Lue keskustelun säännöt.
"Kyllä sä voit vanhemmallakin iällä jonkun löytää" ikisinkulle
01.05.2020 |
Mua niin ärsyttää kun tämäntyylisiä "kyl sä joskus" hoetaan, vaikka itse tiedän että mitä kauemmin olen yksin, sen vaikeammaksi se käy enää alkaa kenekään kanssa parisuhteeseen, vaikka haluaisikin. Vai ihanko tosissaan joku kuvittelee, että esim. 50-60 vuotta yksin ollut tosta noin vaan hyppäisi viimein jonkun kanssa kimppaan ilman minkäänlaisia ahdistuksia? Muistan kun parikymppisenä halusin kauheasti löytää kumppanin ja parisuhteen, olin siihen valmis ja halukas ja sitä etsinkin. Mutta nyt keski-ikään saavuttua olen huomannut, että olen totaalisen pihalla noista jutuista, enkä edes tiedä miten pitäisi toimia kiinnostavan ja kiinnostuneen ihmisen kanssa. Sellaiset tilanteet suoraansanottuna kauhistuttaa. Pyörin vaan kuin väkkärä marjamättäällä ja toinen siinä aikansa ihmettelee, kunnes siirtyy eteenpäin. Olenko siis tässä vuosien saatossa kehittänyt itselleni jonkinlaisen kammon, vai olenko sisimmässäni yksineläjä? En kai nyt ainakaan jälkimmäistä voi olla, jos kuitenkin parisuhteesta haaveilen.
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti on mahdollista löytää kumppani milloin vain. Minä vain en tunnu löytävän, vaikka haluaisin. Aina kaikki kiinnostavat miehet ovat tukevasti naimisissa. No, onhan tässä loppuelämä aikaa. Ties vaikka itsekin löytäisin sen elämänkumppanin vaikka 7-kymppisenä. Onhan elämää silloinkin, jos vain terveenä saa pysyä.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä tuota pariutumisen tuputtamista.
Miksi kaikkien pitäisi haluta löytää itselleen kumppani?Kun nuorempana en seurustellut, se ei johtunut siitä etten löytänyt ketään.
Vaan siitä, etten halunnut ketään.
Aina joku yritti silti parittaa minua jollekin.Jossain vaiheessa löysin sitten miehen jonka kanssa olin 12 vuotta (pari lyhyempää parisuhdetta muiden kanssa sitä ennen), ja eron jälkeen olen ollut enemmän kuin tyytyväinen siihen että saan olla yksin. En todellakaan halua ketään, en etsi ketään. Ja olen pitänyt aika matalaa profiilia siitä, että olen sinkku, koska muuten kaikki kaverimiehet alkavat heti tyrkyttää minua itselleen, jos ei seurustelukumppaniksi niin panokumppaniksi ainakin. Heti ollaan iholla "ihan vain ystävänä" ja haukutaan huonoksi ystäväksi kun en anna pllua.
Ja jatkuvasti kysellään että joko minulla on joku ja onhan minulla tinder ja nyt äkkiä lataa itsellesi se tinder ja lähde bailaamaan!
En tahdo.
En ole niin epätoivoinen, että tarvitsisin itselleni jonkun.
Pärjään vallan mainiosti yksin.
Nautin tästä.
Kohdallasi asiaa helpotti varmasti suuresti se, että pääsit sen parisuhteen kokemaan ja toteamaan, ettei se mitään erikoista ollutkaan. Hyvin mielinhän sen jälkeen sitten jatkaa yssikseen. Varmasti helpottaisi niilläkin, jotka siitä parisuhteesta haaveilee, että pääsisivät sen kokemaan hyvine ja huonoine puolineen, niin ei tarvitse tuntea jäävänsä paitsi jostain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä muutin avoliittoon 22-vuotiaana. Todellakin ahdisti. Ketäpä ei ahdistaisi uuden edessä. Minua ahdisti myös kun menin uuteen työpaikkaan, kun menin naimisiin, kun sain lapset jne. Kaikista noista kuitenkin selvisin hengissä. Ja olen edelleen yhdessä sen ahdistusta aiheuttaneen avopuolison kanssa. Ahdistaa välillä vieläkin, mutta eiköhän me kestetä seuraavatkin 20 vuotta, kun nämä ensimmäisetkin kestettiin.
Kuvittele pyöritteleväsi jotain asiaa päässäsi vuosikymmeniä aina välillä ja ahdistuvasi siitä joka kerralla lisää exponentaalisesti. Vähän eri asia.
