Lue keskustelun säännöt.
Mitä kovasti kehutun kirjan suosiota et ymmärrä?
Kommentit (1751)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Linnan Täällä Pohjantähden alla.
Tylsää arkielämän kuvausta sivu toisensa jälkeen. Jaksoin silti 450 sivua, kun ajattelin, että tässä vielä selviää koko kirjan idea. Ei selvinnyt.
Tämän jo kuolleen ruotsalaisen Tyttö joka jne. Huonosti kirjoitettu kehno elokuvakäsikirjoitus.
Kahraum kirjoitti:
Linnan Täällä Pohjantähden alla.
Tylsää arkielämän kuvausta sivu toisensa jälkeen. Jaksoin silti 450 sivua, kun ajattelin, että tässä vielä selviää koko kirjan idea. Ei selvinnyt.
...tylsää arkielämän kuvausta....? Eipä siinä ookaan kuin merkittäviä Suomen historian käännekohtien ja yhteiskunnallisen murroksen kuvausta...
Vierailija kirjoitti:
Luin paljon ylistetyn Hanya Yanagiharan Pienen elämän. Olin hieman hämmentynyt, koska kirja oli melkoisen epäuskottava. Miten muka kaikki käyttivät Judea hyväkseen? Siinä vaiheessa, kun se psykiatri astui kuvioon, niin koko tarina alkoi mennä epäuskottavan puolelle.
Minua hämmästyttää, että tätä kirjaa pidetään homokirjana, vaikka kirjasta käy aika selvästi ilmi, että Jude oli alunperin hetero (ei saanut erektiota miehen kanssa, näki unta että hän on tavallinen nuori ja hänellä on tyttöystävä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Hah hah haa muka "älykkö" Paul Austerin kirjat. Booooooring. Puuduttavaa.
Äläs nyt. Oletko lukenut Sattuman soittoa? Se on tosi hyvä ja jännä!
Vierailija kirjoitti:
Riikka Pulkkisen Raja oli mielestäni tekotaiteellinen, sensaatiohakuinen, aivan liikaa yrittävä ja varsin jonninjoutava.
Sama, olin teini-iän alussa kun kirja julkaistiin ja sen luin. Oli silloin aika hyvä, jotenkin edgy siinä iässä. Selasin kirjaa tässä hiljattain enkä pystynyt paria kappaletta enenpää lukemaan ilman jonkinlaista myötähäpeää juuri tuota tekotaiteellisuutta kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse luen paljon ja olen myös hieman yllättynyt täällä olleista arvioista. Tietysti Twilight saaga on huono jos sen lukee 17v. --> Se on esiteinien ja teinien kirja. Itse luin sen 14-vuotiaana ja ahmin kaikki kirjat hyvin nopeasti ja kirjat olivat mielestäni todella hyviä ja viihdyttäviä. Pari vuotta eteenpäin, aloin lukemaan kirjoja uudestaan kun muistelin että ne olivat erinomaisia, 17-vuotiaana kirjat olivatkin jo todella huonoja ja lapsellisia. Ei ihme jos aikuiset ihmiset lukevat näitä kirjoja ja pitävät niitä huonoina, he eivät ole millään muotoa kirjojen kohdeyleisöä.
Sama Harry Pottereissa, noin Liekehtivästä pikarista eteenpäin olin jonottamassa kirjakauppojen edessä uutta kirjaa ja ne olivat uskomattoman hyviä, jännittäviä ja oivaltavia. Nämä taas pitivät aikansa Twilighteihin verrattuna. Edelleen ne ovat todella hyviä, mutta tämä perustuu pitkälti nostalgia arvoon ja J.K. Rowlingin taitoon saada kirjoihin uskomattoman lämmin tunnelma. Aikuisena jos lukisin niitä nyt ensimmäistä kertaa, tuntuisivat ne auttamattoman lapsellisilta. Tämä johtuu siitä, että varsinkin ensimmäiset kaksi kirjaa on kirjoitettu aika nuorelle yleisölle, loppupään kirjat taas ovat mielestäni jo lähes k-11 tavaraa. Myös Pottereiden suomennukset ovat huonoja, ne ovat muuttuneet niissä todella lapsellisiksi. Nykyään luen niitä lähinnä vain englanniksi, Potterit ovat alkuperäiskielellään huomattavasti parempia kuin suomennokset.
