Aikuisen elämä, mistä sisältö?

Tee mitä haluat tehdä. Jos et halua tehdä mitään, kannattaa käydä tsekkaamassa lääkäriltä ettet ole masentunut.

Älä nyt hyvä ihminen mene missään tapauksessa lääkäriin tai vastaavaan.

Jos elämä tuntuu merkityksettömältä, niin ainoa keino on ottaa aktiivisempi rooli elämässä; ryhdy itse lääkäriksi, kierrä maailmaa, päätä kehittyä parhaaksi sudoku-ratkojaksi.

Luo itsellesi jokin illuusio, ja rakenna uusi minä sen ympärille. Ja sitten opettele uskomaan siihen uuteen minään. Vaatii ehkä kuukauden, ehkä vuoden, mutta jos vaihtoehto on nihilismi ja hidas itsemurha, niin aika hyvä payoff silti.

Ihan mitä vain, mutta älä uhriudu ja pyydä ulkopuolisten apua. Koska siitä se merkityksettömyyden tunne alunperin lähti liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieluisan elämän elämiselle on 2 suurta estettä - raha ja aika. Se hyvinpalkattu vaativa asiantuntijatyö vie liikaa aikaa, n. 50h/vko, joka toisen viikonlopun ja olin töissä myös pääsiäisen, joulun, viime juhannuksen..lomalla olin viimeksi kesällä 2019 2vko ja matkustanut olen tasan vuosi sitreb 5vrk matkan. Jos taas ei tee työtä niin ei ole rahaa vaan on muutettava takaisin tuppukylään, vähäisestäkin matkustelusta luovuttava. Sitäkin olen miettinyt että jos vaan muuttaisi syrjemmälle, ottaisi koiran ja touhuaisi sen kanssa kaikkea, unohtaisi matkat ja teatterit jne.

Mutta en ole luopumaankaan valmis. Kuten sanottu tulen köyhistä oloista. Ei mulla ollut huoletonta nuoruutta jolloin harrastaa, shoppailla, käydä jossain discoissa ja festareilla jne. Mistään harrastuksista ei ollut puhettakaan (luin sitten kirjoja kun se oli ilmaista, paljon kirjoja, joskus yli 30 kirjaa kuukaudessa) ja kesälomat oltiin töissä ja muuten jaettiin mainoksia ja niistä rahoista ostettiin lukiokirjat, maksettiin yo-kirjoitukset, autokoulut, silmälasit jne.

Ei tuo nyt kyllä noin voi olla. Sulla on hyvinpalkattu asiantuntijatyö mutta sitten ei ole aikaa eikä rahaa? Jos on hyväpalkkaisessa työssä, on rahaa ja lomat on hyvät, vähintään se 5-6 viikkoa vuodessa voi matkustella, sulla on varaa ottaa vaikka palkatontakin lomaa. Ja miten se hyväpalkkainen työ on sitä että teet vaan jotain tylsää klikkailua huonolla koneella ja kuuntelet ihmisten valituksia ja käyt huonossa ruokalassa syömässä?

Ja miten toinen vaihtoehto on muuttaa takaisin tuppukylään ja olla tekemättä mitään?

Myy se asuntosi, sulla ei ole ketään jolle se jättää perinnöksi, tai laita vuokralle ja asu itse pienessä ja halvassa yksiössä vaikka Kontulassa niin jää rahaa matkusteluun.

Ap täällä. Ei mun työ mikään megahyväpalkkainen ole! Enemmän kuin suomalaisen keskipalkka mutta bruttovuositulot jää selvästi alle 100000 edellä kuvaamallani työmäärällä. Asun Helsingissä, täällä on kallista, maksoin yksiöstäni rapiat 300000, siihenhän ne rahat menee. Olen jo miettinyt halvempaan kaupunkiinkin muuttamista mutta kun nimenomaan tykkään kaupunkilaiselämästä...Keskusta-asuminen on niitä harvoja asioita joista koen iloa. Olen kotoisin tuppukylästä ja asuin aikaisemmin pienemmässä kaupungissa yli 10v ajan, tiedän kyllä mitä se on.

Mitä ihmettä sä valitat. Kertomasi perusteella sinulla on todella hyvä palkka, miksi ostit yksiön joka maksoi 300 000 eur, mitä järkeä. Kyllä sun tuolla palkalla pitäisi toimeen tulla ja säästöönkin jäädä, kun ei edes lapsia. Pitäisi matkusteluunkin jäädä sievoinen summa. Olet kyllä omituinen valittaja. Itse olen 100 prosenttinen yksinhuoltaja ja onnellinen lapsestani, rahaa meillä ei ole holvit täynnä, mutta muuten elämä on onnellista ja rauhallista. Olemme terveitä ja ehkä se, että olen ollut koko elämäni ex tempore ihminen, olen siksi onnellinen, keksin aina kaikkea kivaa tekemistä yhdessä sekunnissa. Suosittelen, olen jotenkin apaattisen oloinen tyyppi, eikä sinulla ole mielikuvitusta.

