Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Harrastuksista ja töistä saan itselleni tarkoitusta. Itsensä kehittäminen on tärkeää ja uusien asioiden oppiminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runkkuvuodet kirjoitti:

PeePeePee eli Perhe, Päiväkoti ja Prisma on elämäni sisältö nykyisin.

Miksi elämäni on anketunut näin? Jos saisin valita niin lapset jäisivät tekemättä, mies… Nojaa, voisi sekin mennä saman ”pesuveden” mukana matkoihinsa.

Kannattaa lopettaa e-pillerien syöminen niin alkaa panettamaan ja se mies ainakin taas kiinnostamaan. Eri asia sitten pystyykö vapautuneesti nussimaan jos jotain kersoja pyörii jaloissa.

Jo on köyhää jos paneminen on elämän päämäärä ja sisältö.

Jo on köyhää jos ei paneminen kiinnosta. Parisuhteessa yritetään elää mutta ollaan vain kämppäkavereita.

Ei tarvitse olla parisuhteessa. Kukaan ei pakota. Maailmassa on miljoonia kiinnostavampia asioita kun nahkaletkun tunkeminen nihkeään reikään. Ei tarvitse puolisoa, ei toista ihmistä yhtään mihinkään. Se ppp on hankittu elämään just siksi kun on luultu että pelkkä eläimeksi alentuminen on elämän suola ja sillä kestää kaiken sen paskan mitä siitä seuraa.

On kummaa joidenkin elämä. Ei kai sille mitään voi. Toiset vaan ikäänkuin riutuvat omassa elämässään innostumatta mistään, tekemättä mitään, näkemättä ketään, ajattelematta mitään. Käydään töissä, tullaan kotiin kaupan kautta, töllötetään tosi-tv:tä ilta ja ollaan koneella hetki. Nukkumaan ja aamulla taas sama alusta. Omankin elämäni voisin kokea noin, jos olisin masentunut. En ole rikas eikä minulla ole mökkiä, venettä eikä lentokonetta. En tykkää käydä ulkomailla. SIlti koen että jokainen päiväni on mukava tai vielä mukavampi. Minulla on ihan kiva työ, hyvät työkaverit, mukava koti, ihana perhe (puoliso ja kissa), harrastuksia, halua käydä eri paikoissa (elokuvat, teatterit, näyttelyt, markkinat, kirjastot jne.).

Olen kiinnostunut maailmasta ja sen asioista.

Tee itsellesi uusia tavoitteita. Kirjoita kirja. Mitä haluaisit tehdä? Suunnittele matka. Sisusta koti uudelleen. Mitä vaan! Sulla ei ole lapsia, oikeastaan vain taivas on rajana. Mikä sua estää tekemästä mitä haluat? 

Itse ryyppään.

Musta monet on vanhetessaan tuollaisia. Ehkä siinä on se kun in vaan suorittanut elämäänsä miettimättä mitä oikeasti itse haluaa, niin elämä on tasapaksua ja innotonta.

Mä olen opiskellut ihan tasan sitä mitä olen halunnut ja ala on kiinnostava vaikka valmistumisesta on jo 25 vuotta aikaa. Olen vaihtanut työtä aina kun on tuntunut sille, että osaan nykyisen. Toistaiseksi on töitä hyvin riittänyt vaikka työelämään olen siirtynyt jo 1990-luvun alkuvuosina lamassa.

Nuorempana teki mieli matkustaa, no sitten piti säästää ja venyttää penniä, pääsin reissuamaan. Kun lapset vähän kasvoi, niin tein jonkin aikaa matkatöitä kun tarvitsin irtiottoa perheestä.

Olen harrastanut niitä asioita mitä olen halunnut. Lasten ollessa pieniä niin harrastukset oli pienimuotoisia, tyyliä lukeminen, käsityöt ja lenkkeily. Lasten kasvaessa on voinut harrastaa myös sellaistakin mikä vie aikaa.

Kyllä mä olen pyrkinyt joka päivä viettämään mukavaa aikaa myös, jotain omaa josta saa iloa.

Suurin virhe parisuhteessa ja perheessä on unohtaa itsensä. Sillä lailla tekee itsensä lopulta onnettomaksi, masentuneeksi tai katkeraksi.

