Kuinka moni olisi jättänyt lapset tekemättä, jos olisi nähnyt millainen mies on isänä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein sama kuin kysyisi, kuinka moni on valmis antamaan lapsensa sijoitukseen, jos isä ei osallistu heidän hoitoonsa. Täysin idioottimainen kysymys. 

Olisi mielenkiintoista kysyä tätä miehiltä; moniko antaisi lapsensa sossuille jos niiden äiti ei enää suostuisi hoitamaan niitä?

Veikkaan että aika moni.

Minä en. Enkä voisi kuvitella sellaista kenestäkään tuntemastani miehestä. Tiedän kyllä jonkun tapauksen, jotka tuskin lasten kanssa yrittäisivät yksin jäädessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi vielä mukava tällaisessa ketjussa lukea määritelmiä mielestään hyvälle isälle.

Hyvä isä ja aviopuoliso olisi minulle mies joka rakastaisi minua ja lapsia. Tämä näkyisi siten, että haluaisi viettää aikaa minun ja lastensa kanssa. Lähdettäisiin perheenä retkelle, osallistuisi arkeen tekemällä osan kotitöistä. Näin ei kuitenkaan ole ja mun sydän on riekaleina.

Isäni, joka syntyi jo 1930-luvulla, oli ylläkuvatun lainen isä. Vietti vapaa-aikansa perheen kanssa ja oli vastuullinen isä muutenkin.  Tämän ketjun kirjoituksista heijastuu pettymys vastuuttomiin isiin. Voisi yhtä hyvin olla ketju vastuuttomista äideistä tai perhekeskeisyyden puutteesta. Mikä asenteissa tai arvomaailmassa on muuttunut? Vai onko niin, että näillä välinptämättömillä isillä on esim. päihdeongelmia?

Tietenkään en voi vastata kuin omasta puolestani, mutta se on oikeasti aika uskomatontakin kuinka paljon se normi viikonloppunollauskin vaikuttaakaan ajatusmaailmaan ja ihan kaikkeen. Itsekin huomasin tämän vasta kun olin lopettanut alkoholinkäytön ihan kokonaan ja ollut selvinpäin reilun vuoden. Tämä oma lopetuspäätökseni ei siis edes johtunut mistään terveysongelmista tai mistään muustakaan sellaisesta, koska en ollut alkoholisti eikä juominen ollut koskaan ennenkään mikään pakko vaan olin tosiaan ihan puhtaasti "viihdekäyttäjä".

Aiemmin siis olin ihan kuin eri ihminen ja nyt tuntuukin ihan siltä kuinka tuon viihdekäyttöajan (14-35-vuotiaana) aikana tekemäni kaikki asiat ja päätökset on kuin vieraan ihmiset aikaansaannosta. Pelottavaakin on, että esim parikymppisen elämästäni ei ole oikein minkäänlaisia muistoja vaan kaikki on vaan pelkkää puuroa ja se minkä muistaakin tuntuu nyt todella oudolta ja ei voi kuin ihmetellä kuinka olen voinut edes ajatella niin tai näin. Samaan aikaa ihmettelee sitä kuinka silloin aikanaan ei ole tehnyt sitä tai tätä joka on nyt niin tärkeää. Moni näistä kun asioita jotka on kiinnostaneet jo lapsena/nuorena mutta jotenkin oudosti "kadonneet" elämästä ja nyt sitten taas palanneet kun en enää käytä alkoholia. 

Jotenkin itsellä jäi perheenperustaminenkin, kun tietenkin onnistuin imuroimaan ihan vääränlaisia kumppaniehdokkaita. Minulla nimittäin oli todella vahvasti se "känni-minä" joka olikin oikeastaan ihan vastakkainen versio aidosta itsestäni, mutta eihän tätäkään tuolloin tajunnut vaan ainoastaan ihmetteli kuinka uusi tuttavuus toisensa perään joko otti jalat alleen tai sitten itsekin ahdistui toisen seurasta niin ettei mitään vakavampaa olisi voinut ajatellakaan. Toisaalta lapsettomuus on onni, koska en tietenkään tuolloin olisi ollut vanhempanakaan "oma itseni" mutta kyllähän se nyt myös harmittaa.

