Kysykää romanikulttuurista ja -tavoista
Meistä on todella paljon stereotypioita ja väärinkäsityksiä ja ajattelin että voisin yrittää selittää ja oikaista. :) mielestäni on tärkeää että meidän ja teidän välillä olisi enemmän ymmärrystä toisiamme kohtaan.
Vähän minusta, eli olen nuori nainen, käytän perinneasua ja opiskelen. Välillä teen pätkätöitä.
Pyydän asiallisuutta ja kaikista asioista en voi puhua siveyssyistä!
Kommentit (1621)
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saako romaninainen tai tyttö nykyään harrastaa ratsastusta tai ajaa ravuria? Kauan sitten, kun olin tallilla töissä nämä olivat kiellettyjä. Romanit kohtelivat hevosiaan todella kauniisti, sen muistan.
Miksi nuorempi romanimies ei voi olla vanhemman romanimiehen edessä edes kesähelteellä ilman takkia? Vai onko tämäkin muuttunut?
Eipä aikuiset miehetkään ratsasta. Ajaminen on vähän vaikeaa hameella ja ilman oleminen on mahdotonta.
Siveys. Pyritään peittämään mahdollisimman paljon vanhempien silmiltä.
Kulttuurinne on jämähtänyt menneisyyteen. Se ei kehity. Siksi asemannekaan muun yhteiskunnan seassa ei tule paranemaan. Jos perinneasunne estävät työnhakunne, niistä tulisi silloin luopua. Helppoa se ei tietenkään ole, mutta niitä voisi käyttää sitten vapaa-ajalla. Eivät valkolaisetkaan minkä tahansa näköisinä töihin pääse, ja joissain töissä on työasut tai pukukoodi. Elämässä on tehtävä uhrauksia. Yhteiskunnan ei tule elättää ketään ilman pätevää perustetta, eikä kulttuuriperinteiden vaaliminen ole riittävä peruste. Ehkä teidän tulisikin suunnata Lähi-Idän kaltaisiin maihin, joissa vanhoillista kulttuuria pidetään yllä.
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä modernimpiakin romaninuoria on, kuin ap. Tuttavani kyllä pukeutuu perinnehameeseen, mutta on sanonut, että jos uudelleen saisi päättää, ei pukeutuisi. Koska ei silloin tajunnut, että kun valinnan tekee, sitä pitää noudattaa koko loppuelämä. Että olisi voinut valita vapaasti myös sen, ettei pukeudu hameeseen.
Tai ehkä hänen perheensä on modernimpi. En tiedä, kuinka yleistä tuo valinnanvapaus on.
Fiksu, nuori nainen ja vakituisessa työpaikassa. Kokee perinteisen vaatetuksen riesaksi, mutta koska perinteet ovat niin tiukat, ei uskalla luopua siitä. Koska ne "jonkun" keksimät säännöt ovat sellaisia ja niiden mukaan pitää elää, ettei yhteisö hylkää.
On itse miettinyt juuri tuota, että yhteisöhän on kuin jokin uskontokultti, missä hylätään, ellei toimi niin kuin ne "jotkut" on keksineet
Ehkä hän uskaltaa juuri siksi kyseenalaistaa, koska juuri hänen perheensä on modernimpi. Liekö sitten kovinkaan yleistä tämä kriittisyys muiden nuorten keskuudessa.Itse saa päättää laittaako kamppeet, mutta niitä ei saa ottaa pois häpäisemättä itseään ja vanhimpiaan. Itsekin tiedän muutaman netin välityksellä jotka katuvat, elämästä tuli vaikeaa monilta osin. Kauhistuttaa kun joskus jopa 15-vuotiaat kiskovat hameet päälleen tajuamatta että niitä ei voi ottaa pois...
Kukas h elv etti sen sitten estää ?
Vierailija kirjoitti:
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monta perinneasua omistat? Onko niitä vaikea pestä?