Tuotakin on tullut harrastettua. Vitkuttelin esimerkiksi melkein 20 vuotta ennen kuin uskalsin hakeutua alalle, jolle oikeasti halusin. Lopulta uskalsin ja hyvinhän siinä kävi. Halusin kommentillani lähinnä tarttua tuohon ap:n oletukseen, että vain vanhemmalla iällä parisuhteen aloittaminen olisi ahdistavaa. Näinhän ei ole, vaan iästä rippumatta uusi suhde on enemmän tai vähemmän ahdistavaa. Niin kuin kaikki muukin uusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
Mikä saa sinut olettamaan, että minä en olisi halunnut tai haluaisi vieläkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
Mikä saa sinut olettamaan, että minä en olisi halunnut tai haluaisi vieläkin?
Koska tähän keskusteluun tuntuu sellaisiakin hakeutuvan ja tuntuu siltä, että pitää kohta alkaa viesteissä täsmentämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Tai sitten tekee kaikkensa mutta kukaan jota lähestyy ei lämpene.
Mistähän tuo mahtaa johtua, kun tasoteoriakaan ei kuulemma pidä paikkaansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltähän se tuntuu, kun elämänsä viimemetreillä viimein löytää rakkauden? Kenties siinä vaiheessa viimein tajuaa, miten naurettavia ajatuksia sitä on pyöritellyt päässään? Tuleekohan pettymys ja suru, kun tajuaa että rakkauden olisi voinut löytää ja kokea nuoremmalla iällä paljon aikaisemmin ja elämä meni vähänkuin "hukkaan" siltäosin?
Joo ja kun vanhemmalla iällä sitten alat seurustelemaan, niin siellä onkin sitten vähän enemmän jo painolastia mukana, luultavasti useampi ero taustalla, lapsia, exiä jne.... ei siitä mitään tule. Nuorempana on helppo aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miltähän se tuntuu, kun elämänsä viimemetreillä viimein löytää rakkauden? Kenties siinä vaiheessa viimein tajuaa, miten naurettavia ajatuksia sitä on pyöritellyt päässään? Tuleekohan pettymys ja suru, kun tajuaa että rakkauden olisi voinut löytää ja kokea nuoremmalla iällä paljon aikaisemmin ja elämä meni vähänkuin "hukkaan" siltäosin?
No tuskin. Ainakin tuntemani eläkeläispariskunta, jotka tapasivat vanhemmalla iällä, ovat onnellisia. Elämä on tässä ja nyt. Sitä paitsi nuorena solmittu parisuhde voi olla täyttä h*lvettiä. Ja tosi moni päätyy nykyään eroon. Ettei sekään pelkkää onnea tuo.
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun vanhemmalla iällä sitten alat seurustelemaan, niin siellä onkin sitten vähän enemmän jo painolastia mukana, luultavasti useampi ero taustalla, lapsia, exiä jne.... ei siitä mitään tule. Nuorempana on helppo aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
Vanhempana lienee turha enää harrastella sänkypuolella niitä jutskia mistä nuorempana haaveili, kun Reinolla ei ota eteen ja Marjatta haluaisi ennemmin kutoa sukkaa ja muutenkin on paikat niin kuivana taas. Joten katsotaanpa Onnenpyörää vaan yhdessä, aah.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo ja kun vanhemmalla iällä sitten alat seurustelemaan, niin siellä onkin sitten vähän enemmän jo painolastia mukana, luultavasti useampi ero taustalla, lapsia, exiä jne.... ei siitä mitään tule. Nuorempana on helppo aloittaa ns. puhtaalta pöydältä.
Ei mulla ainakaan ole eroja taustalla eikä lapsiakaan. Neitsyt en sentään ole. Mutta jos samalla linjalla jatkan vielä pari kolme vuosikymmentä, saa viimeistään ehkä joku ihana eläkeläismies minusta hyvän kumppanin sitten joskus, kun tapaamme.
