Aikuisen elämä, mistä sisältö?

kgbjgök kirjoitti:

Ilman nöyryyttä ei ole henkistä kasvua. Jos ei halua kasvaa, valittaa passiivisena loppuelämänsä. Keskenkasvuiselle, joka ei löydä sisäistä vanhemmuutta itsestään, lapsi ei todellakaan ole ratkaisu.

Terveisin lapsena kaltoinkohdeltu, vuosia itsetutkiskelua ja henkistä kehitystä "harrastanut", huonoja terapeutteja läpi kahlannut, itseä yhä paremmin rakastamaan opetteleva inhimillinen, nöyrä ja elämän perusasioista kiitollinen yksilö.

ap oli normaali töissä käyvä ihminen. Ei se varmaan kysellyt miten mental caset selviää seuraavaan päivään neuvoja.

Zinc

Aikuisen elämään kuuluisi lasten kasvatus, ja lasten kasvu tuo rytmiä työvuosiin. Asiat etenevät. Jos omia ei pysty saamaan, joku tapa olla kosketuksissa seuraavaan sukupolveen olisi ehkä tarpeen. Vapaaehtoistyö?

Lapsettomuus ei ole mikään yksi valinta muiden joukossa, vaan siinä on luovuttu yhdestä keskeisimpiä elävän olennon perustarpeita. Siksi se on niin vaikeasti korvattavissa pitkän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen elämään kuuluisi lasten kasvatus, ja lasten kasvu tuo rytmiä työvuosiin. Asiat etenevät. Jos omia ei pysty saamaan, joku tapa olla kosketuksissa seuraavaan sukupolveen olisi ehkä tarpeen. Vapaaehtoistyö?

Lapsettomuus ei ole mikään yksi valinta muiden joukossa, vaan siinä on luovuttu yhdestä keskeisimpiä elävän olennon perustarpeita. Siksi se on niin vaikeasti korvattavissa pitkän päälle.

Minun elämään ei lasten kasvatus tule kuulumaan enkä halua olla missään tekemisissä sellaisten kanssa. Lapset eivät ole mikään perustarve, vaan seksi on ja lapset vain sellainen mahdollinen seksin ikävä sivutuote, joita on ollut pakko sietää kautta historian. Onneksi enää ei tarvitse.

Ap on ilmiselvästi masentunut.

lapset tuo valtavasti sisältöä elämään. Samoin myös joku itseään oikeasti kiinnostava harrastus. Ei kannata ajatella jotain materiaalia tms. Siihen kyllästyy... Ite olin 35 (mies) kun lapsia alkoi tulla elämään ja muuttui niin paljon sisältörikkaammaksi koko meno. Ennen sitä oli uran rakentamista, opiskeluja yms. Nyt on vastapainona tullut monipuolinen kestävyysurheilu, tavoitteellinen. Tapahtumat yms. Työ kulkee siinä sivussa, mutta tietty siinäkin sillöin tällöin itseään kurssitelleen ja koittaen parhaani.

Kyllä elämä on hienoa! Pitää vaan olla asennetta. Koittaa muutosta, jos ei tyydytä. Löytää rakkaus, perustaa perhe yms. Matkustelua on myös ihan hienoa, tosin nyt stoppia, mutta ei sitäkään aina jaksa.... kaikkea tasapuolisesti, miljonääri ei tartte olla!!

Vähän sama täällä. Joskus mietin, jos tulisi syöpä niin aloittaisinko edes hoitoja. Se olisi hyväksyttävä syy lopettaa tämä tylsä elämä. Itsaria en kuitenkaan halua tehdä.

Mitäs jos alkaisit musisoimaan. Viulu, piano tai RUMMUT. Siis jos asut kerros tai rivitalossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ap on ilmiselvästi masentunut.

Saattaa olla, mutta kumpi on syy, kumpi seuraus?

Kyllä siitä masentuu, kun ei löydä omaa oksaansa, ja elämä lipuu ohi.

Minäkin olen masentunut. Se on sekundaarinen reaktio siihen, että jouduin sairauden takia pois unelma-ammatistani ja miehenikin jätti.

Mitenköhän aloittajaan voisi saada yhteyden?

Kamppailemme tismalleen samasta ongelmasta ja luullakseni samantyyppisissä olosuhteissakin. Myös minulla takana ankea lapsuus, jossa ei todellakaan kannustettu tekemään omia juttuja vaan äidin intohimoihin pakottamalla puhkaistiin se ilmapallo, joka joskus oli täynnä lapsellista uteliaisuutta ja iloa uusista asioista. En kyllä tarkkaan enää muista mutta tiettävästi olen joskus hymyillyt valokuvassa aidosti alle kouluikäisenä.

Vaikuttaa enemmän asenneongelmalta kuin miltään muulta, ts tyypillinen ensimmäisen maailman ongelma. Kaikki kunnossa, mutta silti mikään ei nappaa.

