Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Vierailija kirjoitti:

388 viestiin vielä jatkoa. Kirjoitin sen aika surullisessa mielen tilassa. Nyt palasin taas miettimään asiaa. Moni täällä mainitsee kivan työn, mieleisen ammatin, taloudellisesti hyvän elämän, perheen, lapset, puolison, kivat harrastukset, matkustelun, ystävät ja sukulaiset, jonkin intohimon esim harrastukseen liittyen, lemmikit jne.

Mietin vaan sitä, että mitä jää jäljelle jos nuo otetaan pois. Jos olet yksinäinen, työtön tai ikävässä työssä. Rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen ja et voi edes miettiä lomareissuja jostain omistusasunnosta puhumattakaan. Jos olet opiskellut ja ne opinnot "turhaa", etkä saa töitä tai päädyt raskaaseen työhön ilman muuta vaihtoehtoa. Tai sitten et edes pääse opiskelemaan sinne minne tahtoisit. Sinulla ei ole läheisiä, suku ei pidä yhteyttä, ystäviä ei ole ollut pitkään aikaan ja et edes uusia saa, vaikka yrittäisit. Jäät ilman puolisoa ja lapsia, vaikka niitä tahtoisit tai olet muuten yksin tahtomattasi. Kukaan ei kaipaa sinua, eikä muista että olet enää olemassakaan.

Sori, nyt tämä, mutta itse täytän monta kohtaa noista. En myöskään halua valittaa, mutta mietin vaan sitä, että miten joku löytäisi merkitystä "tyhjästä" jos ei oikein mitään mistä sitä hankkia. Jos olet ulkopuolinen ja yksin ja elämäsi ei näytä menevän niinkuin toivoisi. Mikä sitten viimein antaisi sen voiman jaksaa jos olisi niin paljon puutteita.

Ei saa silti käsittää tätä väärin ja olen hyvä keksimään vaikka mitä, että jaksan eteenpäin ja uskon, että se keino on auttanut selviämään. Myös nuoruuteni on varmaan liikaa vaikuttanut ja jos se olisi mennyt toisin niin ehkä pitäisin itsestäni edes vähän enemmän. Yksinäisyys on kuin kasvanut minuun kiinni. Kiusaaminen taas vei paljon itseluottamusta ja sai lähes inhoamaan itseäni. Uskon, että olisin erilainen ilman noita kokemuksia.

En tiedä sitten ymmärtääkö joku erilaista elämää elenyt välttämättä sitä kaikkea. Joku voi kirjoittaa, hänellä on kaikki toivomansa ja joku toinen taas ettei hänellä ole mitään. Siinä mielessä pitäisi aina ymmärtää se erilainen tilanne. Itse en myöskään aina usko siihen, että kärsimys jalostaa, koska se myös voi jättää arpia. Itsekin haluan olla hyvä ihminen toisia kohtaan, mutta samalla olen myös "vaurioitunut" sitten itsekin ja olisi paljon korjattavaa. Se tässä on hyvä asia, että jos tuntee sen vähän raskaamman elämän niin ei sillä tavalla pelästy jos asiat eivät menekään niin kuin toivoisi, ei putoa niin korkealta. Ne pienet kivat asiat ovatkin sitten suurempia toisaalta. Sori jo aiheen ohituskin. En tiedä sitten onko se ajatus, että kaikki on mahdollista ja jokainen vastaa aina elämästään oikein. Moni siihen varmasti uskoo, mutta minusta sekään asia ei aina ole niin selvää. Tietysti sen vastuun ymmärrän ja sen kuinka jokainen on se elämänsä ohjaaja kuitenkin.

Lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisen arpia, ikävä kyllä, kantaa koko elämänsä sisimmässään. Ne muokkaavat persoonallisuutta niin voimakkaasti.

Lapsena me opettelemme ne sosiaaliset taidot, mistä hyödymme aikuisena. Moni koulukiusattu jää paitsi, siitä kullanarvoisesta harjoitteluajasta, kun harjoitellaan sosiaalisia taitoja, ystävyyttä, luottamusta ja toverihenkeä.

Koulukiusattu oppii, että kukaan ei lähtökohtaisesti pidä hänestä. Ihmiset ovat hänelle aina uhka.

