Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisen elämä, mistä sisältö?
Lapsuus ja nuoruus oli odotusta. Koulu luokka luokalta, kirjoitukset, opinnot...eteenpäin katsomista, tulevaisuuteen valmistautumista.
Mutta entä nyt kun tuo on tehty? Olen ollut 10 vuotta työelämässä ja tämä on ihan skeidaa. Tässä nyt vaan käydään töissä ja maksetaan asuntolainaa sitten jäädään pois töistä ja ei ole rahaa tehdä mitään ja muutaman vuoden päästä kuollaan.
Mistä te teitte sen merkityksen ja sisällön elämälle? Lapset? Minä en halua. Riittääkö se uuden sukupolven taustapiruna (hoitajana, rahoittajana) pyöriminen, enää ei kaipaa mitään omaa? Harrastukset? Mä en kai ole löytänyt intohimoani, ei tanssitunnit ja lenkillä käynti niin kiehtovaa ole. Työ ja ura? Mä en tosiaan työstäni niin piittaa, se ei vaan tyydytä vaikka kyseessä vaikeapääsyinen vaativa akateeminen ala blaablaablaa. Jos ei olisi taloudellista pakkoa lopettaisin työn heti.
Tuntuu ettei tässä ole enää mitään odotettavaa. Harmaata arkea. Nyt vielä kun kaikki tapahtumat tauolla ja matkat kielletty. Monille taitaa riittää arki? Just joku että käy lenkillä ja kerää sieniä ja pesee ikkunat? Olenko poikkeava kun mulle ei riitä? Haluan jotain muuta mutta en tiedä mitä.
Kommentit (463)
Vierailija kirjoitti:
Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.
Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...
Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.
Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.
Veikkaan ettet olisi hyvä rikas pidemmän päälle. Pian kyllästyisit siihen ettei millään olisi merkitystä. Intohimoton, henkisesti köyhä ihminen ei ole se onnellisempi rikkaana kuin köyhänäkään, koska elämältä puuttuu merkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde tekemään avustustyötä.Leipäjonoon auttamaan tai spr-ystäväpalveluun tai vaikka saappaaseen auttamaan nuoria.Sisältöä saat ainakin ja auttamisesta tulee hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se tuossa vaiheessa voisi olla aika antaa niitä kokemuksia ja etenemispaukkoja toiselle. Opettaa, kasvattaa, saada aitoa elämänsisältöä. Tuo lapsettoman aikuisen elämä vaan on niin sisällötöntä.
Tätä ajattelutapaa on vaikea ymmärtää. Aikuisen elämä on sisällötöntä, joten hän tekee lapsia, joista taas tulee aikuisia, joiden elämä on sisällötöntä ja sen vuoksi he tekevät lapsia, joista taas tulee sisällötöntä elämää eläviä aikuisia? Jos elämä on noin kamalaa, mitä järkeä missään on? Jotenkin ajattelisin, että ihmisen elämässä voisi olla muutakin ideaa kuin vain ylläpitää elämän kiertokulkua kasvien ja muiden eläinten lailla.
Mutta itse olen sitä mieltä mitä moni muukin tässä ketjussa. Mitään merkitystä tai tarkoitusta ei ole annettuna, on itse löydettävä oma tiensä. Mitä enemmän on elänyt ns. ulkoapäin ohjautuvaa elämää, sitä vaikeampaa se voi olla. Mutta ei mahdotonta.
Juuri näin!
Ihan kauhea taakka lapselle olla vanhemman elämän sisällöntuottaja.
Vierailija kirjoitti:
Se harmaa ja tasainen normaali hiljainen rauhallinen arki on parasta elämässä. Nuoruuden sekoilut, biletykset, riehumiset ja kokeilut takanapäin. Mitä muuta aikuinen ihminen voisi oikeasti elämässään kaivata?
Juuri näin. Pitääkö kokea ensin se kyhmy jossain päin kehoa ja saada diagnoosi syöpä.
Sittenkö vasta alkaa tajuta ,että se harmaa arki ilman huippuja oli parasta aikaa.