Tara Westoverin Opintiellä. Hehkutettu teos, johon petyin. En tiedä saako siihen edes pettyä, kun kyseessä tosielämän selvitymistarina, mutta kirjan kieli oli niin kökköä ja tarina sekavaa. Itse opinnot kuitattiin epämääräisesti "sain stipendin sinne" ja "matkustin tonne" tyyliin. Luulin kirjan kertovan enemmän Taran opinnoista ja sitä kautta aukeavasta maailmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Leena Lehtolaisella on muutama tosi tönkkö kirja. Pahimpana Luonas en ollutkaan, jossa on kahden eri hahmon päiväkirjotteita, mutta he kirjoittavat ihan samalla tyylillä. Lisäksi kirjassa on kertojahahmo, joka myös puhuu samalla tyylillä. Ei ole yhtään vaihtelua, tuollaisessa kirjassa pitäisi olla kolme täysin erilaista ääntä.
Kirjaa markkinoitiin jotenkin dekkarina, vaikkei se ole sitä. Se on kertomus yhdestä pieleen menneestä avioliitosta. Lehtolainen oli kuitenkin kirjoittanut monta kirjaa jo ennen sitä, joten hämmästyin miten kehno tämä oli.
Lehtolaisen Jonakin onnellisena päivänä oli hyvä kirja. Se ei ole siis dekkari. Olin ihan yllättynyt, en erikoisemmin välitä edes näistä Maria Kallio-kirjoista.
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Mun veli lukee sitä jo ties kuinka monetta kertaa (veli on 56v). Mä olen lukenut 1-2 kirjaa sieltä täältä, en jaksa enempää sitä jaarittelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pieni elämä. Täyttä kuonaa ja todella epäuskottava. Esimerkki kirjasta joka olisi kaivannut rajua editointia. Luin suurin odotuksin mutta teos meni yhä kehnompaa suuntaan, etenkin näkökulmien vaihto eri kertojiin ja täysin epäkarismaattisen päähenkilön palvonta. En vieläkään ymmärrä mikä hänessä oli niin mahtavaa. Luoja miten vihaan sitä kirjaa!
Kiitos, kiitos! Tämä on kirja, josta tuntuu ettei saisi pahaa sanaa sanoa, niin oli hehkutettu ja ihmiset kertoivat, kuinka itkivät silmät päästään aamuyöhön asti kirjaa lukiessaan. Rasittava, kliseinen, surkeudella mässäilevä ja ylilyövä, kertakaikkiaan raivostuttava kirja.
Vierailija kirjoitti:
Stieg Larssonit. Ensimmäisen kirjan luin ja seuraavaa aloitin, mutta jätin kesken. Tarina ei päässyt millään käyntiin, kun alkuosa oli pelkkää seksillä hekumointia. Erityisesti naisten välisen seksin. Ymmärtää kyllä, että julkaisuajankohtanaan 2000-luvun alkupuolella tuo on ollut oh-niin-vaikuttavaa ja uutta, mutta enää sitä ei jaksa. Seksiä tursuaa nykyää joka paikka. Ei jaksa enää sitä shokeerausefektiä mihin sitä käytetään. Eri asia, jos sillä on oikeasti tarinassa jokin tarkoitus.
Onpa erilainen näkemys. Mä olen lukenut nuo kolme kertaa, eikä mulla kyllä päällimmäisenä tule noista seksi mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Mä taas rakastin Anna Kareninaa. Välillä saatoin hyppiä niitä maanviljelysjuttuja yli mutta muuten rakastin. En ollut sitä ennen lukenut näitä massiivisia venäläisiä klassikoita ja oli ennakkoluuloja (liikaa yksityiskohtia, liian tylsää, liian älykästä tms.), mutta huomasi kyllä laatueron heti rivikirjailijoihin. Mukaansatempaavaa, elävää, kuvailevaa tekstiä jne. ilman tunnetta että olisi tylsä. Lisäksi rakastan historiallisrealistisia kirjoja, tarkoitan että vaikka tarina on fiktiivinen niin silti ajankuva, ihmisten arvot ja elämä välittyvät.