Meidän asuhan on kaksiosainen: hame ja pusero, eli röijy. Puseroita taitaa olla sellainen ~20, niitä on kertynyt ja olisi kummallista olla samoissa vaatteissa. Kangasröijyn voi pestä pesukoneessa, mutta sitten koristekivi- ja paljettiröijyt vaatii hienovaraisuutta.
Minulla on tällä hetkellä 3 hametta mikä on aika perus määrä. Uusin on juhlahame, toisiksi uusin on arkihame ja vanhin on siivoushame. Uusin on siis aina juhlakäyttöön ja vanhin heitetään pois tai vaihdetaan ompelijalla sametit. Jos hameesta pitää huolta, sillä selviää teoriassa päälle vuoden mutta helmat kuluvat puhki ja on aika ostaa uusi.
Imuroin hameen joka viikonloppu ja lähes päivittäin otan siitä nukat ja roskat irti teippirullalla. Viikonloppuisin tai likaantuessa pestään sienellä tai rätillä.
Ei kysymystä. Musta on vaan ihanaa ja ihailtavaa jotenkin tällanen vaatteiden säntillinen huoltaminen ja niiden arvostaminen. Tän tyyppinen pukeutuminen ja huolto (riippumatta tyylistä tai kulttuurista) sais olla yleisempää.
Kiitos :) vaatteethan ovat aina käsityötä ja jos röijystä menee pitsit huonoksi, niin siihen vaihdetaan uudet pitsit eikä heitetä pois. Toisten naisten kanssa tehdään vaihtokauppaa kankaista jos oma ei miellytä, ei tarvitse heittää pois vaan saa tilalle jonkun josta pitää.
Vierailija kirjoitti:
Etkö koe koskaan millään tavalla hankalana, että kulttuurisi takia sinun on joissakin tilanteissa toimittava maalaisjärjen ja normaalin logiikan vastaisesti ja korvattava ne vanhoilla tavoilla ja uskomuksilla, jotka voivat hankaloittaa normaalin arjen sujumista? Muutkin kulttuurit muuttuvat vähitellen ympäröivän maailman muuttuessa, mutta romaanikulttuuri ei ilmeisesti ota huomioon sitä, että elämme nykyään täysin erilaisessa maailmassa kuin silloin, jolloin säännöt on laadittu?
Joskus onhan se vaikeaa. Uskon ettei kulttuuri ole muuttunut, koska emme koe olevamme vahvasti osa suomalaista yhteisöä ja täten menemme omia polkuja pitkin. Suomalaiset naiset pukeutuivat myös pitkiin hameisiin ennen, mutta muoti muuttui.
Vierailija kirjoitti:
Miten suhtaudutte noin keskimäärin puoliromaneihin, puoliksi valkolaiseen? Koetteko te tämmöisen henkilön enemmän romanina vai valkolaisena?
Liittyykö henkilöön jotakin huonoja mielikuvia vanhempien pariutumisen takia?
Nykyään seka-avioliitot on todella yleisiä. Kyllä he ovat täysiä romaneja jos elävät kulttuurin ja tapojen mukaan. Totta kai on niitä ahdasmielisiä prosentin laskijoita että ollaanko sitä nyt kuinka mustalaisia ja saako tehdä tuota ja tätä vai oletko valkolainen.
Ei tää mustilainen ole, vaan se yksi valkolainen eukko joka on tutkinut mustilaisia jo vuosia.
Tietää heidän tavoistaan sitä sun tätä.
Vierailija kirjoitti:
On mielenkiintoista lukea näitä. Itse en ole kohdannut romaniväkeä kovinkaan usein, mutta milloin olen, ovat käyttäytyneet ystävällisesti. Joskus joku vanhempi rouva kysyi, "kenen tyttöjä olet", olisiko luullut romaniksi, kun minulla oli nuorena tumma pitkä tukka ja sattui olemaan pitkä hame päällä. Hänkin oli kyllä ystävällinen kun selitin, ettei tunneta.
