Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että rakkaus voisi pelastaa sinut tuolta merkityksettömyyden tunteeltä. Se saattaa olla jopa koko elämän tarkoitus.

Nöö, ei rakkautta sellaiselle, joka ei itse kykene rakastamaan. Ap pyörii oman napansa ympärillä ilmeisen narsistisesti.

Eikä ketään pysty rakastamaan ehjäksi. Se on läheisriippuvuutta se luulo.

Eikös narsistisuus nimenomaan tarkoita itserakkautta. Rakkaushan se paras lääke on, ainakin itsellä.

Aloittaja ilmiselvästi semiälykäs yksilö, jolla luulisi olevan kapasiteettia keksimään jotakin yleishyödyllistä, joka kantaisi kaikkea elämää jatkossa eteenpäin.

Sääli, että itsekeskeisyys ja oma hyvinvointi estävät näkemästä erilaisia mahdollisuuksia, missä näille älyköillä olisi käyttöä ja saisivat itselleenkin jotakin muistamisen arvoista. 

Kukaan täällä ei selviä ilman hyviä, toisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan täällä ei selviä ilman hyviä, toisia ihmisiä.

Lapsuuden jälkeen eli siitä asti kun olen itseni elättänyt, olen selvinnyt ilman toisia ihmisiä. Moni on toki yrittänyt tehdä elämäni hankalammaksi, mutta meikä vaan porskuttaa, edelleen.

Ei hyviä ihmisiä ole olemassa, ei ainakaan omalle tielleni sattunut.

Suosittelen matkustamista niin kauan kuin rahaa riittää, tai töiden hakua ulkomailta. Se saa silmät aukenemaan, kun näkee muunlaista elämää ja tapaa uusia ihmisiä. Reissun jälkeen näkee kotimaasta ehkä myös helpommin hyviä puolia. Kun on tarpeeksi kauan Suomesta pois on mukava palata takaisin. Tai sitten huomaa, että muualla viihtyykin paremmin. Why not?

Mua itseä on aina auttanut unelmointi ja niiden toteuttaminen. Saan niistä sisältöä elämään. Jossain toisessa ketjussa kirjoitinkin, että olen toteuttanut kaikki nuoruuden unelmani: yliopistotutkinto, kivat työt, puoliso, lapset, lemmikki, matkailu, harrastukset, kesämökki jne.

Näin nelikymppisenä minulla on vielä 1-2 isompaa unelmaa ja muita pienempiä. Mutta en ota stressiä toteutuvatko ne. Todennäköisesti, jos ei mitään pahaa tapahdu. Olen myös mieleltäni avoin. Suhtaudun kaikkeen uuteen innokkaasti ja olen avoin kokemuksille. Kuljen aistit avoinna esimerkiksi luonnossa. Rakastan tieteitä ja taiteita.

Olen akateeminen, lahjakas aikuinen. Mitä teen illat? Syon ahdistuneena ja surffaan netissä. Miksen toteuta jotain lukuisista mielenkiinnonkohteistani? Ei jaksa, ei huvita, tulevaisuus näyttää harmaalta.

Etolasta saat semmoisia styrox-kuulia, joilla voit täyttää elämäsi ja säkkituolin.

Mulla on hyvä elämä ilman mitään erityistä. Josko se sisällön puute on taas jonkun kontrollifriikin ongelma?

Jos on ylipainoa, suosittelen heeliumia

Onpa tyhmä kysymys. Elämästä tietysti, perheestä ja harrastuksista, lukemisesta, matkailusta, kissan silittämisestä.

Tylsää on vain tylsillä ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Olen akateeminen, lahjakas aikuinen. Mitä teen illat? Syon ahdistuneena ja surffaan netissä. Miksen toteuta jotain lukuisista mielenkiinnonkohteistani? Ei jaksa, ei huvita, tulevaisuus näyttää harmaalta.

Annoin yläpeukun, kun olen itse yhtä eksyksissä.

Mikään ei vaan huvita. Kaikki on samaa harmaata mössöä.

