Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1753)
Vierailija kirjoitti:
Franz Kafkan koko tuotannon tekotaiteellisuus.
Kirjat ovat täynnä symboliikkaa, joka kyllä aukeaa minulle, mutta negatiivisella tavalla, vaikka osaan suhteuttaa lukemani hänen aikaansa.
Olen lukenut lähes kaikki Kafkan teokset (?) siksi, että minulla olisi ollut "syvällistä" puhuttavaa ensimmäisen poikaystäväni kanssa vuonna kuokka ja kirves.
En pidä Kafkaa tekotaiteellisena. Kerro jokin esimerkki Kafkan symboliikasta, miten tulkitset?
Omasta mielestäni on virhe tulkita joitain yksittäisiä elementtejä Kafkalta symboleiksi, varsinkaan tarkoitukselliksi sellaisiksi. Teosten absurdius ja mielettömyys poissulkee tavanomaisen ajatuksen siitä, että jokin yksittäinen elementti, esimerkiksi hiilisanko, symboloisi jotain syvempää merkitystä ja olisi jotenkin yhteiseltä kulttuuripohjalta tulkittavissa.
Tulkinta Kafkan tapauksessa lähtee omasta mielestäni tyylistä, ei motiivista tai symboliikasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjojen nimet joiden osana on esim. "peli" tai "laulu". Sisältö ehkä hyvää, mutta Morsiuslaulupeli, Kellopeliprinsessa, Taivaslaulu, Enkelipeli, Nälkäpeli, Tulen ja jään laulu, Laulu laululinnuista ja myrkkykäärmeistä ja 19818367 muuta samaan tapaan nimettyä kirjaa ei houkuttele lukemaan nimensä perusteella. Jotenkin epämääräistä.
Onneksi poikkeukset vahvistavat säännön: Timo K. Mukan Maa on syntinen laulu ja Laulu Sipirjan lapsista ovat hienoja teoksia.
Vierailija kirjoitti:
Useamman kerran mainitut Twilightit ja Fifty Shades of Grayt eivät kuulu hehkutettuihin tai ylistettyihin kirjoihin. Ne ovat kirjoja, jotka lähes kaikki suomalaiset naiset ovat lukeneet ja sanoneet inhonneensa. En ole kuullut kenekään kriitikon niitä vielä ylistävän. Sen sijaan on alkanut suorastaan hämmentämään lähes kliseeltä kuulostava lyttääminen, jossa haukutaan kaikki lapsellinen ja romanttinen. Oikein tirskutaan päälle. ??? Miksi ihmeessä? Ei kai kukaan pakota lukemaan lapsellista hömppää, mutta miksi pitää erikseen aina mainita, että itse ei lue kuin todella korkeatasoista kirjallisuutta ja kuinka kaiken muun lukeminen on suorastaan kyseenalaista ja sellaista harrastava ihminen omasta mielestä typerä.
Olen myös lukenut molemmat sarjat ja hömppäähän ne olivat, mutta myös ihan viihdyttäviä. Eivät vaan herättäneet noin suuria tunteita suuntaan tai toiseen. Tuli mieleen oma teini-ikä ja toisaalta oli kiinnostavaa lukea ne, koska oppii ymmärtämään taas yhdenlaisen uuden näkökulman asioihin. Twilight oli kuvaus nuoren naisen seksuaalisuuden heräämisestä ja avioliittounelmista. Taustalla amerikkalainen ahdasmielisyys, jossa kannustetaan odottamaan avioliittoon asti.
Twilight on fanin väännös samasta ja se oli ns. naisten harlekiinip*kea. Lisäksi siinä oli kuvattu se kuuluisa romanttinen moottoripyörähuligaani.
Kovasti herättävät jopa raivoa nämä sarjat eli pidän molempia melko onnistuneina, vaikka kieli ei parhainta tasoa ollutkaan ja juonen käänteet paikoitellen kökköjä, sillä onnistunut kirja herättää lukijassa tunteita. Joskus alkukantaisia ja myös negatiivisia. :)
Mieleeni tulee muitakin ei niin loisteliaasti kynäiltyjä prinsessasatuja, joita ei kuitenkaan vihata tällä intensiteetillä.Raivoalapeukkuja odotellessa!
