osa pääsee kyllä neitsyydestään, ja aika moni ilman sen isompia tunteita. Ehkä just ne herkimmät ja jopa ihan henkisesti terveet (mutta ehkä ujot) voivat jäädä syrjään. Parisuhde on harhaanjohtava sanana, koska kaksi ihmistä voi juuttua toisiinsa hyvin epäterveesti ja juuri kohtaamatta toisiaan tai tutustumatta oikeasti toisiinsa. Usein ne päihteet kuuluvat näihin suhteisiin tai seksi on korostunut. Veikkaan, että parisuhteiden laatu on huonontunut ja ihmiset ovat itsekeskeisempiä nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Mulla on kokemus tästä - olen ikisinkku neitsyt n37 ja olin nuorena täysin "normaali". En jännittänyt sosiaalisia tilanteita, ei ollut tramoja, mt-ongelmia tms. Ihan tavallinen nuori nainen joka halusi löytää poikaystävän. Lähestyin lukemattomia miehiä mutta sain vain paskaa niskaan. Kroppani jokainen osa arvosteltu jne. Muutama mies lähestyi minua mutta eipä heitäkään kiinnostanut.
Nyt tuntuu niin epäreilulta että kukaan ei anna näin vanhalle ikisinkulle mahdollisuutta koska "tuolla on varmaan lukkoja ja huono itsetunto". No kai se itsetunto on kolhiintunut kun ei ole yhtään positiivista kokemusta miesten kanssa :/. Miten tällaisen kehän saisi rikki? Kaikkea olen kokeillut mutta kukaan ei hyväksy tällaisena kuin olen.
Kuulostaa tutulta. Olen antanut itselleni kertoa, että ainoa mahdollisuus muuttaa tilannetta on valehtelu siitä kuka on ja teeskennellä olevansa jotain muuta kuin todellisuus kertoo. En minä ainakaan siihen pysty. Ehkä jos olisin kaikille avoin omasta tilanteestani niin voisin naurun, epäuskon ja pilkan jälkeen löytää jonkun, joka mut tällaisena hyväksyy, mutta en tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva tuollaiseen ratkaisuun.
Siis olette kuitenkin päässeet siihen pisteeseen saakka, että on pitänyt toiselle kertoa noista ongelmista? Itsehän en ole päässyt edes puusta pidemmälle ja kaikki jäävät sinne tuttavuustasolle. Iän myötä olen alkanut välttämään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, koska häpeän itseäni. Ja järkihän sen sanoo, että ei kotoa kukaan tule hakemaan. Ehkä sitä vaan pitäisi hellittää kontrollista ja tirvaista kunnon kännit firman pikkujouluissa.
En varsinaisesti ole päässyt sen läheisimpiin tunnelmiin, mutta esimerkiksi nyt tänä keväänä lähenin miespuolisen työkaverin kanssa. Koin että hän oli jollain tasolla kiinnostunut minusta ja pitkien keskustelujemme aikana myös suhdejutut tulivat esille. Siinähän se hetki sitten oli, valehdellako vai olla oma itsensä. Päätin ottaa jonkinlaisen epämääräisen keskitien, en kertonut koko totuutta, mutta ilmaisin että olen ollut paljon yksin ja suhteen löytäminen on ollut vaikeaa. Virhehän se oli, tietenkin. Aivan selvästi hänen mielenkiintonsa lopahti ja tunsin oloni taas niin tyhmäksi. Mutta jos esitän jotain muuta kuin olen... Jään siitä varmasti kiinni. Edes kännit eivät ole auttaneet minua. Tällä hetkellä taas turhauttaa koska ehdin jo ihastua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Mulla on kokemus tästä - olen ikisinkku neitsyt n37 ja olin nuorena täysin "normaali". En jännittänyt sosiaalisia tilanteita, ei ollut tramoja, mt-ongelmia tms. Ihan tavallinen nuori nainen joka halusi löytää poikaystävän. Lähestyin lukemattomia miehiä mutta sain vain paskaa niskaan. Kroppani jokainen osa arvosteltu jne. Muutama mies lähestyi minua mutta eipä heitäkään kiinnostanut.