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Olen lukenut Iijoki-sarjan, pidin hurjasti, suorastaan koukutuin siihen maailmaan.
Yritin "Hyvästi Iijoki"- kirjan jälkeen aloittaa Kallen varhaistuostantoa alkaen "Ihmisiä telineillä"- esikoisteoksesta.
Lukematta jäi.
Rushdien Saatanalliset säkeet ei oikein uponnut millään.
Ai niin, mulla on kesken arundhati Roy- god of small things. Mun Corona-lektyyri. 2 kk ja nyt sivulla 95, ihan ei oo vielä auennu ja ekan Sivun käännös oli jotain käsittämätöntä soopaa.
Ärsyttää myös tuo pappachi kun se Olis nykyään Pappa-ji!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kirjojen suurkuluttaja, mutta todennäköisesti ihan liian pinnallinen ihminen, koska käytännössä lähes kaikki Nobel- tai Finlandiapalkitut kirjat ovat joko jääneet kesken tai sitten luettu väkisin loppuun. Muutamia poikkeuksia löytyy. Ja mikä on myös hämmästyttävää, niin kirjailijoilla on hirvittävän epätasainen tuotanto. Joukossa voi olla yksi loistava teos ja loput sellaista kuraa, ettei luetuksi saa. Usein se paras on ihan ensimmäisten kirjojen joukossa, mutta on niitäkin joiden paras teos on vasta myöhemmässä tuotannossa.
Yksi esimerkki on Ilkka Remes. Ensimmäinen kirja neuvosto-Suomesta oli oivaltava ja viihdyttävä. Viimeisempiä en ole enää edes yrittänyt lukea. Samoin täällä jo mainittu Leena Lehtolainen, ensimmäiset Maria Kalliot hyvä, loput arvattavia juoneltaan. Jos samassa genressä pysytään, niin varsinkin ruotsalaisilla dekkarikirjailijoilla samaa vikaa, sarjaa vaan venytetään ihan liikaa.
Venäläisistä klassikoista Anna Karenina oli todella tylsä, Sota ja rauha parempi mutta en tiedä olisinko jaksanut lukea jos en olisi tiennyt, että tämä kirja on klassikko ja kaikkien kuuluu se lukea.
Saatanalliset säkeet jäi kyllä lukematta, ei vaan pystynyt. Ja onko oikeasti joku jaksanut lukea Kalle Päätalon hitaasti etenevää Iijoki-sarjaa?
Mun veli lukee sitä jo ties kuinka monetta kertaa (veli on 56v). Mä olen lukenut 1-2 kirjaa sieltä täältä, en jaksa enempää sitä jaarittelua.
Tuossa täytyy varmaan samaistua kertojaan.
Minulle kävi näin. Sitten pikkutarkka kerronta ei häiritse, tapahtumat elävät silmissä.
Mutta....
En tiedä, onnistuisiko enää.
Luulin Iijoki- sarjaa lukiessani sen olevan tarkkaa omaelämänkertaa, myöhemmin on käynyt ilmi, että Kalle väritti tapahtumia varsin raskaasti.
Mielikuvituspoikaystävä (Henriikka Rönkkönen). Hittikirja joka aiheutti lähinnä myötähäpeää. Mukahauskoja ja lapsellisia juttuja sinkku-elämästä ja deittailusta, kuin jonkun teinin rustailemana (kirjoittaja taisi olla yli 30). Eniten ällötti pissi-kakkajutut ja muukin sellainen inhorealismi. Tuli vielä silloin ihan ostettua kirja (mitä harvoin teen) hypetyksen takia. Kirjan lukaisi yhdessä/kahdessa päivässä, ja sen jälkeen et tee sillä mitään.