Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän sama tilanne. Olen kolmikymppinen lapseton nainen, työelämässä jo melkein 10 vuotta. Työ on ihan ok, mutta en koe mitään suuria intohimoja sitä kohtaan.

Vaikea sanoa tuosta merkityksellisyydestä - onkohan se sellaista, että jotkut ihmiset vaan tuntee sitä jotenkin sisäsyntyisesti tarvitsematta sitä ulkopuolelta? Omasta mielestäni elämä lähtökohtaisesti tuntuu merkitykselliseltä ilman että olen kokenut tarvetta hakea jotain erityistä, joka antaisi merkityksen. (Siis nyt terveenä; sairastin parikymppisenä pitkään masennusta, jolloin en nähnyt merkitystä missään, mutta parannuttuani elämä tuntuu jotenkin lähtökohtaisesti merkitykselliseltä, tai ainakaan en tunne sellaista merkityksen puutetta mitä tunsin sairaana.)

Osasyy voi olla että olen tosi utelias ja kiinnostunut kaikesta maailmassa, joten luen ja tykkään opiskella uusia asioita vapaa-ajalla. Samoin merkitykselliseltä tuntuu sisarukseni, sukulaiset ja ystävät ja suhde heihin, ajanvietto yhdessä ja keskustelu kaikesta maan ja taivaan välillä ja heihin ja heidän ajatuksiinsa syvemmin tutustuminen uniikkeina ihmisinä. Ja se, että voin antaa jotain heille, esim. kivoja syntymäpäivä- ja joululahjoja (ilman odotusta että he sitten vastavuoroisesti antaisivat minulle lahjoja) tai maksan ravintolaillallisen tms.

Teetkö esim. mitään vapaaehtoistyötä tai oletko jäsenenä jossain järjestössä, jossa tehdään töitä jonkin itseä isomman tavoitteen tai asian eteen? Ehkä merkityksellisyyttä voisi hakea siitä, että yrittää tuoda jotain hyvää muiden elämään pyyteettömästi, oli se sitten vapaaehtoistyötä löytäeläintalossa tai jossain auttavassa puhelimessa tms.

Aloituksesta tuli mieleen masennus ja työuupuminen. Tuntui niin itse koetulta. Työ ei tuonut tarpeeksi sisältöä, oli suorituspakkoa sekä ulkopuolelta että sisäisesti.

En olllut utelias minkään suhteen ja kaikki oli aika harmaata ja sisällötöntä, kaikki kyllästytti. Ihmisten seura ei kiinnostanut mutta en viihtynyt itseksenikään.

Nykyään tuntuu että elämä on merkityksellistä . Osin kai siksi, että haluan kokea niin. Osin siksi, että vältän suorituspakkoja ja olen hidastanut tahtia niin työssä kuin muussa elämässä.

Koen myös tärkeänä sen, mitä sanoit pyyteettömästä hyvän tuomisesta muiden elämään. Sitä voi tehdä niin monella tavalla.

Uskon, että rakkaus voisi pelastaa sinut tuolta merkityksettömyyden tunteeltä. Se saattaa olla jopa koko elämän tarkoitus.

Ap on selkeästi masentunut. Ei se elämä ole kenelläkään pelkkää autuutta mutta kuten joku kirjoittikin täällä niin elämän merkityksellisyyttä ei anneta ulkoa vaan se pitää löytää itse. Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mulle hyvä elämä koostuu läheisistä (lapsi, vanhemmat, ystävät), mielenkiintoisesta työstä ja terveistä elintavoista. Matkat, lomat, juhlat ym. on kivoja mutta löydän onnenhetkiä pienistäkin jutuista (kliseistä tiedän), läheisten kanssa olemisesta ja luonnosta. Luen ja kirjoitan paljon. Olen utelias tietämään mitä maailman eri kolkkiin kuuluu, mitä tapahtuu. Maailmankaikkeus ja tähtitiede ovat lähellä sydäntäni. Saan iloa ja tyydytystä siitä että elän arvojeni mukaista elämää. Vapaaehtoinen sinkkuus on myös aivan mahtavan vapauttavaa, nautin vapaudesta ja mielenrauhasta. On aivan ihanaa nukahtaa hiljaisuudessa ja nukkua koko yö (terkkuja vaan kuorsaavalle exälle..). Pieniä juttuja ap, pieniä juttuja. Käy juttelemassa esim. terapeutille, se voi auttaa. Elämä on kuitenkin ihmisen parasta aikaa ja se rajallista joten nyt on se ainoa hetki joka merkkaa. Tässä ja nyt. N43

