"Siinä hullunmyllyssä ei osattu hakea apua" – 35-vuotias suurperheen äiti kertoo, kuinka perheen talous romahti

Vierailija kirjoitti:

Nuohan on kaikki koulussa, paitsi 5 vuotias tyttö. Kaikille kouluruokaa tarjolla

Ei taida tuo 17-vuotias olla enää peruskoulussa, mutta onhan noita 4 joille saisi maksutonta kouluruokaa. Luulisi siitäkin olevan jo suuri apu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tehdään tuollaisia säälinkerjuu-juttuja, voisivat vähän valaista tuloja ja menoja. Nyt kerrotaan vain, että pakolliset menot ovat yli 2500e, joista 300e on asuntolainan lyhennys. Eli mitä ovat nuo muut menot? Mitä ovat muut tulot? Miehen ansiosidonnainen, lapsilisät, hoitoraha ja vammaistuki.

En mä ainakaan osaa hahmottaa, kuinka paljon ruokalasku voi olla isolla perheellä. Tai millaisia summia noista tuista tulee. Nyt vaan taivastellaan ja haetaan sääliä, mutta mitään konkreetista ei kerrota.

Ja särähti vähän tuo, ettei maksuton kouluruoka kelpaa.

En muuten sitten oo mikään köyhien dissaaja. Oon itse ollut yhden lapsen yh, välillä työttömänä ja myös opiskelevana on tullut rahattomuus tutuksi.

Ei siihen ruokaan kovin paljoa mene, jos vain viitsii itse valmistaa alusta loppuun. Jos kakarat nirsoilee, niin sitten ovat syömättä kunnes ruoka kelpaa.

Ei monipuolinen ruoka kumminkaan ihan halpaa ole! Meillä on 6-henkinen perhe, ja hyvinkin menee 150 euroa viikossa ruokaan ja taloustarpeisiin. Vaikka yritetään ostaa sesongin mukaan ja leivotaan leivätkin itse, haetaan kaikki lihat punalaputettuina klo 21 jälkeen yms yms. Talvella "sesongin kasvikset" on monta kuukautta lanttu, porkkana ja appelsiinit. Onhan ne hyviä, mutta ihan oikeasti välillä kaipaa muutakin. Tietty jos joka päivä syö soijarouhemakaronilaatikkoa, porkkanaraastetta ja pinaattilettuja puuron kera, niin onhan se halpaa.

Juuri näin. Kannatan kyllä säästäväisyyttä, mutta joskus tuntuu monissa keskusteluissa, että se järjen valo häviää, kun oikein kilpaillaan sillä, kuka maksaa vähiten. Tottakai minäkin voin vaihtaa meidän perheen ruokavalioksi makaronin, perunan, kaalin, porkkanan ja makkaran ja säästettäisiin ihan hirveästi, mutta ei se ole sen arvoista. En halua sirotella suolaa oikeasti köyhien haavoihin, tarkoitan sellaista periaatteellista kilpailua siitä, kuka maksaa vähiten, vaikka varaakin olisi terveelliseen elämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"lapset haluaisivat pelikonsolit ja uudet puhelimet, mutta ovat joutuneet tyytymään käytettyihin"

Semmoista se on elämä monessa työssäkäyvässä perheessäkin, sillä erotuksella ettei mun lapset edes kysele niitä uusia puhelimia. 

Näinpä juuri. Meillä on nettotulot miehen kanssa 4200e + 4100e kk mutta lapsilla ei todellakaan ole mitään uusia puhelimia. Pienikokoiset käytetyt vaihtopuhelimet kummallakin (lapset 14v ja 12v). Maksoivat pitkälti alta 200e kun ostettiin. Samoin meillä vanhemmilla on vaihtopuhelimet, swappielta ostettuna kuten lapsillakin. Työpuhelimet on tarkoitettu vain työasioita varten, siksi kakkospuhelimet.

Tottakai voisimme ostaa vaikka koko perheelle uudet puhelimet muttemme nää siinä mitään järkeä. Lapsetkaan eivät mitään uutta puhelinta vaadi.

Niin ja pelikonsolit....ei meillä sellaisia ole laisinkaan. Ei edes yhtä.

Mitä tarkoittaa pitkälti alta 200? 100-150 euroakin on todella kallis hinta käytetystä puhelimesta! Perheen lapsilla voi olla vanhat ja huonot puhelimet ja oikea tarve jo uudelle puhelimelle. Uuden puhelimen ei tarvitse myöskään maksaa edes sitä summaa millä sinä ostat käytettyjä puhelimia.