Itselläni sisältöä elämääni tuo harrastus jota olen intohimoisesti jatkanut liki 20 vuotta. Lisäksi matkustelen ja opiskelen ihan vaan omaksi ilokseni avoimessa yliopistossa. Elikkä kyllä se vain itsestä kiinni millaisen sisällön onaan elämäänsä rakentaa, ei arjen tarvi olla tylsää harmaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli tuollaiset ajatukset ennen lasten saamista.
Tunnistan täysin. Ja kyllä, se sai lastenhankintaa miettimään ja tarttumaan toimeen.
Nyt, kun lapset ovat 6 ja pian 8, tuntuu että elän parasta aikaa ikinä. Ei todellakaan lapset ole ainoa sisältö, teen joka päivä omia juttujani joista nautin.
Jotenkin he ovat olemassaolollaan rikastuttaneet elämääni ja mielenmaisemaani niin, että olen virkeä ja koen elämän täytenä seikkailuna.
Olen vieläpä yh nykyään, mutta elämä on värikästä ja huippua.
Vierailija kirjoitti:
Perustyöelämä on tuota samaa paskaa vuodesta toiseen.
Jonakin päivänä pitää vaan tehdä irtiotto kun alkaa oleen mitta täysi.
Vaikka sitten tyhjän päälle jos muuten on talous kunnossa, (useimmilla ei ole mikään asia kunnossa).
No jos pääset kynnyksen yli irtiottoon niin takaisin työelämään ei koskaan enää haluakkaan, on se niin paskaa mikä ei työpaikkaa vaihtamallakaan enää parane.
Perustyö voi olla sellaistakin mistä pitää. Minä tein 44 vuotta työtä ja joka päivä nautin siitä. Jos työ on paskaa, on väärällä alalla. Kannattaa tehdä työtä, millä on tarkoitus, ei työtä mikä on arvoitus. Minä tein irtioton kun oli pakko. Olin ollut jo kolme vuotta yli virallisen eläkeiän, kun sanoivat että nyt on aika jäädä eläkkeelle. Harmitti, olisin hyvin jaksanut vieläkin, mutta kaikkea ei voi saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se harmaa ja tasainen normaali hiljainen rauhallinen arki on parasta elämässä. Nuoruuden sekoilut, biletykset, riehumiset ja kokeilut takanapäin. Mitä muuta aikuinen ihminen voisi oikeasti elämässään kaivata?
Juuri näin. Pitääkö kokea ensin se kyhmy jossain päin kehoa ja saada diagnoosi syöpä.
Sittenkö vasta alkaa tajuta ,että se harmaa arki ilman huippuja oli parasta aikaa.
Mutta nuokin unohtuvat. Itse olen sen diagnoosin saanut, vuosi siinä meni ja jotain se muutti. Mutta ei sairaus mitään pyhitä tai ihmistä paranna.
Itse karkotan eksistentiaalista ahdistusta harrastamalla harrastuksia, joissa jatkuvasti opin uutta ja kehityn. On aina tavoitteita, tuntee kasvavansa ihmisenä, voi opettaa muita, on myös tärkeä sosiaalinen piiri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se tuossa vaiheessa voisi olla aika antaa niitä kokemuksia ja etenemispaukkoja toiselle. Opettaa, kasvattaa, saada aitoa elämänsisältöä. Tuo lapsettoman aikuisen elämä vaan on niin sisällötöntä.
Tätä ajattelutapaa on vaikea ymmärtää. Aikuisen elämä on sisällötöntä, joten hän tekee lapsia, joista taas tulee aikuisia, joiden elämä on sisällötöntä ja sen vuoksi he tekevät lapsia, joista taas tulee sisällötöntä elämää eläviä aikuisia? Jos elämä on noin kamalaa, mitä järkeä missään on? Jotenkin ajattelisin, että ihmisen elämässä voisi olla muutakin ideaa kuin vain ylläpitää elämän kiertokulkua kasvien ja muiden eläinten lailla.
Mutta itse olen sitä mieltä mitä moni muukin tässä ketjussa. Mitään merkitystä tai tarkoitusta ei ole annettuna, on itse löydettävä oma tiensä. Mitä enemmän on elänyt ns. ulkoapäin ohjautuvaa elämää, sitä vaikeampaa se voi olla. Mutta ei mahdotonta.