Pointti siis se, että peruspäihteily ja viikonloppunollauskin voi hyvinkin pilata ihmisen ja muuttaa hänet "epänormaaliksi" eikä silloin tietenkään voi olla aidosti hyvä vanhempi kun ei edes ole sellainen kuin oikeasti on. Eikä tämä siis ole mikään puolustelu pskalle vanhemmuudelle vaan enemmänkin jotain mikä viikonloppuviihteilijänkin kannattaa ottaa huomioon. Se alkoholi kun voi pilata paljon silloinkin kun ihminen ei ole väkivaltainen tai muutenkaan arvaamaton juoppo joka ei osaa/halua olla selvinpäin..

Vierailija kirjoitti:

Se ei mahdu mun päähän että jos mies on täysin kelvoton isä, niin miksi sen kanssa tehdään useampi lapsi? Eikö sen vastuunkannon tason näe jo ekan lapsen jälkeen?

Moni nainen ajattelee pitkämielisesti, että asia on miehelle uusi ja hän tarvitsee aikaa tottua ja oppia. Kun mies ehdottaa toisen lapsen hankkimista se voidaan tulkita niin että mies haluaa alkaa panostaa perheeseen. Lisäksi asiat eivät ole niin mustavalkoisia, onhan se ensimmäisen lapsi naisellekin ensimmäinen. Siinä ei välttämättä ehdi syvällisesti miettimään ja havaitsemaan mitä ongelmia perhe-elämässä on kun yrittää vaan selvitä vauva-ajasta. Lisäksi mies voi alussa vähän osallistua, mutta osallistuminen sitten hiipuu hiljalleen. Ei tämä ole mikään on/off juttu vaan kehitystarina. Eli nainen odottaa että miehen osallistuminen kasvaa 20% lähemmäs 50%, ja on siksi kärsivällinen, mutta sitten miehen osallistuminen alkaakin lopahtaa ja hiipuu lähemmäs 0%. Sitten ollaankin ongelmissa.

No näin perstuntumalta veikkaisin, että about 90% tuolla deittiapeissa pyörivistä yh-mutseista kun iskä karannut johonkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi vielä mukava tällaisessa ketjussa lukea määritelmiä mielestään hyvälle isälle.

Useimmille näistä miesvihaajista "hyvä isä" on mielikuvitusolento, jollaista todellisuudessa ei ole olemassa. Ovat luoneet mielessään kuvitelman täydellisestä isästä ja kun (yllätys, yllätys) normaalit miehet eivät sellaisia olekaan, tulevat tänne marttyyrina ulvomaan kuinka uhraavat kaikkensa perheen eteen ja mies ei tee mitään. 

Eli sinusta normaali mies on sellainen, joka ei halua lapsia, vaikka sellaisia hankkii. Sinusta normaali isä ei lapsistaan huolehdi, ei vietä aikaa näiden kanssa, ei kasvata heitä, eikä ilmeisesti edes rahallisesti osallistu lastensa elämään.

Veikkaan että suuri osa miehistä ei olisi sinun kanssa samaa mieltä ollenkaan.

Sulla luultavasti on ollut juuri aloituksessa esitetyn tyyppinen isä itselläsi, siten sun "normaali" ei ole monille muilla normaalia.

Miten saat kirjoituksestani vedettyä tuollaisen tulkinnan? Ettei vaan olisi omat traumasi, jotka puskevat pintaan? Mitään muuta selitystä en tuolle tulkinnalle keksi.

Normaali mies ei ainakaan minun mielestäni ole lainkaan kuvaamasi kaltainen. Mutta normaali mies ei myöskään ole mielikuvituksen luoma täydellinen isä, joka tekee kaiken juuri niin kuin nainen on mielessään kuvitellut. Miehetkin, yllätys, yllätys, ovat ihmisiä eikä kukaan heistä ole täydellinen. Eihän ole myöskään täydellistä naista/äitiä.  Ja kiitos huolenpidosta, mutta isäni oli oikein hyvä ja osallistuva isä. Hoiti minut ja veljeni yksin siitä saakka, kun minä olin 5-vuotias.  