Nyt tuntuu niin epäreilulta että kukaan ei anna näin vanhalle ikisinkulle mahdollisuutta koska "tuolla on varmaan lukkoja ja huono itsetunto". No kai se itsetunto on kolhiintunut kun ei ole yhtään positiivista kokemusta miesten kanssa :/. Miten tällaisen kehän saisi rikki? Kaikkea olen kokeillut mutta kukaan ei hyväksy tällaisena kuin olen.
Kuulostaa tutulta. Olen antanut itselleni kertoa, että ainoa mahdollisuus muuttaa tilannetta on valehtelu siitä kuka on ja teeskennellä olevansa jotain muuta kuin todellisuus kertoo. En minä ainakaan siihen pysty. Ehkä jos olisin kaikille avoin omasta tilanteestani niin voisin naurun, epäuskon ja pilkan jälkeen löytää jonkun, joka mut tällaisena hyväksyy, mutta en tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva tuollaiseen ratkaisuun.
Siis olette kuitenkin päässeet siihen pisteeseen saakka, että on pitänyt toiselle kertoa noista ongelmista? Itsehän en ole päässyt edes puusta pidemmälle ja kaikki jäävät sinne tuttavuustasolle. Iän myötä olen alkanut välttämään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, koska häpeän itseäni. Ja järkihän sen sanoo, että ei kotoa kukaan tule hakemaan. Ehkä sitä vaan pitäisi hellittää kontrollista ja tirvaista kunnon kännit firman pikkujouluissa.
En varsinaisesti ole päässyt sen läheisimpiin tunnelmiin, mutta esimerkiksi nyt tänä keväänä lähenin miespuolisen työkaverin kanssa. Koin että hän oli jollain tasolla kiinnostunut minusta ja pitkien keskustelujemme aikana myös suhdejutut tulivat esille. Siinähän se hetki sitten oli, valehdellako vai olla oma itsensä. Päätin ottaa jonkinlaisen epämääräisen keskitien, en kertonut koko totuutta, mutta ilmaisin että olen ollut paljon yksin ja suhteen löytäminen on ollut vaikeaa. Virhehän se oli, tietenkin. Aivan selvästi hänen mielenkiintonsa lopahti ja tunsin oloni taas niin tyhmäksi. Mutta jos esitän jotain muuta kuin olen... Jään siitä varmasti kiinni. Edes kännit eivät ole auttaneet minua. Tällä hetkellä taas turhauttaa koska ehdin jo ihastua.
Mistä niin päättelit, että kiinnostus lopahti, muuttuiko hänen käytöksensä jotenkin selvästi? Minusta ainakin outoa, jos sen perusteella lopahtaisi että kertoo vain olleensa kauan yksin eikä suhdetta ole löytynyt. Eiköhän sellaisia ihmisiä ole paljon ns. tervepäisiäkin. Ehkä vain kuvittelet ja ylitulkitset toisen käytöksen, koska häpeät sitä omaa juttuasi niin paljon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Mulla on kokemus tästä - olen ikisinkku neitsyt n37 ja olin nuorena täysin "normaali". En jännittänyt sosiaalisia tilanteita, ei ollut tramoja, mt-ongelmia tms. Ihan tavallinen nuori nainen joka halusi löytää poikaystävän. Lähestyin lukemattomia miehiä mutta sain vain paskaa niskaan. Kroppani jokainen osa arvosteltu jne. Muutama mies lähestyi minua mutta eipä heitäkään kiinnostanut.
Nyt tuntuu niin epäreilulta että kukaan ei anna näin vanhalle ikisinkulle mahdollisuutta koska "tuolla on varmaan lukkoja ja huono itsetunto". No kai se itsetunto on kolhiintunut kun ei ole yhtään positiivista kokemusta miesten kanssa :/. Miten tällaisen kehän saisi rikki? Kaikkea olen kokeillut mutta kukaan ei hyväksy tällaisena kuin olen.