Mieluummin elän joka tapauksessa sinkkuna kuin huonossa parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietyt asiat tekee tietyllä tavalla tietyssä iässä. Itse olen ollut melkein koko ikäni parisuhteissa, vaikka viimeiset viisi vuotta olen asunut lasten kanssa. Nyt ymmärrän syvällisesti, että aivan yhtä yksin olin aina parisuhteissakin, vaikka hormonien ja elämänkokemuksen vähyyden vuoksi kuvittelin toki joskus olevani jollain tavalla yhteydessä kumppaniini. Lopulta se on kuitenkin väliaikaista ja palvelee lähinnä suvunjatkamista. Ne polttavimmat ja syvimmät 'tunteet' ovat pelkkää kemiaa. Ystävyyttä taas itse en niin hirveästi arvosta, koska en ylipäätään arvosta juuri ketään ihmisiä. Tarpeeksi syvälle kun kaivaa, inhottavaa möhnää löytyy meistä kaikista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Kuka sitä enää keski-iässä suostuisi ottamaan ketään riesoiksi pysyvämpään parisuhteeseen? Ne on nuorten juttuja ja sopii siihen vaiheeseen kun lapset on pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Mulla on kokemus tästä - olen ikisinkku neitsyt n37 ja olin nuorena täysin "normaali". En jännittänyt sosiaalisia tilanteita, ei ollut tramoja, mt-ongelmia tms. Ihan tavallinen nuori nainen joka halusi löytää poikaystävän. Lähestyin lukemattomia miehiä mutta sain vain paskaa niskaan. Kroppani jokainen osa arvosteltu jne. Muutama mies lähestyi minua mutta eipä heitäkään kiinnostanut.
Nyt tuntuu niin epäreilulta että kukaan ei anna näin vanhalle ikisinkulle mahdollisuutta koska "tuolla on varmaan lukkoja ja huono itsetunto". No kai se itsetunto on kolhiintunut kun ei ole yhtään positiivista kokemusta miesten kanssa :/. Miten tällaisen kehän saisi rikki? Kaikkea olen kokeillut mutta kukaan ei hyväksy tällaisena kuin olen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Oli miten oli, niin ne lienee parasta käsitellä pois jossain vaiheessa, tai ei sitä sutinaa löydy eläkkeelläkään yhtään sen enempää kun ne samat ongelmat edessä.
Ei niitä millään käsittelyllä pois saada. Lukko johtuu kokemattomuudesta ja lukon poistaa kokemattomuudesta pois pääsy. Ikuinen kehä siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni haaveilee, muttei ole valmis tekemään mitään haaveen toteuttamiseksi. Siksihän noin 10% väestöstä menee neityyys tai poikuus tallella hautaan.
Niin, kiitos nuoruuden traumojen mitä todennäköisimmin. Jos olisivat ajoissa hakeutuneet terapiaan, niin asiat voisivat olla toisin. Vaan kun sinnekin on kohtalaisen korkea kynnys astella...
Hassu oletus, että kaikilla ikineitsyillä olisi jotain traumoja taustalla. Kumppanin löytyminen ei ole mitenkään helppoa ilman niitäkään. N36, traumaton, mutta neitsyt
No ei varmaan kaikilla, mutta suurimmalla osalla on kyllä jotain henkisiä lukkoja. Ja huom. puhumme siis niistä, jotka on halunneet parisuhteen.
On lukkoja, mutta ovatko nuo lukot olleet aina olemassa vai ovatko ne muodostuneet pitkittyneen kokemattomuuden seurauksena? Itselläni ainakin pääosin jälkimmäinen vaihtoehto.
Mulla on kokemus tästä - olen ikisinkku neitsyt n37 ja olin nuorena täysin "normaali". En jännittänyt sosiaalisia tilanteita, ei ollut tramoja, mt-ongelmia tms. Ihan tavallinen nuori nainen joka halusi löytää poikaystävän. Lähestyin lukemattomia miehiä mutta sain vain paskaa niskaan. Kroppani jokainen osa arvosteltu jne. Muutama mies lähestyi minua mutta eipä heitäkään kiinnostanut.
Nyt tuntuu niin epäreilulta että kukaan ei anna näin vanhalle ikisinkulle mahdollisuutta koska "tuolla on varmaan lukkoja ja huono itsetunto". No kai se itsetunto on kolhiintunut kun ei ole yhtään positiivista kokemusta miesten kanssa :/. Miten tällaisen kehän saisi rikki? Kaikkea olen kokeillut mutta kukaan ei hyväksy tällaisena kuin olen.
Kuulostaa tutulta. Olen antanut itselleni kertoa, että ainoa mahdollisuus muuttaa tilannetta on valehtelu siitä kuka on ja teeskennellä olevansa jotain muuta kuin todellisuus kertoo. En minä ainakaan siihen pysty. Ehkä jos olisin kaikille avoin omasta tilanteestani niin voisin naurun, epäuskon ja pilkan jälkeen löytää jonkun, joka mut tällaisena hyväksyy, mutta en tiedä olenko henkisesti tarpeeksi vahva tuollaiseen ratkaisuun.
Kummitätini aviomies oli ollut kerran parisuhteessa ennen kummitätini tapaamista. Aikaa siitä oli noin 30 vuotta, joten kovin kokeneeksi en häntä kutsuisi. t. 6