Minä taas en usko, että ap on masentunut. Ei se tee ihmisestä masentunutta ettei ole löytänyt elämäänsä sisältöä. Jos tarkemmin ajattelee, kulttuurimme tarjoavat vaihtoehdot (lapset, työ, harrastukset - joita niitäkin on vain rajallinen määrä - siinäpä ne varmaan ovatkin), ovat aika suppeat. Ihmiset ovat kovin erilaisia, ja yhteiskunnan syöpä on se, ettei se tunnista tätä erilaisuutta. Jos et solahda kategorioihin (äiti/isä, työntekijä, menestyjä, puoliso, maailmanmatkaaja, mitä näitä nyt on), olet kummajainen. Kaikkien pitäisi muka muodostaa identiteettinsä näistä vaihtoehdoista, ja jos ei mieleistä polkua löydy, se ahdistaa hulluna.

Itse olen mm. skeematerapian metodien avulla päässyt irti vaativuudesta ja hyväksynyt, että voin tehdä elämästä sellaista kuin haluan ilman muiden oletuksia. Se vapauttaa oikeasti ajattelemaan, mistä oman elämänsä haluaa rakentaa. Sen sisällön ei tarvitse olla työ, lapset tai harrastukset, voit kehitellä jotain ihan omaa. Mieli johdattaa, kun antaa itselleen vapauden olla mitä on. Jo se on ihmisten luoma oletus, että elämällä pitää olla jokin merkityksellinen sisältö.

Tsemppiä ap, toivon että löydät etsimäsi. <3

Elämää voi elää kuin kaikki olisi merkityksellistä tai kuin ei mikään ole merkityksellistä. Yksinkertaisimmin ihminen vain joko istuu, kävelee tai makaa.. Sisällä tai ulkona. Puhuu tai on hiljaa. Siitä sopii etsiä elämän merkitystä.

Eron jälkeen: lapsista vuoroviikoin, töistä, kirjoista, musiikista, ystävistä, vapaaehtoistoistä, liikunnasta, viinan juonnista ja siitä että olet vapaa!!

Tee lista pienistä jokapäiväisistä asioista mikä ilahduttaa: kukkien istuttaminen, seksi, kaverin tapaaminen, kävely luonnossa, tietyn ruoan laitto, kirjan lukeminen, hyvän teen juonti, ihanan tuoksuinen suihkusaippua lämpimässä suihkussa jne - ihan mikä tahansa pikku asia. Jos ei löydy mitään mukavaa juttua voi kyseessä olla masennus.

Ripottele näitä asioita joka päivään tai vähintään viikonloppuihin.

Jokainen voi järjestää ihanat juhlat ja nauttia matkustelusta, mutta se että on tyytyväinen omaan perusarkeen on se juttu.

Tee hyvää ja auta muita. Jos esimerkiksi työssäsi et voi toimia näin, vaihda työtä.

Olen itse sosiaalialalla töissä ja tänne valuu koko ajan 35-50 -vuotiaita uudelleen kouluttautuvia eri aloilta. Heidän kanssaan, kun olen jutellut monilla on ollut hyvä palkka, mutta tarkoituksettomaksi koettu duuni aiemmalla alallaan. Alanvaihdolla sosiaalialalle on lähdetty hakemaan merkityksellisempää työtä ja pohdittu omia arvoja. En ole koskaan joutunut pohtimaan teenkö tärkeää työtä. Eniten kipuilen sen kanssa, että miten sitä työtä tehdään, jotta se olisi asiakaslähtöisempää.