Kuulostaa tutulta. Olen antanut itselleni kertoa, että ainoa mahdollisuus muuttaa tilannetta on valehtelu siitä kuka on ja teeskennellä olevansa jotain muuta kuin todellisuus kertoo. En minä ainakaan siihen pysty. Ehkä jos olisin kaikille avoin omasta tilanteestani niin voisin naurun, epäuskon ja pilkan jälkeen löytää jonkun, joka mut tällaisena hyväksyy, mutta en tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva tuollaiseen ratkaisuun.
Siis olette kuitenkin päässeet siihen pisteeseen saakka, että on pitänyt toiselle kertoa noista ongelmista? Itsehän en ole päässyt edes puusta pidemmälle ja kaikki jäävät sinne tuttavuustasolle. Iän myötä olen alkanut välttämään kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita, koska häpeän itseäni. Ja järkihän sen sanoo, että ei kotoa kukaan tule hakemaan. Ehkä sitä vaan pitäisi hellittää kontrollista ja tirvaista kunnon kännit firman pikkujouluissa.
En varsinaisesti ole päässyt sen läheisimpiin tunnelmiin, mutta esimerkiksi nyt tänä keväänä lähenin miespuolisen työkaverin kanssa. Koin että hän oli jollain tasolla kiinnostunut minusta ja pitkien keskustelujemme aikana myös suhdejutut tulivat esille. Siinähän se hetki sitten oli, valehdellako vai olla oma itsensä. Päätin ottaa jonkinlaisen epämääräisen keskitien, en kertonut koko totuutta, mutta ilmaisin että olen ollut paljon yksin ja suhteen löytäminen on ollut vaikeaa. Virhehän se oli, tietenkin. Aivan selvästi hänen mielenkiintonsa lopahti ja tunsin oloni taas niin tyhmäksi. Mutta jos esitän jotain muuta kuin olen... Jään siitä varmasti kiinni. Edes kännit eivät ole auttaneet minua. Tällä hetkellä taas turhauttaa koska ehdin jo ihastua.
Mistä niin päättelit, että kiinnostus lopahti, muuttuiko hänen käytöksensä jotenkin selvästi? Minusta ainakin outoa, jos sen perusteella lopahtaisi että kertoo vain olleensa kauan yksin eikä suhdetta ole löytynyt. Eiköhän sellaisia ihmisiä ole paljon ns. tervepäisiäkin. Ehkä vain kuvittelet ja ylitulkitset toisen käytöksen, koska häpeät sitä omaa juttuasi niin paljon?
Hän lopetti flirttailun ja muunkin ylimääräisen yhteydenpidon. Ihan selkeästi se loppui tuohon keskusteluun. Voihan kyseessä olla joku muukin mutta hän vieläpä totesi jotain tyyliin, ai ollaan siis aika erilaisia... Kyllä sen vaan jotenkin tuntee kun se jännite katoaa toisen puolelta. Tietenkään hän siis ei ollut niin sanotusti oikea ihminen minulle mutta kun tässä nyt 20 vuotta on tavannut vain miehiä jotka eivät pidä minusta viimeistään kun vähän tutustuvat... Mistä hitosta kaivaisin sellaisen who cares -asenteen?
Vierailija kirjoitti:
Kummitätini aloitti ensimmäisen parisuhteensa 68-vuotiaana. Nyt ovat naimisissa jo viidettä vuotta. Eli ihan oikeastikin myös vanhemmalla iällä on mahdollista pariutua. Ei toki helppoa, mutta eipä se helppoa ole nuorempanakaan suurimmalle osalle.
Ihanaa, minullakin on siis vielä toivoa toteuttaa unelmani, eli löytää parisuhde, perustaa perhe ja saada kolme lasta!
T. N58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Ei niitä millään käsittelyllä pois saada. Lukko johtuu kokemattomuudesta ja lukon poistaa kokemattomuudesta pois pääsy. Ikuinen kehä siis.