Ei tarvitse mennä kauhean paljon ajassa taaksepäin, kun ihmisten elämä oli pelkästään hengissä selviämistä päivästä toiseen. Aamuvarhaisesta iltamyöhään koetettiin järjestää itselle ja perheelle syötävää ja pitää mökki lämpimänä, ja jos aikaa jäi, ommeltiin vaatteita ja tehtiin työkaluja. Vielä muutama sata vuotta sitten ihmiselämän merkitys tuli pelkästään siitä! Toki ehkä silloinkin joku on kokenut turhautumisen tunteita ja kaivannut elämäänsä jotakin ihan muuta, mutta olen kuitenkin melko varma, että mitä helpommaksi ihmisen arki on tullut, sitä enemmän siihen on mahtunut ap:n kuvailemaa ajattelua.

Jos olisin ap, koettaisin hakeutua mukaan johonkin hyväntekeväisyystyöhön. Kävisin istuskelemassa mummojen ja pappojen seurana kerran viikossa tai osallistuisin jonkin yhdistyksen toimintaan. Lähtisin pystyttämään susiaitaa Kainuuseen tai kiinnittämään linnunpönttöjä puihin. Jos siitäkään ei tulisi tyydytystä, ottaisin vuorotteluvapaata ja lähtisin jonnekin kibbutsille tai Afrikkaan avustustehtäviin. Yhtenä vaihtoehtona pitäisin sitä, että muuttaisin skutsiin ja perustaisin luomutilan ja eristäytyisin kaikesta muusta maailmasta lopuksi elämäkseni.

Mä niin jaan aloittajan fiilikset.. Mulla ei ole koskaan ollut selkeää intohimoa mitään alaa kohtaa. Toki rahaa ois kiva saada elämiseen. Mutta voiko olla mitään tylsempää ja tympeämpää kun se että käyt koulut ja sua valmistellaan pääsääntösesti pienestä pitäen työntekijäksi, kunnes olet vanhus ja elät hetken eläkkeellä vaivoinesi kunnes kupsahdat. Musta ne kaikki koulut ja työelämässä oleminen tuntuu aina vaan jotenkin tyhjältä, mä en saa siitä mitään mua kasvattavaa tai hyödyttävää irti, paitsi töistä se pieni palkka. Mä niin toivoisin että maailma toimisi erilailla, että täällä arvostettaisiin muutakin kun palkan perässä juoksemista. Tai edes niin että kaikki ei olisi niin kallista, etenkin kun aina vaan nousee ruoan hinta, asuntojen hinnat, vuokrat, postimerkit :D (järjettömöt hinnat!), vaatteet (hinta nousee, laatu huononee). Noin niinkun yleisesti. Mutta palkka ei vaan nouse läheskään samaa tahtia! Kaikesta pitää vaan pulittaa, samat asiat vaan kallistuu, mutta palkka on aina sama tai nousee järjettömästi ja olemattoman vähän "jäljessä". Osaan  kyllä iloita pienistä asioista ja kotona viihdyn, mutta ei ole perhettä tai lapsia ja ei hirveesti motivoi tehdä työtä jolla juuri ja juuri pitää katon päällä ja syö. Niin turhauttavaa. Mutta en vaan tiedä mistä tykkäisin niin paljon että joka päivä tekisin sitä elannon eteen. Ja jos ihan suoraan sanon, niin suurin osa töistä vaikuttaa ihan hemmetin tylsiltä. En saa vaan noista asioista elämääni mitään sisältöä. Ja kuitenkin työssä pitäisi viettää aika monta tuntia päivässä.. Kyllä se varallisuus vaan toisi elämään helppoutta kun pääsisi oikeasti nauttimaan muustakin kun jokapäiväsistä asioista. Avautuisi ovet matkailun pariin ja kaikkiin erinäisiin kokemuksiin, mitä olisi kiva kokea ja mistä oppisikin jotain mielekästä.

Syöminen ja uutiset, siinä ne tärkeimmät.

Osta hyppynaru. Mulla oli aiemmin sama ongelma, mutta kun aloin 10 minuutin ajan kuusi kertaa päivässä hyppiä narulla tulin onnelliseksi ja elämä alkoi tuntua merkitykselliseltä.