Aikuisena on erittäin vaikeaa opetella luottamaan. Tuntosarvet on jatkuvasti pystyssä ja joku viaton leikinlasku tai äkäinen katse ylitulkitaan vaistomaisesti.

Koulukiusattu tulkitsee viereisen pöydän tuntemattomien ihmisten juorukerhon naurunremakan johtuvan itsestään: minulle ne nauraa! Työpaikalla kaksi tyyppiä puhuu keskenään hiljaa naamat yhdessä: "minusta ne juoruaa selän takana". Vaikka terve järki sanoo, että näin ei ole, niin silti alitajuisesti tulee voimakas ahdistus kun trauma aktivoituu.

Vierailija kirjoitti:

Reissaaminen olisi siis sun juttu? Sitten vaan kohti sita tavoitetta. Töita, rahan keruuta  ja sitten sapattivapaata puoli vuotta tai vuosi ja maailmaan kiertamaan :) Pihtailustakin voi tehda mieluisan projektin, kun on jotain mita odottaa. 

Tämä kommentti ei vanhentunut hyvin :D

Reissut on reissattu. Korona on täällä jäädäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Reissut on reissattu. Korona on täällä jäädäkseen.

Höpsistä. Nimimerkillä kesällä reissuun

Elämään saan sisältöä monista asioista: läheiset ihmiset, harrastukset, kulttuuri, luonto, elämykset jne. Saan iloa pienistäkin asioista enkä tarvitse jatkuvasti extreme-elämyksiä. Viihdyn hyvin itsekseni ja keksin aina jotain kivaa tekemistä.

Ap, rupeat myymään T-paitoja, joissa lukee ”Aikuisen elämä, mistä sisältö?”. Kauppa käy, ja voit nostaa jalat pöydälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

388 viestiin vielä jatkoa. Kirjoitin sen aika surullisessa mielen tilassa. Nyt palasin taas miettimään asiaa. Moni täällä mainitsee kivan työn, mieleisen ammatin, taloudellisesti hyvän elämän, perheen, lapset, puolison, kivat harrastukset, matkustelun, ystävät ja sukulaiset, jonkin intohimon esim harrastukseen liittyen, lemmikit jne.

Mietin vaan sitä, että mitä jää jäljelle jos nuo otetaan pois. Jos olet yksinäinen, työtön tai ikävässä työssä. Rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen ja et voi edes miettiä lomareissuja jostain omistusasunnosta puhumattakaan. Jos olet opiskellut ja ne opinnot "turhaa", etkä saa töitä tai päädyt raskaaseen työhön ilman muuta vaihtoehtoa. Tai sitten et edes pääse opiskelemaan sinne minne tahtoisit. Sinulla ei ole läheisiä, suku ei pidä yhteyttä, ystäviä ei ole ollut pitkään aikaan ja et edes uusia saa, vaikka yrittäisit. Jäät ilman puolisoa ja lapsia, vaikka niitä tahtoisit tai olet muuten yksin tahtomattasi. Kukaan ei kaipaa sinua, eikä muista että olet enää olemassakaan.

Sori, nyt tämä, mutta itse täytän monta kohtaa noista. En myöskään halua valittaa, mutta mietin vaan sitä, että miten joku löytäisi merkitystä "tyhjästä" jos ei oikein mitään mistä sitä hankkia. Jos olet ulkopuolinen ja yksin ja elämäsi ei näytä menevän niinkuin toivoisi. Mikä sitten viimein antaisi sen voiman jaksaa jos olisi niin paljon puutteita.

Ei saa silti käsittää tätä väärin ja olen hyvä keksimään vaikka mitä, että jaksan eteenpäin ja uskon, että se keino on auttanut selviämään. Myös nuoruuteni on varmaan liikaa vaikuttanut ja jos se olisi mennyt toisin niin ehkä pitäisin itsestäni edes vähän enemmän. Yksinäisyys on kuin kasvanut minuun kiinni. Kiusaaminen taas vei paljon itseluottamusta ja sai lähes inhoamaan itseäni. Uskon, että olisin erilainen ilman noita kokemuksia.