Meillä on lapsilla 150€:n oikein hyvät puhelimet, uutena ostetut Samsungit, itselläni on vähän kalliimpi jota maksan osamaksulla muutaman euron kuussa puhelinliittymän ohessa, ja miehellä on mun vanha kännykkä vaikka se ei toimi kovin hyvin enää.

köyhyysrajan alapuolella elävä kirjoitti:

Eniten tuossa linkitetyssä artikkelissa pisti silmään, että perhe ei ota vastaan kaikkea kouluruokaa, mitä olisi mahdollista saada, ja tätä selitetään sillä, että se olisi turhan hankalaa:

"Nyrkkö sanoo, että he eivät ole ottaneet kaikille kouluruokia, koska ruokailua on vaikeaa järjestää koko perheen kesken.

– Osa lapsista siis söisi kouluruokaa ja osa lapsista ja vanhemmat kotiruokaa, joten siitä varmasti tulisi kiukuttelua. Erityislapset ovat muutenkin ruuan suhteen on haastavia, koska heillä on aistiherkkyyttä."

Ymmärrän erityislasten aistiyliherkkyysongelmat, sillä lapsuudessa seurasin vierestä pikkusisaruksen aspergerista johtuvia aistiyliherkkyyksiä. Uusien asioiden syömisen opettelu oli vaikeaa ja nostan tästä hattua vanhemmilleni, että he jaksoivat maistattaa uusiakin asioita, vaikka se usein päättyi kiukutteluun. Erityislapsetkin pitää kasvattaa siihen, että elämässä kohdataan pettymyksiä ja kaikki ei aina mene niinkuin itse haluaisi. 

Kuitenkin tällaisessa tilanteessa, jossa tunnustetaan ihan avoimesti, että perheellä tekee taloudellisesti tiukkaa, on ihan typerää olla ottamatta vastaan ilmaisena jaettavaa ruokaa. Mitä sitten, vaikka perheenjäsenet söisivätkin joinain päivinä eri ruokia? Kelle tämä "syödään kaikki samaa ruokaa" on lopulta se tärkein?

Jos tällaiseen tilanteeseen joutuisin ja lapset alkaisivat vaatimaan samaa ruokaa, tekisin niin, että joko kaikki söisivät kouluruuat yhdessä pois tai sitten tekisin erillisen kotiruuan, josta lapset syövät yhdessä ja söisin puolisoni kanssa ilmaiseksi saadut lämpimät kouluruuat. Ruoka ei mene hukkaan ja ruokakulut pysyvät kurissa. Jos on rahat tiukilla, se on aivan sama kuka sen ilmaisen ruuan syö, kunhan kaikki saavat syödäkseen. 

Jos lievän epämukavuuden vuoksi ei oteta ilmaista ruokaa vastaan, ei silloin ole oikeasti kokenut todellista nälkää ja hätää. Nälkäinen ihminen tekee mitä tahansa. 

Meillä ainakin syödään lähes joka päivä eri ruokia. Toisella lapsellamme on ärtyvän suolen oireyhtymä ja siihen liittyen FODMAP-ruokavalio, jota tietysti noudatamme. Mutta en käsitä, miksi me muut emme voisi syödä häneltä kiellettyjä ruoka-aineita, turhaan se muiden elämää rajoittaisi. Olen jo ihan tottunut tähän jatkuvaan kokkaamiseen (toki usein jokin osa ateriasta on kaikille sopiva). Ihan hassulta tuntuu, että on niin ongelmallista, jos osa syö koulu- ja osa kotiruokaa. MIKÄ siinä on se ongelma?

Vierailija kirjoitti:

köyhyysrajan alapuolella elävä kirjoitti:

Eniten tuossa linkitetyssä artikkelissa pisti silmään, että perhe ei ota vastaan kaikkea kouluruokaa, mitä olisi mahdollista saada, ja tätä selitetään sillä, että se olisi turhan hankalaa:

"Nyrkkö sanoo, että he eivät ole ottaneet kaikille kouluruokia, koska ruokailua on vaikeaa järjestää koko perheen kesken.

– Osa lapsista siis söisi kouluruokaa ja osa lapsista ja vanhemmat kotiruokaa, joten siitä varmasti tulisi kiukuttelua. Erityislapset ovat muutenkin ruuan suhteen on haastavia, koska heillä on aistiherkkyyttä."