Eksällä ei ollut mitään odotettavaa elämässä sen jälkeen kun lapset oli saatu kouluun ja vähän elämän alkuun. Mulla on kyllä vaikka mitä odotettavaa elämässä, suunnitelmia ja kivoja asioita tapahduttavaksi niin kauan kun ajatus kulkee.

Elämän tarkoituksen ja mielekkyyden voi löytää myös siitä, että tuottaa iloa toiselle ja auttaa muita. Voit ryhtyä ystäväksi yksinäiselle vanhukselle tai nuorelle tai vaikkapa mielenterveyskuntoutujalle. Kokeile ainakin.

Niin erilaisia me ollaan. Itse teen työtä vain pakolliset, olen lähinnä saikku- ja lyhyiden lomapätkien tuuraaja. Ei sillä rikastu, mutta saa välttämättömät. Hoidan omaa pihaa, autan äitiä, harrastan koirien kanssa aktiivisesti, metsäilen, melon.. Nautin kaikesta muusta kuin työstä, vaikka ei sekään ikävää ole. Mutta kun on 16 vuotiaasta asti hankkinut nautintoa lähinnä uuden oppimisesta ja harrastuksista, niin ei se ole ongelma näin aikuisenakaan.

Eikö oleminen voi olla vain tavallista puuhailua? Harrastukset, oli se sitten joka vuosi uuden asian kokeilu. Kirjoita vaikka blogia. Tai mene mukaan järjestöön. Matkailu, kotimaassakin, vaikka metsässä kävely tai kulttuuririennat. Jos tavallisesti katsot enemmän TV:tä, kokeile lukemista. Lue vaikka kirjat, joihin lempielokuvasi ja sarjasi perustuvat.

AP kuullostaa siltä että lemmikki ei kiinnosta. Lemmikkiä ei todellakaan kannata hankkia vain sen takia että on tylsää (se tarvitsee hoitoa ja huomiota monen vuoden ajan!), mutta eläinystävälle siitä voisi olla seuraa ja iloa.

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinuna hakeutuisin psykoterapiaan pohtimaan/ löytämään elämääsi merkityksellisyyden tunnetta ja asioita sekä oppimaan tuntemaan itseäsi syvällisesti. Tarkoitan pitkää, analyyttispainotteista terapiaa, joka jo sekin saattaa tuoda elämääsi paljon uutta. Vaikuttaa siltä, että sinulla saattaisi olla esim. lapsuutesi ajoilta asioita, joita kannattaisi alkaa selvittämään. Sen sijaan, että pyörit tällä hetkellä joissakin sekavissa, pinnallisissa kuvioissa tyytymättömänä tietämättä itsekään miksi elämäsi tuntuu merkityksettömältä.

Lämpimästi suosittelen.

Uusimmat tutkimukset osoittavat että pitkä terapia ei auta, ja että se voi jopa pahentaa tilannetta. Menneisyyden vatkaaminen määrättömiin saa ihmisen elämään niissä ikävissä menneisyyden asioissa. Kun ne on kerran käsitelty, niin niiden vatkaamsen voi lopettaa ja elää nykyhetkessä. Tutustu NLP n perusteisiin, käy osaajan luona pari kertaa tai lue kirjoista, tai käy kurssi. Opit miten mieli toimii.

Anders kirjoitti:

On kummaa joidenkin elämä. Ei kai sille mitään voi. Toiset vaan ikäänkuin riutuvat omassa elämässään innostumatta mistään, tekemättä mitään, näkemättä ketään, ajattelematta mitään. Käydään töissä, tullaan kotiin kaupan kautta, töllötetään tosi-tv:tä ilta ja ollaan koneella hetki. Nukkumaan ja aamulla taas sama alusta. Omankin elämäni voisin kokea noin, jos olisin masentunut. En ole rikas eikä minulla ole mökkiä, venettä eikä lentokonetta. En tykkää käydä ulkomailla. SIlti koen että jokainen päiväni on mukava tai vielä mukavampi. Minulla on ihan kiva työ, hyvät työkaverit, mukava koti, ihana perhe (puoliso ja kissa), harrastuksia, halua käydä eri paikoissa (elokuvat, teatterit, näyttelyt, markkinat, kirjastot jne.).

Olen kiinnostunut maailmasta ja sen asioista.