En tiedä sitten ymmärtääkö joku erilaista elämää elenyt välttämättä sitä kaikkea. Joku voi kirjoittaa, hänellä on kaikki toivomansa ja joku toinen taas ettei hänellä ole mitään. Siinä mielessä pitäisi aina ymmärtää se erilainen tilanne. Itse en myöskään aina usko siihen, että kärsimys jalostaa, koska se myös voi jättää arpia. Itsekin haluan olla hyvä ihminen toisia kohtaan, mutta samalla olen myös "vaurioitunut" sitten itsekin ja olisi paljon korjattavaa. Se tässä on hyvä asia, että jos tuntee sen vähän raskaamman elämän niin ei sillä tavalla pelästy jos asiat eivät menekään niin kuin toivoisi, ei putoa niin korkealta. Ne pienet kivat asiat ovatkin sitten suurempia toisaalta. Sori jo aiheen ohituskin. En tiedä sitten onko se ajatus, että kaikki on mahdollista ja jokainen vastaa aina elämästään oikein. Moni siihen varmasti uskoo, mutta minusta sekään asia ei aina ole niin selvää. Tietysti sen vastuun ymmärrän ja sen kuinka jokainen on se elämänsä ohjaaja kuitenkin.

Lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisen arpia, ikävä kyllä, kantaa koko elämänsä sisimmässään. Ne muokkaavat persoonallisuutta niin voimakkaasti.

Lapsena me opettelemme ne sosiaaliset taidot, mistä hyödymme aikuisena. Moni koulukiusattu jää paitsi, siitä kullanarvoisesta harjoitteluajasta, kun harjoitellaan sosiaalisia taitoja, ystävyyttä, luottamusta ja toverihenkeä.

Koulukiusattu oppii, että kukaan ei lähtökohtaisesti pidä hänestä. Ihmiset ovat hänelle aina uhka.

Aikuisena on erittäin vaikeaa opetella luottamaan. Tuntosarvet on jatkuvasti pystyssä ja joku viaton leikinlasku tai äkäinen katse ylitulkitaan vaistomaisesti.

Koulukiusattu tulkitsee viereisen pöydän tuntemattomien ihmisten juorukerhon naurunremakan johtuvan itsestään: minulle ne nauraa! Työpaikalla kaksi tyyppiä puhuu keskenään hiljaa naamat yhdessä: "minusta ne juoruaa selän takana". Vaikka terve järki sanoo, että näin ei ole, niin silti alitajuisesti tulee voimakas ahdistus kun trauma aktivoituu.

Aika ikävästi nyt tulkitset minua. En todellakaan ajattele kaikista pahaa, vaikka muuten arka vähän olenkin. Haluan myös aina olla mukava muille ja sillä tavalla olla hyvän puolella. Ja on minulla sosiaalisia taitojakin jos vaan pystyn olemaan rohkea. Paljon seurasta kiinni. Ja tietysti pitäisi olla häpeämättä itseään ja unohtaa kaiken ikävän.

Hain työpaikkaa paikkakunnalta, jonne en halunnut muuttaa. Muu perhe jäi kotiin.

Elämä yllätti täysin.

Työ on samaa suorittamista, mutta asun alivuokralaisena ja tykkään !

Työkaverit mahtavia ja vireä kunta on täynnä harrastuksia.

Jos ei mitään muuta, tehtiin itse talkoilla frisbee golfrata.

Joku tunsi jonkun, joka suunnitteli radan hyvästä sydämestä. Jonkun isä laittoi korit kiinni. Moni yrittäjä myi arpoja, esim 99 arpaa ja arpa 2 euroa kpl, voittaja sai täytekakun.

Muutama teini keräsi monesta kodista lahjoituksia. Teki isoja paketteja vähänkäytettyyn.

Meillä on wa ryhmä, jossa voi kertoa olen lähdössä klo 16 , kuka tulee mukaan.

Talvella olen hiihtänyt paljon.

Ekat vuodet hain myös muualta töitä, en enää.

Ma lähden kotoa, hyppään bussiin ja pe tulen takaisin.

Myöhästyn ma ja lähden aikaisemmin pe, teen tunnit sisään muina päivinä.