Mikään ulkoinen ei pysty tilannetta korjaamaan, vaan muutos alkaa vasta kun huomaat että asenteesi elämään on persees... kun olet tiedostanut, että olet itse kuoppasi kaivanut, niin voit alkaa ratkomaan ongelmaa. Työ ei maistu -> vaiva työpaikka tai hanki kunnon harrastus. Arki ei maistu -> ala tekemään jotain joka sua kiinnostaa.

Itse koitan jokaiseen viikkoon keksiä jonkin kivan jutun (yleensä viikonloppuun, kun on vapaata), jota voi sitten odottaa. Se voi olla ihan vaan kaverin näkeminen, sauna ja hyvä olut tai mitä nyt ikinä. Niin joka viikossa on jotain kivaa, vaikka ei niin erikoista kumminkaan.

Vierailija kirjoitti:

Seksi ja päihteet on parasta sisältöä elämään.

Ainakin seksi. Se piristää arkea kummasti. Mielikuvitusta kehiin vain ja onhan se nyt ihan oleellinen hyvän olon lähde elämässä. 

Haaveilen sen verran yksinkertaisista asioista että ne voivat vielä toteutua. Maallemuutosta, eläimistä, rauhasta. Nykyinen elämäkään ei ole huonoa. Koirat ykkössijalla, pitkiä lenkkejä, hiihtoa koirien kanssa, erilaisia koiraharrastuksia hyvässä hallissa ja ulkona, uintia.. Mahdollisuus kehittyä harrastuksessa ja sitä kautta harrastuksesta tuli lisätyö joka on minulle parasta. Netflix, puutarhahommat. Elämä on just mulle sopivaa ja täyttä, vaikka haaveitakin on. Korona on auttanut keskittymään juuri minulle mieluisiin juttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Sulla on aivan utopistiset haaveet elämässä. Kuinka monen tällä pallolla kuvittelet elävän noin? Onhan niitä, mutta miksi edes haaveilet että voisit olla yksi heistä? Vähän realistisempia haaveita kehiin, niin eiköhän se elämä siitä.

Vierailija kirjoitti:

lapset tuo valtavasti sisältöä elämään. Samoin myös joku itseään oikeasti kiinnostava harrastus. Ei kannata ajatella jotain materiaalia tms. Siihen kyllästyy... Ite olin 35 (mies) kun lapsia alkoi tulla elämään ja muuttui niin paljon sisältörikkaammaksi koko meno. Ennen sitä oli uran rakentamista, opiskeluja yms. Nyt on vastapainona tullut monipuolinen kestävyysurheilu, tavoitteellinen. Tapahtumat yms. Työ kulkee siinä sivussa, mutta tietty siinäkin sillöin tällöin itseään kurssitelleen ja koittaen parhaani.

Kyllä elämä on hienoa! Pitää vaan olla asennetta. Koittaa muutosta, jos ei tyydytä. Löytää rakkaus, perustaa perhe yms. Matkustelua on myös ihan hienoa, tosin nyt stoppia, mutta ei sitäkään aina jaksa.... kaikkea tasapuolisesti, miljonääri ei tartte olla!!

Lapset tuo sisältöä elämään ja naiselle se onkin ekat 15 vuotta 100% elämän sisällöstä. Toki töissäkin käyt siellä sivussa, mutta siellä sivussa ei ole tavoitteellista kestävyysurheilua, tapahtumia eikä kurssittelua.

Aika moni saa sen sisällön elämään juurikin lasten kautta. Tavallaan lapsettoman elämän valitseminen on haastavampaa, koska pitää etsiä ja löytää se merkitys elämältään jostain muualta. Lisääntyminen on kuitenkin ihan biologisesti ajatellen se elämän tarkoitus. Lapset myös tuo elämään valtavan paljon iloa ja eloa ja toisaalta myös suruja, sitä merkitystä ja sisältöä, kun saa nähdä lastensa kasvavan ja oppivan, ja toisaalta ei ole semmoista ylimääräistä vapaa-aikaa käyttää elämän tarkoituksen pohtimiseen. Ei kaikkien tarvitse tai pidä lapsia hankkia, mutta sitten pitää keksiä se elämän tarkoitus jostain muualta.

Arkea alkaa arvostaa sen jälkeen, kun sen on menettänyt onnettomuuden, sairauden tai muun katastrofin seurauksena. Joskus kannattaisi olla ihan vaan kiitollinen siitä, että asiat ovat hyvin,

Jos tuntuu tylsältä, voi alkaa opiskella, mennä vapaaehtoistyöhön ym. Maailmassa on vaikka mitä mahdollisuuksia, oli korona tai ei.

Jotenkin tuli mieleen, että taitaa masennus kyseessä. . 

Onhan se vähän totta että vaikka työ antaa jonkinlaista sisältöä elämään niin kyllähän sitä odottaa koko ajan ruokatuntiq, päivän loppulista viikonloppua lomaa eläkettä...mutta kun menettää työpaikan niin odottaa töitä. Jo palkka mahdollistaa aika paljon. Oma kämppä on monelle sellainen aika atavistinen tarve.