Ahaa, eli olen aivan turhaan mietiskellyt vuodet , että pitäisi ehkä hakeutua johonkin ammattiauttajalle tämän asian vuoksi. Tosiaan, mitäpä hänkään voisi asialle tehdä, tuskin hän kanssani suhteeseen alkaa :D
Itselläkään ei positiivisia kokemuksia ja ajattelen helposti että olen tuomittu yksinäisyyteen. Ja jos aina ajattelen että en kelpaa kenellekään, niin helposti alan myös toimimaan sen mukaisesti, enkä edes uskalla yrittää.
Keskusteltiin kaverin kanssa siitä että en esim pysty näyttämään kiinnostustani kun ei ole niitä positiivisia kokemuksia niin olisi hyvä jos mies lähestyy niin olisi hyvä että pystyisi näyttämään edes vähän omaa kiinnostusta, koska ei miehetkään ole ajatustenlukijoita.
Mutta hiton vaikeaa on uskoa että joku kiinnostuisi, jos sitä ei ole aiemminkaan tapahtunut, vaikka alasti juoksisin pihalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Ei niitä millään käsittelyllä pois saada. Lukko johtuu kokemattomuudesta ja lukon poistaa kokemattomuudesta pois pääsy. Ikuinen kehä siis.
Ahaa, eli olen aivan turhaan mietiskellyt vuodet , että pitäisi ehkä hakeutua johonkin ammattiauttajalle tämän asian vuoksi. Tosiaan, mitäpä hänkään voisi asialle tehdä, tuskin hän kanssani suhteeseen alkaa :D
Itselläkään ei positiivisia kokemuksia ja ajattelen helposti että olen tuomittu yksinäisyyteen. Ja jos aina ajattelen että en kelpaa kenellekään, niin helposti alan myös toimimaan sen mukaisesti, enkä edes uskalla yrittää.
Keskusteltiin kaverin kanssa siitä että en esim pysty näyttämään kiinnostustani kun ei ole niitä positiivisia kokemuksia niin olisi hyvä jos mies lähestyy niin olisi hyvä että pystyisi näyttämään edes vähän omaa kiinnostusta, koska ei miehetkään ole ajatustenlukijoita.
Mutta hiton vaikeaa on uskoa että joku kiinnostuisi, jos sitä ei ole aiemminkaan tapahtunut, vaikka alasti juoksisin pihalla.
Tiedän niin tuon fiiliksen, aivan kuin se olisi vain siitä yhdestä pikkiriikkisestä positivisesta kokemuksesta kiinni, vaan kun sitä ei meinaa saada mistään. Ja siinä tilanteessa, kun se oma kiinnostus pitäisi näyttää, on kuin joku muu ottaisi yhtäkkiä kehoni hallintaan ja vääntää taas ajatukseni ja käytökseni ihan keturalleen. Siis se tuijottaa mua ihastuneena, miksi hitossa en tuijota takaisin? Osaa kyllä ottaa pannuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Ei niitä millään käsittelyllä pois saada. Lukko johtuu kokemattomuudesta ja lukon poistaa kokemattomuudesta pois pääsy. Ikuinen kehä siis.
Ahaa, eli olen aivan turhaan mietiskellyt vuodet , että pitäisi ehkä hakeutua johonkin ammattiauttajalle tämän asian vuoksi. Tosiaan, mitäpä hänkään voisi asialle tehdä, tuskin hän kanssani suhteeseen alkaa :D
Itselläkään ei positiivisia kokemuksia ja ajattelen helposti että olen tuomittu yksinäisyyteen. Ja jos aina ajattelen että en kelpaa kenellekään, niin helposti alan myös toimimaan sen mukaisesti, enkä edes uskalla yrittää.
Keskusteltiin kaverin kanssa siitä että en esim pysty näyttämään kiinnostustani kun ei ole niitä positiivisia kokemuksia niin olisi hyvä jos mies lähestyy niin olisi hyvä että pystyisi näyttämään edes vähän omaa kiinnostusta, koska ei miehetkään ole ajatustenlukijoita.
Mutta hiton vaikeaa on uskoa että joku kiinnostuisi, jos sitä ei ole aiemminkaan tapahtunut, vaikka alasti juoksisin pihalla.