Ja kuinka tyhjän päälle putoaa tuollainen, jonka elämän sisältö on ollut lapsissa, siinä vaiheessa kun viimeinenkin lapsi muuttaa pois kotoa!
Elämää kannattaa elää oman napansa ulkopuolella, siellä on niin paljon mielenkiintoisempaa ettei ole aikaa miettiä omaa henkistä tyhjyyttään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö se tuossa vaiheessa voisi olla aika antaa niitä kokemuksia ja etenemispaukkoja toiselle. Opettaa, kasvattaa, saada aitoa elämänsisältöä. Tuo lapsettoman aikuisen elämä vaan on niin sisällötöntä.
Tätä ajattelutapaa on vaikea ymmärtää. Aikuisen elämä on sisällötöntä, joten hän tekee lapsia, joista taas tulee aikuisia, joiden elämä on sisällötöntä ja sen vuoksi he tekevät lapsia, joista taas tulee sisällötöntä elämää eläviä aikuisia? Jos elämä on noin kamalaa, mitä järkeä missään on? Jotenkin ajattelisin, että ihmisen elämässä voisi olla muutakin ideaa kuin vain ylläpitää elämän kiertokulkua kasvien ja muiden eläinten lailla.
Mutta itse olen sitä mieltä mitä moni muukin tässä ketjussa. Mitään merkitystä tai tarkoitusta ei ole annettuna, on itse löydettävä oma tiensä. Mitä enemmän on elänyt ns. ulkoapäin ohjautuvaa elämää, sitä vaikeampaa se voi olla. Mutta ei mahdotonta.
Ja kuinka tyhjän päälle putoaa tuollainen, jonka elämän sisältö on ollut lapsissa, siinä vaiheessa kun viimeinenkin lapsi muuttaa pois kotoa!
Taidan olla poikkeus. Musta oli mukavaa kun aikuinen lapsi muutti pois kotoa ja saan taas keskittyä täysillä omiin juttuihini, mm kirjoittamiseen. Silti en ikinä tekisi toisin.
Elämän merkitys, en tiedä. Ehkä jo se että pohtii sitä on prosessin alku. Mulla on ollut niin että olen yrittänyt huomata milloin ovi uuteen on auki. Enkä sanonut heti että ei, en lähde tuohon.
Joihinkin juttuihin hyppäämistä kadun mutta parhaimmat asiat elämässä olen saanut olemalla rohkea kun sitä vaaditaan ja mieli huutaa ja vaatii että liikkeelle nyt.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli tuollaiset ajatukset ennen lasten saamista.
Tunnistan täysin. Ja kyllä, se sai lastenhankintaa miettimään ja tarttumaan toimeen.Nyt, kun lapset ovat 6 ja pian 8, tuntuu että elän parasta aikaa ikinä. Ei todellakaan lapset ole ainoa sisältö, teen joka päivä omia juttujani joista nautin.
Jotenkin he ovat olemassaolollaan rikastuttaneet elämääni ja mielenmaisemaani niin, että olen virkeä ja koen elämän täytenä seikkailuna.
Olen vieläpä yh nykyään, mutta elämä on värikästä ja huippua.
Tämä! Lapset on se luonnollinen tapa saada elämään sisältöä. Ei se tarkoita, että lapset olisivat ainoa sisältö, mutta lapsiperhearki on hyvää vastapainoa työelämälle ja niille omille harrastuksille osaa antaa enemmän arvoa, kun ei ole itsestäänselvyys päästä vaikka sinne tanssitunnille aina halutessaan. Ja vaikka lapset silti lopulta kasvaa ja muuttaa pois kotoa, eivät he silti lakkaa olemasta. Aikuisista lapsistakin on iloa ja moni sanoo, että se on vanhemmuutta parhaimmillaan kun on ihania fiksuja aikuisia lapsia joiden kanssa viettää aikaa. Ja sitten toisaalta on ehtinyt jo vuosia miettiä kaikkia niitä asioita joita olisi kiva tehdä kun aikaa on enemmän, silloin se tavallinen tylsä arki tuntuukin ehkä ihan kivalta. Sitten jonain päivänä voi tulla lapsenlapsiakin ja saa osallistua heidän elämäänsä. Tämä nyt vaan on spekulaatiota, kun omat lapset on vielä pieniä, mutta en siis ihan ymmärrä mitä huonoa siinä on jos joku kokee saavansa lasten myötä merkityksen elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hyvä että on hereillä, siis yleensä huomaa että on kuolemassa pystyyn.