Minä olen lukenut molemmat kirjat (ja teinivuosinani koko Twilight-saagan). Olen muuten samaa mieltä kuin sinä, ettei kirjojen huonoudesta ole vältämätöntä kailottaa joka paikkaan, mutta kun molemmissa kirjoissa esiintyvät parisuhteet ovat niin häiriintyneitä, niin niistä kannattaisi kyllä mielestäni herättää keskustelua. Christian Greyn ja Edward Cullenin tapaisia karmivia kontrollifriikkimiehiä kun löytyy oikeasta elämästäkin.
Varsinkin kun ne nuoremmat Twilight-lukijat voivat helposti ottaa kirjasta vaikutteita. Muistan miten teinivuosinani tytöt oikeasti ajattelijat, että manipulointi, mustasukkaisuus, päätösteon poispienti ja ympärivuorokautinen stalkkaaminen on niiiiiin romanttista, kun kirjassa sillä niin hekumoidaan. Plus tietysti se, että mies saa kaiken anteeksi vain olemalla kaunis.
Vierailija kirjoitti:
Lukeeko muka joku tällä palstalla kirjoja? :D :D :D
Oskomatonta!🤔😆 No lukee tietenkin. Minulla tällä hetkellä työn alla Taru sormusten herrasta, Kukkivat rauniot Annikki Sankarilta ja Agatha Christien Lord Edgvare dies
Vierailija kirjoitti:
Just viime viikolla luin toista kertaa ja oli edelleen yksi parhaista lukukokemuksistani!
Jännä miten eri lailla voi kokea kirjan. Mulle parasta oli Tarttin todella vivahteikas tapa käyttää englannin kieltä ja vielä sekoittaa mukaan kreikkaa ja latinaakin. Myös se miten tunnelma muuttui niin dramaattisesti loppua kohden.
MInustakin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on hyvä romaani, vieläpä erittäin hyvä esikoiseksi. Sen sijaan Tiklin jätin kesken n. 300 sivun jälkeen, kun näytti siltä, että hyvä ja kiinnostava alku hukattiin epäolennaisiin sivujuonteisiin. Pientä ystävää en ole lukenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raamattu. Sekava, ristiriitainen, ei punaista lankaa, jos lähtee lukemaan avoimin mielin. Pitää olla jo etukäteen päätetty mitä siitä hakee. Muuten ei saa oikein kiinni.
Raamattuhan ei periaatteessa ole kirja vaan tekstikokoelma, jonka kirjoittamiseen on osallistunut paljon eri ihmisiä eri aikakausilta. Raamatun vanhempien ja uusimpien tekstien välissä on noin tuhat vuotta. Eli ei sitä voi verrata teokseen, jonka on kirjoittanut yksi ja sama ihminen alusta loppuun itse.
Jos tarkkoja ollaan, niin Raamattu kyllä on kirja (kirja on konkreettinen esine), mutta se ei ole yhtenäinen teos, vaan ehkä paremminkin kokoomateos.
Lukemani Paulo Coelhon kirjat (kaksi kappaletta, en opi kerrasta) ovat olleet äärimmäistä jätettä.
Erityinen inhokkini ovat viisaat ja älykkää lausahdukset, jotka tarkemmassa tarkastelussa osoittautuvat
lähinnä typeriksi tai vakavasti harhaisiksi.
Ja sitten minulle sanotaan, että en ymmärrä tämän kirjailijan neroutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki viime aikojen "hätkähdyttävät" ja ylikehutut teokset:
Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen
Pajtim Statovci: Bolla
Édouard Louis: Ei enää Eddy
Kaikkien piti vissiin shokeerata, ei säväyttänyt yhtään. Ensimmäinen näistä oli kuin joku varhais-aikuisen päiväkirja, jossa hurjinta oli peppup*no. Toinen ja kolmas ratsasti miesten välisillä seksuaalisilla teoilla, eipä nämäkään itseäni ainakaan järkyttäneet. Jäi fiilis että yritettiin tehdä jostain tabuaiheesta shokkipaljastus, ei onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Leena Lehtolaisen koko tuotanto alkuaikoja lukuunottamatta. Tekstistä näkee, että kirjailija kirjoittaa orjallisesti toimistotyö-aikataululla, kuten on kertonut. Joka kirja etenee samalla tavalla, samat Maria Kallion salitreenit ja punk-bändi-jammailut. Pahinta kuitenkin se, että teksti muodostuu vain päälauseisya, sivulauseita kirjailija ei osaa enää käyttää ja siksi teksti ei solju eteenpäin sujuvana virtana. ...
