Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1753)
Vierailija kirjoitti:
Tyhmä ketju sinänsä, koska moni mun mielestä hyvä kirja on täällä mainittu :( Esim. Katja Ketun Kätilöstä tykkäsin paljon.
Sofi Oksasen joistakin kirjoista oon kyllä samaa mieltä. Esim. se tarina jossa tytön hiukset kasvavat poikkeuksellisen paljon ja niitä myydään hiustenpidennyksinä. Siitä kirjasta ei jäänyt käteen mitään muuta kuin outo fiilis. Mikä oli sen sanoma? Jotenkin vastenmielisen fiktiivinen teos. Esimerkiksi Baby Janesta pidin enemmän, en kylläkään ylettömän paljon. Ehkä pitäisi lukea myös Puhdistus.
Olisi kiinnostavaa tietää, mistä kirjoista te, jotka olette moittineet jotakin teosta, sitten oikeasti pidätte? Mikä oli hyvä? Mä siis pidin tuon Kätilön lisäksi esimerkiksi Minna Rytisalon Lempistä.
No itse en pitänyt Lempistä enkä Kätilöstä, sillä niiden kieli on minun makuuni liian lyyristä. Kielellinen kikkailu alkoi häiritä lukukokemusta ja yletön kielikuvien käyttö tuntui turhalta. Lempissä minua myös ärsytti se, että kaikki kertojaäänet olivat hyvin toistensa kaltaisia. On vaikea kuvitella suomalaista (sodan käynyttä) miestä, joka niin yltiörunollisesti puhuisi rakkaastaan.
Mielipiteeni ei tietenkään yhtään vähennä teosten ansioita. Ymmärrän hyvin, että joku toinen voi juuri lyyrisen kielen takia niistä viehättyä. Tarinoina molemmat teokset ovat tärkeitä ja ns. "kertomisen arvioisia".
Nora Roberts. Kovin on selittevä tyyli kirjoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuntematon sotilas - pelkkää keksittyä shaibaa sodasta ja täynnä epärealistisia hahmoja.
Täällä pohjantähden alla - kommunistipropagandaa ja valhetta
Kalevala - tylsää satuilua
Seitsemän veljestä - seitsemän vähämielisen pöljän sekoilua
Päätalon koko tuotanto - tekotaiteellista paskaa
Ulosannistasi päätellen et ole noitakaan lukenut.
Linnan tuotantoa voisi moittia siitä, että niitä on pidetty liikaa faktana, vaikka ne ovat nimenomaan historiallisia romaaneja, vaikkakin mm. Tuntematon sotilas perustuukiin Linnan ja jänen palvelustovetiensa sitakokemuksiin.
Ei se silti ole mikään syy lytätä kirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Iijoki-sarjasta on luettu joka ikinen sivu ja pidin. Luin alkupään kirjat yhden talven aikana 1980- luvun puolivälissä ja jostakin 1980- luvun lopulta alkaen aina, kun kirja ilmestyi. Kirjahan romaani eikä sitä pidä lukeekaan Päätalon itsetilityksenä. Antaa kyllä hyvän kuvan tavallisesta arkielämästä ilman sinne kuulumattoman politiikan tukkimista joka paikkaan.
Tässä tuli muuten iso plussa Päätalolle.
Epäpoliittisuus.
Kallea ei siksi oikein koskaan luettukaan "työläiskirjailijoiden" kastiin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Harry Potterit. Lapsille ollut pakko lukea, mutta on niin paksua jöötiä että pahaa tekee. Juonenkulku ja kieli on kuin yläasteikäisen aineesta.
Havaittavissa kateuden siemeniä?
V i t t u siitä naisesta tuli vielä miljärdööri tuollaista suoltamalla. Käsittämätöntä.
Assburger kirjoitti:
Linnan tuotantoa voisi moittia siitä, että niitä on pidetty liikaa faktana, vaikka ne ovat nimenomaan historiallisia romaaneja, vaikkakin mm. Tuntematon sotilas perustuukiin Linnan ja jänen palvelustovetiensa sitakokemuksiin.
Ei se silti ole mikään syy lytätä kirjoja.
Tästä tuli aika hauska mielikuva, kun ne Sita Salmisen eroottiset tekstit on täälläkin pariin kertaan mainittu. :D
Assburger kirjoitti:
Puhelin ja ikänäkö....