Kannattaa lukea ketjua ennen kuin siihen vastaa. Tässä keskusteltiin isistä jotka eivät osallistu lastensa elämään. Sinä kommentoit siihen että sellaisista miehistä valittavat naiset ovat a) miesvihaajia joiden ei pitäisi valittaa siitä että miehet eivät tee mitään perheensä eteen ja että b) kyse on sinun mukaasi "normaaleista" isistä.

Minä vaan kirjoitin tarkemmin auki sen mitä sinä sanoit. Jos tarkoitit jotain aivan muuta, mikset kirjoittanut eri tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi vielä mukava tällaisessa ketjussa lukea määritelmiä mielestään hyvälle isälle.

Hyvä isä ja aviopuoliso olisi minulle mies joka rakastaisi minua ja lapsia. Tämä näkyisi siten, että haluaisi viettää aikaa minun ja lastensa kanssa. Lähdettäisiin perheenä retkelle, osallistuisi arkeen tekemällä osan kotitöistä. Näin ei kuitenkaan ole ja mun sydän on riekaleina.

Lisäisin, että hyvä isä on minun mielestäni sellainen, joka jaksaa edesauttaa lapsen kehitystä esim. harrastamalla jotain hänen kanssaan tai viemällä häntä harrastuksiin, isä, joka jaksaa kuunnella lapsensa juttuja ja auttaa häntä vaikeuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinhän siinä tapaa käydä, että mies on ennen lapsia tasa-arvoinen ja hyvä mies joka tekee osansa kotitöistä ja haluaa myös olla hyvä isä.

Sitten kun lapsi syntyy, miestä ei enää kiinnostakaan vaan hän kieltäytyy perhevapaista, pakenee vauva-arkea töihin ja tekee siellä pitkiä päiviä. Ja yöheräilyjä hän ei tietenkään hoida, koska hän on mies ja "hänen pitää saada nukkua että jaksaa töissä" (ihan kuin vauvan äidin sitten ei tarvitsisi nukkua että jaksaa hoitaa vauvaa).

Milloin tämä muutos tapahtuu? Kyselee 4 lapsen äiti, jonka mies on osallistunut lasten hoitoon synnytyssairaalasta lähtien eikä ole vielä lopettanut vaikka vanhin lapsi on jo 15. 

Muutos tapahtuu siinä vaiheessa, kun miehen pitäisi oikesti tehdä jotain konkreettista vauvan eteen tai jättää harrastusmeno väliin lapsen hoitamisen takia tai pitäisi herätä yöllä, kun äiti menee huolehtimaan oksentavasta 2-vuotiaasta ja vauva huutaa samaan aikaan vanhempien makuuhuoneessa. Kolmen viikon isyyslomakin oli taloudellinen katastrofi miehelle, jolta ei herunut rahaa vanhempainvapaalla olevalle äidille. Esikoinen olikin pakko laittaa hoitoon 11,5 kk ikäisenä, jotta äiti pääsi myös tienaamaan itselleen ruokarahaa. Näin meillä meni.

Näissä kertomuksissa pitää aina olla sopiva filtteri päällä, koska johtuen pettymyksestä tai hormonihuuruista voi naisen näkemys olla melko puolueellinen.

Kun lapset olivat pieniä niin en juuri harrastuksissa käynyt, tein vain pakollisen työpäivän enkä ottanut vapaaehtoisia ylitöitä vaikka niitä joskus tarjottiin. Heräilin öisin lasten kanssa, pesin pyykkiä, vahdoin vaippoja jne. eli osallistuin kotitöihin ja lastenhoitoon. Toki minun nukkumiseni priorisoitiin koska tein kolmivuorotyötä, mutta silti osallistuin kun näin miten hankalaa se oli yksin lasten kanssa.