Olen kuullut, että kaikenlaisen seksuaalisuuden ilmaisemisen ollessa tabu, nuoret parit karkaavat yhdessä vihille kertomatta siitä, ja kun ovat sitten naimisissa, suhde hyväksytään ihan normaalisti. Voisin kuvitella, että tällainen luo suuria paineita seurusteluun, jos se pitää paikkansa. Kuinka se toimii käytännössä niin, että nuoret eivät koe siitä ahdistusta?
Mukava kuulla jos edes joku saa tästä jotain irti :)
Ja kyllä, karataan yhdessä mutta ei vihille. Karkaus on merkki vanhemmille että nyt nuori seurustelee. Koska vanhemmalle siitä ei voi kertoa, niin se hoidetaan karkaamalla. Vanhempi sitten joko hakee lapsen takaisin eli ei hyväksy suhdetta, tai antavat olla ja tulevat itse takaisin. Siunauksen jälkeen oma kumppani tuodaan vanhemmille esille, mutta silloinkin häpeillään.
Kyllähän se tuo omanlaisia paineita, mutta karkaamiseen suhtaudutaan eri tavalla kuin valtaväestön kanssa. Itsekin karkasin taannoin mieheni kanssa....oltiin hänen tuttavien luona noin viikon ja samalla reissulla laitoin isot hameet parisuhteen merkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei tää mustilainen ole, vaan se yksi valkolainen eukko joka on tutkinut mustilaisia jo vuosia.
Tietää heidän tavoistaan sitä sun tätä.
Ketä??
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö koe koskaan millään tavalla hankalana, että kulttuurisi takia sinun on joissakin tilanteissa toimittava maalaisjärjen ja normaalin logiikan vastaisesti ja korvattava ne vanhoilla tavoilla ja uskomuksilla, jotka voivat hankaloittaa normaalin arjen sujumista? Muutkin kulttuurit muuttuvat vähitellen ympäröivän maailman muuttuessa, mutta romaanikulttuuri ei ilmeisesti ota huomioon sitä, että elämme nykyään täysin erilaisessa maailmassa kuin silloin, jolloin säännöt on laadittu?
Joskus onhan se vaikeaa. Uskon ettei kulttuuri ole muuttunut, koska emme koe olevamme vahvasti osa suomalaista yhteisöä ja täten menemme omia polkuja pitkin. Suomalaiset naiset pukeutuivat myös pitkiin hameisiin ennen, mutta muoti muuttui.
Tarkoitin lähinnä sellaisia asioita, jotka eivät niinkään ole sidoksissa suomalaiseen kulttuuriin vaan ihan siihen, miten asiat on helpointa, järkevintä ja sujuvinta hoitaa. Esimerkiksi tuo pyykin peseminen, eihän miesten ja naisten vaatteiden peseminen samassa koneessa ole mikään suomalaisen kulttuurin erityispiirre vaan käsittääkseni ihan yleinen käytäntö ainakin länsimaissa. Jos pesee miesten ja naisten pyykit erikseen niin toiminta ei pohjaudu mihinkään rationaalisesti perusteltavaan seikkaan vaan pelkästään taikauskon kaltaiseen vanhaan perinteeseen. Ymmärrän perinteiden arvon kulttuurissa, mutta kyllähän muissakin kulttuureissa sellaiset tavat ja perinteet, jotka eivät enää toimi yhteiskunnan muututtua, ovat muuttuneet tai jääneet kokonaan pois. Jos romaneista enemmistö tahtoisi muuttaa jotain vanhaa ja hankalaksi havaittua perinnettä (esim tuota pyykinpesuun liittyvää), niin miten silloin toimittaisiin? Onko teillä joku toimielin, joka tarvittaessa päättää siitä mitä perinteitä ylläpidetään ja mistä mahdollisesti luovutaan?