Mä juttelin hiljattain kaverin kanssa, joka on aina ollut naisten keskuudessa suosittu. Hän siis menee baariin tms ja odottaa että naiset tulevat iskemään. Ja he tulevat, aina. Sitten vain valitsee mieluisimman ja pitää hauskaa.
Hän EI kertakaikkiaan ymmärrä miksi olen nykyään niin arka lähestymään miehiä. Hänelle deittailu on se klassinen karkkikauppa, sen kuin kävelee sisälle ja alkaa nauttia. Minulle taas miesten tapaaminen on ollut kuin jonkin mysteerilaatikon avaamista - välillä sieltä tulee sähköisku, välillä vesisuihku, välillä nyrkki joka yrittää tinttaista naamaan. Välillä ensin vaikuttaa että jaa nyt on mukava mies, mutta sitten hän sanookin jotain tyyliin "olet ruma ja lihava" ja lähtee pois.
Tätä laatikkoa sitten muut kehottavat avaamaan kerta toisensa jälkeen eivätkä ymmärrä miksi epäröin. "Avaa nyt, minäkin avasin ja sain seksiä kauniiden naisten kanssa". "Avaa heti, niin minäkin tein ja sain parisuhteen ja lapsia".
Kun ei ole koskaan tullut hyväksytyksi omana itsenään, siis ei yhden ainutta kertaa, mistä voisi yhtäkkiä löytää sen ihanan seksikkään itsevarmuuden? Minä olin nuorena itsevarma, ennen kuin monen monta kertaa lytättiin maanrakoon. Ja nyt sitten minua syyllistetään siitä etten uskalla enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Sinä itse joka tapauksessa olet ainoa, joka niille jotain voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun vanhemmalla iällä sitten alat seurustelemaan, niin siellä onkin sitten vähän enemmän jo painolastia mukana, luultavasti useampi ero taustalla, lapsia, exiä jne.... ei siitä mitään tule. Nuorempana on helppo aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
Ei mulla ainakaan ole eroja taustalla eikä lapsiakaan. Neitsyt en sentään ole. Mutta jos samalla linjalla jatkan vielä pari kolme vuosikymmentä, saa viimeistään ehkä joku ihana eläkeläismies minusta hyvän kumppanin sitten joskus, kun tapaamme.
Mieluummin elän joka tapauksessa sinkkuna kuin huonossa parisuhteessa.
Mutta sillä toisella hyvin todennäköisesti on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Ei niitä millään käsittelyllä pois saada. Lukko johtuu kokemattomuudesta ja lukon poistaa kokemattomuudesta pois pääsy. Ikuinen kehä siis.
Ahaa, eli olen aivan turhaan mietiskellyt vuodet , että pitäisi ehkä hakeutua johonkin ammattiauttajalle tämän asian vuoksi. Tosiaan, mitäpä hänkään voisi asialle tehdä, tuskin hän kanssani suhteeseen alkaa :D
Olemme kaikki erilaisia. Ehkä tuo sinulle toimii? Puhuin nyt vain omasta mielipiteestäni kokemattomana miehenä. Ehkä ei olisi pitänyt yleistää, mutta noin minä asian koen. Voihan tietenkin olla, että olen väärässä ja mahdollinen seksi/suhdekokemus ei poistakaan lukkoja, mutta tällä hetkellä uskon, että ainakin osittain poistaisi.
Eli ajattelet, että kun saisit seksiä tai suhteen (obs!) niin se poistaisi lukon, joka estää sinua saamasta seksiä tai suhteen? Mielenkiintoinen kehä. Juuri tällä hetkellä korona estää seksin tai suhteen saamista, mutta kerro minulle, mitä olet valmis tekemään saadaksesi sitä seksiä tai sen suhteen heti, kun korona on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole koskaan tullut hyväksytyksi omana itsenään, siis ei yhden ainutta kertaa, mistä voisi yhtäkkiä löytää sen ihanan seksikkään itsevarmuuden? Minä olin nuorena itsevarma, ennen kuin monen monta kertaa lytättiin maanrakoon. Ja nyt sitten minua syyllistetään siitä etten uskalla enää.