Lapsi on tuonut ainakin minulle sisältöä mutta onjan sekin odotusta kun seuraa lapsen kasvua ja koulussa pärjäämistä ja sitten siivilleen nousemista - ja sitten odottaa että se tulee kotiin välillä.

Joskus ajattelen jotain pohjantähden Jussia suon laidassa. Irvistellen sekin kuokki itselleen pellon, pari.njabesi-isät ennen sitä. Leipä on pitänyt jostain repiä ja se onnollut hyvä tunne kun on saanut viljan aittaan. Ei nykyajan läppärinnaputtelu ole yhtä konkreettista mutta sama idea kyllä.

Joskusbkyllä.säälittää kun duunikaverit yhdessä paikassa puhui aina ryyppäämisestä. Maanantaista tiistaihin kerrottiin miten tuiterissa oltiin ja millä aineella, keskiviikosta eteenpäin suunniteltiin seuraavan biikonlopun ottamisia. Tuntui vieraalta vaikka itsekin odotan sitä yhtä saunakaljaa. Pitkin viikkoa olevat harrasteet ovat jotain mitä usien odotan, ja niiden väliin sijoittuvat koti-illat sitten myös. Olisi hyvä ettei koko viikko olisi pelkkää viikonlopun odotusta vaan siellä olisi joku muu kpjokohta välissä, tekemäsaä päivästä erilaisia. Mitä vaan - vanhemmilla käynt kaverin kanssa kahvilla, marttakerho mikö vaan. Opsikele haaveittesi maan kieli, opiskele yliopistossantqi avoimessa...täytyyhän jossain olla jotain joka kiinnostaa. Nespanja? Kreikka? Käsityö? Maailma on täynnä kouluja, kerhoja ja puolueita ja jopa salaseuroja!

Tämmöinen elämän tarkoituksen pohtiminen on kyllä selkeä first world problem pahinta laatua. Jos elämässä on oikeita ongelmia niin ei tarvitse murehtia tämmöistä, kun energia menee selviämiseen. En silti tarkoita etteikö se olisi todellinen ongelma, mutta ehkä hyvä tiedostaa mistä se johtuu? Ihminen on luotu toimimaan ja olemaan aktiivinen (tai kehittynyt evoluution myötä), pelkkä 8h päivässä tietokoneen naputtelua, illalla tanssitunti ei tosiaan riitä elämälle sisällöksi. Rahakaan harvoin lopulta tuo onnea, se merkityksettömyyden tunne vaan voimistuu jos saa kaikkea mitä haluaa. Näkeehän sen, miten julkkiksilla ja raharikkailla on valtavasti huumeongelmia ym. vaikeuksia. Seuraavan sukupolven kasvattaminen on se itsestään selvä vaihtoehto hankkia merkitystä elämään, se ikään kuin kuuluu semmoiseen tavalliseen elämänkaareen. Mutta jos lapsia ei tee, merkitys pitää löytää työstä, harrastuksista, muista ihmissuhteista tai esimerkiksi vapaaehtoistyöstä. Vapaaehtoistyö on sikäli hyvä vaihtoehto, että kun näkee kurjuutta niin osaa ehkä arvostaa sitä omaa hyvää asemaa. Toisaalta jonkun asian tavoittelu ja sitä kohti pyrkiminen on sisältöä tuova asia, esimerkiksi joku harrastus jossa voi kehittyä aina paremmaksi, matkustushaaveet jne. Sit ku-elämä on toisaalta huono asia, mutta haaveilu tekee ihmiselle hyvää ja sen loppuminen tekee tyhjän olon.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se tuossa vaiheessa voisi olla aika antaa niitä kokemuksia ja etenemispaukkoja toiselle. Opettaa, kasvattaa, saada aitoa elämänsisältöä. Tuo lapsettoman aikuisen elämä vaan on niin sisällötöntä.

Tätä ajattelutapaa on vaikea ymmärtää. Aikuisen elämä on sisällötöntä, joten hän tekee lapsia, joista taas tulee aikuisia, joiden elämä on sisällötöntä ja sen vuoksi he tekevät lapsia, joista taas tulee sisällötöntä elämää eläviä aikuisia? Jos elämä on noin kamalaa, mitä järkeä missään on? Jotenkin ajattelisin, että ihmisen elämässä voisi olla muutakin ideaa kuin vain ylläpitää elämän kiertokulkua kasvien ja muiden eläinten lailla. 

Mutta itse olen sitä mieltä mitä moni muukin tässä ketjussa. Mitään merkitystä tai tarkoitusta ei ole annettuna, on itse löydettävä oma tiensä. Mitä enemmän on elänyt ns. ulkoapäin ohjautuvaa elämää, sitä vaikeampaa se voi olla. Mutta ei mahdotonta.