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka monta perinneasua omistat? Onko niitä vaikea pestä?
Meidän asuhan on kaksiosainen: hame ja pusero, eli röijy. Puseroita taitaa olla sellainen ~20, niitä on kertynyt ja olisi kummallista olla samoissa vaatteissa. Kangasröijyn voi pestä pesukoneessa, mutta sitten koristekivi- ja paljettiröijyt vaatii hienovaraisuutta.
Minulla on tällä hetkellä 3 hametta mikä on aika perus määrä. Uusin on juhlahame, toisiksi uusin on arkihame ja vanhin on siivoushame. Uusin on siis aina juhlakäyttöön ja vanhin heitetään pois tai vaihdetaan ompelijalla sametit. Jos hameesta pitää huolta, sillä selviää teoriassa päälle vuoden mutta helmat kuluvat puhki ja on aika ostaa uusi.
Imuroin hameen joka viikonloppu ja lähes päivittäin otan siitä nukat ja roskat irti teippirullalla. Viikonloppuisin tai likaantuessa pestään sienellä tai rätillä.
Ei kysymystä. Musta on vaan ihanaa ja ihailtavaa jotenkin tällanen vaatteiden säntillinen huoltaminen ja niiden arvostaminen. Tän tyyppinen pukeutuminen ja huolto (riippumatta tyylistä tai kulttuurista) sais olla yleisempää.
Kiitos :) vaatteethan ovat aina käsityötä ja jos röijystä menee pitsit huonoksi, niin siihen vaihdetaan uudet pitsit eikä heitetä pois. Toisten naisten kanssa tehdään vaihtokauppaa kankaista jos oma ei miellytä, ei tarvitse heittää pois vaan saa tilalle jonkun josta pitää.
Noni, paljon ekologisempaa myös. Selkeesti tähän suuntaanhan pyritään nykysin (eroon kertakäyttökulttuurista) valtaväestönkin osalta, että ei olis niin hullua kulutusta ja tälleen pääsis paljon järkevämpään suuntaan. Tykkään! Kiitos kun vastasit ja jatkat vastailua vaikka osa ihmisistä on mitä on :D
Vierailija kirjoitti:
Mus.tilaiset tuli Egyptistä israelilaisten lähtiessä pak.oon.
M.ustilaiset seurasi perässä ja siitä pitäen tämä var.astele.va poru.kka on ollut taak.kanamme.
Tultiin Pohjois-Intiasta, vanha harhaluulo että ollaan egyptistä/romaniasta. Kielitutkimus ja DNA osottaa intiaan ja intian kanssa oli tapaaminen asian tiimoilta kauan sitten.
Minua ihmetyttää kaikki ihmeelliset vaatimukset kulttuuriin ja tapoihin vedoten. Miksi ette kykene joustamaan sen vertaa tietyissä paikoissa, että käyttäytyisitte asiallisesti ja noudattaisitte sääntöjä?
- Nuorempi mies ei saa olla vanhempaa miestä ylemmässä kerroksessa.
Eli esim. sairaalassa vaaditaan, että potilaat vaihdetaan päittäin, kun eihän se käy että nuorempi mies on potilaana viidennessä kerroksessa ja vanhempi mies neljännessä kerroksessa.
Näihin vaatimuksiin törmää todella usein, todella aggressiiviseen ja röhkeään sävyyn esitettynä.
Romanit eivät tajua sitä, että sisätautipotilasta ei voida siirtää sydänosastolle ja päin vastoin vain siksi, että heidän kulttuuriinsa kuuluu että vanhempi mies on ylemmässä kerroksessa. On jopa vaadittu, että osastot vaihtavat paikkaa päittäin :O että potilaiden siirto onnistuu.
- Osastoilla on vierailuajat. Näitä ei kuitenkaan noudateta, vaan koko suku haluaa olla paikalla möykkäämässä 24/7. Samassa huoneessa olevat potilaat käsketään siirtämään pois, kun romanin kanssa ei saa muita potilaita samassa huoneessa olla. Ei uskota, kun sanotaan ettei se käy.