Siitä se lähtee, pitää uskaltaa murtautua ulos (usein) itse rakennetusta häkistä. Istua alas ja miettiä mitä oikeasti ja itse haluaa eikä vain yritä elää sillä lailla kuin kaikki muutkin.
Johonkin porukkaan kuuluminen ja toisten auttaminen tuo päiviin sekä merkitystä että tekemistä. Eli vastaus ei aina löydy itseä tutkiskelemalla, eikä kokeiluihin tarvi rahaa.
Voi vaatia monta yrityskertaa, että löytää sen ryhmän jossa tuntuu kivalta olla, mutta kannattaa sinnikkäästi jatkaa, kunnes se onnistuu. Korona-aikanakin tarvitaan paljon esim vapaaehtoisia, ja siihen voi antaa aikaansa just sen verran kuin ehtii. (Vaikka just SPR:n läksykerho, tai voi mennä vaikka jonkun kunnallisvaaliehdokkaan taustaryhmään auttamaan.) Ja pian jatkuu esim harrastajateatterit (sinnekin voi mennä vaikka lavastajaksi) ja vastaavat.
Hyvän koulutuksen hyvä puoli on se, että pienemmälläkin tuntityömäärällä voi saada kohtuullisen elintason. Eikä iso kaupunki ja tuppukylä ole ainoat vaihtoehdot, asumisen kulut voi painaa alas tosi monessa keskikokoisessa kaupungissakin, jossa on paljon kulttuuria ja toimintaa.
Yli 30 vuotta työelämässä olleena ja yhden aikuisen lapsen isänä voin kertoa että kyllä minulla ainakin on alämän tylsyys kaukana. Ja ei, ei tosiaan ole rahaa, vaan pieni palkka, eikä säästöjä. Jokainen päivä on silti hieno ja odotettu, olkoon työ- tai vapaapäivä. Minulla on aika rutiinityö, jossa on kuitenkin omia hetkiä, kiva koti kaupungin keskustassa, pieni auto ajeluita varten, mahtava puoliso ja kivoja harrastuksia (jotka eivät vie paljon rahaa). Tykkään käydä kaupoissa, markkinoilla, ajelemassa, messutapahtumissa, elokuvissa, joskus teatterissa, näyttelyissä, ravintoloissa, pubeissa, kävelemässä, kirjastossa, kavereita tapaamassa yksin tai puolison kanssa, pidämme pienimuotoisia bileitä jne. En millään osaa kuvitella, että elämäni olisi tylsää.
Vastaavasti emme vietä lainkaan aikaa tosi-tv:n ääressä, seuraamme vain muutamia sarjoja, meillä ei ole maksukanavia, emme istu tuntikaupalla puhelimen tai tietokoneen ruudun ääressä. Koetamme keskittyä omaan elämään, ei muiden elämien seuraamiseen. Ja siitä omasta elämästä voi tehdä aika lailla omannäköisen, jos vaan viitsii. Ymmärrän myös hyvin, että joillekin tasapaksu töihin-kotiin-syömään-telkan ääreen-nukkumaan -elämä sopii hyvin. Mutta kyllä ne tekemiset ja hauskanpidot on itse keksittävä, ei niitä kukaan tule ovelle tarjoamaan.
