Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Ehdotan, että hyppäät suoraan finaaliin ja alat käyttämään huumeita.

Nuo asiat, mitä tavoittelet, ovat elämyksiä.

Ne sikarikkaat elämyksenhakuiset ihmiset, jotka ovat jo kyllästymiseen asti surffailleet bahamalla, osallistuneet orgioihin luksuskartanoissa, nähneet kaikki broadway-ohjelmat ja patikoineet, purjehtineet ja ratsastaneet maapallon ympäri, päätyvät lopulta huumevieroitusklinikoille tai itsariin, koska "mikään ei tunnu miltään".

Vanha viisaus sanoo, että "onni on kuin horisontti, se etääntyy vaikka kuinka sitä jahtaat."

Onnellisen elämän salaisuus ei löydy elämyksistä vaan merkityksellisyydestä ja tarkoituksesta.

Hae itsellesi jokin asia, joka on merkittävämpi kuin oma elämäsi. Jokin, jonka puolesta olet valmis uhraamaan itsesi ja fantasiamaailmasi.

Onnellisimpia ovat, paradoksaalista kyllä, ihmiset, jotka kokevat, että heidän elämällään on merkitys ja tarkoitus.

Joku vanhusten kotihoidon työntekijä voi olla elämäänsä paljon tyytyväisempi, koska hän konkreettisesti näkee työnsä merkityksen ja arvon, kuin joku seurapiirirouva, joka kipuilee design-sohvallaan, tyhjänpäiväisyytensä ja eriväristen pillereiden ja viinan kanssa.

Himokas jörniminen ja pervoilu vakikumppanin kanssa tuo sisältöä elämään. Katsomme aikuisviihdettä yhdessä ja haemme myös sieltä virikkeitä. 

Nautin elämän hetkistä. Siittä että tänään olen elossa kun herään, kupista kahvia, siittä mistä eläminen ja elämä koostuu. Elämä koostuu tosin tällä hetkellä kotona Koronan takia niin..

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Tilanteessasi tekisin seuraavaa:

- Hyödynnän Euroopan akateemiset verkostot ja yhteistyökuviot lisäten työskentelymahdollisuuksiani muualla EU:n alueella. (Esim. vierailevaksi luennoijaksi yliopistoihin, mukaan tutkimusprojekteihin tms.)

- Muutan miellyttävälle alueelle EU:ssa (esim. Etelä-Ranska, Espanjan itärannikko (Barcelona/Valencia/Malaga)

- Opettelen kunnolla Euroopan alueen valtakielet (Ranska, Saksa, Espanja)

- Nautin elämästä

Itse en tiedä mitä tekisin, jos ei tarvisi käydä töissä. Mulla on lapsi ja harrastuksia, mutta jotenkin puuttuu se kipinä. Lapsi on toki tärkeä, mutta olisihan se kiva, että mulla olisi elämässä muutakin kuin perhe ja telkkarin katselu.

Mulla ei ole koskaan ollut intohimoisia harrastuksia. Siis saatan erittäin intensiivisesti harrastaa jotain, olla mukana vaikka järjestötoiminnassa erittäin sitoutuneesti ja koko sielullani, mutta jos sitten jostain syystä lopetan, ei se herätä mitään kummempia tunteita. Alan tehdä jotain muuta. Näin on käynyt kahdenkin harrastuksen kanssa. Nykyisetkin harrastukset voisin ihan hyvin lopettaa vaikka tänään, mutta koska olen investoinut välineisiin niin paljon, en halua niitä rahoja heittää hukkankaan.

Matkustanut olen jo ja huomannut, että maailmassa on melko vähän maita johon enää haluan eikä niihin ole varmaan mitään saumaa matkustaa vuosiin.

Uraa olisin halunnut tehdä, mutta jotenkin se ei vaan lähtenyt lentoon. Pyrky oli kova, mutta jotain multa puuttui, enkä päässyt etenemään siten, kun olisin halunnut. Noh, vaativa asiantuntijatyö on, mutta mulla olisi ollut rahkeita enempääkin, kun tääkin menee nykyään ihan automaattiohjauksella. Eikä todellakaan vie kuin ehkä 20-30h/vko. Pari vuotta tässä duunissa meni aika kovasti töitä tehden, mutta sitten homma alkoi toistaa itseään ja ei tarvinut opetella enää mitään uutta. Nyt korona-aikaan työpaikan vaihto ei edes jaksa kiinnostaa.

Ymmärrän aloittajaa tosi hyvin. Päivät on niin samanlaisia. Viikonloputkaan ei eroa mitenkään nykyään, kun olen verkkareissa ja villasukissa kaikki päivät. Mikään ei ole varsinaisesti huonosti, mutta ei järin hyvinkään.

Ei ole mitään odottamista. Ei mitään uutta. Kaikki valinnat on lukittu.