Ja kun romanipotilas on väsynyt ja haluaa olla rauhassa, hän ei voi olla, kun koko suku haluaa olla 24/7 paikalla hölisemässä. Romanipotilas saattaa siis pyytää, ettei hänelle päästetä vieraita tai että vieraita pyydettäisiin jo poistumaan, mutta vieraat eivät lähde. Tai kun heitä ei päästetä osastolle, niin huudetaan ja jopa räitään työntekijöiden päälle ja ryykätään ohi, että nyt on pakko päästä sukulaista katsomaan.
Ei mene jakeluun, kun sanotaan ettei tänne voi marssia milloin vain, tänne saa tulla vain tietty määrä vieraita kerrallaan, ja pitää lähteä viimeistään kello X. Joka kerta joudutaan pyytämään vartijat poistamaan nämä vieraat tai estämään heidän tulonsa. Joillekin jouduttu antamaan porttikielto ja pitämään osaston ovet lukossa, että potilaat saavat olla rauhassa.
- Röyhkeys ja metelöinti. Siellä sairaalan osastollakin huudellaan, komennellaan, tönitään ja vaaditaan mitä sattuu kulttuuriin ja tapoihin vedoten. Ei minkäänlaisia käytöstapoja. Oksettavaa!
Jos ette osaa käyttäytyä ja noudattaa sääntöjä, niin miksi ette voi pysyä poissa? Melutkaa ja raivotkaa omassa kodissanne keskenänne, mutta ÄLKÄÄ tulko muiden työpaikoille riehumaan.
Romni kirjoitti:
Vieeras kirjoitti:
Minulle kerran eräs mukava romanimies kertoi, että heillä on hulluja tapoja, mm. lyödä puukolla porukalla jalkaan kaikki itseään hyvän illan muistoksi. Onko tämä totta?
Taisi herra jekuttaa :D
Mietin samaa kirjoittaessani tämän, että ehkä ei ollut totta :) mutta oli kyllä arpia, ehkä ei halunnut kertoa totuutta niiden synnystä. Oli kyllä kiva mies. Itseasiassa romanimiehet joihin olen saanut tutustua ovat olleet mukavia ja kunnioittaneet naista.
Minä ihmettelen siksi miksi ns.rehellisetkin romanit (ei kaikki, mutta jotkut) levittävät väärää tietoa romanien käytöksestä.
Julkisuudessa annetaan ymmärtää, että rikollisuus ja epäsosiaalinen käytös ei ole sen yleisempää kuin kantaväestölläkään, mutta jokainen ex-poliisi tai tilastoja netistä hakeva voi helposti todeta tämän vääräksi. Espanjassa muistaakseni joka neljäs naisvanki on romani ja joissakin Euroopan maissa, missä romaneja on yli 2% väestöstä jopa yli 50% vangeista on romaneja. Luvut eivät ehkä ole ihan tarkkoja, mutta niiden suhteet ovat tuollaisia.
Myöskin mietin sitä, että ymmärtävätkö rehelliset romanit sitä minkälaista turvattomuuden tunnetta ns.kansallispukujen käyttö voi aiheuttaa ja miltä se kantaväestön ihmisistä voi tuntua? Jokaisella on tietysti oikeus pukeutua miten haluaa, mutta jos suurin osa jonkun kulttuurin edustajista huomattava osa on rikostaustaisia tai omaa läheiset suhteet alamaailman ihmisiin, ei välttämättä kannata yhdistää itseään siihen porukkaan vaatteiden avulla?