Oma elämäni tuntui alkavan vasta lapsen myötä. Jotenkin oppi arvostamaan enemmän kaikkia niitä pieniä hetkiä, mitä ei aiemmin arvostanut . Jopa luonnonvärit näyttävät kirkkaammilta kuin ennen.

Sosiaalisesti olen ollut hylkiö koko elämäni, mutta nyt olen ympärilleni löytänyt mukavia tyyppejä muista äideistä ja jostain syystä muutkaan sos tilanteet eivät enää jännitä.

Ja aiemmin oli tosiaan matkusteltu ja biletetty, tutkinto saatu, työelämään vaikiinnuttu ja oli tyhjä olo.

Vapaaehtoistyö tuo monelle paljon uutta sisältöä elämään. Voit ulkoiluttaa jonkun koiraa, mennä kahville jonkun yksinäisen luo, auttaa yh äitiä, seurakunnasta tai Hopesta tai muualta löytyy erilaisia vapaaehtoistöitä. Voit tehdä jotain hyvää toiselle kerran tai useammin, se on susta kiinni. Ja työn valitset omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Ja varmasti tulee hyvä fiilis, kun näet, miten paljon apusi merkitsee toiselle.

Ja jos haluat vaikka tukiperheeksi lapselle (yksi tai useampi lapsi kerran kuussa viikonlopun), sekin voi olla antoisaa. Kun on muiden lasten kanssa, ei tarvitse omia ja sisältöä tulee kuitenkin elämään. Ja siitä saa pienen korvauksen, joten se ei kuluta omia mahdollisesti pienehköjä tuloja.

Itse pääsin "kuoleman laaksosta" eli työuupumuksen aiheuttamasta pitkästä "mikään ei tunnu miltään" -tunteesta pois yhdellä yksinkertaisella konstilla.

Älä ajattele elämää jatkumona tai yhtenä pitkänä tylsänä putkea. Ethän tiedä milloin se loppuu. Eilinen on mennyt ja huomista ei ole sinulle taattu. Elä siis juuri tässä hetkessä ja tee siitä paras mahdollinen.

Jos et halua lopettaa työtäsi niin mieti miten saat siitä paremman juuri tällä hetkellä. Ja kyllä jos et HALUA. Sillä työ, asuntolaina nekin on ihan sun omia valintoja. Voisit myös valita 200€ soluhuoneen Jyväskylästä ja työttömyyskorvauksen. Moni valitsee senkin ihan tarkoituksella. Tai repullisen tavaraa ja menolipun Aasiaan. Älä edes ajattele että sun elämän tarkoitus on olla osa tätä koneistoa. Sulla ei edes perhe hankaa vastaan, vaan voit oikeasti tehdä mitä haluat. Olet itse rakentanut sen vankilan, jossa nyt olet.

Mulle ratkaisu oli se että muutin vähitellen koko elämäni. Muutosta tehdessäni tein asioita joista nautin juuri sillä hetkellä. Kävelin luonnossa, hankin koiran, kuuntelin linnunlaulua, luin kirjan, otin lämpimän suihkun, lauloin, tanssin, maalasin huoneen, konmaritin, pohdiskelin elämääni ja sen tarkoitusta, laiskottelin urakalla, tylsistyin tarkoituksella, istutin kukan, kirjoitin runon ja mitä milloinkin huvitti tehdä.

Suurempia muutoksia oli opintovapaa ja lyhennysvapaa lainoihin, uuden ammatin opiskelu (en tee sitä työksi), minimalistiksi ryhtyminen, pysyvästi etätöihin siirtyminen, yhden raskaan ystävyyden katkaisu. Tavoitteellisin asia nyt on karsia tavaraa niin paljon että voimme muuttaa pienempään.

En mieti enää suuria linjoja vain tätä kuluvaa päivää ja teen asioita mitä haluan. Jos mikään ei tänään huvita niin sitten en tee mitään.

Tärkeintä on keskittyä tähän hetkeen ja olla välittämästä mistään ulkoapäin sanelluista normeista. Tämä on sinun elämäsi ja joka päivä voit valita miten sen käytät.