Itselläni elämän tärkeä sisältö liittyy kiehtovaan ja haastavaan työhön, jonka kautta ymmärrän maailmaa ja ihmisiä koko ajan enemmän. Todella tärkeää on myös työ ja vapaaehtoistyö, jossa annan muille jotain. Katseen kääntäminen itsestä pois on todella kannattava idea :)

Kyllähän se oma perhe tuo sisällön aikuisen ihmisen elämään, ei siitä mihinkään pääse.

Mihin muuhun sitä kaiken energiansa laittaisi jos ei olis lapsia ja perhettä? Mä en tiedä Tulisin hulluksi.

Vierailija kirjoitti:

Mun pitäisi siivota kämppä, tavarat on levällään ja kaaos on ottanut tilat haltuun. Aamulla sitä ajattelee että tänään laitetaan paikat kuntoon töiden jälkeen, sitten pääsen kotiin ja avaan tietokoneen ja kökötän siinä koko illan ja seuraavana aamuna kaaos taas toivottaa huomenta.

Ihan niinkun mun päivästä :D Se tietokoneella oleilu vaan rentouttaa ja sit siinä hurahtaakin päivä ja ilta..

Olen myös köyhästä perheestä. Nyt saan sisällön elämääni siitä, että varmistan, ettei oma lapseni joudu kärsimään siitä, mistä itse kärsin lapsena. En edes tiedostanut kärsivänä, pidin vain itseäni muita huonompana, kun ei ollut varaa tai rahaa tehdä mitään, mitä muut tekivät. Kovalla työllä, säästämisellä ja tarkalla elämisellä pystyn nyt tarjoamaan lapselleni mahdollisuuksia, joita minulla ei ollut.

Minulla oli myös samanlainen olemassaolon kriisi, vaikka olin saanut kaiken haluamani suhteellisen aikaisin elämässä, hyvissä ajoin ennen kolmekymppisiäni. Lapsuus oli varmaan aika tavallinen,  vaikka suhde äitiin on jäänyt etäiseksi.

Minulla oli siis se akateeminen loppututkinto, velaton talo, aviomies, lapset ja koira, kaikki mistä olin haaveillut.  Eikä mikään tuntunut miltään. Ehkä tunneköyhästä lapsuudesta en ollut oppinut sitä läsnäolon taitoa tai en osannut rakastaa elämää ja pieniä asioita.

En ymmärtänyt olevani masentunut, enkä tiedä vieläkään onko merkityksettömyyden tunne oikeastaan masennusta, ei mielestäni. En pitänyt itsenäni huonompana kuin muut, mutta en vain nähnyt elämässäni mitään merkitystä. Sitten törmäsin aivan sattumalta Viktor Franklin kirjaan Ihmisyyden rajalla.

https://kirjarikaselamani.blogspot.com/2019/11/viktor-frankl-ihmisyyden…

Tämä aloitti jonkinlaisen kasvuprosessin, jonka nyt uskon jatkuvan elämäni loppuun asti. Muitakin filosofisia kirjoja olen lukenut, en ole uskovainen  vaan koen itämaisten filosofioiden olevan loogisempia kuin jumaluskontojen. Elämä on pientä ja merkityksetöntä, ennenkuin itse etsii siitä itselleen sen pienen merkityksen. Ei ole pinnallisia ja syvällisiä elämäntarkoituksia, on vain henkilökohtaisia merkityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset, perhe ja koti tuovat kummasti sisältöä elämään. Mitä enemmän aika kuluu, sitä onnellisempi olen kun ne tuli hankittua!

Minulla oli myös nuoruudessa ajatus, että en muuta kaipaa kuin matkustelua, juhlia, opiskelua ja työtä, kivoja vaatteita ja menoja. Onneksi kuitenkin päädyin myös hankkimaan perheen.

Nyt tuo kaikki muu kiva on vain kirsikkana kakun päällä, todellisen sisällön ja suurimman onnen tuo perhe, lapset, nuo omat rakkaat ihmiset!

Sama itsellä: lapset ja perhe ovat parasta elämässäni! Meinasi jäädä lapset hankkimatta, reissasin vain ympäri maailmaa, tein vapaaehtoistöitä ja seikkailin. Kolmenkympin jälkeen aloin ajattelemaan voisiko sittenkin minusta olla perheelliseksi. Nykyisin olisi kiva asua perheen kanssa jokunen vuosi tai puolet vuodesta lämpimässä maassa. 

