Onko sinua työpaikkakiusattu? Keskustellaan!

Se on jännä juttu, kun olen tehnyt täysin samanlaista työtä eri työnantajilla, ja joissakin työpaikoissa on työkaverit valittaneet minusta joitakin työtapojani, mutta sitten taas toisissa työpaikoissa ei ole nähty ollenkaan näitä samoja ominaisuuksia tai jos on nähty, niin ei ainakaan yhtä isona ongelmana. Ja kuitenkin työ on ollut ihan samanlaista sairaanhoitajan työtä eri työnantajilla vain.

Harmittaa, kun olin nuorimpäälle parikymppinen ja olin arka, enkö uskaltanut viedä asiaa eteenpäin kun minua on kiusattu työpaikalla ja kerrottu esimiehelle perättömiä valheita.

"Mitä se sinua ärsyttää miltä joku näyttää, puhuu, tekee, pukeutuu?"

Ydinkysymyksiä kiusaamiseen liittyen.

Vastauksia on yhtä monta kuin on kiusaamistarinoitakin.

"Hänen (esimiehen) täytyy kuulemma olla puolueeton eikä siksi voi tehdä mitään."

Juurihan poliisinaisen kiusamaistapauksessa syylliseksi tuomittiin nimenomaan esimies, joka ei puuttunut kiusaamiseen.

Ne varsinaiset kiusaajat jäivät rangaistuksetta.

Oikeus katsoo siis esimiehen olevan erityisessä vastuussa kiusaamisesta.

Minusta on turhaa miettiä sitä, millaiset ihmiset joutuvat työpaikkakiusatuiksi, koska ihan mikä tahansa seikka toisessa saattaa provosoida kiusaajaa. Puheliaisuus, hiljaisuus, iloisuus, vakavaluontoisuus, tunnollisuus, suurpiirteisyys, suurperheen äitiys, sinkkuus, uskovaisuus, ateismi, harrastukset...Ei varmasti sellaista asiaa tai piirrettä ole, mistä kiusaaja ei hakisi oikeutusta kiusaamiselleen.

Enemmän olen havainnut yhtäläisyyksiä kiusaajissa ja kiusaamiseen taipuvaisissa. Yleensä he ovat perusvireeltään negatiivisia, herkästi ärsyyntyviä ja ajattelussaan joustamattomia. Heille on olemassa yksi oikea tapa tehdä asiat eivätkä he osaa tai halua tarkastella asioita muista näkökulmista. He eivät osaa suhtautua erilaisuuteen luonnollisena osana elämää vaan se on aina hyökkäys heitä kohtaan ja heihin kohdistuvaa kyseenalaistamista. Heidän itsetuntonsa on siis pohjimmiltaan heikko ja näennäisestä räväkkyydestä huolimatta he ovat useimmiten hyvin imagotietoisia ja ulkoaohjautuvia.

Kiusaamisen yleisyyteen Suomessa vaikuttaa varmasti se, että täällä tuntuu olevan huomattavan paljon näitä ärsyyntyjiä, joille toisen ihmisen erilaisuus on aina jokin statement, tahallista kapuloiden heittämistä rattaisiin tai provosointia, johon saakin vastata samalla mitalla takaisin. Pahimmat kovikset ovat aina myös niitä pelokkaimpia konformisteja, kun heitä oppii ns. lukemaan.

Minä olin työpaikallani kiusaajani kanssa ns. Sovittelussa. Sovittelija pyysi kumpaakin sanomaan jotain positiivista toisesta, itse mainitsin arvostavani kollegan ammattitaitoa jne. Kiusaaja piti vuorollaan pitkän tauon ja totesi sitten ettei keksi mitään.

Tuntui jotenkin niin pahalta että kaiken sen jälkeen vielä yksi nöyryytys. En tänäkään päivänä tiedä miksi. Mutta karman laki: joitakin kuukausia myöhemmin työpaikallani alkoivat yt:t ja tämä henkilö irtisanottiin. Julkisesti en iloinnut mutta kotona avasin pullon skumppaa.

Me kaikki olemme biologisesti erilaisia, joten jo tältä pohjalta on ziljoonia syitä kiusaamiseen.

Sekin on nähty ja koettu, että kiusaaja itse ei kiusaamista lopeta, ellei siihen jokin auktoriteetti jämäkästi puutu. Tai ryhmä käänny häntä vastaan.

Kiusaaminen toimii hänen kannaltaa, joten hän ei sitä lopeta.