Minimoi tavarasi, myy asuntosi, ota opintovapaa, paiskaa reppu selkään ja tule takaisin vuoden päästä jos huvittaa. Jos ei huvita niin jatka reissaamista loppuelämäsi. Vapauta itsesi yhteiskunnan normeista ja luomastasi vankilasta. Voin taata että ei tunnu enää siltä että "mikään ei tunnu miltään".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

388 viestiin vielä jatkoa. Kirjoitin sen aika surullisessa mielen tilassa. Nyt palasin taas miettimään asiaa. Moni täällä mainitsee kivan työn, mieleisen ammatin, taloudellisesti hyvän elämän, perheen, lapset, puolison, kivat harrastukset, matkustelun, ystävät ja sukulaiset, jonkin intohimon esim harrastukseen liittyen, lemmikit jne.

Mietin vaan sitä, että mitä jää jäljelle jos nuo otetaan pois. Jos olet yksinäinen, työtön tai ikävässä työssä. Rahaa ei ole mihinkään ylimääräiseen ja et voi edes miettiä lomareissuja jostain omistusasunnosta puhumattakaan. Jos olet opiskellut ja ne opinnot "turhaa", etkä saa töitä tai päädyt raskaaseen työhön ilman muuta vaihtoehtoa. Tai sitten et edes pääse opiskelemaan sinne minne tahtoisit. Sinulla ei ole läheisiä, suku ei pidä yhteyttä, ystäviä ei ole ollut pitkään aikaan ja et edes uusia saa, vaikka yrittäisit. Jäät ilman puolisoa ja lapsia, vaikka niitä tahtoisit tai olet muuten yksin tahtomattasi. Kukaan ei kaipaa sinua, eikä muista että olet enää olemassakaan.

Sori, nyt tämä, mutta itse täytän monta kohtaa noista. En myöskään halua valittaa, mutta mietin vaan sitä, että miten joku löytäisi merkitystä "tyhjästä" jos ei oikein mitään mistä sitä hankkia. Jos olet ulkopuolinen ja yksin ja elämäsi ei näytä menevän niinkuin toivoisi. Mikä sitten viimein antaisi sen voiman jaksaa jos olisi niin paljon puutteita.

Ei saa silti käsittää tätä väärin ja olen hyvä keksimään vaikka mitä, että jaksan eteenpäin ja uskon, että se keino on auttanut selviämään. Myös nuoruuteni on varmaan liikaa vaikuttanut ja jos se olisi mennyt toisin niin ehkä pitäisin itsestäni edes vähän enemmän. Yksinäisyys on kuin kasvanut minuun kiinni. Kiusaaminen taas vei paljon itseluottamusta ja sai lähes inhoamaan itseäni. Uskon, että olisin erilainen ilman noita kokemuksia.

En tiedä sitten ymmärtääkö joku erilaista elämää elenyt välttämättä sitä kaikkea. Joku voi kirjoittaa, hänellä on kaikki toivomansa ja joku toinen taas ettei hänellä ole mitään. Siinä mielessä pitäisi aina ymmärtää se erilainen tilanne. Itse en myöskään aina usko siihen, että kärsimys jalostaa, koska se myös voi jättää arpia. Itsekin haluan olla hyvä ihminen toisia kohtaan, mutta samalla olen myös "vaurioitunut" sitten itsekin ja olisi paljon korjattavaa. Se tässä on hyvä asia, että jos tuntee sen vähän raskaamman elämän niin ei sillä tavalla pelästy jos asiat eivät menekään niin kuin toivoisi, ei putoa niin korkealta. Ne pienet kivat asiat ovatkin sitten suurempia toisaalta. Sori jo aiheen ohituskin. En tiedä sitten onko se ajatus, että kaikki on mahdollista ja jokainen vastaa aina elämästään oikein. Moni siihen varmasti uskoo, mutta minusta sekään asia ei aina ole niin selvää. Tietysti sen vastuun ymmärrän ja sen kuinka jokainen on se elämänsä ohjaaja kuitenkin.

Lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisen arpia, ikävä kyllä, kantaa koko elämänsä sisimmässään. Ne muokkaavat persoonallisuutta niin voimakkaasti.