Edellisen kerran kun oli tällainen olo, sain silloisen miehen puhuttua avoimeen avioliittoon. Voi herranjumala mikä sotku siitä syntyi, mutta en ole varmaan koskaan tuntenut olevani yhtä elossa! Koska nykyisen puolison kanssa on lapsikin, en ala tällaiseen sekoiluun uudestaan.

Jotain vaan kaipaan.

Minä saan elämälleni sisältöä vaikka betoniseinän tuijottamisesta. Mikään ei ole niin itsestäänselvää, kuin miltä äkkiseltään tuntuu. Maailmasta ja olemassaolosta voi "imeä" itseensä loputtomasti erilaisia asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Minä saan elämälleni sisältöä vaikka betoniseinän tuijottamisesta. Mikään ei ole niin itsestäänselvää, kuin miltä äkkiseltään tuntuu. Maailmasta ja olemassaolosta voi "imeä" itseensä loputtomasti erilaisia asioita. 

Juuri näin. Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä minkälainen seikkailu odottaa heti ulko-oven takana. Yksinkertaisesti lähdet vain kävelemään, mitä kauemmas menet sitä uskomattomamman kokemuksen saat. Esim 10km kävelyn aikana näet ja ajattelet paljon, 20km muistat lopun ikääsi. Jos kävelet vielä pidemmän lenkin matkaat syvälle sisällesi, koet todellisen seikkailun. Mahdollisuudet ovat rajattomat

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Et ole lapsiparka aikuistunut! Olet lapsi vieläkin tai lapsellinen. Liity vihreisiin ja pelasta ilmasto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Et ole lapsiparka aikuistunut! Olet lapsi vieläkin tai lapsellinen. Liity vihreisiin ja pelasta ilmasto.

Koska tuollainen psyyke niillä tekopyhillä hyvesignaloitsijoilla on.

Elämään valtavasti sisältöä tuo lapset, ystävät, se oma perhe tietysti. Harrastan lenkkeilyä ja ratsastusta. Eniten sisältöä elämääni kuitenkin tuo usko/suhde Jeesukseen ( huom. Ei siis uskonto vaan aito usko/yhteys ) Elämä uskovaisena on oikeastaan melko seikkailua vaikka tottakai kaikkeen kuuluu myös "harmaita ja tylsiä päiviä". Sekä seurakunta, siellä palveleminen, ystävien kanssa rukoilu jne. Mä oon kokenu sen todeksi et elämä alkaa vasta kun löytää Jeesuksen.

Lisään vielä, et uskovaisena oon saanu kokea mm. Sitä kuinka Jumala johdattaa ihmeellisesti, toimii rukouksien kautta ja sellaista yliluonnollista elämää kuitenkin arjen keskellä :)

Kyllä elämän sisältö ovat perhe ja työ, ei siitä mihinkään pääse. Kaverit ovat mukava lisä ja samoin harrastukset. Lapsia kannattaa hankkia jo ihan sen vuoksi, että saa elämäänsä ihan uutta sykettä. Koko ajan on kiire ja tuntee todella olevansa tarpeellinen. Ei juuri 15 vuoteen ehdi miettiä, että mikä se elämän tarkoitus ja on ja mistä saa elämäänsä sisältöä.

Ei ap mutta sama ongelma kirjoitti:

Moni on maininnut "uusien asioiden opettelun" hyvänä ajanvietteenä. Mutta mitä tekee taidoilla jotka ei kiinnosta, tai ylipäätään. En esim. halua käyttää rumia virkkauksia vaatteina, tai täyttää kotia itsemaalatuilla posliiniesineillä. Miksi opetella taito, tehdä pari kötöstystä, ja lopettaa siihen koska niille kötöstyksille ei ole mitään tarvetta? Mitä hyödyttää opetella kieltä jota ei aio ikinä käyttää (jos ei esim. ole kiinnostunut ko. maan kulttuurista, eikä aioa muuttaa sinne asumaan)? Miksi pakotaa itsensä opettelemaan kanootin veistoa, jos ei ole mitään kiinnostusta kanootteihin.

Eli neuvo "opettele jotain uutta" on ihan turha jos ei ole jo valmiiksi motivaatiota, koska uuden opettelu vaatii sen motivaation. En esim. itse vielä tänäkään päivänä muista sanojen taivutusten hienoja nimiä (illatiivi allatiivi jne, ei mitään hajua mitä ne on) koska mielestäni olivat ja ovat täysin turhia joten en niitä vain oppinut millään peruskoulussa.

Eli jos ongelmana on mielenkiinnon kohteiden puute, ei siihen voi antaa ohjeeksi "opettele mielenkiintoisia asioita".