No tulee niitä typoja mullekin, vaikka on läppäri ja hyvät rillit! Mut toi äskeinen sai ihan naurahtamaan, en mä yleensä kirjoitusvirheitä nosta esiin. :)
En tajunnut, miksi Köngäksen Dora, Dora valittiin Finlandia-ehdokkaaksi. Jos olisin itse kirjoittanut sen, ei olisi tullut mieleenkään tarjota kustantajalle tai näyttää edes kavereille niin huonoa tekstiä. Olisin ajatellut vain, että eipä onnistunut tämä kirjan kirjoittaminen.
Assburger kirjoitti:
Linnan tuotantoa voisi moittia siitä, että niitä on pidetty liikaa faktana, vaikka ne ovat nimenomaan historiallisia romaaneja, vaikkakin mm. Tuntematon sotilas perustuukiin Linnan ja jänen palvelustovetiensa sitakokemuksiin.
Ei se silti ole mikään syy lytätä kirjoja.
Ei tosiaan kannata historiallisia romaaneja totuutena. Esim. Täällä Pohjantähden alla -kirjassa valkoiset ovat yleensä v-mäisiä ihmisiä ja punaiset mukavia ihmisiä, joihin on lukijan helpompi samaistua.
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Linnan tuotantoa voisi moittia siitä, että niitä on pidetty liikaa faktana, vaikka ne ovat nimenomaan historiallisia romaaneja, vaikkakin mm. Tuntematon sotilas perustuukiin Linnan ja jänen palvelustovetiensa sitakokemuksiin.
Ei se silti ole mikään syy lytätä kirjoja.
Ei tosiaan kannata historiallisia romaaneja totuutena. Esim. Täällä Pohjantähden alla -kirjassa valkoiset ovat yleensä v-mäisiä ihmisiä ja punaiset mukavia ihmisiä, joihin on lukijan helpompi samaistua.
Valkoiset kiduttivat punaisia leireillä sodan jälkeen. Heidän kuvaamisensa mukavina tyyppeinä olisi suunnilleen sama kuin Hitlerin Saksan sotilaiden kuvaaminen mukavina.
Ei nimittäin olleet.
Assburger kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Iijoki-sarjasta on luettu joka ikinen sivu ja pidin. Luin alkupään kirjat yhden talven aikana 1980- luvun puolivälissä ja jostakin 1980- luvun lopulta alkaen aina, kun kirja ilmestyi. Kirjahan romaani eikä sitä pidä lukeekaan Päätalon itsetilityksenä. Antaa kyllä hyvän kuvan tavallisesta arkielämästä ilman sinne kuulumattoman politiikan tukkimista joka paikkaan.
Tässä tuli muuten iso plussa Päätalolle.
Epäpoliittisuus.
Kallea ei siksi oikein koskaan luettukaan "työläiskirjailijoiden" kastiin.
Kirjojen poliittisuus voi olla myös katsojan silmässä. Esim. homon elämästä kertova kirja leimataan heti sateenkaaripropagandaksi, eikä nähdä sitä kertomuksena ihmisestä.
Jos Päätalo olisi ollut jonkun vähemmistön edustaja ja kertonut tarinansa tasan samalla tavalla, hänet olisi leimattu poliittiseksi. Vakoisen heteromiehen kirja on kuvaus ihmisestä, naisten ja vähemmistöjen kirjat ovat kuvauksia naisista ja vähemmistöistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Assburger kirjoitti:
Linnan tuotantoa voisi moittia siitä, että niitä on pidetty liikaa faktana, vaikka ne ovat nimenomaan historiallisia romaaneja, vaikkakin mm. Tuntematon sotilas perustuukiin Linnan ja jänen palvelustovetiensa sitakokemuksiin.
Ei se silti ole mikään syy lytätä kirjoja.
Ei tosiaan kannata historiallisia romaaneja totuutena. Esim. Täällä Pohjantähden alla -kirjassa valkoiset ovat yleensä v-mäisiä ihmisiä ja punaiset mukavia ihmisiä, joihin on lukijan helpompi samaistua.
Valkoiset kiduttivat punaisia leireillä sodan jälkeen. Heidän kuvaamisensa mukavina tyyppeinä olisi suunnilleen sama kuin Hitlerin Saksan sotilaiden kuvaaminen mukavina.
Ei nimittäin olleet.
Punaiset koko sodan aloittajana sitten olivat syyttömiä vai...
Linnalla oli selvä asenne, valkoiset pahoja ja punaisista vain muutenkin elämänsä itse sössineet, kuten Laurilat syyllistyivät ylilyönteihin. Laurilat olivat muutenkin epäkelpoa porukkaa, lapsista yksi oli ”viallinen” ja toinen juoppo öykkäri. Tässä näkyi Linnan sosialistinen tai oikeammin sosialidemokraattien näkemys, joka sitten toistui Tuntemattomassa sotilaassa.