Kiusaaja valitsee tietoisesti uhrinsa.

Eihän hän samankokoisen, saati isompansa, kimppuun käy.

Tilanne on laskelmoitu. Kiusaaja arvioi selviävänsä vähäisin terveydellisin seuraamuksin, jos tulee kunnon tappelu. Hän arvioi pärjäävänsä siinä.

Kyllä, olen joutunut kiusatuksi. Olin aiemmin siivoamassa yhtä kohdetta ja Meitä siivoojia oli neljä, josta yksi oli aivan narsisti/ psykopaatti. Hän oli vanhempi kuin me muut. Heti alusta asti hommat piti tehdä hänen tahtonsa mukaan ja jos olit asiasta eri mieltä alkoi sellainen meteli. Hän mm. paiskoi tavaroita, löi oven nenän edestä kiinni, tiuski, ei tervehtinyt. Esimieskin pelkäsi tätä hullua, kun hänestä monta kertaa itkien kerroimme. Pomon edessä osasi olla tietenkin mielin kielin. Kiusaaminen loppui vasta kun lähdin opiskelemaan. Olen kuullut että muutkin siivoojat ovat vaihtaneet työpaikkaa.

Kiusaamistyöpaikoilla on suuri vaihtuvuus, monesti esimies on se pahin ja alaiset perseennuolijoita jotka ovat ns. samanhenkisiä ja siellä pitää aina olla joku syntipukkina.

Kun yksi lähtee niin aina joku toinen valitaan syntipukiksi. Sairasta työyhteisöä ei kannata kauaa katsella kun siinä itsekkin sairastuu vaikkei olisikaan itse kiusattuna.

Äänestäkää jaloillanne ja vaihtakaa työpaikkaa, kun tuollaisissa työpaikoissa ei tyyli muutu koskaan.

Meillä yksi varmaan kokee olevansa 'syrjitty'... hänen kanssaan on epämiellyttävää työskennellä, koska on epäsiisti, epätarkka, oikoo mutkia jos ei huvita mutta väittää tehneensä, hygienia puutteellista, passiivis-aggressiivinen käytös...

Mitä tuollaiselle voi tehdä? Helpompi vaihtaa huonetta kuin veetuuntua. Ja on mainittu, ohjeistettu, koetettu auttaa...mikään ei muutu. Joskus on tällaistakin. Ei huvittaisi vahtia aikuista ihmistä.

On totta, että jos ja kun jokin toimii, vaikka kiusaaminen, ei se kiusaaja itse sitä kiusaamistaan vapaaehtoisesti lopeta. Jatkaa vaikka vuosia, ellei siihen kukaan puutu.

Koska se toimii hänelle.

Mitä kicksejä hän siitä saa? Joku muu osannee vastata tuohon paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin työpaikallani kiusaajani kanssa ns. Sovittelussa. Sovittelija pyysi kumpaakin sanomaan jotain positiivista toisesta, itse mainitsin arvostavani kollegan ammattitaitoa jne. Kiusaaja piti vuorollaan pitkän tauon ja totesi sitten ettei keksi mitään.

Tuntui jotenkin niin pahalta että kaiken sen jälkeen vielä yksi nöyryytys. En tänäkään päivänä tiedä miksi. Mutta karman laki: joitakin kuukausia myöhemmin työpaikallani alkoivat yt:t ja tämä henkilö irtisanottiin. Julkisesti en iloinnut mutta kotona avasin pullon skumppaa.

Kun kerroin pomolle kiusaamisesta, hän sanoi että pitää täyttää virallinen lomake asiasta ja sitten pidetään juuri tuollainen "sovittelu" yhdessä kiusaajan kanssa. En pysty siihen. Tiedän että ihan satavarmasti romahtaisin itkuun tai saisin paniikkikohtauksen. (minulla on traumatausta) Sanoin tästä pomolle mutta hän ei aio tehdä mitään kiusaamiselle, ellen suostu samaan huoneeseen kiusaajan kanssa puimaan asiaa. Tiedän että "sovittelu" menisi niin, että kiusaaja ja pomo vain nauraisivat että olen kuvitellut kaiken ja se neuvottelu loppuisi siihen(he ovat tunteneet toisensa pitkään). En pysty enkä suostu sellaiseen nöyryytykseen ihan oman mielenterveyden takia. Harmi, sillä pidän työstä muuten paljon...

