Arat ja alistuneet ihmiset ovat ärsyttäviä, olen selvittänyt miksi

Vierailija kirjoitti:

Sen enempää kantaa ottamatta: myös aralta ja ujolta vaikuttavissa ihmisissä on kylmiä laskelmoijia. Ujostelu ja näennäinen hauraus ei tarkoita automaattisesti, että ihminen on moraalinen tai empaattinen. Tämä on myös yksi narsistisen luonteen kulisseista, josta on ehkä vaikein tajuta mitä pinnan alla piileekään. Tätä käyttävät ehkä enemmän naiset kuin miehet, sillä "kiltin tytön" rooli on sosiaalisesti hyväksyttävämpää - "herttaista" - kuin "kiltin pojan", joita pidetään nössöinä ja vätyksinä.

Ujot ja arat eivät odota kuin normaalia kohteliasta käytöstä. Ei se ole laskelmointia ettei ujo olekaan ohjailtavissa. Vaan omaa omankin tahdon.

Ujoissa on myös hyviä puolia. Eivät loukkaa eivätkä tyrkytä mielipiteitään. Voivat olla jääräpäisiä. Se on ärsyttävää, että ei synny keskustelua eikä mielipiteen vaihtoa. Vastuu kommunikoinnista on toisella, ei ujolla.

Anteeksi nyt kun arkuuteni ärsyttää sinua. Lohduttaako mieltäsi yhtään, että jokainen ihmiskontakti on minulle suurta ahdistusta aiheuttava tuskainen tilanne, ja kärsin autismista, jota yritän kovasti peitellä. Yritän kyllä olla ärsyttämästä muita, mutten siinä onnistu. Harjoittelen kommunikointia somessa.

Arkaa ja alistettua varmaan kiukuttaa, jos häntä moititaan siksi, että ympäristö on joskus pakottanut hänet opettelemaan sellaisen roolin.

Hänhän vain toimii kuten hänet on opetettu toimimaan.

Sitten joku ihan vieras tyyppi alkaa valittaa siitä.

Melkein kuin sanoisi hakatulle ihmiselle, että ärsytät minua, koska olet hakattu.

Itse yritän jokaisesta sosiaalisesta tilanteesta mahdollisimman pian pois, joten vaikutan aralta, ja ehkä jopa töykeältä tämän takia. Sosiaalinen ahdistus ei ole kivaa, se kaventaa elämää ja saa ekstrovertit hurjistumaan. Olen introvertiksikin melko sosiaalisesti rajoittunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hassua, että jos ärsyttää arat ihmiset, ollaan täällä haukkumassa ja julistamassa vaikka minkälaiseksi ihmiseksi. Kukaan ärsyyntyjistä ei ole sanonut mollaavansa näitä arkoja päin näköä. Ja mitä tulee mikroilmeisiin tai eleisiin, niin on se nyt ihme jos nekin pitää pystyä hallitsemaan. Kai nyt tunteet sentään on sallittuja. Ette te niitä itsekään hallitse, ette näköjään edes täällä, kun tahallisesti ymmärretään väärin ja luetaan rivien välistä sellaista mitä siellä ei ole.

Tässä keskustelussa jotkut mollaavat arkoja ihmisiä. Aratkin lukevat tätä, joten ei se auta ettei mollaa päin näköä, kun täällä kuitenkin saa sanottavansa perille, ja vielä useammalle kuin livenä. Netti ei ole rinnakkaisuustodellisuus, jossa sanotut asiat eivät päde eivätkä vaikuta.

Niin, että ärsyyntymisensä tunnustavia sopii kuitenkin haukkua vai? Melkoisen tekopyhää.

Voin oikein mielessäni nähdä (yleistänpä nyt, kun muutkin täällä niin tekevät) tämän ärsyyntyvän ihmistyypin:

Jatkuvaa päällepäsmäröintiä ja loputonta kaakatusta ja kikatusta harrastava henkilö, jonka on pakko saada jatkuvasti puheillaan ja käytöksellään omaa erinomaisuuttaan julki toisille ihmisille.