Sankari oli Koskela, Pohjantähden Akselin, punapäällikön poika ja muut myönteiset tyypit olivat pienviljelijöitä (Rokka ja Hietanen), jotka olisivat mahdollisesti voineet olla sosialidemokraatteja. Oikeistolaisittain ajattelevat kuvattiin naurettaviksi tai sotahulluiksi esim. Salo, Mäkilä, Lammio ja Karjula.
Stephen Kingin kirjat eivät ole enää pariin vuosikymmeneen olleet hyviä, mutta silti niitä myydään ja luetaan, koska Stephen King.
Ja miehen elokuvakässärit ovat todella tönkköjä, yksikään Kingin käsikirjoittama leffa ei ole toiminut. (alkuperäinen Se, alkuperäinen UInu uinu lemmikkini jne.)
Minusta King on käyttänyt kaikki omaperäiset ideansa loppuun ja suoltaa nyt vain samaa shaibaa.
Suomessa vastaava on vaikka Laila Hietamies, romaani toisensa perään sotavuosista Suomessa (tai Venäjällä, Sonja-sarja). Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka muistavat sodan ja sen jälkeisen ajan, näitä luetaan. Aika näyttää, jääkö näistä mikään elämään.
En tiedä ovatko nämä enää suosittuja, mutta mummoni, äitini ja tätini rakastivat Anni Polvan kirjoja. Eikä pelkästään Tiina-kirjoja, vaan niitä romanttisia romaaneja. Aina sama juoni: äkäpussi nainen tapaa miehen, jota inhoaa heti ensinäkemältä. Hän kiukuttelee ja riitelee miehen kanssa, mutta lopulta sittenkin rakastuu ja he päätyvät yhteen. Tämä ei toki ole vain Polvan, vaan lukemattomien kirjailijoiden stereotypia. Viha, ystävyys, rakkaus.
Kun on yhden Polvan lukenut, on lukenut ne kaikki.
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Vierailija kirjoitti:
En tajunnut, miksi Köngäksen Dora, Dora valittiin Finlandia-ehdokkaaksi. Jos olisin itse kirjoittanut sen, ei olisi tullut mieleenkään tarjota kustantajalle tai näyttää edes kavereille niin huonoa tekstiä. Olisin ajatellut vain, että eipä onnistunut tämä kirjan kirjoittaminen.
Tätä ketjua on ollut aika jännä lukea, kun itse olen aikoinani nauttinut Sadan vuoden yksinäisyydestä, Sormusten herrasta, Pottereista, Naisesta junassa ja jopa Jumalat juhlivat öisin (jonka tosin luin yli 20 vuotta sitten teininä). Tuo Köngäksen Dora, Dora jäi mulla kesken jo melko alkuvaiheessa, ei vaan iskenyt se tyyli. Köngäs ei oikein muutenkaan ole mun makuuni.
Vierailija kirjoitti:
Moni Stephen Kingin kirjoista. Miehellä on joitakin superhittejä jotka tekivät häntä tunnetuksi mutta loput 90% onkin ihan peruskauraa.
Jos pitäisi kuka joku hyvä Kingin kirja, mikä se olisi? Olen lukenut Hohdon, Uinu, uinu lemmikkini ja luultavasti Stand by me:n. Viimeksimainittu voi mennä sekaisin elokuvan kanssa.
"Tästä tuli mieleeni eräs kirja, jonka luin tässä pari kuukautta sitten, mutta en kuollaksenikaan muista sen nimeä. Kirja kertoi lähisuhdeväkivallasta ja oletin sen olevan jotenkin voimaannuttava esimerkki, miten nainen selviää väkivaltaisesta suhteesta. Aihe oli kiinnostava, mutta heti kirjan alkumetreillä halveksuttiin lapsiperheitä ja normaalia matkustelua mielenkiinnottomana, keskiluokkaisena ja jopa junttina. Ja lopussa sitten pilkattiin ja naureskeltiin väkivaltaisen miehen seksitaidoille ja uudelle tyttöystävälle ja oltiin vahingoniloisia, että kyllä tämäkin pikkupimu vielä oppisi. Tämä oli sitten sitä voimaantumista.
En tosin tästä kirjasta paljon hehkutusta kuullut, mutta muutamia arvosteluja kyllä luin ja sitä kehuttiin. Rankka ja puhutteleva aihe ei tosiaan pelasta huonoa ja ylimielistä kerrontaa."
Oliko Laura Mannisen Kaikki anteeksi?