Vertauksena voi käyttää noita moottoripyöräkerhon liivejä. Tietyillä moottoripyöräkerhoilla on huono maine ja yhteyksiä alamaailmaan, vaikka jokainen jäsen ei olisi rikostaustainen. Kerhon jäsenten oikeuksia toimia tietyissä yhteiskunnan asemissa tai töissä on rajoitettu. Jos minä laitan jotkut 'Helvetin Enkelit' liivit päälle tai jonkun feikkiliivin, joka viittaa johonkin tuollaiseen, ihmiset välttelevät ja pelkäävät minua syistä, joita pidetään ymmärrettävänä. Kukaan meistä ei ole syntynyt mopokerhon liivit päällä, vaan myös minulla on vastuuta siitä minkälaiseen porukkaan yhdistän itseni omilla valinnoilla ja on hieman hullunkurista ihmetellä huuli pyöreänä ihmisten reaktioita.
Toki yritän ymmärtää sitäkin, että kotikulttuuriin löytyy tunneside ja haluaa vaalia hyviä asioita, mitkä itse liittyy johonkin kulttuuriin ja muistoihin enkä siis tuomitse jonkin vaatteen käyttöä tai kulttuurin jäsenyyttä, mutta mielestäni tuo yllä oleva puoli olisi hyvä tiedostaa.
Vierailija kirjoitti:
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö koe koskaan millään tavalla hankalana, että kulttuurisi takia sinun on joissakin tilanteissa toimittava maalaisjärjen ja normaalin logiikan vastaisesti ja korvattava ne vanhoilla tavoilla ja uskomuksilla, jotka voivat hankaloittaa normaalin arjen sujumista? Muutkin kulttuurit muuttuvat vähitellen ympäröivän maailman muuttuessa, mutta romaanikulttuuri ei ilmeisesti ota huomioon sitä, että elämme nykyään täysin erilaisessa maailmassa kuin silloin, jolloin säännöt on laadittu?
Joskus onhan se vaikeaa. Uskon ettei kulttuuri ole muuttunut, koska emme koe olevamme vahvasti osa suomalaista yhteisöä ja täten menemme omia polkuja pitkin. Suomalaiset naiset pukeutuivat myös pitkiin hameisiin ennen, mutta muoti muuttui.
Tarkoitin lähinnä sellaisia asioita, jotka eivät niinkään ole sidoksissa suomalaiseen kulttuuriin vaan ihan siihen, miten asiat on helpointa, järkevintä ja sujuvinta hoitaa. Esimerkiksi tuo pyykin peseminen, eihän miesten ja naisten vaatteiden peseminen samassa koneessa ole mikään suomalaisen kulttuurin erityispiirre vaan käsittääkseni ihan yleinen käytäntö ainakin länsimaissa. Jos pesee miesten ja naisten pyykit erikseen niin toiminta ei pohjaudu mihinkään rationaalisesti perusteltavaan seikkaan vaan pelkästään taikauskon kaltaiseen vanhaan perinteeseen. Ymmärrän perinteiden arvon kulttuurissa, mutta kyllähän muissakin kulttuureissa sellaiset tavat ja perinteet, jotka eivät enää toimi yhteiskunnan muututtua, ovat muuttuneet tai jääneet kokonaan pois. Jos romaneista enemmistö tahtoisi muuttaa jotain vanhaa ja hankalaksi havaittua perinnettä (esim tuota pyykinpesuun liittyvää), niin miten silloin toimittaisiin? Onko teillä joku toimielin, joka tarvittaessa päättää siitä mitä perinteitä ylläpidetään ja mistä mahdollisesti luovutaan?
No nyt en kyllä osaa vastata. Pyykinpesun muutos samalla hajottaisi niin paljon rakenteita, että olisi varmasti suurta eripuraa meidän kesken. Symbolinen puhtaus on niin iso asia että se on linkitettynä tapoihin, jolloin sen poisvieminen romuttaisi koko systeemin. Silloin kokonaisesta ihmisestä voitaisiin leimata likainen ja välinpitämätön...