Entäs jos puolisosi haluaa erota sinusta, koska olet tylsä ja on jo löytänyt paremman! Töihin tulee uusi pomo, joka ottaa sinut silmätikukseen, arvostelee ja moittii kaikkia sinussa. Siirtää sinut lopulta sellaiseen työhän, missä menetät ne kivat työkaverit! Näin pienestä se oma pieni kupla voi rikkoutua! Sitten ei paljon huvita museot, teatteri jne. Näin voi helposti käydä ja siksi kannattaisi ehkä miettiä, että mikään ei ole itsestäänselvyyttä ja antaa tukea ymmärrystä niille, joilla on vaikeuksia elämässään!

Olen paljon miettinyt et miksi joillekin innostavan elämän sisällön löytäminen on vaikeaa. Ehkä se liittyy pelkoon? Muutos pelottaa.

Harrastelen yksin kaikenlaista kotona kaiket illat ja viikonloput kun ei naiset ole kiinnostuneet, eli elän aito-ihmisen omaa elämää. En pakota itseäni kenellekkään.

m

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Onkohan sulla jotain häikkää serotoniiniai-neenvaihdunnassa, jos onnellisuus vaatisi aina jotain ekstraa? Kyllä pienistä asioistakin ja yleensä elossa olosta nauttiminen on mahdollista, mutta tietyt aivojen välittäjäaine-ongelmat voivat altistaa sille, että tarvitaan aina jotain elämää suurempaa.

Mulla hyvin vahvasti samoja ajatuksia kuin aloittajalla ja elämä tuntuu vaan merkityksettömältä. Arjen ilosta lähtee paljon siitä että on ystäviä ja läheisiä kenen kanssa jutella ja vaihtaa ajatuksia. Myös edellinen parisuhde päättyi ja huomasin kuinka suuri osa se onkaan ollut elämääni ja nyt tuntuu todella tyhjältä. Viime vuosina on jääneet pois melkein kaikki kaverit joista osa paljastunut vaan " kavereiksi " jotka tarvitsee aina jotain tai koittaa käyttää hyväksi ja ajaa omaa etuaan. Tuntuu että uusia kavereita näin 30 vuotiaana ei löydä mistään varsinkaan luotettavia ja deittipalveluistakin on hankala löytää oikeasti innokasta keskusteluseuraa saati partneria. Töitä on ja työelämä menee hyvin mutta silti on niin surullinen

Käy juomaan, siinä tulee kaikenlaista sisältöä ja kommellusta elämään

Vierailija kirjoitti:

"Aikuisen" elämään ei kannata missään tapauksessa ajautua. Se on ilotonta puurtamista pellen meikeissä, jonka kulloinkin vallitseva yhteiskunnallinen arvorakennelma on ylhäältä sinulle määritellyt.

En myöskään vielä tähän mennessä ole tavannut yhtäkään aikuista, johon luottaisin edes vähän. Ystäväpiirissäni ei sellaisia ole enkä puolisoksenikaan halunnut aikuista.

Pysy omana itsenäsi äläkä sorru toteuttamaan jonkun muun käsitystä siitä millaista elämäsi muka pitäisi olla. Eikä koskaan ole liian myöhäistä, niin kauan kuin on sitä ainutkertaista elämää jäljellä.

Lakkaa nyt ainakin ensimmäiseksi olemasta aikuinen, katso peiliin ja kysy: "Mitä sinä haluat?"

T: Mies 52 vuotta, onnellisesti naimisissa ja 2 lasta

tuo pellenä puurtaminen on todella hyvin osuva kuvaus

Vanja kirjoitti:

Nyt elämme hyvin erikoista aikaa ja nopeasti muuttuvaa laidasta laitaan!Elämää ei ole tarkoitettu elettäväksi ilman Jumalaa!Rauhan Minä annan teille en anna niinkuin maailma antaa (rauhattomus)

Ilman Jumalaa ihminen ei voi löytää tarkoitusta elämälle#

uskonnot nyt vaan on ihmisten keksimä asia ajattelit sitten jumalajuttuja miten hyvänsä.  Liika uskovaisuus uskontojen fiktiivisiin asioihin on psykoosia ja vaatii hoitoa

Pois katse omasta navasta ja miettimään, miten voisit muuttaa maailmaa paremmaksi. Tekemistähän riittää. Kuuntele / lue Rutger Bergmanin Moraalinen kunnianhimo alkuun. Tsemppiä :)

Nauttikaa elämästä.