Lapsena me opettelemme ne sosiaaliset taidot, mistä hyödymme aikuisena. Moni koulukiusattu jää paitsi, siitä kullanarvoisesta harjoitteluajasta, kun harjoitellaan sosiaalisia taitoja, ystävyyttä, luottamusta ja toverihenkeä.

Koulukiusattu oppii, että kukaan ei lähtökohtaisesti pidä hänestä. Ihmiset ovat hänelle aina uhka.

Aikuisena on erittäin vaikeaa opetella luottamaan. Tuntosarvet on jatkuvasti pystyssä ja joku viaton leikinlasku tai äkäinen katse ylitulkitaan vaistomaisesti.

Koulukiusattu tulkitsee viereisen pöydän tuntemattomien ihmisten juorukerhon naurunremakan johtuvan itsestään: minulle ne nauraa! Työpaikalla kaksi tyyppiä puhuu keskenään hiljaa naamat yhdessä: "minusta ne juoruaa selän takana". Vaikka terve järki sanoo, että näin ei ole, niin silti alitajuisesti tulee voimakas ahdistus kun trauma aktivoituu.

Olin koulukiusattu. Lisäksi toinen vanhempani kuoli, kun olin lapsi. Nämä asiat eivät vaikuta nykyiseen minääni. En kuvittele viereisen pöydän ihmisten nauravan minulle, en ole jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, en pelkää jatkuvasti mieheni ja lasteni puolesta ja uskallan avata suuni ja tavoitella unelmiani.

Mua ärsyttää, kun ihmiset jäävät jumiin menneisyyteensä ja antavat sen määritellä itsensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa. Se määrittely on vain ja ainoastaan omassa päässä. Siitä voi päästää irti.

PeePeePee eli Perhe, Päiväkoti ja Prisma on elämäni sisältö nykyisin.

Miksi elämäni on anketunut näin? Jos saisin valita niin lapset jäisivät tekemättä, mies… Nojaa, voisi sekin mennä saman ”pesuveden” mukana matkoihinsa.

Erikoista. Jätin itse lapset tekemättä juuri siksi, että pystyn elämään omaa elämää vapaasti ja nauttimaan siitä. Tarvitset vain pientä asenteen hienosäätöä. Tule mun mukaan niin näytän miten otetaan elämästä ilo irti. Esimerkiksi maapallolla on kaikenlaista hienoa. Ikävää, harmaata ja sulkeutunutta asennetta on Suomessa, näistä pääsee kyllä eroon.

Ei ap mutta sama ongelma kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osasyy voi olla että olen tosi utelias ja kiinnostunut kaikesta maailmassa, joten luen ja tykkään opiskella uusia asioita vapaa-ajalla. Samoin merkitykselliseltä tuntuu sisarukseni, sukulaiset ja ystävät ja suhde heihin, ajanvietto yhdessä ja keskustelu kaikesta maan ja taivaan välillä ja heihin ja heidän ajatuksiinsa syvemmin tutustuminen uniikkeina ihmisinä. Ja se, että voin antaa jotain heille, esim. kivoja syntymäpäivä- ja joululahjoja (ilman odotusta että he sitten vastavuoroisesti antaisivat minulle lahjoja) tai maksan ravintolaillallisen tms.

Teetkö esim. mitään vapaaehtoistyötä tai oletko jäsenenä jossain järjestössä, jossa tehdään töitä jonkin itseä isomman tavoitteen tai asian eteen? Ehkä merkityksellisyyttä voisi hakea siitä, että yrittää tuoda jotain hyvää muiden elämään pyyteettömästi, oli se sitten vapaaehtoistyötä löytäeläintalossa tai jossain auttavassa puhelimessa tms.

Sulla varmaan tuo ison eron se, että on läheisiä. Jos ei ole sukua eikä ystäviä, jää aika paljosta paitsi.

Ihmisellä jolla ei ole mielenkiinnon kohteita, harvemmin on hirveästi myöskään intohimoja johonkin aatteeseen. Suurin osa valta-aatteista ja vapaaehtoistöiden kohteista esim. mulle on sellaisia joita vastustan, enkä missään nimessä haluaisi työskennellä niiden eteen. Teepä siinä sitten vapaaehtoistyötä jos arvot ovat hyvin erilaiset kuin valtaosalla... Jos kannattaa suuresti jotain aatetta, niin siinähän on jo elämän merkitys ja kuuluminen johonkin; eli juuri se jonka puute tässä oli ongelma.