Koti on aina tärkeä asia elämässä. Mitä jos lähtisit pikkuhiljaa rakentamaan vanhuuden turvaa asuntosijoittamisella? Itse olen innostunut puolisoni kanssa remontoimaan viimeisen päälle huonokuntoisia asuntoja ja antamaan muille sitä kautta mahdollisuuden asua kauniissa (sisustussuunnittelijan) silmällä remontoidussa kodissa. Siinä voisit opetella uusia taitoja, ellei remontoiminen ole jo hallussa ja laittaa luovuutta peliin hyvän asian eteen. Tähän mennessä edullisin sijoitusasuntoni maksoi vajaa kahdeksan tonnia. (Kannattaa etsiä asuntosijoittajien nettisivuilta kimpassa ostettuja kerrostaloasuntoja). Eli ei mahdoton säästökohde. Remonttiin meni toinen mokoma, mutta tuotu lisäarvo on ainakin nelinkertainen ja maksaa itsensä takaisin aika nopeasti. Siinä saa ajan kulumaan puolison kanssa mukavasti yhdessä tehden. Tavoitteena kymmenen vuoden päästä jäädä pois työelämästä ja tehdä kaikkea itseä kiinnostavaa ja vain olla :)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä elämän sisältö ovat perhe ja työ, ei siitä mihinkään pääse. Kaverit ovat mukava lisä ja samoin harrastukset. Lapsia kannattaa hankkia jo ihan sen vuoksi, että saa elämäänsä ihan uutta sykettä. Koko ajan on kiire ja tuntee todella olevansa tarpeellinen. Ei juuri 15 vuoteen ehdi miettiä, että mikä se elämän tarkoitus ja on ja mistä saa elämäänsä sisältöä.

Palkkatyö ei ole minulle mikään omasta halustani hankkima elämänsisältö, vaan pikemminkin se "välttämätön lisä". Tai pitäisikö sanoa "välttämätön paha".

Jos saisin mahdollisuuden "unohtaa" 8 tuntia arkipäivistäni - siis niin että heti työpaikan ovesta aamulla sisään astuttuani ikään kuin menettäisin muistini ja seuraavaksi havahtuisin iltapäivällä kävellessäni ovesta ulos - tarttuisin mahdollisuuteen hetkeäkään epäröimättä.  

Mistä te teitte sen merkityksen ja sisällön elämälle?

Guinnessin ennätykset. Voit alkaa maailman lihavimmaksi ihmiseksi. Aloita jo tänään syömällä ämpärillinen voissa paistettua kanaa.

Sillä muutkin tyhjyyttään hoitavat, syömällä ja juomalla ylen.

"..Mä en tosiaan työstäni niin piittaa, se ei vaan tyydytä vaikka kyseessä vaikeapääsyinen vaativa akateeminen ala.." Jos ei pidä työstä voin hyvin kuvitella että myös elämän merkityksen puuttuminen läsnä. Työssä vietetään kuitenkin puolin ja toisin se 8h useempana päivänä viikossa. Vaikka ikääkin olisi tullut voidaan tänä päivänä kouluttautua Suomessa uuteen ammattiin. Korkeakouluissakin tänä päivänä normaalia nähdä 40v. pulpetilla. Järjestelykysymyksiä. Toki vaakakupissa voi olla raha vai onni. Hyvin toimeentulevana onnettomana vai mieleisessä ammatissa onnellisempana? Eläkeikäkin voi olla tulevaisuudessa lähemmäs 70v., sitähän pohdiskellaan juuri. Myös tanssitunteja on laidasta laitaan ja muitakin harrastuksia kuin vain tanssi. Aika helposti googlettamalla löytyy lisää. :) Tosi edullisia työväenopiston kurssejakin yms.

Jos elämässä ei oo minkäännäkösiä pieniäkään tavoitteita niin aika harmaaksi vetää. Koita ehkä löytää joku pienen pieni tavoite elämään, vaikka esim. olemalla ystävällisempi -tyyppisesti.

Good luck.🔥

Vierailija kirjoitti:

Nautin elämän hetkistä. Siittä että tänään olen elossa kun herään, kupista kahvia, siittä mistä eläminen ja elämä koostuu. Elämä koostuu tosin tällä hetkellä kotona Koronan takia niin..

Sama minulla. Asun ulkomailla ja olemme kolmannessa pitkässä lockdownissa. Tämän vuoden puolella en edes ole tehnyt töitä ja elämäni koostuu kotona olemisesta ja yhdestä ulkoilusta päivässä. Ja silti minulla ei ole ollut yhtään tylsää hetkeä. Ehkä olen viallinen kun en kaipaa mitään "ulkoista". Oma sisäinen maailma riittää.

Olen ollut kuutosen viikkoa sairaslomalla, mökillä, miehen kans kahdestaan. Käynyt 3 kertaa kaupassa ja kerran kampaajalla. Aika tylsää on. Ei oikein mikään huvita. Ja jos töstä jään pois töistä kokonaan, niin mitä sitten?? Herran jeatas kun ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.