Mua ihmetyttää kanssa tämä lähes pelkkien päälauseiden käyttö! Esiintyy kyllä muillakin kirjailijoilla.
Minusta se on todella puuduttavaa luettavaa ja tuntuu aika kömpelöltä kerronnalta. Sivulause takaisin kunniaansa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Dan Brownin Da Vinci koodi. Olin ihan järkyttynyt sen huonoudesta, kun luin sen sitten, kun sitä niin kehuttiin. Että muka ihan Raamattu kirjoitettu uudelleen ja kuinka nyt maailma järkkyy, kun tämä kirja todistaa kaiken ja muuttaa maailman. Ihan järkevinä pitämäni ihmisetkin siitä kohisivat ja sitä kehuivat.
Siis niin täyttä fuulaa kuin olla voi, teksti kuin alakoululaisen tekemää ja kaikin tavoin älytön. Kuin joku James Bond -tarina. Ja tosiaan se teksti, joko kirjailija itse täysin osaamaton tai sitten vika suomentajassa, niin kömpelöä tekstiä harvoin joutuu lukemaan.
Niin että muuttuiko se maailma? Sen julkaisustahan on jo kohta 20 vuotta.
Muita ko. kirjailijan tekemiä teoksia en ole vaivautunut edes avaamaan. Totta kai hän alkoi heti suoltaa uutta kirjaa markkinoille, kun oli saanut niin suuren kohun aikaan, onhan sitä kuumaa rautaa taottava.
No olihan se nyt ihan ennennäkemättömällä tavalla eri aihepiirejä yhdistänyt teos/sarja. Itse luin nuo niinä kuvitettuina versioina, kun aina näki kuvan taideteoksesta, johon viitattiin, tarina aukeni paljon paremmin ja tuli siinä sivussa tutustutta taiteeseen. Se on kova saavutus viihdekirjailijalta!
Teosten on tarkoitus kritisoida katolista kirkkoa, ja siinä onnistuu erinomaisesti. Sen verran maailma on tässä 20 vuoden aikana muuttunutkin, että tolkun ihmisten joukossa uskonnollisuus on vähentynyt.
Hyviä bestsellereitä, mutta ei mitään klassikkoja, tietenkään.
Muumit. Huolestuttavaa kun aikuiset ihmiset diggailee tollasista ylilapsellisista peikoista jotka silloin tällöin latelee jotain elämän peruslatteuksia, jotka on sitten olevinaan kovin syvällistä filosofiaa.
(T: 32-v, ja salaa koukussa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos saa mainita muutakin kuin romaaneja, niin Esko Valtaojan kirjat. Luonnontieteestä hän kirjoittaa ihan hyvin kansantajuisesti, mutta se filosofiaa ja yhteiskuntaa käsittelevä osuus on aina kuin jonkun itseään NIIN paljon muita fiksumpana pitävän lukiolaisen kynästä.
Ihan oikeasti Esko, niitä juttuja pn mietitty ihan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, vaikka sinä et siitä olekaan vaivautunut lukemaan. Ajatuksesi eivät ole omaperäisiä, ja ne on esitetty paremmin jo monen monta kertaa. Niille on myös tunnettuja vasta-argumentteja, jotka Valtaojan kirjoissa tietysti täysin sivuutetaan, koska hän ei ole edes tietoinen niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumen taju. Karsea kirja.
Oliko siinä se ällöttävä pedofiliasävytteinen kohtaus? Pikkupoika on alasti vuoteessa naisen (päähenkilö) kanssa?
Juuri se.
En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä haastavat tai negatiivisia tunteita herättävät aiheet ovat automaattisesti huono asia. Miten voi kehittyä mihinkään suuntaan, jos ei pysty kohtaamaan kuin itselleen miellyttäviä asioita? Menee elämäkin melko vaikeaksi. Nyt puhutaan vieläpä täysin fiktiivisistä asioista. Käsittämätöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just viime viikolla luin toista kertaa ja oli edelleen yksi parhaista lukukokemuksistani!
Jännä miten eri lailla voi kokea kirjan. Mulle parasta oli Tarttin todella vivahteikas tapa käyttää englannin kieltä ja vielä sekoittaa mukaan kreikkaa ja latinaakin. Myös se miten tunnelma muuttui niin dramaattisesti loppua kohden.MInustakin Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin on hyvä romaani, vieläpä erittäin hyvä esikoiseksi. Sen sijaan Tiklin jätin kesken n. 300 sivun jälkeen, kun näytti siltä, että hyvä ja kiinnostava alku hukattiin epäolennaisiin sivujuonteisiin. Pientä ystävää en ole lukenut.