Hetkinen, sä vastustat esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa, vanhusten hyvinvointia, kadonneiden löytymistä maastosta, rikosten uhrien henkistä tukea, nuorten mielenterveystyötä? Kaikkien noiden ja monen muun parissa voi tehdä vapaaehtoistyötä. Jos tosiaan vastustat noita niin ei ihme, että elämä tuntuu ankealta. 

Runkkuvuodet kirjoitti:

PeePeePee eli Perhe, Päiväkoti ja Prisma on elämäni sisältö nykyisin.

Miksi elämäni on anketunut näin? Jos saisin valita niin lapset jäisivät tekemättä, mies… Nojaa, voisi sekin mennä saman ”pesuveden” mukana matkoihinsa.

Kannattaa lopettaa e-pillerien syöminen niin alkaa panettamaan ja se mies ainakin taas kiinnostamaan. Eri asia sitten pystyykö vapautuneesti nussimaan jos jotain kersoja pyörii jaloissa.

Vierailija kirjoitti:

Runkkuvuodet kirjoitti:

PeePeePee eli Perhe, Päiväkoti ja Prisma on elämäni sisältö nykyisin.

Miksi elämäni on anketunut näin? Jos saisin valita niin lapset jäisivät tekemättä, mies… Nojaa, voisi sekin mennä saman ”pesuveden” mukana matkoihinsa.

Kannattaa lopettaa e-pillerien syöminen niin alkaa panettamaan ja se mies ainakin taas kiinnostamaan. Eri asia sitten pystyykö vapautuneesti nussimaan jos jotain kersoja pyörii jaloissa.

Jo on köyhää jos paneminen on elämän päämäärä ja sisältö.

suomesta yritettiin kitkeä köyhyys pois keräämällä miljardien lainapotti

jota lainaamalla tulisi jo koroista muhkea summa jokaiselle suomalaiselle..

mutta edes 5euroa ei saanut tuista nipistää tähän tulevaisuuden köyhyyden poistoon..

30 miljardia tulisi kerätä ja niitten koroilla voisi jo elää mutta

saitte suomalaiset mitä kerjäsitte. köyhyyttä.

Jokainen tietää ettei yhteiskunta kehity ennen kuin taloudellinen vallankumous

tulee. sitä odotellessa. yhteiskunta on jo täyttänyt mielisairaan määritelmän

tempuillaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Runkkuvuodet kirjoitti:

PeePeePee eli Perhe, Päiväkoti ja Prisma on elämäni sisältö nykyisin.

Miksi elämäni on anketunut näin? Jos saisin valita niin lapset jäisivät tekemättä, mies… Nojaa, voisi sekin mennä saman ”pesuveden” mukana matkoihinsa.

Kannattaa lopettaa e-pillerien syöminen niin alkaa panettamaan ja se mies ainakin taas kiinnostamaan. Eri asia sitten pystyykö vapautuneesti nussimaan jos jotain kersoja pyörii jaloissa.

Jo on köyhää jos paneminen on elämän päämäärä ja sisältö.

Jo on köyhää jos ei paneminen kiinnosta. Parisuhteessa yritetään elää mutta ollaan vain kämppäkavereita.

Ap, sinuna hakeutuisin psykoterapiaan pohtimaan/ löytämään elämääsi merkityksellisyyden tunnetta ja asioita sekä oppimaan tuntemaan itseäsi syvällisesti. Tarkoitan pitkää, analyyttispainotteista terapiaa, joka jo sekin saattaa tuoda elämääsi paljon uutta. Vaikuttaa siltä, että sinulla saattaisi olla esim. lapsuutesi ajoilta asioita, joita kannattaisi alkaa selvittämään. Sen sijaan, että pyörit tällä hetkellä joissakin sekavissa, pinnallisissa kuvioissa tyytymättömänä tietämättä itsekään miksi elämäsi tuntuu merkityksettömältä.

Lämpimästi suosittelen.

Kannattaa kuunnella the doorsia.