Kyllä, todella ärsyttävää. Ja on vuosien varrella saattanut niinkin käydä, että oma ulkonäkö on mennyt parempaan suuntaan niin, että muut pitävät vain nirppanokkana, joka ei huoli ketään. Ei käy mielessäkään, että voisi olla jotain pienoisia estoja. Nyt sieltä laatikosta siis saattaisikin tulla niitä parisuhteita ja sutinoita, mutta kun ei uskalla avata enää. Tai ehkä sen laatikon kansi on jumittunut kiinni, enkä saa sitä auki vaikka haluaisin.
Olen kuullut monilta seniori-iän saavuttaneilta, että ovat vasta siinä vaiheessa tulleet sinuiksi itsensä kanssa. Eli kaiketi se saattaa sitten noin vaan itsestäänkin käydä, että tietty ikälukema tulee mittariin ja havaitsee "ahaa, olen jo näin vanha joten voin siis luovuttaa tietyistä asioista stressaamisen jotka oli nuorempana olevinaan merkitseviä". Kaiketi ainakin kaikki pinnallisuuteen yms. asioihin liittyvä menettää merkitystään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ei ole koskaan tullut hyväksytyksi omana itsenään, siis ei yhden ainutta kertaa, mistä voisi yhtäkkiä löytää sen ihanan seksikkään itsevarmuuden? Minä olin nuorena itsevarma, ennen kuin monen monta kertaa lytättiin maanrakoon. Ja nyt sitten minua syyllistetään siitä etten uskalla enää.
Kyllä, todella ärsyttävää. Ja on vuosien varrella saattanut niinkin käydä, että oma ulkonäkö on mennyt parempaan suuntaan niin, että muut pitävät vain nirppanokkana, joka ei huoli ketään. Ei käy mielessäkään, että voisi olla jotain pienoisia estoja. Nyt sieltä laatikosta siis saattaisikin tulla niitä parisuhteita ja sutinoita, mutta kun ei uskalla avata enää. Tai ehkä sen laatikon kansi on jumittunut kiinni, enkä saa sitä auki vaikka haluaisin.
Jep, mä oon nyt 37-vuotiaana huomattavasti paremman näköinen kuin 15 vuotta sitten. Mutta ei se auta kun juurikin se laatikko ei edes aukea enää, vaikka kaikki muut vakuuttavat että se on helppoa ja ihanaa. On niin kivaa ihastua ja rakastua ja harrastaa seksiä ja nauttia elämästä. Oma vika ette tee niin! :/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummitätini aloitti ensimmäisen parisuhteensa 68-vuotiaana. Nyt ovat naimisissa jo viidettä vuotta. Eli ihan oikeastikin myös vanhemmalla iällä on mahdollista pariutua. Ei toki helppoa, mutta eipä se helppoa ole nuorempanakaan suurimmalle osalle.
Ihanaa, minullakin on siis vielä toivoa toteuttaa unelmani, eli löytää parisuhde, perustaa perhe ja saada kolme lasta!
T. N58
Ihanan rohkaisevia viestejä! Jospa minäkin koronasulkujen jälkeen lähtisin Tinder-treffeille tai tansseihin etsimään kumppania. Olen aina unelmoinut aviomiehestä ja perheestä, mutta luullut ettei se ole enää mahdollista. Nuorena minua ei kukaan huolinut. Mutta nyt siskot piristyin ihan kunnolla, ja sain jälleen uskoa elämään kun voin sittenkin vielä löytää miehen ja tehdä lapset! Olen aina haaveillut suuresta perheestä, ainakin neljä lasta pitää olla. Kiitos kun valoitte uskoa tulevaan rakkaat siskot, elämäni ei sittenkään ole valunut hukkaan
Ahaa, eli olen aivan turhaan mietiskellyt vuodet , että pitäisi ehkä hakeutua johonkin ammattiauttajalle tämän asian vuoksi. Tosiaan, mitäpä hänkään voisi asialle tehdä, tuskin hän kanssani suhteeseen alkaa :D