Siinäpä vasta on hyvin ärsyttävän oloinen ja henkisesti erittäin raskas ihmistyyppi.

Vierailija kirjoitti:

Ujoissa on myös hyviä puolia. Eivät loukkaa eivätkä tyrkytä mielipiteitään. Voivat olla jääräpäisiä. Se on ärsyttävää, että ei synny keskustelua eikä mielipiteen vaihtoa. Vastuu kommunikoinnista on toisella, ei ujolla.

Ujo ei tarvitse vastakaikua muilta.

Ap. Sun omat traumat täsdä tulee esiin. Et ole vielä päässyt yli arkuudestasi, vaikka niin luulet. Muuten et edes miettisi, että joudut ottamaan vastuun keskustelusta.

Normaali ihminen puhuu mitä mieleen tulee, jos se nyt on julkasu kelposta.

Ei tarvitse keksiä mitään. Voi olla myös hiljaa ilman sitä panikointia joka sinulla on.

Itse olen aina ollut vähän hiljaisempi jo lapsesta saakka ja sellainen ujompi. Kuitenkin olen aina myös osannut toimia muiden kanssa ihan hyvin. Minullakin silti taakkana kiusaamiskokemukset ja ne oikeasti saivat paljon pahaa aikaan ja en luota itseeni. Se rohkeampi minä on tavallaan hukassa ja vaikka kuinka tahtoisin olla rohkeampi niin en aina  pysty siihen. Olen myös muuten sellainen ihminen, joka ei halua olla huomion keskipiste ja ehkä olen mieluummin sellainen kuuntelija. Itselläkin on silti monia ikäviä kokemuksia asiaan liittyen. Monet ovat sanoneet, että olen liian hiljainen tai olisin muuten ok-tyyppi, mutta en puhu tarpeeksi yms. Tätä oli varsinkin lukiossa paljon, vaikka minua kiusattiin vielä sielläkin ja tavallaan opettelin vasta vuosien kiusaamisen jälkeen jotenkin tuomaan itseäni esiin. Tällöin oli aika kohtuutonta siinä tilanteessa vaatia minua olemaan rohkea, kun monesti kuulin vieläkin pilkkaa muilta ja olin muutenkin yksinäinen.

Työelämässä sain heti ensimmäisessä harjoittelussa palautetta, että pitäisi olla rohkeampi. Työ oli kuitenkin sellainen, missä ei tarvinnut olla niin sosiaalinen ja samalla työpaikalla aika huono henki ja kukaan ei oikeastaan puhunut minulle mitään ja vastannut kun kysyin yms. Joten tavallaan omasta mielestäni yritin kyllä parhaani. Kerran myös eräs minusta iha mukava ihminen sanoi ihan suoraan, että taidat olla sellainen arka ihminen. Itse yritin siihen sitten sanoa etten vaan puhu niin paljon. Oikeastaan en silti tahtoisi ihmisten kommentoivan mitään. En minäkään sano toiselle, että taidat olla sellainen ihminen joka puhuu liikaakin yms. Tietysti töissä pitää toimia ja itse en nyt edes olisi monessa mihinkään sellaiseen työhön mihin en nyt vaan sovi, mutta osaan kyllä tarvittaessa olla asiallinen ja puhua riittävästi. Ehkä en sitten vaan osaa olla sellainen oikeanlainen. Mitään muuta en oikeastaan toivo, kuin sitä, että ihmiset miettisivät, että jokainen on erilainen ja jättäisivät asiattomat kommentit pois. Muuten minulla riittää todellakin se, että muut ovat asiallisia ja oikeastaan se auttaa itseäkin paljon ja huomaan kuinka vähitellen pääsen eroon peloistani ja jännityksestä. Itse olen myös melko nuori ja siinä mielessä ehkä tulee se asia esiin, että monien nuorienkin odotetaan olevan todella reippaita ja puheliaita ja on huono asia jos ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Sen enempää kantaa ottamatta: myös aralta ja ujolta vaikuttavissa ihmisissä on kylmiä laskelmoijia. Ujostelu ja näennäinen hauraus ei tarkoita automaattisesti, että ihminen on moraalinen tai empaattinen. Tämä on myös yksi narsistisen luonteen kulisseista, josta on ehkä vaikein tajuta mitä pinnan alla piileekään. Tätä käyttävät ehkä enemmän naiset kuin miehet, sillä "kiltin tytön" rooli on sosiaalisesti hyväksyttävämpää - "herttaista" - kuin "kiltin pojan", joita pidetään nössöinä ja vätyksinä.