Itse olen lapsettomassa parisuhteessa elävä 40v. Kolmikymppisenä kävi läpi ison kriisin elämäntapahtumien laukaisemana, jossa viimeistään katkoin kaikki napanuorat ja löysin omat arvoni ja aloin tehdä niiden pohjalta uusia valintoja. Sen jälkeen olen elänyt elämäni onnellisinta ja tasapainoisinta aikaa. Työ haastaa sopivasti ja vapaa-ajalla nautimme kaikenlaisesta tekemisestä.

Toivon ap, että löydät oman polkusi merkityksen elämääsi. Sinulla on edessäsi yli 30 vuotta työelämää, joten mikä tahansa on vielä sinulle mahdollista. Mikään aiemmin kokemasi ei ole mennyt hukkaan, vaan toimii tulevaisuuden rakennusaineina teitpä mitä tahansa!

Työelämä katkeaa lopullisesti nyt monella 40-60 vuotiaalla ja edessä on koko loppuelämän kestävä valtava  köyhyys.

Siinä realiteettia mitä tapahtuu korona kriisin aikana.

Vierailija kirjoitti:

Olen elänyt sitku-elämää. Tavoitteena oli päästä pois köyhyydestä ja umpimieliseltä pikkupaikkakunnalta. Tehty, mutta ei tämä nytkään huippua ole. Käydä töissä jotta saa rahaa jotta voi sen rahan siirtää samana päivänä omalta tililtä pankille.

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Mutta tuo ei ole mahdollista ellen voita lotossa ja se on epätodennäköistä koska en edes lottoa.

Nyt se on "herätys ja loskasateessa ruuhkabussiin, koneen klikkailua ja raivoamista kun ei se paska toimi ja neljättä kertaa joutuu uudelleenkäynnistämään kaiken, ankea lounas ruokalan peltilaatikosta naarmuiselle ja harmaantuneelle lautaselle lapioituna, taas klikkailua ja ihmisten valituksen kuuntelemista, bussi, lähialepa, koti, ehkä se tanssitunti tai juoksulenkki, nukkumaan, herätys..." Ja tätä vielä 30 vuotta ja sitten kuolee pois. Ei todellakaan sen arvoista.

Moni ei tajua, ettei ahtaus, köyhyys ja umpimielisyys johdukaan ympäristöstä vaan lähinnä omien korvien välistä. Se kulkee aina mukana. Vähän kuin monella ihan hyvin toimeentulevalla köyhyys. Moni oaljon vähemmän tienaava on onnellinen ja avaramielinen, ei se ole nettotuloista kiinni vaan asenteesta ja luonteesta.

Vierailija kirjoitti:

Usko Jeesukseen ja johdatus. Ne on tuoneet mun elämään mielenkiintoa, jännitystä ja tarkoitusta perheen ja työn lisäksi.

Kannattaa lähteä löytöretkelle asian tiimoilta.

Voi ei miten surullinen tarina sinulla! Iso halaus täältä! Olet arvokas ja tärkeä ihminen

Vierailija kirjoitti:

Työelämä katkeaa lopullisesti nyt monella 40-60 vuotiaalla ja edessä on koko loppuelämän kestävä valtava  köyhyys.

Siinä realiteettia mitä tapahtuu korona kriisin aikana.

Plan bee on aina ollut minulla rikollisuus. Joku mikä ei vahingoita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Hankala pulma. Meille lapsista pitäville ja lapsia saaneille vanhempana olo helposti poistaa eksistentiaalisen kriisin: rakkaus jälkeläiseen ja omien geenien jatkuvuuden tukeminen tuottaa minulle iloa. Tätä en kuitenkaan missään nimessä suosittele veloille, tietenkään, koska he eivät lasta halua. Sanon vaan, että pulma on keskimäärin paljon helpompi ratkaista, kun lapsia haluaa ja saa.

Filosofit kai ovat sitä mieltä, että vastaus yleensäkin löytyy ihmisestä itsestään ja yhteisöllisyydestä, sitä että saa olla osa jotakin suurempaa, lähimmäisenrakkaudesta. Aine ja materia eivät riitä tuomaan tyydytystä ja merkityksen kokemusta.