Kun sitten erottiin sanottuani etten jaksa yksin elättää ja osallistua niin paljon kotona, niin olinkin yhtäkkiä mie.slapsi joka ei koskaan hoitanut lapsia ja erityisesti kiellettiin, että olisin hoitanut yöheräilyjä vaikka se oli suoranainen vale.

On ihan tutkittu juttu, että suom.alainen mies tekee eniten kotitöitä Euroopan laajuisessa vertailussa. Mutta sekään ei suom.alaisille naisille tunnu riittävän.

Viimeksi mainittu ei pidä paikkaansa. Laita linkki jos jossain tutkimus nimenomaan kotitöistä. Tämän tutkimuksen mukaan Suomi on OECD-maiden keskitasoa:

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5415087/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein sama kuin kysyisi, kuinka moni on valmis antamaan lapsensa sijoitukseen, jos isä ei osallistu heidän hoitoonsa. Täysin idioottimainen kysymys. 

Olisi mielenkiintoista kysyä tätä miehiltä; moniko antaisi lapsensa sossuille jos niiden äiti ei enää suostuisi hoitamaan niitä?

Veikkaan että aika moni.

Meillä sanoi kerran suoraan, että tekisi noin, jos minulle kävisi jotain. :) Miehet jaksaa aina vaan yllättää siinä, kuinka alta riman oikein voi vetää.

Siis mitä mä luin...? Tuliko tuo miehesi asenne sinulle yllätyksenä?

M43

Minä. Jos olisin arvannut miten huonot hermot miehellä on lapsen kanssa olis jäänyt tekemättä. Ihan uskomatonta miten eri tavalla voi kohdella lastaan. Mies on yleensä tosi rauhallinen eikä menetä hermojaan, mutta vaikka vauvan itkusta hän hermostui heti. Kaikki mitä lapsi tekee ärsyttää häntä ja hän hermostuu. Lapsi opettelee nyt pukemaan itse ja mies hermoilee, että kestää niin kauan (vaikka ei olla edes menossa mihinkään, kunhan aamulla pitää saada lapselle päivävaatteet päälle). Jos kävelyllä lapsi ihmettelee vaikka joutsenta järvellä mies hermoilee että no joo joo on niitä nähty ennenkin ala tulla nyt. Kaikki on hirveää pinna kireällä suorittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin elettäisiin eri planeetoilla. Itse tunnen vain isiä jotka heittämällä jatkaisivat elämäänsä lasten kanssa mikäli äidistä ei siihen enää olisi.

Olisi todella mielenkiintoista kuulla lisää näistä piireistä joissa isät muka eivät välitä lapsistaan.

Olen ollut kerran työtehtävässä, joka liittyi isiin, jotka jättivät elatusmaksut maksamatta. Siinä porukassa oli kaikenikäisiä ja kaikista eri taustoista olevia miehiä, toki osa työttömiä.

Varmasti joukko, joka maksaa elatusmaksut, muttei muuten pidä lapsiinsa yhteyttä tai pitävät harvoin, ovat vielä monimuotoisempi.

En epäile lainkaan mutta tuohan on toki erilainen tilanne kuin se, että isä asuu lastensa kanssa ja pohtii tilannettaan että katuuko lapsiaan kun äiti oli mikä oli.

Vierailija kirjoitti:

Monelle suominaiselle äitiys on suuri yllätys siltä osalta, ettei mies sitten osallistukaan arkisin klo 16.30 jälkeen 50%:lla lapsenhoitoon.

Tässä tyypillisiä isien pakokeinoja:

-ylityöt

-harrastukset

-pakoilu vanhempien/kavereiden luo suoraan töistä

-valvominen myöhään, töihinmeno myöhään -> töistä palaaminen myöhään -> lasten kanssa vietetty aika minimoituu arkisin

-valvominen myöhään viikonloppuna -> nukkuminen myöhään viikonloppuna -> äiti herää lastentakia aamukuudelta -> aamupalat -> lasten kanssa ulos -> klo 11 äkkiä tekeen lounasta -> lounastaminen lasten kanssa -> keittiön siivous klo 12. Mies pohtii tässä vaiheessa viitsiskö nousta sängystä.