Tämä! Tuota voi käyttää ihan huoleti aseena muita vastaan niin, että kaikki näyttää olevan sen toisen vika! Kannattaa ollaa tarkkana.

No, itse olen melko arka ja alistuva, mutta voin sanoa, että jos tapaisin AP:n, niin haastaisin hänet sellaiseen painiin, että oksat pois. Ihan sama, vaikka itse häviäisinkin, koska tuollaista panettelua en kuuntele. Jos AP on oikeasti joskus ollut nöyrä ja alistuva, niin hänelle käynyt sama ilmiö, kuin esim. joillekin köyhistä oloista ponnistaneille rikkaille käy. Empatiakyky kaikkoaa. Onkohan tästä tehty tutkimuksia, miksi niin käy? Olisi mielenkiintoista lukea.

Itse olen aika ulospäinsuuntautunut, mutta olen aina pyrkinyt kohtelemaan ujoja ihmisiä ystävällisesti ja kunnioittavasti ja ottamaan heidät osaksi porukkaa, koska minulle on tärkeää olla reilu. Monta kertaa elämässäni on sitten käynyt niin, että muutaman vuoden jälkeen tämä ujo ihminen on puolestaan auttanut minua pääsemään johonkin toiseen porukkaan tai ollut muuten luotettava kaveri tilanteessa, jossa olen itse ollut epävarma.

Tää keskustelu on jotenkin nyt vääristynyt tuolta alusta. Täähän rupee vaikuttaan keskustelulta jossa olis jotenkin haukuttu ujoja. Ottakkaas nyt vähän takapakkia, mistä oikeesti oli kyse. Tai ainakin mun mielestä ujo ihminen on eri asia kuin ehkä ap:n tarkoittama lievästi manipuloiva arka hissukka. Olen itse jokseenkin ujo, mutta en missään nimessä arka, enkä taatusti hissukka.

Älykäs, myötätuntoinen, empaattinen ja sosiaalisesti lahjakas ymmärtää kaikenlaisia ihmisiä.

Siksi hän on nöyrä, rakastava, armollinen ja kärsivällinen.

Minä olen joskus tuollainen ja se johtui vaan siitä kun oli pahoinpidelty henkisesti siihen kuosiin parisuhteessa. Mutta se parisuhde on mennyt vuosia sitten ja minä olen taas tullut takaisin. Olin huomattavasti pidetympi hiljaisena piipittäjänä. Nyt minusta ei oikein pidä kukaan. Se on hieno juttu se. Minä tykkään.

Usvametsä kirjoitti:

Eli toisin sanottuna näet aroissa ja alistuneissa ihmisissä itsesi ja siksi ärsyynnyt noin kovasti. Et ehkä ole niin sinut itsesi kanssa kuin kuvittelet. Eikö siitä tulisi parempi mieli, jos haluaisit auttaa muita arkoja pääsemään epävarmuudestaan? Arat ja alistuneet pääsevät pikkuhiljaa kuorestaan oikeanlaisessa ja hyväksyvässä ympäristössä. Heillä voi olla vaikeita kokemuksia taustalla, eikä muiden aggressiivinen asenne auta yhtään. Se saa heidät sulkeutumaan entisestään. 

Sinäkin vastuutat nyt kaikki muut ihmiset työskentelemään näiden arkojen ihmiste eteen ilman heidän omaa panostaan. Miksi he eivät ole vastuussa itsestään?

Vierailija kirjoitti:

Miten alkaa päättää, mistä puhutaan? Miten puhua päälle jos toiset puhuu koko ajan? Tätä en ymmärrä.