Kuulostaa ap hieman työuupumukselta tai jopa masennukselta. Itselle vapaaehtoistyö on tuonut iloa elämään. Monille ihmisille muiden auttaminen tai palveleminen on todella merkitystä tuova asia elämässä. Tietysti tämä voi toteutua myös palkkatyössä. Kysyisin sinulta, että mitä tekisit elämässäsi jos rahan takia ei tarvitsisi työtä tehdä? ja toinen voisit listata kaikki kiinnostuksen kohteet, harrastukset ja asiat mitä haluaisit kokeilla tai oppia? ja listaa kaikki ne asiat mitä teet vapaa-ajalla, vaikka niistä ei saa rahaa? Alan vaihto ja uuden opiskelu myös virkistää ihmistä.

Sigmund Freud sanoi, että sisältö tulee seksuaalisuuden vapauttamisesta.

Vai oliko toisinpäin. Ehkä piti sulkea itsensä seksuaalisuudelta. Sekstailu joka tapauksessa ytimessä jotenkin hyvän elämän tavoittelussa.

Naiset on elämäni sisältö, eikä mulle riitä yksi. Lisäksi on monia harrastuksiakin.

Vain ihminen miettii elämän tarkoitusta. Siinä mielessä voi olla kateellinen eläimille joiden ei tarvitse pohtia mokomaa merkitystä, kuin syntyä, syödä tai tulla syödyksi, kasvaa sukukypsäksi, paritella, lisääntyä, kuolla. Eläin on osa luonnon tasapainoa. Nykyihminen ei, toisin kuin ihminen joka eli keräily ja metsästystaloudessa, jonka elintavat eivät hirveästi luontoa uhanneet. Tostahan toki voi joku merkityksen elämälleen ottaa, kuluttaa ja tuhota luontoa toimillaan niin paljon kuin kykenee ja ehtii. Aamen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset, perhe ja koti tuovat kummasti sisältöä elämään. Mitä enemmän aika kuluu, sitä onnellisempi olen kun ne tuli hankittua!

Minulla oli myös nuoruudessa ajatus, että en muuta kaipaa kuin matkustelua, juhlia, opiskelua ja työtä, kivoja vaatteita ja menoja. Onneksi kuitenkin päädyin myös hankkimaan perheen.

Nyt tuo kaikki muu kiva on vain kirsikkana kakun päällä, todellisen sisällön ja suurimman onnen tuo perhe, lapset, nuo omat rakkaat ihmiset!

Mikäköhän siinä on, että ihmiset, jotka löytävät intohimon tai muuten elämänsisältönsä tieteestä / taiteesta / työstä / harrastuksesta yleensä kykenevät tajuamaan, että kyse on heidän ominaisuudestaan, jota ei välttämättä ole muilla. Harvoin kukaan tulee tällaisiin keskusteluihin selittämään, että kyllä kuulkaa se ura huippututkijana tai sellon soitto on vaan kummasti tuo sisältöä elämään ja onneksi valitsin tämän, toki muutkin asiat ovat elämässä kivoja, mutta kyllä tämä tuo suurimman onnen. Vaikka ei ehkä aluksi uskoisi, niin kannattaa kokeilla! 

Mutta sitten nämä, joille lapset ovat sattuneet olemaan keskeinen elämänsisältö, jotenkin olettavat, että kyllä nämä samat asiat oikeasti toisivat onnen jokaiselle. Miksi ei voi ymmärtää, että se kiinnostus lapsiin ja heidän kehityksensä seuraamiseen ja asioiden näyttämiseen / opettamiseen /tarjoamiseen heille on kiinnostuksen kohde siinä missä muutkin. Joillain se on, joiltain se puuttuu, eikä se ulkoa painostammalla muutu. (Muuten voi toki muuttua, kuten muutkin kiinnostuksen kohteet elämässä.)

Joo, se sattuu olemaan kiinnostuksenkohde, joka on selkeästi enemmistöllä ihmisistä. Mutta ei kaikilla. Miksei siitä siis voi puhua kuten muistakin kiinnostuksenkohteista?

Vierailija kirjoitti:

Olen lähestulkoon samassa tilanteessa kuin sinä, ei perhettä eikä lapsia. Olen ollut myös samanlaisessa vaiheessa kun piti miettiä mitä elämältään haluaa ja lopettaa suorittaminen, astua aikuisuuteen. On ollut pakko hyväksyä ettei aina ole mielekästä tekemistä vaan olla vaan. Minun elämäni sisältö on nykyään kaverit (joita tapaan erittäin harvoin syystä että heillä on perheet ja parisuhteet) mutta heidän kanssaan keskustelu ja oleminen vaikkakin emme tapaa kovin usein saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi. Lisäksi minut tekee onnelliseksi musiikki ja erilaiset musiikkitapahtumat.