Ymmärrän erityislasten aistiyliherkkyysongelmat, sillä lapsuudessa seurasin vierestä pikkusisaruksen aspergerista johtuvia aistiyliherkkyyksiä. Uusien asioiden syömisen opettelu oli vaikeaa ja nostan tästä hattua vanhemmilleni, että he jaksoivat maistattaa uusiakin asioita, vaikka se usein päättyi kiukutteluun. Erityislapsetkin pitää kasvattaa siihen, että elämässä kohdataan pettymyksiä ja kaikki ei aina mene niinkuin itse haluaisi. 

Kuitenkin tällaisessa tilanteessa, jossa tunnustetaan ihan avoimesti, että perheellä tekee taloudellisesti tiukkaa, on ihan typerää olla ottamatta vastaan ilmaisena jaettavaa ruokaa. Mitä sitten, vaikka perheenjäsenet söisivätkin joinain päivinä eri ruokia? Kelle tämä "syödään kaikki samaa ruokaa" on lopulta se tärkein?

Jos tällaiseen tilanteeseen joutuisin ja lapset alkaisivat vaatimaan samaa ruokaa, tekisin niin, että joko kaikki söisivät kouluruuat yhdessä pois tai sitten tekisin erillisen kotiruuan, josta lapset syövät yhdessä ja söisin puolisoni kanssa ilmaiseksi saadut lämpimät kouluruuat. Ruoka ei mene hukkaan ja ruokakulut pysyvät kurissa. Jos on rahat tiukilla, se on aivan sama kuka sen ilmaisen ruuan syö, kunhan kaikki saavat syödäkseen. 

Jos lievän epämukavuuden vuoksi ei oteta ilmaista ruokaa vastaan, ei silloin ole oikeasti kokenut todellista nälkää ja hätää. Nälkäinen ihminen tekee mitä tahansa. 

Meillä ainakin syödään lähes joka päivä eri ruokia. Toisella lapsellamme on ärtyvän suolen oireyhtymä ja siihen liittyen FODMAP-ruokavalio, jota tietysti noudatamme. Mutta en käsitä, miksi me muut emme voisi syödä häneltä kiellettyjä ruoka-aineita, turhaan se muiden elämää rajoittaisi. Olen jo ihan tottunut tähän jatkuvaan kokkaamiseen (toki usein jokin osa ateriasta on kaikille sopiva). Ihan hassulta tuntuu, että on niin ongelmallista, jos osa syö koulu- ja osa kotiruokaa. MIKÄ siinä on se ongelma?

Ja eikö osa perheestä syö joka tapauksessa eri ruokaa, jos "kaikille" ei ole otettu kouluruokia? Mutta jos osalle on otettu, eikö silloin jo tiedettäisi tuleeko kiukuttelua vai ei? Outoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkuisen särähtää korvaan nämä nyyhkyjutut.

90 luvun laman eläneen elämä oli tiukkaa eikä tuista tietoakaan.

Oma palkkani 4200mk meni suoraan lainan korkoihin (13%) ja mies joutui odottamaan työttömyystukea 8kk. En tiedä millä selvittiin?! Köyhiltä vanhemmiltani saimme pienen ruokakassin kerran viikossa ja lapset saivat ruuan koulussa.

Mitään asumis- tai sossutukia ei ollut mahdollista saada koska oli omistusasunto ja minulla työpaikka.

Nyt on helppoa kun on tukia joka lähtöön:( Näkeehän sen kaikesta ettei Suomessa nälkää nähdä kuten laman aikaan, sen verran ylipainoa kaikilla

Kyllä niitä sossutukia silloinkin oli. Tiedän, kun itsekin sain ja ihan rehellisesti voin sanoa, että niiden ostovoima oli silloin isompi kuin nykyisin (saan siis tälläkin hetkellä, joten vertailukohtaa on). Joten ihan puppua suollat.

Tosin siinä saatat olla oikeassa, että omistusasunto oli este joillekin tuille (asumistuki, toimeentulotuki?), mutta eihän ihminen edes ole köyhä, jos hänellä on omistusasunto.

Käyttörahaa ei ollut yhtään vaikka lainan olimmekin onnistuneet saamaan. Omaisuus ei lisääntynyt ollenkaan koska lainan lyhennys oli 0mk ja kaikki rahat meni pelkkiin korkoihin. Asunnon arvokaan ei noussut.