Tämä. Ehkä tämä korona-aika voi tarjota tilaisuuden seisahtua miettimään omia arvojaan. Kun varmaan useampi meistä joutuu pohtimaan sairastumisen mahdollisuutta, mitkä asiat oikeasti niitä tärkeitä, mitä jäisi kaipaamaan tai mitä tuntee jo nyt kaipaavansa elämästään. Välillä palstaa selatessa on tuntunut, että ihmisillä menee sekaisin hetkellinen nautinto ja sisältä kumpuavat perimmäiset tarpeet. Pitääkö elämän olla aina helppoa ja kivaa ollakseen itselle oikeaa, vai voiko itselle oikea elämä sisältää myös haasteita, ponnistelua, omasta hetkellisestä mukavuudesta luopumista? Millaista elämää haluaa muistella vanhana keinutuolissa? Kun nyt on kyselty ihmisten suhtautumista tulevaisuuteen niin ne suurimmat huolenaiheet ovat läheisten ihmisten terveys, oma taloudellinen tilanne tulee perässä. Oma yhteisö, "perhe", oli se perinteinen tai uudella lailla määritetty on erittäin isolle osalle ihmisistä tärkeä. Minulle itselle tuo elämään sisältöä parisuhde, siinä koettu rakkaus ja kumppanuus, jo aikuiset lapset, haastava ja kiinnostava työ mutta koko ajan enemmän mielekkäästi luonnossa mökillä vietetty vapaa-aika ja siellä luonnon seuraaminen . Maailman murheet tuntuvat kaukaisilta kun aamulla viiden aikaan vessapolulla jää kuuntelemaan teerien soidinkujerrusta auringon noustessa. Mutta eniten se sisältö elämään tulee siitä, että kokee olevansa tärkeä monille ihmisille, ja kokee nuo ihmiset itselleen hyvin tärkeiksi.

Vierailija kirjoitti:

Olisin hyvä rikas. Jos ei tarvitsisi käydä töissä niin matkustelisin, eläisin kunnon jetset-elämää. Etelänlomia, laskettelua, ratsastusta, Broadway-näytelmiä, patikointia Andeilla, purjehduskouluun Karibialle, rentoutumista Italian villalla, extreme-retki etelänavalle pingviinejä katsomaan...

Tuli tuosta mieleen että jos itse voittaisin lotossa. Hommaisin uima-altaan ja aitaisin sen. Sitten kerätään narkkareita kadulta ja viedään ne sinne aitaukseen. Sitten tarvitaan kristallimetaa ja heitetään sinne altaaseen. Se narkkari joka saa sen ensimmäisenä voittaa. MODERNIT GLADIAATTORIT!

Ei mulla muuta. Jatkakaa.

Ei ap mutta sama ongelma kirjoitti:

Moni on maininnut "uusien asioiden opettelun" hyvänä ajanvietteenä. Mutta mitä tekee taidoilla jotka ei kiinnosta, tai ylipäätään. En esim. halua käyttää rumia virkkauksia vaatteina, tai täyttää kotia itsemaalatuilla posliiniesineillä. Miksi opetella taito, tehdä pari kötöstystä, ja lopettaa siihen koska niille kötöstyksille ei ole mitään tarvetta? Mitä hyödyttää opetella kieltä jota ei aio ikinä käyttää (jos ei esim. ole kiinnostunut ko. maan kulttuurista, eikä aioa muuttaa sinne asumaan)? Miksi pakotaa itsensä opettelemaan kanootin veistoa, jos ei ole mitään kiinnostusta kanootteihin.

Eli neuvo "opettele jotain uutta" on ihan turha jos ei ole jo valmiiksi motivaatiota, koska uuden opettelu vaatii sen motivaation. En esim. itse vielä tänäkään päivänä muista sanojen taivutusten hienoja nimiä (illatiivi allatiivi jne, ei mitään hajua mitä ne on) koska mielestäni olivat ja ovat täysin turhia joten en niitä vain oppinut millään peruskoulussa.

Eli jos ongelmana on mielenkiinnon kohteiden puute, ei siihen voi antaa ohjeeksi "opettele mielenkiintoisia asioita".