Turhuuksien turhuus koko elämä.

Mä totesin jossain vaiheessa aikuisena (kolmenkympin jälkeen) että haluan sittenkin lapsia, vaikka jo pikkulapsesta asti olin sitä mieltä, että EI KIITOS. Minulla on ollut elämässäni lähes aina masennusta ja ahdistusta. Onnekseni myös sain perheen ja pari mainiota lasta. Perhe-elämä (ja nyt tämä etäkoulum ohjaaminen) on pitänyt tiukasti elämässä kiinni, enkä ole ollut masentunut enkä ahdistunut juuri ollenkaan äidiksi tultuani.

Tämä saa alapeukkuja, voi sentään. :) 

Joku voi pitää ankeana myös muita voimanlähteitäni, mutta luettelen niitäkin: luonto ja maaseutu, kulttuurijuttujen kokeminen ja itse tekeminen, puutarhanhoito ja huonekalujen tuunaaminen. Suurin osa elämänsisällöstä on tullut "aikuistumisen" myötä. Ns. omaa aikaa on vähän, sillä monet mielekkäistä jutuistani teen perheenjäsenteni kanssa tai heidän hyväkseen. Aikaisempi elämä oli täysin erilaista, omalla tavallaan ihan mielenkiintoista sekin. Moni menevä sinkku (sellainen olin itsekin) voi ajatella, että elämäni on hohdotonta, mutta en enää pode eksistentiaalista kriisiä. Olen tyytyväinen, joskus jopa onnellinen.

Aika moni ehdottaa puuhakasta harrastamista, matkustamista, opiskelua. Mielestäni ap:n viestistä kuultaa sellainen perustyytymättömyys ja tyhjyys ja rauhattomuus, joita voi kyllä yrittää täyttää menemällä, tekemällä ja suorittamalla. Mutta en usko että niistä löytyy se merkityksellisyyden tunne.

Ap:lle suosittelen lämpimästi mindfulness-harjoituksia. Ne saattavat tuntua aluksi todella typeriltä ja rasittavilta, mutta kun niitä jaksaa sinnikkäästi tehdä, mieluiten ohjaajan avulla, niin alkaa avautua se, että elämän tarkoitus on olla läsnä tässä ja nyt, hyväksyen itsensä ja elämänsä.

Tyytyväisyys elämään syntyy sisältä päin, ei ulkoisista toiminnoista tai hankinnoista.

En lukenut kaikkia ketjun viestejä.. mutta Mitä haaveita sulla on? mitä haluaisit tehdä ja saavuttaa? mene niitä kohti! tottakai sen arjenkin pitää olla mukavaa, mitä jos lähtisit tekemään jotain ihan muuta työtä? 

Mä oon onnellinen ihan perus arjessa ,ootan seuraavan päivän treenejä tai kavereiden näkemistä. Koirat on myös joka päivä sellainen asia joka saa onnelliseksi, ja niiden kanssa metsässä lenkkeily. Arkisistakin asioista kannattaa opetella nauttimaan, elämä on muutakin kuin työtä. Ite oon ollu 7v kaupan alalla ja viihdyn tosi hyvin, vapaa-aikaa jää mukavasti omille harrastuksille joita aina odottaa. 

En osaa sanoa, korjasiko lasten saaminen tuon tyhjyyden tunteen minusta. Ehkä? Ainakin kärsin siitä vähemmän. Se voi liittyä yleisemminkin kasvamiseen ja juurtumiseen. Minulla on juureton tausta, ja siitä käsin nämä "muuta ulkomaille ja matkaile"-neuvot eivät minulle toimisi, koska olen huomannut että pitkät koen ihmissuhteet merkityksellisinä vasta kun ne ovat pitkiä. Ja läheiset ihmiset ovat tärkeitä.