Olen oppinut ns. jättämään työni työpaikalle, sillä olen polttanut itseni nuorena loppuun ja joutunut opettelemaan tämänkin taidon kantapään kautta. En enää anna työni määrittää minua.

Toki minullakin on hetkiä jolloin mietin minkä takia olen täällä maailmassa ja että olen yksin. Ne hetket vaan kuuluvat elämään.

"En enää anna työni määrittää minua"

.... tuntuu että nykyään on paljon enemmän porukkaa joka on just tota työni määrittää minua. 90-luvulla oli enemmän niitä jotka hoiti hommat ja se oli siinä ja muuten oli vapaa-aikaa. Linkedin tuntuu olevan täynnä niitä joiden elämä = työ

Minulla on työ, joka innostaa myös vapaa-ajalla tutkimaan lisää. Ei ole rajoja, ei 8-16,vaan täyttä elämää Taiteet kiinnostavat. Yhtenä vuonna päätin lukea kaikki kiinnostavat kirjat ns. hyvästä elämästä. Siitä päädyin zen-filosofiaan. Luen edelleen vähintään kirjan viikossa. Joka vuosi vähän vaihtuu lukemisen painopiste. Eräänä vuonna luin 100 kotimaista klassikkoa.

Välillä tutustuin syvästi luontokuvaukseen. Nyt kun metsät on kaadettu, olen tutustuttanut itseni maalaustaiteeseen. Piirrän jotakin joka päivä.

Olen myös aina jakanut näitä harrasteasioita kyseisen alan kiinnostuneiden kanssa netissä.

Vasta pari vuotta sitten havahduin, että minä harrastan. Ennen ajattelin, että harrastukset ovat niitä joista maksetaan ja joihin varataan aika. Minä harrastan elämää kaikissa muodoissa ja tämä on välillä aika huikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lapset, perhe ja koti tuovat kummasti sisältöä elämään. Mitä enemmän aika kuluu, sitä onnellisempi olen kun ne tuli hankittua!

Minulla oli myös nuoruudessa ajatus, että en muuta kaipaa kuin matkustelua, juhlia, opiskelua ja työtä, kivoja vaatteita ja menoja. Onneksi kuitenkin päädyin myös hankkimaan perheen.

Nyt tuo kaikki muu kiva on vain kirsikkana kakun päällä, todellisen sisällön ja suurimman onnen tuo perhe, lapset, nuo omat rakkaat ihmiset!

Mikäköhän siinä on, että ihmiset, jotka löytävät intohimon tai muuten elämänsisältönsä tieteestä / taiteesta / työstä / harrastuksesta yleensä kykenevät tajuamaan, että kyse on heidän ominaisuudestaan, jota ei välttämättä ole muilla. Harvoin kukaan tulee tällaisiin keskusteluihin selittämään, että kyllä kuulkaa se ura huippututkijana tai sellon soitto on vaan kummasti tuo sisältöä elämään ja onneksi valitsin tämän, toki muutkin asiat ovat elämässä kivoja, mutta kyllä tämä tuo suurimman onnen. Vaikka ei ehkä aluksi uskoisi, niin kannattaa kokeilla! 

Mutta sitten nämä, joille lapset ovat sattuneet olemaan keskeinen elämänsisältö, jotenkin olettavat, että kyllä nämä samat asiat oikeasti toisivat onnen jokaiselle. Miksi ei voi ymmärtää, että se kiinnostus lapsiin ja heidän kehityksensä seuraamiseen ja asioiden näyttämiseen / opettamiseen /tarjoamiseen heille on kiinnostuksen kohde siinä missä muutkin. Joillain se on, joiltain se puuttuu, eikä se ulkoa painostammalla muutu. (Muuten voi toki muuttua, kuten muutkin kiinnostuksen kohteet elämässä.)

Joo, se sattuu olemaan kiinnostuksenkohde, joka on selkeästi enemmistöllä ihmisistä. Mutta ei kaikilla. Miksei siitä siis voi puhua kuten muistakin kiinnostuksenkohteista?

Koska biologiselta kannalta kyseessä ei ole kiinnostuksenkohde, vaan eliön olemassaolon tarkoitus. Se ei silti tarkoita että ihmisen olisi pakko lisääntyä, sillä ihminen voi aivojensa ansiosta tehdä elämällään muutakin, mutta ei silti voi väittää etteikö lisääntyminen ole kaiken elollisen biologinen tarkoitus. Vain ihmiset ovat kykeneviä päättämään että tekevät elämällään jotain muuta.