Minulla on lapsia ja lapsipuoli; heidän kanssaan tulee vietettyä aikaa, osa on jo aikuisia ja nuorin eskarissa. Olen eronnut, toivottavasti joku päivä elämääni tulee ihminen, jonka kanssa voi tehdä kaikkea mukavaa yhdessä. Nyt kun olen sinkku, treenaan aika paljon salilla, odottelen kesän golfkelejä. Työ on aika hektistä mutta olen nyt tyytyväinen työpaikkaani. Parhaillaan pohdin muuttoa, aika näyttää mihin tie vie. Haaveita on paljon mutta arjessa nautin elämän pienistä iloista, ystävät ovat todella tärkeitä ja heidän kanssaan suunnitellaan kaikenlaista, treffataan jne. Mulla on elämässä vielä monta juttua mitä haluan kokeilla, uusia harrastuksia mitä haluan testata, paikkoja missä haluan käydä. Toki on päiviä kun väsyttää ja ei jaksa kuin olla vaan kotosalla, mutta sehän on vaan elämää.
Vierailija kirjoitti:
Johonkin porukkaan kuuluminen ja toisten auttaminen tuo päiviin sekä merkitystä että tekemistä. Eli vastaus ei aina löydy itseä tutkiskelemalla, eikä kokeiluihin tarvi rahaa.
Voi vaatia monta yrityskertaa, että löytää sen ryhmän jossa tuntuu kivalta olla, mutta kannattaa sinnikkäästi jatkaa, kunnes se onnistuu. Korona-aikanakin tarvitaan paljon esim vapaaehtoisia, ja siihen voi antaa aikaansa just sen verran kuin ehtii. (Vaikka just SPR:n läksykerho, tai voi mennä vaikka jonkun kunnallisvaaliehdokkaan taustaryhmään auttamaan.) Ja pian jatkuu esim harrastajateatterit (sinnekin voi mennä vaikka lavastajaksi) ja vastaavat.
Hyvän koulutuksen hyvä puoli on se, että pienemmälläkin tuntityömäärällä voi saada kohtuullisen elintason. Eikä iso kaupunki ja tuppukylä ole ainoat vaihtoehdot, asumisen kulut voi painaa alas tosi monessa keskikokoisessa kaupungissakin, jossa on paljon kulttuuria ja toimintaa.
Itse kohtuullisena introverttinä olen pitänyt tuota porukkaosiota vaikeana. Kuvasit sen hyvin, kaikki porukat eivät ole kivoja. Perinteiset äijäharrastukset usein ovat aika tylsiä. Vaikka sellaisia itsellä tavallaan onkin.
Mutta joskus sanoin yhden jo poisjättämäni harrastuksen parissa, että esimerkiksi kesäleiri on projekti joka työllistää, mutta se alkaa ja etenkin loppuu selvästi. Ei ole kuin työtä kuitenkaan. Vaikeinta ainakin itselle on vain olla ja nauttia porukasta jos hyvä sellainen kohdalle sattuu. Kun on rakentanut mielessään mallin ettei tuo kiinnosta koska sitä ja koska olen tällainen. Vaikeaa vain olla mukana analysoimatta.
Mulla on harrastukset, käsitöitä ja tietokone juttuja, piirtämistä, 3D, kirjoittamista,
Alue: Aihe vapaa
En ole lukenut ketjua mutta: mitä jos suunnittelet tulevaa nyt kun mihinkään ei pääse, lähdet johonkin ulkomaille esim.puoleksi vuodeksi? Laitat asunnon vuokralle ja sillä rahalla lyhennät asuntolainaa? Otat vapaata töistä (onko vuorotteluvapaata enää olemassa)? Selvitä mahdollisuudet irtiottoon. Käyt jossain, olet pidemmän aikaa ja siellä voi olla näköalat aivan toiset. Voi löytyä kiva työ- ja asuinpaikka, aurinkoa tapahtumia, elämää 24/7 ja uusia ystäviä, jopa syvempi tuttavuus? Sinulla ei ole puolisoa, perhettä, joten siinä suhteessa olet vapaa tekemään mitä haluat.
Itse olin parisuhteessa/-suhteissa ja suunnitelmat häipyä täältä vain kusahtivat siihen etten halunnut lähteä koska parisuhde. Nyt 60v yksin eläjänä välillä ottaa päähän, mutta on mulla itse maksetut asunto ja mökkikin jonka pihaa myllään kesäisin. Lapseni ovat aikuisia.