Tämäkin on ap:n kannalta hyödytön ajatus, koska ongelma on liian vaikea toisten ihmisten ratkaisuilla ratkaistaviksi. Minä uskoisin terapiaan ja kirjallisuuteen, mutta ehkä eniten oman itsensä ja lapsuutensa pohtimiseen. Esim miksi tietty elintaso on tärkeä? Onko kyse statuksesta vai jostain mitä aidosti haluaa? Ovatko muut ihmiset tärkeitä sen oman onnistumisen todistajina, mutta silti jostain syystä muut ihmiset torjutaan? Koetko katkeruutta?

Vähän ristiriitaisesti itse koen, että ihminen on toisaalta yksin, eikä puoliso, lapset tai ystävät voi siltä yksinäisyydeltä pelastaa. Ja samaan aikaan kuitenkin muut ihmiset ajatuksineen ja kysymyksineen ovat elintärkeitä. Vaikka kirjojen ja netin kautta suodatettuna, jos ei muuten. Kuinka moni erakkokin kuitenkin tänne palstalle eksyy.

Käyn töissä jotta saan rahaa. Todellinen elämä koostuu seuraavista asioista (mikäli terveys pysyy) : musiikki, kirjallisuus, kuvataide, vieraiden kielten opiskelu ja sitä kautta kirjojen lukeminen alkukielellä, mukavien ja fiksujen ihmisten tapaaminen, muutama kiva koirakaveri, liikunta jne jne.

Juuri nyt ihanan kevään seuraaminen, erityisesti mustarastaitten laulun kuuntelu.

Harrastusten puute lapsuudessa on mainittu täällä moneen kertaan syynä ilottomaan elämään. Lasten harrastustoiminnan ohjaajana sanoisin kuitenkin, että kyky innostua ylipäätään mistään juontaa juurensa ihan ihmisen alkuvaiheisiin. Hyvässä hoidossa pieni lapsi kuten ihmisapinakin saa suurta nautintoa siitä, kun saa hypistellä ja tutkia ympäristöään, ja tämä kyky jatkuu terveydessä halki elämän siitäkin huolimatta, että erityisesti aikuisena tulee vastaan isojakin pettymyksiä ja tylsiä velvollisuuksia. Jos emo ja hoivaava ympäristö taas ei tue poikasen leikkisyyttä, innostava kytkös todellisuuteen jää syntymättä.

Ap sanoit, että äidillesi on sama mitä teet, mutta sinä nautit mahdollisuudesta ostaa ravintolavaunussa ylihintainen latte, koska sellaista vapautta et lapsuudessasi saanut kokea. En halua millään tavalla syyllistää äitiäsi, hän varmasti teki parhaansa, koska olet kuitenkin pärjännyt hyvin elämässäsi, mutta olisiko mahdollista, että olet jäänyt vaille jotain muutakin kuin taloudellisia mahdollisuuksia ja että mykkien tunteiden juurelta saattaisi löytyä uusi alku innostavampaan elämään. Psykoterapia ei kaikille sovi, huumeet ja seksikokeilut vielä harvemmille, mutta miten saisit tunnelukot auki, siinäpä kysymys? Olen pahoillani, etten vastannut kysymykseesi vaan esitin vain lisää kysymyksiä, täällä on kyllä kerrottu paljon hyviä esimerkkejä, ihmiset saavat sisältöä ja iloa elämäänsä uskomattoman monista asioista, mikset siis sinäkin? Hyvää kevättä ja onnea etsintään! :)

Käyt harrastamaan brassijutsua tulet loistavaan kuntoon ja tapaat uusia ihmisiä.

Ilman nöyryyttä ei ole henkistä kasvua. Jos ei halua kasvaa, valittaa passiivisena loppuelämänsä. Keskenkasvuiselle, joka ei löydä sisäistä vanhemmuutta itsestään, lapsi ei todellakaan ole ratkaisu.

Terveisin lapsena kaltoinkohdeltu, vuosia itsetutkiskelua ja henkistä kehitystä "harrastanut", huonoja terapeutteja läpi kahlannut, itseä yhä paremmin rakastamaan opetteleva inhimillinen, nöyrä ja elämän perusasioista kiitollinen yksilö.