Kuulostan varmasti todella ylimieliseltä mutta tämän kommentin luettuani tajusin aika paljon, että kuinka onnekas ja kiitollinen saan olla siitä, että on rikas elämä. Nimenomaan rikas sisäinen elämä. Jotenkin aika surullista, jos uusien asioiden opettelusta tulee lähinnä mieleen käytännön käsillä tehtävät asiat. Oppia voi missä ja milloin voin, jos haluaa. Esim. jos katson dokkaria niin en katso sitä sillä silmällä, että pidän ruutuvihkoa esillä, että voin opiskella. Vaan nautin dokkarista ja oppiminen usein tulee siinä sivutuotteena. Itse ainakin koen merkitykselliseksi oman ajatumaailman laajentamisen. Ja sitähän varten olen englantiakin opiskellut, että voin sitä käyttää, esim. eri maista dokkareita katsomalla.

Ja kyllä olen sama mieltä, että uutta ei voi oppia ellei ole motivaatiota. Mutta ettei mihinkään elämässä ole motivaatiota? En usko. Kertoo enemmän ennakkoasenteista.

Itse saan virtaa harrastuksestani. Harrastan säännöllisesti liikuntaa ryhmässä ja olen tutustunut näihin muihin kävijöihin ja parista tyypistä saanut hyvän ystävänkin :) Välillä työpäivän jälkeen väsyttää ja ärsyttää kun mennä treenaamaan, mutta onneksi siellä on kiva tsemppaava porukka! Nautin myös siitä, kun tulokset paranee ja huomaan kehittyväni. Päämärätön treenailu ilman jotain tavoitetta ei kiinnosta.

Ehkä AP sinun pitäisi kuulostella itseäsi ja miettiä mistä tykkäät? Voisiko se kenties olla liikuntaa, kulttuuria...? Yksin tai ystävien kanssa toteutettuna. Tämä korona aika vaan vaikeuttaa uusien asioiden aloittamista kun mitään harrasteryhmiä ei ole, mutta onneksi tämä tilanne ei ole se normaali.

Se on minusta todella surullista että "jotkut" äidit trollailevat vauva-palstalla vaikka heillä on huomiota kaipaavia lapsia. Todella kurjaa.

Muuta ulkomaille

Mieluiten etelä-eurooppa- etelä-amerikka- keskieurooppa- pohjoismaat-pohjoisamerikka-australia-uusi seelanti.

Isoilla firmoilla on Long term assingment LTA, joilla voi olla 2-4 vuotta reissussa.

Pyri jatko-opiskelijaksi ja tutkijavaihtoon, ja sitten postdociksi californiaan

Tee taidetta

Valokuvaus, piirtäminen, ruoanlaitto, remontointi, pihanlaitto

Hanki musta vyö itämaisessa lajissa

Tee jatkuvasti lista asioista joista nautit ja tee niitä kiihtyvällä tahdilla.

Tee lista asioista joista et pidä, ja pyri niistä eroon

Seuraa travel michelinin oikeinmatkustusta

Opettele ymmärtämään jalkapalloa, miksi se kiihottaa miljardin ihmisen mieltä. Käy isoilla stadioneilla ulkomailla fanikatsomoissa.

Sanoit että kone ei toimi. Vaadi itselle parempi työkone. Sano että nykyinen jumittaa, haluat tehokkaamman koneen.

Lopeta television katselu, ala lukemaan filosofiaa. Mene mahdollisimman aikaisin töihin, jotta pääset mahdollisimman aikaisin pois, jotta mahdollisimman paljon iltapäivällä aikaa esim kävellä merenrannalla.

Käy lounaalla kivoissa paikoissa, ei työpaikkaruokalassa.

Hanki museokortti. Käytä ravintoloita ja käy keikoilla.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että rakkaus voisi pelastaa sinut tuolta merkityksettömyyden tunteeltä. Se saattaa olla jopa koko elämän tarkoitus.

Nöö, ei rakkautta sellaiselle, joka ei itse kykene rakastamaan. Ap pyörii oman napansa ympärillä ilmeisen narsistisesti.

Eikä ketään pysty rakastamaan ehjäksi. Se on läheisriippuvuutta se luulo.