Juu. Koettu on kahdenkin eri miehen kanssa. Sitten ihmettelevät mikseivät ole lapsille yhtä tärkeitä kuin äiti ja myöhemmin ihmettelevät miksi lapsi soittaa yleensä vaan äidilleen 😳 No, kukahan on viitsinyt ja huolehtinut?! Niinpä.

Oma mies on ihmetellyt tuota samaa minulle. En viitsinyt edes sanoa, mistä se johtuu.

Vierailija kirjoitti:

Se ei mahdu mun päähän että jos mies on täysin kelvoton isä, niin miksi sen kanssa tehdään useampi lapsi? Eikö sen vastuunkannon tason näe jo ekan lapsen jälkeen?

Jos nainen haluaa lapselle sisaruksen, niin siinä joutuu miettimään haluaako lapsille saman isän vai ottaako riskin, että löytyykö enää sopivaa miestä ajoissa vai ei. Minulla ei toisen lapsen kohdalla ollut enää harhakuvia, että mies osallistuisi perhe-elämään yhtään enempää mitä aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole biologian syy, että ihmiset ovat keksineet älyttömiä sosiaalisia normeja joihin kukaan ei taivu. Miehen tehtävä on siittää, naisten hoivata. Katsokaa eläinkuntaa, hyvin usein laumassa on yksi uros ja monta naarasta + pennut. Ihmistenkin pitäisi elää niin, että hoiva-apua saadaan muilta äideiltä ja yhteisöltä, ei siittäjältä. Siittäjän tehtävä on tuoda ruokaa ja siementää.

Kyllähän tuollainen haaremi voisi olla ihan kiva. Mutta älyttömän kalliiksi se tulisi, jos olisi monta naista, näillä lapsia ja itse olisi ainoa joka tienaa. 

M43

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi vielä mukava tällaisessa ketjussa lukea määritelmiä mielestään hyvälle isälle.

Hyvä isä ja aviopuoliso olisi minulle mies joka rakastaisi minua ja lapsia. Tämä näkyisi siten, että haluaisi viettää aikaa minun ja lastensa kanssa. Lähdettäisiin perheenä retkelle, osallistuisi arkeen tekemällä osan kotitöistä. Näin ei kuitenkaan ole ja mun sydän on riekaleina.

Isäni, joka syntyi jo 1930-luvulla, oli ylläkuvatun lainen isä. Vietti vapaa-aikansa perheen kanssa ja oli vastuullinen isä muutenkin.  Tämän ketjun kirjoituksista heijastuu pettymys vastuuttomiin isiin. Voisi yhtä hyvin olla ketju vastuuttomista äideistä tai perhekeskeisyyden puutteesta. Mikä asenteissa tai arvomaailmassa on muuttunut? Vai onko niin, että näillä välinptämättömillä isillä on esim. päihdeongelmia?

On hyvä muistaa, että suurin osa täällä av:lla pyörivistä naisista on kouluttamatonta alaluokkaa, joiden lasten isät on niitä amiksen autonasentajalinjan drop-outteja. Päihdeongelmat on varmasti yleisiä sekä isillä että äideillä täällä. Samoin kaikenlaiset muut elämänhallinnan haasteet.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin nähnyt, millainen itse olen äitinä, olisin jättänyt lapsen tekemättä.

Voiko joku tätä mieltä oleva kertoa että missä vaiheessa asian huomasi ja miten? Minua kiinnostaa koska ajattelin että olen varmasti tunnollinen ihminen joten hoidan lapsen mutta muuten epäilytti äitiys etukäteen. Mulla on alle 1-vuotias nyt mutta äitiyshän on ihanaa! En olisi koskaan uskonut koska ennen en pitänyt vauvoista.

Enkä halua kettuilla vaan mietin että huomaanko kohta olevani toista mieltä.