Kaikista eniten kiusaajat pelkäävät paljastumista. Erityisesti silloin jos kiusaaja on rakentanut itselleen hyvän imagon. Häpeällisintä paskaa ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen joka joutuu kiusatuksi on superluuseri.

Hanki selkäranka.

😂 Kasva kiusaaja aikuiseksi! Ihan sairasta ajatella että kukaan voisi kontrolloida muita, tai estää keskenkasvuista ihmistä tekemästä jotain.

Vain luuserit ei ota vastuuta käytöksestään.

Mulla kiusaaja oli oma pomo. Hänellä oli aina 1-2 silmätikkua ja pari suosikkia. Eka 1,5 vuotta se oli vaan huonohko pomo, mutta sitten ykkösinhokki vaihtoi työpaikkaa ja musta tuli sitten uusi silmätikku. Kiusaaminen oli kuitenkin kaiken aikaa tosi hienovaraista, niin että pitkään mietin, että kuvittelenko kaiken. Lopulta silmät avautui kun tarjolle tuli vakipaikka meidän tiimissä samaan työhön jota tein, enkä päässyt edes haastatteluun. Siihen palkattiin ulkopuolinen. Tämän jälkeen myös aloin saada kaikenlaisia tukiviestejä ja tsemppauksia oman yksikön ulkopuoleltakin ja tajusin, että en ole vaan huono työntekijä vaan vika on siinä pomossa. Nyt en sietäisi tällaista, mutta silloin oli edellisen kerran lama ja olin juuri valmistunut yliopistosta ja ekassa oikeassa työpaikassa. Onneksi pääsin pois ja työpaikkaan, jossa on osaavat ja fiksut esimiehet.

Jälkensä se jätti. Monta vuotta työpaikan vaihdon jälkeen aina kun mun silloinen oikeasti hyvä pomo halusi vaikka jutella ihan jostain lomista sun muusta, sydän hakkasi ja suuta alkoi kuivata. Pelotti puhua palavereissa, olin ahdistunut aina kehityskeskusteluista. Tilanteen normalisoitumiseen meni vuosia.

Edellisessä työpaikassa esimies kiusasi... kesti jonkin aikaa tajuta että esimiehen kohtelu on klassista työpaikkakiusaamista. Jätti palaverien ulkopuolelle, pimitti tietoa, oli välillä viikkokausia puhumatta/ottamatta kontaktia. ( emme olleet samassa työpisteessä mutta yleensä pomo kävi ainakin kerran viikossa omalla pisteelläni/palaverissa tms )

Miespuoliset työkaverini sanoivat että kys.nainen on kateellinen minulle ja niinhän se taisi olla. Tulin kaikkien kanssa toimeen ( hän ei juuri kenenkään, haukkui kaikki päin naamaa tai selän takana ), lisäksi joissain asioissa olin häntä pätevämpi. Onneksi pääsin tuosta paikasta pois... tosin vieläkin näen hänestä painajaisunia.

Näillä ihmisillä on lopulta kunniaton ja häpeällinen loppu.

Minua kiusattiin jättämällä ulkopuolelle ja ihan siksi, että olin erimieltä. Väittivät tekevänsä tietyn homman kahdessa vuodessa. Noh lähdöstäni työpaikasta on jo yli 4 vuotta. Eipä ole homma vieläkään hoidettu.

Eli pitkä kokemus ja asiakkaan tietojäjestelmän ja tarpeiden tunteminen ei ollut minkään arvoinen. Kun hommat eivät toimineet, syy oli minun, nyt kuulemma syy onkin ne asiakkaan tietojärjestelmät.

Ja minä olin kaikkien muiden ja myös asiakkaiden arvostama ja pitämä. Sain henkilökohtaista positiivista palautetta ainoana tiimini palautekyselyssä.

Noh työpaikan vaihdon jälkeen 500 euroa lisää liksaa ja terve työilmapiiri.

Valtori. Siel kiusaaminen on johdon hyväksymää.

Kiusaaminen tajuamiseen meni sika pitkä aika, jotenkin siihen turtui niin että ajattelin vain olevani tosi huono. Monet itkut itkin työpaikan vessassa salaa. Sitten yhden tilanteen jälkeen samassa tilassa istuva eri tiimin henkilö tuli juttelemaan ja sanoi seuranneensa tätä asiaa jonkun aikaa. Sanoi ettei kollegalla ole oikeutta käyttäytyä noin ja kehoitti olemaan yhteydessä esimieheen ja työterveyteen. Olen tosi kiitollinen tälle ihmiselle.