No puhut samalla lailla niiden päälle kun ne muutkin sinun päällesi. Ei sinulle kukaan tule luovuttamaan estradia ja puheenvuoroa joka kierroksella ikään kuin varmistaakseen, että onko sinulla jotain sanottavaa asiaan jos et itse saa suuta auki. Kukaan ei ole sinulle tuollaista velkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piipittävät ihmiset yksinkertaisesti vain herättävät jonkun alkukantaisen luolaihmisen minussa. En voi sille mitään. Koitan toki käyttäytyä asiallisesti, mutta sisällä kiehuu. Se on kummallista, miksi se tunne on niin valtaisan voimakas.

Tässä oli hyvä kommentti, erittäin rehellinen. Epävarmuus/arkuus jopa ujous on erittäin provosoivaa. Valitettavan usein nämä ihmiset joutuvat sitten kohtaamaan näitä impulsiivisia töykeitä kommentteja ja tekoja ihmisiltä jotka toimivat pitkälti liskoaivolohkoillaan ja ovat usein myös epatiakyvyttömiä.

Aroille ihmisille ei jää kuin vaihtoehdoiksi kuin toimia jossain turvallisessa ympäristössä omalla tyylillään tai sitten vain alkaa opetella ulos siitä arkuudesta, helpommin sanottu kuin tehty.

On tärkeää kuitenkin hyväksyä tosiasiat. Ihmiset toimivat erittäin paljon refleksinomaisesti, jo pelkkä kehonkielellä viestitetty epävarmuus saa tosiaan monet raivon partaalle. Tämän vuoksi jos ei halua lisää mentaalikuormaa ja epämiellyttäviä kokemuksia on hyvä tiedostaa nämä asiat.

Vika on aina ärsyyntyjässä :)

Jep. Aikuisen ihmisen on itse otettava vastuu tunteistaan eikä olla sen liskoaivolohkonsa vietävissä. Muuten ihmistä ei voi aikuiseksi itse asiassa edes kutsua. Varsinkin, kun nämä ujot ja epävarmat ihmiset eivät millään lailla edes uhkaa ketään, on tuollainen raivolla reagoiminen sairasta ja ylimitoitettua. On raukkamaista mennä piiloon "refleksinomaisen" käytöksen taakse ja vierittää syy omasta ärsyyntymisestään ihmisen, jolla on jo todennäköisesti muutenkin hankalaa, niskaan. Ihmiskunta ei koskaan tulisi kehittymään eteenpäin, jos kaikki olisivat näitä refleksireagoijia jotka eivät koskaan osaa kyseenalaistaa omaa käytöstään.

Miksi nuo ujot eivät sitten ole vastuussa käytöksestään, vaan saavat mennä liskoaivojensa mukana ja vietävissä? Heidän liskoaivonsa käskevät piiloutumaan ja olemaan hiljaa, toisille nostaa aggressiot pintaan. Miksi toinen on hyväksyttävää mutta toinen ei? Passiivisuus ei ole aina hyve, itse asiassa hyvin harvoin.

Vierailija kirjoitti:

Piipittävät ihmiset yksinkertaisesti vain herättävät jonkun alkukantaisen luolaihmisen minussa. En voi sille mitään. Koitan toki käyttäytyä asiallisesti, mutta sisällä kiehuu. Se on kummallista, miksi se tunne on niin valtaisan voimakas.

Koska ne muistuttavat että sinä itse olet juuri sellainen , mutta kompensoit tylyydelläsi asiaa. Pelkäät itseäsi muissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Piipittävät ihmiset yksinkertaisesti vain herättävät jonkun alkukantaisen luolaihmisen minussa. En voi sille mitään. Koitan toki käyttäytyä asiallisesti, mutta sisällä kiehuu. Se on kummallista, miksi se tunne on niin valtaisan voimakas.

Koska ne muistuttavat että sinä itse olet juuri sellainen , mutta kompensoit tylyydelläsi asiaa. Pelkäät itseäsi muissa.

Tai sitten sellaiseen ihmiseen ei voi koskaan luottaa, joka ei sano omaa mielipidettään tai tahtoaan koskaan julkis, vaan myötäilee kaksinaamaisena muita huolimatta siitä, mitä itse ajattelee.