Aika hurja...toisaalta mielenkiintoinen. Tämä olisi vähän kuin sanoisi että te ette saa pukeutua länsimaalaisittain, jos länsimaalaiset tekevät rikoksia. Ilman hametta oleminen on niin suuri häpeä että se olisi sama kuin menisin mummoni eteen alasti. Mielestäni on kohtuutonta vaatia ihmisiä riisumaan itsensä ettei toisille tule epämukava olo, koska eihän se vika ole vaatteissa vaan sen ajattelijan päässä.
Mopoliiveissä ja romaniasussa on se ero, että jälkimmäiset eivät ole mitenkään rikollisuuteen sitoutuneet vaan ovat tavallisia äitejä, siskoja ja vaimoja. Toki on mustia lampaita mutta aika hurja vaatimus.
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Romni kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etkö koe koskaan millään tavalla hankalana, että kulttuurisi takia sinun on joissakin tilanteissa toimittava maalaisjärjen ja normaalin logiikan vastaisesti ja korvattava ne vanhoilla tavoilla ja uskomuksilla, jotka voivat hankaloittaa normaalin arjen sujumista? Muutkin kulttuurit muuttuvat vähitellen ympäröivän maailman muuttuessa, mutta romaanikulttuuri ei ilmeisesti ota huomioon sitä, että elämme nykyään täysin erilaisessa maailmassa kuin silloin, jolloin säännöt on laadittu?
Joskus onhan se vaikeaa. Uskon ettei kulttuuri ole muuttunut, koska emme koe olevamme vahvasti osa suomalaista yhteisöä ja täten menemme omia polkuja pitkin. Suomalaiset naiset pukeutuivat myös pitkiin hameisiin ennen, mutta muoti muuttui.
Tarkoitin lähinnä sellaisia asioita, jotka eivät niinkään ole sidoksissa suomalaiseen kulttuuriin vaan ihan siihen, miten asiat on helpointa, järkevintä ja sujuvinta hoitaa. Esimerkiksi tuo pyykin peseminen, eihän miesten ja naisten vaatteiden peseminen samassa koneessa ole mikään suomalaisen kulttuurin erityispiirre vaan käsittääkseni ihan yleinen käytäntö ainakin länsimaissa. Jos pesee miesten ja naisten pyykit erikseen niin toiminta ei pohjaudu mihinkään rationaalisesti perusteltavaan seikkaan vaan pelkästään taikauskon kaltaiseen vanhaan perinteeseen. Ymmärrän perinteiden arvon kulttuurissa, mutta kyllähän muissakin kulttuureissa sellaiset tavat ja perinteet, jotka eivät enää toimi yhteiskunnan muututtua, ovat muuttuneet tai jääneet kokonaan pois. Jos romaneista enemmistö tahtoisi muuttaa jotain vanhaa ja hankalaksi havaittua perinnettä (esim tuota pyykinpesuun liittyvää), niin miten silloin toimittaisiin? Onko teillä joku toimielin, joka tarvittaessa päättää siitä mitä perinteitä ylläpidetään ja mistä mahdollisesti luovutaan?
No nyt en kyllä osaa vastata. Pyykinpesun muutos samalla hajottaisi niin paljon rakenteita, että olisi varmasti suurta eripuraa meidän kesken. Symbolinen puhtaus on niin iso asia että se on linkitettynä tapoihin, jolloin sen poisvieminen romuttaisi koko systeemin. Silloin kokonaisesta ihmisestä voitaisiin leimata likainen ja välinpitämätön...
Onko suomalaisessa romanikulttuurissa yhtään sellaista ennakkotapausta, että jostain tavasta tai perinteestä on luovuttu, kun sen on katsottu olevan käytännön kannalta hankala ja tarpeeton?
Vierailija kirjoitti:
Minua ihmetyttää kaikki ihmeelliset vaatimukset kulttuuriin ja tapoihin vedoten. Miksi ette kykene joustamaan sen vertaa tietyissä paikoissa, että käyttäytyisitte asiallisesti ja noudattaisitte sääntöjä?