Jumalat juhlivat öisin on mulla hyllyssä ja olen miettinyt, pitäisikö antaa sille toinen mahdollisuus ennen kiertoon laittamista. Ekalla kerralla en oikein viehättynyt ja mua rassas se "loppuratkaisun" paljastaminen heti aluksi. En pystynyt nauttimaan kirjasta, kun koko ajan vai odotin, koska se tapahtuu.
Tiklistä pidin muistaakseni enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lumen taju. Karsea kirja.
Oliko siinä se ällöttävä pedofiliasävytteinen kohtaus? Pikkupoika on alasti vuoteessa naisen (päähenkilö) kanssa?
Juuri se.
En ymmärrä ihmisiä, joiden mielestä haastavat tai negatiivisia tunteita herättävät aiheet ovat automaattisesti huono asia. Miten voi kehittyä mihinkään suuntaan, jos ei pysty kohtaamaan kuin itselleen miellyttäviä asioita? Menee elämäkin melko vaikeaksi. Nyt puhutaan vieläpä täysin fiktiivisistä asioista. Käsittämätöntä.
Lumen tajun kieli ja kokonaisuudessaan tyyli on omintakeinen. Kaikki eivät tietysti ymmärrä sen ja tunnelman hienoutta, se on vain "outoa". Makuasioita.
Michelle Obaman elämäkerta.
Huh kun oli tylsää! Kuuntelin äänikirjana noin kolmasosan. Tylsää jaarittelua, lässytystä, pitkittämisen tuntua, kliseitä...
Jätin kesken vaikka rakastankin elämäkertoja ja tosi pohjaisia kirjoja.
Vierailija kirjoitti:
Jos saa mainita muutakin kuin romaaneja, niin Esko Valtaojan kirjat. Luonnontieteestä hän kirjoittaa ihan hyvin kansantajuisesti, mutta se filosofiaa ja yhteiskuntaa käsittelevä osuus on aina kuin jonkun itseään NIIN paljon muita fiksumpana pitävän lukiolaisen kynästä.
Ihan oikeasti Esko, niitä juttuja pn mietitty ihan järjestelmällisesti jo satoja vuosia, vaikka sinä et siitä olekaan vaivautunut lukemaan. Ajatuksesi eivät ole omaperäisiä, ja ne on esitetty paremmin jo monen monta kertaa. Niille on myös tunnettuja vasta-argumentteja, jotka Valtaojan kirjoissa tietysti täysin sivuutetaan, koska hän ei ole edes tietoinen niistä.
Ah! Ihanaa kun joku muukin näkee tämän partajeesuksen läpi!
Aivan samoja asioita olen kelaillut, kun teoksiaan olen selaillut. Ne osat, missä Eskonen ei ole ydinosaamisalueellaan, ovat yhtä paksua skeidaa. Ja tämä setä on joidenkin (omastansa nyt ainakin) mielestä joku ajattelija ja yhteiskunnallinen kommentoija, jolta kysytään vastauksia ja mielipiteitä milloin mihinkin.
Pysyköön lestissään niitä tähtiä ihmettelemässä.
kuinka moni on oikeasti lukenut sen kirjan, jota ei ymmärrä?
Hyvä ketju!
Itselleni Ulla-Lena Lundbergin ”Jää” (Finlandia-voittaja) oli erittäin kuivaa luettavaa, tutulleni se oli vuoden lukuelämys.
Joseph Hellerin ”Mitäs me sotasankarit” oli puuduttavaa luettavaa, kun ystävälleni se oli kaikkien aikojen kirja.
Sitten joku hyvä kirja vastavuoroisesti ... äkkiä nyt ... Rosa Liksomin ”Hytti nro 6”, oli minusta tosi hyvä ja pidin myös Stieg Larssonin Millennium-trilogiasta, varsinkin ekasta.
Alue: Aihe vapaa
Eihän sitä kukaan vakavasti otettava taho ole koskaan isänmaallisena kirjana pitänyt. Sellaisia käsityksiä ovat esittäneet kai lähinnä ne, jotka ovat vain katsoneet Laineen ohjaaman elokuvan (joka on aika kaukana kirjan hengestä).