- Nuorempi mies ei saa olla vanhempaa miestä ylemmässä kerroksessa.
Eli esim. sairaalassa vaaditaan, että potilaat vaihdetaan päittäin, kun eihän se käy että nuorempi mies on potilaana viidennessä kerroksessa ja vanhempi mies neljännessä kerroksessa.
Näihin vaatimuksiin törmää todella usein, todella aggressiiviseen ja röhkeään sävyyn esitettynä.
Romanit eivät tajua sitä, että sisätautipotilasta ei voida siirtää sydänosastolle ja päin vastoin vain siksi, että heidän kulttuuriinsa kuuluu että vanhempi mies on ylemmässä kerroksessa. On jopa vaadittu, että osastot vaihtavat paikkaa päittäin :O että potilaiden siirto onnistuu.- Osastoilla on vierailuajat. Näitä ei kuitenkaan noudateta, vaan koko suku haluaa olla paikalla möykkäämässä 24/7. Samassa huoneessa olevat potilaat käsketään siirtämään pois, kun romanin kanssa ei saa muita potilaita samassa huoneessa olla. Ei uskota, kun sanotaan ettei se käy.
Ja kun romanipotilas on väsynyt ja haluaa olla rauhassa, hän ei voi olla, kun koko suku haluaa olla 24/7 paikalla hölisemässä. Romanipotilas saattaa siis pyytää, ettei hänelle päästetä vieraita tai että vieraita pyydettäisiin jo poistumaan, mutta vieraat eivät lähde. Tai kun heitä ei päästetä osastolle, niin huudetaan ja jopa räitään työntekijöiden päälle ja ryykätään ohi, että nyt on pakko päästä sukulaista katsomaan.
Ei mene jakeluun, kun sanotaan ettei tänne voi marssia milloin vain, tänne saa tulla vain tietty määrä vieraita kerrallaan, ja pitää lähteä viimeistään kello X. Joka kerta joudutaan pyytämään vartijat poistamaan nämä vieraat tai estämään heidän tulonsa. Joillekin jouduttu antamaan porttikielto ja pitämään osaston ovet lukossa, että potilaat saavat olla rauhassa.- Röyhkeys ja metelöinti. Siellä sairaalan osastollakin huudellaan, komennellaan, tönitään ja vaaditaan mitä sattuu kulttuuriin ja tapoihin vedoten. Ei minkäänlaisia käytöstapoja. Oksettavaa!
Jos ette osaa käyttäytyä ja noudattaa sääntöjä, niin miksi ette voi pysyä poissa? Melutkaa ja raivotkaa omassa kodissanne keskenänne, mutta ÄLKÄÄ tulko muiden työpaikoille riehumaan.
Me tosiaan tullaan porukalla katsomaan sairasta ja ennen oli tapana olla auttamassa kokoajan, eli kai nämä sankarit yrittävät saada etuoikeuksia tai kuvittelevat että rähjäämällä saadaan tahto läpi. Nuo puhtaussäännöt on niin tarkkoja että omaiset haluaa suojella potilasta likaantumiselta, mikä on yksi valitettava juttu meidän kulttuurissa ettei tiedä voiko tavoista joustaa vai ei. Varsinkin jos porukassa on joku omapäinen.
Sepä ei sovinistisessa kulttuurissa yllättänyt. Ei kyllä sekään, että naisen elämää on tahallaan vaikeutettu niin, että tulee ylimääräistä pyykkikierrosta. Pesukoneeseenhan jää joka tapauksessa kakka ja pissajämät ja ne sekoittuvat kaikkeen muuhun pyykkiin ellei konetta desinfioi koko ajan. Voihan sitä tietysti käsinkin pestä, mihinkä muuhun nainen aikaa tarvitsisikaan kun pyykkäämiseen ja siivoukseen...